No, elokuun puolelle se meni, mutta päätin julkaista jo osan ihan sen kunniaksi, että legacy jatkuu nyt virallisesti jo toista vuotta! Joskus heinäkuussa se ensimmäinen osa -08 tuli, joten vähän myöhässä...Kuitenkin lukemisen iloa! ^^

"Rami, syö nyt aamiaisesi. Olet tuijotellut seinää siitä lähtien kun istahdit pöytään", sätti Kristian mutta antoi puheenvuoron vaimolleen. Marianne näytti jo valmiiksi huolestuneelta aloittaessaan puhumaan.

 

 

"Terhi on kokenut kovia viime aikoina. Pelkästään se kamala kokemus juhlissa olisi riittänyt saamaan hänet tolaltaan, mutta hän on joutunut elämään sen monta kertaa uudestaan poliisitutkinnan takia. Onneksi poika ei pahemmin loukkaantunut, mutta kyllä Terhi pelästyi. Sietäisi se Aki puolestani...No, anti olla. Mutta tyttö on ollut niin hiljainen ja arka tavallista enemmän viime aikoina."

 

 

Jere yritti piristää huolestunutta äitiään: "Kyllä minä ainakin uskon, että Terhi toipuu. Hän saattaa olla vahvempi kuin uskommekaan. Ja Rami, Terhihän kertoi vain ne tapahtumat lyhyesti sinä iltana pari päivää taakse päin ennen kuin vetäytyi tähän ihme kuoreensa?"

 

 

 Rami hätkähti, kun häntä puhuteltiin ja nyökkäsi kiireesti virkkomatta mitään ääneen. Hän ei ollut kertonut kenellekään todellisia tapahtumia. Rami tunsi vihlaisun sisällään muistaessaan, kuinka Terhi oli lopulta melkein kauhistuneen näköisenä rimpuillut irti veljensä otteesta ja juossut sisälle kaatosateen läpi. Rami oli seissyt pitkään sateessa vihaten itseään. Ihan kuin hänen tekonsa olisi parantanut valmiiksi järkyttyneen Terhin mielialaa.

 

 

"Sitten kun tutkinta on saatu päätökseen, pääsemme lähtemään. Ja jos siltä näyttää, Terhille saadaan kyllä ammattiapua", Jere jatkoi hiljaa. Marianne nyökkäsi lannistuneena. "Jos tilanne ei siihen mennessä parane, se on parhaaksi Terhille. Hän on aina ollut pelokas ja arka. Minusta vain tuntuu niin pahalta, kun emme voi auttaa enempää..." Ramista tuntui viisi kertaa pahemmalta. Hän puristi käsiään nyrkkiin pöydän alla ja tuijotti pannukakkujen annosta itseinhon vallassa.

 

Koko pöytäkunta hiljeni, kun Terhi tuli alas hiljaa askeltaen. "Terhi, haluatko jotain aamiaista? Kyllä meillä muutakin on kuin pannareita jos ei niitä tee mieli", Marianne ehdotti mahdollisimman lempeästi kuin peläten Terhin ryntäävän paikalta muuten. Terhi hymyili arasti. "Ei tarvitse. Minä pidän pannukakuista", Terhi sanoi hiljaa. Rami varoi katsomasta taakseen.

 

"Minä taidan käydä ulkona", Rami ilmoitti ja nousi pöydästä. "Ei ole nälkä", hän lisäsi nopeasti, kun huomasi Kristianin yrittävän sanoa väliin jotain. Rami poistui mahdollisimman nopeasti. Terhi antoi katseensa vaeltaa veljensä perään, mutta istahti sitten mitään sanomatta tämän paikalle.

 Ramille ja Terhille oli tullut tavaksi vältellä toisiaan. Oikeastaan Terhi vain pysyi poissa näkyvistä ja Rami poistui aina paikalta kiusaantuneena, kun Terhi ilmaantui ihmisten ilmoille. Rami ei vain uskaltanut olla Terhin seurassa. Hän pelkäsi Terhin paljastavan, mitä juhlailtana oli tapahtunut. Ja Ramista tuntui, että Terhi melkein pelkäsi häntä. Ikään kuin Rami voisi uudestaan käydä Terhiin käsiksi. Rami katui tekoaan koko ajan enemmän, mutta ei löytänyt tilaisuutta pyytää anteeksi ja selittää. "En minä häntä oikeasti... tai mitään. Se oli vain...vahinko", Rami toisti itselleen aina kun muisteli illan tapahtumia. "Minun täytyy tehdä jotain."

 

Mutta vaikka Rami silloin tällöin sattui törmäämään Terhiin, kun tämä oli yksin, ei Rami kyennyt tekemään muuta kuin katoamaan paikalta. "Ei vielä, Terhi ei varmastikaan halua olla missään tekemisissä kanssani. Ehkä myöhemmin kun olemme taas kotona." Rami tarkisti vielä, ettei Terhi ollut huomannut häntä ja päätti hakea sipsit myöhemmin. "Mutta miten hemmetissä aion vielä pärjätä kolme päivää täällä?"

***

 

 

"Mitä jos tulisit huomenna mukaan kylälle hakemaan ruokaa? Saisit vähän raitista ilmaa, kenellekään ei tee hyvää olla sisällä näin pitkään. Ei sinun toki ole pakko, mutta jos haluat..." Terhi nyökkäsi. "Se olisi ihan mukavaa." Marianne ei ehtinyt kätkeä sääliä ja huolta katseestaan, kun Terhi oli vastannut jällen niin hiljaisella äänellä. Terhi oli puristanut kätensä nyrkkiin sylissään ja vetänyt olkapäät ylös katse luotuna lattiaan. Hän näytti niin pieneltä ja haavoittuneelta.

 

"Mutta Rami, tulepas sinäkin huomenna kylälle", ehti Marianne pysäyttää Ramin joka oli nopealla ohikulkumatkalla yläkertaan. "Ähm...Enpä taida", sanoi Rami nopeasti pakottautuen kääntymään ja kohtaamaan äitinsä sekä etenkin Terhin katseen. Tämä oli kuten ennenkin, kuin Ramia ei olisi ollutkaan. Rami ei myöntänyt sitä itselleen, mutta häntä hieman harmitti. Aivan kuin he olisivat pitäneet mykkäkoulua, kuten joskus viimeksi lapsina. 

Yhtäkkiä Terhi nousi ja katosi yläkertaan. Hän oli kävellyt niin läheltä Ramia - tarkoituksella tai ilman - että heidän kätensä olisivat hipaisseet toisiaan. Rami värähti kosketusta ja pakottautui olemaan katsomatta Terhin perään. Merkitsikö ele jotain? Rami hätkähti, kun Marianne sanoi toruen: "Onko sinulla ja Terhillä riitaa? Mene nyt se edes selvittämään, niin tulee Terhille vähän helpompaa." "Ei meillä, enkä minä muutenkaan..." "Sinähän olet muka aikuinen mies! Käyttäydy kuin yksi ja sovi asia heti." Mariannea vastaan ei ollut inttäminen, joten Rami lähti Terhin perään ahdistuneena irvistäen.

