Jeah, tästä tuli taas aika pitkä osa. Kirjoitin tätä puolikuumeisena, joten tekstin laatu on taattu ^^

Janna pistäytyi pitkästä aikaa kylään. Kukaan ei tosin vaikuttanut näkevän häntä kunnolla, mutta Janna itse vain lipui siitä välittämättä huoneesta toiseen hymyillen.  Silloin tällöin joku värähti kylmästä - tai niin hän luuli.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Oletteko muuten huomanneet, että haamujen pään läpi pystyy katselemaan maalauksia, vaikkei tämä ole vielä edes valmis? Ja pelkästään pään läpi. Tuossakin Lea vasta aloittelee työtä, kun minä pystyn jo näkemään mikä siitä tulee... Buahhaha!

 

Kun Verna oli nyt käynyt koulua ja oppinut kunnolla kirjoittamaan, hän innostui päiväkirjan kirjoittamisesta. Kirjoittaessa ei kukaan saanut olla lähellä parin metrin säteellä.

 

"Voi kunpa isä olisi kotona enemmän eikä olisi töissä niin myöhään... Hän tulee aina kotiin yöllä ja väsyneenä, saisipa hän sen ylennyksen. Ja minua pelottaa se puutarhatonttu-uni, jonka taas näin ja lisäksi..."

 

"Äiti, sinä maalaat kauniisti." "Öh, kiitos Verna! Mutta nyt on pienten tyttöjen ja poikien aika mennä nukkumaan." "Milloin isä tulee?" "Ihan pian." Lea oli aina yhtä huolissaan, kun Nisseä ei kuulunut kotiin keskiyön jälkeen. "Kyllä minä pian pääsen isompiin juttuihin ja työajatkin inhimillistyvät!", Nisse lohdutti.

 

Kesken maalaamisen hiljainen talo kylmeni ja valot sammuivat. "Sähkökatko", ei Lea kerinnyt edes sanoa, kun hänen äitinsä hahmo pelästytti hänet puoliaineellisena taulun läpi. "Kerrrro pojaallee....", kaikui kuin jostain kaukaa.

 

"Hyvä ettei sydän pysähtynyt! Mutta mitä se tarkoitti? Tai no, kyllähän minä tiedän, mutta...vielä ei ole aika", Lea huohotti valojen taas syttyessä ja toivoi hartaasti, että Nisse tulisi pian kotiin.

 

Sinne vaan, kakku viemäristä alas lautasineen päivineen ^^

 

"Äh, ei taas...Milloin tämä märkä ja leuto talvi oikein loppuu? Tai alkaa edes kunnolla...Tarvitsen kahvia."

 

Verna sai ensimmäisen kiitettävän arvosanansa ja sai siitä paljon kehuja. Inkeri näytti nyrpeää naamaa, hänen arvosanansa pysyttelivät kuutosen ja seiskan tuntumassa eikä siitä sadellut kehuja. "Mitä väliä. Koulu on muutenkin ihan tyhmää."

 

"AAAAGH!" "Mitä? Etkö ole vielä tottunut vuosien saatossa näkemään miestäsi vaatteettomana?" "Ovi ei ollut edes lukossa! Ja lapset kun toivat tänään kavereitaan kotiin." "Ups, unohtui. Voisitko lukita sen? Hyppää sitten sekaan..." "Hmm...Enpä taida. Hoida oma ovesi."

Tosiaan, sattumalta kaikki lapset toivat ensimmäistä kertaa kavereitaan kotiin asti ja vielä yhtä aikaa! "Näyttää siltä, että Vaahteranotkoon on alkanut muuttaa enemmän lapsiperheitä. Hyvähän se vaan on, muistan kuinka tylsä oma lapsuuteni oli ilman leikkikavereita...", Lea totesi hymyillen.

 

Tytöt alkoivat leikkiä rajumpia leikkejä poikien kanssa ensin kahdestaan, sitten joukkueiden kanssa...Manu taasen soitti vain pianoa jättäen tuomansa, tylsäksi toteamansa tytön oman onnensa nojaan. Mitä tämä sitten teki?

