Pieni tauko, mutta piiiiitkä osa. Lukemisen iloa. Ja jos saan pyytää, jättäkää toki jokin merkintä itsestänne kommentteihin, olisi hauskaa tietää keitä täällä oikein käy ^^

Se oli nyt lopullisesti päätetty. Verna ja kreivi kävivät pikaisesti katsastamassa vanhanaikaisen talon ja sopivat tiukasta remonttibudjetista. Koko alkuvuosi kului matkaten kahden talon väliä, kun Kreivi ja Verna joutuivat itsekin remonttimiesten osaan rahan säästämiseksi. Se oli viimeinen talvi vetoisassa vanhassa epäonnen kartanossa.

 

Pikainen esittely remontoidusta vanhan parin talosta. Vähän vain uutta väriä pintaan ja satunnaisia kirpputorilöytöjä sekä vanhan kaluston tuunaamista, niin talosta tuli oikein sopiva pienelle "vasta saapuneelle" perheelle. Talo on kotoisan pieni ja piha sopiva.

 

Ensin alakerta alavan aulan kanssa. Olohuone oli aiemmin pienempi, yksi väliseinä purettiin välistä. Se oli se kaikkein suurin (ja eniten kuluja aiheuttava) muutos.

 

Yläkerta on käytännössä varattu kokonaan tytöille. Tietokone oli ainoita huonekaluja, joka sellaisenaan lähti mukaan kartanosta. Muut olivat joko liian isoja tai epäkäytännöllisiä, mutta niitä myytäessä rahaa kertyi mukavasti.

 

Kreivi oli yllättynyt itsekin siitä, kuinka hyvin hän tuli uusien naapureidensa kanssa toimeen. Nämä olivat uteliaita uusien tulokkaiden suhteen, vuoristoon niin harvoin ketään tuli. "Talvet ovat melko ankaria, mutta nykymaailman keinoilla se ei ole este eikä mikään. Kesälläkin voi aivan hyvin ottaa aurinkoa", selitti samalla tiellä asuva perheellinen kahden pojan isä Kreiville. Nimi oli siinä määrin epätavallinen, että Verna oli vitsikkäästi ryhtynyt kutsumaan Kreiviä vieraiden seurassa "Kerkoksi", jonka Kreivi hampaitaan kiristellen hyväksyi.

 

Aivan lähellä asui myös vanha pariskunta, joka oli tuntenut hyvin talon edelliset asukkaat. Hans tutki nenäänsä nyrpistellen taloa, jonka sisustus oli muuttunut paljon omistajien vaihdettua. Oli Hansin vaimo Gertrud kuitenkin patistanut miehensä katsomaan, "että talo on vielä pystyssä."

 

Myös Verna oli Kreivin tapaan hieman muuttanut ulkonäköään, jotta he pääsivät lopullisesti irti menneisyydestään. "Aloitetaan kunnolla alusta ilman huhuja ja mulkoiluja." Verna oli enemmänkin kuin tyytyväinen uuteen kuvajaiseensa peilissä, jonka nyt vielä näkikin. "Ihanaa olla taas kuolevainen", hän oli todennut auringonpaisteessa useaan otteeseen.

 

Kreivi ei ollut päässyt irti niistä tavoista, joita oli koko elämänsä noudattanut. varsinkin Hans pisti silmiään kaventaen merkille "Kerkon" omituisen käyttäytymisen. Kreivi poistui paikalta tarpeeksi kauan katseltuaan nuoren paikallisen miehen ja Vernan turhankin tuttavallista keskustelua.

 

"Tämä todellakin on paratiisi, rauhallista ja hiljaista. Ei ääntäkään kuulu ulkoa. Ja niin raikas ilmakin... Kyllä meidän on hyvä täällä ihmisten ilmoilla. Kuitenkin paras päätökseni oli alun perin lähteä Kreivin matkaan", Verna sanoi nyrkkiään imevälle Rebecalle. Tytöt olivat kasvaneet hurjasti, eivät he enää "äidin pieniä palleroita" pian olisi.

 

Vaikka pikkuisten hoivaaminen ja työ vievätkin Kreivin ja Vernan aikaa, löysivät he sitä aina toisilleenkin. "Löysit mielenkiintoisia kukkia tänään torilta. Kiljujako ne olivat?" "Älä Kerkko kiusaa, ne ovat Liljoja!" Kreivi naurahti nimitykselle, hänkin oli alkanut suhtautua humoristisesti peitenimeensä. Kreivin ja Vernan ikkunasta ei muuten ole ollenkaan hassumpi näkymä pienelle lammelle.

 

Kreivi oli se, joka aina vaihtoi kilpaa huutavien tyttöjen vaipat. Nämä nauroivat ilosta päästessään hiertävästä vaipasta ja samalla vaatteista eroon hetkeksi. "Pysy nyt paikallasi, Loviisa, tai tulee sinulle valkoinen parta!"

