photo 7c7aloitus.png

Tässä onkin ehtinyt taas muutama kuukausi vierähtää sitten viime osan. Pisin tauko ehkä tähän mennessä... Mutta sitä se aikuisuus teettää. Ja opiskelu. Aina joko töitä tai opiskelua, ei lomaa. Opinnoissa on alkanut maisterivaihe ja siinä on taas oma työnsä... lisäksi viikonloppuisin on ollut niin paljon menoa etten ole ehtinyt käymään kotona ja Sims 2 tietokoneella niin paljon kuin ennen kesää. Mutta nyt tässä lokakuun vaihteessa meno on vähän hellittänyt kun uusien opiskelijoiden bileet (joihin tuutorina on tullut mentyä...) ynnä muut suuremmat viikonloppumenot alkavat olla pois alta :) 

Sitten vielä jotain hyvin jännää: olen kirjoittanut paperille loppujen osien käsikirjoitukset. Niitä tulee vielä näillä näkymin muutama, en ole ihan varma jaanko vielä jotkut pienempiin osiin tai vastaavaa, mutta alle 75 osan tullaan näillä näkymin jäämään... Tällä työtahdilla tulee menemään vielä vähintään vuosi :P Mutta sitä kohti mennään.

Lukemisen iloa! Kiva kun teitä on vielä mukana lukemassa :) (ps. kuvia on aika paljon mutta tekstiä tavallinen määrä ja niitä kuvia on tavallista enemmän mokaosiossa... sattui kaikennäköistä pelaillessa tällä kertaa)

**********************************************

 

Kuravesi lätsähteli joka askeleella ja pursusi sisään likomäristä kangaskengistä. Inari ei voinut olla irvistämättä ja totesi suurimpien vesilätäköiden väistelyn turhaksi jatkossa. Jalkojensa sijaan tyttö alkoi katsella ympärilleen tällä kalliiden asuntojen tympeän mutta lyhyimmän reitin seudulla voidakseen keskittyä johonkin muuhun kuin hiipivään jäsenien kylmyyteen.

photo Sims2EP8201506281706.png

”Just tollanen kermaperse huippulukaali… Niin paljon tilaa että kerrostalollinen ihmisiä mahtuisi asumaan”, Inari mietti suu arvostelevassa mutrussa. Hänen oma kotinsa sijaitsi tämän hienoimman ja kalleimman alueen laidalla – talo oli iso mutta ei liioittelua, toisin kuin tämä hölmö paisunut täytekakku.

photo Sims2EP8201506281704.png

”Voi hemmetin kermaperseet ja luokkanormit”, joku toinenkin kirosi saman talon edustalla, polki jalkaa ja ärähti ääneen turhautuneena.

photo Sims2EP8201506281702.png

”...Ei ole totta”, Inari hymähti ääneen hengettömästi. Askeleet hidastuivat nopeasti ja viimeiseltä askeleelta jäi jalka ilmaan. Ilme muuttui pian hämmentyneestä kiinnostuneeksi, suuriksi levinneet silmät kaventuivat ilkikuriseen virneeseen. Askeleet jatkuivat toiseen suuntaan.

photo Sims2EP8201506281710.png

”On niin hieno systeemi joo! Mä vittu palellun!”

”...Viola...?”

Vaaleaverikkö kääntyi salamannopeasti ympäri.

photo Sims2EP8201506281712.png

”Ai, huh, Inari...” Viola asetti käden lantiolleen muka rennosti, mutta tärisi jähmeänä kylmästä ja joutui oikomaan naamalle valahtaneita kutreja sivuun.

”Mitä ihmettä sä yrität, Viola? Murtautua tähän pytinkiin jalkaa polkemalla?” Inari kysyi yrittäen pitää naamansa peruslukemilla, vaikka suupieliä nyki.

”No tota... Äh ihan sama vaikkei se sulle kuulu. Joo yritän. Mutta hei mä asun täällä, jos et muista.” Inari puraisi huultaan vähän nolostuneena. Ei, hän ei muistanut. Koulussa ja muualla oli kyllä nähty Violan kanssa tulehtuneiden välien hiljalleen korjaannuttua, mutta lapsuuden ystävyys ja kyläilyt tuntuivat olevan silti kaukaista mennyttä aikaa.

photo Sims2EP8201506281721.png

”Juu mutta siis unohdin yhden avaimen kotiin ja nyt niistä muista ei ole hyötyä kun meillä pitää tietenkin olla kaikkein hienoimmat varashälytysjärjestelmät niin kuin muilla seurapiirikanoilla ja isä ja äiti on jossain kokouksessa taas joissa ne ei vastaa puhelimeen vaikka presidentti soittaisi saati joku tytär kun ne on enemmän naimisissa perheyrityksensä kuin toistensa kanssa…” Viola pudisti vuodatuksensa lopuksi päätään turhautuneena puuskahtaen. Vesipisarat lensivät tytön tukasta. Oli ilmeisesti sateenvarjokin unohtunut.

photo Sims2EP8201506281714.png

”No mikset sitten vain murtaudu ja anna hälytysten huutaa? Ikkuna rikki vain tai mistä nyt teille pääseekään sisään ilman avaimia. Ei uuden ikkunalasin ostaminen nyt niin iso menoerä sun perheelle voi olla”, Inari ehdotti naurahtaen. Viola pudisti nopeasti päätään.

”Mä oisin arestissa loppuvuoden. Hälytysfirman vartijat ryntäisi turhaan paikalle ja se maksaa puhumattakaan siitä että kaikki saisi tietää ja luulisi tyyliin että olisin joku rikollisenalku... Ei se mua haittaa mutta se olisi mun vanhemmille niiiin noloa ja mulle sopimatonta käytöstä, niin kuin melkein kaikki muukin hauskanpito ja jännitys”, Viola selitti posket ärtymyksestä punehtuen.

photo Sims2EP8201506281724.png

”No tota...” Inari aloitti, astuen lähemmäs.

”Ilmeisesti sä unohdit myös sateenvarjon kotiin tai kävit katuojassa uimassa”, Inari päätteli ja sai Violan pyöräyttämään silmiään ja puuskahtamaan: ”mutta joka tapauksessa sä olet märkä ja palelet. Haluutko tulla tohon lähelle meille oottamaan että sun porukat tulee kotiin? Jos ei muuta niin meidän eteisessä on lämpimämpää seistä märissä vaatteissa kuin tässä teidän kuistilla niin luksus kuin se varmasti onkin, luokkanormit vai mitä mä kuulin?”

photo Sims2EP8201506281726.png

”Mä en ymmärrä miten sä et saa useammin turpiis kun oot tollanen ainainen piilovitt... piilovitsailija”, Viola huokaisi naurahtaen.

”Eli joo vai ei? Joo? Koska sä hymyilet”, Inari varmisti.

”Joo ihan miten vain. Mutta en aio tulla vain seisomaan ovenpieleen”, Viola lupasi.

photo Sims2EP8201506281728.png

”No sitten mennään ennen kuin mun jalat alkaa kasvaa sammalta! Mullakin unohtui sateenvarjo”, Inari hoputti.

”Saappaat tänne olisi tarvinnut...” Viola säesti.

”Ja unohtamisesta puheen ollen, älä unohda sun kallista merkkilaukkua jossa on varmasti samaa lapsityövoimalla väkerrettyä merkkikamaa lisää sisällä luokkanormeja ja statussymboleita ja mitä lie”, Inari huomautti. Viola kävi hakemassa laukkunsa vastahakoisen oloisesti.

”Tästä ei ole yhtään pitkä matka enää mutta mä voin silti kantaa prinsessan laukun jos turhamaisuus alkaa painaa liikaa.”

”Turpa kiinni jo tai mä oikeesti palaan tohon portaille istumaan.”

-----

photo Sims2EP8201507190016.png

”Ei täällä ole oikeastaan mikään muuttunut sitten sun viime käyntien... Paitsi että nuket ja muut lelut on jo Petrankin jäljiltä hamstrattu aikaa sitten piiloon. Niin ja täällä on useammin näin hiljaista kun me ei olla enää kersoja niin äiti ja Miro saa tehdä enemmän töitä ja Niklas ja Petra huitelee aina jossain bändin tai kaverien kanssa...  Kuten nyt huhuu onko täällä ketään?”

photo Sims2EP8201507190017.png

Inari painoi suunsa tyytymättömäksi viivaksi kun ei saanut Violalta mitään vastausta tai edes tiennyt oliko tämä kuunnellut alkuunkaan. Inari kuitenkin pääsi nopeasti pahastuksensa yli niin kuin ennenkin ja asteli uteliaana Violan luokse, joka oli pysähtynyt nopeasti ja jähmettynyt hiljaiseksi.

 photo Sims2EP8201507190021.png

”Täällä ei... todellakaan ole mikään muuttunut. Vain me”, Viola huokaisi hitaasti ääneen.

photo Sims2EP8201507190022.png

Viola oli jo jatkamassa tutustumiskierrosta, kun hänen peräänsä hiippaillut Inari kopautti muistelmiin uponneen Violan olalle ja katkaisi tytön tien.

photo Sims2EP8201507190025.png

”Mä kyllä haluaisin tarjota sulle muutakin kuin lämpimän paikan odottaa. Tänne rahvaallekin tulee suihkuun lämmin vesi ja meidän alakerran kuivuri ehtii hurista sun vaatteet kuiviksi sillä aikaa, ettet sä saa jotain keuhkokuumetta mun vahtivuorolla”, Inari sanoi suoraan vakavalla naamalla. Sanojensa painoksi punapää loi nopean katseen Violan märkänä roikkuvasta tukasta kenkiin, jotka jättivät pieniä lätäkköjä jälkeensä. Violan lämpimään pääsystä punastuneet posket tummenivat vähän lisää ja tyttö käänsi värähtäen katseensa.  Inari sai tilaisuuden hymähtää tietäväisesti.

photo Sims2EP8201507190024.png

”No tota... Se olisi ihan ok varmaan, jos siitä ei ole vaivaa liikaa”, Viola myönsi hiljaa, yllättyneenä Inarin yhtäkkisestä vilpittömästä huomaavaisuudesta ja ystävällisyydestä.

”No nyt mä ainakin vaadin sua menemään lämmittelemään, sähän sössötät niin kuin olisi posket jäässä! Eikä siitä ole yhtään vaivaa ei ei, mun pitää omatkin vaatteet kuivata joka tapauksessa.” Viola hymyili pienesti Inarin sanoille. Näin oli melkein parempi, pientä pisteliäisyyttä mukana niin Inari oli heti enemmän oma itsensä. Jokin aika sitten Viola ei ollut voinut sietää tätä Inaria – ja nyt jo pienestä meinasi tulla sitä ikävä.

photo Sims2EP8201507190033.pngphoto Sims2EP8201507190027.png

”Kiitti, Inari”, Viola tunsi tarpeelliseksi kääntyä ympäri ja kiittää vielä erikseen kunnolla ääneen kun ei ollut sitä vielä tehnyt.

”Äh mitä turhia. Sä kuulostat siltä kuin mä olisin vieläpä luvannut koko meidän perheen shampoo-, hoitoaine- ja saippua-arsenaalin sun käyttöön sadevedestä tahmean tukan selvittelyyn.”

Hämmentynyt hiljaisuus valtasi hetkeksi eteisen, mutta sitten Viola hymyili pienesti toiveikkaana.

”No saat tietenkin käyttää, kunhan et jää asumaan sinne. Mä ehkä haluaisin ehtiä tehdä yhdessä jotain pientä edes ennen kuin sun pitää lähteä taas”, Inari lupasi ehtojen kera. Viola mumisi myöntävän vastauksen huvittuneena ennen kuin katosi kylmän kangistamin askelin kylpyhuoneeseen.

 photo Sims2EP8201507190034.pngphoto Sims2EP8201507190035.png

”Mä siis käyn heivaamassa meidän vaatteet kuivuriin niin jätä ovi auki niin mä tuun hakemaan kunhan saat riisuuduttua”, Inari muistutti kun kuuli ensimmäisen vaatekappaleen tumpsahtavan pehmeästi lattialle seinän takana. Ja seuraava, vähän ehkä eri paikkaan.

”Äläkä heittele niitä mihin sattuu en ole mikään palvelija, vaikka sä oletkin ehkä paikallinen prinsessa, pliis Viola.”

