Okei, tässä onkin sitten mammuttiosa, uusi ennätys. En vain taas viitsinyt missään vaiheessa jättää kesken tai jakaa kahteen osaan...Ei löytynyt sopivaa kohtaa. Kuvia on noin 200 ja sanoja 8545, eli wordissa sivuja melkein täydet 18. Niska jumissa, selkä jumissa, takamus jumissa... Miten ihmeessä sain tämän edes aikaiseksi?

 

Siispä, arvostaisin, jos ette pelästyisi mokomaa luku-urakkaa ja vain hyppäisi alusta loppuun - jokaiseen kuvaan ja kuvatekstiin on kyllä mennyt oma aikansa - vaan ihan ajan kanssa ja vaikka pätkissä lukisitte tämänkin osan. Seuraavaa saatte odotella taas muutaman viikon päästä, tosin ei ihan näin isoa osaa seuraavalla kerralla...Muuten Maroo joutuu reumahoitoon tätä menoa ^^''

 

 

Lukekaa ja kommentoikaa!

 

EDIT: Jouduin kuitenkin jakamaan osan puoliksi, kun vuodatus ei tuntunut nielevän pureksimatta tämän kokoista kirjoitusta. Heitti näes satunnaisesti osan kuvista ja teksteistä loppuun, meni sitten senkin korjailussa aikaa... Ja damn it, hieno tekemäni ja aikaa vienyt aloituskuva ei suostu näkymään XP Kyllpä vuodatus nyt teki tenän, tai photobucket, kumpaa sitten syyttämään...Sillä vikahan ei mitenkään voi olla minussa^^

 

 

Huoneessa oli hiljaista. Tunkkainen ilma olisi saanut kenet tahansa pyörtymään mutta Terhi oli jo tottunut siihen. Terhi tuijotti seinää, oliko hän tehnyt sitä jo viisi minuuttia vai pari tuntia. Ei hän välittänyt. Vaikka Rami yhä oli saman katon alla, ei Terhi ollut nähnyt häntä kuin tasan kaksi kertaa vilaukselta kuluneiden viikkojen aikana. Kuinka monta niitäkin oli ollut? Päivät olivat vain hiljalleen sulautuneet viikoiksi.

 

Terhi tuijotti seinää kunnes hän tunsi vaimean muljahduksen vatsassaan. Terhin ilme ei muuttunut, hän vain räpäytti hitaasti silmiään. Terhistä tuntui, ettei enää mikään saisi häntä ikinä hymyilemään. Kaikki tunteet olivat kuolleet ja jääneet sen ainoan alle, joka vielä oli jäljellä ja kasvoi hetki hetkeltä. Syvä pelko. Pelko tulevaisuuden takia, kun kaikki muuttuisi vielä pahemmaksi. "Aivan kuin hän olisi poissa jo nyt. Entä sitten kun hän lopulta lähtee? En enää ikinä saa nähdä häntä vapaasti, puhua hänen kanssaan kaikesta ihanasta ja saada lohtua, kun minulla on paha olla. Hän ei tule enää ikinä pitelemään minua..."

 

Terhi tunsi silmiinsä kihoavan kyyneleitä ja rintaa puristava vanne tiukensi otettaan. Oli kuin sydämeen olisi pistelty tikareita, Terhi halusi vain niin palavasti olla taas Ramin lähellä. Mutta siihen asti kun tämä muuttaisi ja jättäisi Nuvan vuoristokylän vihdoin taakseen, olisi Terhi käytännössä vankina huoneessaan kun Rami ei ollut omassaan. Terhi puristi polvea vasten kehoaan, mutta yhä vain kasvava vauvamaha tuli eteen. Terhi nieli ja räpytteli, mutta lopulta tukahtunut ulvaisu pääsi ilmoille. "Miksi en ole vielä kuivunut? Olen itkenyt niin paljon...", Terhi mietti. Lyhyet ulospäin suuntautuneet henkäykset saivat Terhin tärisemään. Hän itki taas.

 

Hiljalleen Terhi rauhoittui. Kyyneleet valuivat vielä pitkin poskia Terhin sulkiessa silmänsä. Hän painoi päänsä alas ja huokaisi. "En minä tälle mitään voi." Musertava avuttomuuden tunne tuntui uuvuttavalta. Terhillä ei ollut mitään keinoa vaikuttaa asioiden kulkuun. Ja sillä hetkellä ne kulkivat siihen suuntaan, että Terhi mietti tosissaan jaksaisiko hän elää. Edes lapsen takia.

 

 

"Voin ihan yhtä hyvin käydä nukkumaan. Sitähän olenkin harrastunut viime aikoina kiitettävän paljon." Terhi ajatteli katkerasti syytä tähän. Hänellä ei yksinkertaisesti ollut mitään muuta tekemistä ollessaan valveilla kuin odottaa kauhulla väistämätöntä. "Ja kun ennen en halunnut nukkua, kun todellisuus vihdoin oli unta ihanampaa löydettyäni Ramin..." Terhi itki itsensä uneen.

 

"Tiedät että päätimme yhdessä, että teidän olisi parempi olla tapaamatta enää", Jere totesi kylmästi yllätettyään Ramin jälleen Terhin oven edestä. "Te Mariannen kanssa päätitte ihan keskenänne", Rami vastasi yhtä kylmästi kääntymättä. Jere ei antanut veljensä äänensävyn horjuttaa itseään. "Tiedät aivan yhtä hyvin kuin minäkin, että näin on parempi." Rami ei vastannut, tämä keskustelu oltiin käyty tarpeeksi monta kertaa aiemminkin tuloksettomasti. Rami oli huolesta kipeänä kuunnellut, kuinka Terhi oli jälleen puhjennut itkemään. Hän olisi halunnut murtautua suljetun oven läpi, kaapata Terhin syliinsä ja vakuuttaa, että kaikki oli hyvin ja joskus Rami tulisi vielä Terhin hakemaan elleivät he karkaisi sitä ennen yhdessä jonnekin. "Ja olet aika vainoharhainen, laittaa nyt lukko tytön oveen", Rami sanoi hiljaa haluten oikein tarkoituksella ärsyttää Jereä.

 

Jere tuhahti. " Se nyt oli ihan tarpeen, taashan sinä roikut täällä." Hetken tauko. "Harmi, että lääkärit kieltäytyivät keskeyttämästä Terhin raskautta, kuulemma liian vaarallista enää tässä vaiheessa varsinkin kun Terhi on niin hentokin. Olisi pääty siitäkin ongelmasta."