 

"Kreivi, et millään viitsisi tosissasi yrittää päästä tuosta tavasta eroon. Et kai sinä enää ketään pure? Onneksi ihmiset luulevat kaupungillakin vain, että sinulla on häpeiltävän pahanhajuinen hengitys." Kreivi naurahti hermostuneesti, hän tiesi ettei tulisi luultavasti ikinä tottumaan täysin ihmisenä olemiseen eikä voisi tavoilleen mitään.

 

"Mitäköhän kaksoset nyt tekevät? Aikamoinen melu kuuluu yläkerrasta." "Toivottavasti naapurit eivät häiriinny. Tosin minä sekoan kohta heidänkin puolestaan", murahti Kreivi tuijotellen kattoa Vernan kanssa.

 

Rebecca Jalava kolmevuotiaana. Luonteensa: 7/5/10/9/3, horoskooppi jousimies. Selvästi on äitinsä näköinen tyttö, mutta löytyy niitä isänkin jylhempiä piirteitä.

 

Loviisa Jalava, sisaruksista vanhempi, luonne: 7/4/9/4/1, horoskooppi skorpioni. Tytöstä tuli ihana pyöreäposkinen pikkuneiti ^^

 

Verna joutui ottamaan tukea roskiksen reunasta, jottei olisi pyörtynyt. Roskien haju meinasi saada hänet oksentamaan juuri vaihtamaansa pussiin. "Huh, olenkohan tulossa kipeäksi...Ei, kyllä tämä on samanlaista kuin kaksosia odottaessani." Vernalle tuli mieleen, kuinka hän oli hääpuvussa joutunut ryntäämään pöntölle ja muisto sai hänet voimaan entistä huonommin.

 

Kreivikin sai pian tietää Vernan tilasta ja katseli kerran jos toisenkin sohvalle uuvahtanutta vaimoaan. "Nuku vain, minä huolehdin tytöistä. Tarvitset nyt voimia kahden edestä."

 

Raskaus tuntui ottavan nyt kunnolla voimille. Verna voi alituisesti niin huonosti, ettei saanut kunnolla syötyä ja yrittäessään huomasi kerran nukahtaneensa naama ruoassa.

 

"Mitä hittoa? Missä olen? Paljonko kello on?" Kreivi oli sinä iltana niin väsynyt, että oli nukahtanut sohvalle kaksosten yhä vaatiessa huomiota. Kreivi joutui käymään töissä ja huolehtimaan sekä kaksosista että heikentyneestä Vernasta. Tämä oli myös kovilla yrittäessään pitää työnsä ja auttaessaan hieman lasten hoidossa. "Ei näin voi jatkua, mikä ihme minun on? Ei näin rankkaa ollut kaksosten kanssa, ei kai kolmoset sentään nyt tule..."

 

Verna heräsi jopa öisin oksentamaan. Kreivi tuli silloin kuin jaksoi auliisti pitämään Vernan hiuksia pois kasvoilta tämän kakoessa jo valmiiksi tyhjän vatsansa sisältöä ulos. Ja niinä öinä oli Kreivi entistä väsyneempi ja huolestuneempi lähtiessään töihin ansaitsemaan rahaa pian kasvavalle perheelle. Kreivi oli saanut paikan kylän arkistovirastosta, pieni mutta vakaapalkkainen helppo työ.

 

Hiljalleen Vernan olo tasoittui ja sitä myötä kun hän alkoi syömään alkoi vatsakin jo kasvamaan. Kun Kreivi kävi ainoana työssä, joutui Verna vuorostaan olemaan ainoa hoitaja kaksosille. "Ei ole enää huono olo, mutta väsyttää senkin edestä. Nukun tavallisestikin miltei puoli päivää..." Vernan onneksi kaksoset eivät olleet hoidoltaan vaikeimmasta päästä.

 

Sitä myötä kun tytöt ikääntyivät, saattoi heitä jättää enemmäksi aikaa yksikseen. Ei tarvinnut kaiken aikaa olla vahtimassa, kunhan välillä vilkaisi miten meni. Rebecca ainakin näytti omaavan jo joitakin Jalavan piirteitä tanssiessaan radion jumputuksen tahtiin.

 

"Sää kylmenee kaiken aikaa, milloinkohan lumi tulee tänä vuonna...Lampikin on jo jäätynyt." Ensilumi tuli seuraavana aamuna, Verna oli vain jälleen liian väsynyt herätäkseen sitä katsomaan.

 

"Haluattekos te tytöt ulos lumeen leikkimään?", uteli Kreivi jokeltelevalta Rebecalta. Tämä aivasti perään, kaksoset olivat sään kylmetessä saanet molemmat nuhan. Loviisa huusi täyttä huutoa, vaikkakin käheästi. Hänkin oli niin vauhdikas liikkeissään, ettei kestänyt sänkyyn telkeämistä. Tyttö ei kuitenkaan uskaltanut omin neuvoin kavuta alas.