”Lopeta jo toi prinsessasoopa”, Inari kuuli naurahduksen ovenraosta. Ovi meni kiinni, mutta Inari ei kuullut lukon naksahdusta. Pian suihkun hana kääntyi auki ja veden kohina kuului vaimeana seinän läpi. Viola kuitenkin jatkoi kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä puhumista.

photo 1fdSims2EP8201507190035.png

”Ehkä mä olen prinsessa, yksi niistä, mutta se valtakunnan yleisesti paheksuma hupakko, mutta en niin paha kuin Tessa, kuulitko sä kun...” Inarin suupielet kääntyivät pieneen virneeseen samalla kun hän liittyi keskusteluun seinän toisella puolella. Inari laski laukun olaltaan ja istahti sille ainoalle olohuoneen tuolille, jonka kankaassa ei näkyisi märkien farkkujen jättämä läntti niin kovasti. Märät vaatteet saisivat odottaa nyt kuivuriin pääsyä. Inaria ei haitannut, hänelle oli tullut heti lämmin kun oli päässyt Violan seuraan.

-------

photo Sims2EP8201507191220.png

”Joo-o, joo-o...” Inari hymähteli viimeisimmälle jutulle ennen kuin venytteli hartioitaan ja rykäisi aiheenvaihdoksen merkiksi.

”Tota Viola, ulkona alkaa jo hämärtää ja kaikkea sä oot ollut siellä melkein tunnin. Kohta tulee ainakin mun porukoita kotiin ja kaikkea”, Inari huomautti.

Sims2EP8%202015-07-19%2012-41-08-53.jpg?

”No joo, oonhan mä ollut täällä jo vähän ekstraa. En mä näin kauan tavallisesti viivy rusinoimassa ihoani kuitenkaan, tiedäthän, joten älä vaivaudu huomauttelemaan siitä”, Viola huikkasi vastaukseksi.

photo Sims2EP8201507191232.png

”Ai jaa? Onko meillä niin ihana suihku sitten vai mistä on kyse?” Inari uteli kuitenkin aiheeseen tarttuen.

photo Sims2EP8201507191239.png

”No itse asiassa mun viipyminen riippuu täysin eräästä toisesta ja tätä menoa tulee pitkä ilta.”

photo Sims2EP8201507191235.pngphoto Sims2EP8201507191308.pngphoto 1a7Sims2EP8201507191308.png

”Ai jaa, kenestä? Tunnenko mä sen?”

”No, se riippuu täysin tästä eräästä...Toistaiseksi paksukalloisen oloisesta yksilöstä, tai tarkoituksellisen ilkeästä, koska sillä on kestänyt niin kauan, enkä tarkoita vaan tätä suihkua.”

photo Sims2EP8201507191241.png

Kylpyhuoneen ovi ei ollut vieläkään lukossa.

photo Sims2EP8201507191322.pngphoto Sims2EP8201507191332.png

”Paksukalloinen. Mä en ikinä halunnut olla sulle ilkeä, enkä aio antaa sulle muuta kuin iloa tästä lähtien, jos annat, Viola.”

"..."

 

photo Sims2EP8201507191334.pngphoto Sims2EP8201507191330.pngphoto Sims2EP8201507191348.pngphoto Sims2EP8201507191400.png

Kiihkeän yhteisymmärryksen hetken keskeytti tyttöjen onneksi synnyttämään alkavan perheen kissan kaamea mourunta ennemmin kuin pian tämän jälkeen ensimmäisenä kotiin tullut Niklas. Jos nyt kissan mourunnan perusteella luuleminen että talo on tulessa on yhtään sen mukavampi keskeytymistapa.

photo Sims2EP8201507191728.pngphoto c00Sims2EP8201507191731.pngphoto 98fSims2EP8201507191731.png

Kolme pörröistä harmaata pentua Claudia synnytti, kaksi urosta (Ash ja Clay) ja yhden naaraan (Cinder).

******

photo Sims2EP8201507191734.png

”Voi että, en uskonut että pääsisin näkemään pieniä suloisia karvapalloja taas näin pian. Ihanaa, Claudia, kolme tervettä pentua!” Claudia-emo vahti tyynenä mutta silmä kovana kuinka hänen pentujaan käsiteltiin. Pennut olivat kuitenkin yhtä hellyyden kipeitä ja tyytyväisiä oloonsa kuin tottunut käsittelijänsä, joten emo rauhoittui pian ja alkoi pestä itseään.

photo Sims2EP8201507191735.png

”Voi tuituitui pikku höpönassu, nöpönenä, nuin!” Sitten Maria pidätteli naurua.

”Rypyt lisääntyvät mutta lapsenlapset eivät. Pitää teitä pikkuisia halia ja pusutella siihen asti... Hohhohoijaa mitäs järkevää olin aikonut vapaapäivänäni tehdä?” Maria mietti laskiessaan pennun alas, pikkuisen jalat kävivät jo ilmassa kuin pentu ei olisi malttanut odottaa pääsyä juoksentelemaan vapaasti. Maria katseli pennun menoa hellyyden täyttämin silmin ennen kuin rykäisi ja palautti mieleen omat sanansa.

photo Sims2EP8201507191738.png

”Ensinnäkin nyt on tullut nautittua jo tarpeeksi talon nopeasta tyhjenemisestä ja omasta rauhasta, voisi pukeutua säädyllisesti, toisin kuin eräs kaksoisveli minä en vietä koko vapaapäivääni yöpaidassa...”

photo Sims2EP8201507191741.png

”Onpas täällä hiljaista ja rauhallista. Onko viime vapaapäivästäni yksin talossa muka näin kauan... En edes muista viime kertaa. Yleensä olen pitänyt näitä viikonloppuisin kun lapsetkin ovat kotona, mutta nyt kaikki ovat jo niin niin aikusia ja menoa on koko ajan, joten turha haaveilla enää yhteisistä perheilloista muuta kuin pakottamalla ja vapaapäivät voi pitää silloin kuin tuntuu siltä.”

photo Sims2EP8201507191742.pngphoto 288Sims2EP8201507191742.png

”Voi Petra, niin tunnollinen ja kiltti, mutta joissain tapauksissa yhtä tunnollisen hajamielinen... On harvinainen kerta kun muistaisit edes kahtena päivänä peräkkäin pedata petisi.”

photo Sims2EP8201507191743.png

”Ja Niklasta on täytynyt tänään hermostuttaa jokin kovasti. Tavallisesti tarvitsee vain vilkaista ovelta ja kaikki on kunnossa, mutta... Noh, jos vielä on poika hajamielinen kotiin tullessaan niin pitääpä hienovaraisesti kysellä.”

photo Sims2EP8201507191744.png

”Ja sitten kaiken huippu, Inari, aina ainakin täällä saa käydä... Ei hetkinen. Taas kerran se onkin pedattu ja oikein siististi vieläpä. Onpas ihmeellistä. Inari on ollut oudon tunnollinen ja ahkera ja tehnyt kaiken vieläpä hymyssä suin ja hyräillen viime aikoina. Ai niin. Se on se ihastuminen. Tai rakkaus, jos tytöltä kysytään... No niin löytyihän se syy tälle kaikelle taas kun muisti vähän aikaa pohtia asiaa ennen kuin luuli että tyttö on sairas tai jotain. Jotkut tosin laskevat rakkauden sairaudeksi, ehkä ihan syystä...”

photo Sims2EP8201507191745.pngphoto Sims2EP8201507191748.png

”Noh, minua sellainen ei enää varmasti pääse hetkauttamaan. Olen liian vanha rakastumaan enää niin hullaantuneesti. Kokenut kerran ja kyllästynyt tavoittelemaan samaa uudestaan. En jaksa enää heittäytyä, ei tarvitse, olen tähän kaikkeen aivan tyytyväinen. Ei tarvitse rypyistäkään huolestua kun ei tätä pärstää tarvitse mihinkään säästellä. Tämä perhe tarjoaa ihan tarpeeksi jännitystä elämään. Ja kohta niitä jäseniä pitäisi alkaa tippua kotiin... Muistavatkohan että olen täällä tällä kertaa odottamassa?”

-----

photo Sims2EP8201507191815.png

”Ja sitten me voidaan... Ei hemmetti mikä toi mökä on kukaan meidän perheestä tai sisäpiiristä ei kiduta pianoa noin kuka vittu tänne on nyt kutsumatta tunkenut”, Inari kiehahti heti tomeriin juoksuaskeliin kun oli päässyt sisälle asti.

photo Sims2EP8201507191816.png

Viola ei ehtinyt kuin huokaista kun Inari oli jo talsinut kuuloetäisyyden ulkopuolelle. Viola pudisti päätään, pitkät uudet hiuslisäkkeet heilahtivat samalla kun Inarin entistä lyhyempi tukka pomppi tytön tömistellessä kauemmas. Lyhyt haikea hymy kävi Violan huulilla – yhteinen kampaajakäynti pitkäaikaiset haaveet toteuttaen oli ollut yksi yhteisistä uskaliaista yhteisen taipaleen alkamista merkitsevistä teoista. Kovin sen julkisempia tekoja ei voinut harrastaa. Tämänkin olisi kuulunut olla yksi niistä harvoista vapaista päivistä ainoassa turvasatamassa Lehtotiellä. Inarin perhe tiesi, Niklaksen alati käyvät bändiläiset tiesivät – ja kaikki tiesivät myös pysyä hiljaa, etteivät Violan vanhemmat saisi vihiä ja viheltäisi peliä poikki.

photo Sims2EP8201507191807.pngphoto Sims2EP8201507191808.png

 ”Joo, oli se hienoa, Erik, osaatko vielä jonkun kappaleen...” Petra kehotti vielä aiempaa poissaolevammin. Hän oli kuullut peittelemättömän kovan ulko-oven käymisen ja vielä peittelemättömämmät, lähestyvät askeleet.

photo b52Sims2EP8201507191808.pngphoto Sims2EP8201507191809.png

”Aa, kas Petra, en kuullutkaan että olet täällä jo kotona”, Inari ilmestyi sirkuttamaan väkinäinen hymy kasvoillaan. Erik ei keskeyttänyt soittoaan, hädin tuskin nytkäytti päätään jonkin muutoksen huomaamisen osoittamiseksi. Inari nyökkäsi vielä väkinäisemmin hymyillen pojan niskalle.

”Tämäpä sattumaa, koska mietin että juuri sinulle minulla oli asiaa. Mennään tuonne sivummalle ettei tämä musisointi keskeydy takiani”, Inari ehdotti, ennemmin käski nykäistessään sanojensa päätteeksi Petran käsivarresta pitäen mukaan.

Inarin onneksi Viola oli älynnyt mennä jonnekin syrjemmälle. Ettei tämä Erik pääsisi vahingossakaan näkemään Violaa ja Inaria yhdessä, enemmän kuin tytöt tavallisesti toisiaan tapasivat. Lisäksi eteinen oli sopivasti tyhjentynyt pientä keskustelua varten mikä Inarilla oli mielessä.

photo Sims2EP8201507191805.png

”Petra, mitä hemmettiä, mähän kerroin että me ollaan Violan kanssa tulossa tänne hengaamaan. Sitten sä oletkin raahannut jonkun... jonkun...”

”Niin mitä, Inari? Eikö kellään muulla saisi olla rakkauselämää kuin sulla? Tai yleensäkään mitään elämää, kun sä raahaat sitä Violaa tänne melkein joka päivä”, Petra hymähti tyytymättömänä.

photo Sims2EP8201507191804.png

”Rakkauselämää mitääh? Tollanen muka intellektuelli pianoa hakkaava huohottava kauluspaitaällötys älä nyt viitsi Petra. Se ei osaa sanoa koko sanaa sen paremmin kuin soittaa pianoakaan, sulla olisi varaa paljon parempaankin siskokulta, lisää syytä lempata se äkkiä”, Inari naurahti ilkkuvasti.

”Inari et viitsisi olla noin ilkeä. Erik on ihan kiva”, Petra kivahti suutahtaneena.

”No siinä se vika onkin, ihan kiva ei ole minkään väärti. Kuuntele kuule vanhempaasi”, Inari jatkoi. Oli epäselvää ajatteliko hän enemmän omaa vai tosissaan Petran etua. Joka tapauksessa Petra pullisti poskensa tuohtuneena kuin sieltä purskahtaisi kohta kiperiä sanoja, mutta tyttö rauhoittui sitten puuskahtaen.

photo Sims2EP8201507191806.png

”Ääh. Okei, olet ehkä oikeassa Erikin ja minun suhteen. Mutta ei ole kuitenkaan kivaa kun mä en saa enää tuoda melkein ikinä kavereita tänne, kun aina sä oot täällä susipareilemassa Violan kanssa, ottaa päähän...” Petra valitti. Inari kohautti olkiaan.

