No niin, eli tämä tulikin nyt vähän arvioitua aiemmin, kun päätin tehdä jatkoksi pari lyhyempää osaa... Tämä nyt on enemmän asettelua tulevia tapahtumia varten, mutta sitten alkaakin tapahtua. Joten älkää huoliko, jos tämä osa tuntuu taas hitaalta. Mukavaa jutustelua vain... Kuvia vähän alle 150 ja tekstiä vähän yli 15 sivua wordissa. Joten nyt ei tullut niin mammutti.
Mokakuvia kyllä kerääntyi hyvin paljon...
Lukemisen iloa ^^
***
Tässä aluksi pikaiset kissaesittelyt.
Ginna
Lumy
ja Coby. Kaikista tuli ihanan yksilöllisiä! ^^ Saa nähdä, kenestä tulee lempparini… Ja kuka saa jäädä jatkamaan kissasukua. Mutta kumma juttu, kun valkoinen kasvonaamio periytyi vaikka en muista sellaista Tobylle laittaneeni ja Rougellakin on aika piilossa jos on…Mutta ihanaa silti, Noran piirteet periytyvät ^^
Jonnan läksypinot jatkoivat kasvamistaan. Jos peruskoulussa numerot olivatkin olleet ihan kelpoja lukioon tyttö ei liiemmin jaksanut panostaa jostain syystä. Kunhan vain piti hauskaa kavereiden kanssa…Ja huolehti, ettei ihan liikaa kuutosia tullut kurssiarvosanoiksi. Muuten olisi vanhemmillekin ilmoitettu.
Oikeastaan niin paljon läksyjä, että näköjään lapsuusajaltakin vielä tallessa ;D Soosoo Jonna ryhdistäydy nyt…
”Aa mitä sanoitkaan? Joo, niin juuri. Tässä aamupäivän aikana voitte tulla. Noh, menkääs nyt siitä…Ei, tietenkään en puhunut sulle. Näitä kissoja kun tuntuu olevan joka paikassa.”
Oli alkamassa tavallinen viikonlopun aamu. Lauantaisin Eliaksella ja Jonnalla oli lupa kutsua kavereita, mutta sunnuntait vietettiin perheen kesken. Siihen liittyä ihan sekin seikka, että sinä päivänä keskusteltiin vapaasti sellaisista asioista, joita ei ollut ulkopuolisille kertominen.
”Tää ei ole reilua! Ei läksyjä pidä joutua tekemään viikonloppuna!” Jonna marmatti niin, että alakertaan kuului.
”Olisit sitten tehnyt ne viikolla”, Elias vain totesi kuivasti. Hän ei arvostanut Jonnan tapaa jättää asioiden tekemiset viimetinkaan. (mahti ilme Jonnalla ;D)
”Nää kissat on ihania! Kaikki jo niin isoja, aika menee nopeasti. Hui! Melkein sain kynsistä käteen.” Elias hymyili Seran hyväntuuliselle juttelulle. Kaikki oli mukavan levollista nyt ja niin normaalia. Sera viihdytti itseään kissojen parissa, Elias osallistui satunnaisesti leikkiin mukaan ja…noh, Markus nyt vain oli mutta näytti viihtyvän niinkin.
Mutta yksi asia rikkoi kuvan… ”Jonna! Oletko edes vaihtanut vaatteita vielä? Soittelet vain kavereille pitkin aamua kun on vieraitakin paikalla”, Elias nuhteli. Markus oli katsellut Jonnaa jo vähän pidemmän aikaan, mutta käänsi päänsä terävästi Eliaksen suuntaan tämän äänen kuullessaan. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen huomiota.
”Älä viitsi, Elias, me ei olla oltu vieraita enää pitkään aikaan. Melkein asutaan täällä. Mä ainakin oon viime aikoina viettänyt täällä enemmän aikaa kuin kotona. Tää kun on lähempänä mun työpaikkaakin siellä päiväkodissa”, Sera mutisi katse yhä kissassa.
Elias hymyili Seralle. Aina puolustamassa kaikkia.
”Mutta ei se silti oikeuta Jonnaa kävelemään puolipukeissa puoleen päivään. Sullahan on vielä yöpaita vai mitä?” Elias arvasi. Jonna käveli veljensä ohitse niskojaan nakellen. ”Hyvä on, äiti. Mutta avaat sitten oven jos Turma ehtii tulla ennen kun mä tuun takaisin.”
Melkein Jonnan perään sattui Saaga kävelemään ohitse sanoen laiskasti ”huomenta.” Elias odotti, että vessan ovi kolahti kiinni, ennen kuin mutisi hiljaa: ”Silläkin oli vielä yöpaita päällä vai mitä?”
Elias oli kuullut oikein arvellessaan, että Markus oli kävellyt lähemmäs. ”Juu”, kuului väritön vastaus. Elias pudisti päätään. Kiitos perhe. Sera ei ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Onneksi.
”Niin sä et Sera varmaan syönyt oikein mitään aamupalaksi, kun tulit niin äkkiä?” Seralla meni hetki aikaa hätistellä vieläkin leikkimään innokas kissa pois jaloistaan ennen kuin sai vastatuksi: ”No jäi se vähän. Onko täällä vai jotain tarjolla?”
Elias kollasi hetken jääkaappia. ”Ei vielä, mutta jollakin taisi olla tänään aikomus tehdä lättyjä. Kai mekin voidaan ne tehdä, Samuli ainakin on jo töissä eikä Jonna tai Saaga ehdi niitä tekemään.” Elias ei pistänyt merkille, kuinka Markus katseli Seraa hetken vakavana ennen kuin päästi tytön ohitseen. Niiden kahden välillä oli aika paljon sanoja, joista oltiin katsottu paremmaksi vaieta. Turha muuttaa asioita siitä, mitä ne nyt olivat. Kaikki oli hyvin.
”Voinko mä tehdä jotain?” Markus kysyi seisottuaan hetken kauempana. Sera lopetti hellan hinkkaamisen ja pyyhkäisi hiuksia kasvoiltaan. ”Ei tarvitse varmaankaan. Elias saa taikinan ihan hyvin sekaisin ja mä hoitelen hellan puhtaaksi… Vai onko sulla jotain mielessä, Elias?”
Elias hädin tuskin huomasi, että hänelle puhuttiin. Hänen piti aina keskittyä niin tiiviisti ruoan tekemiseen. ”Mitä? Ai, ei kai. Mutta jos menet vaikka ovelle vastaan, jos Turma tulee.”
Pian kuuluikin, kuinka ovikello soi. Markus lähti eteiseen sanomatta enää mitään. Mutta taakseen hän vilkaisi. Ja näki, kuinka Elias ja Sera toimivat täydellisessä yhteisymmärryksessä yhdessä. Hänelle ei ollut tilaa siinä joukossa, ainakaan nyt.
”Syötkö säkin täällä?” Elias kysyi saatuaan lätyn käännetyksi ympärille. Nyt saattoi taas keskittyä muuhun hetken. Markus oli mennyt hakemaan Jonnaa pöytään ja Sera oli täyttämässä kissojen ruokakuppeja.
”No juu, jos vaan siitä riittää”, Turma vastasi lyhyesti. Elias ei oikein pitänyt tytöstä, päällimmäisenä nyt mielessä sen erään talvi-illan tapahtumat. Ja tyttö oli aivan liian raisu… Kai Elias yritti löytää vain jostain muualta syytä siihen, miksi Jonnakin oli muuttunut sellaiseksi.
”Eieiei, palaa takaisin! Siinä oli vielä jotain siinä yhessä putkessa.”
”Putket sulla on keuhkoissa. Mä katoin ne kaikki läpi.”
”No skannaa noi loput tietokoneet, niistä voi tulla jotain hyödyllistä! Käänny nyt saatana!”
”No miten vitussa sä luulet että mä käännyn nyt enää takaisin, kun on piraatteja perseessäkin!”
Sera yritti peitellä nauruaan, Markus söi mitään sanomatta ja Elias kiristeli hampaitaan.
”Jonna ei kiroile ikinä muuten kuin pelatessa. Siis yksinkin”, Elias murahti. Olisivat tytöt voineet muutenkin pitää pienempää ääntä, kun sattuivatkin syömään muita nopeammin ja nousivat jo pöydästä.
Sera nielaisi pari kertaa ja sai sanottua sitten tasaisella äänellä: ”Noh, ainakaan et voi sitten siitä syyttää huonoa seuraa.” Elias vilkaisi ymmällään Seraa ja sai pukkauksen kylkeensä. Kyllä Sera oli sellaiset asiat huomannut.
”Hei! En mä nyt niin ilmeinen ole”, Elias puolustautui. Sera hymisi tietäväisesti.
”Voi kyllä olet. Aina.” Eliaksesta tuntui, että silloin Sera näytti kauniilta. Hänen äänensä oli niin kaunis ja lempeä. Kunpa hän pystyisi vain näkemään… Sitten hetken rikkoi uusi kirouksien huutotulva olohuoneesta. Elias sai tarpeekseen.
”Päivää tal- Hui kauhistus!” Samuli sattui juuri tulemaan kotiin, kun Elias juoksi ohi. ”Sori, en huomannu, pitää mennä.” Elias huusi taakseen ja jatkoi nauraen portaita ylös.