 

"Voi Rebecca, taasko olet repinyt pantasi pois? Ja miksi et suostu ottamaan mekkoa päällesi?" Rebecca äännähti vaativasti vastalauseeksi pelkästään sanan "mekko" kuullessaan. Verna ähkäisi nostaessaan Rebecan syliinsä. "Älä rehki liikaa, et jaksa nyt niin kuin ennen", Kreivi sanoi. Verna hymähti. "En hanki keskenmenoa, mutta sano mitä me tämän tytön kanssa teemme? Ei se anna hiuksiinsa koskea ja minä kun hankin niin kauniita vaatteitakin..." Kreivi naurahti. "Se on sitä uhmaikää."

 

Rebeccaa käytettiin kylvyssäkin enemmän kuin siskoaan. Tämä kun oli aina se joka innolla löysi ne likaisimmat paikat aina vessanpöntöstä telkkarin takaiseen pölykerrostumaan. "Olet sinä aika rasavilli tyllerö. Pestäänpäs tuo takkutukkakin nyt."

 

"Kylläpä näitä pulloja kertyy, kun ei aina jokaista jaksa kerätä erikseen. Sitten pian katsomaan, mitä Verna puuhaa." Kun Vernan laskettu aika lähestyi ei Kreivi millään halunnut jättää tätä pitkäksi aikaa yksin. Tosin seuraava synnytys olisi luultavasti helpompi, lähimmät naapurit olivat luvanneet autonsa ja lastenvahdinnan Vernan ja Kreivin käyttöön kun näiden pitäisi päästä nopeasti liikkeelle. Kyseessä olivat Hans ja Gertrud Jansson, nämä olivat lopulta lämmenneet uusille naapureilleen.

 

Kun tytöt olivat oppineet kävelemään ja puhumaan, olivat näiden leikit mitä mielenkiintoisimpia. Molemmat koko ajan vauhdissa. Varsinkin Loviisasta tuntui lähtevän kovastikin ääntä. Ja tosiaan Rebecca oli se, jota varten vessa täytyi saada lukittua ulkopuoleltakin...

 

"Milloinkohan sinäkin synnyt? Täällä olisi jo kaksi innokasta siskoa odottamassa." Verna nauroi niin kuin välittävän äidin kuuluukin (?) kaksosten nukahdettua niille sijoilleen leikkien päätteeksi. "Laitetaanpas teidät jatkamaan unianne oikeaan paikkaan, niin pääsen minäkin nukkumaan."

 

Varhain seuraavana aamuna Verna tunsi polttojen alkavan ja silloin tuli vauhtia hetki sitten uneliaaseen taloon.

 

Synnytys sujui mallikkaasti, jo pian pääsivät äiti ja lapsi turvallisesti takaisin kotiin terveyskeskuksesta. Syntynyt vihreäsilmäinen ja tummahiuksinen poika sai nimekseen Kristian. "Se...sillähän on minun silmäni!", Kreivi iloitsi saadessaan kannatella käsivarsillaan vaaleasilmäisten hentojen tyttöjen sijaan vihreäsilmäistä rotevaa poikaa. Verna luuli kerran jos toisenkin tunnistavansa pojan katseesta Nissen läpitunkevan viisaan tuijotuksen.

 

Ensimmäinen suurempi muutos pääsi alkuun, kun pojalle tarvittiin oma huone. hetken oli porraskäytävä auki, kun kattoakin uusittiin samalla. "Vähän vetoista täällä", Kreivi tokaisi vitsikkäästi. Onneksi olivat ensimmäiset kesää enteilevät helteet saapuneet ja pian vihertävä uusi huone saatiin kokoon.

 

Verna oli viimein antanut periksi ja ostanut Rebecalle housupuvun. Tyttö oli silminnähden tyytyväisempi vapauduttuaan mekoista, joihin Verna Loviisan suorastaan hukutti. "Sano äiti?" "Äiti!" "Hyvä, kiltti tyttö!" "Mikti pitää aina tanoa äiti?" Verna nauroi, toki hänen isot tyttönsä osasivat mutkikkaampiakin sanoja, mutta pienen puhe kuulosti aina yhtä ihanalta.

 

"Sano isä?" "Enkä!" Kreivi huokaisi. Loviisa oli selvästi uppiniskaisempi kuin siskonsa silloin kun halusi. "Miten sinä oletkin noin vallaton kakara? No, osaatpahan pitää isona puoliasi!", Kreivi sanoi kutittaen naurusta kihertävän tytön kylkiä. "Niin, minun Loviisaani ei sitten pompotella!"

