Oh, hirmuinen vauhti. Jo näinkin pian uusi osa...

Ja hei, kävijälaskurista näen, että porukka toki eksyy tänne, mutta kommentia saa laittaa tekstistä, kuvista ja tarinasta. Piristää päivää, vaikka lukisi "Ihan ajanhukkaa, p*ska juttu" ;>

Eräänä aamuna Lea huokaisi syvään ja istuuduttuaan Manun viereen pyysi tätä laittamana kirjansa pois. "Minulla on...tärkeää asiaa", hän sanoi vakavana saaden Manunkin lopettamaan virnuilun.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

"Minun olisi pitänyt kertoa tämä kai jo aikaisemminkin...Miten tämän sanon. Muistat kai sen Väinämön, joka on soitellut tänne?" "Ai sen, jonka kanssa en saanut puhua? Tietenkin." "Hän...hän on oikea, biologinen isäsi."

Manulla jäi suu auki. Pieni pommi. "Miksi et kertonut aiemmin? Eihän se niin vakava asia ole, te vain erositte ja siinä kaikki?", Manu kysyi ihmeissään. "Se...ei mennyt ihan noin...kiltisti. Hänellä...oli toinen." Lea käänsi katseensa pois, tuttu viha oli vallannut hänet vuosienkin jälkeen. Hän oli päättänyt olla kertomatta ihan kaikkea. Manu sai suunnilleen oikean kuvan tästäkin kertomuksesta. "Mutta Nisse on aina ollut sinulle kuin oikea isä eikä tämän tiedon pitäisi muuttaa mitään. Valitse itse, kenelle kerrot asiasta", Lea sanoi vielä vaisusti.

Ennen kouluun lähtöä Manu sattui avaamaan tietokoneen. Hän oli aika häkeltynyt kuulemastaan, pojalta meni hetki huomata, että joku "tyllerö" nimimerkillä varustettu yritti keskustella hänen kanssaan. Pienen juttelutuokion jälkeen vieraankin kanssa Manu yllättäen tunsikin olonsa paremmaksi.

Ano Senkki ilmestyi paikalle, Inkeri oli yllättynyt. Varsinkin kun poika kaappasi hänet suuteluotteeseen. Inkeri oli jo unohtanut pojan, mutta oli mukana "väliaikaisessa huvinpidossa."

Manusta oli tullut suosittu ja vähän väliä hän sai muistuttaa itselleen, että oli jo varattu, ettei ollut liikaa tytöille mieliksi.

Perheen ikälopun radion korvasi vähän uudempi versio. Manulla meni tovi kaikkien toimintojen oppimisessa... "Äh, mistä ääntä saa kovemmalle?"

Jiihaa, hurratkaamme! Lea pääsi uransa huipulle, samalla toteutui elämäntoive. Platinahauta tiedossa...

Nisse oli ollut työmatkalla ja vasta parin päivän päästä isä ja poika tapasivat toisensa. Tunnelma oli kireä ja piinallinen. Kuitenkin Manu oli se, joka halasi Nisseä. Sillä eleellä oli molemmille varmistunut, ettei Manulla ollut koskaan muuta isää ollutkaan.

"En halua vaarantaa nykyistä suhdettani, olimmepa sitten vain kuinka tavallisia ystäviä", joutui Manu kirjoittamaan tyllerölle tämän ehdotettua tapaamista. Manu huokaisi. "En edes saanut tietää hänen oikeaa nimeään." Sitten Manu lähettikin hempeän sähköpostin Sirkulle.

Inkeri sai kunnian ottaa ensimmäisenä käyttöön perheeseen vihdoin hankitun toisen vessan. Viiden neliön pieni koppero keittiö vieressä...

"Hupsu, veljeni tulee perheineen aivan pian kylään, talo pitää siistiä." "Täällähän on aina niin siistiä." "Hui, lopeta, kaadun!"

"Leo! Siitä on aivan liian kauan, voi kun olemmekin harmaantuneet. Tule ihmeessä sisälle täältä sateesta..."

"Et sinäkään Sirja ole kummoiseksi muuttunut." "On vuodet suosinut. Miten ihmiset näyttävätkin vanhempina samoilta ikäeroista huolimatta..."

Verna seisoi sivussa empien. Hän ei ollut ikinä nähnyt näitä isossa kaupungissa eläviä sukulaisiaan, tiesi vain näkevänsä juuri enonsa ja tämän vaimon.

"Inkeri, tulepas tänne! Ja missä Verna on, Nisse?" "Aivan takanasi." Sirja tervehti Inkeriä: "Tämäkö on nuorimmaisenne? Hauska tutustua." Inkeri hymyili pingottuneesti. "Tässä tytössä on kyllä äitinsä näköä. Vernako sinä olit?" Verna pystyi hymyilemään vähän luonnollisemmin.