 

Rami kuuli, kuinka vessan ovi meni lukkoon. "Hienoa, pitäisikö minun vain odottaa tässä?" Rami ei kuitenkaan aikonut liikkua niiltä sijoilta. "Kyllä kahden päivän mykkäkoulu alkaa jo riittää." Rami huokaisi syvään yrittäen rauhoittua. Kuitenkin sydän alkoi lyödä tiheämpään ja kädet tuntuivat nihkeiltä. "Mitä minä pelkään? Mitä muka voisi tapahtua? Tai mitä ei...Sanon vain, etten tarkoittanut säikäyttää, se ei ollut mitään vakavaa vaan vahinko..." Rami laski katseensa eikä enää kiinnittänyt huomiota siihen, että minuutit kuluivat. Hän alkoi muistella Jeren sanoja illalla ennen kuin Rami ryntäsi metsään etsimään Terhiä.

 

"Minusta tuntuu, että oikeasti pidät Terhistä. Et sinä muuten noin olisi hänestä huolissasi ja tehän olette viihtyneet hyvin toistenne seurassa viime aikoina."

"Mitä? Me ollaan aina kinasteltu ja suorastaan vihattu toisiamme, tunnet väärin."

"Uskotko tuota itsekään? Ette olleet tosiaan läheisiä silloin nuorempina, mutta ette ole nyt nähneet kunnolla moneen vuoteen, ja sillä aikaa te olette muuttuneet. Suhteenne on muuttunut."

"...Menen nyt etsimään, se on veljen velvollisuus. Ei mitään muuta. Laita sauna lämpiämään..."

"Öh, Terhi, mitä olet tehnyt hiuksillesi?", sanoi Rami toivuttuaan ensijärkytyksestä. Saman tien hän ymmärsi jo aloitusrepliikkinsä olleen töykeä ja alku todennäköisesti tuhoon tuomitulle yritykselle selvitä kunnialla hankalasta tilanteesta. "Tai siis, tiedän että olet järkyttynyt siitä Akin jutusta ja ehkä siitä illastakin ja siitä minun piti...Olen pahoillani, en tarkoittanut. Sillä ei ollut mitään oikeaa merkitystä." Rami kauhistui jo pelkästään sitä, ettei saanut edes kunnolla puhuttua kun Terhi nyt seisoi siinä hänen edessään, juuri hiuksensa silponeena.

 

"Ei, Aki ei haittaa minua enää ollenkaan. Viime päivät olen yrittänyt vain selvittää ajatuksiani ja tunteitani." Rami vaikeni, Terhi puhui nyt melkein enemmän kuin parina edellisenä päivänä yhteensä ja osoitti sanansa hänelle. Yhtäkkiä Terhi nosti katseensa ja ruskeat silmät kohtasivat siniset. Hetken oli hiljaista, kunnes Terhi henkäisi kiivaasti ja sanoi: "Se ilta...Rami, pidätkö sinä minusta? Enemmän kuin siskona ja ystävänä?"

  

Rami ei saanut sanaa suustaan. Näin suoraa kysymystä hän ei ollut osannut edes odottaa. Terhi oli päinvastoin vaikuttanut itseensä sulkeutuneelta ja aralta. Nyt Rami oli täydellisen häkeltynyt ja sanaton, kädet roikkuivat velttoina vartalon sivuilla ja pää löi tyhjää. Mitä nyt pitäisi tehdä tai sanoa? Ikimaailmassa Rami ei olisi halunnut joutua tähän tilanteeseen. Pitäisikö hänen myöntää Terhille ja samalla itselleen, että hän oli mennyt rakastumaan siskoonsa vai kieltää, jolloin tilanne raukeaisi ilman seuraamuksia?

Rami ei ehtinyt päättää, kun portaista alkoi kuulua askeleita. "Ei täällä...Mennään ulos, siellä ei ketään ole häiritsemässä."

 

"Tänään oli hyvät löylyt." "Tosiaan, vaikka sauna kuulemma on melko vanha, kyllä siinä vielä puhtia riittää. Harmi, että äitisi ei niin kovin kestä kuumuutta. Se aina jotenkin uuvuttaa hänet, nytkin hän painui jo nukkumaan vasta kymmenen minuutin saunomisen jälkeen!" Rami ja Kristian olivat niin keskittyneitä puhumiseensa, etteivät huomanneet peräkanaa takaovesta hiipparoivaa parivaljakkoa.

 

Yö oli jo laskeutunut kaikessa synkkyydessään. Tuulen poikanen kävi järveltä kylmänä ja havisutti metsän puiden lehtiä sekä ruohoa. Sanattomasta sopimuksesta Terhi ja Rami suuntasivat ennen käyttämättömälle kevytrakenteiselle puumajalle rannan tuntumassa. 

"Mm...Nyt meillä on valoa. Niin, se kysymykseni, voitko vastata?", Terhi kysyi hiljaisella ja aavistuksen väräjävällä äänellä. Tyttö kirosi itseään siitä. Hän olisi halunnut kerrankin olla vahva ja itsevarma eikä niin heiveröinen ja epävarma. Terhi ei uskaltanut katsoa Ramia, sillä hän tiesi punastuneensa korviaan myöten lähes yhtä punaiseksi kuin hiuksensa.

"Istutaan nyt ensin", sanoi Rami joka oli jostain saanut lisää varmuutta. Hän vain pelasi aikaa saadakseen setviä ajatuksiaan ja miettiäkseen tarkasti seuraavia sanomisiaan. "Asia on käytävä läpi nyt, uutta mahdollisuutta ei aivan heti tule."

 

"Rami, en syytä sinua mitenkään siitä suudelmasta. Me taisimme molemmat olla silloin väsyneitä ja vähän sekaisin, etenkin minä. Sillä ei tarvitse olla varmaan mitään seuraamuksia, vai? Ei, ei ainakaan pitäisi, mehän olemme sisaruksia. Ei mitään sellaisiin tunteisiin viittaavaa, eihän", sanoi Terhi naurahtaen lyhyesti hermostuneena perään.

Rami nyökytti myöntävästi. Terhi oli sanonut täsmälleen sen mitä Rami oli aikonut. "Terhi, hyvä että et ole vihainen tai sen enempää pelästynyt. En tarkoittanut sillä tosiaankaan mitään. Siinä ei...ollut mitään tunnetta mukana."

 

Rami toivoi, ettei Terhi olisi huomannut pientä epäröivää taukoa, kun Rami oli huomannut vaihtaneensa valheen puolelle. Sitä ei voinut enää kieltää. Rami tunsi voimakasta halua vetää Terhi viereensä tämän väristessä kylmässä tuulessa. Rami ja Terhi olivat hiljaa ja kuuntelivat luonnon öisiä ääniä sekä järven hiljaista kohinaa. Kumpikaan ei tehnyt elettäkään noustakseen. Rami puri huultaan. "Jos en kohta lähde, en tiedä mitä... En halua valehdella itselleni enkä Terhille...Minä..."