 

"Huh, vähemmälläkin pelästyttää rehtejä kansalaisia", totesi Verna nähdessään Kreivin tahattoman irvistyksen. Tämä ei todellakaan tuntunut pääsevän vuosienkaan kuluessa irti vanhoista tavoistaan. Loviisaa ja Rebeccaa isän hassut ilmeet vain naurattivat.

 

"Niin, kohta sinustakin kasvaa iso poika." Verna oli onnellinen saatuaan kolmannen terveen lapsen. Tummat, hieman ruskehtavat hiuskiehkurat pojan päässä muistuttivat Jannan hiuksia. Verna oli usein tutkinut häntä edeltävien perijöiden, kahden naisen muotokuvia. Hän tunsi kunnioitusta niitä kohtaan.

 

Kaksoset tuntuivat kasvavan vanhemmistaan aivan liian nopeasti. Pian seitsemänvuotissynttäritkin koittivat. Rebecca ei vieläkään antanut koskea hiuksiinsa ja suostui vaivoin pukeutumaan hieman vaaleanpunaista väriä omaaviin farkkuihin. "Se on älly tyttöjen väri!", oli riitelyn keskeltä kuulunut. Verna oli luovuttanut ensin. Riehakkaista tavoistaan ei Rebecca sen paremmin luopunut, vaan suihkun rikkouduttua otti lätäköstä kaiken irti.

 

Loviisa oli kuin siskonsa vastakohta, jonkin verran rauhallisempi ja tykkäsi laittautua sieväksi. Nyt Loviisakin alkoi viettää aikaansa tanssimalla musiikin tahdissa. Molemmat tytöt odottivat innolla ensimmäistä pian koittavaa kouluaamuaan.

 

"Mitä se sisko on taas mennyt sotkemaan?" Iän myötä vanhempiensa helpotukseksi Loviisa hieman rauhoittui ja muuttui myöntyväisemmäksi.

 

Kouluaamuna ennen bussin saapumista Loviisa kokeili varovasti vanhaa pianoa jännittyneisyydestä tärisevin käsin. Samaan aikaan Rebecca rohmusi jääkaappia vielä yöpaitasillaan. "Kukaan mitään huomaa ja on sitä aikaa..." "Tytöt, bussi saapui!" "No voi hitto vie...Kätken tämän niin, ettei kukaan näe sitä!"

 

Heti ensimmäisenä koulupäivänä Rebekka tutustui energisenä ja sosiaalisena tyttönä naapurin poikaan, Mike oli nimensä. Poika taas oli vähän ujompi, mutta bussiinkin vanhemmat patistivat lapset vierekkäin.

 

Lapset eivät ikinä ole olleet niin syrjäänvetäytyviä vuoristossa, jossa ystäviä on vähän mutta lähellä kylissä. Niinpä Rebekka ja Mike olivat alta aikayksikön saaneet pystyyn kunnon lumisodan. "Vai heitän koko ajan huti, täältä pesee!", uhosi Rebekka.

 

Mike lensi iskun voimasta pyllylleen. "Älä heitä enää noin kovia, hulluko olet!", poika huusi, mutta nauroi taas pian huomattuaan uuden tilaisuuden. Rebekka kyyristyi keräämään uutta lunta käsiinsä pahaa-aavistamattomana lähestyvästä märästä pallosta.

 

Samaan aikaan Loviisa yritti ahkerasti selvitä Vernan opastukselta ensimmäisistä läksyistään. "Äh, en minä ikinä opi kirjoittamaan mitään!", hän tuskaili kun ei saanut selvää omista kirjaimistaan. Loviisa jaksoi ahkerasti yrittää eikä suostunut ottamaan Vernan neuvoja vastaan.

Vuoriston talvet olivat pitkiä, mutta pieni talo näytti kuin kuorrutetulta piparkakkumökiltä satumaan keskellä. Eristyneessä vuoristokylässä eivät autotkaan liiemmin lianneet puhtaan valkoista lunta. Joka päivä Verna jaksoi olla kiitollinen Kreiville tämän tarjoamasta onnesta.

 

Mahtoi olla paha haju...

 

Erityisesti Rebekkaa kiinnosti, mitä vuorten toisella puolella mahtoi olla. "Joskus vielä haluan lähteä jonnekin kauas. Ei sillä, ettei täällä olisi mukavaa, mutta jonnekin, katsomaan maailmaa." Rebekkaa paleli, mutta hän ei saanut haaveilevaa katsettaan irti horisontista. "Rebekka, iltapalalle", kuului Vernan huuto ulko-ovelta. Vihdoin tyttö raahautui sisälle.

 

Rauhallinen paikka nukkua, ei ääntäkään kuulunut kuorsauksen lisäksi...Paratiisi tälle perheelle ja monelle muulle.