Siistimisen verukkeella Lea kumartui kysymään isoveljeltään, oliko Kaista kuulunut mitään. "Ei, olen pahoillani. Minusta tuntuu, että hän on oikeasti..." "Älä sano sitä, aina on toivoa!"

"Faija, kuinka kauan tätä sukukokousta täytyy kestää?" "Älä nyt, he viipyvät vain pari päivää..." "Ouh..."

"Aina yhtä huono sisustus kuin ennenkin. Nuo taulut eivät sovi yhteen laisinkaan." Sirja ei ollut niin innoissaan palaamisesta taloon, josta hänellä oli miltei vain huonoja muistoja.

"Mihinkäs tyttärenne Vilma jäi?" "Hänellä oli tapaaminen, josta ei halunnut jäädä paitsi." "Poika?" "Taitaa olla täällä samanlaista." Pian sisarukset siirtyivät muistelemaan menneitä. Nisse kuunteli suurriman osan ajasta vieressä ymmärtämättä mitään.

Hienoa, pervoilemaan isäntäväen makuuhuoneen nurkkaan vaan... Nuo kaksi ovat sekaisin.

Manu tuli myöhään töistä, vain Leo, Lea ja Sirja olivat vielä valveilla. "Onpas tämäkin poika kasvanut!" Sirjakin nyökytteli hyväksyvästi vartijan pukuun pukeutuneelle Manulle. Manusta oli ehkä mukavinta tavata sukulaisia, hän muisti hämärästi soitolleen tanssivan toisen setänsä.

Inkerilläkin jo kiitettävästi läksyjä kerääntynyt.

Monet pojat kokeilivat onneaan Inkerin kanssa eivätkä vähiten muiden sisarusten mukanaan tuomat koulukaverit. Ano kävi useimmin aivan sisällä asti, hän luuli olevansa onnekaskin omistaessaan Inkerin "kokonaan." Luotti tähän...

Ja näin luotettava Inkeri oli. Nyt vasta hän löysi miltei kuvitelmiensa kaltaisen pojan, juttu luisti.

Inkeri näytti olevan pojankin mieleen.

Se vain, että Vernakin oli katsellut jo jonkin aikaa poikaa. Inkeri näki sivusilmällä, kuinka siskonsa ja pojan yhteinen kanssakäyminen oli hieman liian tuttavallista. Siitä seurasikin saarna: "Miksi yrität viedä hänet minulta?" "Luulin, että hän oli vain ystäväsi. Luulin, että Ano oli sinulle tärkeämpi..." "Älä luule mitään vaan tiedä! Minä näin hänet ensin!" Vernalla ei riittänyt into pojasta riitelyyn, vaikka hänestä tuntui, ettei hän enää pitkään jaksaisi Inkerin käytöstä.

Seuraavana päivänä Ano ja Inkeri olivat jälleen liimautuneina toisiinsa. Inkeri oli "innoissaan" rynnänyt kylmään syysilmaan yöpaitasillaan pojan lämmitettäväksi.Vernalla alkoi maltti loppua siskonsa suhteen. Jokin uusi tuntui nostavan päätään hänen sisällään. "Hänelle ei mikään riitä, kaiken, kaikkien pitää kuulua hänelle! Ystäviä saakin olla monta, mutta pojat...Inkeri käsittelee poikia kuin aineellista tavaraa, jonka voi omistaa ja valloittaa. Ei, hänelle KAIKKI on vain jotain, joka pitää saada itselle!"

"Entä se eilinen poika, annatko hänet nyt minulle?", Verna tuli kuiskaamaan Inkerille. Inkeri huomasi, kuinka hänen takanaan Anon ilme muuttui epäileväksi. "Mitä sinä yrität?! Ole hiljaa, älä puutu asioihini!", Inkeri sihisi hampaidensa välistä. "Vai eikö Anokaan merkitse sinulle mitään?", Verna jatkoi ja juoksi jo kauemmas ymmällään lähteneen Anon perään.

Inkerin suu aukesi järkytyksestä ammolleen. Verna käänsi Anon ympäri ja suuteli tätä suoraan suulle eikä poika vastustellut ei sitten yhtään! Ei ennen kuin Inkeri rrepi hänet irti siskostaan.

"Sinä...miten voit! En enää puhu sinulle!", Inkeri kiljui vetäen kunnon esityksen. "Mutta enhän minä, anna anteeksi", yritti Ano pyytää. "Sinuun ei voi enää luottaa, miehet ovat sikoja!"

Ano oli hämillään. "En minä..." "Usko pois, näin on parempi. Et ole hänen ainoa hoitonsa, tein tämän vain säälistä", Verna nauroi ja ihan vain siskonsa kiusaksi jatkoi ilmi flirttailua. Inkeri katosi sisälle nöyryytettynä ja kiukusta kihisten.

