On LC Jalavan epilogin aika. Luvassa on pikkuisen tarinallista osuutta alkuun, sitten käyn läpi tämän legacyn saamat pisteet. Lopuksi vielä kommentoin edellisen virallisen viimeisen osan lopussa kysymyksiin tulleita vastauksia. Niin, ja latelen myös vähän tilastoja legacyyn liittyen. Eli kaikenlaista on luvassa tähän kaiken paketoivaan ja taputtelevaan päätökseen.
Jonka yritin kovasti saada julkaistua vielä vuoden 2018 puolella mutta nooh, ihan hyvä tähän joululoman päätteeksikin tämä on taputella. Vapautuu kädet niin, että voi hieroa yhteen seuraavista projekteista intoillen...
*****
”Hyvää yötä, Teresa”, Miro sanoi sulkiessaan valot. Vastausta ei kuulunut, eikä mies sitä odottanutkaan. Hymyillen hän sulki tytön huoneen oven niin hiljaa kuin osasi poistuessaan iltasatukirjan kanssa. Seinän takaa Tuomaksen huoneesta kuului kuorsausta muistuttavaa raskasta tuhinaa. Tällä oli aina ollut hyvät unenlahjat.
”Teresa nukkuu, ja Elisabethan meni jo aiemmin nukkumaan, joten älä nyt enää mitään siivousrumbaa täällä aloita”, Miro varoitti Niklasta hiljaisella äänellä. Tuomas ei heräisi, vaikka kokonainen bändi harjoittelisi seinän takana, joten siitä ei tarvinnut varoittaa.
”Ei kun ei tästä paljon ääntä lähde ja tämä on ainoa täällä unohtunut juttu”, Niklas vakuutti Mirolle vähän säikkynä. Tämän oli täytynyt olla niin ajatuksissaan, ettei ollut huomannut Miroa.
”Se kyllä siivottiin jo. Kun se on taas hetkessä täynnä kissankarvoja, niin tuo on vähän turhaa”, Miro huokaisi lähinnä itsekseen suunnatessaan portaita alas. ”Suljen nämä käytävän valot jo kuitenkin.”
Aikansa korin hinkkausta alakerrasta kuunneltuaan Miro päätti lähettää Marian katsomaan, että Niklas pääsee takaisin maan pinnalle niistä ajatuksista ja murheista, missä miehen mieli sitten pyörikään. Koska ei tuo tehoton kissakorin tyynyn hinkkaaminen pimeässä aulassa voinut olla se pääsyy yöpuulle käymisen viivyttämiselle, kun muu talo hiljenee ympärillä.
”Niklas, eiköhän se ole jo tarpeeksi puhdas”, Maria kutsui portaista tavoittaessaan hämärästä Niklaksen. Niklas huokaisi ja näytti nousevan vastahakoisesti jaloilleen.
”Mikä sinun mieltäsi painaa? Huominen vai jokin muu?” Maria tarttui kiertelemättä aiheeseen.
”No, huominen, niin… Inari ei ole vielä nähnyt tätä taloa pintaremontoituna, niin mietin vaan, mitä se tuumaa. Kun onhan tämä senkin kotitalo”, Niklas myönsi.
”Äläs nyt, Inari tuskin edes huomaa minkään muuttuneen. Siis hyvällä tavalla, tunnethan sinä siskosi”, Maria lohdutti ensimmäiseksi.
”No, niin…” Niklas myönsi viivyttelevästi.
”Ja hei, vaikka siitä on pitkä aika kun olette viimeksi nähneet ja sinua jännittää, niin sukulaiset ovat aina sukulaisia. Voin vannoa, että ei mene varttiakaan niin on kuin välissä ei tuota pidempää parin vuoden taukoa olisi ollutkaan”, Maria pureutui aiheeseen, jonka arveli olevan todella Niklaksen poissaolevuuden takana. Niklas nyökkäsi vain pienesti ja hymy nykivänä. Voi tuota hänen vanhimmaistaan, joka oli kuitenkin aina ollut enemmän tuen ja rohkaisun tarpeessa räväkämpiin siskoihinsa verrattuna.
”Olet sinä paljon jännempääkin kokenut, kuten vaikka punoessa niitä kaikkia kulisseja ja tekosyitä, jotta Elisabet pääsi mukaan bändinne menoihin”, Maria muistutti viekas pilke silmäkulmassaan.
”Voi älä, tunnen itseni ihan paatuneeksi taparikolliseksi, kun muistutat niistä ajoista”, Niklas jo naurahti ääneen niille sanoille.
Kauempaa käytävästä kuului toinenkin naurahdus. Elisabet ei ollut aivan vaipunut uneen vielä ja oli noussut sängystä kuuntelemaan käytävästä kantautuvaa keskustelua tarkemmin. Nainen sai lopulta jakaa saman taparikollisen tunteen ja toivottaa yhdessä jo paljon enemmän pystypäin kulkevan ja hymyileväisen Niklaksen kanssa hyvät yöt Marialle.
*****
Taksikuski haroi takaraivonsa harvoja harmaita hapsia laskiessaan matkalaukkuja. Noinkohan vain kaikki tavarat ja leidit mahtuisivat kyytiin, olisivat tilanneet kunnon tilataksin…
”Äiti, eikö meillä tule kohta kiire lennolle? Ja äippä vaan jatkaa” Miriam kysyi ja nyökkäsi kohti Reinaa ja Violaa, joista ensimmäinen oli jo kääntynyt astellakseen muiden matkaan lähtevien luokse, mutta sitten Viola oli laskenut kätensä tämän olalle vielä vaativasti.
”No joo, mutta kyllä Violan pitäisi olla selvillä siitä aikataulusta niin ei tuossa enää kauan varmaan mene”, Inari vastasi ja huokaisi pienesti. Voi kun Viola tosiaan malttaisi, niin kovasti kuin Reina olikin hänen silmäteränsä.