Samuli joutui peräytymään vielä lisää, kun seuraava lapsi juoksi kohti häntä. ”Jonna mitä täällä…”
Jonna ei kuullut vaan sähisi: ”Elias se ohjain tänne niin kuin olisi jo! Et sä noin saa tehdä!” juostessaan tämän perään. Tyttö ei edes tervehtinyt isäänsä.
”Mitä ihmettä täällä tapahtuu?” Samuli henkäisi kun hänen pulssinsa oli hieman laskettunut. ”Sera? Tiedätkö sinä? Minä en ymmärrä mitään.”
Seran täytyi peitellä nauruaan. Samuli näytti niin hölmistyneeltä edelleen. ”Voi, olen pahoillani, mutta te…Antakaa anteeksi.” Samuli hymyili ja kallisti päätään. Okei, kai se selviäisi aikanaan.
Sera lakkasi nauramasta kun yläkerrasta kuului rymähdys. Jonna oli ilmeisesti saanut Eliaksen kiinni ja taklannut tämän jonnekin. ”Nyt se kapula tänne tai muuten…” Jonnan ääni peittyi Eliaksen nauruun. Sisaruksilla ainakin oli hauskaa.
Markus sen sijaan pudisti päätään lyhyesti ja palasi keittiön puolelle syömään loput lätyistään. Taisi muutama Eliaksen lautaseltakin vaihtaa omistajaa sillä aikaa, kun Sera meni katsomaan kumpi oli voittanut.
”Isoja lapsia kaikki tyystin”, mietti tuolloin oven ohi kävellyt Samuli.
***
Sera lupasi siivota astiat, mutta tietenkin Eliaskin tarjoutui auttamaan. Sillä välin Markus asettui ääneti katselemaan tyttöjen peliä, kun ei muutakaan tekemistä ollut.
”Ääk! Varo tota, se tulee tuolta nurkasta!”
”Älä nyt herppaa siinä, mähän tätä pelaan”, Jonna totesi rauhallisesti.
”Oo hei odota! Anna mä suomennan tän, täs on koko Metroidin perusta!”
”Joo joo, oota mä käännän kuvan paremmaksi.”
Markus ei kaukaa nähnyt mitä ruudulla luki joten hän joutui kuuntelemaan Turman ”lahjakasta” käännöstä.
”Siinä on jotain sellasta, et noi piraatit yrittää keksiä, miten käyttää noita metroideja energianlähteinä. Kun nehän menee kiinni kaikkeen elävään ja ottaa niiltä jotain ravinnoksi. Ei niin kuin näkyvää tyyliin verta, mutta jotain sellasta kuitenkin, mitä ilman ne elävät kuolee. Jotain elämän energiaa.”
Markus kurtisti kulmiaan. Mitä? Silloin Jonna vilkaisi olkansa yli ja virnisti Markukselle, tietäväisesti. Markus käänsi katseensa nopeasti pois.
Sitä vastoin hän vilkaisi keittiöön. Siellä Elias ja Sera siivosivat jälkiä tehokkaasti, huomaamatta mitään erikoista. Markus katseli pitkään Eliasta. Siitäkö oli kyse? Kaikilla oli jotain elämälle välttämätöntä, josta kuitenkaan ei yleisesti tiedetty mitään. Mutta Elias tiesi ja osasi käyttää sitä…
Jotain elämälle välttämätöntä, joka kuitenkin voitaisiin ottaa pois? Samalla vaikutuksella kuin vaikka kuiviin vuotaessa. Voisiko Elias tehdä niin kenelle tahansa milloin vain haluaisi?
Seralle? Voisiko sellaista tapahtua vahingossa? Elias ja Sera olivat kuitenkin aina yhdessä. Silloin Markus tunsi itsensä Seran vartijaksi enemmän kuin vielä koskaan ennen.
Markuksen ajatukset keskeytti Samulin kovaääninen rykäisi. ”No niin, tytöt, pitäkää vähän hiljaisempaa ääntä siellä.” Sanat menivät kuuroille korville ja Markus joutui astumaan pois edestä, kun Samuli asteli päättäväisin ilmein olohuoneeseen.
”Ääh sori isä ollaan me nyt kunnolla.” Mutta ei auttanut Jonnankaan enää kuin perässä kävellä. Samuli tiesi peleistä ja pelikoneista sentään sen verran, että muisti niiden sammuvan yhdellä oikean napin painalluksella. Jonna ja Turma katosivat sen jälkeen nuristen ulos pitkäksi aikaa.
***
Illalla Saaga oli aikeissa ottaa aamupalan jämiä (lupaa kysymättä) ruuaksi, kun ovikello soi.
”Kukakohan kumma siellä tähän aikaan? Vieraatkin kohta lähdössä…” Saaga ei olisi mitenkään osannut aavistaa, kun ei halunnut lukea kenties jonkun vieraan henkilön tunteita vainoharhaisena. Ei mitään varoitusta tai aavistusta.
”…NIKO!?”
Elias sävähti yläkerrassa. Tuollaiselta äiti ei ollut kuulostanut pitkään aikaan…Ikinä hänen kuullensa. Sera herkesi puhumasta ja Markus käänsi kysyvän katseen Eliakseen.
”Tota…Musta tuntuu että teidän pitäisi lähteä. Pian.”
Hetken aikaa vallitsi vielä yllättynyt hiljaisuus. Ilta oli hetki sitten ollut aivan rauhallinen. Taustalla soinut jotain leppeää Seran lempimusiikkia samalla kun ystävykset olivat keskustelleet kevyesti töistään ja muista kuulumisista sekä Sera kommentoinut ääneen roskapostejaan…
Nyt kuului enää vai tuo musiikki. Ja se oli juuri sellaista, joka sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää ja kädet kihelmöimään. Elias yritti silti näyttää normaalilta…Ja hoputti uudestaan kavereitaan.
Sera nyökkäsi ja sulki avaamansa sivustot, Elias huokaisi helpotuksesta ja ravisteli aavistuksen käsiään. Markus vilkaisi häntä nopeasti kummastuneena, mutta antoi asian olla. Sera oli jo menossa sanottuaan nopeat heipat. Markus ei sanonut edes sen vertaa.
”Turma, takaovesta.” Turma nyökkäsi virnistäen. Jonnan perheessä tapahtui aina jotain jännää ja tyttö janosi saada tietää, kuka tuo Niko oli. Mutta Saaga oli kuulostanut siltä, että naista ei kannattaisi nyt tavata kasvotusten.
Saaga oli nopeasti taluttanut Nikon makuuhuoneeseen ja lukittautunut sinne isoveljensä kanssa. Veljen, josta ei ollut kuulunut mitään vuosiin. Ei sitten Saagan ja Samulin häiden.
”Ja nyt yhtäkkiä ilmestyt ovelle pyytäen paikkaa, jossa olla ongelmiesi kanssa tietämättä kuinka pitkään! En olisi uskonut, että vajoaisit noinkin alas. Enkä usko vieläkään sitä, että edes otin sinut sisään, tuon näköisenä, kun koko perhekin on paikalla!”
”Mä oon pahoillani, Saaga, mut mä en tienny mihin muualle olisin voinu mennä. Mä tarvitsen vain hetken aikaa, sitten taas häivyn.” Nikon puhe rahisi, aivan kuin mies ei olisi puhunut kunnolla päiviin. Ja miten saattoi ihminenkin haista niin pahalta… Ja näyttää elämän murjomalta. Nikolla ei ollut jäljellä enää muuta kuin ongelmansa vuosia kestäneestä huumeriippuvuudesta aina yhtä pitkään kerääntyneisiin velkoihin. Ei niistä päästäisi niin vain jaloilleen parissa päivässä.
”No…Hyvä on. Keksitään jotain. Enhän mä voi sua tuon näköisenä ulos heittää. Älä sano mitään, vielä”, Saaga lisäsi. Hän mutristi huuliaan vielä kerran, mutta lyhyesti, kun muisti silloin näyttävän erityisesti veljeltään.
”…Joten lupasin Nikolle, että se saisi jäädä tänne ainakin muutamaksi päiväksi, ehkä pidemmäksikin aikaa. Mä en voinut muuta”, Saaga selitti voipuneena perheelleen. Tällaista iltaa hän ei ollut osannut odottaa ikinä kokevansa.
”Ei missään nimessä!” Samuli protestoi heti. Saaga ei ollut yllättynyt. Samuli ei ollut ikinä oikein arvostanut vaimonsa veljeä. ”Talo on muutenkin täynnä ilman jotain huumeriippuvaista ongelmaakin. Mitä luulet sellaisen oleskelun tekevän lapsillekin? Jos aiot yrittää saada Nikon kuiville sun on vietävä veljesi jonnekin vieroitushoitoon, ei yrittää kotikonsteja. Siitä ei tulee muuta kuin rumaa jälkeä jos Niko edes yrittää tosissaan.”
”Mutta Niko on mun veli ja sen ongelmat just johtuu niistä kelvottomista katkaisuyrityksistä, joita valtio on sille tarjonnut kalliisti aina edellisen perään!”
Samuli pudisti päätään. ”Ja sä uskot tätä sun veljeä? Kumpi on sulle tärkeämpää? Perhe vai veli?”
”Miten sä nyt tollasta vastausta minulta vaadit!?”