 

...Mean. Tyttö oli jähmettynyt tuohon asentoon. Itse asiassa aika koomista.

Manusta puheen ollen, tämän syntymäpäiviä vietettiin vielä samana iltana. Pojasta kasvoi tällainen komea nuorukainen...Tavoitteeksi tuli perhetavoite ^^

 

Outo onnittelukohde äidillä... Verna hyppi muuten riemusta nähtyään, että lumi alkoi vihdoin kasaantua kunnon kinoksiksi pakkasen kiristyttyä. "Saanhan mennä ulos, saanhan?" "Huomenna, kello on jo liian paljon. Nyt hampaiden pesulle." Nissekin tosin hymyili valkoiselle hangelle patistettuaan tytöt kylpyhuoneeseen.

 

"Minä ainakin aion hankkia rikkaan miehen ja kaksi lasta isona, kun minusta tulee perijä! Eiku siis, jos tulee..." "Niin, äiti ja isä ainakin ovat onnellisia...Mutta minua se ajatus vähän pelottaa. On pakko jatkaa sukua perijänä, hirveän ahdistavaa." "Mitä? Silloinhan saa saman tien hyvän talon asumuksekseen ja sinusta maalataan muotokuva ja...No jaa, onhan se vielä vähän kaukaista."

 

"Hyvä, kun minulla on näin kiva sisko!" Vaikka Inkeri oli Vernaa nuorempi, Verna kunnioitti tätä isosiskon kaltaisena viisaana ja jämeränä hahmona, johon saattoi tukeutua ja oppia ja ottaa mallia. Inkeri oli luonteeltaan hiukan räiskyvämpi ja sosiaalisempi. Verna tykkäsi mieluummin olla omissa oloissaan, mutta lähti kyllä kaikkeen innolla ja päättäväisesti mukaan.

 

Ensimmäinen kunnon talviyö. Jalavain talo on saanut lumikuorrutuksen päälleen ja miltei autiolla isolla tontilla se näyttää piparkakkutalolta. Kellon lyödessä kuusi on Verna jo livahtanut ulos nauttimaan lumesta, muutama tunteja ennen kouluun lähtöä. Ulkovaatteet vain pyjaman päälle.

 

"En takuulla olisi saanut tulla ulos vielä aikoihin, kun on näin pimeää. Nyt on ihanaa maata lumessa ja katsella taivasta, kukaan ei määrää eikä käske..." Kun Verna innostui tekemään lumiukkoa, päivä koitti huomaamatta. Lea oli suunniltaan huolesta huomattuaan lapsensa kadonneen, mutta Manulle riitti vilkaisu ulos. "Menehän sisälle, pikkuinen, minä jatkan tämän loppuun", hän sanoi tultuaan Vernan luokse.

 

"Voih, saan varmaan arestia tai jotain... Ja tuli täällä jo kylmäkin!"

 

"Välttämätön aamurutistus!" "Ihan hassu, minun pitää lähteä töihin...Hyvä sinun on pyjamassa olla."

 

*Huokaus* "Voi kun isä ja äiti näyttävät niin onnellisilta. Tuntuu vain hirveän vaikealta ajatella, että minä joskus löytäisin miehen. Sellaisen komean prinssin...Vielä jonakin päivänä." "Verna, tule jo! Myöhästymme bussista!" Inkeri ei oikein ymmärtänyt päiväkirjan tärkeyttä Vernalle.

 

Ihme on tapahtunut! Kaikki viisi perheen jäsentä lähtevät yhtä aikaa töihin ja kouluun Nissenkin saatua ylennyksensä!

 

"Sinäpä olet kaunis! Äiti on kertonut, että aikoinaan heillä oli koira, mutta se kuoli vanhuuttaan jo aikoja sitten. Olisi kiva saada sinunlaisesi kaunis kissa!" "Mene pois edestä! Leikin parhaan ystäväni kanssa ja sinä olet tiellä! Odota, tulen kohta pidättämään sinut, kapinen rosvo!" Inkeri oli saanut aika paljon ystäviä koulussa.

 

Outo puheenaihe, molemmat rosvoja...

