Tässä siis jatko, toivon että kaikki toimii nyt kunnolla...Ainakin tässä tuo aloituskuva näkyy, toisin kuin a-osassa...Ota nyt selvää siitäkin.

"Voi sinua pikkuinen, aivan läkähdyt tässä kuumuudessa. Tosin mitä meillä on valittamista, kun kerrankin näin aikaisin vuodesta on oikeasti lämmintä." Pieni poika katseli uteliaana hänelle lempeitä puhuvaa ja turvallisesti syliin ottavaa naista.

"Vai mitä, Niko?" Terhi katseli hetken poikaansa hymyillen ja sai yllätyksekseen vastaan nopean hampaattoman virnistyksen. Terhin sisällä läikähti jotain lämmintä, pienen lapsen hymy oli jotain niin vilpitöntä ja täynnä iloa vailla huolia tulevasta.

Katsekontakti rikkoutui kun Rami asteli hiljaa huoneeseen, tai ainakin yritti. Terhi naurahti miehen kompuroidessa maton reunaan ja huomatessa huojentuneena, että lapsi olikin jo hereillä. "Ota sinä Niko hetkeksi, minun täytyy mennä katsomaan, etei ruoka pala pohjaan." Rami hymyili epävarmasti, mutta ojensi kätensä lasta kohti.

"Pidänkö minä sitä nyt varmasti oikein? Eihän pää retkota niin kuin sinä varoitit..." Terhi hymyili ja silitti Nikon lämmintä ja pehmeää päälakea, jota peitti aivan ohut kerros tummia hiuksia. "Olet pitänyt Nikoa niin monta kerta oikein, että luulisi sinunkin oppivan. Et sinä häntä mihinkään tiputa ja Niko kyllä ilmoittaisi, jos asento olisi huono..."

Samassa Niko alkoi ynistä hiljaa ja päästi pienen väräjävän valituksen. "Voi nyt sinä kyllä...Nikolla on varmaan nälkä. Anna minä, se ruoka kyllä odottaa hetken", Terhi yritti heti huolestuneena saada Nikon takaisin syliinsä. Rami kohensi otettaan ja Niko oli jälleen tyytyväinen. "Nyt sinä olet hieman liian hätäinen. Etkö luota minuun?" Terhi hymyili pikaisesti ja pudisti päätään. "No kai sitten voinkin mennä, mutta ruoka on kai jo muutenkin menetetty..."

Kuin ihmeen kaupalla vasta muutama viikko Nikon syntymän jälkeen taloon saatiin lisää vauvoja, tällä kertaa kissanpentuja. Toinen pennuista sai nimen Nior, toinen Peillot. Pienistä kissanpojista tulee kasvamaan jälleen komeita kolleja... Veljekset olivat emonsa hellässä hoivassa.

"Terhi, laita kirja pois jotta päästään nukkumaan", Rami maanitteli ties kuinka monennen kerran sinä iltana. "Kuka tietää milloin joudumme heräämään uudestaan Nikon takia. Sen pojan unirytmi on aivan päälaellaan. Uskoisit nyt, Terhi."

Terhi huokaisi levollisesti kuin pikkulapsen kiukuttelulle ja käänsi rauhallisesti seuraavan luvun alkuun. "Tämä luku vielä. Ei minua ainakaan väsytä, käy sinä vain nukkumaan jos haluat."

Rami tuhahti turhautuneena ja nojautui eteenpäin kädet puuskassa. "Mutta haluan että sinäkin alkaisit jo nukkumaan." Terhi ei vastannut ja Rami pudisteli päätään. "Ei tästä mitään tule. Miksi ihmeessä et voi suostua niin yksinkertaiseen pyyntöön? En minä voi nukkua kun tuo sinun pirullinen lukulamppusi polttaa silmätkin päästä."

Nyt Terhi naurahti huvittuneena ja laski kirjan hiljaa pöydälle. Rami huomasi tämän vasta kun Terhi tuli hänen vierelleen. "Minua ei vain väsytä, siinä kaikki." Rami kummastui. "Tavallisesti sinä menet nukkumaan aikaisemmin kuin minä ja heräät vasta puolen päivän tienoilla ja sittenkin sinua vielä väsyttää. Onko jokin vialla?" Terhi pudisti ensin hitaasti päätään, mutta kun Rami hetkeksi asetti kätensä Terhin olkapäälle nainen puuskahti.