Jonna kuunteli pää painuksissa. Luvassa olisi pitänyt olla rauhallinen perheneuvottelu, ei huutokisa. Eliaskin pudisti päätään silmät ummessa. Miten aikuisetkin saattoivat käyttäytyä joskus kuin lapset. Mutta Eliaksen täytyi kaiken lisäksi tuntea kuin omanaan se turhautuminen ja ärtymys hänen vanhempiensa välillä. Ja se sai lopulta Eliaksenkin sapen kiehahtamaan.
”Hei rauhoittukaa nyt. Tota menoa ei saada mitään päätöstä aikaan.” Samuli mulkaisi Eliasta vihaisena, aivan kuin olisi jo valmiiksi olettanut tämän puolustavan äitiään. Saaga taas nousi ja suoristi hiuksiaan. Jonna nosti katseensa toiveikkaana. Ehkä puhemiehen vaihtuminen toisi jonkinlaisen ratkaisun tilanteeseen.
”Mä oon sitä mieltä, että Nikoa ei voi vain käännyttää. Samuli hiljaa. Ja siinä samaa mieltä Samulin kanssa, että täällä on liikaa porukkaa. Joten jos osa lähtisi hetkeksi pois?”
”Minne muka, ketkä?” Jonna kiirehti kyseenalaistamaan.
”Ettekö te muista tota omistuskirjaa tuolla seinällä, vaikka sen joka päivä näette toisin kuin minä?” Kaikkien päät kääntyivät hetkeksi seinälle. Siinä. Korpimökki. Mariannelta Ramille, Ramilta Saagalle ja ehkä tulevaisuudessa vielä Eliaksellekin. Mutta vaikka mökistä oli perheen arjessa läsnä vain tuo lappunen, se oli siellä jossain. Aivan käyttövalmiina.
”Mahtava idea, Elias! Ainakin sä ja Sera ja Markus meette sinne ja mä tuun mukaan, eikö? Lapsethan pitää saada pois alta, eikö Samuli sanonut niin?” Elias ei tiennyt mitä sanoa Jonnalle. Tyttö oli vetänyt vähän omia johtopäätöksiä ja nyt idea alkoi upota kokonaan vasta Eliaksellekin.
”Juu, onhan se. Kyllä te siellä saatte ajan kulumaan, kunhan vain löydätte sinne ensin. Vai kuka muistaa missä maassa edes Willowlane 367 sijaitsee?” Jonnan hymy hyytyi hieman ja tytön otsa painui kurtuille. Samuli pudisti hitaasti päätän ja mutisi jotain netistä. Elias katseli tiiviisti takaisin äitiinsä.
Mikä tämän tarkoitus nyt oli? Eikö Saaga juuri halunnut, että Niko voisi jäädä tänne hetkeksi aikaa ja talo tyhjenisi tarpeeksi? Miksi Saaga sitten alkoi torpedoida Eliaksen suunnitelmaa?
”Ai niin, Jonna ei ole menossa minnekään.”
Siitä nousi uusi huuto. ”Mutta äiti, miksi ei? Mä tiedän etten ole aikuinen ja koulukin on vielä kesken mutta…”
”No siinähän tuli jo parikin hyvää syytä."
Jonna jatkoi vielä pitkään valitustulvaansa vedoten tuttuihin ihmisiin ja ’kohtuulliseen’ välimatkaan vaikka kyseessä olikin aivan vieras paikka.
”Niin Elias, tiedätkö missä se on?”
Elias oli vieläkin mietteliäs. Hän tiesi vain, että matka olisi pitkä. Vaikka putkeen ajaisi niin silti menisi reilusti yli kymmenen tuntia… Ja heillä oli käytössä vain kaksi kuskia, Sera ja Markus vaihtaisivat aina.
Hetkinen, niinkö kovasti Elias jo oletti suunnitelman toteutuvan? Vieras paikka kaukana jossain, luotettaisiinko häneen tarpeeksi?
Elias havahtui, kun Jonna ärähti ja polkaisi vielä kerran lattiaa jalallaan. Sitten tyttö asteli kiukusta kihisten huoneeseensa, ovi oli pamahtaa saranoiltaan.
”Leppyyköhän se?” Elias kysyi silloin huolestuneena. ”Varmasti aamuun mennessä hyvästejä sanomaan. Etkö aiokin lähteä mahdollisimman pian? Olet ihan innoissasi”, Saaga totesi kuin selvänäkin faktana. Eliaksen olisi tehnyt mieli kivahtaa jotain tunteiden urkkimisesta, mutta kun Samuli oli paikalla sellainen tuntui vähän kummalliselta.
”No, teillä on varmaan vähän sovittavaa. Jos menisin etsimään kaikille jotain iltapalaa.” Samulikin lähti yhtä yllättäen kuin tyttärensä. Elias kummasteli jälleen. ”Mikä kaikkia vaivaa?” hän kysyi ääneen ennen kuin ehti estää itseään. Hän todella taisi olla aivan liian innoissaan jo nyt.
Vaikka vain parikin viikkoa, niin silti aivan vain keskenään. Ei ketään häiritsemässä, vain he kolme.
”Kai Samuliakin vain vähän harmittaa koko tilanne. Niko tulossa tavallaan sinun tilallesi.” Elias pudisti päätään hämmentyneenä. ”Enhän minä minnekään ole pysyvästi lähtemässä.”
Yhtäkkiä äiti olikin aivan vieressä, suoristamassa paitaa ja ties mitä ihme näpräystä. Niin äiti oli viimeksi käyttäytynyt ennen ylioppilasjuhlia, nyppinyt puvun melkein piloille.
”Et sinä voi ymmärtää vielä, millaista on kun lapset kasvavat isoiksi… Ja samalla pelätä ja odottaa sitä aikaa, kun nämä itsenäistyvät ja muuttavat omilleen. On tämä jonkinlainen ero. Ehkä jäätkin sille tiellesi, kuka tietää”, Saaga puhui haikeita sanoja. Ilmeensä, paljon puhuvat silmänsä hän ehkä pystyi Eliakselta kätkemään, mutta ei tunteitaan.
”Mutta äiti… En mä ole minnekään pysyvästi muuttamassa, pariksi viikoksi vain.” Samalla Elias otti askeleen taaksepäin pois äitinsä ulottuvilta.
Saaga nyökkäsi hänen sanoilleen, mutta naisen sisäinen ahdinko ei muuttunut miksikään. ”Niin…Niin kai. Mukaan tulee varmaan ainakin Sera?”
”…ja Markus. Kyllähän sä varmaan sen verran tiedät?” Elias ei oikein osannut tulkita, mitä hänen äitinsä siitä tunsi. Ehkä pientä ärtymystä. Miksi, he kaikkihan olivat ystäviä, olleet aina ennenkin yhdessä? Ei kai äiti sentään liikoja toivonut hänen suhteestaan Seraan? Siitä tulisi mukavaa yhdessäoloa vain. Niin kuin aina ennenkin.
”Hyvä on. Muista sitten olla varovainen ja…”
”Äiti, miksi sä nyt jo sanot tollasia? Et kai… Ai, sulla on aamuvuoro.” Pitipä sattua. Eihän Elias voisi pyytää Markusta ja Seraa lähtemään kovin aikaisin… Jos nämä nyt edes lähtisivät päivän varoitusajalla. Mutta sitä pitäisi miettiä myöhemmin.
”Niin, olla varovainen uudessa paikassa. Osaat kyllä katsoa ympärillesi kun vain keskityt. Ja muista pitää hauskaa, harvinainen tilaisuus.” Elias nyökkäsi hymyillen. Hyviä ohjeita.
”Ainahan mä oon varovainen. Etkö sä luota muhun vieläkään?”
Silloin Saaga syöksähti halaamaan poikaansa. Elias tiesi, että jos äiti olisi voinut itkeä niin kuin normaalit ihmiset ihan pienistäkin asioista, hän olisi sen nyt tehnyt.
Sitä Elias ei tiennyt, että Saaga mietti niitä kahta kertaa, kun oli oikeasti itkenyt. Ensin kun Nael oli kuollut. Se ilta kummitteli yhä hänen mielessään… Ja Saaga pelkäsi, että joutuisi joku päivä kokemaan sen uudestaan. Menettäisi jonkun, kun ei olisi tarpeeksi vahva suojelemaan. Äiti lastaan. Eliasta.
Toinen kerta liittyi Eliakseen. Yksi ainoa kyynel, kun Saaga oli ymmärtänyt poikansa sokeutuneen. Mutta sekin oli ollut Saagalle jo paljon.
Ja nyt Elias oli lähdössä kauas, ulottumattomiin. Mutta kyllä sen päivän piti joku päivä taas koittaa… Mutta olihan pelkän viiden päivän häämatkankin jälkeen asiat olleet ihan hullusti. Mikä takaisi, että tämä kerta menisi hyvin? Saaga rutisti Eliaksen vasten itseään tiukemmin ja kuiskasi kaikesta huolimatta ”hyvää matkaa.”
***
”Eli lähdetään, kun on tavarat pakattu ja saatu syötyä kunnon aamupala?” Sera kertasi vielä vähintään yhtä innoissaan kuin Elias. Markuksesta Elias ei ollut aivan varma, mutta oli tämäkin suostunut epäröimättä parin viikon lomaan.