”Muistat sitten kuunnella sekä siskoasi että äitiä etkä lähde omille teillesi. Se on kuitenkin vieras maa. Ja kylmän maa, eli pukeudu kunnolla ja kuuntele tarkkaan jos äiti neuvoo siinä”, Viola teroitti tärkeimmät muistettavat vielä kertaalleen.
”Ääh ihan turhaa. Ei me äippä minnekään Siperiaan tai sotatanteerelle olla menossa ja en mä ole enää muutenkaan niin pieni kuin viimeksi”, Reina mutisi turhautuneena.
Miriam naurahti huvittuneena ja alkoi vitsailla: ”No sitä suuremmalla syyllä sun perääsi pitää katsoa enemmän nyt, kun keksit tehokkaammin kaikkea tyhmää ja kipität nopeammin karkuun, kuin silloin viimeksi, kun tyyliin olit vielä vaipoissa.”
”Miriam…” Inari torui varottavasti, mutta ei voinut olla virnuilematta. Niin täysi-ikäinen kuin Miriamkin jo oli, oli jotenkin tuttavallista ja hellyttävää nähdä siskokset haastamassa riitaa niin kuin aina ennenkin.
”Ei kannata kuule mulle haastaa jos et halua, että sun tuntien tukan kanssa vääntäminen menee hukkaan”, Reina ärähti olkansa yli hyvin salamoivin silmin niin, että Miriam vähän sävähti. Mutta pian tyttö oli jo avaamassa suutaan vastavetoon, ennen kuin tuli keskeytetyksi.
”Tytöt tytöt…” Viola ja Inari toppuuttelivat molemmat. Samalla kun siskokset jatkoivat kiistelyä hetken sanattomana hyvin epäleidimäisin irvistyksin ja käsimerkein, Inari puolestaan sai viittilöityä Violalle, että kohta tulisi kiire.
”Noh, hyvää matkaa sinulle, pikkuinen”, Viola totesi kaapatessaan Reinan halausotteeseen nopein liikkein. Tyttö ähkäisi vähän yllättyneenä, mutta sai kiiteltyä toivotuksesta asianmukaisesti kunhan nieli kielen päälle jääneet kirosanat.
”Miksei voitu pakata Reinaa matkalaukkuun ruumaan? Se saa taatusti hepulin kaikesta paikallaan istumisesta ja sitten sitä ei kestä kukaan”, Miriam marisi vielä Inarille. Inarille pyöräytti silmiään ja heristi sormeaan.
”Kyllä te molemmat osaatte jo käyttäytyä kuin aikuiset hienot leidit. Luotan teihin”, Inari päätti valitusten käsittelyn siihen paikkaan.
Kun Miriam hoksasi taksikuskin yrittävän nostaa yhtä hänen laukuistaan ihan väärin päin, tämä päätti oitis rientää neuvomaan ja opastamaan. Reina oli myös pian isosiskonsa rinnalla, haluamatta jäädä paitsi mistään. Molemmilla tunteet leppyivät ihan yhtä nopeasti kuin ne leimahtivatkin.
Pian Miriam ja taksikuski eksyivät juttelemaan ihan tylsistä muista asioista (”Mihinkäs päin te olette suuntaamassa ja kuinka pitkäksi aikaa? Tässä on aika paljon laukkuja.” ”Sukulaisille mennään mutta ei pitkäksi aikaa, siellä vain on kylmempi niin piti…”). Reinan huomio harhautui toisiaan hyvästeleviin vanhempiin.
”Pukeutukaa kaikki tarpeeksi lämpimästi siellä, okei? Ettette vilustu”, Viola varmisti Inarilta.
”Hei, ei se ole mikään Siperia, oikeasti. Sun pitäisi hoitaa menosi niin, että pääset vielä joku kerta mukaan, ettet ihan unohda millaista siellä on”, Inari hillitsi painokkaalla äänensävyllä liikaa hermoilevaa vaimoaan. Mutta vielä syvempi epävarmuus synkensi Violan katseen. Tällä ei ollut mitään intoa joutua samalle mantereelle sukunsa kanssa niin kuin ennenkään. Ei ainakaan ennen kuin ne hänet suinkaan yhä muistavat sukulaiset olisivat mullan alla, ettei vaan tulisi kaivettua vanhoja riitoja esille.
”Okei, yritetään. Mutta muistakaa sitä ennen kutsua sieltä taas porukkaa tänne käymään, niinhän? Täällä on hyvin tilaa ja lämpöä ja aurinkorantaa ja viime kerrasta on ehtinyt kulua jo pari vuotta”, Viola käänsi keskustelun toisin päin.
”Joo, eiköhän sieltä taas löydy innokkaita lomalle lähtijöitä. Sun ei tarvitse oikeasti tulla mukaan ennen kuin olet valmis”, Inari vastasi ja silitti rauhoittelevasti Violan poskea saadakseen hymyn yltämään taas tämän silmiin asti. Ja sinne se kiipesi.
”Turvallista matkaa, kaikki rakkaani.”
*****
”Sitten Osku me rakennetaan se torni kattoon asti loppuun ja…” Joonas lupaili pikkuveljelleen Oskarille kaikenlaista kivaa ja jännää saaden pienen pojan virneen koko ajan innostuneemmaksi. Pojan suupielet kun olivat olleet aluksi aivan päinvastaisesti alaspäin, kun isoveli oli lähdössä.
”No joo, ehkä se onnistuu jos se tuetaan seinää vasten…” Pekko oli yltynyt myötäilemään Joonaksen sanoja sen sijaan, että hoputtaisi tätä jo palaamaan lähtövalmisteluihin äitinsä kanssa.
”Kuulkaahan, Lehtotiellä odotetaan ja tätä menoa ehditte meidän illalla palatessa vain lukemaan iltasadun yhdessä”, Petra varoitti lempeällä äänellä. Mutta nostettuaan katseensa Pekko tunnisti tuon varoittavan kulman kohotuksen.