”Hei tää on munkin mielestä toivottavasti väliaikaista kun ei ole yhtään kivaa piilotella ja varoa koko ajan vaikka tää tuntuu maailman oikeimmalta ja parhaimmalta jutulta”, Inari totesi sovittelevasti ja katseli siskoaan odottavasti.

”Okei, mä pyydän Erikiä lähtemään jollain syyllä ja yritän muistaa jatkossa paremmin mitä olet ilmoittanut”, Petra huokaisi.

photo Sims2EP8201507191810.png

”Jes! Tänään tehdään kaikkea mahtavaa”, Inari tarttui heti tilaisuuteen ja lähti virnistäen etsimään Violaa.

”Hei eikö edes kiitosta? Kun mä uhraan koko sosiaalisen elämäni tätä menoa teidän takia, en voi tuoda tänne ketään niin usein kuin ne tai mä haluaisin”, Petra valitti.

photo Sims2EP8201507191811.png

”Okei kiitos ja nohei onhan niitä luotettavaksi todettuja ajanviettokavereita vaikka koko Niklaksen bändi. Pekko on tulossa tänne tänään Niklas viestitti ja ainakin mun mielestä te tuutte hyvin toimeen. Eikö olisi helppoa myös valita poikaystäväehdokasta valmiiksi sisäpiiriin kuuluvista hmmh?” Inari vihjaili.

”M-mitä?” Petra änkytti säpsähtäen. Inari pystyi melkein vannomaan että tiesi äänen perusteella siskonsa punastuvan.

”Kuulit ja ymmärsit kyllä. Jopa Pekko olisi ainakin paljon parempi kuin...”

photo Sims2EP8201507191812.png

”Joo joo ymmärrän vähemmästäkin käyn sanomassa pikaiset heipat heilalleni jotta pääset muhinoimaan omasi kanssa ilman paparazzeja”, Petra murisi punastuneena tömistellessään Inarin ohi. Inari myhäili itsekseen huvittuneena ennen kuin huomasi silmäkulmastaan Violan hiippailevan jääkaapille keittiössä.

”Siellähän sinä olet... Vaaratekijä poistuu kohta niin voidaan tehdä mitä vain. Kun Petrakin menee varmasti päästelemään höyryjä omaan huoneeseensa.”

photo Sims2EP8201507191814.png

”Tota Inari siis mun sisko se äskönen punapää tiedäthän?”

”Joo se hyv... kivan... mukavan näköinen”, Erik takelteli. Petra katsoi ilmeettömänä hetken Erikiä. ”Niin siis sun sisko joo tai siis en tiennyt että se on sun sisko niin mitä siitä?” Petrasta ei tuntunut enää niin tylyltä keksiä tekosyytä jolla päästä eroon koko ajan mauttomamman oloisesta Erikistä.

”Niin Inari tuli muistuttamaan että äiti on kutsunut tänään vieraita ja tykkäisi jos meillä ei olisi ketään kavereita kylässä...” Petra selitti mahdollisimman pahoittelevasti mutta ei voinut olla painottamatta sanaa kaveri. Onneksi Erik ymmärsi ja lähti lyhyiden heippojen saattelemana.

photo Sims2EP8201507191829.png 

”Heipä hei tytöt... Ihan noin vinkiksi että kai se Miro tulee ennemmin töistä kotiin tässä pian, ettääh... Voisi vaihtaa ehkä pienemmälle vaihteelle”, Pekko ehdotteli kiirehtimättä pysähtyessään matkalla Niklaksen huoneeseen.

Viola ja Inari irrottautuivat toisistaan vastahakoisesti tuuman päähän. Inari kurotti päätään jotta sai luotua Pekkoon pisteliään katseen.

photo Sims2EP8201507191830.png

”No et ole mikään äiti eikä Miro ole täällä vielä, joten anna meidän olla ja jatka matkaa, ja olisit niin kuin Niklas joka tuli jo ja kulki kiltisti ohi mitään sanomatta”, Inari totesi ilottomasti.

”Ei mua haittaa ei ei ollenkaan, mutta siis pian... Okei okei mä meen”, Pekko myöntyi ja nosti kädet sovittelevasti ilmaan kun sekä Inari että Viola näyttivät nuorelle virnuilevalle miehelle rumaa käsimerkkiä ja jatkoivat keskeytynyttä kanssakäymistään.

 photo Sims2EP8201507191838.pngphoto Sims2EP8201507191841.png

”Hei, tytöt. Ei tässä muuta kuin mietin että Maria tulee kohta töistä...” Miro ei pysähtynyt sen kummemmin katselemaan tai jakelemaan lisää neuvoja.

photo Sims2EP8201505181725.png

”Noh, en tiedä, kai tää oli tässä, ollaan vaan tai siirrytään mun huoneeseen, vaikka Niklas ja Pekko tohisee heti seinän takana jotain bändijuttuja...” Inari mutisi pettyneenä.  Mitä enemmän porukkaa kotiutui arjen toimista, sitä vähemmän mukavia yksityisiä nurkkia talosta löytyi niin iso kuin se olikin. Kun jokin kellari tai sauna ei houkuttanut tyttöjä, jotka olisivat kuuluttaneet roihahtaneen lempensä koko maailmalle jos olisivat vain voineet.

”Noh, ollaan tässä vielä hetki näin jooko ja sitten voidaan katsoa yhdessä sylikkäin vaikka telkkaria”, Viola ehdotti ja veti ehdotuksen johdosta uudelleen hymyilevän Inarin hellään suukkoon.

photo Sims2EP8201507191847.png

”Hei, tytöt. Mitenkäs on päivä mennyt? Olen vain keskittynyt ylhäällä kirjan lukemiseen aamusta lähtien ja nyt kun sain sen luettua ja palaan todelliseen maailmaan niin kaikki ovatkin jo kotona”, Maria tervehti käveltyään tyttöjen yllätykseksi yläkerrasta kankein jaloin, kun nämä odottivat koko ajan ulko-oven käyvän vielä kerran.

”Iihan hyvin on mennyt mutta hei, oliko sulla vai vapaapäivä? Olitko sä täällä koko ajan?” Inari tenttasi. Maria nyökytteli päätään kysymyksille keskittyessään samalla kaloihin.

photo 7c4Sims2EP8201507191846.png

”...Aha”, Viola hymähti hiljaa turhautuneena niin, että vain Inari kuuli. Hyvää yhteistä aikaa tuntui menneen hukkaan jotenkin.

”Mennäänkö nyt sinne yläkertaan kuitenkin?” Inari ehdotti toiveikkaana saadakseen rakkaan Violansa suupielet kääntymään taas ylöspäin.

”Ääh, mun pitää mennä kotiin tai äiti alkaa taas soittelemaan perään ja kyselemään tarkemmin keiden luona vietän aikaani jos sitä alkaa kulumaan tavallista enemmän... Ja tiedät millaisia ’kavereita’ mulla on, jos mä pyydän niitä valehtelemaan että oon niiden luona kun oonkin täällä niin ne kiinnostuu vain tilaisuudesta sysätä yksi lisää alas parrasvaloista jollain skandaalilla…” Viola mutisi harmissaan. Inari painoi päänsä yhtä harmistuneena. Ei kannattanut yhtään alkaa koettelemaan onneaan Violan vanhempien kanssa. ”Me ollaan skandaali, Inari.”

photo Sims2EP8201507191848.png

”...Okei, ehkä niin”, Inari myöntyi hiljaa, ”Mutta ei se mitään. Tämähän on vain väliaikaista, niinhän? Joku päivä me saadaan olla yhdessä niin paljon kuin halutaan ja missä vain halutaan”, Inari huokaili.

”Toivottavasti siihen ei mene kauan, ja toivottavasti se on edes mahd...”

”Mä lupaan, Viola, kuuletko. Joku päivä vielä.”

-----

photo Sims2EP8201507312024.pngphoto 7c8Sims2EP8201507312024.png

Pekko leikki hajamielisesti kissanpentujen kanssa pureskellessaan leipää samalla. Ensin Niklas oli kutsunut hänet illaksi käymään vaikka Niklaksen täytyi aivan hyvin tietää, että Pekolla oli seuraavana päivänä tärkeä korotustentti. Ja sitten Niklas käski Pekon menemään hakemaan jotain syömistä ettei tulisi keskeytyksiä illan aikana… niin mihin? Pekko pudisti hitaasti päätään ja päätti vain rientää takaisin yläkertaan. Pekko kurottautui pistämään poskeensa viimeisen voileivän jämät pöydältä eikä pysähtynyt pureskelemaan tällä kertaa.

photo Sims2EP8201507312026.png

”Meneekö teillä vielä kauan siellä tietokoneella?” Pekko säikähti aavistuksen jalkojensa alta kuuluvaa huikkausta. Hänen mielestään Lehtotien kolmen kerroksen portaat olivat aina olleet jotenkin vähän levottomuutta herättävät – kuin reitti maan sisuksiin. Pekko naurahti hermostuneesti Petralle.

”Kuule en tiedä… Kysy Niklakselta. Tai älä kysykään, se on nyt jostain syystä ihan hiilenä. Ehkä parempi että kukaan ei tule kysymään meiltä yhtään mitään seuraavaan muutamaan tuntiin…” Pekko luetteli mumisten leipä poskessa.

photo Sims2EP8201507312027.png

”Okei, mä pidän vahtia. Ei mulla mitään tärkeätä ollutkaan”, Petra lupasi ja sai Pekon hymähtämään helpottuneena. Yksi kauha vähemmän sopassa.

photo Sims2EP8201507312029.png

”Tulitahan sä vihdoin, päätitkö tyhjentää koko jääkaapin kerralla vai?” Niklas murahti tervehdykseksi. Pekko irvisti itsekseen. Niklas taisi olla vähän ystävällisen maahan palautuksen tarpeessa.

photo Sims2EP8201507312033.png

”Hei, itse käskit syömään kunnolla joten älä yhtään syyttele. Ja lisäksi kerro nyt jo mistä on kyse, käyttäydyt kuin maailmanloppu koittaisi jos ei ehditä tekemään jotain kunnolla illan aikana.”

”…Okei, sori, mä oon kyllä ihan hermona koska se olisi vähän niin kuin maailmanloppu anna mä kerron niin ymmärrät… Tää alkoi koulussa psykologian tunnin jälkeen.” Pekko kohotti kulmiaan oudolle alustukselle, mutta kuunteli hiljaa.

-----

photo Sims2EP8201508011923.pngphoto Sims2EP8201508011924.png

”Voi elämä, mä en kyllä lue enää yhtään psykologiaa tän yhden pakollisen kurssin jälkeen… Ja ei olisi pitänyt säästää viimeiselle vuodelle loppukokeiden sekaan muutenkaan mä varmasti reputan tän kurssin.” Otsa kurtussa keskittymisestä huolimatta Niklas oli kuullut rauhallisesti lähestyvät ja pienen matkan päähän pysähtyneet askeleet. Etsikö se jotain vai mistä oli kyse? Niklas kääntyisi kohta katsomaan kun uteliaisuus voittaisi.

photo Sims2EP8201508011925.png

”Ootko sä Niklas? Jalava?”

photo Sims2EP8201508011929.png

”Öö… joo?” Niklas sulki kirjan. Hän oletti että olisi ehkä joutunut korkeintaan neuvomaan missä on joku luokka, mutta joku halusi selvästi puhua hänen kanssaan eikä tenttiin pänttäämisestä tulisi enää mitään. Ei Niklasta kyllä haitannut.

”Onko sulla hetki aikaa?”

”Toki. Istu vaan tohon viereen nää on kaikki vapaita.”

photo Sims2EP8201508011934.pngphoto Sims2EP8201508011936.png

”Okei, kiitti. Mä voisin aloittaa esittäytymällä. Mä olen Henri Jalava… Semi kaukaista sukua sulle joo. Silleen melkein pikkuserkku”, Henri naurahti vähän hermostuneena etsiessään oikeita termejä. Niklas nyökkäsi hitaasti ja kurtisti vähän kulmiaan.

photo Sims2EP8201508011937.png

”Okei… Mä muistan kuulleeni jotain sellaista etäisesti mutta en ole nähnyt sua aiemmin täällä. Muutitteko te tänne just vai…?”

”No se on vähän pidempi juttu enkä tullut sitä varten…”

”Mä haluaisin kuulla, jos vain käy. Kun te kerran ootte sukulaisia”, Niklas innostui. Henri kohautti kulmiaan mutta alkoi sitten ilman tarvetta uusille kehotuksille kertoa perheestään.