”Juu. Muistithan ottaa paljon kevyttä, suurimmaksi osaksi ajasta on luvattu hellettä.” Sera nyökkäsi innoissaan. Sellaista lämpöä ei vuoristossa saanutkaan kokea, mitä nyt oli luvassa.
Jonnakin tuli lopulta yhä mököttäen hyvästelemään veljensä. Aurinko oli jo noussut, matkaan lähtö oli aavistuksen viivästynyt.
”Pääset sitten ensi kerralla mukaan.” Jonna vain murahti vastaukseksi.
”Älä mökötä kuin pikkutyttö.” Uusi murahdus, vähän huvittuneempi. ”Sillä pikkutytöille käy näin…”
Eliaksella oli taito vielä hallussa. ”Älä viitsi, sua odotetaan jo. Pidä hauskaa siellä munkin puolesta, okei? Mä en saanu luistaa kotoa noin helposti.”
Sen parempiin hyvästeihin Jonna ei kyennyt. Mutta parin viikon päästähän he näkisivät taas uudestaan.
Sitten Elias halasi Jonnaakin. Jonna rutisti Eliasta vähintään yhtä lujasti kuin äitinsä edellisenä iltana, nyt jo töissä hänkin.
Elias oli tyytyväinen, kun Samuli vaivautui edes heräämään hyvästelemään. Nikosta ei tietenkään kuulunut mitään, hyvä vain. Samuli nyökkäsi jäykästi ja katosi sitten makuuhuoneeseen, voivottelemaan miten pärjäisi järjissään edes yhden päivän Nikon seurassa samoin kuin todennäköisesti yhä valittavan Jonnan…
Elias sitä vastoin hymyili. Hänelle oli koittamassa vapaus.
***
”Tietenkin täällä sataa”, keksi Markus heti ensimmäiseksi valittaa, kun he olivat ensin meinanneet ajaa harmaan mökin ohi. Siinä vaiheessa etupenkillä oleva Elias tyrkkäsi Markusta kylkeen.
”Mä tiedän, että sä oot kärttynen ja väsynyt ja muuta, mutta eikö sade virkistä ajamisen jälkeen?” Markus murahti ja kuulosti aika lailla samalta kuin Jonna aamulla. Aamulla… Täällä ei ollut vielä edes ilta tulossa, vaikka oli puoli päivää ajettu. Oli tainnut muutama aikavyöhykekin jäädä matkalla taakse. Hui, niinkö kaukana he olivat?
”Mitä sä nyt jäädyit, Elias, ylös autosta!” Elias sitten havahtui Seran hihkumiseen.
Aluksi seurasi nopea katsastuskierros. Markus kiersi edellä ja alkoi sitten raahaamaan matkalaukkuja sisälle. Sera taas eteni Eliaksen kanssa hitaampaa vauhtia, opasti mitä missäkin oli ja odotteli, kun Elias tunnusteli tietään vähän väliä.
”Nää portaat on vaaralliset, kun ne on niin jyrkät eikä ole lainkaan kaiteita”, oli ainoa, mistä Eliaksella tuli sanomista. Sera taas kauhisteli sitä, kuinka vuoteetkin oli petaamatta. ”Jaa, mutta mä en suostu nukkumaan noissa ennen kuin jostain löytyy vaihtolakanat.” Siinä vaiheessa olikin kierros jo loppusuoralla.
Ulkona satoi vielä, mutta sade oli lämmintä ja enteili hellejaksoa, jollaista oli luvattu seuraavaksi pariksi viikoksi. Täsmälleen kolmikon oleskelun ajaksi. Huolimatta mukavasta tiedossa olevasta lomasta Sera katseli apeana ikkunasta ulos.
Ennen kuin kumpikaan olohuoneeseen kerääntyneistä pojista ehti kysyä mitään Sera mutisi hiljaa: ”Mä vaan just älysin… Jos ei oteta mukaan niitä satunnaisia tyyppejä, jokta on käyny vähän hoitamassa tätä mökkiä niin... Täällähän kävi teidän porukkaa viimeksi sun isovanhempien aikaan? No, kaikki jotka viimeksi täällä kävi on nyt jo kuollu.” Markus ei sanonut mitään, Elias väänteli käsiään. Okei, kyllä hänkin sen ymmärsi, mutta miksi Sera oli siitä niin alla päin? Miten hän pystyisi tyttöä piristämään?
”Noh, menkääpä te katsomaan onko sauna hengissä, pieni puhdistautuminen tekisi varmaan matkan jälkeen hyvää. Mä alan laittamaan ruokaa.” Yhtäkkiä Sera olikin taas oma innokas itsensä ja jo matkalla keittiöön. Työnjako oli ehdoton.
Elias ymmärsi nousta sohvalta vasta siinä vaiheessa, kun Markus oli ovella. ”Älä hidastele, Elias, mä en odota sua. Saat sitten kävellä vaikka järveen mun puolesta”, Markus totesi kun Sera oli kuuloetäisyyden ulkopuolella.
Markus avasi oven, mutta Elias pujottelikin hänen edestään ensin ulos niin, että Markus joutui väistämään. ”Hah! Mä löydän ennen sua sinne ilman apuakin. Kumpi eka!” Elias ei niinkään luottanut siihen, että todella löytäisi oikeaan paikkaan. Kunhan vain halusi heittää jonkinlaisen vastahaasteen.
Markus pudisti päätään ja lähti laahustamaan Eliaksen perään, joka oli hidastanut juoksunsa haparoivaksi hölkäksi. ”Typerys”, Markus tuhahti, kun Elias törmäsi saunan seinään pikkuisen ovesta harhaan. Mutta Markuksen huulilla karehti harvinainen hymy.
”Sadekin lakkasi. Mikäs tässä”, Markus mietti, kun märkä ruoho vaihtui upottavaksi hiekaksi rannassa. Eliaskin löysi oven, joka sattui vieläpä olemaan auki.
”Täällä haisee kamalalta”, Elias sanoi puisteleksien kun kuuli Markuksen askelten äänet. ”Mitä muuta odotit, kun tää on saanut homehtua täällä vuosikausia. Ihme, että on vielä pystyssä.” Tähän Elias vastasi toisella värähdyksellä ja kiersi varovasti pienen pukuhuoneen. Lattia narskui ja maiskahteli epäilyttävästi hänen jalkojensa alla.
Elias päätti kierroksensa suunnilleen siihen, mistä oli lähtenytkin. Varovasti niin, ettei varmasti törmäisi Markukseen. Se olisi ollut vähintäänkin kiusallista.
”Mitä tehdään? Luuletko sä, että tästä on mihinkään vai palaisiko tää todennäköisesti maan tasalle?” Elias ei saanut heti vastausta. Hän kuuli vain kummallista kolketta vähän kauempaa.
”Mitä sä teet?” Elias lopulta kysyi kärsimättömänä. Markus oli taatusti taas viivytellyt vain hänen kiusakseen.
”Laitan lamppua päälle. Oli tästä sitten saunaksi tai ei, sä et voi täällä auttaa. Mä katon mitä saan aikaa, käy kattomassa jos Sera kaipaa jotain.” Elias tunsi itsensä vain aavistuksen loukatuksi, mutta kuullessaan tulitikun raapaisun ymmärsi, ettei hänestä olisi paljonkaan apua. Korkeintaan puiden kantamisessa ja senkin Markus pystyisi tehdä aivan hyvin itse.
”No…Hyvä on.” Elias huomasi kuitenkin hymyilevänsä. Naurettavaa, mutta hänellä oli jo melkein ikävä Seraa. Markus aina vain mökötti ja aika hänen kanssaan kului siihen, että yritti saada toisesta edes jonkinlaisen eleen irti. Oli se sitten vaikka äkäinen murahduskin. Mutta Seran kanssa aina piristyi.
"Ai niin ja muista oikeasti käyttäytyä ihmisiksi. Kun on pitkään saman henkilön kanssa tekemisissä niin huomaa kaikki pienetkin outoudet."
Elias kohotti kulmaansa Markuksen selälle. Kai hän nyt itse osaisi sellaisesta huolehtia. Ei Elias ennenkään ollut tarvinnut Markusta kertomaan, miten sulautua joukkoon.
***
Elias asteli varoen keittiöön ja moikkasi hiljaa, jotta Sera tietäisi hänen saapuneen. "Aa, terve", kuului nopea vastatervehdys. Sera oli selvästikin taas oma hilpeä itsensä, vaikkakin hommaansa keskittynyt. Elias huokaisi helpottuneena. Turha varoa enää. "Miten spagetit luonnistuu?"
Sera hykersi huvittuneena. "Kastikettahan mä vasta. Mutta etkö sä sen pidempään kestänyt olla kaksin Markuksen kanssa?" Elias kohautti olkiaan. "Se ei päästänyt mua tulitikkujen lähelle saunanlämmityksessä. Turha siinä on muuten mitään yrittää auttaa."
Elias jäi vielä hääräämään keittiöön kuin olisi ollut kovastikin hyödyksi. Toki häneltäkin ruoanlaitto luonnistui, mutta paljon hitaammin ja sotkuisemmin kuin näkeviltä. Mutta nyt Sera ei pyytänytkään apua Eliakselta kuten usein saattoi olla. Sen sijaan Sera oli hyvinkin mietteliäs, Elias pisti tämän merkille.