”Sitten voidaan tehdä sohvatyynyistä taas maja ja…” Joonas ei huomannut samaa vaan keskittyi naurattamaan rakasta pikkuveljeään sanoin ja kutituksin.
”Kuule, Joonas, jos yhtään äitiäsi tunnen niin nyt olisi oikein hyvä väli lähteä. Eikä Oskari edes voi muistaa tuota kaikkea”, Pekko yltyi toppuuttelemaan.
”Mitä… Aa joo sori. Mutta Osku on vaan ihan paras”, Joonas havahtui ja antoi vastahakoisesti pikkuveljen isän syliin. Siinä Joonas ja Petra kävivät vielä suukottamassa perheen pienimmistä läksiäisiksi.
Oskari vinkaisi pienen vastalauseen, kun äiti ja isoveli lopulta katosivat ulko-oven taakse, mutta Pekko sai nopeasti pojan unohtamaan lähtijät ja keskittymään illan viihdyttäjään.
”No niin, Oskuseni, mitäs kaikkea me sitten tehtäisiin niin, että teillä jäisi vielä Jonskunkin kanssa jotain puuhattavaa?” Pekko mietti ääneen. Oli niin vaikea olla hemmottelematta ihan liikaa tuota nuorimmaista, jota oli toivottu ja yritetty vielä moninkertaisesti pidempään kuin esikoista, mutta olipahan lopulta siunaantunut kuitenkin kaikkien onneksi.
*****
”Mene vain rohkeasti sisään. Kun muistathan, että täällä saa astella näin ovesta ihan omatoimisesti, kun on ensin soittanut ovikelloa”, Petra kehotti Joonasta, joka oli kovasti hiljentynyt kävelymatkan aikana. Poika oli tainnut silloin vasta muistaa, että Lehtotiellä odottaisivat myös ne kauempana asuvat serkut, ja meinasi nyt ujostella muuten tuttuun taloon käymistä.
”Hyvää aamupäivää taloon”, Petra toivotti astellessaan keittiöön, josta löysi Marian ja Miron kuten oli arvannutkin. Mutta toisin päin puuhissaan, kuin ajatteli.
”Oho, Miro tekee ruokaa”, Petralta pääsi yllättynyt toteamus.
”No mutta sinunhan pitää käydä täällä useammin jos meinaat unohtaa, että Miro se meistä paremmin taitaa isomman väen ruokkimisen”, Maria naurahti hyväntahtoisesti. Miro mittaili marinaadin mausteita niin keskittyneesti, ettei näyttänyt lainkaan huomanneen Petran tuloa.
Niklas katseli tyytyväisenä olohuoneeseen kerääntynyttä nuorisoa. Parin päivän alkukankeuden ja sanojen hakemisen jälkeen Miriam ja Reina olivat ottaneet taas haltuunsa toisen äidinkielensä ja pelit sujuivat oikein mukavasti kaikille yhteisellä kielellä. Teresakaan ei enää yhtään ujostellut.
Paitsi ehkä Reinaa. Tämä oli vielä kipakampi ja pahempi suustaan kuin Inari sen ikäisenä, Niklas muisteli. Mutta toisaalta Tuomasta rennompaa viilipyttyä sai hakea, joten ainakin noiden kahden pelit sujuivat hyvässä tasapainossa.
”Hei Reina nyt jotain rajaa, täällä on uusia tai no uusvanhoja tuttuja”, Miriam pyysi ja tehosti sanojaan tuuppaamalla Reinaa olasta. Reina laski volyymia vain aavistuksen vaatiessaan uusintaottelua Tuomaksen kanssa tämän saatua liian monta tuurivoittoa. Siis ainoastaan Reinan mukaan.
”Moi, kaikki, mahtuuko jonnekin mukaan?” Joonas tervehti vähän arastellen.
”Joo, sohvalle Tuomaksen viereen”, Teresa huikkasi serkulleen pirteästi. Joonas tykkäsi leikkiä nuorimmankin serkkunsa kanssa ikinä marisematta toisin kuin Tuomas ja tällä oli kaiken päälle ihan paras mielikuvitus. Miriamkin viittoi avuliaasti oikeaan suuntaan Joonakselle, joka puikkelehti mahdollisimman pikaisesti telkkarin ohi häiritäkseen juuri käynnistynyttä uusintaottelua mahdollisimman vähän.
Kunhan Joonas oli päässyt asettumaan paikoilleen, Niklas suuntasi katseensa toiseen huoneeseen, josta kuului sopusointuista musisointia. Kyllähän hänkin usein säesti Elisabetin laulua pianolla tai kitaralla, tai Elisabet säesti itselleen, mutta aivan Inarin veroista pianistia ei talossa ollut. Tuomas ei ollut koko sukunsa yllätykseksi lainkaan kiinnostunut mistään musisoinnista, mutta Teresa oli alkanut opettelemaan viulunsoittoa.
Inari mietti mielessään, että pitäisi vihdoin hankkia se piano omaankin kotiin. Toki hänellä ei olisi siellä ketään Elisabetin kaltaista taituria, jonka laulua säestää, mutta oli tämä pianon soitto ollut tässä parin päivän aikana itsekseenkin niin mukavaa pitkästä aikaa.
”Kuulitko, Inari, sinua kutsuttiin keittiöstä”, Elisabet totesi koputtaen Inaria olalle. Inari säpsähti vähän ja naurahti sitten itsekseen. Koskettimet veivät näköjään vähän liikaa mennessään, kun meni tuollainen ohi.
”Kiitos kovasti tästä, sinun soittoosi on niin helppo laulaa. Ihan kuin palaisi kotiin”, Elisabet kiitti. ”Jatketaan sitten ruoan jälkeen, niinhän?” nainen lisäsi innostuneena.
”Tai siis illalla, me käydään siellä kauempana Petran kanssa niin siihen menee aikaa, jos muistat”, Inari korjasi. ”Mutta ilo on molemminpuolinen.” Sitten Inari paineli pikaisesti keittiöön, ennen kuin Elisabet ehtisi muuttaa hämmentyneen ilmeensä kysymyksiksi, joihin ei voisi vastata. Inarin ja Petran yhteisistä lähes koko päivän vievistä suunnitelmasta oli tarkoituksella puhuttu mahdollisimman vähän.