"Terhi...", Rami aloitti hiljaa. Terhi värähti. Alitajuisesti hän tiesi, mitä tuleman piti. Nyt oli päätettävä, pakenisiko hän sisälle vai odottaisiko ja katsoisi mitä tapahtuisi. Terhi tunsi ja tiedosti sydämensä kiihtyvän sykkeen. Tuuli toi häivähdyksen Ramin tuoksua. Kyllä, Terhi oli hätkähtää huomatessaan, kuinka hän pitikään Ramin tuoksusta. Kaikesta Ramissa, lempeästä äänestä ja huolehtivasta kovan kuoren alle kätketystä luonteesta. Nyt kun hän oli päässyt tuon kuoren sisälle, hän halusi tietää lisää...Tutustua lisää Ramiin. Terhi sulki silmänsä ja tunsi omituisen muljahduksen sydänalassaan. Kuin olisi astunut portaan yli. Ja toisen. Terhi käänsi varovasti katseensa Ramin puoleen. Ramin katse oli melkein aneleva. Terhi henkäisi kiihkeästi Ramin koskettaessa häntä.

 

Terhi antoi Ramin kietoa käsivartensa hartioidensa ympärille. Terhi huomasi hymyilevänsä tuntiessaan Ramin lämpimän kosketuksen ihollaan. Hän painautui tiukemmin vasten Ramia. Kumpikaan ei sanonut mitään peläten, että tilanne raukeaisi tyhjään.

"Mm...Sinähän olet ihan jäässä, kätesikin ovat ihan kylmät", sanoi Rami hetken päästä. Terhi hymyili kuullessaan taas lempeän äänensävyn. "Ehkä, koska täällä on niin kylmä. Aivan kuin silloin...En ole edes vielä kiittänyt. Sinä minut hait metsästä, en edes muista siitä paljon mitään. Vain pelon ja pimeyden ja ukkosen jyrinän. Seuraavaksi aloin virota vasta saunassa kunnolla." "Eipä kestä."

 

Rami sipaisi Terhin poskea. Terhi vain hymyili, hän tunsikin yhtäkkiä itsensä jotenkin raukeaksi ja vapautuneeksi. Aivan kuin se, että hän oli Ramin lähellä sillä tavalla olisi ollut ihan luonnollista. "Voisin vaikka kuolla tähän", Terhi ajatteli. Kylmät väreet olivat levinneet siitä kohdasta, johon Rami oli koskettanut.

 

Rami oli helpottunut. Terhi ei ollut hänelle vihainen. Päin vastoin tunteet saattoivat ollakin molemminpuolisia. Ihan kokeilumielessä vain Rami kosketti Terhin kasvoja. Iho oli pehmeä ja lämmin, Terhi vain jatkoi hymyilemistä. Ei värähtänyt pelästyneenä tai kavahtanut pois. Rami ei halunnut olla liian toiveikas, mutta... "Terhi näyttää niin kauniilta hymyillessään." Rami puristi Terhin tiukemmin itseään vasten. Terhi tuli itsekin lähemmäs, ensin huulet kohtasivat toiset arasti. Sitten Rami kietoi kätensä tytön ympärille.

 

Terhi ei halunnut enää estellä tai vältellä. Hän halusi vain olla siinä Ramin kanssa, tässä hetkessä eikä miettiä mitään muuta. Väreet kulkivat ympäri kehoa, Terhi nautti siitä tunteesta. "Älä lopeta", hänen olisi tehnyt mieli sanoa, mutta lopulta Rami vetäytyi taas kauemmas.

 

"Nyt ei taida olla enää mitään epäselvää. Tuossa ainakin oli tunnetta mukana", sanoi Rami. Terhi vain hymyili ja antoi Ramille vielä suukon poskelle, kun oli niin onnesta turtana ettei saanut ääntä kulkemaan. Rami hymyili eleelle. Hän ja Terhi vain istuivat pitkän aikaa kylki kyljessä, sovussa kaiken kanssa.

"Mennään nyt sisälle ennen kuin muu väki huolestuu. Kello on jo paljon." "Ei vielä, tässä on niin mukavaa." "Pakotat minut taas tekemään näin", Rami sanoi kutittaen Terhiä. "Aah, hyvä on!"

 

Terhi ja Rami huomasivat vanhempiensa majoittuneen sohvalle ja Jere oli jo sinisessä huoneessa. Lukiten oven Terhi ja Rami vetäytyivät isompaan makuuhuoneeseen. Terhistä tuntui niin turvalliselta maata siinä, Ramin vahvat käsivarret ympärillään. "Eihän tämä voi olla väärin, kun se tuntuu niin oikealta? Miksi muuten olisi näin iloinen", Terhi päätteli vaipuessaan uneen.

***

 

Ensimmäisenä heräsi Terhi. Aurinko paistoi jo korkealta taivaalla. Oven kahvaa rynkytettiin uudestaan. "Hei, kuka siellä onkin nyt aamupalalle! Terhi, Rami? Kumpi siellä on!" Terhi hätkähti. Tosiaan, hän oli nukkunut Ramin kanssa sylikkäin koko yön! Terhi oli niin tokkurassa, että hänen oli vaikea muistaa mitä tarkalleen oli tapahtunut sen jälkeen kun he olivat lukinneet makuuhuoneen oven. "Minä täällä, äiti! Tulen ihan kohta!" "Parempi olisi. Ja missä ihmeessä se Ramikin on, varmaan jollain lenkillä...Voisi ilmoittaa."

 

Terhi ja Rami petasivat sängyn entiseen muotoonsa vaiteliaina. Koko edellinen ilta ja yö tuntuivat kuin unelta. Nyt siitä pitäisi päästä irti, noin vain, olla muiden edessä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

  

"Noh, huomenta sitten vaan. Mennään", Rami katkaisi hiljaisuuden, vähän turhan pirteästi. Terhi nyökkäsi vaiteliaana. Tuntui väärältä, mennä nyt vain muiden eteen. Ei niinkään ehkä sen takia että mitä oli tapahtunut... Vaan sen takia, että sitä ei saisi näyttää, että hän ei oikeasti saisi olla Ramin kanssa missä vain milloin vain niin kuin halusi. Älysikö Rami sitä, ja osaisi olla muiden ilmoilla?

 

 

Tietämättä Terhin epäröivistä ajatuksista Rami kiersi tämän luokse. "Tuoksut hyvältä tänä aamuna." Terhi naurahti hermostuneesti. "Ehkä, mutta pidetään vähän matalampaa profiilia. Tämä...tämä suhde ei kai ole niin suotava." Terhi epäröi painavan sanan lausumisessa. Terhiä alkoi kaduttaa koko asia. Nyt mentiin aivan rajamailla.  "No jaa...Mietitään sitä myöhemmin. Mennään nyt syömään ennen kuin joku tulee kirveellä läpi ovesta", Rami vastasi vältellen.

 

Rami ja Terhi tulivat perätysten alakertaan. Marianne ja Kristian olivat odottamassa, Mariannella oli parikin asiaa sanottavana, mutta hän yllättyi todella nähdessään kaksikon. "Rami, siinähän sinä olet! Mutta missä olet ollut ja vielä yöpaidassa? No, sillä ei ole väliä, sillä herttinen, Terhi, mitä olet tehnyt hiuksillesi?! Oletko kunnossa?" 