"Mitä mietit?" Nyt Sera säpsähti, Elias oli tullut hänen taakseen ja tällä kertaa niin hiljaa, ettei Sera ollut sitä huomannut. "Huih! Aa, en mitään kummoista...Sanohan, mikä mussa on parasta? En halua olla mitenkään itsekeskeinen mutta olisi ihan hauska tietää." Elias tiesi, että Sera kiersi sillä kysymyksen, mutta sitten Elias alkoikin miettiä tosissaan.
"En mä osaa päättää. Aina sitä kiinnittää huomionsa eri asioihin. Sä naurat kivasti, sulla on hyvä huumorintaju ja sä ainakin kovasti yrität aina pitää lupauksesi ja olla rehellinen ja avoin kaikkia kohtaan." Elias ei ollut varma siitä, mikä kohta sai Seran sävähtämään, mutta niin kuitenkin kävi. Elias oli puhuessaan liuttanut kätensä ylöspäin Seran käsivarsia ja tunsi siksi eleen. "Mitä nyt?"
Sera huokaisi syvään ja lopetti kastikkeen hämmentämisen hetkeksi. Kai hänkin ymmärsi, ettei voinut enää kiertää Eliaksen ensimmäistä kysymystä. "Mä vaan... Mun pitää kertoa jotain. Mä oon kyllä ollu rehellinen, mutta en kertonut aivan kaikkea." Elias kurtisti kulmiaan ja kelasi Seran sanoja päässään useaan kertaan. Mistä mahtoi olla kyse? Mitä Sera oli salannut? Sera veti hartioitaan aavistuksen kyyryyn, sanaton viesti Eliakselle antaa tytölle tilaa.
"Mä en tiiä mitä kertoa, tää on aika hankalaa. Mutta mä lupaan, että kerron joskus kaiken, okei? Siksi tää saattaa nyt tuntua vähän hämärältä." Elias oli yhtä aikaa kiinnostunut ja epäilevän peloissaan. Liittyisikö tämä siihen huikeaan kirkkauteen, jollaisena Elias Seran näki muihin ihmisiin verrattuna? Kuin Seran sisälle olisi koko ajan varastoituneena energiaa, jota tyttö ei kuitenkaan itse voinut käyttää. Eikö jotain sellaista olisi muuten tapahtunut jo?
"Sä et varmaan muista niitä ekoja päiviä kun tavattiin vai muistatko? Se ensimmäinen kysymys, mihin mä silloin vastasin kierrellen. Kun mä olin ne pari päivää mitään ilmoittamatta pois." Elias pudisti hitaasti päätään. Hän ei ollut varma, oliko hänellä oikeaa muistikuvaa vai maalasivatko Seran sanat sellaisen hänen eteensä. "Hei, nyt mä muistan. Se viikko kun koulu alkoi."
Elias tunsi, kuinka Sera ensin ilahtui mutta sitten ahdistui lisää. Elias saattoi arvata, miksi. Sera oli silloin ilmeisesti valehdellut ja Elias muisti tapauksen vieläkin. "No hyvä kai. Muistatko, mitä just niinä parina päivänä käsiteltiin tiiviisti historiassa?" Seran ääni oli kuulostanut siihen asti tyyneltä, mutta nyt värähti aavistuksen. Taidettiin lähestyä jutun ydintä... Ja Sera kävi pelokkaammaksi. Elias olisi halunnut lopettaa tunteiden lukemisen siihen paikkaan, mutta ei voinut itselleen mitään.
Nyt Elias ei edes pystynyt auttamaan muuten Seraa, pudisti vain rehellisesti päätään koska ei edes muistanut, että heillä olisi noina parina päivänä ollut historiaa. "Ai...No mä..." Sera käytti sen ajan maustaakseen keitostaan, pitkä tauko sanojen setvimistä varten. Elias ei halunnut hankaloittaa Seran oloa mitenkään, joten sanoi lopulta hiljaa: "Sun ei ole pakko sanoa mitään. Mä en kysy."
Sera naurahti lannistuneen oloisena. "Ei ei, kyllä mä sanon sen mitä aioin kun kerran alotin. Mähän en ikinä jätä mitään puolitiehen." Sekin oli kyllä totta. Hänen päättäväinen rohkea Seransa. Siinä vaiheessa kastike alkoi porista taas iloisesti ja Serakin sai tahdonlujuuttaan takaisin.
"Muista ainakin yksi asia tän jälkeen. Kaikella on alkunsa jossain. Kaikella mikä nykyäänkin on, vaikka olisi mitä outoa kyseessä." Elias nyökkäsi hämillään, mutta yritti näyttää siltä, että oli ymmärtänyt. Serankin olisi varmasti helpompi vain jatkaa alusta loppuun ilman, että tarvitsisi välissä toistaa tai selittää jotain.
"Silloin historian tunnilla käytiin Amerikan alkuperäisasukkaista yhtä aihealuetta. Niiden u-uhrauskulttuuria ja...Sellasta. Miten ne loppuvaiheessa käytännössä vain telotti vihollisiaan, mutta sekin oli lähtenyt jostain oikeasta tapauksesta. Kun apua pyydettäessä oli annettu...tai siis u-uhrattu oikeanlainen ihminen ja asiat oli parantunut. Miten ne sitte luuli, että aina uhratessa pikkuongelmat korjaantuu. Mutta siinäkin se, että jostain se lähti ja levisi sitten vasta käsiin. Muista se. Kaikella on alku."
Seran tunteet menivät laidasta laitaan. Välillä tyttö oli suorastaan kauhuissaan, välillä taas kylmä faktojen luettelija kuin opettaja. Ja miksi sellaisesta aiheesta? Eihän ihmisiä enää uhrattu sillä tavalla. Ei ainakaan Elias tiennyt siitä mitään. Ja jos vaikka joku kaukainen alkuasukasheimo sitä tekikin, niin miten se liittyi Seraan? Niinkin kamala asia.
"Sera, miten se liittyy suhun?" Sera värähti taas, kauha kolahti hellalta lattialle, kastiketta roiskui vaaleille kaakeleille ja puulattialle. Elias kuuli hiljaista sadattelua. kun Sera ensin pyyhälsi hänen ohitseen hakemaan rätin ja sitten taas takaisin hellalle. "No... Sen mä kerron myöhemmin. Mä lupaan. Mutta nyt mä en voi enempää, anteeksi..." Elias kiersi kätensä hetkeksi Seran ympärille, lohduttavana eleenä. "Ei sun tarvitsekaan. Sun ei tarvi pelätä mitään, mä en anna tapahtua sulle mitään pahaa." Sera nyökkäsi epävarmana samalla kun yhä putsasi hellaa ja varoi Eliaksen katsetta. Elias tulkitsi sen vihjeeksi taas perääntyä.
Sera oli täysin rauhoittunut vasta siinä vaiheessa, kun ateriat olivat jo lautasella ja Markuskin oli saapunut takaisin mökkiin. Markus ei huomannut mitään erikoista eikä saisi tietää keskustelusta mitään, se oli vielä yksi asia jonka Sera oletti kai Eliaksen varmistavan. Sera ei ollut sitä suoraan pyytänyt, ei sanonut enää mitään, mutta Eliaksesta vain tuntui siltä.
”No niin tulkaahan syömään. Tätä kyllä riittää ja olette molemmat ahkeroineet”, Sera lopulta kutsui pojat syömään. Hänen äänensä oli ehkä vähän tavallista kireämpi, mutta Markuskaan ei ainakaan maininnut siitä mitään ääneen.
***
Markus ja Sera saivat lopulta syödä suurimman osan kaksin. Elias sanoi kesken aterian, ettei hänellä niin nälkä ollut ja jätti epäominaisesti loput syömättä. Markus ja Sera jatkoivat syömistä hiljaa tyhjiä keskustellen, pitääkseen vain kiusallisen hiljaisuuden aisoissa. Sitä se tuppasi edelleen olemaan näiden kahden välillä silloin, kun he olivat vain aivan kaksin.
Elias taas ei saanut rauhaa ajatuksiltaan. Mistä mahtoi olla kyse, kun Sera oli mennyt niin suunniltaan? Toisaalta Elias olisi halunnut mennä heti tivaamaan lisää tietoa, mutta toisaalta hän rakasti Seraa liikaa saattaakseen tytön uudestaan sellaiseen ahdinkoon.
Oli toinenkin syy siihen, miksi Eliaksen oli pitänyt kesken ruokailun vetäytyä pois näköetäisyydeltä. Hän arveli, että kumpikaan ei Markus eikä Sera tiennyt, että Elias oli ollut hereillä koko pitkän automatkan, nyt jo käytännössä lähemmäs kokonaisen päivän. Sekin vain siitä syystä, että Elias oli halunnut varmistaa vuorotellen kuskina olijoiden pysyvän varmasti hereillä. Hän oli halunnut jotenkin korvata sitä, ettei ollut muuten pystynyt auttamaan… Mutta jälkeenpäin ajatellen se oli ollut turhamaista. Nyt Eliasta väsytti kun taas Sera ja Markus olivat matkalla vuorotellen nukkuneet takapenkillä.