 

"Ongelmasta? Terhi olisi murtunut jos hän olisi menettänyt lapsen sen lisäksi että..." Rami mietti hetken. "Sinun lisäksesikö? Ei ihminen voi tulla toisesta riippuvaiseksi. Etkä sinä katoa, ainakin olet hengissä ja Terhin sietäisi olla siitä iloinen ennemmin kuin... No, tulette molemmat vielä kiittämään meitä kun tämä on ohi", Jere vastasi kaunistelematta. "Mutta miksemme saisi viettää vielä tätä aikaa yhdessä, ennen kuin se vuokra-asunto vapautuu? Ja miksi sinunkin piti jäädä tänne vahtimaan, olisit vain painunut sinne Afrikkaan niin kuin piti", Rami tokaisi.

 

Nyt Jeren kärsivällisyys jälleen petti. "No totta kai minun piti jäädä vahtimaan! Marianne olisi takuulla sortunut Terhin ensimmäisen kerran vähän itkeä tuhertaessa! Parempi panna teidän välinne heti poikki, niin ei tule kiusausta jatkaa niitä likaisia touhuja, joihin te olette syyllistyneet. Olette verisukulaisia, en ymmärrä miten omatuntonne sallivat kaiken tähän johtaneen tapahtuvan! Oma vikanne, sanon minä ja teidän on parempi kestää seurauksetkin", Jere korotti ääntään.

 

"Hyvä on. Hyvä on...Mutta Terhi menettää pian kaiken elämänilonsa tuota menoa eikä häntä paranna enää mikään sen jälkeen. Kyllä sinun pitäisi se tietää, kun olet niin huolehtiva ja vastuuntuntoinen isoveli. Terhi ei kestä tätä enkä tiedä mitä hänelle tulee tapahtumaan. Haluatko ottaa sen tämän puhtoisen omantuntosi vastuulle?", Rami päätti keskustelun vihaisena, mutta tietäen olevansa voimaton kääntämään Jeren päätä.

 

 

Rami lähti vihaisena ja pettyneenä kuten monta kertaa aiemminkin. Vaikka Marianne olisi ollut hieman suopeampi asian suhteen, ei hänkään mahtanut mitään Jerelle. Tämä oli ottanut asioikseen estää Terhiä ja Ramia tapaamasta toisiaan. Hän oli ilmeisen häpeissään tapahtumien takia ja joutui Charlottellekin keksimään hataria tekosyitä lähdön viivästyttämiseksi. Jerellä oli vahva moraali eikä hän taipunut sen enempää kuin tammi pienessä tuulenvireessä.

 

Kuitenkin, katsellessaan Ramin loittonevaa selkää Jere tunsi pienen vihlaisun. Myös hän oli kuullut Terhin nyyhkytykset. Aluksi hän ei ollut edes uskonut, että Ramin ja Terhin välillä saattoi olla mitään. Rami oli vain väkivalloin iskostanut Terhiin vääriä mielikuvia ja tyttö raukan mieli oli vääristynyt niin, ettei hän enää erottanut omia tunteitaan valheista. Mutta saattoivatko valheet aiheuttaa noin vahvoja tunteita? Joka kerran jälkeen, kun Jere oli kuullut Terhin itkevän tai nähnyt tämän kävelevän ympäri taloa kuin aave, oli Jeren usko omaan teoriaan hieman horjunut. Mutta mielipide ei muuttunut. "Olivat Terhinkin tunteet kuinka vahvoja tahansa, niitä ei saisi olla ollenkaan. Parempi näin, kyllä he molemmat pääsevät tästä yli, sillä näin ei ole tarkoitettu."

 

Ramilla ei ollut aavistustakaan Jeren ajatuksista vilkaistessaan tätä vielä. Rami näki illan pimenevän lumen peittämän maan ylle ja sai hullun ajatuksen. "Minun on pakko tavata Terhi. En minäkään kestä tätä", hän mietti tuumien, mikä olisi paras hetki toteuttaa äärimmäinen suunnitelmansa. "Kuin Romeo ja Julia."

 

***

 

 

Lunta alkoi sataa rankasti heti kun ilta oli pimennyt. Rami ilmoitti menevänsä kävelylle, mutta kiersikin talon taakse varmistettuaan, ettei Jere enää ollut vahtimassa. "Hemmetti, nyt ainakin tämä on vaarallista kun lunta tulee koko ajan lisää", Rami mietti mittaillen seinää vasten olevaa koppia katseellaan. "Mutta mitäpä ei rakkauden takia tekisi", Rami mietti hieman huvittuneena alkaessaan etsimään jalansijaa kopin seinästä.

 

Rami varoi jokaista askelmaansa. Lumi peltikaton päällä uhkasi liukua alas Rami mukanaan ja tasapainoilun lisäksi Ramin piti varoa aiheuttamasta enempiä ääniä. "Voi hiton hitto, olisipa Terhi edes hereillä. Ainakin lunta alkaa olla niin paljon, etten todennäköisesti enää taita niskaani jos putoan..."

 

Terhin ensimmäinen reaktio ikkunaan varovasti koputtavaan Ramiin oli suunnaton säikähdys. "MITÄ IHM...! Rami, mitä ihmettä sinä oikein yrität? Olin säikähtää hengiltä, kun herään kesken ja ikkunan takaa kurkistelee joku tummiin pukeutunut...", Terhi ensin huusi hiljentäen sitten ääntään tunnistettuaan ikkunan takana olijan. Rami kohautti olkiaan, hän ei kuullut mitään vaan näki vain äkäisen näköisen ja sormeaan heristävän Terhin. Rami osoitti ikkunaa ja Terhi kiiruhti avaaman nyt täynnä innostusta.

 

Rami hyppäsi varovasti alas ja pudisti lunta vaatteistaan. Samassa Terhi ryntäsi hänen syliinsä ja kietoi kätensä Ramin ympärille kuin peläten hänen muuten katoavan. "Sinä olet hullu! Olisit voinut tippua katolta", Terhi sopersi Ramin olkaa vasten. Rami painoi Terhin vasten itseään ja sanoi hiljaa ja rauhallisesti takaisin: "Ei minua yksi katto estä sinun luoksesi pääsemästä. Ovi kylläkin..." "ja Jere", Terhi jatkoi. Rami naurahti. "Sinullahan on henkilökohtainen vahtikoira, oletko muistanut rapsuttaa sitä välillä?" Terhikin naurahti. "Voi minulla on ollut niin ikävä sinua!" Rami hymyili. "Ja minulla sinua. Teitä molempia."