”No niin, irtosithan sinä siitä pianosta vihdoin, niin päästään asiaan”, Petra tervehti siskoaan vähän hermostuneen oloisena unohtaen tervehtiä sen kummoisemmin.
”No mutta kai tässä ehditään edes halata ennen kuin mennään siihen asiaan?” Inari ihmetteli.
”Voi anteeksi, tietenkin. Ihan nähdä sinua”, Petra huokaisi ja puuskahti itselleen turhautuneena. Inari halasi siskoaan lämpimän rauhoittavasti eikä moittinut lopulta lainkaan suoraan tervehdysten puuttumista.
”Ihan rauhassa, Mirokin laittaa vielä ruoan uuniin tulemaan”, Maria sanoi ja taputti rauhoittavasti Petraa olalle.
Sitten, kunhan oli varmistettu, että ketään ylimääräistä ei ole liian likellä kuulolla, Maria selitti vielä uudestaan siskoksille, mitä oli saanut näiden pyyntöön vastaukseksi. Inari nyökkäili hieman poissaolevana saman kertaamiselle, mutta Petra kuunteli hyvin tarkkaavaisena. Inarin täytyi jälleen muistuttaa itseään siitä, että hän oli saanut tietää suvun vaietusta perinnöstä pehmeämmin ja kauemman aikaa sitten kuin Petra, joten hänen oli ollut helpompi ja vaivattomampi suhtautua siihen.
Sitten Maria selitti lopuksi ajo-ohjeet sovittuun tapaamispaikkaan, ja Miro antoi ohjeita siskoksille Lehtotieltä lainaan tulevan auton käsittelyyn.
”Eli kaikki on valmista, jos olette edelleen varmoja. Olen varma, että kukaan ei pahastuisi, vaikka te nyt…” Maria tarjosi vielä lopuksi, mutta tuli keskeytetyksi.
”Äiti hei, me ollaan ihan varmoja, että nyt on oikea aika kuulla kaikki. Ei tarvitse perua mitään”, Petra oli se, joka vakuutti Marian hiljaiseksi. Inari nyökkäsi mielissään yhtä lailla sanojen vakuudeksi omasta puolestaan kuin varmuudelle Petran äänensävyssä. Kyllä sisko saisi tämän kaiken sulateltua. Taas.
”Jep, ja teitä on uskominen”, Miro myötäili päälle ja kohotti kulmaansa empivän näköiselle Marialle.
”No… Ei muuta kuin hyvää matkaa sitten, ja kertokaa terveisiä. Ja jos saatte kuulla jotain meillekin uutta niin tulkaa kertomaan. Tai siis meidän kanssa voi tulla aina juttelemaan näistä asioista muutenkin”, Maria kangerteli lopuksi. Hän taisi olla ehkä kaikkien vähiten valmis siihen, että hänen tytöille kertomansa valikoitu totuus saisi näin monien vuosien jälkeen puuttuvat palasensa.
”Joo, kiitos. Näin on ollut hyvä tähän asti, mutta näin toisin on parempi jatkossa”, Inari totesi vuorostaan rohkaisevasti, ja sai vastaukseksi Marialta haikean hymyn. Mutta nainen rentoutui silmin nähden, hartiat laskivat korvista.
Sitten oli lähdön aika.
”Toivottavasti täällä ei puhkea mikään myrsky nuorten kesken sillä aikaa kun ollaan poissa”, Inari huolehti lähinnä omat tyttönsä mielessään. Nyt Petra vuorostaan pyyhkäisi kädellään rauhoittelevasti.
”Niillä on niin puuhaa keskenään, että varmaan hädin tuskin huomaavat meidän olevan poissa puoli päivää”, Petra vakuutti. Ja Inari totesi tämän olevan oikeassa, kun ei saanut heippojen huikkaamiseen mitään vastausta olohuoneesta.
Jotkut toisetkin saivat hyödynnettyä kyseisen uusintaotteluun jos toiseenkin syventymisen.
-----
”Huh, hyvä kun päätettiin jättää auto kauemmas, täällä ei olisi enää mitenkään päässyt ympäri”, Inari totesi helpottuneena katsellessaan ympärilleen hiekkatiellä, joka oli käynyt koko ajan metsäisemmäksi ensin autolla ja sitten jalan kulkiessa.
”Tai siis hyvä että minä sain sinut pysäyttämään auton siinä vaiheessa, kun navigaattori käski vaihtaa vasemmalle kaistalle kahden ojan välissä”, Petra muistutti. Inari oli kuin ei olisi kuullutkaan. Matkan aikana oli meinanneet tunteet kiehahtaa pariin otteeseen, kun perille löytäminen oli vaikuttanut haastavalta.
”Mutta päästiin me joka tapauksessa perille. Tuolla on ne portaat”, Petra jatkoi.
”Niinkö muka? …Aa, kappas, olet oikeassa”, Inari kääntyi ympäri ja myönsi Petran havainnon oikeaksi hämmästyneenä.
”Mihinköhän tässä ollaan päätymässä?” Inari mietti ääneen, kun taivasta alkoi näkyä enemmän ja metsä näytti avautuvan aukeaksi. Petra oli hiljentynyt taas siihen samaan hermostuneeseen hiljaisuuteen, kuin keittiössä Marian selonteon aikana.
”Hautausmaa, täällä? Aika creepyä”, Inari tokaisi.
”Niin, no, joo, mutta…”
”Me ei olla täällä yksin, Inari”, Petra huomautti hiljaa ja vähän toruen, jonnekin sivummalle katseensa suunnanneena. Saman huomatessaan Inari ei saanut enää sanaakaan suustaan. Kyllähän hän oli mielessään yrittänyt muistuttaa itseään ja kuvitella, että tulee tapaamaan Eliaksen aivan samanlaisena kuin melkein parikymmentä vuotta sitten, mutta silti…
”Inari ja Petra, niinhän? Anteeksi etten huomannut tuloanne, olin ajatuksissani”, Elias hätkähti ja kääntyi ympäri.