 

"Näytät kyllä poika melko lailla isältäsi. Ja mehevät tuoksut tulevat tuolta jostain, pitäisiköhän vaippa vaihtaa?" Jos Rebekka ja Loviisa olivat olleet riehakkaita ja hieman hankaliakin pieninä, oli Kristian näidenkin edestä rauhallinen. Poika ei liiemmin itkenyt eikä valittanut, kunhan vatsa oli täynnä ja vaippa kuiva.

 

Yksi yhteinen piirre tytöiltäkin löytyi: molemmat pitivät tanssimisesta tai ennemminkin musiikin tahdissa heilumisesta. Rebekka näytti todella paljon isältään, Loviisa taas enemmän äidiltään.

 

Verna oli valinnut jäädä vanhempainvapaalle Kreivin käydessä yhä töissä. Hän oli ylennyt urallaan ja sai paremmin palkkaa, kuin Verna. Kristianin nukkuessa ja tyttöjen sekä isännän ollessa poissa kotoa oli todella rauhallista. Verna viettikin aikaansa ulkona keinumalla. "Miksi tällaista ei ollut meillä Vaahteralaaksossa?"

 

"On tämäkin aika lähteä ruokaostoksille, viimakin puhaltaa niin että on nenä irrota!" Nyt eivät kanssakulkijat kadulla pitäneet Kreivin käytöstä ihmeellisenä. Muutamien kilometrien matkalla keskustaan kyllä meinasi jäätyä.

 

Vaatekaupalla Kreivi tapasi tutun naapurin, Gertrud Janssonin. "Täytyy kyllä vielä kiittää siitä reilun puolen vuoden takaisesta uhrautumisesta. Emme tiedä Vernan kanssa, miten olisimme saaneet tytöille hoitajan siihen aikaan kun piti lähteä sairaalaan." Gertrud oli yllättävän hyvässä kunnossa ikäisekseen, hän nauroi hyväntahtoisesti. "Tekisin sen uudestaankin Kerkkoseni, tytöt olivat oikein rauhallisia."

 

Ei vuoristokylässäkään aina ollut niin hyvää naapurihenkeä kaikkialla. "Vai olet sinä katsellut minun vaimoani tämän ollessa suihkussa? Ettei olisi jotain muutakin tekeillä, hmm?" Kreivi katsoi paremmaksi poistua.

Ruokaostoksilla Kreivin pää kääntyi aivan toiseen suuntaan, kun hänen makuunsa erityisen kaunis nainen saapui kauppaan. "Niin herra, se tekisi 600 simoleonia." Kreivi hätkähti ja maksoi kiireesti. Pian nainen jo unohtui, mutta monia muita tuli vastaan. Silti Kreivi ei tuntenut ketään muuta kohtaan sellaista rakkautta, kuin rakasta Vernaansa. Niin kuin kunnon miehen pitääkin.

 

Loviisa jaksoi väittää, että hänelläkin oli paljon ystäviä koulussa, mutta yhtäkään eivät muut perheen jäsenet olleet tavanneet. Loviisa ei ollut aivan niin tahdikas, huomaavainen ja uskalias kuin siskonsa, joka päinvastoin raahasi miltei joka kerta eri ystävän kotiin. Kaikki poikia.

 

"Näitkö sitten kun se yksi Lisa lensi nenälleen siihen jäiseen kohtaan, joka me oltiin peitetty aiemmin! Että ku naurettiin!", kertasi poika yhteisen ansan uhreja. "Joo, entä näitkö sen vanhan opettajan kääkän vikalla välkällä?" "Mitä, kerro!" Vernaa eikä kreiviä liiemmin haitannut se, että Rebekka pyöri vain poikien seurassa. Mitä siitä, kunhan oli ystäviä.

 

Kristiankin ohitti pian aivan vauvaikänsä. Pojasta tuli oikein söpö ja hieman surumielisen näköinen pienokainen. Luonteensa: 7/9/5/4/3, horoskooppi oinas.

 

Loviisa harjoitteli ahkerasti pianon soittoa, opastusta hän sai äidiltään joka aikoinaan oli ollut luonnonlahjakkuus. Rebekka hurrasi siskonsa soitolleen, vaikkei se hänestä tosiasiassa ollut mitenkään hienon kuuloista, ei vielä.

 

Kun Verna saapui töistä ja meni vasta nukkumaan, täytyi Kreivin nousta jo laittamaan tytöille aamupalaa ja hoivaamaan Kristiania. Pian miehen täytyikin lähteä töihin, eivätkä Verna ja Kreivi nähneet toisiaan vasta kuin illalla uudestaan. Onneksi Verna sai ylennyksen ja pääsi pitämään pianokonsertteja kylälle.