"No hyvä on. Aina sinä urkit minun asioitani." Rami hymyili ja nojautui taakse. "Ainahan minä. Mutta kerro nyt kun kerran vauhtiin pääsit." Terhi tutkiskeli hetken peiton pintaa ja nypläsi sen kuviointia hermostuneena etsien oikeita sanoja. Rami katseli kaikessa rauhassa kattoa ja maisemaa ikkunan toisella puolella. "Taitaa tulla taas sateinen yö", hän sanoi hiljaa. Terhi hymähti huvittuneena. "Mitä nyt?", Rami kysyi uteliaana. Vaikka Terhin ukkoskammo oli jo vuosien saatossa heikentynyt, ei tyttö vieläkään siitä nauttinut.

"Sitä vain, että taitaa sekin taas olla enne." Terhi ei antanut Ramille tarpeeksi aikaa vastata kommenttiin, vaan jatkoi nopeasti: "Olen miettinyt, että kun Niko alkaa olla jo puolitoistavuotias, niin eikö suunnilleen samanikäinen leikkitoveri olisi hänelle mukava?" Rami kohotti kulmaansa ja hymyili hieman. "Oho, onpa aika kulunut. Mutta mitä ajat takaa?" Terhi punastui rajusti. "No kun...Tuota...Kun meillä menee nyt ihan hyvin ja...Ja ainakin minä haluaisin...Tai siis..."

Rami ei vastannut enää mitään vaan otti edelleen punaisen ja sanoissa takeltelevan Terhin vierelleen ja suuteli pitkään. "Voidaanko nyt sammuttaa valot?", Rami kysyi virnistäen.

***

Niko nukkui yönsä hyvin ja pitkään ukonilmasta huolimatta. "Ainakaan et ole sitä huonoa ominaisuutta perinyt minulta. Toisaalta, en olisi muutenkaan nukkunut kovin paljon tänä yönä..." Terhi hymyili itsekseen muistaessaan yöllisiä tapahtumia. Hän painoi pienen lämpimän ja tyytyväisen pojan vasten itseään ja huokaisi onnellisena. "Olisi niin ihanaa saada toinenkin tällainen pieni pallero."

Rami sattui kävelemään keittiön ohi, kun Terhi tuuditti uneliasta lasta sylissään silmät kiinni hymisten lempeää melodiaa. Tästä näystä Ramille tuli jostain syystä ikävämpiä muistoja. "Terhi olisi murtunut jos hän ei olisi saanut Nikoa. Todennäköisesti ei olisi toipunut siitä..." Rami pudisti päästään ikävät ajatukset ja riensi toivottamaan hyvää huomenta perheelleen. Tosin Niko oli taas unessa.

"Miten nuo kissat sotkevatkin laatikkonsa noin pian. Varsinkin pennut...Sentään ei ole olohuoneen matto tuon näköinen", Terhi mietti hinkatessaan ruoan jäämiä kissanruokakupista. "Yh...Kylläpä kissan jätökset haisevat pahalta..." Terhiä alkoi etoa ja hän yritti siivota mahdollisimman tehokkaasti päästäkseen pian pois. Huono olo ei mennyt sittenkään ohi.

Terhi oli pää pöntössä ennen aamupalaa sekä sen jälkeen. "Ei epäilystäkään. Jatkuva huono olo ja tarkentunut hajuaisti. Minun täytyy olla raskaana!", Terhi päätteli iloisena. Edellisellä kerralla tilanne oli toinen.

Myös Rami arvasi syyn ennen kuin Terhi edes virallisesti kertoi siitä. "Terhi on kävellyt nenästä puristaen teidän laatikkonne ohi ja kieltäytynyt siivoamasta sitä jo jonkin aikaa. Lisäksi hän poistuu jälleen kesken melkein jokaisen ruokalajin päivän aikana. En silti ala utelemaan...Antaa hänen kertoa tällä kertaa itse", Rami puheli Norlandille, joka odotteli jalat ristissä pääsevänsä puhtaaseen laatikkoon asioille. Rami huokaisi raskaasti kun puhdas laatikko pysyi puhtaana vain kaksi sekuntia.