 

Kesken lenkin Manu tapasi mukavanoloisen tytön ja tarjosi tälle kaakaot kylmän päivän päätteeksi...kotonaan. Tyttö nauroi, mutta suostui, hänellä oli hieman liian vähän vaatetta sille säälle.

 

Mikä idea siinä on, että mennään katsomaan kun herrasväki kuuraa vessaa? Aika pahat bugitukset ahtaassa vessassa...

 

AAAAH! It's a killer phone!

 

Kaakaon ja pienen jutustelutuokion jälkeen tyttö kiitti ja lähti. Vaikka tämä oli ollut mukavaa seuraa, Manusta tuntui, etteivät he enää tapaa.

 

Talossa ilmeni tarve toisellekin kylpyhuoneelle. Jonoa kertyi kiitettävästi oven taakse...

 

...Private conversation? En itsekään oikein älyä tätä. Laitoin heidät juttelemaan makuuhuoneeseen, mutta juttu ei luistanut..Ei, tässä on taas jotain niin koomista ^^

 

Manu haaveili poliisin urasta ja löysi lehdestä suureksi ilokseen työnhakupalstalta paikkailmoituksen alalta. "Juhuu, tästä se alkaa! Varokoot rosvot ja varkaat!", hän hihkaisi iloisesti varmistettuaan soittamalla paikan.

 

Verna edistyi pianon soitossa, hän todella rakasti kun sai luoda musiikkia ja hymyt pianon ohikulkijoiden kasvoille.

 

"Te pojat saatattekin pian olla toistenne jahdattavina ettekä juokse silloin vain paikoillaan. Voi Nisse, mitä me teemme? Perheen jäsenet lain eri puolilla...", Lea huolestui kuultuaan poikansa kunnianhimoisesta uravalinnasta. "Älä huoli, ei Manu minua kiinni saa jos sitä murehdit." "Nisse!"

 

Manun mentyä suihkuun Nisse otti vakavamman linjan: "Hmm...Jos tilanne menee vakavaksi, yritän jättäytyä pois piireistä. Minustakin on alkanut tuntua viime aikoina siltä, että tilanne karkaa käsistä..." "Mutta jos todella pidät siitä, niin jatka ihmeessä. Mitään ei ole tapahtunut...vielä." "Olet oikeassa. Annetaan tilanteen kehittyä."

 

"Kyllä lapsista jotain hyötyäkin on, varsinkin tytöt ovat oikeita himosiivoajia. Vessa hohtaa puhtauttaan!" Vessasta puheen ollen, se sai pienen uudistuksen varojen kartuttua...

 

"Inkeri! Nyt sinä meinaat myöhästyä koulusta! Tule jo!" "Odota hetki, leikin tämän leikin loppuun!" Inkeri ei oikein välillä osannut laittaa asioita tärkeysjärjestykseen.

 

Oh, se talvinen tyttö unohtui aika äkkiä. Manu toi jonkun koulukaverinsa kotiin ja vietti muutaman kahdenkeskeisen hetken tämän kanssa. "Olethan täällä, kun tulen töistä? Lukittaudu huoneeseeni, niin sinua ei huomata. Minulla menee parisen tuntia." "Voin vaikka lukea läksyjä, mutta kyllä. Odotan sinua." (Nuo ikkunat kaipaavat vaihtoa...)

 

Ja näin se piilottelu onnistui. Sirkku oli aikeissa juuri piiloutua Manun huoneeseen tanssittuaan hetken, kun Nisse tuli sisään. Sirkku hymyili anteeksipyytävästi, jolloin Nisse sulki silmänsä ja hoki itselleen: "Laske kymmeneen, laske kymmeneen, Manu tulee kohta ja saa selittää tämän."

 

"Minä menen vessaan, odota siinä Niina." Vernan kävi sääliksi kenkiään tutkiskelevaa Niinaa ja kävi juttelemaan tälle, kun Inkerin piti tehdä vielä kotitöitäkin. "Leikitäänkö jotain, Niina?" "Mutta Inkeri ei anna minun leikkiä muiden kanssa..." "Miksi ei? Leikitään nyt vain, sinä saat olla poliisi."