”Aloitetaan siitä, että mulla on viisi pikkusisarusta…” Niklaksen silmät levisivät hämmästyksestä ja Henri hymyili leveästi innostuen itsekin.

photo Sims2EP8201505181604.png

”Me ollaan käyty kaikki kotikoulua, äiti opetti. Mutta nyt meidät isommat se laittoi lukioon tänne ihan kunnolla ja aikoo laittaa muutkin ajallaan. Osin siksi että opetettavat asiat vaikeutuu ja osin siksi, että sen mielestä me tarvittiin sosiaalisia piirejä ja kavereita. Kyllähän niitä tulikin ihan eri lailla, ja pian...”

”Se punapää on kivan ja nokkelan näköinen, jos saan sanoa”, Niklas kommentoi väliin ja sai pikkuserkkunsa nyökkäämään mielissään. Niklas kiitteli itseään että alkoi nyt muistaa nähneensä Henriä juuri kuluneen lukukauden aikana joitakin kertoja, mutta ei ollut tietämättömyyttään kiinnittänyt sen enempää huomiota.

photo Sims2EP8201505181710.pngphoto Sims2EP8201505181714.png

”Niin siis meitä lapsia on kuusi. Minä vanhin, sitten tulee Tuukka, se on aika älykkö ja ehkä yleisesti meistä turhautunein isoon perheeseen, kun ei meinaa rauhaa saada. Siksi se onkin ihan innoissaan kun pääsisi pian lukioon kanssa.”

photo 89dSims2EP8201505181714.png

”Viivi on aika villi ja meneväinen tapaus, mutta tosi kiltti ja tunnollinen. Se on ihan kuin joku pikku äiti välillä. Leevi rakastaa Viiviä. Niin siis sitten neljäntenä on Leevi. Leevi on tosi ujo ja hiljainen hurmuri. Äidillä ja isällä meinasi molemmilla pudota silmät päästä kun siitä tulikin ihan punapää kun me muut ollaan ihan tummia. Mutta isoäidillä oli punainen tukka kuulemma, niin ainakin sieltä voi etsiä selitystä.”

photo Sims2EP8201505181711.pngphoto Sims2EP8201505181715.png

”Kaiken kruunasivat kyllä kaksoset. Leevi on meitä muita vähän vaaleampi, isän värinen, mutta Julia ja Kaisa ovat molemmat aivan vaaleahipiäisiä ja samalla lailla punatukkaisia kuin Leevi. Voi ne molemmat tulevat vielä vetämään puoleensa kunnon kosiojoukon... Jos siis kyseiset kosijat pääsevät ensin isovelijoukon seulan läpi”, Henri vitsaili ja naksautteli rystysiään. Niklas huomasi naurahtavansa hermostuneena.

photo Sims2EP8201505181713.png

”Aikamoista älämölöä ja kaaosta tämän joukon kanssa eläminen ja kasvaminen on tietenkin, mutta hetkeäkään en vaihtaisi”, Henri huokaisi selvästi vilpittömästi.

photo Sims2EP8201505181717.pngphoto Sims2EP8201505181722.pngphoto Sims2EP8201505181725.png

”Autetaan toisiamme, etenkin vanhempia pienempien hoidossa, ihan pyytämättäkin ja ollaan tosi lämmin ja tiivis joukko. Ainakin Viivi on ottanut tosi nopeasti Hennan, siis sen punapään mun tyttöystävän, kuin isosiskokseen.”

”Tosi kiva kuulla”, Niklas nyökytteli mielissään. Hänellä olikin vielä isompi suku kuin uskoakaan. Niklas ei syyttänyt äitiä tai Miroa siitä ettei ollut päässyt tutustumaan näihin aiemmin kun olivathan ne aika kaukaista sukua jo. Mutta nyt pitäisi Henrin kautta tutustua kaikkiin ajallaan, vihjailla vaikka Marialle että jos kutsuisi kaikki joskus syömään tai jotain…

photo Sims2EP8201508011938.png

”Mutta siis siitä päästään aasinsillan kautta siihen mitä varten oikeasti halusin tulla juttelemaan sun kanssa. Kaikki meidän perheen lapset on teidän bändin faneja”, Henri paljasti silmät innosta säihkyen. Niklas tunnisti sen ilmeen vähän liiankin hyvin ja rykäisi ettei olisi naurahtanut hermostuneena.

”Ja mä mietin että millä tavalla te ootte lähdössä sinne jonnekin ison merenrannan kaupunkiin mikä nyt olikaan missä se bändikisa järjestetään. Kun me voitaisiin tulla ilmaiseksi roudaustyövoimaksi ja mitä tahansa!” Henri ehdotti. Ja Niklas tuijotti hölmistyneenä.

photo Sims2EP8201508011939.png

”Öö… Mikä kisa?”

photo 2e5Sims2EP8201508011939.png

”Kai te nyt… Tai siis kun sinne on kaikki nuorisobändit ja muuta menossa! Tulokkaiden kisa, ettekä te ole enää edes ihan aloittelijoita niin voisitte oikeasti voittaa sopimuksen tai vähintään kasvattaa mainetta. Onhan teillekin on lähetetty kutsu? Jotain mainosta?” Niklas pudisti päätään, inhottava tyhjä tunne vatsassaan.

”Kai… Kai sinne voi vielä ilmoittautua?” Niklas kysyi nielaisten epämukavan tunteen syrjään.

photo Sims2EP8201508011941.png

”No… Joo voi varmaan jos vain paikkoja vielä riittää. Ja ainahan tulee peruutuksiakin, mutta teinä pitäisin kiirettä jos sellainen tilaisuus yleensä kiinnostaa… Se televisioidaan ja siellä on kykyjen etsijöitä ja kaikkea”, Henri kertoi jotenkin pahastuneen oloisena. Kuin Niklaksen porukka olisi pettänyt faninsa jättämällä osallistumatta sellaiseen tilaisuuteen. Ehkä siitä oli oikeastikin kyse. Niklaksesta ainakin tuntui jotenkin petetyltä.

”Joo, ehdottomasti kiinnostaa! Mä en tiedä mikä ihmeen sählinki tässä on tullut kun meidän mediaihminen ei ole ollut tästä perillä…” Niklas kuristaisi Pekon. Henrin ilme joka tapauksessa kirkastui heti.

photo 3a0Sims2EP8201508011942.png

”Kiitos kovasti infosta. Nyt ainakin te pääsette mukaan, niin paljon vain sun perheestä ja tuttuja kuin on tullakseen ja saatte olla niin paljon mukana roudaamassa ja järkkäämässä kuin haluatte”, Niklas vielä lupasi jo valmiiksi helpottuneena kuin ilmoittautuminen olisi jo tehty. Mutta nyt ainakin Niklas reputtaisi psykologian kokeensa, ja Pekko saisi reputtaa vaikka koko loppukevään tämän takia.

-----

photo 2faSims2EP8201507312033.png

Niklas muisti hyvin iltapäivällä käydyn keskustelun kokonaisuudessaan, mutta kertoi Pekolle kiireesti vain aivan välttämättömimmän. Muu saisi odottaa. Niklasta tulisi ahdistamaan siihen asti kunnes hän saisi selvitettyä kuinka iso urakka tai kiire olisi todella edessä.

”Joo tässä tää on. Tää kisa.”

”No selaa alaspäin! Missä mitä milloin ketkä voi osallistua”, Pekko hoputti. Sentään tämän oli vallannut sama kiireen tuntu kuin Niklaksen heti kun Pekko oli älynnyt minkälaisesta tilaisuudesta oli kyse.

photo Sims2EP8201507312034.png

”Joo vapaahko kokoonpano… genre… demoja…  osallistuvan bändin saavutusten yläraja… No sentään ilmoittautumisaikaa vielä kaksi päivää… Mutta äh täällä on kaikkea, mistä mä voin edes aloittaa!?” Niklas ähkäisi tuskastuneena.

”No tota… Tosta, osallistujien alaikäraja. Pysäytä tohon”, Pekko osoitti ja hetken luettuaan jatkoi: ”Tietenkin se on 18. Tai vanhempien luvalla 16 täyttänyt. Inari nyt varmasti pääsee ja kai nyt Elisabetin porukatkin ymmärtää mutta pitäisikö kuitenkin varmistaa ensin siltä että onnistuuko luvan saaminen varmasti?” Pekko ehdotti varovasti. Niklas huokaisi pitkästi.

”Kai se on pakko. Mä lähetän sille chattiin viestiä, toivottavasti sillä on kännykkä lähellä”, Niklas mutisi.

photo 289Sims2EP8201507312034.png

”Sulla kävi tuuri, kato se kirjoittaa jo vastausta.” Pekko huomasi. ”…Ai häh?” Punapään into muuttui kuitenkin hämmennykseksi vastauksen ilmestyttä. Niklaskin luki viestin vielä toiseen kertaan. Että joo kyllä Elisabet periaatteessa saisi luvan, mutta halusi kuitenkin tavata vielä ennen bändin ilmoittamista jutellakseen kasvotusten asiasta. Ja että oli kaverin synttäreillä niin menisi vielä pari tuntia ennen kuin tapaaminen onnistuisi.

”No eihän meillä nyt tää varmaan parista tunnista kiinni ole. Mä ehdin laittamaan valmiiksi meidän ilmoittautumismatskuja ja vaikka me ei voitaisikaan lopulta mennä niin tuleepahan nauhoja järjesteltyä”, Niklas totesi positiivisesti. Elisabet oli melko varman oloinen siitä että saisi luvan joka tapauksessa, mutta… Noh, kiemurat selviäisivät myöhemmin.

”Okei, jos sä sanot niin. Mä voin pyöriä tässä, jos tarvitset mua johonkin… Lähinnä meidän bändin matsku on mun käsittelemää.”

”Joo ihan miten vain”, Niklas vastasi jo poissaolevana lukiessaan tarkasti läpi, minkälaisia demoja osallistujilta haluttiin alkukarsintoihin nähdä. Ties vaikka kisa katkeaisi Niklaksen porukan osalta jo nettivideokisan tasolla.

photo Sims2EP8201507312037.png

”Missä meidän coverit on? Niitäkin halutaan kuulla omien biisien lisäksi. Ei kai meillä oikeasti ole vain noita jotain perunalla äänitettyjä vuosien takaa?”

”Mihin sä oot eksynyt mä luulin jo hankkiutuneeni noista eroon. Oota mä tuun näyttää mihin kansioon mä laitoin ne uudemmat älä huoli… Sitten mä haluan lukea tän Marian suositteleman kirjan.”

photo fbSims2EP8201507312037.png

”Okei, okei… Joo… Hei Pekko, etkö sä skannannut meidän omia biisejä jonnekin pilvipalveluun koululla just? Missä ne on? Ai lähetit linkin chattiin? No kivakiva jos siitä on jo monta päivää niin se on hukkunut lähetä uusi. Ja sori Petra mä yritetään olla huutamatta enää Pekon kanssa niin saat luettua kokeeseen…”

photo Sims2EP8201507312039.png

”Hei keskeytä hetkeksi. Mä oon menossa nyt nukkumaan, Niklas, kun tää meni näin myöhään.”

”Joo no kohta ton Elisabetin pitäisi tullakin ja heeeei mitä sä teit Petran huoneessa?”

”Autoin sitä muistamaan pari fysiikan kaavaa helpommin ulkoa.”

”Ne sun älyttömät lorut.”

”Joo mutta ne toimii.”

”Ihan sama… Mun pitää kuitenkin mennä aika lailla nyt Elisabetia vastaan.”

photo Sims2EP8201507312040.png

”Öitä. Kerro sitten aamulla mitä Elisabet sanoi mä en jaksa enää jännittää ja hermoilla…”

----

photo Sims2EP8201507312102.png

Niklas vilkuili vuoroin kelloa ja tyhjää katua. Hän piti myös silmällä taloaan. Valot sammuivat huoneista yksitellen. Inari varmaan olisi viimeisenä hereillä, viestittelisi ja kenties puhuisi puhelimessakin niin myöhän Violan kanssa kuin mahdollista…

photo Sims2EP8201507312103.pngphoto Sims2EP8201508010000.png

”Moi, Niklas. Sori että piti pyytää sua odottamaan näin myöhään, mutta mulla osui nyt monta tärkeää asiaa päällekkäin…”

Niklas vain hymyili ilahtuneena samalla kun Elisabet lähestyi pahoitellen.