”Ja jos nyt taas nukahdan niin mua ei herätä edes uitto järvessä.” Elias sadatteli vielä kerran tyhmyyttään ennen kuin nousi. Kai hän vielä hetken aikaa pysyisi tolpillaan kohtuullisesti.
”Aina saa siivota niiden kahden jälkiä…” Markus hoiti tuon homman nykyään usein kysymättäkin, mutta sadatteli sitten hiljaa itsekseen.
Sera sen sijaan odotti samaan aikaan, josko Elias kohta tulisi alakertaan. Sitten he menisivät yhdessä katsomaan, olisiko sauna lämmennyt jo tarpeeksi. Seraa itse asiassa ajatus ei enää niin paljon innostanut, mutta kun Markuskin oli ilmeisesti kovan kamppailun jälkeen saanut jotain aikaan, täytyihän tilaisuutta nyt käyttää hyväksi.
”Käy kattomassa mikä sillä kestää”, Sera lopulta puuskahti. Tyttö oli siinä vaiheessa myös aika väsynyt. Kylläinen ja pitkän matkan jälkeen. Markus lähti sanaakaan sanomatta yläkertaan haukottelevan Seran ohi.
Elias tuli Markusta vastaan, joten aluksi Markus katsoi paremmaksi olla sanomatta mitään. Sitten hän kuitenkin kääntyi. ”Miten uimisen kanssa?” Elias pysähtyi hämmentyneenä. Sitten hän ymmärsi, mistä oli kyse.
”Mä osaan uidaan. Se vaan, että jos pystyisi nähdä koko ajan missä ranta menee. Mutta kyllä se onnistuu. Sä varmaan osaat nyt?” Elias kuuli hiljaisen myöntävän vastauksen.
”Elias, näetkö sä ton kukkaruukun tossa nurkassa?” Markus yhtäkkiä kysyi. Elias oli ollut jo jatkamassa matkaa mutta pysähtyi taas. Puoliksi ärsyyntyneenä ja hämmästyneenä. ”Juu, miten niin?” Siinä vaiheessa vessan ovi meni kiinni. Elias kohautti olkiaan ja jatkoi alakertaan.
Markuksesta ei ikinä ota selvää.
”Hah. Joku taisi olla kärsimätön...ja väsynyt.” Elias ei kuitenkaan hennonut herättää Seraa. Markus teki jotain yläkerrassa, Elias ei jaksanut alkaa huudella perään. Kai heillä tässä oli vielä vähän aikaa…
Kun Markus lopulta tuli alakertaan, olivat molemmat hänen ystävistään jo sikeässä unessa. Markus kävi ensin vähän ravistelemassa Eliasta hartiasta, mutta toinen oli kuin kuollut. ”Hienoa, tietenkään ei ole Jonnaa kun tarvittaisiin.” Markus hymähti mietteliäänä astuessaan jälleen taemmas. Serakin näytti kivalta nukkuessaan… Markus ravisteli päätään ja päätteli, että nyt oli hyvä aika toteuttaa hänen suunnitelmansa. Saisivat nuo kaksi unikekoa nukkua.
Markuskin päätti vain hetkeksi oikaista sängylle ja mennä sitten herättämään muut. Seuraavaksi hän heräsikin siihen, kun Sera ja Elias huusivat yhtä aikaa hänen korvansa juuressa. Kiitos nyt tästäkin vähästä. Mutta siinä vaiheessa oli vanha sauna jo melkein palamispisteessä.
***
”Älä naura yhtään, Elias, tää on vakava juttu!” Sitä oli jatkunut jo pidemmän aikaan. Kiisteltiin saunavuoroista… Tai siis Sera kiisteli itsensä kanssa. Hän aina ehdotti jotain ja kun pojat olivat myöntymässä tyttö keksikin jälleen uuden vastalauseen omaan suunnitelmaansa.
”Mutta oikeasti, ensin sä haluat että mennään kaikki yhdessä ja sitten alat jakamaan ja sitten et halua taas että joku jää ulkopuolelle. Tässä alkaa tulla kuuma”, Elias yritti järkeillä. Markus oli pysynyt koko ajan hiljaa.
”Mulle ei ole mitään väliä. Mä voin tulla vaikka teidän jälkeen, ei mulla ole kiire”, Markus kuitenkin tarjosi kun hiljaisuutta taas jatkui eikä kukaan saanut ehdotettua mitään. Tilanne oli yhtä aikaa koominen ja todella kiusallinen.
Niinpä niin… Siinä vaiheessa Sera tunsi kuumotusta kasvoillaan ja huolimatta tummasta ihonväristään tiesi punastuneensa edes sellaisesta ajatuksesta. Ei sillä etteikö hän voisi mennä mutta… Sellaiset asiat vain sattuivat olemaan Seralle vaikeita. Jopa luotettavien ystävien parissa. Eliaksen.
”No, tuota… Mutta eihän kenenkään pitäisi jäädä yksin, eihän?” Tässä vaiheessa Eliaksenkin hymy hyytyi. Taas oltiin käytännössä lähtöpisteessä.
”No mennään kaikki sitten yhtä aikaa. Ja jos se on sulle tollanen ongelma, niin pyyhkeet ympärillä jos ei muuta.” Tilanteessa, jossa Eliaskaan ei enää hymyillyt oli Markus suuttumispisteessä.
Mutta Sera näytti vihdoin tajuavan, etteivät pojatkaan ymmärtäisi häntä loputtomiin. Ei hän niin kuningatar ollut. ”No…Okei. Mä tuun vähän myöhemmin niin saatte te ensin…No niin.” Ja sitten Sera pyyhälsi ovesta ulos ennen kuin Elias ehti sanoa mitään lohdutukseksi kiusaantuneelle Seralle. Elias mulkaisi Markusta vihaisesti, mutta sai vastaukseksi vain olankohautuksen. Jota Elias ei tietenkään nähnyt ja ärsyyntyi lisää.
Lopulta kaikki olivat päässeet saunaan. Harvinainen muttei täysin outo kokemus kaikille… Ja täytyihän se sauna lämmittää vähintään kerran, kun se kerran oli olemassa.
Nytkin tosin Sera istuutui ylimmälle lauteelle, mahdollisimman kauas pojista jotka puhuivat hiljaisella äänellä silloin tällöin jotain. Sera alkoi juuri nauttia olostaan, kun sattui pyyhkäisemään otsaansa ja huomasi kädessään mustan vanan. ”Hitsi, unohdin puhdistaa meikit.” Elias ei sanonut mitään ja Markus sanoi, että ei se mitään. Kummallista kun kerrankin niin päin.
Mutta Sera päätti samalla, että olisi hyvä aika mennä uimaankin. Pyysi vain, että pojat antaisivat hänen mennä ensin. Siihenkin myönnyttiin hiljaisin murahduksin. Hyvä vain niin, ei liian isoa numeroa. Sera oli ylpeä itsestään, kun oli edes uskaltautunut saunaan poikien kanssa yhtä aikaa.
Poistuessaan hän vilkaisi sivusilmällä Eliasta ja Markusta. Elias katseli häntä ilmeettömänä… Tai olisi katsellut jos olisi nähnyt. Serasta tuntui silti kiusalliselta. Markus taas piti katseensa visusti edessä pyytämättäkin. Sera oli siitä kiitollinen ja lähti pian sanoen, että olisi mahdollisimman nopea.
”Näetkö sä Seran eri tavalla riippuen siitä mitä sillä on päällään?”
Elias hätkähti kysymystä pahasti ja käänsi sitten nopeasti katseensa. ”Älä tollasia kysele. Ja en”, Elias valehteli aavistuksen. Todellisuudessa hän näki Seran hieman tarkemmin, kun tällä oli…noh…vähemmän vaatetta. Sama kuin kynttilä olisi ensin maitolasin takana ja sitten ei. Yhtä kirkkaana, mutta enemmän oikean muotoisena. Tai siis… Elias varoi visusti katsomasta Markusta. Ilmiö oli tullut hänelle itselleenkin yllätyksenä.
”Ootko sä kunnossa?” Markus kysyi seuraavaksi. Elias ei oikein tiennyt. Hänellä oli tuskastuttavan kuuma… Sitten hän älysi. ”En. Mähän pärjään hyvin kylmässä. Mutta tää kuumuus…” Eliaksen täytyi varoa, ettei hän vain pompannut silloin ylös ja juossut täyttä juoksua järveen. Silloin hän pettäisi Seran luottamuksen pahemman kerran.
”Elias?” Elias ei näyttänyt itse älyävän, että näytti koko ajan kamalammalta. Hikikarpalot otsalla, kuumissaan ja heikon näköisenä. ”Markus, mä kyllä kestän. Vähän aikaa vain vielä…” Elias kuulostikin vaikealta ja puhui mahdollisimman lyhyin sanoin. Oli kulunut vasta pari minuuttia. Seralta menisi ikuisuus, kun tyttö vielä taatusti asettelisi uimapukunsa oikein tarkasti kohdalleen.
Sera säikähti kun kuuli loiskahduksen saunan puolelta. ”Mitä siellä tapahtuu?” Hän kysyi epäillen. Ensin ei mitään. ”Elias vain kaatoi vahingossa vesisangon.” Sera kohautti olkiaan ja jatkoi pukeutumista pikaisesti. Hän ei pitänyt lainkaan ilkosillaan olosta, etenkään kun pojat olivat niin lähellä… Vaikka kyllähän hän näihin luotti.