 

"Vau! Inkeri ei ole minun ikinä antanut olla poliisi! Tämä on hauskaa!" Inkeri oli viemässä roskia ulos, kun hän näki miten tuttavallisiksi hänen paras ystävänsä Niina ja siskonsa olivat käyneet. Hän tipautti roskat lattialle, jolloin Niina vilkaisi kelloa, sanoi "heippa" ja kaikkosi äkkiä paikalta.

 

"Ääh...Verna, miksi yritit viedä minun ystäväni?", kysyi Inkeri mustasukkaisena. "Mitä? Mehän vain leikimme, en minä yrittänyt häntä sinulta viedä. Ja voimmehan olla kaikki ystäviä!", sanoi Verna joka ei ymmärtänyt siskonsa tuohtumusta.

 

"Äh, et sinä älyä. Hän on minun paras ystäväni! Hanki omat ystävät äläkä roiku minun ystävissä! Jos siis pystyt, eihän sinulla ole muuta kuin se räkänokka Matti." "Olen pahoillani, jos suututin sinut. En minä tiennyt, että Niina on sinulle noin tärkeä, onhan sinulla muutenkin paljon ystäviä. Eikä Matti ole räkänokka...eikä edes ystäväni oikeastaan. Jos vain unohdetaan tämä ja ollaan me ystäviä, jooko?"

"No...joo. Olet oikeassa. Anteeksi, olin ehkä vähän äkkipikainen." Inkeri tunsi itsensä nyt hieman tyhmäksi suututtuaan viattomalle Vernalle ja se ei tuntunut kivalta. Hän halasi siskoaan lämpimästi.

 

Sillä aikaa, muutamia iltoja nuorten ensitapaamisen jälkeen Manu oli Sirkun kanssa paennut takapihan hämärään piiloon vanhempiensa arvostelevilta katseilta. Pihalla käytiin kiivaita ja lempeitä keskusteluita, kunnes Sirkun oli aika lähteä. Sitä ennen Manu suuteli varovasti "omaa nutturapäätään".

 

"Äh, pitkin jättää nämä läksyt näin myöhään...Sirkku...Niin mitä tuosta tuleekaan? Äh, matematiikka ei nyt oikein luonnistu." Pian viereisestä huoneesta kuului kauhistunutta kirkunaa ja kumeaa, syyttävää muminaa: "Kunnioita sisssskoasi..." "Hienoa, nyt tämä ei ainakaan onnistu...äh, minä menen nukkumaan, jääkööt läksy aamuun."

 

"Nisse, taas sataa lunta. Eikö olekin kaunista?" "No jaa, enemmän lapioitavaa vain..." "Miten olet aina noin pessimistinen?" Lea katsoi hymyillen takaisin virnistelevää Nisseä. Ne olivat sellaisia hetkiä, jolloin oli turhaa sanoa: "Minä rakastan sinua."

 

Nähtävästi makuuhuoneen tapahtumien lumoissa Lea ei ollenkaan keskittynyt siihen mitä teki, vaan onnistui lättyjä öljyssä paistaessaan leimauttamaan uunin ilmiliekkeihin. "Aah! Tulkaa joku auttamaan!" "Isää!" Naiset kiljuivat paniikissa keittiössä liekkien vain levitessä...

 

...Ja rohkea palomies hyppää bussin sisään? Tai siis läpi... Tuo mahtoi sattua ;>

 

"Inkeri, tulepas tänne tekemään jotain tuolle käytävälle hylätylle läksypinolle. Numerosi ovat vain huonontuneet jonkin aikaa enkä voi sallia sitä enää." "Mutta isä! Minun piti olla tänään uuden parhaan ystäväni Raijan kanssa..." "Ei muttia!"

 

"Pyh. Kilttiä ja ahkeraa Vernaa aina lellitään, vaikkei hän paljon sen kiltimpi tai...tai... no ole kiltimpi kuin minä. Ja juuri kuin toin uuden ystävänkin kotiin. Hänen edessään minut nolattiin, menetän maineeni..."

AAAAA!!! Tappajapuhelimen paluu!!!