Rami naurahti. "Terhi on paremmassa kunnossa kuin vähään aikaan." Terhi ja Rami katsahtivat toisiinsa huvittuneina hymyillen, kun Marianne oli aivan ihmeissään ja se myös paistoi hänen kasvoiltaan. "Mm...Hyvä on. Menkäähän nyt syömään, kohta onkin jo lounaan aika. En minä vain muista puoleen päivään nuoruudessani nukkuneeni..."

***

 

"Terhi , väitätkö tosissasi ettet osaa tanssia? Jokainen osaa tanssia! Meidänkin suvussa se on verissä! No niin, älä nyt ole arka!" Terhi oli vihainen itselleen. Hän vain nolostui yrittäessään. "Äh, en minä osaa. En edes ymmärrä tanssia...Ehkä poikkeankin suvusta. Musta lammas." Jere hymähti epäilevänä.

 

Terhi tunsi lämpimän ja tutun kosketuksen takanaan. Rami kiersi hänen eteensä. "Kyllä sinä osaat tanssia, jokainen osaa. Tunne musiikin rytmi ja anna itsesi vapautua. Tanssi on itsensä ilmaisua parhaimmillaan." Jere käänsi musiikkia kovemmalle ja seurasi kiinnostuneena, mitä tapahtuisi. Aivan kuin Terhi ja Rami eivät enää olisi muita huomanneet. Samalla Terhi näytti kuin vapautuvan kahleista. "Tämä...Tämähän on kivaa!", hän hihkaisi.

 

"Jaaha, missä vaiheessa he ovat noin käyneet tuttavallisiksi? Ettei vain jotain olisi tapahtunut...No, se jää arvailujen varaan, lopullista riitojen sovintoa", Jere myhäili itsekseen. Sitten hän rykäisi ja huikkasi: "Minä menen nyt saunaan, tulkaa te kaksi perässä. Marianne tulee varmaan pian takaisin."

 

Rami ja Terhi jäivät ensimmäistä kertaa sitten edellisen aamun kaksin. Terhi lopetti tanssimisen, kun radiosta alkoi kuulua rauhallisempi ja hidastempoisempi sävel. "Saanko luvan?",  kysyi Rami virnuillen. Terhi hymähti. "Turha yrittää puolustautua sillä, etten osaa. Taas sitä oppii."

 

 

Terhi laski kätensä Ramin käteen. Ote oli lämmin ja vahva. Kuten Rami itsekin. Terhi olisi halunnut vain painautua Ramia vasten ja jäädä siihen. Mutta jokin esti Terhiä. Ja tämä jokin oli järki, tunteet jäivät sen alle.

 

"Rami...Olen miettinyt. Me emme voi jatkaa tätä. Ennemmin tai myöhemmin meidän on erottava ja paljastumisen riski kasvaa koko ajan. Mitäköhän pelkästään perhe tuumaisi... Ja meillä on ikäeroakin, sinä olet jo aikuinen. Minä en mene vielä edes lukioon..." Rami naurahti. "Saakoot sitten tietää, eikä muutaman vuoden ikäero tunnu missään hetken kuluttua." Terhi hymyili haikeana. "Viiden vuoden. Ja tiedät taatusti saman kuin minä." "Sen että rakastan sinua vai?" "Rami, älä tee tästä vaikeampaa. Me emme voi jatkaa...Se ei ole oikein." Terhi huokaisi väräjävästi. Vasta pari päivää he olivat kerinneet nauttia toistensa seurasta. Terhi ei olisi mistään hinnasta halunnut luopua siitä onnesta. Mutta Terhi tiesi, että sitä vaikeampaa siitä tulisi mitä pidempää odottaisi. "Tämä ei vain voi toimia näin...Me olemme sukua keskenämme, tämä on kiellettyä."

 

Nyt oli Ramin vuoro puhua: "Haluat siis, että lopetamme ennen kuin aloitimmekaan?" "Niin. Ennen kuin menee pahemmaksi. Sillä jossain vaiheessahan meidän on pakko..." "Onko tosiaan? Mitä vahinkoa tästä voisi koitua kenellekään?" Terhi puuskahti. "Sinä et nyt ymmärrä." "Ymmärrän toki. Sinä olet siskoni ja rakastan sinua. Me emme saisi olla yleisten sääntöjen mukana yhdessä, mutta mitä tälläkin hetkellä teemme? Eikä mitään ole tapahtunut." "Ei vielä." "No...Hyvä on. Kunhan pääsemme kotiin, hidastetaan tahtia. Oletko nyt tyytyväinen?" "Olen, ei mitään tämän läheisempää sitten enää..."

 

Rami puristi Terhin yhtäkkiä itseään vasten. "Sinä tapauksessa tästä kerrasta täytyy ottaa kaikki irti." Terhi hymyili, vaikka hän tunsi sillä hetkellä itsensä surulliseksi. Ja häntä ahdisti tulevaisuuden pelko. Mitä se toisi tullessaan? Rami ja hän eläisivät jatkossa yhä saman katon alla, mutta miten he voisivat jatkaa muuten normaalisti, kuin mitään ei olisi tapahtunut? Terhi sulki silmänsä ja hän tunsi kyyneleen vierivän poskelleen. Terhin sisällä myllersivät niin monenlaiset tunteet, että tyttö raukka ei enää lopulta tiennyt mikä olisi ollut oikein.

Terhi tunsi jopa Ramin sydämen sykkeen vasten itseään, niin lähekkäin he olivat. Hän tiesi myös Ramin tuntevan saman. Sydämet jotka sykkivät vain toisilleen. Terhi avasi taas silmänsä ja hymyili nyt uuden varmuuden myötä. "Tämä ainakin on oikein, miksi muuten olisin niin onnellinen? En ole ikinä pitänyt kenestäkään samalla lailla. En halua tämän loppuvan, vaikka juuri väitin muuta. Mutta onhan vielä tämä hetki..." Hetken Rami ja Terhi taas katselivat toisiaan. Rami pyyhkäisi Terhin hiuksia pois tämän kasvoilta ja pois edestä kumartuessaan lähemmäs.

 

 

When you call on me
When I hear you breathe
I get wings to fly
I feel that I'm alive

When you look at me
I can touch the sky
I know that I'm alive

When you bless the day
I just drift away
All my worries die
I'm glad that I'm alive

 

***

 

 

"No, eihän vesi ole enää yhtään kylmää vai onko?" Terhi hymyili sanoessaan: "Ei ehkä päältä, mutta hyvä ettei pohjalla jalat jäädy. Sentään täällä on hiekka- eikä mutapohja." Perheen oli tarkoitus palata sinä päivänä, nyt oltiin vain sauna lämmitetty vielä päivää varten viimeistä kertaa.

 

"Isä, varo aaltoja! Ne on melko isoja vaikka tämä on pelkkä järvi..." Terhi kiljahti kun tunsi jonkin tarraavan nilkastaan. Seuraavaksi naurava Rami painettiin uudestaan veden alle.

 

"Mennään me jo laittamaan mökkiä kuntoon, niin saavat nuo kakarat vielä pitää hauskaa", sanoi Jere kuivasti. Hän luuli jo tietävänsä, mitä Terhin ja Ramin välillä oli, mutta ei pitänyt siitä. Mutta parempien todisteiden valossa hän piti suunsa kiinni. "Mennään vain", sanoi Marianne astellen kohti saunan pukuhuonetta Ramin perässä.