”Ei se mitään. Mulla meni joka tapauksessa paljon aikaa kun järjestelin valmiiksi kaikenlaisia juttuja kisaan ilmoittautumista varten… Tai siis ei mitään paineita mutta…”

photo Sims2EP8201508010001.png

”Älä huoli, mä tulen kyllä ehdottomasti mukaan tätä mahdollisuutta ei voi missata. Mutta mun piti päästä kasvotusten selittämään miten asianlaita oikeasti on. Mun äiti ei tiedä tästä mun pikku harrastuksesta, eikä itse asiassa haluaisi mun harrastavan musiikkia, eikä se missään nimessä antaisi mulle lupaa mennä sinne kisaan, mutta aion väärentää nimen paperiin tai vastaavaa mitä tarvitaankin ja se on ennenkin toiminut… paikoissa.”

”Hetkinen, siis mitä? Sun äiti ei tiedä eikä antaisi…”

photo Sims2EP8201508010007.png

”Ei hätää, Niklas, mä olen tehnyt tätä koko elämäni. Kun äiti ei antanut mun ottaa mitään soitintunteja tai musiikkikerhoja tai mitään niin sitten mä vain toimin ominpäin ja tää on toiminut ja olen onnellinen kun olen saanut tehdä tätä”, Elisabet selitti vakaalla äänellä.

”Mun on pitänyt kyllä kertoa, mutta ei ole tullut tarpeellista tai sitä vaativaa tilannetta aiemmin”, Elisabet lisäsi katkaisten melkein kiusalliseksi venyneen hiljaisuuden.

photo Sims2EP8201508010003.png

”No, tota, okei, se selittää… ” Mitä, että Elisabet vaikuttaa noin hyvin suunnitelleen sanansa etukäteen ja Niklas ei osaa muuta kuin änkyttää? Niklas rykäisi.

”Okei tai siis… Miksi?”

photo Sims2EP8201508010008.png

”No… Tota mä en ole tietenkään valehdellut mun perheestä. Jättänyt vain asioita kertomatta, joilla en uskonut tai toivonut olevan tätä ennen mitään vaikutusta. Mähän on kertonut ettei oo muuta kuin minä ja äiti. Mä oon sanonut etten mä tuntenut mun isää. Se…” Elisabetin ääni muuttui hiljaisemmaksi ja Niklas nojautui aavistuksen eteenpäin.

”Se johtuu siitä että se kuoli kun mä olin pieni, tosi pieni”, Elisabet huokaisi. Niklas nyökkäsi aavistuksen. Hän oli kyllä arvannut että joko Elisabetin isä oli jättänyt perheen tosi aikaisin tai sitten kuollut. Kumpikaan ei kiva vaihtoehto, joten Niklas ei ollut painostanut Elisabetia puhumaan lisää aiheesta.

photo Sims2EP8201508010009.png

”Se oli vähän niin kuin musiikki-ihmisiä, keikkaili roudarina ja varakitaristina ja sellaista, sellaisessa tuttavapiirissä jossa oli jotain kai melko menestyviäkin nimiä… Ja sitten se kuoli heroiinin yliannostukseen. Äiti ei halunnut sen jälkeen olla missään tekemisissä sellaisten piirien kanssa, eikä halua munkaan olevan.”

photo 876Sims2EP8201508010009.png

”Mä… ” Niklas ei tiennyt mitä sanoa, oli aivan liian hiljaista. Ei kai ollut muuta kuin se perinteinen, mutta taatusti tilanteeseen sopiva.

”Mä olen pahoillani, Elisabet.”

”Ei se mitään. Mä en ehtinyt tuntemaan isääni… Etkä säkään, niinhän? Sellaista sattuu, monesta syystä. Eikä äidin pitäisi estää mua tekemästä vain sen takia sitä mitä mä rakastan…” Elisabet hymähti, vaikuttaen olevan katkera ennemmin äitinsä ottamasta asenteesta kuin isänsä kuolemasta.

photo Sims2EP8201508010023.png

”Okei, no, hyvä kai että sä olet kuitenkin uskaltanut lähteä tekemään tätä, sellaista mistä tykkäät siis, laulamista, bändi ja...” Elisabet hymyili toispuoleisesti kohottaessaan katseensa Niklakseen. Niklas vastasi lyhyesti hymyyn kesken sanojensa. Hänen täytyi saada sanoa tämä ettei se jäisi vaivaamaan.

photo Sims2EP8201508010015.png

”…Mutta sun olisi ollut hyvä kertoa tästä jo aiemmin. Kun jos me oltaisiin vahingossa möläytetty jotain sun äidille tai tahtomatta puhuttu sellaisia että sä olisit tullut surulliseksi liittyen… Tai jotain”, Niklas hädin tuskin pääsi loppuun ja heilutteli edetessään tyhmästi käsiään.

photo Sims2EP8201508010020.png

”Niin, ehkä, mutta mun mielestä näin oli parempi. Just että te ette käyttäytyisi mitenkään varoen mun seurassa, en mä olisi sitä halunnut vaan että kaikki on ihan tavallisesti. Ettekä te ole mitään möläytelleet suuntaan tai toiseen, ei meidän bändin toiminta ole ollut mun takia vaarassa. Mieti nyt, jos mäkään en ole nähnyt tyyliin Pekon vanhempia niin miksi tekään mun? Sun perhe on ainoa poikkeus. Te olette ottaneet vähän niin kuin meidät kaikki mukaan katraaseen. Kiitos siitä, ja kaikesta muusta”, Elisabet selitti vilpittömän kiitollisena ja iloisena astuen askeleen lähemmäs.

Niklas huomasi nielaisevansa hermostuneena ja poskia vähän kuumotti. Elisabet oli huomattavan kaunis sellaisena. Niklas ei ollut ennen ajatellut sinne päinkään nuorimmasta bändinsä jäsenestä, nuorimmasta ystävästään.

”Tota… ” Niklaksen oli aivan pakko keskeyttää heti ja rykäistä kun ääni lähti liian kiirehdittynä ja ohuena suusta. Elisabet kurtisti vähän kulmiaan kuin olisi ollut huolissaan pojasta.

photo Sims2EP8201508010031.png

”Sori jos mun huoli vaikutti syyttelyltä. Mä oon varma että sulla on kuitenkin ollut hyvät tarkoitusperät kaikessa mitä oot päättänyt… Ja mahtavaa että oot noin sitoutunut tähän bändiin. Niin kuin sanoit, tätä mahdollisuutta ei voi missata”, Niklas sai myönnettyä lopulta. Elisabetin hymy leveni taas.

”Hienoa, kerrot vain mitä mun pitää tehdä ja lähettää ja minne ja milloin ja kai mun pitää muutenkin tutustua siihen kisaan.”

”Joo… Mutta sovitaanko että ensin hoidat oman osuuden ilmoittautumisesta ja sitten katsot mistä on kyse? Kun tässä ei ole enää ihan hirveästi aikaa…” Niklas vähän vastentahtoisesti hoputti. Elisabet kuitenkin nyökkäsi ymmärtäväisenä, ja loi katseen vähän sivuun.

”No, en ihmettele, Pekko ei varmaan ole ehtinyt seurata niitä juttujaan niin tiiviisti kun tavallisesti vaikka tää kyllä on aika iso asia missattavaksi mutta kun sillä oikeasti meinaa arvosanat notkahtaa koulussa…”, Elisabet hymähti.

”Joo ja mä aion…”

photo c25Sims2EP8201508010031.png

”Älä ole niin tiukka, Niklas, jooko, ei Pekko tahallaan ja mitä mä ymmärsin niin tässä ei ole mitään vahinkoa edes sattunut?” Katsellessaan siinä Elisabetin aneleviin silmiin Niklas olisi varmaan suostunut ja myöntynyt mihin tahansa. Nytkin poika mutisi jotain myöntävää.

photo Sims2EP8201508010035.png

”No, hyvää yötä. Kiitos kun kuuntelit.”

”Öitä… Samoin, tai siis, kiitos kun kerroit miten asiat on…”

photo Sims2EP8201508010033.png

Niklaksella olisi runsaasti selitettävää kunhan Pekko heräisi. Ja pitäisi varmaan pyytää anteeksi räyhäämistä.

*****

Kisaan ilmoittautuminen oli lopulta helpoimpia osuuksia. Esikarsintojen jälkeen ei jäänyt paljon aikaa juhlia sitä että Niklaksen porukka pääsisi tähän mennessä isoimmalle lavalle. Lähtövalmisteluihin kuului niin paljon kaikenlaista; miten soittimet ja soittajat kulkeutuvat oikeaan paikkaan oikeaan aikaan… Vielä kun yhden pitäisi päästä sinne peitetarinan turvin.

Elisabet oli lähtenivään Inarin ja Petran kanssa tyttöjen kesken viikonloppureissuun.

photo Sims2EP8201508011816.png

”Me siis mennään Riverviewiin, se on saman radan varrella kuin Bridgeport sopivasti, ja me mennään pääasiassa shoppailemaan, se on nyt päätetty. Mutta aikataulu pitää sopia tarkoin. Jos mun äiti vaikka päättää soittaa joillekin meistä peräjälkeen ja niin ettei muut satu olemaan paikalla ettei sanota asioita ristiin”, Elisabet selitti kiihtyneenä.

photo Sims2EP8201508011822.png

”Sun äiti tekee sellaista?” Petra kysyi ymmällään.

”Joskus joo etenkin jos se epäilee seuraa jossa mä liikun. Se halusi teidän molempien puhelinnumerot ja se kyllä luottaa teihin enemmän kuin moniin muihin mun kavereihin, mutta pitää valmistautua kaikkeen…”

photo d69Sims2EP8201508011819.png

”Okei no joo mutta ainakaan konsertin aikana mä en pysty vastaamaan moneen tuntiin, etkä säkään Elisabet. Siihen mä aattelin että voitaisiin olla kaikki kolme leffassa yhtä aikaa. Sun Petra etenkin pitää muistaa olla täällä kotona silloin vastaamatta kännykkään”, Inari muistutti. Petra olisi tietenkin halunnut päästä mukaan, mutta seurueeseen ei kerta kaikkiaan mahtunut määräänsä enempää tulijoita kun Niklas oli mennyt lupaamaan paikat kaikille Henrin perheen halukkaille…

photo Sims2EP8201508011819.png

”Mutta hei ihan älyttömän mahtavaa vielä että te lähdette tähän mukaan molemmat, mä pääsin niin paljon helpommin reissuun, näillä melko harmailla valheilla”, Elisabet selitti ja irvisti aavistuksen häpeissään. Tämä olisi isoin peittelytarina musiikkiuralla tähän saakka.

”Totta kai lähdettiin, Elisabet. Tää on niin iso juttu sulle ja teille kaikille niin mäkin haluan tehdä kaiken minkä voin että se onnistuu”, Petra vakuutti. Tytön äänessä oli aavistus katkeruutta siitä että ei päässyt oikeasti mukaan paikan päälle tekemään sitä voitavaansa.

photo Sims2EP8201508011823.png

”Hei mä keksin!” Elisabet hihkaisi sitten yllättäen. ”Mehän ollaan saatu käytyä läpi vasta alle puolet meidän olemattoman matkan aikataulusta, niinhän? Pitää jatkaa nyt. Mun mielestä siellä kaupungissa on eläintarha voidaanko mennä sinnekin, jooko? Saisi hyvin aikaa kulumaan.” Inari pyöräytti silmiään huokaisten kun alkoi taas kirjoittaa.

”Tää on tosi outoa ja sekavaa. Mutta hyvä että sentään jatketaan, muuten olisitte saaneet vaihtaa kirjuria, mä en jaksa koko päivää odottaa pelkästään kynä tyhjällä paperilla…”

”…Ja siellä on delfinaario mennä sinnekin ja…”

”Vaikka on täällä jo hirveästi kaikkea hei Elisabet hidasta vähän!”

photo 597Sims2EP8201508011827.pngphoto Sims2EP8201508011828.png

”…Mun täytyy saada tehdä tämä. Miksei äiti voi nähdä sitä, miksei se voi ikinä ymmärtää…”

photo Sims2EP8201508011832.png

”Hei, Elisabet! Saitteko te sovittua kaiken jo vai onko tauko menossa? Ainakin sieltä kuului siihen malliin puheen papatusta että mä en jaksaisi pysyä kauan kärryillä.” Elisabet räpäytti silmiään hetken hämillään ennen kuin näytti rekisteröivän Niklaksen sanat.

”Aa, tota, joo, tauko menossa, saatiin sovittua asiat mutta me käydään kohta vielä kaikki läpi ja tehdään jokaiselle sitten aikataulusta oma kopio. ”

photo Sims2EP8201508011831.png

Niklaksen oli täytynyt huomata Elisabetin nopeasta tokenemisesta huolimatta jonkin olevan vialla.