"Piristy, Inkeri! Tällainen pakkaus saa parempiakin." Inkeri ei enää pian ajatellut koko Anoa.

"Voidaanko vielä tavata", Ano kysyi kiihtyneenä Vernan käytöksestä. "Voi, en saa koskea sinuun. Jos siskoni tunnen, olet pian taas hänen pikkusormensa ympärillä. Nyt sinun kannattaa lähteä, ennen kuin Inkeri jatkaa esitystään." Ano lähti pettyneenä menetettyään siskosten mielenkiinnon.

"Inkeri, älä ole enää vihainen. En olisi saanut tehdä sitä", myöhemmin Verna alkoi katua käytöstään. Hän pelästyi sitä toisa puolta, joka oli hänestä paljastunut. Se raisumpi, meneväisyyden aiheuttama puoli. Inkeri tuhahti sanoen: "Älä ole naurettava. Ei Ano ollut sen tärkeämpi kuin muutkaan, noin heikkona hän olisi pettänyt minut ennemmin tai myöhemmin. Mutta varokin toistamasta tuota..."

Itse asiassa Inkeri kiehui raivosta, Ano oli kuin olikin ollut hänelle tärkeä ja vähän väliä häntä häiritsemään palasi kuva pojasta suutelemassa innolla hänen siskoaan. "Se olisi sillä asenteella pettänyt ennemmin tai myöhemmin", hän toisti itselleen. Silti Inkeri vaati kostoa.

"Harmi, kun sataa. Orlandon piti tulla tänään..." Orlando tulikin, mutta myöhässä hajamieliseen tapaansa. Sen Orlando hyvitti yllättävän romanttisella käyttäytymisellään. "Mutta luulin, että olemme vain ystäviä", Verna aloitti, mutta ei tarkoittanut sitä. Hänkin oli alkanut hiljalleen pitämään enemmän pojasta...

Aikaisemmasta pienestä vastustelusta huolimatta Orlando suuteli Vernaa intohimoisesti sateen kastellessa molemmat läpimäriksi. Nyt ei Verna vastustellut enää ollenkaan.

Verna meni edeltä laittamaan jotain syötävää. Inkeri halusi edelleen kostaa, ensiksi hän tilaisuuden tullen kokeili, oliko poika vielä kiinnostunut hänestä. "Minun...pitäisi mennä Vernan perään", Orlando takelteli Inkerin sanojen ja käyttäytymisen vedotessa hänen vanhoihin tunteisiinsa.

Orlando ei vielä osoittanut pettämisen merkkejä, päin vastoin hän Vernan kanssa sopi seurustelusta. "Meitä tullaan varmasti haukkumaan nörttihikke -pariksi", Verna sanoi ohi mennen, vaikkei asia häntä huolestuttanut. "Haukkukoot, kateellisia ne ovat." Verna oli totaalisen rakastunut, ja onnellinen.

Silti Orlando osoitti vähän väliä Vernan selän takana murtumisen merkkejä...

Vernan jäätyä haaveillen vilkuttamaan lähtevän Orlandon perään, saapui Inkeri myös ulos. "No, onko kivaa, kun on poikakaveri?" "Toki", Verna sanoi hajamielisenä ennen kuin tunnisti ivallisen äänensävyn. "Ethän aio mitään?", hän kysyi hätääntyneenä ja katui todella aikaisempaa äkkipikaista käyttäytymistään. Inkeri hymyili arvoituksellisesti ja lähti sanomatta mitään.

"Orlando tulee taas tänään, toivottavasti Inkeri ei ole enää vihainen..." Orlando tervehti Vernaa tavalliseen tapaansa vannoen rakkauttaan ja ladellen kauniita sanoja. Se sai Vernan unohtamaan epäilyksensä. "Tästä päivästä tulee loistava."

"No niin, Inkeri, aika antaa siskolle oppitunti tunteilla leikkimisestä." Verna odotti kuuliaisesti hymyillen, kunnes Orlando saisi sidottua kengän nauhansa ja tulisi sisälle. "Testataanpas poikasi uskollisuus", Inkeri kuiskasi Vernalle. Tämän hymy jähmettyi kasvoille.

"Vernaa ei näy ja olen nähnyt, miten katsot minua...", Inkeri aloitti viettelevästi. Orlando vilkaisi ovelle ja päätti antaa Inkerin viedä. Verna kerkesi juuri sen jälkeen ovelle sanoen hiljaa "Ei". Mitä hän olisi voinut tehdä, erottaa poikaystävänsä ja siskonsa toisistaan hyppäämällä väliin? Sitten hän halusikin nähdä, olisiko Orlando uskollinen. "Ei niin kiltti voi satuttaa minua..."