 

Rami astahti taemmas ja laski kätensä Terhin vatsalle. "Mitenkäs siellä ollaan voitu?" Terhi hymyili. "Aika vauhdikkaasti. Hyvä jos saan nukuttua sitäkään aikaa, jolloin muuten valvoisin kun..." Terhi ei halunnut jatkaa loppuun. Rami nousi vakavoituneena. "Ei puhuta siitä vielä." Terhi nyökkäsi. Hänkin tunsi samoin kuin Rami. Nyt kun he olivat niin onnellisia toistensa näkemisestä ilman valvovia katseita, oli tunnelmaa turha pilata tulevan murehtimisella.

 

"Terhi, minulla oli oikeastaan yksi tärkeä syy siihen miksi halusin nähdä sinut. Anna kätesi ja sulje silmäsi", Rami sanoi tarttuen Terhiä kädestä. Tämä pakotti ikävät ajatukset taka-alalle ja antoi Ramin nostaa kätensä. Samalla hän näki kuin tämä haki jotain housujen taskustaan. "Mitä sinulla nyt on mielessä?", Terhi kysyi yrittäen tulkita Ramin ilmeestä mistä mahtoi olla kysymys. Tämä keskeytti taskunsa kaivelemisen ja asetti kätensä Terhin silmille. "Minähän sanoin silmät kiinni. Olet aina ollut hätäinen, tiesithän sen?" Terhi naurahti ja kun Rami nosti kätensä pois oli tämä sulkenut silmänsä.

 

Terhi tunsi kuinka Rami piteli hänen kättään ja värähti, kun tunsi hieman lämpimän renkaan työnnettävän sormeensa. Terhi tiesi nyt mistä oli kyse, mutta odotti kunnes Rami sanoi: "Virnuilet kuin joululahjojaan etsivä lapsi. Avaa nyt silmäsi." Ja Terhi avasi. Hän hengähti ihastuneena nähdessään sormuksen. Hän ihaili sitä tovin jos toisenkin.

 

"No, mitä pidät? Ei se ollut mitenkään järkyttävän kallis jos sitä huolehdit. Vain puolet vuosipalkastani...Ja pidä sitä...lupauksena", Rami sanoi hymyillen kun Terhi ei saanut sanaa suustaan.

 

"Rami, ei sinun olisi missään nimessä pitänyt! Onhan se kaunis ja näin, mutta emmehän me milloinkaan voi...", Terhi henkäisi. Hän oli syvästi liikuttunut eleestä. Rami välitti hänestä enemmän kuin Terhi oli osannut ikinä aavistaakaan. Rami hymyili lannistumatta hitustakaan. "Ei sen välttämättä kihlasormus tarvitse olla. Kyllä sinä voit ajatella sen pelkästään lahjana, joka muistuttaa minusta kun joudumme olemaan erossa." Terhi ei enää kestänyt.

 

"Rami! En kestä ilman sinua! Älä lähde, muuten minä lakastun pois kuin ruusu ilman huolenpitoa. Minä tarvitsen sinua, älä jätä...!" Rami otti Terhin vastaan, mutta jouti astahtamaan taaksepäin niin että törmäsi työpöydän reunaan. "Ouh...Terhi, rauhoitu. En minä sinua vielä mihinkään jätä. Emmekä me lopullisesti eroa, hetkeksi vain. Ajattele sitä niin. Ja lapsen ja ihan oman itsesi takia ryhdistäydy nyt, en minäkään kestä ajatustakaan sinusta eroamisesta mutta niin vain tulee tapahtumaan emmekä me sille mitään voi. Joten turha sen takia murheeseen hukkua."

 

"Hyvä on, minä yritän Rami. Mutta tämä sormus...Saat luvan tulla takaisin. Lupaa minulle..." Terhin sanat hukkuivat tukahtuneeseen takerteluun. Rami hymyili haikeasti ja silitti Terhin hiuksia. "Taas sinä itket. Itkupillikin sinä olet aina ollut."

 

"No niin totta vie itken ja ihan syystä!", Terhi sanoi vahvemmalla äänellä kuin inttäen vastaan. "Rami idiootti, minä rakastan sinua!"

 

Terhi kääntyi niin yllättäen suutelemaan Ramia, että tämä oli kaatua työpöydän päälle. Hetken Rami ja Terhi seisoivat kiinni toisissaan. Rami saattoi tuntea Terhin lämpimien kyyneleiden kastelemat kasvot vasten omiaan.

 

"No, helpottiko?", Rami lopulta kysyi. Terhi nyökkäsi ja niiskautti. "Viimeksi yllätit minut tuolla tavalla, kun olit kolmen vanha. Et taidakaan itse muistaa sitä?" Terhi pudisti päätään kummastuneena. "Mistä sinä nyt puhut?"

 

"Se taisi olla meidän ensisuudelmamme...", Rami lopetti kerrottuaan vuosien takaisesta tapahtumasta samalla kun lopulta irtautui vastahakoisesti Terhistä. "Voi kunpa itse muistaisin siitä jotain, ilmeesi oli taatusti näkemisen arvoinen!" Terhi naurahti, se sai jotain lämmintä läikähtämään Ramin rinnassa. "Terhin hymy todella on kaikkein kaunein asia maailmassa, yhtään suurentelematta."

 

 

"Taas se kumma ääni kuuluu. Ihan kuin kissat olisivat keksineet mennä katolle hyppimään", Jere sanoi epäluuloisena. Marianne pudisti päätään. "No mene katsomaan jos sinua noin kovasti kiinnostaa. Minä ainakin keskityn leffan katsomiseen. Ties vaikka siellä olisikin Rami joka kiipeää ikkunan kautta Terhin huoneeseen, jonka oveen sinä laitoit lukon ja otit avaimen itsellesi."

 

"Niin...parempi mennä, Ramihan on voinut keksiä vaikka mitä kunhan vain taas pääsisi..." Marianne tuhahti epäuskoisena ja keskeytti ääneen miettivän Jeren: "Jere, nyt sinä olet taas aivan liian epäluuloinen. Luuletko että Rami sellaiseen ryhtyisi? Siellähän on aivan hirmuinen pakkanenkin. Eivät Terhi ja Rami enää mitään tee, kun me niin heitä pyysimme. Ja kun he itsekin tietävät nyt mikä on oikein."

 

Jere malttoi olla hetken hiljaa, kunnes kuului pari kovaäänistä tömähdystä. "Mutta Marianne, eihän se ketään satuta jos käyn vähän vilkaisemassa..." "Ei, sinä pysyt nyt siinä ja katsot kiltisti elokuvaa. Sitä paitsi Ramihan on kävelyllä, näit itsekin kuinka hän lähti. Ja Terhi on taas nukkunut suurimman osan päivästä. Älä vaivaa kumpaakaan heistä turhilla luuloillasi."