 

"Taksi vie meidät keskustaan, jonne isä auton jätti turvalliseen parkkiin. Sitten odottaa koko päivän ajomatka..." Rami ja Terhi istuivat vierekkäin sulloutuneina, kun väliaikaisesti takapenkille änkesi neljä ihmistä. Terhi katsahti Ramiin, joka vastasi katseeseen. "Tästä matkasta voi tulla mukavakin...", Terhi ajatteli luodessaan vielä viimeisen vilkaisun mökkiin, joka jäisi odottamaan seuraavaa kertaa varten.

***

 

 

Heti ensimmäisenä Terhi tietenkin ryntäsi puutarhaansa. "Rikkaruohothan ovat ihan totaalisesti villiintyneet! Voi miten te olette taatusti joutuneet kärsimään täällä...", Terhi puheli itsekseen repiessään sitkeitä kasveja irti maasta ja kaivaen juuret paljain käsin.

 

"No, eikö ole mukava olla taas kotona?" Rami hymähti. "No jaa...Tosin en tiedä, pitäisikö laittaa vielä lisää vaatetta. Melkein tarvitsee ulkona pitää toppatakkia." Marianne hymähti. "Älä nyt liioittele. Totta kai täällä on kesä hieman jäljessä ja kylmempi, mutta senhän takia juuri hankimme mökin etelämmästä. On jotain jota taas odottaa kun seuraavan kerran sinne menee." Ja tällä kertaa emme voineet pitempää olla, kun työt taas jatkuvat...

 

Hertsileijaa, Jere! Taas uusi perinteen jatkaja. Ensin Asko, sitten Leo ja nyt...Ettehän ole edes vaihtaneet sanaakaan ja sitten hyvästellessä...!

 

No, läheltä piti. Charlotte oli tullut pitkästä aikaa kylään ja vilkaisi epäileväisenä vierasta vaaleaverikköä kävellessään ohi.

 

 

"Mukava nähdä taas, pitkästä aikaa! Sinähän olit ikuisuuden matkoilla!" Jere kaappasi Charlotten kunnon halausotteeseen. "Niin on..." Kun Jere irrotti otteensa, Charlotte hymyili ja kumarsi. "Näin siellä päin tervehditään." Jere perääntyi kummastuneena. "Aina jotain uutta..."

 

"Mennään sisälle, minulla on vielä työvaatteet ja täällä on vieläkin vähän viileää." "Aivan kuten haluat." Kuin painoksi Jeren sanoille kylmä navakka tuulenpuuska heitti Charlotten hiukset tämän kasvoille. "En malta odottaa seuraavaa matkaa. Jos voisin olisin koko ajan maailmalla, mutta välillä täytyy tulla tuttavia tervehtimään ja keräämään rahaa." Jere vaihtoi äänensävynsä muka paheksuvaksi. "Ja minäkö olen vain tuttava?" Charlotte naurahti. "Tiedät itse vastauksen."

 

"Huh, mitkä käryt! Jos puhelin ei olisi soinut, meillä olisi nyt juhla-ateria..." Marianne pidätteli naurua sanoessaan: "Sinä et ikinä ole onnistunut kokkaamaan mitään kalakeittoa juhlavampaa ilman, että koko ruoka palaa karrelle!" Kristian näytti pettyneeltä vilkaistessaan Mariannea. Tämän mielestä mies oli niin hellyyttävän näköinen, että ruoka kärähti vielä lisää parin suudellessa toisiaan pitkään.

***

 

 

Oli vielä aikainen kesän loppupuolen aamu. "Terhi, mitä sinä näin aikaisin olet herännyt tekemään?", kysyi Rami hiljaa löydettyään Terhin eteisestä. Terhi hymähti ja piti katseensa ohuessa lehtiössä, johon kirjoitti kynä sauhuten. "Mitä itse?" "En vain löytänyt sinua huoneestasi, kun ajattelin käydä..." Terhi naurahti. "Käytkö useinkin?", hän kysäisi saaden Ramin hiljaiseksi.

 

Rami istahti Terhin viereen. Hetkeen ei kuulunut muuta kuin kynän rapinaa karheaa paperia vasten, Kingan tervehdysnaukaisu sekä rouskutusta Ricon ruokaillessa. "Jos sinua kiinnostaa, teen vielä korjailuja raporttiin, joka piti saada tänään valmiiksi..." "Jätitkö viime tippaan vai miksi teet sitä tähän aikaan?" Terhi irvisti. "On ollut parempaakin tekemistä..."

 

Rami virnisti ja työntyi lähemmäs katsomaan. "Sinulla on yhä samanlaisia harakanvarpaita, kuin aloittaessasi koulun. Saatko noista edes itse selvää?" Terhi huokaisi. "Sinä häiritset minua. Nyt en ainakaan saa tätä valmiiksi...", Terhi sanoi surkutellen, mutta hymyili ristiriitaisesti sanomansa kanssa. "Jos käytettäisiin paremmin tämä aika, kun vain kissat ovat hereillä...", Rami ehdotti ja sipaisi Terhin kättä. Tämä hymyili. "Paljon mieluisampaa kuin tämä. Ja en tosiaankaan saa joskus kunnolla selvää käsialastani. Ja pomokin tykkää."

Terhi kietoi kätensä Ramin ympärille. "Mahtoi olla taas kuuma yö. Tunnut vieläkin ihan nihkeältä", sanoi Terhi. "Hurmaavaa. Itsekin tunnut olevan ihan kuumissasi...", Rami totesi vastaan sipaisten Terhin poskea. Terhi sulki jo silmänsä valmiina suudelmaan, jota kukaan ei uhkaisi keskeyttää...

 

"Voi hel...", älähti Rami ja vetäytyi äkkiä irti Terhistä, kun portaista kaikuivat askeleet. Terhillä pomppasi sydän kurkkuun ja hän tunsi punehtuvansa. Terhi loi katseensa alas nähtyään Jeren astelevan alakertaan. Ramikin oli vielä sen verran säikähtänyt, että älysi päästää irti Terhin kädestä vasta sitten kun Jere oli jo heidän luonaan.

 

"Mitä te teette täällä tähän aikaa? Kellohan ei ole vielä edes kuusi..." Jere näytti hyvin epäilevältä, kun antoi katseensa kiertää päänsä painaneesta Terhistä lievästi säikähtäneeseen Ramiin. "Ei mitään, molemmat vain herättiin aikaisemmin ja tässä toivotettiin huomenia...Eikö niin, Terhi?" Terhi ei uskaltanut nostaa katsettaan, hänen poskiaan yhä kuumotti. Hänen sydämensä hakkasi niin, että tyttö pelkäsi sen kavaltavan hänet. Lopulta Terhi vain nyökkäsi.