”Onnistuuhan kaikki nyt? Pääset varmasti mukaan? Onhan kaikki hyvin?” Niklas heitti kysymyksiä. Elisabet vastasi jokaiseen nyökäten ja myöntävästi vakuutellen.

”Tietenkin pääsen mukaan.”

”Ja… Sori kun varmaan kyselen sitä koko ajan liikaa ja aiheutan sulle paineita ja sun täytyy huijata tiesi sinne ja kaikkea”, Niklas lisäsi anteeksipyytävästi hymyillen.

photo c5dSims2EP8201508011828.png

”Ei se mitään, Niklas. Kyllä mä näen miten tärkeätä tää on kaikille ja kaikki on ihanan innoissaan. Mä tunnen samoin. Vain äänen menetys estäisi mua nousemasta lavalle ja silloinkin yrittäisin.” Niklas hymyili helpottuneena kuullessaan Elisabetin vastauksen.

”Pitää sitten toivoa ettei niin käy.”

******

photo Sims2EP8201508021227.png Sims2EP8%202015-08-02%2012-27-23-54.jpg?photo Sims2EP8201508021224.png

 

”Hei, kuuntele nyt Tuukka, tai saat jäädä yksin vahtimaan kaikkia näitä paketteja ja laukkuja.”

”Joo joo, kyllä mä kuuntelen Silja, sä puhuit jotain jostain ravintolasta siellä Bridgeportissa.”

”Joo, niin puhuin, mutta jotain vartti sitten! Yritä nyt edes katsoa mua silmiin.”

photo Sims2EP8201508021226.png

”Niinhän mä katson.”

”Joo niin varmaan ja mulla on kaksi päätä toinen tossa oikealla olkapäällä. Anna niiden olla ihan kuin et olisi ennen nähnyt tyttöpareja”, Silja sihahti loppuosan hiljempää ja hymyili väkinäisesti.

photo Sims2EP8201508021214.png

”Anna kun mä kertaan vielä että meni oikein, näitä lippuja kun tulee nyt urakalla. Alaikäisille lippuja neljä kappaletta, ja kuinka paljon niitä täysi-ikäisiä olikaan?”

Miro vastasi oikeat määrät kärsivällisesti hymyillen. Juna kulki tämän pienen kaupungin läpi todella harvoin ja silloinkaan kulkijoita ei ollut paljon. Itse asiassa tämä porukka yksinään varmaan tuplaisi koko viikon henkilöliikenteen.

photo Sims2EP8201508021228.png

”Hei Niklas, kivi paperi sakset kumpi pääsee ikkunapaikalle!”

”Tää on hölmöä…”

”Eli mä saan ikkunapaikan, luovutusvoitto?”

”Äh no okei, kivi-paperi…”

”Mitä luulet Jasmin ehditäänköhän me oikeasti käydä shoppailemassa jossain välissä? Kun suunnitellessa mun peitetarinaa mä innostuin siitä todella…”

”Joo varmaankin vaikkakaan shoppailu ei oikein ole mun mieleen. Kysy Inaria. Katsos kun Nick tulee mukaan niin me varmaan eniten kahdestaan, tai siis kun sehän on jo siellä valmiina odottamassa…”

”Aa, tietenkin”, Elisabet totesi ymmärtäväisesti ja iski silmää.

photo Sims2EP8201508021234.pngphoto 694Sims2EP8201508021234.png

”Mä ajattelen koko ajan sua teen mä sitten mitä tahansa, Viola”, Inari huokaisi haikeana. Jos joku olisi väittänyt vuosi sitten että hän voisi suoltaa suustaan jotain niin imelää, hän olisi tirvaissut kuonoon.

”Jos kuitenkin keskittyisit myös soittamiseen kun sen aika tulee, koska mä tulen olemaan liimautunut telkkarin eteen kun on teidän bändin vuoro esiintyä”, Viola naurahti.

”Mä soitan sulle, Viola, sitten.”

”Ja mä toivon että voisin olla silloin yleisössä.”

photo Sims2EP8201508021235.png

”Mutta et voi, ei mennä siihen enää”, Inari sanoi heti alkuunsa tiukasti ennen kuin alkaisi taas jossittelu miten Viola saataisiin keploteltua mukaan. ”Minä ja mun bändi ei saada kiinnostaa sua liikaa tai sun äiti alkaa epäillä, sehän tiesi kun sä yritit että Bridgeportissa on se bändikilpailu.”

”Sun bändi?” Viola tarttui vain yhteen kohtaan.

”Jos olisi, niin me ei tehtäisi muuta kuin rakkauslauluja. Niitä joita mä ennen vihasin, mutta ymmärrän nyt ihan eri tavalla, etenkin kun niissä on niin paljon kaipauksesta…” Inari taas huokaisi.

”Mullakin tulee sua tosi kova ikävä. Mutta hyvää matkaa ja onnea kisaan, koska tää on niin mahtava tilaisuus.”

photo Sims2EP8201508021233.png

”Sä Silja sanoit ettei niitä saa häiritä, mutta kohta juna tulee ja sieltä pitäisi loppujenkin porukasta tulla jo ulos odottamaan. Tai sitten ne alkaa itse tulla ilman hakemista ja noihan ei varmaan halunnut tulla nähdyksi…”

”Voi vitsi, sä oot ihan oikeassa kerrankin.  Hei tytöt! Kävisikö jompikumpi hakemassa loput sisältä ulos?”

photo 5cdSims2EP8201508021236.png

”Hei aletaanpas siirtyä tohon ulos odottamaan. Meillä on hirveästi lastattavaa tavaraa junaan niin pitää muuten alkaa vauhdissa olevaan junaan heitellä jotta ehditään”, Inari huikkasi pakottaen hymyn kasvoilleen ja vitsin sanat suuhunsa vaikka silmäkulmissa kirveli. Voi hemmetti kun voi olla tunteet pinnassa.

 photo Sims2EP8201508021242.pngphoto Sims2EP8201508021244.png

”Tiedän että te olette jo molemmat isoja poikia, mutta katso nyt isoveljenä Tuukan perään, ja Siljankin tietenkin myös. Ole lähellä jos ne tarvitsevat neuvoja tai apua jossakin, sinä sentään olet aiemminkin ollut isossa kaupungissa käymässä”, Emilia sai katsottua hetken jolloin vetää Henriä vähän sivuun.

”Juu, tietenkin. Ei meillä ole syytä eikä oikein aikaakaan hajaantua itsekseen seikkailemaan, kun pitää bändikamoja roudata ja laittaa valmiiksi ja kaikkea”, Henri lupasi.

”Juuri niin. Aloitetaan nyt siitä että hankkiudutte ajoissa junaan ja osaatte vaihtaa junaa oikein. Mennäänpä nyt.”

photo Sims2EP8201508021247.png

”Miltä näyttää, Jasmin?”

photo 979Sims2EP8201508021247.png

”Juuri siltä mitä onkin. Pienen köyhän bändin pienet köyhät pakkauskyhäelmät…”

”Mutta tossahan on älyttömästi tavaraa!” Niklas huudahti ihmeissään.

photo Sims2EP8201508021249.png

”Voi kuule. En väitä että meillä olisi jotenkin huonommat lähtökohdat kuin muilla tai mitään, mutta muiden bändien tavaroita tuoda sinne yksityisinä rekkalasteina…” Jasmin selitti ja sai Niklaksen hymähtämään.

”Onneksi ne on ne musiikki ja taidot jotka merkitsee eikä kiiltävät hienot vehkeet ja kulissit ja raha.”

photo Sims2EP8201508021251.png

”Sulla tulee olemaan kiva reissu. Nyt jo kaikki ennestään vieraatkin tulee hyvin toimeen keskenään”, Viola naurahti vilkaistessaan olkansa yli kuinka Pekko ja Tuukka meuhkasivat keskenään. Sanasto viittasi johonkin konsolipeliin.

photo 42aSims2EP8201508021251.png

”Joo, hyvä niin”, Inari sai puristettua itsestään vaikka vieras ahdistus painoi rinnassa ja olisi nytkin tehnyt mieli myöntää ääneen että kivempaa olisi Violan kanssa, jos tämä vain olisi päässyt mukaan. Ehkä tämä tällainen erossa olemisen aika tekisi lopulta hyvää kaiken alkuhuuman yhteen liimautumisen jälkeen. Osaisi taas arvostaa toista ja tämän seuraa entistä enemmän, ja ehkä muistaisi että täytyy osata seistä omillakin jaloilla.

photo 629Sims2EP8201508021250.png

”Pian taas nähdään, Inari. Inari?” Viola kysyi yllättyneenä kun Inari yhtäkkiä olikin ihan poissaoleva.

photo 138Sims2EP8201508021251.pngphoto Sims2EP8201508021252.png

”Mä vaan… Muistin just miksi Miro ja Henrin äiti näyttää tulevan niin hyvin juttuun. Kun kyllähän ne on sukua ja tuntee toisensa ainakin jostain lähimenneisyydestä. Ja toi Henrin äiti on mun isän sisko…”

photo Sims2EP8201508021250.png

”Mene vaan juttelemaan nyt kun on tilaisuus”, Viola kannusti hymyillen. Inari nyökkäsi itsekseen ja lähti tomerasti astelemaan Violan ohi. Ennen kuin alkaisi tehdä mieli vain kietoutua kiinni Violaan kaikki loppuaika hyödyntäen siihen asti kunnes olisi pakko erota.

photo Sims2EP8201508021257.png

”Moi. Mä olen Inari”, Inari esittäytyi.

”Hei, ja minä olen Emilia. Kyllä minä sinut tunnen, viime kerralla kun ollaan nähty olit vielä aika pikkuinen. Siitä on luvattoman kauan…” Emilia selitti pahoitellen.

”Isäni on veljesi, niinhän?”  Inari varmisti. Emilia näytti hämmentyvän hetkeksi, mutta sitten naisen hymy taas leveni.

”Totta. Itse asiassa puoliveljeni, meillä on yhteinen äiti.” Inari hymähti myöntävästi itsekseen. Kuulosti tutulta, hän ei vain ollut muistanut sitä kun isän puolesta sukua ei puhuttu kovin usein. Vaikka Emiliankin oli täytynyt kasvaa siinä talossa missä he nyt asuivat.

photo Sims2EP8201508021258.png

”Mä haluaisin joskus kovasti kuulla isästäni enemmän kun mä olin ihan pieni kun se lähti ja sehän on nyt…” Inari puri huultaan viime hetkellä. Hän oli älynnyt tietävänsä varmaan enemmän isänsä myöhempien vaiheiden liikkeistä kuin Emilia. Mirostakaan ei voinut olla varma – vain Maria oli tavannut Eetun sinä iltana.

”Joo, se on nyt vähän kadonnut, en ole ollut Eetun kanssa puheissa vuosiin niin en oikein tiedä…” Emilia sanoi hiljaa, surullisen oloisena. Inarin teki kovasti mieli sanoa jotain mikä helpottaisi Emilian selkeää epätietoisuutta. Mutta Inarin täytyisi olla tarkkana ettei hän paljastaisi mitään Eetun ja Marian keskustelusta koska hänen ei olisi kuulunut olla kuuntelemassa sitä. Asioista voisi tulla todella monimutkaisia jos se paljastuisi. Mutta Inarin ilme synkkeni vähän – hän oli luullut että isä olisi käynyt kertomassa siskolleen mistä oli kyse. Täytyihän Emiliankin tietää kaikista perheensä yliluonnollisuuksista tai mitä lie Inari olikaan kuullut silloin Marian ja Eetun ohi mennen puhuvan?

”Mutta voin toki kertoa Eetun varhaisemmasta elämästä jotain jos haluat tietää”, Emilia lupasi vähän kireä hymy kasvoillaan. Inari kiirehti vastaamaan innostuneena kiitoksen tarjouksesta. Inari oli vahingossa uppoutunut pohdintoihinsa vähän liian pitkäksi aikaa ja oli syntynyt kiusallinen hiljaisuus.

photo Sims2EP8201508021259.png

”Hei kaikki, tuolta se juna nyt tulee. Mä voin alkaa lastaamaan jo ensimmäisiä kun se pysähtyy. Ei tässä tarvitse vauhdissa heitellä niin kuin Inari liioitteli”, Jasmin huikkasi.

photo Sims2EP8201508021300.png

”No niin, onnea matkaan, poikaseni. Me olemme Marian kanssa hyvin hyvin ylpeitä sinusta, kävi miten kävi.”