 

"Kato nyt, Rebekka! Mistä näin ruma patsas on edes löytynyt?" Rebekka kikatti ja vilkaisi siskoaan virnistäen. "Joo, näyttää ihan seinäänjuosseelta yli-isolta apinalta." Loviisa haroi hiuksiaan. "Tulevan miehesi esikuva." Rebekka rävähti nauruun.

 

"Noniin, Kristian. Olemme taas ihan kahdestaan täällä. Katsopa kuinka paljon lunta on tullut lisää yön aikana! Taisit muuten nukkua kuin tukki?" Verna nautti saadessaan olla pienimmän lapsensa kanssa kotona.

 

"Tule tänne, Kristian! Tule, tule!" Kristian otti pari hellyttävää haparoivaa askelta kunne suorastaan kaatui äitinsä käsivarsille. "Hyvä poika!"

 

Rebekka ja Loviisa saivat molemmat ensimmäiset kympin todistuksensa. "Äiti, isä tulkaa katsomaan!", huusi Rebekka keittiössä niin että kaikui. "Äiti, tule nyt", huusi Loviisa portaikkoon Vernalle, joka yritti vaihtaa Kristianin vaippoja.

 

Rebekka toi taas uuden kaverin kotiin. Vähän oudompi poika, rääkkäsi Kristianin nallea...

 

"Mennään lumisotaa, kun lunta on niin paljon!", ehdotti Rebekka. Outo poika vilkaisi ulos. "mennään vaan, siellä on sopivan lämmintäkin." Mike oli jo matkalla laittamaan takkia päälleen.

 

"Vieläkö sitä lunta tulee lisää? Hukumme kohta lumeen. Ja jos pakkanen vielä kiristyy jäätyvät ikkunatkin rikki."

 

Rebekka ja Loviisa ilahduttivat vanhempiaan tehdessään läksyjä eri huoneissa. He huutelivat toisilleen vähän väliä: "Hei, mikä 2 been vastaus on?" "Kai 15. Mitä sait 1 ceestä?" Verna ja Kreivi eivät viitsineet häiritä tyttöjen läksyntekoa. Rebekka ja Loviisa nauroivat työskennellessään. "Tää keittiön matto on muuten ihanan pehmeä ja lämminkin." "Joo, kaadoin äsken teetä siihen."

 

Myös Rebekka uskaltautui kokeilemaan pianonsoittoa. Hän oli perinyt selvästi äidiltään lahjakkuuden, pian hän osasi soittaa samoja kappaleita kuin Loviisa. Sisko oli vain hieman kateellinen, sillä Rebekka ei selvästikään arvostanut taitoaan. Soitti silloin kun muuta tekemistä ollut, harjoittelemalla Loviisa ohitti Rebekan.

 

"Äiti, soitat tosi hyvin." "Kiitos pikkuinen. Pitää harjoitella huomiseen konserttiin."

"Ollaan kivi-paperi-sakset-peliä!" "Valmistaudu häviämään!" Tytöillä tuli koko ajan tasapeli.

Pelin keskeytti toisesta huoneesta kuuluva vauhdikas soitto ja tytöt suorastaan ryntäsivät kuuntelemaan. Tanssiksi se meni, Vernan seuraava kappale ei ollut mikään hidas valssi.

 

"Loviisa, sinullahan ei vieläkään ole kunnon ystäviä?" "Hmm...Ei taida. Mutta sinulla niitä poikia riittää, taitavat pitää sinusta." "Äh, kaverina vain. mutta minäpä pyydän Mikeä esittelemään sinulle kaksoissiskonsa, heillä käydessäni on se tyttö vaikuttanut mukavalta."

 

Niinpä tytöt nousivat perätysten bussiin ja Rebekka ohjasi Loviisan istumaan Maryn viereen.

 

"Noniin, pieni tanssituokio ja sitten käyn tarkistamassa, miten Kristian jakselee." Kristian oli äärimmäisen söpön näköinen nukkuessaan hiljaa tuhisten. "Kauniita unia, poikani." Kristianista oli selvästi tullut äitinsä suosikki, mutta poikaa Verna eniten näkikin.

 

"Hmm, en ole joogannut vähään aikaan." Verna vaipui ajatuksiinsa. Yhtäkkiä hän muisti, kuinka hänen isänsä oli aina joogannut ja kiemurrellut mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Samassa koko muukin suku muistui kirkkaana Vernan mieleen. "Inkerikin alkaa olla jo vanha, olimme Kreivin kanssa niin pitkään vanhenematta. Hitsi, kun tuli ikävä...Mutta en halua nähdä ennen samanikäisiä ihmisiä minua reilusti vanhempina. Tein valintani ja elän nyt sen mukaan."

 

Rebekka toi ensimmäisen tytön kotiin. Se vierailu jäi lyhyeksi, Rebekan mielestä tyttö oli tylsä puhuessaan koko ajan joko itsestään tai tyttöjen ällöistä jutuista.