 

"Näetkös, Jere? Ei mitään sen kummallisempaa..." Jere oli yhä epäluuloinen. Ramilla oli vaikeuksia pitää ilmeensä huolettomana. Entä jos Jere oli nähnyt jotain? Tai mikä vielä pahempaa, seurannut hiljaa tapahtumia portaissa. Rami sätti itseään, pitäisi olla entistäkin varovaisempi jatkossa. Rami ei uskaltanut edes vilkaista Terhiä, vaikka tiesi tämän olevan säikähtänyt ja peloissaan. Jere tuijotti Ramia ja Rami tuijotti takaisin. Kuin voimien mittelö totuudesta. Mutta lopulta Jere huokaisi ja sanoi: "Hyvä on. Mennään nyt aamupalalle. Ja katsokaakin ettei tämä toistu. Ei ole kovin suotavaa, että hiippailette talossa yöllä..."

 

Nyyh, rakas Ricokin oli tullut tiensä päähän. Jälleen kissasaattue...

 

...Mutta vain muutamaa päivää myöhemmin saatiin taloon uusi nuori kolli Jeren työtoverin kautta. Kissa oli nimeltään Norland. "Toivottavasti sopeudut joukkoon pian", sanoi Jere. Kissa oli selvästi hellyyden kipeä ja mieltynyt ennemmin rauhalliseen makailuun kuin toisten kanssa telmimiseen.

 

Terhi yritti yskiä vaivihkaa, mutta pian ei enää edes ääntä tullut. Vain jotain surkeaa kähinää ja nenä oli niin tukossa, ettei ruoka maistunut miltään. Terhi yritti urheasti syödä ja sadatteli syysflunssaansa, kun meinasi yskiä ruoan ylös. Vihdoin muu perhe sai hänet suostuteltua ottamaan vapaata koulusta. "Miksi minä vain aina sairastun..."

 

"Hei Norland, olet saanut sinäkin uuden upean pannan!", sanoi Terhi. Tai ainakin yritti. Kissa tapitti lempeillä meripihkan värisillä silmillään Terhiä, jonka silmät oli kuume samentanut ja saanut myös kasvot punottamaan.

 

Rami ei ollut tyytyväinen löydettyään Terhin kissaa silittämästä. "Miten ihmeessä kuvittelet parantuvasi kun et malta edes paikoillasi pysyä?", Rami kysyi kuivasti. Terhi hymyili. "Et sinä viimeksi minusta noin ollut huolissasi."

 

Rami lähti jo edeltä kävelemään portaita kohti aikeinaan saattaa Terhi huoneeseensa, kun Terhin pysäytti jälleen uusi yskänpuuska. "Mitäs minä sanoin", oli Rami aikonut sanoa, mutta piti parempana pitää suunsa kiinni. Terhi tiesi itsekin, että Rami oli oikeassa.

 

"Hyvä on. Kiitos kun huolehdit", Terhi sanoi laskien kätensä Ramin poskelle. Rami hymyili, mutta sävähti tuntiessaan käden kuumuuden hohkaavan poskeaan vasten kuin kuuman henkäyksen. "Ja sitten menet lepäämään. Muuten alat tuota menoa sulattamaan lattiaa altasi..."

 

Jokainen kissa talossa on käynyt ainakin kerran tuon kovaonnisen kasvin kimppuun...Eikä Norland ollut poikkeus ennen kuin kissa oppi talon raapimispuun sijainnin.

 

"Terhi, olet nukkunut taas iltaan asti. Etkö alakaan vielä parantua?" Terhi ynähti unissaan. "Mmh...Minua väsyttää, anna vielä hetken nukkua..." Rami silitti Terhin hiuksia ja kokeili samalla niskaa ja otsaa. Kuume oli vihdoin laskenut, pitkään se oli Terhiä uuvuttanutkin. Rami antoi kätensä vielä pysyä Terhin olalla. Terhi hymyili silmät yhä kiinni. Oli aivan hiljaista lukuun ottamatta ulkona puussa laulavaa mustarastasta. Sen ääni oli melodinen ja huilumainen.

 

Yhtäkkiä kuului alhaalta Mariannen pelästynyt huudahdus. Rami ja Terhi kuulivat, kuinka Jere juoksi alakertaan oven takana. "Mitä nyt?", Terhi kysyi hätkähdettyään hereille horroksestaan. Rami kurtisti kulmiaan huolestuneena. "En tiedä, mutta mennään katsomaan. Jaksathan?" Terhi nyökkäsi päättäväisenä.

Vähän off-line tarinasta. Ilmeeni oli kutakuinkin luokkaa =O kun Kristian otti ja heitti veivinsä aamulla kello 7.00 ja huonoilla tavoitepisteillä, sori, tuli harmaa hauta... Kaikkein kummallisinta oli, että samanikäinen Marianne ei kuollut, vaikka mittari on täynnä. Toisaalta peli taas bugaa niin, että hetkeä aiemmin mittari oli puolillaan. Tämä tuli yllätyksenä!

Kaiken lisäksi lähti tämä kaikki kama hänen mukanaan, joten ensimmäistä kertaa LC Jalavan historiassa poistuin tallentamatta. Sain pelastettua kaiken krääsän saappaista ja Vernan tekemistä kukista edesmenneiden Jalavien hautoihin ja urapalkintoihin. Läheltä liippasi...

 

Lääkärit sanoivat että aivoverenvuoto. Mariannea ei edes helpottanut tieto, että Kristian oli kuollut rauhallisesti nukkuessaan. Marianne vain itki ja vollotti kulkien ympäri taloa pitkän aikaan. Jere ei tiennyt oliko se hyvä vai huono. "Ennemmin näin kuin taas sellainen sulkeutuminen", Jere lopulta päätteli lohduttaessaan ties kuinka monetta kertaa ja turhaan. "M-miksi hänet o-otettiin minulta niin a-aikaisin!!??", sopersi Marianne.

 

Terhi taas oli vetäytynyt itseensä aivan samalla lailla kuin kerran aiemmin. "Niin, silloin mökillä", Rami mietti astellessaan kohti kasvihuonetta. Rami oli vilkaissut vielä taakseen ja nähnyt Mariannea lohduttavan Jeren pudistamassa lohduttomana päätään. "Terhi on kasvihuoneilla, taas..."

 

Terhi oli hiljaa eikä edes vilkaissut taakseen kuullessaan oven sulkeutuvan. Ulkona satoi rankasti, Rami pudisteli päätään niin että pisarat lensivät. Sade rummutti lasista kattoa, ukkonen jyrisi aina vain lähempänä. Terhi sävähti, kun ensimmäinen välähdys kirkasti näkymän sekunnin murto-osaksi. "Voinko auttaa?", Rami kysyi hiljaa. Terhi ynähti hiljaa vastaukseksi. Ramikin kyykistyi tomaatinversojen puoleen.

 

Rami hätkähti, kun kuuli yskintää vierestään. Terhi otti pari askelta taemmas melkein pelästyneenä. Rami nousi hitaasti pystyyn. "E-en halunnut häiritä." Terhi sanoi arasti. Ramista tuntui pahalta. Terhi tuntui olevan tuplasti järkyttynyt verrattuna mökin tapahtumiin. Mutta kertaakaan Rami ei ollut nähnyt tai kuullut tytön itkevän sitten Kristianin, heidän isänsä kuoleman. Terhi oli ollut jopa kivikasvoisempi kuin Rami, joka oli omat surunsa jo surrut. Se oli pelottavaa. Ramista tuntui, että pian Terhi hajoaisi kuin posliininukke, palasiksi joita ei voi enää koota yhteen.