”Kiitti, Miro. Sano vielä äidille terveisiä kunhan se pääsee töistä. Ja muistakaa ottaa meidän show nauhalle.”

”Joo, Petra on jo ajastanut sen.”

Viola katseli haikeana sananvaihtoa. Niklas sai tehdä mitä halusi ja olla mitä halusi, ja vanhemmat olivat ylpeitä. Violan täytyi taas koko ajan ponnistella ja teeskennellä jotta hänen vanhempansa olisivat edes tyytyväisiä saati ylpeitä. Ennen tiettyjen arvojen saavuttaminen oli ollut itsestäänselvyys, perhe ja menestys ja perheyritys ja kaikki, mutta nyt…

photo Sims2EP8201508021305.png

”Sinne ne katosivat tavaroineen kaikkineen. Onpas tämä laituri nyt tyhjä...”

photo Sims2EP8201508021306.png

”Jep. Noh, minun täytyy palata töihin. Nähdään taas, Emilia. Viimeistään kun tullaan hakemaan noita nuoria junalta kotimatkalta.”

”Nähdään, Miro. Minä palaan kotiin vapauttamaan lapsenvahdin, kaksoset ovat toivottavasti vielä päiväunilla… Violahan sinä olit, tarvitsetko kyytiä jonnekin?”

”En, mutta kiitos tarjouksesta. On mukava sää kävellä.”

photo Sims2EP8201508021307.png

Ja saisi miettiä mikä oikeasti elämässä merkitsee, mitä kannattaisi vaalia.

*****

photo Sims2EP8201508021653.pngphoto Sims2EP8201508021656.png

”Joo joo oli hyvää ruokaa ei ole vain enää nälkä kiitos!” Viola huusi vanhemmilleen ja riensi sitten huultaan purren telkkarin äärelle. Voi kehvänä, kun pelkkä telkkarista tulee tärkeä ohjelma ei riittänyt yhteisestä ruokailusta livistämiseen, toivottavasti ei ollut ehtinyt mennä vielä esiintyminen ohi… Kyllä se näkyisi myöhemmin verkosta, mutta livenä telkkarista olisi aivan eri asia.

photo Sims2EP8201508021659.png

”…Jes en missannut paljon”, Viola huokaisi helpottuneena ja alkoi pian naputtaa penkin reunalla istuen jalalla tahtia.

photo ba9Sims2EP8201508021658.png

”Ollapa siellä.”

photo Sims2EP8201508021700.png

”Se oli minulle, varmasti”, Viola ajatteli mielissään hölmösti hymyillen kun Inari lähetti kesken villin yhden käden pianosoolon sellaisen lentosuukon kameralle, että kuvaaja kameran takana luulisi taatusti liikoja itsestään.

-----

photo Sims2EP8201508021741.png

”Vitsi kun noi äsköiset oli hyvän näköisiä, kaikki kunnon…”

”Eihän kun hyi yäk ihme rasvalettejä.”

”Hei te kaksi siellä istukaa nyt alas siitä ja rauhoittukaa se mitä me halutaan nähdä tämän mainoskatkon jälkeen on vasta seur…”

photo Sims2EP8201508021743.png

”Jee!”

”Niklas ja sen porukka tulee seuraavaksi!”

”Pitää toivoa että kaikki naapuritkin katsoo tätä eikä kuule melua tai muuten mä en saa taas kutsua ketään tänne pitkään aikaan…”

”Mitä sä Tessa siellä muriset nyt ne tulee lavalle!”

photo Sims2EP8201508021739.png

”Vitsi nyt ne kaksi on ihan lähikuvassa ihanaa!”

”Joo etenkin Niklas!”

-----

photo Sims2EP8201509292142.png

”Minun piti avata kokonaan uusi kissanruokapakkaus niin meni vähän pidempään kuin… mutta siis enhän missannut mitään pahasti?”

”Ei, et et äiti, Niklaksen porukka vasta kuulutettiin, tule äkkiä niin näet kun ne tulee lavalle!”

photo Sims2EP8201509292143.png

”Oijoi Miro, mä olen niin ylpeä että tuntuu kuin rintakehä paisuisi kohta puhki.”

”Joo, aika lailla siltä se tuntuu… Mä olen myös niin iloinen Niklaksen Inarin ja kaikkien muidenkin puolesta että voisi kattoon leijua. Sellainen kuumailmapallo-olo kaiken kaikkiaan.”

”Joo, kuumailmapallo.”

Petra pyöräytti silmiään vanhempiensa… tai no äidin ja Miron pehmeilylle.

photo 502Sims2EP8201509292144.png

”Jes, hyvä isosisko ja isoveikka…” Petrakin mutisi kuitenkin ääneen suu niin leveässä virneessä että suupieliä kiristi.

photo Sims2EP8201509292145.png

”Mitäs se puhelin nyt kehtaa soida… Katsokaa te naiset vain niin mä käyn vastaamassa”, Miro lupasi. Petra hymähti mielissään siitä, että häntä oltiin kutsuttu ensimmäistä kertaa naiseksi, ei vain tytöksi. Perheen nuorimmainen. Ja samasta syystä Marian hymyyn tuli hetkeksi haikea sävy.

photo Sims2EP8201509292146.png

”Niin siis kuka soittaa? Anteeksi mutta vieras nimi… Niin siis Elisabetin äiti? Aa? Ei vai? Petra tai Inari?” Petran hymy valahti nopeasti ja hän riensi eteiseen salamana.

photo Sims2EP8201509301551.png

Elisabetin äiti. Ja Miro ei tiennyt että Petran ei pitäisi olla kotona, tai missä Inarin ja Elisabetin kuului olla. Olisi ehkä pitänyt sittenkin kertoa sille ainakin - Maria ei olisi varmaan voinut katsoa sormiensa lävitse.

photo Sims2EP8201509292148.png

”Miro… Miro!” Petra sihahti hiljaa ja viittoi villisti käsillään saadakseen Miron huomion niin ettei Elisabetin äiti langan toisessa päässä saisi epäilyn aiheita puhelun ohjaamisesta.

photo Sims2EP8201509292151.png

”Pliis sano sille että mä lähetin sulle viesti että me mennään tyttöjen kanssa leffaan eikä vastata puhelimeen muutamaan tuntiin”, Petra selitti nopeasti ja monta kertaa saman asian niin että Miro lopulta toisti ”viestin” sanasta sanaan vaikka ei ymmärtänyt mistä oli kyse.

”Niin tosiaan olin unohtanut sen viestin ja että se varmaan selittää miksei Elisabet vastaa puhelimeen, tai kukaan muukaan… Niin siis aivan Petra tai Inari jotka myös ovat sillä reissulla. Joo. Aivan.”

photo Sims2EP8201509292149.png

”Selvä, ei mitään. Olisin minäkin huolissani jos en yhtäkkiä saisi yhteyttä syytä tietämättä… Joo, sen parin tunnin päästä sen leffan pitäisi loppua. Heihei, hyvää illan jatkoa.” Petra hymyili helpottuneena vieressä koko loppu puhelun ajan.

photo ebSims2EP8201509292152.pngphoto b06Sims2EP8201509292156.png

”Saat kyllä selittää perin pohjin mistä oli kyse”, Miro vaati heti puhelun loputtua ja sai Petran pyyhkimään virneen kasvoiltaan.

”Joo, tietenkin, mutta bändikisan jälkeen jooko? Ja niin ettei äiti saa tietää kun jos liian moni tietää niin Elisabetin peitetarina paljastuu todennäköisemmin”, Petra pyysi.

”Peitetarina? Eikös se ole vähän lapsellinen ratkaisu?” Miro totesi. Petra kohautti olkiaan huultaan purren.

photo Sims2EP8201509292156.png

”No siitä pitää tosiaan keskustella, vaikka keittiön siivousvuorojen hyvittämisen muodossa”, Miro lupasi. Petra naurahti.

”Eikös tuo ole nyt vähän lapsellista?”

photo Sims2EP8201509292157.png

”Mikäs teillä kesti? Nyt on menossa jo porukan viimeinen kappale”, Maria kysyi epäillen.

photo 9Sims2EP8201509292157.png

”Joo joo keskitytään kuuntelemaan sitä suuremmalla syyllä”, Miro ja Petra pyysivät kiirehtiessään istumaan. Miron katse oli jo niin nauliutunut telkkariin että mies olisi istunut ohi sohvasta ellei Petra olisi nykäissyt tätä paidan helmasta lähemmäs ajoissa.

photo Sims2EP8201508021658.png photo Sims2EP8201508021748.pngphoto Sims2EP8201508021750.pngphoto Sims2EP8201508021752.pngphoto Sims2EP8201508021614.pngphoto Sims2EP8201508021615.pngphoto Sims2EP8201508021623.pngphoto Sims2EP8201508021612.pngphoto Sims2EP8201508021616.pngphoto Sims2EP8201508021622.pngphoto Sims2EP8201508021611.png

 

**********

photo Sims2EP8201508021802.pngphoto Sims2EP8201508021803.png

”Jasmin, täällä odottaa joku sua”, Inari huikkasi hengästyneenä kovaan ääneen. Aplodit ja hurraukset jatkuivat yhä, mikä oli hyvä merkki.

photo eecSims2EP8201508021803.png

”Te soititte upeasti, etenkin sinä kulta!” Inari katseli kateellisena ensin pariskuntaa ja sitten ympärilleen toivoen, että Viola pomppaisi jostain nurkan tai verhon takaa onnittelemaan samoin. Mutta sitten haikeus väistyi onnistumisen riemun alta ja Inari loikki portaat alas takahuoneeseen kaksi kerrallaan.

photo 368Sims2EP8201508021803.png

”Jatketaan matkaa, että muutkin pääsevät ja seuraava bändi mahtuu lavalle”, Jasmin pyysi silmät säihkyen.

”Joo. Sä olet kaunis.”

photo 6c6Sims2EP8201508021809.png

Takahuoneeseen päästessä Inari oli yhtä jälkihuuman hymyä. Niklaksen porukka oli päässyt arvonnan mukaan soittamaan vasta toiseksi viimeisenä ja jännitys oli meinannut repiä palasiksi, oli Violan puutekin unohtunut hetkeksi kun piti keskittyä vain hengittelemään ja pitämään kädet tärisemättä. Mutta nyt kun kaikki oli ohi onnistuneesti… Se oli ollut mahtavaa. Inari ei pystynyt puhumaan. Jasmin ei muuta tehnytkään kuin kertasi Nickille kaikki lavan tuntemukset ja onnistuneet ja epäonnistuneet sointukuviot ja Nick vakuutti että kaikki oli kuulostanut ja näyttänyt mahtavalta.

photo Sims2EP8201508021809.png

Niklas ja Pekko jakoivat vaikka kuinka monta erilaista ja hölmöä high fivea.

photo d6cSims2EP8201508021809.png

”Vitsi, en olisi ikinä uskonut että me päästään meidän kellarista tänne asti”, Niklas naurahti riemuissaan.

photo Sims2EP8201508021810.png

”Joo. Mieletöntä. Mä en välitä vaikka me saataisiin kaikkein huonoimmat arviot tai jotain”, Pekko säesti.

”Ei nyt kai sentään. Me ei olla ikinä soitettu noin hyvin aiemmin, kai se nyt johonkin riittää.”

”Joo… Missä Elisabet on?” Pekko havahtui yhtäkkiä.

photo Sims2EP8201508021811.pngphoto Sims2EP8201508021812.png

”Tuolta se tulee, mihin se jäi?”

photo Sims2EP8201508021814.png

”Ihanaa, Niklas, kiitti!” Elisabet hihkaisi kun kaappasi Niklaksen mahdottoman tiukkaan rutistukseen ennen kuin kukaan ehti kysyä vaaleaveriköltä mitään.

photo b52Sims2EP8201508021816.png

”Tota… mistä on kyse?” Niklas kysyi ähkäisten hämillään kun sai vähän ilmaa keuhkoihinsa. Ja punastui rankasti kun Elisabet vetäytyi sen verran taakse päin että pystyi puhumaan Niklakselle kasvotusten… Hyvin lähellä.

photo Sims2EP8201508021816.png

”Ensinnäkin mä sain jo takahuoneen tietoa että me tullaan saamaan kunniamaininta vaikka ei sijoille päästykään!” Ympärillä katselijat olivat alkaneet naurahdella jo nähdessään Niklaksen saaman käsittelyn. Mutta nyt hymyt nousivat korviin. Osallistuvia bändejä oli päälle toista kymmentä, ja tämä ”neljäs” sija oli hyvä sijoitus.