Kesken kauniin kesäpäivän alkoi sataa lunta! Rami ja Terhi katselivat suut ammollaan lumihiutaleita ulkona Nikon yrittäessä kurkottaa niitä kohti isänsä sylistä käsin. "Voih...Ja minä kun luulin, ettei lapsen tarvitsisi syntyä tällä kertaa lumen keskelle", Terhi totesi harmitellen. Rami katsoi Terhiä oudosti. Ei hän ollut olettanut tytön kertovan asiasta aivan noin suorasti. "Eihän se Nikoakaan haitannut. Mutta olet siis pieniin päin?", Rami sanoi lopulta kietoen vapaan kätensä Terhin ympärille. Terhi nyökkäsi ja hymyili.

Gaah, vain niin ihana kuva. Oppi siirtyy isältä pojalle jo kuudennessa sukupolvessa ^^

"Katso nyt, Terhi, Niko osaa jo puhua! Sano isä?" Niko katseli vain hymyillen paikalle tullutta äitiään ja keskittyi sitten imemään sormiaan.

"Rami, ei tuon ikäinen lapsi vielä puhua osaa", Terhi nauroi kun Niko alkoi vain hakkaamaan käsiään yhteen haluten äidin syliin.

"No höh, minä kun luulin että meillä on oikeasti ihmelapsi...Voin vaikka vannoa, että kuulin hänen sanovan 'isä' ihan juuri ennen kuin sinä tulit." Terhi silitti Nikon päätä samalla kun asteli Ramin luokse. "Pitäisikö minun sitten mennä pois, jotta ihmelapsi pystyy taas esittelemään kykyjään?" Rami pudisti päätään. "En usko."

"Aina noilla aikuisilla kaikki kestää...Ja pitävät vielä hauskaa ilman minua. Äitikin nauraa enkä minä edes älyä miksi."

"Rauhoitu Rami, joskus vielä oikeasti rutistat minut hengiltä kun teet sen vielä noin varoittamatta." Rami silitti Terhin poskea ja sanoi mukamas pettyneenä: "Hyvä on. Hankitko seuraavaksi lähestymiskiellon?" Terhi hymyili. "Oikeasti, ihan senkin takia kun meidän välillämme alkaa taas olla jotain." Rami hymyili.

"No, 'ihan senkin takia' muista mennä nukkumaan ajoissa. Minua oikeasti huolestuttaa, kun valvot myöhään ja katsot niitä kauhuleffoja..." Terhi tyrkkäsi Ramia kylkeen. "Niin kun mieheni ei uskalla." Rami pudisti päätään. "Minä en vain tykkää sen tyylin leffoista..." Samassa Niko alkoi huutaa huomiota ja Rami riensi pojan luokse kiitollisena keskeytyksestä. "Tästä vielä puhutaan", Terhi huikkasi lähtiessään.

***

Terhi heräsi jälleen yksin. Rami oli lähtenyt töihin jo aikaisin aamulla ja kun Terhi taas nukkui melkein yli puolenpäivän. Terhi istui pitkän aikaa sängyn reunalla ennen kuin nousi ylös. "Mmh...Kylläpä selkä on taas jumissa." Nikon metelöinti ja äännähdykset kuuluivat huoneen yläpuolelta yhä vahvempina. "Taitaa olla ruoka-aika meille molemmille", Terhi mietti venytellen selkäänsä.

"Hei pikkuinen, nukuitkos hyvin?" Niko oli iki-onnellinen päästyään äitinsä syliin. Hän kun oli kerinnyt uskoa, että kukaan ei tulisikaan ja hän nääntyisi vankilaansa. Terhi keinutteli hetken nauravaa poikaa sylissään. "Olet sinä niin rakas."

Päivä kului nopeasti ja pian Niko oli taas unten mailla. "Hitsi, Ramilla menee taas myöhempään." Terhi kuulosteli hetken talon ääniä ja mietti tilannetta. "Myöhästyn käynniltä, jos en kohta lähde. Mutta en millään voi jättää poikaa yksin edes hetkeksi, kun en taas voi tietää milloin se mies tulee..." Lopulta Terhi teki päätöksensä ja soitti taksin nousten kyytiin vasta kun näki Ramin auton tien päässä.