”Joo, me täällä”, Inari huusi kiireesti takaisin, kun ei tuuppaamisenkaan jälkeen saanut Petrasta irti mitään. Ja kunhan oli ensin yrittänyt miettiä, että miten se menikään, pystyykö Elias vain näkemään, että aukion reunalla seisoo kaksi elävää tyyppiä vai tunnistamaan heidät myös, ja päätyi ottamaan varman päälle.
”Tulkaa ihmeessä lähemmäs, ettei tarvitse huudella puolen aukean yli”, Elias kutsui siinä vaiheessa. Kunhan Inari todella tunnisti lähempää Eliaksen paremmin ja avoimen, lämpimän hymyn, hän kiihdytti askeliaan Petran edelle.
”Tiesin, että tämän ei pitänyt tapahtua, mutta olen iloinen, että pääsen taas tapaamaan sinut ja kiittämään vielä. En tiedä mitä elämästäni olisi tullut jos et olisi pelastanut Miriamia”, Inari joutui tunteidensa valtaan ja tervehti Eliasta halaamalla enää sen enempää miettimättä ja empimättä. Se suurien tunteiden ja muutosten ilta palautui mieleen kuin eilinen, kun olihan Elias nyt siinä ihan samanlaisena kuin silloin.
Petra taas jäi hyvin ujona taemmas.
”Ilo on minun puolellani. Suostuin tähän tapaamiseen mielelläni. Kyllä nyt on jo aika”, Elias totesi vilpittömästi. Petra yritti kovasti olla tuijottamatta suu auki. Elias näytti ihan samalta kuin siinä kymmeniä ja taas kymmeniä, melkein sata vuotta sitten maalatussa taulussa. Satavuotias mies.
”Niin, kun sitten joskus, kun Mariaa ja Miroa ei enää ole, niin emme olisi voineet tavoittaa sinua mitenkään”, Inari totesi.
”Totta tuokin, mutta lähinnä tarkoitin sitä, että olette jatkaneet elämäänne tarpeeksi kauan tietämättä”, Elias oikaisi Inarin maltettua astahtaa kauemmas.
”Ääh, kyllä me jotain ollaan tiedetty. Se välttämättömin, ettei ole enää tapahtunut mitään vahinkoja. Maria kertoi ihan tarpeeksi aikoinaan, niinhän”, Inari korjasi vielä siihen päälle lisää, ja vilkaisi olkansa yli Petraa, joka nyökkäsi vaisusti vakuudeksi ja muisti sitten inahtaakin jotain, kun Elias katseli häntä kohti kysyvästi. Inari vieläpä väisti sivummalle leveästi virnistäen, ja Petrasta tuntui, kuin olisi sovituskopissa ilman vaatteita ja joku vetää verhon sivuun.
Inarille tämä tapaaminen oli ainakin tähän asti ollut juuri sellaista kuin hän kuvitteli. Petra taas ei enää oikein osannut yhdistää, mitä oli odottanut ja mitä nyt tunsi.
Inari ja Petra olivat pari vuotta sitten yhdessä tuumiin päättäneet, että haluaisivat kuitenkin tietää kaiken mahdollisen sukunsa erityisestä perinnöstä. Maria oli ehdottanut, että voisi yhdessä Miron kanssa kertoa, mitä parhaansa mukaan muisti ja oli lapsena kuullut Saagalta itseltään. Tai jos tytöt malttaisivat, Maria ja Miro voisivat yrittää tuntea, milloin Elias olisi tarpeeksi lähellä käymässä, ja voisivat kysyä, suostuisiko tämä kertomaan. Elias muistaisi varmasti paremmin ja tiesi tuon perinnön käytännön ominaisuuksista vielä enemmän kuin Saaga ikinä. Inari ja Petra halusivat odottaa, ja tuo odotus palkittiin lopulta.
”No niin hys sitten Miro näistä asioista taas ainakin iltaan asti. Nyt syödään kaikki yhdessä ja ollaan ihmisiksi, kirjaimellisesti.”
”Joo, mutta en malta odottaa kuulla minkälaiseen paikkaan Inari ja Petra lopulta päätyivät Eliasta tapaamaan sellaisilla matkaohjeilla…”
”Mukava tavata, Petra”, Elias kiirehti tervehtimään lämpimästi Petraa, jotta tämä alkaisi tuntea olonsa luontevammaksi. Inarin siirtyi pois tieltä ihmettelemään heti vierestä lähtevää hautarivistöä.
”Kuin myös, Elias. Olen kovasti odottanut tätä…” Petra yritti pukea tunteitaan ja odotuksiaan sanoiksi, mutta sitten Inari naurahti räkättävästi ääneen siskonsa sanat hukuttaen.
”Tässähän on olevinaan sinun hautasi! Ei jestas, en tiennyt että me tultiin tapaamaan zombieta”, Inari hekotti. Hän oli jo aivan oma itsensä, kun oli päässyt jälleen toteamaan, että ei Eliaksessa mitään aivan ihmeellisen eriskummallista ollut.
”Inari hei, jotain rajaa…” Petra mutisi punehtuen. ”Se zomb… mies seisoo tässä ihan meidän vieressä”, Petra yritti hillitä Inaria, mutta päätyi vain yskäisemään entistä nolostuneempana sanasekoilustaan.
”No tietenkin. Minun oli entistä helpompi jäädä zombeilemaan tänne miten lystää kunhan saatoin muka kuolla vanhuuteen ensin siinä välissä. Kovaa hommaa muutenkin tämä zombeilu, jos sen haluaa tehdä mahdollisimman huomaamattomasti ja epäilyksiä herättämättä”, Elias vain totesi Petran onneksi huvittuneena.