 

Niin, Nisse, luitkos ne puhelimen käyttöohjeet? XD

 

"Minä voin tulla tekemään läksyjä tänne sinun kanssasi. Mikset kerro isälle tai äidille, että sinun on hirmu vaikea oppia koulussa etkä siksi halua tehdä läksyjä tai mennä sinne? Saisit apua ja oppisit helpommin." "Äh, mitä se sinulle kuuluu, en tarvitse tukiopetusta tai mitään...Minulla menee vain enemmän aikaa oppia, mutta kyllä minä opin, jotenkin... Jatkan läksyjä huomenna." Inkeri oli niin ylpeä, että hänen oli vaikea myöntää, että hänellä oli jonkin sortin oppimishäiriö. Sen hän tiesi jo itsekin.

 

Verna heräsi yhtäkkiä keskellä yötä, eikä saanut enää unta. Sitten häntä alkoi kiehtoa hiljainen, monien mahdollisuuksien talo. "Entä jos käyttäisin mekkoa, niin kuin Inkeri? Saisinko sitten enemmän ystäviä? Toisaalta tässä on vaikea liikkua, eikä vaatetus liity ystäviin...kai..."

 

"Mutta hei, nyt kun kukaan ei näe voin puhaltaa saippuakuplia sisällä! Tämä on ihanaa!"

 

Erittäin järkevää, jos saippuakuplaneste kerran tuoksuu pahalle, kannattaako sitä sitten juoda?

 

"Taidan tyytyä vain puhaltelemaan." Joskus Verna kuvitteli olevansa kevyt pieni saippuakupla, joka leijuu kaukaisuuteen ja pois kaikesta ikävästä, unelmien valtakuntaan..."Tuo kupla näyttää hassulta! Siinä on kaksi yhdessä! Piirrän sen päiväkirjaan...odota, kupla!"

 

Manun ja Sirkun suhde oli nopeasti kehittynyt vakavaksi. Lean ei auttanut muuta kuin kiristellä hampaitaan hänen saadessa kuukausia myöhemmin tietää asiasta. "Ja sinä olet tietänyt koko ajan? Miksi et kertonut!", hän tivasi Nisseltä. "Mm...Juuri tuon reaktion takia. Kyllä Manu osaa itsestään huolehtia, hän ei ole enää pieni..."

 

"Minun oli ikävä sinua. Mennään nyt sisälle, tuolta tulee yksi koulusi tyttö, joka kuulemma on ihastunut sinuun...Eikä ihme." "Ai? Sepä mielenkiintoista..." "Tule, mennään!"

 

Ja pienemmät eivät yhtään saa traumoja tai pahoja vaikutteita.

 

Inkeri tutki pettyneenä läksyvuortaan tien varressa, joka ei tuntunut hupenevan. Hän toivoi, että sade tai koira veisi ne mukanaan. "Isä, voitko auttaa Inkeriä läksyissä? Hänellä on vähän ongelmia..." "Älä sinä puutu asioihini! Kyllä minä osaan!"

 

"Öh, Inkeri, minä kyllä autan mielelläni, jos vain haluat...Viedään läksysi ensin sisään ja..." Verna tiesi, että Nisse ei oikein osannut asiaansa. Inkeri paiskasi oven kiinni perässään tuhahtaen vihaisena. Verna oli alkanut levitellä hänen heikkouksiaan, salaisuuksiaan...

 

"Leaa? Ai äidinkö sinä puhelimeen haluat? Olen pahoillani, herra, mutta hän ei ole vielä kotona. Ai nimenikö? Manuhan minä. Mitä? Minä olen sinun mikä? Anteeksi, linja pätkii. Väinämökö sinä olit? Mitä? Isääkö haluat puhelimeen? Haloo? Haloo?!"

 

Nisse oli katkaissut puhelimen painamalla puhelimen jalustaa kuultuaan soittajan nimen. Hän ei soisi Manun kuulevan totuutta sillä tavalla. "Eh, se oli varmaan vain joku pilasoitto, älä siitä huolehdi. Noniin, oliko sinulla vielä läksyjä, menehän tekemään niitä", Nisse sanoi hermostuneena.