***

"Siinä sinulle herkkua, ei Terhi suutu vaikka vähän saisitkin poreilevaa mehua..." Rami nauroi nähdessään, kuinka Nikon pieni naama vääntyi ensin kurttuun limsan hiilihappojen vaikutuksesta, mutta yhtä kaikki poika tyhjensi pullon nopeasti.

"Terhistä puheen ollen...Eikö hänen olisi pitänyt jo palata? Mitä jos jotain menikin pieleen juuri sillä kerralla, kun en päässyt mukaan...Ulkona alkaa jo pimetä."

Terhi astui alakuloisena sisään. Hän kuuli yläkerrasta Nikon iloisia hihkaisuja ja päätteli, ettei poika yksin noin iloinen olisi. Terhi huokaisi ja lähti nousemaan portaita.

"Terhi! Juuri kun aloin pelätä mihin sinä olet jäänyt...Mutta Terhi, mikä on vialla?", Rami vakavoitui ja herkesi heti pelleilemästä Nikon kanssa. Terhi pudisti päätään. "No sinä olet nyt Nikon kanssa. Voin kertoa varmaan myöhemminkin..." Rami laski Nikon käsistään. "Jokin on nyt selvästi hätänä. Kerro pois saman tien."

Ja Terhi kertoi alusta loppuun, mitä tarkistuskäynnillä oli selvinnyt. "Lapsella voi olla vakavakin sydänvaurio, niin se lääkäri sanoi. Mutta myös ettei mikään ole vielä tässä vaiheessa varmaa...", Terhi päätti selostuksensa. Rami levitti kätensä. "Tälle ei nyt voi mitään, joten älä murehdi itseäsi masennuksiin. Aika näyttää." Terhi näytti yhä siltä, että purskahtaisi itkuun minä hetkenä hyvänsä. "Tules nyt tänne."

"Näet että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Tiedän, että olen sanonut niin monta kertaa mutta huomaatko, kuinka monta kertaa se on myös toteutunut?" Terhi hymyili jo hieman. "Sinä sitten tiedät miten minua pitää piristää."

Niko alkoi nykiä isänsä lahjetta kärsimättömänä. "Taitaa olla pikkuisten nukkumaanmenoaika. Käy vaikka keittämässä itsellesi kuppi lämmintä kaakota, minä tulen sitten alas jos haluat vielä puhua." Terhi pudisti päätään. "Kuten itse sanoit, ei meidän kannata alkaa asiaa sen enempää suurentelemaan. Mikään ei ole vielä varmaa, joten riittää kunhan vain jatketaan tietäen pahin mutta keskittyen parempaan."

Pinkki pöly, jeah! Eka kerta ikinä kun onnistun pysäyttämään juuri oikeaan aikaan. Pöly kun näkyy vain silmänräpäyksen ajan. Uusi haaste muillekin pelaajille...

"Äh, taas se poika mekastaa." Katsottuaan, että Terhi varmasti vielä nukkui, lähti Rami hiljaa olohuoneen puolelle toivoen, että Niko pitäsi edes vähän pienempää ääntä. 

Rami suorastaan jumaloi pientä poikaansa ja nähdessään taas tämän innosta kiiluvat silmät ja hymyyn vetäytyneen suun, ei Rami viitsinyt edes yrittää saada poikaa nukkumaan uudestaan. "Turha yritys muutenkin..."

Ja niin Rami leikki Nikon kanssa koko loppuyön, aina siihen asti kun Niko alkoi taas kitistä väsymystään.

"Kauniita unia, poikani. Äläkä sitten herätä äitiäsi, hän tarvitsee enemmän unta kuin minä." Rami katsahti ikkunasta ulos ja nähdessään taivaan jo vaalenevan ja muuttuvan purppuraiseksi, hän hymyili lannistuneesti. "Taas uusi päivä kahvin voimalla ja puolizombina." Rami kyllä tiesi, mitä Terhi olisi sanonut jos olisi tiennyt Ramin valvoneen melkein koko yön. "Juuri tuon takia pojan unirytmi on aivan kummallinen edelleen", Rami muisti Terhin tavallisimman kommentin nähdessään puoliunessa valetavan miehen iltapäivällä töiden jälkeen. Mutta Rami oli yksinkertaisesti liian suostuteltavissa, oma parivuotias poikakin pompotti miestä.