”Aijaa, aikamoista! En ole ikinä miettinyt sitä noin. Jos suinkin tänään jää aikaa, niin olisi tosi mielenkiintoista kuulla lisää siitä”, Inari tarttui aiheeseen. Petra pudisti päätään ja mutisi hyväntahtoisesti jotain mahdottomasta Inarista. Mutta sentään tuo molemminpuolinen kepeä vitsailu tuntui aivan todellisesti löysänneen Petran hermoja, leukaperiä, kaikkea rennommaksi ja luontevammaksi.
”Ehkäpä, mutta meillä on paljon läpikäytävää sitä ennen. Ajattelin meinaa, että kun kerran olen tällä kaikella minulle suodulla ajalla tehnyt sukututkimusta ja järjestänyt tämän sukuhautauslehdon tänne, niin voidaan käydä sukua läpi kauempaankin, jos teitä kiinnostaa”, Elias tarjosi.
”Siitä voisitte kertoa muillekin nyt kotiin odottamaan jääneille, ettette palaa ihan ilman selitettävissä olevaa reissun tarkoitusta. Sille seuraavalle polvelle.” Lapset kävivät niin Inarin kuin Petran mielessä. Eliaksen hymy leveni, vaikka mitään ei sanottu. Hän tunsi naisista huokuvan vanhempien ylpeyden.
Ja vasta tarkemmin Eliaksen sanoja mietittyään Inari ja Petra havahtuivat katsomaan vielä tarkemmin ympärilleen.
”He kaikki ovat, tai olivat meille sukua?” Petra varmisti ja sai Eliakselta nyökkäyksen varmistukseksi. Inari taas tiiraili jo kiinnostuneena kauemmas.
”Niin, vaikkapa. Tuolla on isoäidin hauta, vasta yhtenä monista”, Petra vastasi hieman haikeasti tunnistettuaan Jonnan hautakiven.
”Totta, eiväthän nuo rivistöt vielä suinkaan Saagaan pääty”, Inari totesi ääneen haettuaan sen toistaiseksi eniten mielen päällä pyörineen sukulaisen haudan. Isoisoäiti. Ja näemmä monia isoisoiso-sukulaisia vielä kauempaankin. Ja sitten lemmikkejäkin toisella puolella – kissat olivat näemmä olleet tiivis osa Jalavien perheitä jo pitkään. Peräti alusta asti.
”Janna Jalava on viimeinen, tai ensimmäinen, kenestä löysin tietoa”, Elias viittasi kaikkein kauimpana olevaan hautaan.
”Eli…?” Inari yritti johdatella ymmällään. Hän ei ollut ikinä kuullutkaan siitä naisesta… Paitsi olipas. Ne kellarin taulut. Mutta sitten Inari ei saanut enää tilaisuutta täydentää sanojaan.
”Janna oli teidän isoisoisoisoisoisoisoäitinne. Miettikääpä sitä”, Elias naurahti kunhan oli kulmat kurtussa saanut laskettua tarpeeksi kauas osittain sormia apuna käyttäen.
”Ja ilmeisesti suvussa on tapahtunut tuossa yhdessä välissä toinenkin pitkäikäisyystemppu, en ole edes vielä niin vanha kuin Verna kuollessaan. Löysin jotain vampyyreista”, Elias lisäsi kuin ihan vain ohimennen, kiusallaan. Inari ja Petra astelivat identtisen hämmästyneen hitaasti lähemmäs noiden kaikkien salaisuuksien tietäjää.
”Joten… Mitä te oikeastaan haluatte kuulla?”
Kaikki oli tarjolla, ja aikaa oli riittämiin.
”Kaiken.”
”Aloitetaan siis alusta. Janna Jalava muutti Vaahteranotkoon, joka on pieni kylä Stadin ja Siniperän välissä…”
Ja niin ympyrä sulkeutuu.
Tässä Jalavien lopullinen sukupuu niin kuin se jäi Tuomaksen syntyessä.
Sitten alan käymään läpi Jalavien legacy-haasteen pisteitä ja sääntöjen noudatusta (lasken tähän vain kulloisenkin perijätontin/-perheen, sivuhaaroissa oli kaikki sallittua), viitteenä ah niin pysyvän luotettava Radosims ja sen tarjoama käännös lyhenneltynä:
Legacy Challenge
Säännöt ja idea
Ideana on luoda yksi simi- mies tai nainen, ja alkaa kasvattaa sukua. Kaikkien koodien, huijausten ja hackien käyttö on ankarasti kielletty. Ja hupsankeikkaa, tähän kompastuikin jo ensimmäisen kerran Jalavissa sääntöjen noudattaminen ;D
Koodeja:
boolprop testingCheatsEnabled – legacy-tontilla käytin huomattavan paljon tätä koodien graalin maljaa vieraina olevien simien ohjaamiseen, joskus Force Erroria jos joku sim tai jotain muuta piti saada rebootattua.