 

"Äh, hyvä on", Jere lopulta myöntyi. Marianne pudisti vielä päätään. "Mitä minä tuon pojan kanssa oikein teen? Kunpa vain Rami muuttaisi nopeasti ja Jerekin lähtisi matkalleen. Ei tällaisessa ilmapiirissä kukaan voi pysyä pitkään järjissään. Ja olen tosissani huolissa Terhistä, raukka on ihan maassa...", Marianne mietti. Pian hän oli tippunut elokuvan sekavan juonen kärryiltä.

 

***

 

 

"Kun kerrankin yrität pysyä hereillä, tarvitset siihenkin kahvia?", virnuili Rami eräänä iltana kun Terhi oli ryhdistäytynyt sen verran että uskalsi pyytää päästä vain hetkeksikin Ramin kanssa edes samaan huoneeseen. Terhi nyökkäsi samalla kun höyryävän kuuma neste laski kuppiin hänen kädessään sihinän saattelemana. Terhi ärähti kun kupin pinta kuumentui äkisti. "No jaa...Mitäpä sitä kieltämään. Hyvä etten nuku viikkoa putkeen, mikään ei tunnut pitävän hereillä." Jeren tultua keittiöön Rami ja Terhi erkaantuivat toisistaan ja olivat kuin eivät enää toisiaan huomaisi ettei Jere vain saanut valittamisen aihetta ja erottanut heitä taas. He halusivat olla toistensa kanssa nyt niin paljon kuin mahdollista, Rami lähtisi seuraavan päivänä. Kumpikaan ei vain maininnut sitä ääneen.

 

Terhi lopetti iltansa kahvin juontiin ja aloitti taas aamunsa sillä. "Mmh...Onkohan olevassa virkistäviä lääkkeitä niin kuin unilääkkeitä? Tai entäs ne vitamiinipommit?", Terhi mietti siemaillessaan kahvia kaikessa rauhassa hiljaisessa talossa, kukaan muu ei vielä ollut hereillä.

 

Terhi tunsi kuinka kuuma neste valui vatsan pohjalle. Hän mietti tuntikohan lapsi sen. "Ylimääräinen lämpöpatteri vieressä." Sitten Terhi huokaisi syvään ja laski kahvikupin.

 

"Mitä minä oikein ajattelen? Rami lähtee tänään!" Terhi ei oikein tiennyt mitä hän tunsi. Hän oli jo itkunsa itkenyt. Silmät tuntuivat vain kuivilta ja väsyneiltä. Terhi tuijotti lumista maisemaa sen hiljalleen kirkastuessa. Terhi hymyili hieman ja kummastui itsekin sitä. Kai hän oli lopulta lannistunut ottamaan vastaan mitä tuleman piti, mutta ainakin yhden asian hän tiesi nyt varmaksi. Ero ei olisi lopullinen.

 

Terhin kumma rauhallinen olo jatkui aina siihenkin hetkeen asti, kun Ramin kamppeet oli saatu mahdutettua yhden ainoan taksin takakonttiin. Rami ja Jere astelivat sisään käsiään yhteen hieroen. "Miten taas yhtäkkiä noin pakastui", Jere totesi kepeästi. Rami näytti vakavalta ja katseli pitkään kissaa silittävää hymyilevää Terhiä. Sitä näkyä hän tulisi kaipaamaan. Ja montaa muutakin asiaa Terhissä.

 

"No, nämä ovat kai hyvästit", Terhi sanoi hiljaa katsellen lattiaa. Jere seisoi kauempana kädet puuskassa ja ilmeisen malttamattomana Ramin lähdön suhteen. Rami yritti tavoittaa Terhin katsetta, mutta tämä näytti taas vajonneen johonkin passiiviseen masennuksen tilaan. Ramia huolestutti suuresti jättää Terhi yksin. Hän ei olisi jättänytkään, ellei niin olisi pakotettu. "Älä puhu hyvästeistä, sano ennemmin vain näkemiin." Jere tuhahti. Terhi kohautti olkiaan.

 

Rami vilkaisi empivänä Jereä. Tämä kohotti kulmiaan kun Rami otti askeleen kohti Terhiä. "Mm...Terhi, muistathan mitä olemme monta kertaa puhuneet tästä? Sinun on vain pysyttävä vahvana." Terhi ei vastannut vaan piti katseensa alas luotuna. Tämä tosin niiskautti pari kertaa.

 

"Terhi, älä nyt itke. En minä kuollut ole tai mitään." Terhi hieroi silmiään. Rami tunsi säälin tulvahduksen ja välittämättä Jeren vastustavasta älähdyksestä kaappasi Terhin syliinsä.

 

 

"Rami, näpit irti Terhistä tai..!" Marianne laski kätensä Jeren olalle. "Anna heidän olla. He näkevät nyt viimeistä kertaa pitkiin aikoihin." Jere rauhoittui mutta vastahakoisesti ja käänsi katseensa tuohtuneena kun Terhi ja Rami vielä suutelivat.

 

"Noin, irtosihan sinusta vielä hymyä", Rami totesi ilahtuneena Terhin piristymisestä. Jäisi hänellekin jotain mukavaa muisteltavaa tästä hetkestä, niin epämiellyttävä ja surullinen kuin se olikin. "Tietysti kun noin nätisti pyysit. Tiedäthän että tekisin mitä tahansa vuoksesi? Hyppäisin vaikka kalliolta." Rami hymähti. "Ja minä ottaisin sinut kiinni. Pärjäile." " Ngh...Samoin", Terhi sanoi epäröiden kun Rami lopulta päästi Terhin otteestaan. He katselivat vielä hetken toisiaan ja sitten Rami kääntyi ja katosi pian räikeän keltaisen taksin sisään, joka veisi hänet kauas pois. Yhtäkkiä kaikki olikin tapahtunut niin nopeasti. Liian nopeasti.

 

"Terhi, miten voit?", Marianne kysyi varovasti hetken päästä kun Terhi oli aikansa tuijottanut suljettua ovea. "Mikäs tässä. Lapsen isä vain juuri paineli ovesta ulos teidän painostuksestanne. Ihan hyvin minä jaksan, kiitos kysymästä!", Terhi tiuskaisi niin pistävästi kuin osasi. Jeren ilme oli hetken pöyristynyt, kukaan ei taatusti ikinä ollut puhunut Mariannelle tuohon sävyyn. Ja sen taisi Terhikin kohta tajuta.

 

"Yritin olla vain kohtelias", Marianne jatkoi hiljaa. Terhi sulki silmänsä ja hänen hetkellinen rehvakkuus valui pois kuin hiekka sormien välistä.