Manun kiinnostus oli kuitenkin herännyt ja hän vilkaisi vielä puhelimen monitoriin jäänyttä soittajan numeroa uteliaana.

 

"Inkeri, kerro nyt onko sinulla jokin ongelma. Voit luottaa minuun." "Ei minulla ole mitään hätää, ei mitään. Verna vain pelleili. Äh, heitä korkeampia! Tai no, matematiikassa...Ei minulla ole mitään ongelmia. Ei mitään." Nisse kohotti kulmaansa ja otti seuraavan heiton kiinni.

 

"No mitä minun pikku tytölleni kuuluu? Kuopukselle?"

Perin...huumeista?

 

...En kommentoi. Tämä on jokin irtain sekainen kuva. Verna on juuri kasvamassa, Inkeri nyrpistää nenäänsä kakulle ja Lea puhdistaa työtasoja. Normaalia elämää.

 

Vernasta kasvoi tällainen neitokainen. Tavoitteeksi tuli perhetavoite, isoveljensä tapaan. Sitten vielä kuvia muodonmuutoksen jälkeen. Verna päätti siistiä vähän hiuskuontaloaan sekä kaivoi meikit ja uuden kerraston esiin.

 

Lea tuskin olisi noin onnellinen ja hymyileväinen jos tietäisi Väinämön taannoisesta soitosta sekä kuinka suuri salaisuus miltei paljastui. 

 

Verna muuten osoittautui loistavaksi kokiksi! Hänen ensimmäinen illallisensa onnistui...makoisasti. "Ruoka katosi lautaselta nopeammin kuin isoäitisi pöperöt ja hän oli sentään mestarikokki!", kehui Lea.

 

Manukin antoi ylpeyden aihetta, hän saavutti poliisiuran huipun...

 

...ja sai luvan alkaa seurustella Sirkun kanssa. Tosin sen hän olisi ominkin päin tehnyt ennemmin tai myöhemmin, tuumasi Lea. Hän luotti nyt täysin poikaansa. Ja Leaseni, tuskin sinä seinän läpi pääset sohvalle istumaan.

 

Verna oli jättänyt läksyt harvinaisen myöhään ja meni aikaisin nukkumaan. Hänellä oli suunnitelma. "Jos näkisin oikean vampyyrin...Niitä kerrotaan liikkuvan joskus yömyöhään Stadilla!", tyttö ajatteli jännittyneenä. Prinssihaaveensa hän oli iän myötä vaihtanut vampyyrihaaveisiin. Ja anteeksi pimeä kuva.

 

Niinpä kun kello löi kaksitoista tarttui Verna puhelimeen ja soitti taksin itselleen, hiljaa etteivät vanhemmat heräisi. Hän olisi lyönyt vaikka päiväkirjansa vetoa siitä, ettei hän olisi öiseen aikaan saanut lähteä Stadin kaduille.

 

Ainoat, jotka öisestä matkasta tiesivät, olivat yössä liikkuva Janna sekä ovea nuuhkimaan saapunut Roope. Janna näytti perin...riemukkaalta.

 

Stadin yökerholla Verna kyllä näki paljon porukkaa, mutta ei vampyyreja. Häntä alkoi hieman pelottaa kaiken sen pimeyden ja vierauden keskellä. Valojen ja äänten pyörteessä hän päätti, ettei enää ikinä lähtisi yöllä kaupungille ainakaan yksin.

 

Vernan palatessa aamuyöllä kotiin oli Manu jo hereillä. Hän kyllä arvasi taksin takavalot nähdessään, että pikkusisko oli ollut öisellä retkellä, mutta syytä hän ei tiennyt. Hän päätti olla lavertelematta vanhemmilleen, sen tyttö saisi itse päättää.

 

"Huoh, olisin halunnut niin nähdä vampyyrin, ne ovat mielenkiintoisia. Mutta nyt vain väsyttää..."

 

Noniin, tässä kaikki tällä erää. Ihme juttu, tällä kertaa osa tuli melko nopeasti valmiiksi, kun aloin sitä tekemään. Vaikka kuvia taas riitti...