Rami ajatteli vielä yrittää saada unen päästä kiinni, mutta huomasikin paikkansa vallatuksi. "Hienoa, siis keittämään kahvia", hän mutisi itsekseen.

***

"Voi oletpa sinä vielä unelias ja minäkin olen herännyt jo aikoja sitten. Jopa minä!" Terhi hymyili ymmärtäessään, ettei poika ollut yöllä ainakaan nukkunut. "En edes viitsi sanoa Ramille enää mitään, varsinkin kun vaikuttaa siltä että hän ryömii kotiin jos jaksaa sitäkään." Nikon silmät eivät meinanneet pysyä auki, mutta Terhi otti siitä huolimatta pojan lempeästi syliinsä. "Jos nukut jo nyt yhteen asti päivällä, niin entä sitten teini-ikäisenä? Nukutko sitten yhdestätoista seitsemään illalla?" Terhi naurahti omille mielikuvilleen.

Terhi kohensi otettaan pojastaan ennen kuin lähti laskeutumaan portaista. "Mitäköhän Rami muuten sanoisi, jos saisi tietää etten minäkään tottele hänen käskyjään? Mutta miten ihmeessä muuten minä saisin Nikon alas ellen kantamalla portaissa 'ison vatsani kanssa'? Enkä minä nyt mihinkään kaadu..."

Norland oli kaikista talon kissoista lempein, niinpä Terhi päätti jäädä vain katsomaan sivumpaa, mitä tapahtuisi. Norland katseli ensin rauhallisena, kuinka Niko konttasi kohti. Mutta kun Niko tarrasi kissaa turkista, Norland sävähti. Edelleen se istui paikallaan liikkumattomana, mutta katse seuraten hymyilevää Nikoa, jonka kädet hapuilivat kissaa.

Terhi ratkesi nauramaan, kun näki Norlandin ilmeen muuttuvan Nikon kaapatessa sen kovakouraiseen haliotteeseen. Lopulta Norland näytti alistuvan ja melkein nauttivan Nikon hieroessa poskeaan sen päälakea vasten. "Aivan, ihan yhtä lailla kun kaikki kissat jossain vaiheessa käyvät sen kasvin kimppuun, joutuvat ne myös halittaviksi." 

"Olet sinä aika ihana veijari. Pelästytit Norlandin kaapin päälle", Terhi leperteli pojalle joka jäi huutamaan ja osoittamaan kissan perään sitten, kun tämä oli otteesta vapautunut ja ottanut heti jalat alleen. Terhi otti Nikon syliinsä ja pian poika unohti kissan.

Seuraava uhriko?

No tätä mirriä ei halita.

Kissoista puheen ollen, pienistä pennuista kasvoi pian isoja kissoja. Tämä tässä on isoveli Nior, täydellinen isänsä kopio vaaleita korvantauksia ja mustaa vatsaa lukuun ottamatta.

Tässä kuva, josta ero näkyy selvästi.

Peillot taas ei liiemmin muistuta kumpaakaan vanhemmistaan. Siksi taidankin tehdä siitä seuraavan kissasuvun jatkajan, jo kolmannessa sukupolvessa ^^ Edellisellä kerralla pääsin... kai seitsemään, en enää muista.

Tosi kätevä kävelyreitti Nikolla, ette sitten voineet vähän ahtaampaa paikkaa valita...

Ja heti on veljekset tappelemassa...

Niin sitä pitää, Rami, hyvää isäainesta. Hurraat ja kannustat kissatappelua... Niorilla on vähän julma ilme.

Taisi olla kyseessä vain pikkuveljelle paikan näyttäminen. Peillot se olikin veljensä kimppuun jostain syystä käynyt...

"Buu, olisitte vähän pidempään tappelut!"

Terhillä oli taatusti tähän jotain sanomista.

Ja taas on Nior tappelussa...Tosin täysikasvuinen susi taisi olla väärä vastus. 

***

 

"Rami, en usko että Niko vielä pystyy kävelemään." Rami katsahti vaimoonsa kummastuneena ja mukamas vihaisena. "No taatusti pystyy, päivällä hän otti jopa ensimmäisiä askeleita! Näet vielä!" Terhi pudisti päätään. "Voin lukea samalla kirjaa, tässä tulee menemään aikaa." Rami hymyili ja sanoi sitten Nikolle kättään ojentaen: "Pikkumies, annapa läpsy!" Niko taputti hetken isänsä kättä.