 

Toisaalla Loviisa oli onnistunut heti ystävystymään Maryn kanssa. "Ja nyt lyödään tämän jälkeen kerran kädet yhteen ja se on siinä. Sitten tehdään aina vaan nopeammin!", Mary opasti. Loviisa kuunteli silmät hehkuen, Mary oli häntä hieman vanhempi mutta tytöillä oli heti olut hauskaa keskenään.

 

Lempi leiskui edelleen Kreivin ja Vernan välillä, vaikka he alkoivat lähestyä keski-ikää. "Kreivi, muistatko olisiko yksikään vampyyri ennen elänyt noin vanhaksi?" "Tavalliset kaltaiseni pysyvät sellaisina kuin ovat. Emme vanhene teidän iässä kolmikymppisestä eteenpäin, silloin ikääntyminen pysähtyy." "Sittenhän olet ainutlaatuinen!" "Niin kuin sinäkin."

 

Hyvä, kun on lastenhoitaja hoitamassa likaiset puuhat. Vernan vanhempainloma loppui, mutta koska kylässä ei ollut minkäänlaista päiväkotia palkattiin monilla muillakin kiertävä nainen vahtimaan Kristiania.

 

Kreivi pääsi liike-uran huipulle. Ei siitä sen enempää. Ja ah, kevät oli tullut. Taustalla Maryn ja Miken isä hakemassa lapsiaan.

 

"Äiti, jännittääkö konsertti ikinä sinua?" "Ehkä vähän, mutta on se aina hauskaa kun lopulta pääsee soittamaan. Ja hei, tutkitkos sinä vanhoja valokuvia?" "Nämä ovat mielenkiintoisia." "Lue rauhassa, opitpahan jotain suvustasi, jota et ole liiemmin nähnyt." Verna oli helpottunut siitä, etteivät lapset olleet kyselleet miksi heidän sukuhaaransa oli päätynyt niin kauas. Verna ja Kreivi pitivät parempana vaihtoehtona jättää kertomatta mitään vanhasta kartanosta tai vampyyreista.

 

Rebekka kehittyi aina vain. Nyt hän jopa alkoi nauttia soittamisesta, mutta maalaaminen tuntui mielenkiintoisemmalta puuhalta.

 

"Kreivi the remonttimies." Verna nauroi, satunnaiset kodinkoneet meinasivat vähän väliä rikkoutua tai mennä tukkoon.

 

Rebekka kulutti yhdessä vaiheessa melkein kaiken vapaa-aikansa maalaamiseen, ei hän uloskaan mennyt poikien kanssa leikkimään sotaa niin kuin keväisin oli tapana puskien ja puiden saadessa lehtensä. Metsässä oli silloin näkösuojaa.

 

"Kapteeni harvaparta, merten kauhu nostaa purjeet ja tähystää horisonttiin kohti lähestyvää myrskyä!" "Rebekka, minun pitäisi päästä pesemään vessa. Meneekö vielä pitkään?" Rebekka lopetti leikkinsä pettyneenä ja päästi Vernan siivoamaan. Tämä huolehti melkein kokonaan talon siisteydestä kovalla innolla.

 

"Voi Kreivi, olet ihan hassu!" "Kevään kunniaksi vain, sinähän joskus selitit isovanhempiesi menneen aikoinaan naimisiin omenapuun alla." "Ja toinen noista on se."

 

Loviisa ja Mary viettivät paljon aikaa yhdessä, kun ulkonakin kärsi nyt olla.

 

"Mitä sinä pieni poika nyt?", naurahti Kreivi Kristianin tapittaessa häntä silmät säihkyen. Kristian oli äärimmäisen iloinen eikä tykännyt olla kovin pitkään yksin. Nyt poika oli iloinen saatuaan isänsä leikkikaveriksi hetkeksi.

 

Ja tällainen kouluikäinen poika Kristianista muuten tuli.

 

"Kauniita unia pikkuinen." Molemmat tytöt olivat vanhemmilleen pikkuisia, vaikkeivät he enää itse asiassa enää niin pieniä olleet.

 

Ja roskis lähti lätkimään itsekseen yöllä...

 

Pelikone hankittiin lapsille viihdykkeeksi, kun sai vanhan konsolin ja yhden peli halvalla. Ensin kello kuusi aamulla oli Rebekka ensimmäinen joku yllätyksen huomasi.

 

Kello 6.02 olivat muut lapset heränneet uusiin ääniin ja rientäneet katsomaan, mistä oli kyse.

 

"Minä voitan kyllä seuraavan. Aloittelijan tuuria kaikki edelliset voitot sulla, Kristian!" Ja niin Kristian hävisi ensimmäistä kertaa. Siitä poika ei tykännyt ja laski ohjaimen lattialle.