 

Terhi heittäytyi Mariannen kaulaan ja itki sydämensä pohjasta. Jere pudisti päätään, mutta ei voinut kieltää tuntevansa sääliä ja syyllisyyttä. Hän katsoi paremmaksi poistua paikalta, kun Marianne hyssytteli ja piteli Terhiä luoden äkäisen vilkaisun paikallaan seisovan Jeren puoleen.

 

"Terhi, usko minua kun sanon että kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Näin ei ollut vain tarkoitettu, kyllä sinä vielä tästä yli pääset." Terhi nyökkäsi vaikka ei saattanut uskoa noihin sanoihin laisinkaan. Mariannen rohkaiseva hymy kuitenkin lämmitti hieman. "Miksi edes vaivaudun meikkaamaan? Nyt olen taas itkenyt niin, että näytän varmasti pandalta, vai mitä?", Terhi kysyi tukkoisella äänellä. "No, selkäsaunan saaneelta pandalta minun mielestäni." Terhi naurahti.

 

Kun Terhi lähti isoksi kasvaneen vatsansa kanssa vaappumaan yläkertaan, katseli Marianne hänen peräänsä mietteliäänä. "Vaikeaa tästä tulee, mutta näin on parempi kaikille." Mariannen oli tarkoitus yksin jäädä huolehtimaan Terhistä ja lapsesta, kun Jerekin vihdoin pääsisi matkalleen. Mutta kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, sen tämäkin perhe on jo moneen kertaan saanut karvaasti todeta.

 

 

"Marianne, mikä sinun on? Marianne!" Oli kylmä talvinen iltapäivä, kun Marianne sai yllättäen sydänkohtauksen ja tuupertui suorilta jaloiltaan lattialle. 40 minuuttia myöhemmin sairaalassa hänet todettiin kuolleeksi. Jälleen suunnitelmat muuttuivat, nopeasti ja äkkiarvaamatta.

 

***

 

 

Terhi oli jälleen murtunut, mutta sulkeutui itseensä kuten aiemminkin. Hän antoi enemmän huomiota kasvihuoneensa viljelmille kuin Jerelle pitkiin aikoihin. "Miltä teistä tuntuu olla täällä lämpimässä, kun näette tovereidenne paleltuvan ulkona? Te olette täällä täysin turvassa, minä huolehdin teistä. Älkää pelätkö..."

 

Rami oli saanut luvan palata takaisin kunnes Mariannen asiat olisi selvitetty. Hän oli ollut aluksi huolissaan siitä, että nyt Terhi jäisi aivan yksin kun Jere ei vieläkään taipunut sallimaan heidän suhdettaan ja yhdessäoloa. Mutta suunnitelmat muuttuivat taas, kun shokeeraava mutta toisaalta iloinen asia tuli yllättäen julki Mariannen tavaroita setviessä. "Miksi ihmeessä hän piti tällaisen asian salassa? Olisi säästytty monelta murheelta jos se olisi tullut ilmi aiemmin. Toisaalta...eikö Jere sanonut kuoren olleen sinetöity ja niiden kamalien housujen sisällä, jotain Marianne ei käyttänyt enää vuosiin? Ehkä hän vain unohti, sääli." Rami veti henkeä ja luki vielä kerran nyrkkiinsä rutistaneen kirjeen.

 

"En tiedä miten aloittaa. En tiedä kenelle tämä on edes tarkoitettu. Ehkä kuitenkin Terhille itselleen, kun sopiva aika koittaa. Mutta tämä on vain kuitenkin siltä varalta, että yllättäen poistun elävien keskuudesta. Jottei salaisuuteni katoaisi mukanani.

 

Terhin äiti Jemina lähti niin yllättäen ja suoranaisesti hylkäsi lapsensa minun hoiviini. Meidän lapsemme, niin minä aluksi luulin. Kun pikku Terhi jatkuvasti mietti, miksi hän oli niin erilainen ja äitinsä kiireesti jättämä, alkoivat nämä seikat ihmetyttää myös minua. Joten päätin varmistaa asian.

Terhi ei ole minun tyttäreni.

Selvisi syy siihen, miksi Jemina ainakin osaksi lähti. Hän tiesi, että asia tulisi joskus julki. Ja hän itse ei olisi pystynyt huolehtimaan Terhistä silloisessa elämäntilanteessaan. Minä olin adoption helpompi vaihtoehto.

 

Terhi oli asian varmistuessa vasta kymmenen vanha, pieni ja herkkä ja epävarma paikastaan tässä maailmassa. En uskonut että totuuden kertominen yhtään parantaisi kenenkään mieltä. Joten päätin odottaa. Ja odotan yhä. Terhistä tuli niin tiivis osa perhettämme, että pelkäisin menettäväni hänet jos totuus paljastuisi.

 

Teinkö väärin pitäessäni valhetta yllä? En usko. Terhi oli onnellinen ja tunsi vihdoin kuuluvansa perheeseemme. Ja sitä minä  halusin hänellekin olla. Nyt olen alkanut kirjoittaa siinä muodossa, että joku toinen kuin Terhi lukisi tämän ensin, jos totuuden tulisi paljastua tämän kirjeen myötä. Ehkä niin on parempikin. Toivon vain, että tekoani ei paheksuta. Terhistä tuli minulle hyvin rakas, kuin oma tyttäreni. Ja sitä hän minulle olikin koko ajan.

 

Voikaa hyvin.

 

Kristian"

 

Rami ei tiennyt mitä ajatella. Ajatukset ja tunteet kävivät kiivasta sotaa hänen mielessään, vaikka Rami ulkoisesti näytti vain rauhallisesti tuijottelevan seinää. Yksi ajatus nousi kuitenkin esille kirkkaimpana: "Terhi ei ole minun siskoni. Me emme ole tehneet mitään väärää missään vaiheessa." Nyt Rami mietti, miten kertoisi asian parhaiten Terhille itselleen.

 

"Terhi on kasvihuoneella, jos sitä mietit. Mene ihmeessä kertomaan ilouutinen", Jere tuli kehottamaan. Rami sulki silmänsä ja hengitti pari kertaa syvään. Jerellä oli tyystin muuttunut ääni kellossa kirjeen löydyttyä. Nyt hän suorastaan patisti Ramia naimaan Terhin vielä ennen lapsen syntymää, kun oli saanut tietää näiden salaisesta kihlauksestakin. "Mene sinä jonnekin siitä virnuilemasta. Sinun pitäisi ymmärtää enemmän kuin hyvin, että en kaipaa seuraasi nyt pitkään aikaan. Sen verran tiiviisti olet roikkunut viime aikoina kannoilla, kuin ylivirkaintoinen vakooja."