Itse asiassa Markus oli kaatanut jääkylmän järviveden Eliaksen niskaan. Ja Eliaksesta tuntui kuin hän olisi päässyt taivaaseen. Hän olisi sillä hetkellä voinut suudella Markusta ihan vapaaehtoisesti. Mutta se hetki meni nopeasti ohi, kun Markus käveli hänen ohitseen ja nykäisi mukanaan ylös. ”Sä oot vieläkin ihan pilvessä. Oo ihminen.”
Elias ei ollut edes huomannut, missä vaiheessa Sera oli lähtenyt.
Nyt Sera yritti päästä nopeasti järveen, vaikka vesi olikin kylmää. Kylmää, mutta virkistävää. ”Huih! Kyllä tää tästä, pojat tulee kohta perässä.” Sera vilkaisi vielä kerran kummastuneena rantaa. Kai kukat olivat jostain syystä olleet siellä alusta asti, ei Sera ainakaan muistanut kenenkään niitä siirtäneen.
Markuksen olisi tehnyt mieli huutaa, etteivät toiset menisi niin kauas rannasta. Kyllä hän oli ottanut asioikseen opetella uimaan… Mutta ei se silti tuntunut vieläkään kivalta, jos ei ollut pohjaa jalkojen alla. Nyt Markus vain terästäytyi ja jatkoi koko matkan Seran ja Eliaksen luokse. Ihan yhtä hyvin hän nyt ui kuin muutkin. Tekniikka oli vain puuttunut.
”Elias, mennään vähän rannempaan. Vai onko sulle okei uida näin kaukana ja syvällä?” Sera kiirehti kysymään, kun kaikki olivat hetken saaneet totutella. Elias pudisti vain nauraen päätään. ”Mä jaksan kyllä, kunhan vaan en ihan kummalliseen suuntaan lähde.”
Siitä ei ollut pelkoa. Kiitos ilmeisesti Markuksen. Rannassa olevat kukkaruukut olivat Eliakselle kuin valaisevat poijut pimeydessä. Silloin tällöin Seran valo vain peitti ne alleen ja ne näkyivät heikosti kauempaa… Mutta Markus oli silti ajatellut häntä niitä raahatessaan ympäri taloa rannalle. Eihän mistään muusta voinut olla kyse? Ja miksi Markus oli yleensä sen tehnyt? Elias ravisti päätään. ”Keskity taas olennaiseen”, hän mutisi hiljaa itselleen.
Pian Markuskin saavutti heidät ja sitten otettiinkin jo uintikisoja. Kaiken kaikkiaan yhteinen uintireissu oli oikein mukava keksintö. Saunaan ei enää kukaan mennyt.
Tuli sitten kuitenkin sekin kerta, kun Elias ui Markusta päin. Markus suorastaan säikähti niin, että meinasi hetkeksi unohtaa miten taas uidaan. Elias nosti hänet nopeasti pinnalle ja kannatteli hetken, kunnes Markus taas otti etäisyyttä. Onneksi Sera tuli vasta siinä vaiheessa paikalle, nähtyään kauempaa vain kummallista pärskimistä ja kuultuaan sadattelua.
”Älkää nyt viitsikö, ei Elias sitä tahallaan tehnyt eihän? Kumma kun et ole mua päin vielä uinut.” Elias virnisti pikaisesti Seralle, joka uikin sitten kauemmas nähtyään, että kaikki oli kunnossa.
Silloin Elias tarrasi Markusta kädestä, ennen kuin tämä ehti mennä minnekään. ”Sä raahasit noi kukkaruukut tonne rantaan, niinhän?” Elias kysyi terävästi. Markus hymähti. ”Kiitti.” Jos Elias olisi nähnyt Markuksen ilmeen silloin hän olisi nauranut. Markus ei ollut suinkaan odottanut saavansa teostaan suoraa kiitosta. Eihän niin ollut ennenkään ollut. Markuksesta vain tuntui, että hänen kuului jotenkin maksaa Eliakselle takaisin… Eihän Sera vieläkään tiennyt, että vähän aikaa sitten Markus ei ollut osannut vielä uida. Siitä nyt ensin.
”Ole hyvä”, Markus murahti uidessaan Seran perään. Elias huomasi hymyilevänsä. Markus oli paljon kivempi silloin, kun ei alituisesti huomautellut jostain tai vain yleisesti mököttänyt. Tuntui melkein ystävältä.
”Harmi kun pitää mennä jo. Mä voisin viettää koko loppuyön uimassa”, Sera huokaisi kun aikoi tehdä lähtöä. Kai se olisi taas naiset ensin pukuhuoneeseen mentäessä.
Seran yllätykseksi Elias ja Markus kompuroivat heti perään. ”Sä voit mennä vielä takaisin, jos oikeasti haluat. Mä en tiennyt, että sä oot tollanen vesipeto”, Elias totesi hilpeänä. Markus ei vastannut mitään, mutta tuki Eliaksen ajatuksenkulkua menemällä kohti pukeutumistilaa. Sera oli molemmille todella kiitollinen. Hänen miehensä. …Mikä ajatus.
***
”Taas pitää mun hoitaa tällaset jutut…” Oltiin käymässä pikkuhiljaa yöpuulle. Vielä viimeistä talon huoltoa. Seuraavana päivänä olisi kaikki aivan kunnossa lomaa varten.
Elias löysi yllätyksekseen jääkaapista aikaisemman lounaansa jämät. Kyllä sitä nälkä olikin. Taas oli energiaa kulunut, kun oli pitänyt tavallista tarkemmin tarkkailla ympäristöään uidessa. Ettei vain mene liian kauas rannasta.
Mutta nyt Elias ei tiennyt, kumpi lautasen oli jääkaappiin vienyt. Ennen vastaus olisi ollut aivan selvä… Nyt Markuskin käyttäytyi vähintään normaalisti. Kai tämäkin oli älynnyt, ettei seuraavasta parista viikosta tiiviisti yhdessä tulisi mitään jos eivät välit olisi kunnossa. ”Ihan sama…Kiitos nyt kuitenkin jollekin.”
”Jos sä nuokut tolleen Seran nähden se vielä huolestuu.” Elias yritti nauraa väheksyvästi, mutta ele muuttui suunnattomaksi haukotukseksi.
”Ei sun musta tarvitse huolehtia. Ainakaan koko ajan”, Elias lisäsi virnistäen. Oikeastaan koko tästä päivästä ei olisi tullut mitään ilman Markusta. ”Sori. Täällä on vain niin paljon uutta. Sä et ymmärräkään kuinka uuvuttavaa mun elämä voi olla.” Elias tunsi velvollisuudekseen sanoa jotain.
”Enpä kai”, Markus totesi. Hetken oli hiljaista, sitten Elias alkoi nousta ja haparoida lautasta pöydältä. Miten hänen pitikin olla niin avuton nyt Markuksen nähden…
”Mä kyllä otan sen.”
Se oli käsky, ei ehdotus. Elias nousi ymmällään, kun Markus todella tarjoutui vapaaehtoisesti auttamaan. Niinpä, jälleen Eliaksesta tuntui, että hän oli jonkinlaisessa kiitollisuudenvelassa… Niin, tekikö Markus näin taas vain sen takia? Koko ajan uusia haasteita? …Ehkä Eliaksen pitäisi vain lakata ajattelemasta niin. Olihan se aika lapsellista.
”Hyvää yötä.” Siihen Elias sai vastaukseksi Markukselta vain murahduksen. Mutta edes jotain. Elias hymyili.
”Ja vielä saa siivota…” Mutta jostain syystä Markus ei ollut aivan yhtä kärttyinen saamastaan työnjaosta kuin vielä aiemmin. Eliaksella alkoi olla häneen todella sama vaikutus kuin Seralla. Liekö tuo sitten hyvä vai huono. Markus oli kuitenkin viimeinen, joka sinä iltana meni nukkumaan. Yksin siihen siniseen huoneeseen.
”Nukutko sä jo?” Elias kuiskasi. Sera mumisi jotain epämääräistä vastaukseksi, puoliunessa.
Oikeasti Sera oli enemmän hereillä kuin antoi ymmärtää. Häntä jännitti. Ensimmäinen kerta, kun hän nukkuisi Eliaksen kanssa samassa sängyssä… Ei siinä mitään ihmeellistä olisi, eihän? Sera kääntyi vaivihkaa poispäin Eliaksesta ja odotti.
Koko yön Elias kuitenkin pysyi omalla puolellaan. Aivan kuten Sera salaa toivoikin. Ja Eliaskin tiesi sen, hieman pettyneenä mutta kuitenkin. Ja hänhän oli luvannut, ettei Seralle tapahtuisi mitään pahaa. Ei ainakaan hänen toimestaan. Elias halusi, että Sera olisi aina mahdollisimman onnellinen. Sitä se rakastaminen kai oli.
Ja saivathan he sentään olla yön aivan kahdestaan.
***
Hiihii, tuliko kuitenkin vähän yllätyksenä tämä osa näin nopeasti? :P Noh, toivottavasti tyksitte. Seuraava saattaakin tulla jo parin viikon sisään, kun on aineisto siihen aika lailla valmiina...