"No niin, Terhi, näetkös, Niko pysyy jo omilla jaloillaan! Hyvä poika, odotapas siinä." Terhi nosti hetkeksi katseensa ja sanoi sitten: "Onhan sekin jotain. Mutta voisin vaikka lyödä vetoa, ettei poika ota askeltakaan minun nähden kuten ei puhunutkaan. Hän on ihmelapsi vain sinun seurassasi." Rami laittoi kätensä puuskaan. "Äitien pitäisi olla kannustavia eikä päinvastoin." Terhi pudisti päätään. "Jatkakaa nyt vain ennen kuin Niko kaatuu."

"Tule tänne poika, isin luokse! Tule nyt niin kuin harjoittelimme!" Terhi katseli hämmästyneenä, kuinka Niko otti ensimmäisen haparoivan askeleen Ramin kannustaessa. "Sinähän oli oikeassa, poika tosiaan kävelee!" Terhi katsahti merkitsevästi hymyillen Ramiin, ennen kuin sanoi lempeällä äänellä kädet levällään: "Tule tänne, Niko, äidin sylkkyyn." Niko pysähtyi horjuen tietämättä, kumman luokse mennä, mutta lopulta hän hoiperteli äidin odottaville käsivarsille. Ramikin tuli pöllyttämään pojan hiuksia ja otti uudestaan syliin aikomuksenaan toistaa tempun.

"Nyt taitaa olla nukkumaanmeno aika. Poika vaikuttaa väsyneeltä, ei pysy jaloillaan edes tuen kanssa." Rami nyökkäsi ja laski haukottelevan pojan istumaan. "Olet oikeassa, samoin on odottavien äitien aika mennä nukkumaan."

Rami otti Terhin lempeästi syleilyynsä. Terhi painoi nopean suukon miehen poskelle ja painoi omansa sitä vasten. "Hyvää yötä", hän kuiskasi. Rami hymyili ja vastasi samoin.

"Minä tulen ihan kohta, käyn vain laittamassa Nikon nukkumaan ja teen pari hommaa valmiiksi. Mutta saatat olla jo unten mailla kun minä tulen." Terhi nyökkäsi ja haukotteli unisena. Hän laski kätensä hetkeksi kasvaneen vatsansa päälle. Rami näki Terhin ilmeen muuttuneen huolestuneeksi. "Kaikki kunnossa?" Terhi nyökkäsi nopeasti ja alkoi vetää peittoa päälleen. "On. Minulla tuli vain outo tunne...Mutta se meni ohi. Kaikki on niin kunnossa kuin voi olla, ei mitään hälyttävää. Mene nyt ennen kuin Niko muuttuu kärsimättömäksi." Rami hymyili ja asetti suukon Terhin otsalle ennen kuin poistui.

Rami ehti jo pelästyä, minne Niko oli kontannut tylsistyttyään taas hitaisiin vanhempiinsa. "Jaaha, olet taitanut poika periä sukupolven yli hypänneen tanssivietin. Mutta nyt on pikku tanssitähtienkin aika mennä nukkumaan", Rami sanoi lempeästi ottaen Nikon syliinsä.

Terhi ei saanut unta kuten tavallisesti, vaan ajatukset valvottivat häntä. "Mahdollisimman pitkään...raskauden on jatkuttava mahdollisimman pitkään..." Jokaisella tarkistuskerralla, jotka olivat lapsen sydänäänien heikkouden takia yleistyneet, hän kuuli nuo sanat. Mutta kaikkihan oli tähän mennessä mennyt hyvin, lapsi kasvoi ja vahvistui joten miksi Terhi murehti niin paljon tällä kertaa?

Yhtäkkiä kova kipu iski alavatsaan ja kiersi selän puolelle. Terhi ähkäisi ja kohottautui puoli-istuvaan asentoon samalla kun tunsi jalkovälinsä valahtavan märäksi. "Voi ei, mutta eihän vielä ole oikea aika!", Terhi mietti hätääntyneenä, kun kipu iski uudestaan ennen kuin edellinen hälveni. Terhi puristi peiton reunaa. "Nyt on jotain vialla, pahasti." Terhi veti henkeä pari kertaa syvään yrittäen rauhoittua, mutta kipu oli kamala ja sumensi mielen. Yhä uudestaan, nyt Terhin teki jo mieli ponnistaa, mutta ei se voinut näin nopeasti edetä.