boolprop allow45degreeangleofrotation, boolprop snapObjectsToGrid, constrainfloorelevation, moveobjects, setHour, showHeadlines, stretchskeleton
Hackeja:
Valaistus-hack, kamera-hack, ”Shop-at-home" Hacked Coat Hook eli vaatteiden ostaminen kotoa, peililattiat, inteenimater, ACR, ihonvaihtotaulu, pause-reunojen poisto, sensuurinpoisto, tähtien poisto esim. läpsiessä, korjaushack mistelioksalle, family kiss kaikille, closer family relationship mahdollistaja (serkuille), sleepInAnyOutfit
Näistä lähinnä tuo vaatteiden osto kotoa kätevästi ja ilmaiseksi oli ainoa legacya oikeasti helpottava tekijä. Poistan siitä hyvästä 50 000 simoleonia varoista – tämä vastaa sitä, että olisin ostanut oikeasti kaupasta 500 jotain every day –vaatekappaletta legacyn aikana, eli eiköhän pidä keskimäärin paikkansa…
Pisteet
Noniin, eli itse asiaan:
Peruspelin, ei siis lisäosien myötä tulevien uusien ominaisuuksien myötä tuomat (ne luetellaan alempana) pisteet:
+ 1 piste jokaisesta sukupolvesta (10 max) -> tavoitteeseen pääsin eli +10
+ 1 piste jokaisesta 100.000 simoleonista perheen nettovaroissa -> 6 muuten koska yli 600 000, mutta vaatehackin verotuksen jälkeen jää +5 pistettä
+ 1 piste jokaisesta tontilla olevasta platinahaudasta -> en pitänyt hautoja tontilla, sillä bugin takia jos kerrankin olisin lopettanut pelin niin, että kummitukset ovat ulkoilemassa, haudat olisivat voineet kadota. Säilöin ne siis melkein heti alusta lähtien tämän opittuani toiselle tontille. Siellä platinahautoja on 12 kpl, kuten kuvasta näkyy, eli +12 pistettä. Nimesin myös haudat, kissoja myöten…
+ 1 piste kolmesta perheystävästä (eli esim. 9 ystiä on 3 pist.) -> 23 perheystävää eli +7 pistettä
+ 1 piste joka kerta kun simisi ?mahdoton toive? toteutuu -> öääh en edes täyttänyt yhtäkään elämäntavoitetta, joten tuskin
+ 1 piste jokaisesta tontilla syntyneestä alienvauvasta. Heidän ei tarvtise olla verisukulaisia, mutta huomaa että he eivät saa jatkaa sukua jos eivät ole verisukulaisia. -> ei tapahtunut tontilla eikä koodeitta
Bonukset
(kunkin voi laskea vain kerran)
+ 1 piste jos kaikki 10 urapalkintoa ovat tontilla -> noh, ainakin niitä on 18, vaikka Yliopisto-urien palkinnot puuttuvat, mutta kaipa tästä voi tuon +1 laskea. Palkintojen keskellä Teresa, joka luultavasti olisi ollut 10. perijä.
+ 1 piste jokaisesta eri NPC:stä, joka on osallisena Legacyn sukupuussa (mutta vain 1 kerta per NPC) -> en edes muistanut tätä, mutta ihan muuten vain tuli ainakin vampyyri, kassamyyjä ja ruokalähetti. Puutarhuri on vähän niin ja näin, koska ei ole legacyssa perijän puolisona, vaan muuten vaan näkyvissä Terhin kautta vanhempina perijän puolisolle… mutta kun kerran löytyy sukupuusta, niin kaipa se hyväksytään, eli +4 tästä
+ 1 piste jokaisesta eri värisestä haamusta tontilla -> kaikki (tylsästi) vanhuuteen kuolleita, eli +1 piste
+ 2 pistettä, jos tontillasi on kaikki eri väriset haamut -> ei ole
+ 1 piste, jos onnistut saamaan platinahaudan jokaisesta eri tavoitteesta -> hnnggh lähellä oli, olin suunnitellut että Miron romantiikka-tavoitehauta on ainoa, joka puuttuu ja olisi tullut täydentämään sarjan, mutta sitten legacy päättyikin tietty niin, että se sukupolvi oli vielä elossa
+ 2 pistettä jos onnistut saamaan kaksi sosiaalipupua romanttisiin tekoihin -> noup what
+ 2 pistettä, jos kaikki haamusi tontilla ovat vapaasti vaeltavia -> lue yllä: bugisyistä noup
+ 2 pistettä, jos kymmenes sukupolvi on kaksoset -> noyp
Rangaistukset
-1 piste jokaisesta terapeutin vierailusta -> ööh kerran taisi tulla randomisti häissä vieraana olevalle tyypille, jonka olin ottanut hallittavaksi koodilla kohtausta varten, eli sitä ei lasketa
-2 pistettä jokaisesta sellaisen vauvan syntymästä, jonka vanhemmat ovat edes jollain tavoin sukua toisilleen. Eli vaikka pikkuserkun pikkuserkkuja tai jotain sellaista. Ei saa olla yhtään yhteistä sukulaista sukupuun varrella. -> pari tapausta: Vilma ja Petra eli -4 pistettä
-1 piste jokaisesta sosiaalitantan viemästä vauvasta/lapsesta -> ei vieraillut perijätontilla
-2 pistettä jokaisesta tontilla kuolleesta vieraasta -> ei tapahtunut
Yliopiston tuomat sääntömuutokset
Muutoksia pisteytyksessä
Platinahaudasta saa enää 1/2 pistettä
Hmmm en tiedä miten tämän laskisin. Koska Yliopisto on itse asiassa viimeinen hankkimani lisäosa. Hankin sen Niklaksen sukupolven alussa, eli sen jälkeen on tullut 3 platinahautaa, eli lasken vain niistä puoli pistettä, eli platinahaudoista tulee ylöspäin pyöristettynä +11 pistettä.
Uusia pisteitä
…olisi pitkä litania, mutta en tehnyt mitään yliopisto-opintoja simeillä.
Yöelämän tuomat sääntömuutokset
Uusia pisteitä
+ 1 piste kun tontillasi on 30 täyttä Elämäneliksiiri pulloa(”Aikaa pullossa” piste). Tällä boonuksella ei ole rajaa vaan kun olet tuhonnut kaikki 30 pulloa voit aloittaa niiden kerryttämisen alusta. Tämä palkitsee niitä pelaajia jotka toteuttavat paljon simiensä toiveita. Huom, piste on auki kaikille pelaajille, sinulla ei tarvitse olla lisäosia voidaksesi ottaa tästä pisteitä. -> noita on päälle 60 kertynyt eli +2 pistettä
+ 1 piste jos teet alienin/zombien/vampyyrin tontillasi (”Musta lammas” bonus). Niiden ei tarvitse pysyä tontilla tai elossa ansaitaksesi tämän bonuksen. Voit käyttää vain yhden kerran. -> oho, no tästä tulee piste, koska Verna muuttui ihan luomusti vampyyriksi Kreivin toimesta, sen tarvitsi antaa vain tapahtua eli +1 piste
Uusi boonuksia
+ 1 piste jos simisi menee yliopistoon ja valmistuu vampyyrina
*?Free Roaming Ghosts?, eli ”vapaana vaeltavat haamut tontilla”-bonuksen pistemäärä nostettu 4 pisteeseen
*Nautinto-ja Syöpöttelytavoite lisätty bonukseen ?platinahautojen setti?. Boonus nostettu yhdestä pisteestä kahteen pisteeseen.