 

Jere hymähti ja kääntyi lähteäkseen. "Sietäisi sinun vähän katsoa kieltäsi, jos haluat meidät Charlotten kanssa todistajiksi. Mistä muualta saisit kaksi vapaaehtoista tällaisessa tilanteessa? Ja tiedän kyllä, että olin todella epäoikeudenmukainen, mutta olen sitäkin jo pyytänyt anteeksi. Yritä sinäkin unohtaa kaikki entinen, vaikka ette vieläkään aivan selvillä vesillä ole." Rami pudisti päätään. Jere oli oikeassa. Terhi ja hän olivat yhä kasvaneet sisaruksina, nyt vain kävi ilmi etteivät he olleet samaa verta. Mikään muu ei muuttunut. Rami ymmärsi, että hänen sietäisi olla kiitollinen kun Jere oli käynytkin niin suopeaksi. Rami patisti itsensä liikkeelle, Terhi eli yhä epävarmuudessa tulevasta.

 

"Huih, säikäytit minut! Päästikö Jere sinut vihdoin jaloittelemaan ja eihän hän ole lähellä?", Terhi kysyi tottuneen varovaisesti. Rami pudisti hymyillen päätään. Nyt hän oikein odotti sitä hetkeä, kun totuus valkenisi Terhillekin. "Ei Jere minua mihinkään päästänyt eikä meidän enää tarvitse varoa häntä." Terhin ilme muuttui kummastuneeksi. Oliko Rami mennyt järjiltään vai aikoiko hän jotain vakavaa ja vaarallista? Tai kenties molempia? Rami näki Terhin ilmeen valahtavan säikähtäneeksi ja päätti kiirehtiä asiassaan.

 

"Terhi, kuten tiedät me tässä viime aikoina olemme Jeren kanssa kollanneet läpi kaikkia Mariannen tavaroita?" Terhi nyökkäsi. "Miten en voisi olla kuulematta sitä kolinaa ja sadattelua Mariannen huoneesta, kun avaatte kaikki kiinni juuttuneetkin kaapin lokerot?" Rami hymyili. "Tänään löysimme kuitenkin jotain merkittävää", Rami sanoi muuttaen ääntään salaperäiseksi. "Löysimme kirjeen." Terhi naurahti huvittuneena. "Mitä siellä oli? Mariannen salainen rahakätkö?"

 

"Jotain paljon arvokkaampaa. Kirje oli isän käsialaa ja allekirjoittama. Ja se koski sinua", Rami jatkoi. Nyt Terhi kiinnostui todella. Mistä saattoi olla kyse? "Terhi, seisothan varmasti tukevasti?", Rami kysyi ärsyttävän pitkän tauon jälkeen. Terhi hymyili pingottuneesti sanoessaan: "Toki, mutta kerro jo! Minä halkea jännityksestä!"

 

"Minä en ole sinun veljesi. Me emme ole mitään sukua toisillemme!", Rami sanoi innosta tärisevällä äänellä. "Mihäh?", Terhi henkäisi ja otti askeleen taemmas. Rami tarrasi häntä uudestaan kädestä. "Minähän kysyin seisotko tukevasti." Terhi naurahti nopeasti ja veti kätensä vapaaksi. "Mutta mitä tämä tarkoittaa, ethän vain vitsaile? Sillä eikö Kristian ole..." "No kun ei ole, hän varmistui asiasta jo melkein kymmenen vuotta sitten!"

 

Terhin kasvoille levisi ensin epävarma hämmästys ja sitten leveä hymy. "Se on totta, sen täytyy olla! Voi Rami, me saamme olla yhdessä!", Terhi huudahti iloisena ja innoissaan. Rami nyökkäsi. "Ja saamme tehdä ihan mitä tahansa ilman että kukaan kieltää! Milloin haluat mennä naimisiin?" Terhi pudisti päätään nauraen ja sanoi: "Mahdollisimman pian, mutta ei sentään täällä kasvihuoneessa. Ihan mitä tahansa!"

 

 

"Nyt voin tehdä tämänkin ilman että kenelläkään on mitään sanomista", Rami totesi kaapaten Terhin sitten syleilyynsä ennen kuin tyttö ehti mitään tehdä ja suuteli tätä pitkään. "Nyt sait kostosi siitä yhdestä illasta. Tuo yllätti minut täysin, hyvä etten uudestaan meinannut kaatua." Rami naurahti. "Ja kosto myös siitä vuosien takaisesta."

 

"Älä viitsi muistuttaa siitä! Olin ihan pieni silloin!" "Mutta hyvä suutelija olet edelleen." Terhi pökkäsi leikkisästi Ramin olkapäätä. Käsi kädessä he lähtivät sisälle taloon, jossa olivat molemmat asuneet koko ikänsä. Talo oli täynnä niin hyviä kuin huonojakin muistoja, mutta tämä tulisi olemaan molemmille yksi niistä parhaista.

 

***

 

 

Häät vietettiin eräänä varhaiskeväisenä iltana, kun Terhin laskettuun aikaan alkoi olla vain päiviä. "Tehkää nyt se nopeasti, tänne jäätyy! Odotan niin kovasti huomista, kun pääsemme Afrikan lämpöön", Charlotte sanoi leikkisästi saaden kaikki kolme paikalla olijaa nauramaan.

 

Jos Terhi joskus olikin ollut oikein onnellinen, kaikki se kalpeni tämän hetken rinnalla. Kun Rami pujotti hänelle sormuksen toisen jatkoksi, tunsi Terhi itsensä mittaamattoman onnelliseksi. Hänen olisi tehnyt mieli tanssia ja laulaa riemunsa julki muulle maailmalle niin, että se kuuluisi vuorten toiselle puolelle asti. Ilo läikehti hänen rinnassaan ja vauva liikehti niin, että olisi senkin luullut juhlivan.

 

"Voitte suudella morsianta ja sitä rataa", totesi Jere hiljaa Charlottelle näiden molempien taputtaessa. "Minusta tuntuu etteivät nuo kaksi sitä kehotusta olisi odottaneet", kuiskasi Charlotte takaisin.

 

"Minä kuulin tuon", totesi Terhi kääntyen katsomaan tapahtuman todistajia. Rami naurahti. "Voi älkää te meistä välittäkö, näytitte olevan pääsemässä vasta vauhtiin. Voisi ottaa mallia sitten meidän tilaisuuteemme jossain Hawajin kultahietikolla, jolloin toivottavasti mittari näyttää reilusti plussaa", kommentoi Charlotte pökäten vierellään olevaa Jereä kylkeen. "Ouh! Inhoan kun tuo nainen vihjailee aina jotain ja näin kivuliaasti...Aih! Murrat kohta kylkiluuni!"