"Antakaa minunkin pelata!", protestoi Loviisa. Pian Loviisa ja Kristian ottivat yhteen, Loviisa oli toivottoman huono pelaamaan mutta yritti niellä tappionsa kunnialla.

 

Kreivi ja Verna lähtivät treffeille, tosin vain omaan pihapiiriin koska Vernan täytyi parin tunnin päästä rientää töihin. "Kevät on niin ihanaa ja kaunista aikaa täällä vuoristossakin. Kaikki herää eloon", ihaili Verna katsellen vehreää pihapiiriä. Rankka talvi oli enää muisto vain. kreivi katseli tyytyväisenä hymyilevää vaimoaan, hän oli pystynyt tarjoamaan Vernalle onnen.

 

Pienen kiihkeän hetken jälkeen talon seinustalla jouti Verna jo lähtemään. "Soitathan sitten hyvin?" "Totta kai, mutta minun pitää mennä nyt vaihtamaan vaatteet." "Nähdään pian, käyn tässä välissä ruokakaupassa niin kuin toivoit." "Olet kultainen."

 

Verna pääsi musiikkiuran huipulle.

 

Onni ja rauha eivät toki kestä ikuisesti. Jo seuraavana yönä kevättreffeistä ensimmäisten sateiden yhteydessä iski salama puuhun. Tuli ei sammunut ja sadekin lakkasi.

 

Tuli levisi ja levisi, Jalavan perhe odotti sisällä neuvottomana. Paloautoa piti odotella alalaaksosta asti. Ulos ei uskaltanut mennä, oli niin kuuma ja paljon savua palon lähellä. Kaiken lisäksi sade oli ollut niin mitättömän lyhytkestoinen, että kaikki oli vielä kuivaa.

 

Tuli valtasi alaa ja poltti puita, puskia ja  maata lammen ympäriltä. Lopulta Verna soitti vielä viidennen kerran hätänumeroon ja pyysi palomiehiä kiirehtimään. "Emme halua menettää kotiamme", hän sanoi palon kuumuuden jo tuntuessa sisällä asti. Kreivi rauhoitteli lapsia.

 

Lopulta vain kaksi palomiestä saapui paloa sammuttamaan, tuli oli levinnyt jo aika hyvin ennen näiden saapumista. Tuli on muuten kaunista. Hyvä renki mutta huono isäntä, niinhän sitä sanotaan.

 

Mutta jo parin tunnin jälkeen ei ollut enää edes kyteviä pesäkkeitä jäljellä. Pelkkää savuavaa tuhkaa hienosta metsästä jäljellä. Verna kiitti palomiehiä vielä näiden tehdessä lähtöäkin.

 

Verna onnistui löytämään serkkunsa Vilman aikanaan nikkaroimia leluja. Erityisesti Kristian oli niistä innoissaan. "Nämä ovat serkkuni tekemiä", Verna sanoi jättäen mainitsematta, että tämä serkku oli myös hänen veljensä vaimo.

 

Tytöt olivat kasvaneet jo leluista hiljalleen ohi, mutta lapset ovat lapsia. Ja tarvinneeko miettiä, mistä lapset ovat leikkimielisyytensä perineet...

 

Koska Kreivin työpaikka oli jo kaukana, sai tämä joka työpäivä helikopterikyydin vuorten ylitse. Kaikki eivät vain oikein pitänet helikopterin aiheuttamasta melusta...

 

Ja päivänvalossa vatsa paljastuivat todelliset palon jäljet. Tuho oli aika laaja, tuhkan keräämisessä meni pitkän aikaa. Se ripoteltiin maastoon maata ravitsemaan, jotta metsä kasvaisi pian takaisin.

 

Loviisasta kasvoi ajan myötä kaunis nuori nainen. Rebekka taas ei näyttänyt välittävän siitä, että oli myös tyttö. Hän enemmänkin peitteli kaikkia sen merkkejä. "Ota tuosta, kuole, kuole, jes!"

 

"Äiti, nyt voit avata silmät." "Voi hyvä ihme, Rebekka! Milloin teit nämä, mistä sait mallit? Tässähän ovat kaikki!" "Valokuvakansiosta, sinähän sanoi että muotokuvat olivat hukkuneet muutossa sieltä jostain. Tein uudet." Verna halasi tytärtään.

 

"Saanko pyytä jotain, äiti?", Rebekka kysyi. "No joo." "Lupaa, ettet nalkuta siitä miten pukeudun ja kutsut minua jatkossa Bekaksi niin kuin jätkätkin." Verna naurahti. "Sovitaan niin."

 

Tässä kaikki tällä kertaa, ehkä psiin osa tähän mennessä. Ja älkää peljätkö, tältä tytöltä ei into lopu Lc:hen vielä pitkään aikaan. On kyllä sellaiset suunnitelmat... *evil laugh*