Rami jähmettyi paikoilleen kuullessaan Terhin tukahtuneen huudon alakerrasta. Jopa Niko hiljeni, pieni poikakin ymmärsi että nyt oli asiat hullusti. Rami laski Nikon varovasti mutta nopeasti kehtoon ja juoksi alakertaan Terhin huutaessa häntä nimeltä jo toistamiseen.

Terhi oli vääntäytynyt ylös sängystä, mutta pääsi hädin tuskin jaloilleen kun uusi kouraisu pysäytti hänet. Terhin suu avautui äänettömään huutoon kyynelten valuessa tytön poskia pitkin. "Ei...Ei näin..."

Niko valitti ja huusi sinä yönä ilman, että kukaan tuli häntä katsomaan. Ensimmäistä kertaa ikinä. Sitä poika ei ymmärtänyt, sen vain että talo oli käynyt pimeäksi, pelottavaksi ja hiljaiseksi. Toki vanhempansa olivat olleet vastuuttomia jättäessään lapsen hetkeksikin yksin, mutta kun oli hätä ja kiire niin kaikki toissijainen unohtui.

***

"Terhi, oletko varma että jaksat?", Rami kysyi seurattuaan Terhiä keittiöön. Terhi hymyili uupuneesti, mutta näytti päättäväiseltä. Hän ohjasi sanansa sylissään lepäävälle hiljaiselle ja liikkumattomalle mytylle: "No niin, Saaga, tänään saatkin syödä oikein paljon! Ethän sinäkään halua enää sinne pahanhajuiseen ja ankeaan sairaalaan letkuruokintaan, ethän?"

Rami oli tosissaan huolissaan Terhistä. Saaga oli syntynyt heikonna ja etuaikaisena, saanut hätäkasteen ja viettänyt monta viikkoa sairaalassa elämän ja kuoleman rajalla tasapainotellen. Terhi oli taas masentunut hiljaiseksi rankan synnytyksen jälkeen. Mutta pari viikkoa sitten hän oli löytänyt itselleen jostain sakset ja lukkiutunut vessaan. Rami oli pelännyt Terhin aikovan jotain harkitsematonta, mutta nirhittyään hiuksensa Terhi alkoi taas puhua ja ryhtyi huolehtimaan Saagasta aivan toisenlaisella puhdilla.

Pieni hento tyttö jaksoi hädin tuskin elää saati syödä. "Voi sinua pikkuinen, yritetään myöhemmin uudestaan, jooko?", Terhi sanoi halaten tytärtään. Rami huokaisi ja meni keittämään kahvia samalla kun Terhi lauloi Saagaa uneen aivan kuin Nikoa aikoinaan. Valvominen ja huolehtiminen yli oman kestävyyden alkoi näkyä jo Terhin ulkonäössä. Tummat silmän aluset kielivät valvotuista ja huolien täyteisistä öistä sekä hiusten roikkuminen velttoina ja pesemättöminä oman ajan puutteesta ja jatkuvasta stressistä.

"Terhi, anna minä vien Saagan nukkumaan. Ota vähän lämmintä juotavaa ja tee välillä kerrankin jotain muuta kuin huolehdit ja murehdit. Et sinä tuollaista jaksa." Terhi katsoi Ramia kuin tämä olisi ehdottanut suoranaista lapsen hylkäämistä, mutta kun Rami laski kätensä lempeästi Terhin poskelle, puuskahti Terhi: "No hyvä on, mutta ihan vähäksi aikaa."

Saaga näytti aina uneliaalta, tytön silmät lupsuivat ja olivat vain vähän aikaa auki kerrallaan. Tyttö oli kuin yhtäjaksoisessa unihorroksessa, heikko sydän ei jaksanut antaa elämään pienelle lapselle. Nytkin Terhi antoi vastahakoisesti Saagan Ramille. Hänestä tuntui, että hänen olisi äitinä pitänyt olla koko ajan lapsen tukena ja lähettyvillä. Terhi litki nopeasti kahviaan ja kaadettuaan loput pois riensi vaatekaapin kautta yläkertaan.