 

"Terhi, mitä katselet? Jäädyitkö vain siihen?" Terhi hymyili jollekin muille näkymättömälle.

 

"Tiedän, että te olette tälläkin hetkellä jossain täällä. Minä kaipaan teitä, mutta tiedän että tulette silti aina olemaan lähelläni ja tukenani. Äiti, isä, Marianne ja Kristian..."

 

"No, sulitko jo?", Rami kysyi kun Terhi käänsi taas katseensa häneen. "Niin taisin tehdä." Vaikka pihalla oli vain vähän väkeä, oli tunnelma niin hilpeä ettei enempää tarvittu. Pian Charlotte ja Jere painelivat sisälle lämpimään ja syömään Ramin ja Jeren tekemää epäonnistunutta pientä kakkua. Veljeksillä oli ollut hauskaa sitä tehdessä, kaikki aikaisemmat kaunat tuntuivat nopeasti kadonneen ylimääräiseksi jääneen kermavaahdon tavalla. Veljekset eivät ikinä olleet voineet olla pitkään toisilleen kaunaisia, jos kunnon syytä ei enää ollut. "Jäitkö kaipaamaan niitä kesäillan satuhäitä?", Rami kysyi Terhiltä. Kummallakaan ei ollut kiire sisälle. "En, talvi-illan satuhäät ovat oikeastaan paremmat." "No sehän on mukava kuulla."

 

 

Kun Rami ja Terhi lopulta pääsivät sisälle asti, olivat molemmat niin kohmeessa että Jere ehdotti kaakaokylpyä.

 

 Sitten päätin ottaa tähän pienen tauon tarinan kirjoittamisesta ja asettaa näytille kootut mokat tätä osaa tehdessä :D Voisikohan niihin laskea photobucketin kadottamat pikselit eli valkoiset pisteet juuri kaikissa hääkuvissa...

 Jaaha, jatkoa sarjassamme oudot heijastukset ja peilaukset. Viimeksi huomasin, että haamun läpi pystyy näkemään keskeneräisen maalauksen valmiina, nyt huomaan ettei peili näytä puhekuplan aihetta.

 

Lennartilla oli hauskaa ^^ Nääh, piti siirtää kissa pois kuvauksen tieltä, niin sattui menemään vähän hassusti, ei siis luomutilanne...

 

Ja mitä minun piti muistaa niistä poseboxeista? Taas bugaa...

 

Hmm... tuo näyttää myös melko kivuliaalta...

 

Kuten huomasitte, yhtä edellistä kuvaa varten kutsutin paikalle Terhin oikeat vanhemmat, Jeminan ja aiemmin vieraaksi jääneen Leon. Molemmat puutarhureita, sietää miettiä millainen suhde heilläkin oli. Ainakin jälleennäkeminen oli hieman...omituinen.

 

Terhissä muuten on enemmän Leon kuin Jeminan näköä.

 

Lisää häiden koottuja mokia: Kummallisen usein satun tulemaan paikalle, kun simit tekevät jotain epäilyttävää, erityisesti vessassa... Ja Ramilla ja Charlottella saattaa olla jotain mielenkiintoista meneillään, tietenkään en voi olla asiasta varma.

 

Morsian simahti kesken juhlien.

 

Ja epäilyttävät jutut jatkuvat...Mennä nyt kesken juhlien toisten suihkuun?! Ainakin Charlotte tuntuu olevan nyt kiinnostunut oikeasta veljestä, toistaiseksi.

 

Ja jälleen vieraanvaraisuutta hyödynnetään julkeasti, vesilasku kattoon ja jääkaappi tyhjäksi. Kiitos, kuka hoitaa puhelinlaskupuolen?

 

Et ainakaan sinä, sinulla taitaa olla jotain Charlottea vastaan. Ehtikö hän edelle suihkujonossa? Älä huoli rakas, alhaalla on kylpyamme ^^

 

Ja kootut toheltelut päättyvät tähän erittäin hehkeään otokseen juuri heränneestä Terhistä. Heräämisen syy alla.

 

Okei, näyttää siltä että murtovaras käy vierailemassa kerran sukupolven aikana. Ja viimeksikin juuri uuden syntymisen kynnyksellä... Tuli pientä kaaosta, kun kaikki olivat juhlista väsyneet ja ryntäsivät sitten alakertaan.

 

Kannatta nyt murtohälytintä kirota, olisiko kenties parempi ottaa jalat alle? Kumma kyllä eteisen hälytin ei toiminut, pitäisiköhän patterit vaihtaa...

 

Noniin, näen kerrankin tuon ihanan punaisen pölyn. Mitäköhän katosi? Taas kiille lattiasta? Ei, joku ruma taulu toivon mukaan...

 

Ja radiossa soi koko tämänkin tappelun ajan Marvin Gayen Stand by Me ^^ Voi että kun minulla oli taas niin hauskaa.

 

"Terve, tulin ryöstämään kaiken mitä ei ole niitattu kiinni lattiaan, mutta taisi jäädä ensi kertaan. Näkemisiin!"

 ...

 

Voi kunpa tietäisin mitä Terhinkin mielessä liikkui tuolloin. Sitten takaisin tarinaan.

 

 

 

"Pidä huolta itsestäsi ja Terhistä. Sekä tietenkin lapsesta, kun aika koittaa." "Ja pysy sinäkin turvassa. Hyvää matkaa ja muista soitella ja lähettää postikortteja. Katsotaan saanko edes yhtä seinää niillä tapetoitua." Terhi katseli haikeasti hymyillen sivumpana veljesten hyvästelyä.

 

"Ja Terhi, meinasit taas jäädä ihan seinäruusuksi. Tules tänne niin rutistan kunnolla." Terhi hätkähti kun Jere todella toteutti uhkauksensa ja halasi Terhiä niin innokkaasti, että tämä tosissaan pelkäsi litistyvänsä. "Hellitä vähän tai minä poksahdan!", Terhi huudahti tukahtuneella äänellä. Jere totteli heti, ja taputti vielä kerran Terhin vatsakumpua. Se oli tullut hänelle tavaksi. Sitten Jere sanoi: "Muistakaakin sitten ilmoitella, miten te pärjäätte." Taksi tööttäsi. "Minun pitää nyt mennä, nähdään taas!"

 

Kun Jere oli saanut Ramin avustuksella raahattua laukkunsa taksin takakonttiin (mikä epämiellyttävästi muistutti molempia samanlaisesta tilanteesta Ramin tehdessä lähtöä) loi Jere vielä viimeisen kerran katseensa ympäri synnyinkotiaan ja kääntyi lähteäkseen. Terhi ja Rami vilkuttivat ovella, loppukin lumi oli sulanut sen lämpimän aamupäivän aikana. "Ihan onnellinen loppu", Terhi sanoi. "Toistaiseksi", jatkoi Rami. "Äh, älä ole pessimisti, minä olen ollut viime aikoina sinunkin edestä."