Sitten se tapahtui, Orlando itse aristelevasti suuteli Inkeriä. Inkeri irvisti pojan kokemattomasta suukosta, mutta kesti urhoollisesti. Verna tunsi maailmansa luhistuvan. "Miksi? Meidänhän piti olla onnellisia yhdessä."

Sitten hän paljasti itsensä oven takaa ja huusi ääni särkyen: "Sinä...Juuri aamullahan kerroit rakastavasi vain minua, et ketään muuta! Ja nyt...En voi enää luottaa sinuun, en halua nähdä sinua!" Orlando alkoi surkeasti vollottaa epätoivoisena huolimattoman tekonsa tähden. Vernan oli vaikea pidätellä kyyneleitä, lyhyt onni ei ollut kauan kestänyt. Inkeri nyrpisti nenäänsä ja oli valmiina lähtemään paikalta.

Verna juoksi siskonsa kiinni ja käänsi ympäri sanoen: "Miksi teit näin? Miksi leikit kaikkien tunteilla? Miksi et voi olla...normaali? Tuollainen omistushaluinen lehmä, riitojen kylväjä olet aina ollut!"

"Tuo sattui...Ja itsehän tämän aloitit. Jos olisit antanut asioideni olla, olisin vielä Anon kanssa ja sinä rakkaan Orlandosi! Ainakin siihen asti, kunnes hän olisi pettänyt sinut myöhemmin. Miksi minulle on suotu noin ylireagoiva ja toisten asioihin puuttuva, nipottava sisko?!" Orlando katsoi paremmaksi poistui siskosten syytellessä toisiaan irvistettyään ensin häntä koskevien sanojen kohdalla.

Lopuksi Verna ja Inkeri tuijottivat toisiaan mitä syvintä inhoa tuntien.

"Verna, voinko mitenkään hyvittää..." "Et, mene pois. Kun olet kerran pettänyt, en voi enää luottaa sinuun." Verna huokaisi ajatellessaan: "Ehkä Inkeri oli oikeassa, poikiin ei voi luottaa, jos Orlandokin petti minut..." Orlando yritti epätoivoisena halata Vernaa, mutta tämä kaikkosi nopeasti kauemmas.

Inkeri sattui näkemään ja jatkoi esitystään päämääränään estää Orlandon ja Vernan sopiminen: "Mitä, etkö enää pidäkään minusta? Ensin suutelit ja sitten yrititkin kajota vielä siskooni! Kyllä pojat ovat typeriä!" Orlando päätti, ettei palaisi sille seudulle menetettyään molemmat sisarukset.

Inkerillä on kaksi vihamiestä lehteä viemässä ja roskista potkimassa sekä yksi vihanainen, oma sisko. Tätä menoa lukumäärä saattaa vain kasvaa...

Lopun päivää Verna kuivasi vessan lattiaa päästämättä Nisseä korjaamaan koko ajan lisää vuotavaa suihkua. "Miksi-minulla-on-noin-ääliömäinen-jääräpäinen-omistushaluinen-pojannielijä-siskona!? Äh!!", Verna sadatteli kuivausliikkeiden tahdissa lopulta kaatuen mahalleen vesilätäkköön, johon jäi nyyhkyttämään. "En enää ikinä halua rakastua, jos se sattuu näin paljon", hän vannoi itselleen.

Inkeri purki raivonsa läksyihin, paperin hän kumitti monta kertaa puhki hutiloidessaan. "Miksi Verna yrittää olla jokin esiliina? Pitäisi huolta vain omista asioistaan! Omapahan on päätökseni, jos haluan pyörittää montaa yhtä aikaa..."

Nissestä tuli välissä tällainen vanhus.

Verna hajotti vanhan nukkekodin, se muistutti häntä ajoista jolloin hän oli siskonsa kanssa leikkinyt sen ääressä. "Se kiero, katala, juonitteleva..." Inkeri oli kuin ei kuulisi tai näkisi mitään.

"Tässä lentää vanha nukkekoti roskiin", Verna toitotti kuuluvasti uunia harvinaisen kunnolla jynssäävälle Inkerille. Inkeri ei sanonut mitään, vaan tyytyi irvistämään pesusienelle.

"Mikäs teitä tyttöjä vaivaa? Yleensä juttelette kuin papupadat..." "Ei tässä mitään, kurkku vain kipeä eikä aina tarvitse olla niin tuttavallinen." "Verna...Minä kostan vielä jotenkin Orlandon ja Anon edessä aiheuttamasi nöyryytyksen!" Inkeriä eivät pojat huolettaneet vaan se, että Verna oli vihdoin noussut häntä vastaan eikä aikonut antaa periksi.

Suhdekiemuroita, jääkö sisarusviha pysyväksi?