 

Rami kietoi kätensä Terhin ympärille. Terhi nojasi päänsä sateen kastelemaan mutta silti lämpimään olkapäähän ja sulki silmänsä. Vieläkään hän ei itkenyt. Hetken Rami ja Terhi seisoivat sylikkäin, kunnes Rami ojensi Terhin käsivarren mitan päähän itsestään.

 

"Terhi, puhu minulle", Rami sanoi lempeästi, kuin pyytäen. Ei käskien. Lopulta Terhi tuntui vajoavan hieman. Sitten hänen silmänsä muuttuivat lasittuneiksi. 

Rami kietoi kätensä Terhin ympärille kyynelien lopulta valuessa pitkin tämän poskia. Terhin hartiat vapisivat Ramin käsivarren alla tytön sydäntä särkevien nyyhkäisyjen tahdissa. Rami veti Terhin aivan lähelle itseään ja odotti kärsivällisesti, kunnes tämä alkoi lopulta rauhoittua ja pyyhkiä silmiään. Lopulta kuului jälleen enää vain sateen rytmikästä ropinaa ja loittonevan ukkosen jylinää.

 

"Meillä kaikilla on hetken rankkaa, mutta kyllä me selviämme. Meidän täytyy...", Rami sanoi selvittäen kurkkuaan. Hänestä oma ääni tuntui jotenkin vieraalta. Miten hän voi vain sanoa noin jonkun rakkaan kuolemasta? Mitä sitten pitäisi sanoa, voiko sanoa mitään toisen oloa helpottaakseen? Rami tuhahti itselleen. Ennen hän ei olisi niin tunteillut saati välittänyt Terhistä ollenkaan. Huolehtinut vain itsestään kylmästi. Mutta se oli entistä.

 

Nyt Rami halasi vielä Terhiä. Pitkän aikaa he seisoivat toisiinsa nojaten ja tukeutuen, aivan lähekkäin. Sitten Terhi päästi oudon, hikkaavan äänen ja sanoi vaimealla äänellä: "Otsasi on ihan kuuma." Rami levitti vain kätensä anteeksipyytävänä osaamatta sanoa siihen mitään.

***

 

Päivä oli hiljalleen kääntymässä yöksi. Marianne oli pyytänyt Terhin olohuoneeseen sanoen, että hänellä oli tärkeää asiaa. Terhi saattoi vain arvailla, mistä oli kyse. Marianne oli näyttänyt vakavalta. Oliko tämä saanut vihiä Ramista ja hänestä? Terhi kamppaili pitääkseen olemuksensa rauhallisena.

"Terhi, kun isäsi kuoli tässä hiljan...Olen miettinyt hieman tulevaisuutta. Jossain vaiheessa, ehkä piankin, minäkin jätän tämän maailman. Silloin tämä talo jää jollekin teistä kolmesta lapsesta. Jerehän aikoo mahdollisesti lähteä kiertämään maailmaa Charlotten kanssa, joten joko sinä tai Rami peritte talon. Se tosin vaatii puolison löytämistä, kuten ennenkin tässä suvussa mitä Kristianilta kuulin... Mutta ei sillä vielä kiire ole, ethän sinäkään ole vielä aikuinen."

 

Terhi nyökkäsi aavistuksen ja huokaisi. Tässä se tuli. Puolison löytäminen, hän ja Rami eivät millään voisi olla yhdessä enää pitkään. Se vain ei onnistunut ja oli niin väärin. Sisko ja veli, joista toinen jatkaisi suvun perijänä. Terhiä suututti. Tyhmä koko perijäsysteemi. Mutta toisaalta, sitä Kristian ja Marianne halusivat, etenkin Kristian...Terhi saattoi vain kuvitella, kuinka laaja hänen koko sukunsa oli ja missä juuret olivatkaan. Terhi tunsi pelonsekaista kunnioitusta pitkään kestänyttä ja toiminutta perinnettä kohtaan ja ei sen enempää kyseenalaistanut sitä. "Kai se on...kohtalo tai jotain joka meidät loppujen lopuksi erottaa", Terhi mietti lannistuneena.

 

"Terhi, vielä yksi asia. Minähän olen pitänyt tätä kaulakorua hyvin pitkään? Varmaan jo tiesitkin, että se periytyy suvun naisten keskuudessa, nyt haluan antaa sen sinulle ennen kuin on liian myöhäistä." Terhi tuhahti. "Äiti, et sinä nyt vielä kuole. Ja eihän ole edes varmaa, olenko se minä joka jää tänne." Marianne painoi päänsä. "Mutta haluan antaa sen silti sinulle, mistä sitä tietää mitä tapahtuu. Ja voithan sinä luovuttaa sen sitten vaikka Ramin haltuun, jos toisin käy."

"Aah, oh yeah, vähän lisää vielä... " (Jos sun lysti on... XD)

Terhi katseli vakavaa peilikuvaansa. Vaalean ruskeat silmät tuijottivat takaisin punaisen hiussotkun alta, kalpea iho punersi hieman. Punainen koru sopi Terhin väritykseen loistavasti, Terhi huomasi peilikuvansa jo hymyilevän aavistuksen. Terhi hymyili takaisin.

 

Marianne odotti vieressä antaen Terhin tottua rauhassa muutokseen. Sitten Terhi kääntyi Mariannen puoleen. "Minusta tuntuu, että tämä on jonkinlainen suuri kunnia. Enhän minä edes ole oikea tyttäresi ja kaikkea...Oletko nyt varma? Minusta tuntuu, että tämä kuuluisi vielä oikeasti sinulle..." Marianne naurahti ja pyyhkäisi kädellään huolettomasti. "Älä hulluja puhu. Näin sen pitääkin olla."

 

Sitten Marianne äkkiä kaappasi Terhi syleilyynsä. "Sinä olet aina ollut minun tyttäreni eikä sitä voi mikään muuttaa." Terhi tunsi liikuttuvansa. Häntä harmitti jälleen kerran se, että hän oli niin herkkä. "Aina vetistelemässä...", Terhi totesi itselleen silmien täyttyessä kyynelistä, jotka Terhi pyyhkäisi pian pois.

 

"Menepäs nyt katsomaan, miten Rami jaksaa. Hän on ollut jo jonkin aikaa kipeänä...Jostain syystä hän taisi saada taudin sinulta, vaikka ainakin minun tietojeni mukaan sinä olit eristäytyneenä huoneessasi koko ajan." Terhi hymyili vaivautuneesti. Mariannella ei ollut hajuakaan Ramin ja Terhin todellisesta suhteesta, mutta Jeren nähdessä heidät silloin tällöin yhdessä hän vaikutti aina vain epäileväisemmältä. Ramin ja Terhin täytyi koko ajan olla varovaisia.

 

Kun Terhi oli mennyt menojaan, loi Marianne katseensa ylös kohti katon takana olevaa taivasta. "Näinähän sinä halusit tämän menevän, Kristian. Oletko nyt tyytyväinen ja ylpeä lapsista? Minä ainakin olen, olisitpa vielä täällä..." Marianne hymyili haikeasti.