No joo eli olisi se Syöpöttely myös puuttunut.
*Kuolema auringonvalosta lisätty haamujenväri boonukseen.
Uudet rangaistukset
– 1 piste jos vaihdat simin tavoitetta Mielenmuokkauspallolla
– 1 piste jos Mr Big tai The Diva muuttaa tontillesi. Tämä siksi että nämä simit tuovat niin paljon rahaa mukanaan. Voit silti hankkia lapsia heidän kanssaan.
Näiltä vältyin.
Siinäpä nuo. Loppusaldo siis +42 pistettä -4 pistettä eli 38 pistettä kaiken kaikkiaan. Ihan jees. Luulisin.
Sitten vähän tilastoja:
Aloitan arvauksista sivu- ja kuvamäärille.
Oma:
16 000 kuvaa ja 1 600 sivua tekstiä
mel.
15 600 kuvaa jaaaaaa 1700 sivua tekstiä
GreenPixy
15 789 kuvaa ja 1654 sivua tekstiä
Oikea vastaus:
Pelkät osat tarinan kuvien ja sanojen sekä mokien ja alku- ja loppusanojen yms. kanssa (poislukien tämä epilogi):
554443 sanaa eli A4-sivuiksi käännettynä (500 sanaa/sivu) n. 1109 sivua, ja kuvia 14701
Mukaan luettuna ekstrat (7 ekstraosaa):
560279 sanaa, n. 1121 sivua ja 15073 kuvaa
Eli lähimmäs oikein arvasi kuvien määrässä mel. ja sivujen määrässä GreenPixy! Ja itsellä meni överin kautta metikköön, heh.
Tässä vielä hienoja Excel-vänkyröitä tilastoista:
Ensin sanojen ja kuvien ja kommenttien määrä/osa, mukana ovat ensin kaikki osat ja sitten lopuksi ne seitsemän ekstraa
Sitten kuvien ja sanojen määrät normalisoituna samalle jakaumalle, että niiden ”trendejä” voi vertailla keskenään, eli käytännössä nähdä onko kuvien ja sanojen määrien suhteet vaihdelleet eri osissa.
Ja lopuksi pikkuinen kaavio osien julkaisutiheydestä: aika selkeästi näkyy milloin iski aikuisuus päälle ja pelikin päätti yhtä aikaa alkaa hankalaksi, voi sitä turhautumisen määrää...
Sitten kun kyselin 1) lempiperijä 2) lempi ei-perijä sim ja 3) mieleenpainuvin käänne/vaihe Legacyssa niin vastauksia tuli:
Tohya 1) Elias
mel. 1) Verna, Niklas, Rami, Elias 2) Inari, Petra, Sera, Markus 3) ”Saaga-episodi”
GreenPixy 1) Maria 2) Inari 4) Ramin ja Terhin suhde, Saagan voimat ja sitä myöten Elias, Inari ja Viola
Omat:
1) Kyllä se on Elias <3 niin paljon kuin välillä meinasin jo kyllästyäkin 2) Inari, sopivassa suhteessa muijapower ja ärsyttävä haahka, 3) Terhin ja Ramin suhde, erityisesti se lyhyt pätkä kun simeinä Rami oli aikuinen ja Terhi teini. Toinen on Elias-Markus-Serena trio ennen kuin lapset syntyivät. Ja lempiosani tehdä oli kyllä 49. eli Aaltojaja. Noina aikoina olen nauttinut tämän legacyn pelaamisesta kaikkein eniten.
Poimin tähän kokoelmaan ne kuvat/kohtaukset, jotka nousivat mieleeni yllä olevaa kirjoittaessa.
Sitten lopuksi vielä _tietenkin_ mokat ja sattumukset. Näinkin lyhyen osan satona… *huokaus*
Onpahan samannäköiset siskokset.
Ja tietenkin taksikuski karkasi jossain vaiheessa ihan muualle kuin piti.
Mistä _ihmeestä_ Joonas on perinyt tuon koukkunenän? Ja Oskari näyttää saavan samanlaisen.
Käsi läpi kehosta –bugi tekee viimeisen comebackin.
Yrittäkääs nyt käyttäytyä tätä viimeistä kohtausta varten… No ei sitten.
Se Jalavista.
Sitten... Hieman spoileria seuraavista Simsseily-suunnitelmistani ja missä vaiheessa ne ovat.
Sims 3 -legacy - ensimmäinen sukupolvi syntymässä ja 5 osaa kirjoitettu. Pelasin 2014-2015, mutta nyt on ollut taukoa, en tiedä milloin innostun taas jatkamaan. Ehkä kun olen suunnitellut kaikki 10 sukupolvea valmiiksi... Ehheh. Rykäisin jopa nettisivut aikoinaan, voitte siellä käydä kurkkimassa ja huutelemassa, jos vaikka innostuisin:
http://lcelika.blogspot.com/
Sims 2 BACC - ajattelin iskeä vähän postapokalyptisen/steampunk-aiheen, matskujen keräys käynnissä.
Sims 2 keskiaikatarina - aika lyhyt olisi. Ladattujen keräys käynnissä.
Pidempi, parin sukupolven Sims 2 keskiaikatarina, joka keskittyy yhteen kaupunkiin ja sen asukkaisiin ja tapahtumiin kuhunkin vuorollaan. Kuin lyhyt RKC-haaste.
Miltä kuulostaa?
Kommentit