Sitten runsaat mokakuvat ja takahuonekamaa. Toivottavasti pidätte niistäkin ja kommentoittehan lopuksi!
Okei, vähän insidemateriaalia taas. Piti saada Sera nopeasti muuttamaan tähän talon ja…no, suhde on se nopein keino ja kun kerran olin sattunut Jeminan heittämään tuolle hyvälle tontille niin näinhän se hoitui.
Sitten aloin funtsimaan että hei, Sera on nyt Eliaksen kanssa. Mutta Jemina on Eliaksen äidinäidinäiti… joten O.o
Noh, Jemina sai sitten lähteä kun häntä ei enää tarvittu Seran kasvettua aikuiseksi.
Lol, Markus asusti tuolla järvitontilla ja herran ensimmäiset kokkaukset meinasivat päättyä kohtalokkaasti… Palohälytintä metsässä ei tietenkään ollut ja tuossa sattui tuo pöytä jolla on puhelin olemaan palavan hellan vieressä… Mutta onneksi Markus hoiti lopulta itse homman kotiin ^^ Sitten sai heittää hyvästit tällekin tontille…
No kyllä ne nyt sopivat yhteen vai mitä mieltä olette ;)
Yritin saada Jeminan suuttumaan näin mutta mitään ei sanonut vaikka tanssijat tekivät mitä :/ Noh, uusi yritys
Sitten suuttui kun laitoin uudestaan pyytämään tanssiin. Kumma peli... Mutta ahhaha, tällaista catfightia olinkin alkanut jo kaipailemaan…
No osaa Markus puolensa pitää
Tämän jälkeen on kivaa, kun Seran suhdemittarit eivät ole mihinkään muuttuneet mutta Jemina vihaa häntä nyt…Voi yrittää tehdä vielä kaikenlaista vaikkakin aina torjutaan. Mutta näitä animaatioita ei meinaa tavallisesti saada olenkaan.
Olisi niin paljon kaikkea mehukasta vaikka minkälaisiin tilanteisiin… Ilmeitä ja eleitä. Mutta näitä on niin hankala saada :/
Lol syöksy syliin on kivoin silloin kun se torjutaan…
Mutta katsokaa nyt tuotakin! ”Anna anteeksi…”
…No juu. Tähänhän kaikki aina päättyy. Markuskin hengessä mukana… Kunnon catfight
Lol pölypallossa tapahtuu… Hetki sittenhän näin tosin saman kohtauksen, kun Ira sai taas köniinsä ;) Mutta mitä? Olen sanonut sitä pölypalloksi Sims 1:sta lähtien! Ettekö te muka?
Olisi tosin noitakin animaatioita kiva päästä käyttämään vapaasti…
No juu ei haittaa vaikka lopputulos oli tämä. Saivat silti Markus ja Sera toisensa toistaiseksi :> Ja tuli Jeminalle lähtöpassit…
Nämä tapahtumat siis ennen varsinaisen osan kuvauksien alottamista. Ja kyllä, jättäkää kaikki huomiotta. Mitään tästä ei oikeasti tapahtunut tarinan kannalta :S Kunhan vain säädin ja yritin päästä mahdollisimman helpolla... Paitsi no Markus asui oikeastikin Seran kanssa jonkinaikaa vai? ...Sekoitan omankin pääni.
Köh…En kommentoi torakkaongelmaa.
Ovat ne towniet niin hehkeitä.
…Taitaa peli olla hajoamassa pahemmin kuin luulin. Ei tämä muuten mitään, mutta…Seran kasvoja tarvitaan vielä ainakin jonkin aikaa joten nohohouu mitä teen?
Eliaksen todelliset synttärit. Päätin pojalle antaa ihan kunnolliset, ei ole yhtään suosikkisimi ei…
”Niin sitä pitää!” Äidillä oikea asenne…
Päätin kerrankin antaa simeille vapaan tahdon takaisin niin mitä nämä tekevätkään ensimmäiseksi? Menevät tietenkin pällistelemään torakoita ja sitten koko talo itki ja kaikki olivat yskässä…
:3 Jotenkin aivan kutkuttavan suloista. Myönnän nyt sen, rakastan Eliasta.
Minusta tuntuu, että löysin kuitenkin sen suosikkikissani ^^ Lumy on niin ihanan erikoislaatuinen, samaa luokkaa Leelon kanssa…
Tällaiset hetket saavat hiukset putoamaan. Taas oli unohtunut ruokakuppien täyttö ennen nukkumaanmenoa ja sitten oli aamulla kuusi kissaa nääntymässä…Ja sitä mukaa kun kuppeja täytettiin ne syötiin myös tyhjäksi. Tyhmä Ronwakaan ei älynnyt mennä kupille vasta kun siirsi sellaisen eteen. En jaksa enää uutta eläinvirkailijan käyntiä…
Nuo ötökkäautot ovat niin hehkeitä…Mutta päästiinpä eroon torakoista. Mutta silti porukka jatkoi jatkuvaa sairastelua, hmm… :/
Ohhoh, kyllä ne vanhatkin vielä taipuvat.
No on se sohvakin niin olematon, että sen läpi voi istua…Oikeasti, en siirtänyt mitään!
Lol kun Saagalle jumittui tuo ilme… Näytti aika vajaalta kävellessään tuolla lailla ympäri taloa… "Tuota...Rouva Jalava, oletteko kunnossa?" ...Voisin kuvitellakin Markuksen puhuvan tuolla tavalla.
Hyvä luoja mitkä apinat… Niin siis Niko ja Jere ovat samalla tontilla, ironisesti... Juu, Jerekin on vielä elossa. En jaksa alkaa tappamaan kaikkia ylimääräisiä simejä... Ehkä panostan siihenkin enemmän jos teen tällaista tarinaa jatkossa ;)
Siis se kissa meni jo menojaan. Ei tarvitse enää ihmetellä. Nouses nyt vain ne kirotut portaat…
Lisää ongelmaa…Miten muuttaa sellaiseen taloon lisää simejä, jossa on jo valmiiksi 10 sallitun 8 sijaan? Koodeilla pelaamaan ja sekoilemaan…
Ensin yritin muuttaa naapurinlisäysvalikon kautta. Ei löytynyt oikeita nimiä, tuli ylimääräinen Serena ja kaksi Markusta… Siinä vaiheessa luovutin.
Sitten löysin, että pystyn suoraan lisäämään valmiiksi tontilla olevia simejä… Ja nyt taloudessa oli 6 kissaa ja 9 simiä, yhteensä 15 tyyppiä. Jossain vaiheessa peli sanoo kyllä sopimuksen irti tätä menoa, jos kokeiluni jatkuvat näin…
Onneksi ylimääräiset sai helposti muutettua pois.
Ängetkää kaikki nyt siihen samaan väliin vilkuttamaan! … -.- hyvä vai kun pääsi eroon.
…Mikset sinä poika suostu halaamaan edes omaa äitiäsi vastustelematta? Kohta teen sinusta erakon…
Kun jää torakoista kasa tuhkaa ja lautoja…
Huoh, tiedän, haisee pahalta, koko ajan… Pitäisi varmaan harkita paikan vaihtoa.
Piti hankkia vierasmaja, kun taloon ei mahtunut enempää sänkyjä. Markus ja Sera siis muutettiin tässä välissä Jalavien taloon, jotta mökkeily olisi helpompaa. Piti ikävä kyllä käyttää koodeja, kun peli ei taipunut tahtooni…
Noin nätti tuolla kasvihuoneen vieressä.
”Dude, wtf r u doing?”
Ei ole tukosta tässä ei…
Tätä se taas oli, kun flunssa kiersi talossa perheenjäseneltä toiselle… Lapsetkin keskittyivät levätessä olennaiseen XD
Hui hitsi kun säikähdin, kun yhtäkkiä ilmestyi kissa näköpiiriin… Pikkubugeja vain pelisuunnittelussa. Portaat alkavat jo tyhjän päältä.
Kyllä, ette ole taatusti nähneet ikinä toisianne. Koko ajan pitää olla vilkuttamassa…
Kotoisasti oli taas roskis kumossa ja uudet torakat odottamassa matkaan lähdettäessä… Mutta olin ihan innoissani, pitkästä aikaa vaihtelua ja vain vähän simejä ohjattavana!
Oli hemmetin pelottavaa, kun mökillä kuului heti tullessa musiikki. Kun yritin vaihtaa radiosta kanavaa, tuli vain vaihtoehto laita päälle. Musiikki siis kuului, vaikka koko toosa ei ollut päällä…
Kätevä kuvata, kun Elias bugaa näin… Tuota se herra teki muuten aina väärässä paikassa ja milloin keneenkin kohdistuen. Markus…
Sera... Mikä sana Eliasta kuvaisi? Aivan, horny. Mitään yhtä loistavaa ei löydy suomesta.
Ja tällaisen kanssa pitäisi yrittää pysyä juonessa selkeänä? ...Taas parittajanvaisto kolkuttaa takaraivossa. En tiedä vieläkään mitä loppujen lopuksi teen. Yhtään se enempää kuin tekään... Joten jännitys säilyy.
Tässä kaikkea kivaa rentoa pientä purtavaa, toivottavasti piditte ^^ Sitten uuden osan kimppuun --->
(Ja kommentoikaa jooko :D)
Kommentit