 

Terhi ei mennyt suoraan Ramin luokse, kun kurkattuaan huoneeseen näki tämän nukkuvan. "Tyypillistä, juuri kun olisin kaivannut juttelukaveria..." Terhi selasi nopeasti kännykkänsä numeroluettelon läpi. "Mutta mitä hyötyä siitä taas oli", Terhi ajatteli. Hän ei ollut kertonut edes harvoille ystävilleen suhteestaan veljensä kanssa ja se juuri oli painavin syy sillä hetkellä Terhin ahdistukseen. Terhi huokaisi ja istahti sängylleen.  

"Tämä menee koko ajan hankalammaksi. Aina tulee lisää syitä sille, miksi en voisi olla Ramin kanssa. Mutta kun aina vain jatkamme, tuntuu mahdottomalta että muiden toiveiden mukaisesti löytäisimme jotkut toiset ja..." Terhi huokaisi väräjävästi. "...hankkisimme oman perheen." Terhi oli leikitellyt ajatuksella, että he Ramin kanssa saisivatkin jatkaa nykyisellä tavalla. Terhi kietoi kätensä polviensa ympärille. "Mutta ei se onnistuisi. Me olemme liian läheistä sukua. Olisi vain suuri onnettomuus jos me...saisimme yhteisen lapsen. Geenivirheiden takia lapsi olisi hyvin todennäköisesti vaikeasti vammainen...Muuten saisimme jatkaa Ramin kanssa, mutta kun pitää jatkaa sukua! Sitähän isä ja äiti ovat jankuttaneet, jatkaa perinteitä...Tyhmät perinteet ja perinnöt ja kaikki..."

 

Terhi puristi kätensä nyrkkiin ja asteli Ramin luokse. Hän ei aikonut herättää tätä, mutta halusi niin kovasti puhua tämän kanssa tunteistaan. Terhistä tuntui, kuin jokin painava puristaisi rinnan ympäriltä ja kiristyisi siihen asti, kunnes Terhi saisi purkaa huolensa jollekin. Ja tämä joku ja ainoa oli Rami. Terhi hengähti hiljaa ja laski kätensä Ramin päälle. "Rami...", hän kuiskasi hiljaa pari kertaa.

 

Rami säpsähti hereille niin äkkiä, että Terhi otti askeleita taemmas pimeässä huoneessa. "Mi-häh?". Rami sopersi unisena, kunnes erotti Terhin hahmon. "Terhi, mikä hätänä?", Rami kysyi kunhan oli päässyt jalkeille.

 

Terhi ei ehtinyt vastata, kun Rami äkkäsi hänen kaulallaan riippuvan korun. "Äiti päätti vai, että sinä jäät sitten taloa pitämään?", Rami kysyi ensimmäisenä. Terhi pudisti päätään. "Ei hän ainakaan suoraan sanonut...Antoi kuulemma kun vielä ehti. Säilytykseen siltä varalta, että se oletkin sinä, joka ensin löytää... sopivan puolison jonka kanssa... jatkaa sukua...", Terhi sanoi hiljaa. Sanat kuulostivat typeriltä ja vanhanaikaisilta. Rami pudisti päätään. "Tiedät, että haluan vain sinut. Jos tarve vaatii odotamme, kunnes jäämme kaksin tai karkaamme jonnekin kauas. Meitä ei voida pakottaa mihinkään."

 

Terhi käveli kauemmas. "Mutta minusta tuntuu, että se on jotenkin velvollisuutemme, kun Jerekin lähtee pois...Jos vain karkaamme, teemme todella väärin vanhempiamme kohtaan. Ja ei se pelkästään periaate ole, jonka takia me emme voisi yhdessä perustaa perhettä. Kyllähän sinäkin muistat koulusta, mitä...sisäsiittoisuus voi aiheuttaa", Terhi jatkoi yhä vain enemmän nolostuen ja punastuen puheistaan. "Ei meidän ole pakko perhettä hankkia", Rami sanoi. Terhi kietoi kätensä ympärilleen kuin turvaa hakien. Terhistä tuntui, että hänen olonsa vain paheni, kun hän myönsi ääneen kaikki mahdolliset esteet Ramin ja hänen suhteessa.

 

Rami tuli hiljaa Terhin taakse ja kietoi kätensä hänen ympärilleen sanomatta sanaakaan. Terhi huokaisi väräjävästi ja laski kätensä Ramin käsivarsille. "Ja taas minä vetistelen", Terhi sanoi tällä kertaa ääneen. Rami naurahti lempeästi. Terhi naurahti myös samalla kun pyyhki taas kyyneliään kämmenselkäänsä. "Sisko, meneekö ajoitus ihan metsään jos nyt suutelen sinua?", Rami kysyi. Terhi hymyili, hän tunnisti leikkisyyden Ramin äänestä. "En tiedä, mutta otetaan riski."

 

Rami ja Terhi suutelivat pitkään ja intohimoisesti edellisten perijöiden valvovien katseiden alla välittämättä mistään muusta.

 

(Argh, mitkä geenit Ramilla !!!! Kunhan sekoilen itsekseni...Hemmetti, Kreivin nenä periytyy jo toisessa sukupolvessa... Ja mihin Ramiseni ylähuulesi hukkasit O.o)

 

Terhi keräsi ensimmäistä tomaattisatoaan kepeästi hyräillen. "Voisivat ne punaisempiakin olla, mutta olen ollut niin paljon poissa kotoa ja niin paljon on tapahtunut, että te olette vahingossa välillä kokonaan unohtuneet. Ensi vuonna uudestaan..."

 

"Jere, söisit sinäkin terveellisesti. Eikö työsi kuluta hirmuisesti energiaa?" Rami tuhahti. "Ja tästä kaupan valmissalaatistako mukaa saa energiaa? Kyllä sipsit siinä voittavat." Marianne tuohtui hieman. "Kyllä te tiedätte, mitä tarkoitan...!" "Ja näissä sipseissä on jopa vähemmän lisä- ja säilöntäaineita, joten eivätkö nämä olekin terveellisempiä?", Jere totesi. Hän ja veljensä nauroivat Mariannen yrittäessä oikoa poikien puheita. "Mitä minä teidän poikien kanssa oikein teen...", Marianne totesi lopuksi itsekin hymyillen.

 

Samaan aikaan Terhi oli siirtynyt istuttamaan jo seuraavaa satoa. "Toivottavasti minulla riittää nyt jatkossa hieman enemmän aikaa. Tarkoitan, että toivottavasti kaikki menee hyvin eikä tule lisää huolia..."

 

***

Tässä kaikki tällä kertaa pikku mussukat siellä ruudun takana ^^ Pian alkaa minulla lukio ja harrastukset, joten ei hajuakaan kuinka paljon jatkossa jää aikaa tälle...Toivokaamme parasta. Nyt kun vuodatuksen kuvagallerian tilan raja tuli vastaan, huomasin että photobucketista linkittäminen ainakin on hieman nopeampaa. Ja kirjoittakaahan kommenttia!