 

"No, siellä Jere menee. Tulee minun häntäkin ikävä kaikesta huolimatta, pakko myöntää", Rami totesi aihetta vaihtaen. "Totta kai, hänhän on veljesi. Mietin vain, miten pystyt pitämään näppisi erossa minusta nyt kun meitä ei ole kukaan vahtimassa", Terhi totesi ikään kuin ohimennen.

 

"Kuules nyt tyttöseni, älä luule liikoja itsestäsi äläkä myöskään aliarvioi minua. Mutta ehkä näin aluksi uutuudenviehätyksen vuoksi...", Rami sanoi jatkaen vitsiä ja puristi Terhiä takapuolesta. Terhi hihitti ja sanoi muunnetulla toruvalla äänellä: "Voi sinua tuhmeliinia! Aika moni juorutäti olisi saanut oivan jutunaiheen puoleksi vuodeksi pelkästään äskeisestä." Rami kohautti olkiaan. "Ehkä. Mutta sisko, mennäänkö testaamaan uutta parisänkyä?" "Mennään vain veli."

 

 

Yhtäkkiä Terhi vaikeni hetkeksi ja puristi kaksin käsin vatsaansa. Rami huolestui heti. "Mitä nyt? Sattuuko sinuun?" Terhi hymyili, mutta hieman uupuneesti. "Ehkä vähän. Lapsi ei ole liikkunut niin vilkkaasti hetkeen, mutta tuollaiset kouraisut alkavat yleistyä. Pian alkaa aika olla täysi." Rami ei enää muistuttanut aiotusta sängynkokeilusta, vaan talutti Terhin istumaan sohvalle. "Sinun pitää ottaa nyt rauhallisesti." Terhi nyökkäsi. "Kerrankin aion totella mukisematta."

 

 

Terhi katseli telkkarin pimeää ruutua ja yritti keskittyä johonkin mielenkiintoisempaan kun tunsi voimistuvaa kipua alavatsassaan. "Vieläkin tulee hädin tuskin kerran puolessa tunnissa. Tätä menoa me istumme tässä vielä aamullakin eikä lapsi synny ikinä!", hän sanoi kun pystyi taas hengittämään vapaasti. Rami oli huolestuneena kuunnellut, kuinka Terhin hengitys välillä muuttui pingottuneeksi, piti tauon ja jatkui sitten raskaana. Mutta Rami yritti olla rennon näköinen jotta Terhi ei yhtään enempää hermostuisi.

 

"Sinähän itse sanoit haluavasi odottaa mieluummin täällä kuin 'pahanhajuisessa yli-innostuneita tätejä' täynnä olevassa sairaalassa. Siellä saisit myös jotain kipuun", Rami ehdotti viidennen kerran sitten sen jälkeen, kun Terhi oli herännyt "kummaan tunteeseen". Puolta tuntia myöhemmin oli tullut lapsivesi ja kun Terhi ei millään halunnut lähteä vielä kun supistuksetkaan eivät olleet alkaneet, oli Rami soittanut synnytysavustukseen avun toivossa. Mutta siellä sanottiinkin, että edessä olisi vielä tuntien odottaminen. Ja Terhi oli päättänyt haluavansa viettää ne tunnit rauhassa kotona.

 

"Enhän minä olisi jaksanut siellä yhtään sen paremmin kuin täällä. Eikä meillä ole mitään hätää, eikä lapsellakaan. Kyllä minä sellaisen tunnen", Terhi sanoi hymyillen ja kammeten itsensä pystyyn kun Rami päinvastoin valahti taas sohvalla alemmas yrittäen rauhoittua.

 

Kului jälleen puoli tuntia, Terhi ja Rami juttelivat niitä näitä aina vauvan nimiehdotuksista niihin henkilöihin, joille tapahtumasta pitäisi ilmoittaa. Ja heitä ei ikävä kyllä kovin paljon ollut. Pian Terhin kädet puristuivat taas nyrkkiin ja kun hän uudestaan rentoutui, nojasi hän yllättäen vielä eteenpäin. "Terhi, tuleeko nyt useammin? Eikö meidän pitäisi jo lähteä, että keritään varmasti ajoissa? Sattuuko sinuun?"

 

Terhi naurahti. "Miten sinä olet noin huolissasi? Kaikki on ihan hyvin, mutta kyllä me pian voisimme lähteä. Ja kyllä minuun sattuu, mutta luulen selviäväni hengissä. Sovitaanko...Vielä kolmen jälkeen lähdetään?"  Rami nyökytti auliisti. Tätä hän oli odottanut, hänestä oli vaikuttanut että Terhi oikeasti oli peloissaan vaikkei sitä ääneen myöntänyt.

 

"No nyt tuli kolmas. Voidaan lähteä", Terhi sanoi väräjävällä äänellä reilun vartin kuluttua. Rami katseli Terhiä hetken. Tämä oli alkanut hikoilla, hiukset roikkuivat tavallista punaisempina kasvojen kehyksenä. Rami unohtui vain katselemaan, kun Terhi yhtäkkiä rutistikin silmänsä kiinni ja sitten puhalsi ilmat keuhkoistaan. "No se tuntui ilkeältä, Rami mennään jo." Rami hieroi vähän Terhin alaselkää, sillä tämä oli sanonut sen helpottavan hieman. Vastaukseksi hän sai pikaisen hymyn. "Tulipa sinusta kärsimätön", Rami naurahti, mutta nousi heti ylös.

 

"Pian pääset sinäkin katselemaan uutta maailmaa." Terhi nyökytti kärsimättömänä. "Mennään jo." Rami hymyili aavistuksen. "Terhi, pelkäätkö sinä?" "No totta kai pelkään, olisin suoranaisesti sairas jos en pelkäisi ensimmäistä synnytystä. Ja tapan sinut jos sinä pyörryt ensin." Rami äännähti huvittuneesti. "Voin vakuuttaa, että siihen en sorru. Lupaan olla tukenasi koko ajan", Rami sanoi lempeästi asettaen kätensä hetkeksi Terhin poskelle. "Nyt mennään."

 

***

 

Tässä siis tämä alkupuolisko mammuttiosasta 30. Käykää vain lukemassa osa 30b ja kommentoikaa sitten koko osaa mielellään sinne loppuun, kun nämä tavallaan liittyvät tiiviisti yhteen...^^