***

"Minä odotan ihan vain sen aikaa, että Saaga varmasti nukkuu turvallisesti", Terhi sanoi Ramille yöpaitasillaan. Rami huokaisi ja käski tulla sitten nukkumaan, valvomalla Terhi ei saisi mitään muuta aikaan kuin oman väsymyksen.

Terhi kuunteli hiljaista tasaista hengitystä ja muuten täydellisessä hiljaisuudessa uppoutui omiin mietteisiinsä. Ensimmäisenä mieleen ponnahtivat taas kivuliaat muistot synnytyksen jälkeisistä hetkistä, kun lääkärit sanoivat että olisi ihme jos Saaga selviäsi edes viikkoa niin pienenä ja heikkona. Mutta Saaga oli sinnitellyt ja sitten oli alettu puhumaan jatkosta. Väärin kehittyneen heikon sydämen leikkauksista, suonten uudelleen järjestelystä...Kaikki kuulosti niin julmalta pienelle lapselle tehtäväksi ja rankat leikkaukset tehtäisiin jossain kaukana kotoa. Eikä selviytymismahdollisuus senkään jälkeen ollut kovinkaan paljon suurempi. Joten Terhi ja Rami olivat päättäneet ennemmin odottaa kuin pahimmassa tapauksessa kiirehtiä lapsen kuolemaa. Ja he odottivat yhä, että Saaga alkaisi vahvistua.

Terhi kuuli heikkoa ääntelyä vauvan sängystä ja saman tien ponnahti ylös luoden kasvoilleen iloisen hymyn. "Hei, tyttöseni! Nukuit taas makeasti, mutta olisiko nyt ruoka-aika?" Terhi otti varovasti Saagan käsivarsilleen. Tytön kirkkaansiniset silmät olivat harvinaisen tarkkaavaiset. "Niin, taisit virkistyä. Niin me teemmekin, kun olet saanut syötyä niin minä laulan taas sinulle niitä kauniita lauluja joista pidät ja..."

Saagan silmät alkoivat painua hitaasti kiinni ja vauvan keho retkahti veltoksi Terhin sylissä. Saaga oli aivan hiljainen ja liikkumaton, Terhin suu oli jäänyt keskeytyneen lauseen jäljiltä auki. Huoneessa oli nyt pimeää ja hiljaista Terhin seistessä vauvansängyn vieressä. Hän katseli pientä tytärtään, tämä näytti vain nukkuvan. Terhi silitti vauvan pehmeää päälakea ja alkoi laulaa tuttua kehtolaulua kyyneleiden sumentaessa hänen silmänsä.

Sinä yönä satoi pitkään ja rankasti.

***

Voi helevata...Aloin oikeasti itkeä tätä kirjoittaessa. Pitää käydä niistämässä nenä...

Niin, tästä tulikin aikamoinen sessio, kilo kultaa niille jotka voivat rehellisesti sanoa lukeneensa kaiken ^^'' Yritän jatkossa hieman tehdä lyhyempiä osia tai ainakin tiivistää... Ihmettelen, miten sain tämän valmiiksi koeviikon aikana mutta se varmaan ilmenee sitten numeroista... Oli tätä ainakin kiva tehdä. Ja teille jotka rakastatte draamaa, en vain löytänyt itsestäni tarpeeksi sadistia erottaakseni Terhin ja Ramin ^^''

Ja sitten pieni kevennys tähän loppuun. Oikeasti Marianne ehti nähdä lapsenlapsensa syntymän ja olisi voinut nähä vielä lapsenlapsenlapsenlapsenkin syntymän. Jostain syystä Marianne ei vain ottanut kuollakseen ja kyllästyin odottamaan, kun hän oli ollut kolmen päivän ajan 80 päivän ikäinen. Marianne oli jotenkin korruptoitunut, kukaan ei pystynyt tekemään hänen kanssaan mitään kuten puhumaan, Marianne vain itse toisten kanssa. Pelihistoriani ensimmäinen kuolematon sim...Lähti lopulta Jeren ja Lennartin kanssa, jotta taloon saatiin tarpeeksi tilaa tuleville sukupolville ^^''

Jättäkää taas kommenttia!