”Sitten siellä oli kuin olikin kykyjenetsijöitä… Tää yksikin tyyppi on tavallaan. Paitsi että se tuli kuuntelemaan juuri mua nettivideoiden perusteella livenä ja päätti sitten että mä pääsen halutessani sijaislaulajaksi Vortexin kiertueelle!” Elisabet selitti hengästyneenä. Niklas ei osannut muuta kuin hymyillä suupielet kireinä.

photo Sims2EP8201508021817.png

”Siis sen Vortexin? Ne on olleet monessa maassa top 5 myydyimpien joukossa jo pari vuotta!” Pekko huudahti ja kohotti kulmiaan kysyvästi.

”Miten nyt yhtäkkiä ne haluaa just sut sijaiseksi? Kun mä kuulin että ne ei jatka kiertuetta kokonaan loppuun ollenkaan kun se laulaja on raskaana tai jotain…” Pekko mutisi.

”Joo ja niiden laulaja on mun isän sisko ja meillä on kuulemma tosi samanlainen ääni, ja ne löysi mut ihan tän bändin ansiosta”, Elisabet naurahti innostuneena ja rutisti Niklasta uudestaan, joka lopetti pian sätkimisen ja ähkimisen turhana.

”No tota hienoa, Elisabet, mutta mä luulen että Niklas ei saa hengitetyksi. Ja luulen että me muutkin ansaitaan hali siinä tapauksessa”, Inari totesi virnuillessaan huvittuneena veljensä ahdingosta.

photo Sims2EP8201508021818.png

”Joo! Tietenkin! Heti!” Elisabet meuhkasi ja päästi Niklaksen otteestaan. Inari naurahti hermostuneesti kun Elisabet käänsi innosta kirkkaina ja suurina säihkyvien silmiensä katseen punapäähän seuraavaksi. Oliko tämä sittenkään niin hyvä idea.

photo Sims2EP8201508021819.png

”Kiitos Inari kun olet jatkanut koko tämän ajan meidän tilapäisenä pianistina kunnes löydetään joku joka muka on enemmän tosissaan mukana”, Elisabet kiitti halatessaan Inaria pidättyneemmin.

”Joo… Ja nyt mä varmaan olen ansainnut torkut kun jännitin koko viime yön enkä saanut nukutuksi eli niin tosissaan mä olen mukana. Ette te löydä mua parempaa”, Inari vastasi itsetietoisena ja voipuneena hymyillen.

photo Sims2EP8201508021820.png

Sitten Elisabet kiersi kaikki muut bändin jäsenet vuorollaan. Niklas oikoi vaatteitaan jotka olivat nousseet rullalle Elisabetin rutistuskäsittelyn myötä. Ennen kuin siirtyi uupuneena istumaan Inarin viereen. Viimeisenä soittanut bändi asteli ohimennen porukan ohi isompaan odotteluhuoneeseen, ja kaikki keskittyivät kuuntelemaan kuulutuksia, saisivatko he todella sen kunniamaininnan ja pääsisivät vielä käymään lavalla esittäytymässä palkintosijalle yltäneiden kanssa.

photo Sims2EP8201508021821.png

”Kuka saatana…” Inari kirosi kun havahtui kännykän viestiäänen kilkatukseen laitettuaan siihen juuri vasta äänet takaisin päälle.

”Hei kuunnelkaa. Tessa lupaa järjestää historian suurimmat pirskeet meidän menestyksen kunniaksi parin päivän päästä kunhan me ollaan päästy kotiin ja ehditään mukaan.”

”Ne ei edes vielä tiedä että me tullaan saamaan se kunniamaininta, onpa uskollisia ja luottavaisia faneja” Pekko ihmetteli. Elisabet ja Jasmin tirskahtivat keskenään, Pekko ei ollut varma liittyikö reaktio hänen sanoihinsa vai johonkin halaavien naisten käymään keskusteluun.

”Mä luulen että ne hihkuisi vaikka me ei oltaisi ikinä päästy esiintymään koulun juhlia kummemmissa paikoissa…” Inari mutisi väheksyvästi. Juuri silloin palkintosijalle yltäneitä alettiin kuuluttamaan ja Niklaksen porukka sai varmistuneen kunniamaininnan muodossa todistuksen siitä, että he todella olivat kiivenneet aika korkealle koulun juhlaesiintymisistä. Yhtäkkiä Inari oli taas aivan pirteä kun suunnattiin vielä kerran lavalle näyttäytymään.

 

 

 

*************************************************************

Aika pitkä osa taas. Ehkä korvaa vähän sitä että päivitystauot venyvät vain... Toivon kuitenkin voivani julkaista vielä tämän vuoden puolella yhden osan ainakin. Kaksi olisi jo huippua. Mutta ei tiedä, pitäisi maisteriopintoja kerryttää tehokkaasti ettei Kela ala hönkäilemään niskaan ja ottamaan opiskelutukia pois...

Sitten mokakuvia, joita tosiaan tuli aika paljon. Jeejee.

photo 63aSims2EP8201505181715.png

Taas jotain hyvin mielenkiintoista on meneillään… Yritän nyt ottaa hyviä tarinakuvia kun oo sataa vettä oo sataa lunta vaikka ei olla edes ikkunan äärellä…

photo Sims2EP8201506281644.pngphoto dbSims2EP8201506281644.pngphoto Sims2EP8201506281645.png

Hienoa oli taas yrittää kuvata kun kävi näin pitkästä aikaa… tarvittiin vain nopeasti vesisade sääkoneella ja kuinka ollakaan Sims tarjosi minulle taas surkuhupaisaa ajanvietettä

photo 9cdSims2EP8201506281645.png

photo Sims2EP8201506281647.png

Niklas pitää Elisabetia niin kuumana, että piti nuorta miestä jo sammuttimella viilentää XD Joo on se tosi hottia kun naiset hoitavat miehen työn (huom. myös paikalle tullut ammattilainen on nainen)

photo Sims2EP8201506281727.png

Oijoi, Inarilla on kilpakosija, kolmiodraamaa ilmassa… Ja hei kerrankin Inarilla on oikea kiinnostuksenkohde, ja kaikkein mielenkiintoisinta on että tässä vaiheessa Inari ei ollut harrastanut vielä minkäänlaista romanttista aktia yhdenkään simin kanssa, ei myöskään Violan… Mutta silti suuntautuminen ja kohde oikein. Kerrankin, kuten viime osan ekstrasta voi kerrata…

photo Sims2EP8201507190005.png

Eipä ole ennen tätä ilmoitusta tullut vastaan. Ongelma oli siinä, että lapsena Petran läksyt alkoivat salaperäisesti katoilemaan niin ettei niitä voinut tehdä ja koulunumero laski. Tyttö asteli bussista läksyjen kanssa, mutta ne katosivat aina kädestä. Vaikuttaa vähän ikävä kyllä siltä, että sama meno jatkuu teininä. Pitää turvautua ehkä koodeihin ettei sossutäti vie tai tule muita ongelmia... Joo korruptiot pahenee sukupolvien edetessä, mutta enää se yksi jäljellä! Ja Petrasta ei voi muutenkaan tulla seuraava perijää, koska serkusten lapsi ja niin edes päin.

photo Sims2EP8201507191252.png

… Näitä sattuu kun säätää paljon poseboxien kanssa. Ensin naurattaa mutta sitten vetää vakavaksi kun pitää toivoa että Sim tuosta vielä palautuu...

photo Sims2EP8201507191408.png

….......

Mausteita pelaajan arkeen

photo Sims2EP8201507191727.png

Myös toisenlaista maustetta se, että Claudia alkoi vääntämään pentuja tosiaan juuri kesken suihkukohtauksen kuvauksen...

photo Sims2EP8201507191731.png

Tosi välkyn oloisia pentuja tulikin, kolme tosiaan... Pari urosta ja yksi naaras. 

photo Sims2EP8201507191819.png

Jeij, Miro pääsi toimittajauransa huipulle :3 päällimmäisenä jäi herralla tosin mieleen vain muhkeat bonukset...

photo Sims2EP8201507191846.png

Niin, sitten taas Inarin tätä puolta, tyttöystävä siinä vieressä ja mitä mielessä äääääh...

photo 149Sims2EP8201507312026.png

Voi ketun NPC:t kun tunkee kuviin eikä suostu lähtemään kunnolla talosta hyvästelyn jälkeen… Noh, kuvakulmakikkailulla taas selvittiin.

photo Sims2EP8201507312028.png

Petra on niin nätti <3 Harmi ettei voi periä, mutta kyllä tästä vielä entistä nätimpiä lapsia tehtaillaan...

photo 465Sims2EP8201507312029.png

Tosi turvallinen paikka makoilla, Saana… Koira on siis oikeasti elossa vielä. Oli tarkoitus tehdä siitä vanhus aikoinaan luodessa niin se olisi oikeastikin voinut kuolla pois tässä tarinan vaiheessa mutta siinä mulla tapahtui rehellinen virhe… Noh, joko annan sen perheestä pois tai jatkan kuvaamista niin että pidän Saanan poissa näkyvistä jotta saisin finaaliin kaikki tarpeelliset haudat :3

photo Sims2EP8201507312045.png

Ja Saana nyt on muutenkin niin kiva kulissien takainen lisä perheeseen, kun pitää oikeasti tarinan kuvaamisen lomassa vain pelata ja antaa simien vanheta ja käydä töissä ja koulussa… Mutta Saana on siis tarinassa kuaallut ja rajaan kuvista pois niin ettei illuusio mene.

photo df9Sims2EP8201507312029.png

… hehkeää, Maxis.

photo Sims2EP8201507312051.png

Oh noes kolmiodraamaa ilmassa.

photo Sims2EP8201508011801.png

Oh noes noes jotain vielä hämympää draamaa luvassa…

photo 5c5Sims2EP8201508010002.png

Oli vaan pakko testailla kun yhtäkkiä huomasin/muistin että Niklashan on tosi ujo niin tästä vain tuli juuri niin vastustamattoman söpöä matskua kuin ennustin :3

photo 9b8Sims2EP8201508010002.pngphoto 45bSims2EP8201508010002.pngphoto Sims2EP8201508010012.pngphoto f1cSims2EP8201508010012.pngphoto c97Sims2EP8201508010012.png

:3 :3 :3

photo Sims2EP8201508010032.pngphoto Sims2EP8201508010018.pngphoto 7abSims2EP8201508010012.png

ja mä ehdin jo muistaa että tää bugi olisi jo korjattu jossain lisäosassa… mutta siis tietenkin kun Niklaksella ja Elisabetilla oli jo valmiiksi hyvät kaverisuhteet niin pieni flirttailu lisäsi sydämet ja sitten hyvästely oli ilman ensisuudelmaakin tämä…

photo Sims2EP8201507191749.pngphoto Sims2EP8201508011755.png

Mulla tosiaan koulunkäynti bugaa teineillä. Aina tulee virheilmoitus kouluauton saapuessa iltapäivällä ja simit resetoituu kutakuinkin tällaisiin paikkoihin ja läksyt ovat kadonneet – silti valitetaan että läksyt tekemättä ja arvosanat laskee hmmh pitää miettiä mitä tehdä ettei sosiaalitantta tule hätyyttelemään…

photo Sims2EP8201508011809.png

Jeah Maria pääsi uransa huipulle hotsikkaat supernaisvermeet ja lentävä töihin lähtö tiedossa XP

photo Sims2EP8201508011824.png

Otan usein simejä boolpropilla haltuun tontilla jos on yhtään vaativampi kuvaus tiedossa ja pitää saada ne oikeasti tekemään jotain tiettyä. Sitten välillä käy näin… Sori Elisabet :P Työt meni mutta no jaa. Sai hyviä poseja sattumalta kuvauksiin. Kaikkia hyviä ei voinut käyttää...

photo Sims2EP8201508011942.png

En tiedä onko tää nyt sitä illuusion rikkomista… Mutta tässä taas mun hieno ”lukio” ja sen neljäs kerros

photo Sims2EP8201508020029.png

Junakohtausta varten piti saada aikaan ”ryhmä vapaa-ajan viettoon” – haasteellisin osuus oli saada Inari mukaan ryhmään sillä jostain syystä tytöllä on oikeasti aika huonot välit tyyliin kaikkiin… Ja muutenkin niin nirppanokka ettei muille riittäneet suhteet riittäneet hänelle ryhmään liittymiseen

photo Sims2EP8201508021201.pngphoto Sims2EP8201508021202.pngphoto Sims2EP8201508021206.png

Kyllä taas mahtuu simejä monta taksiin…

photo 754Sims2EP8201508021206.pngphoto Sims2EP8201508021208.png

:D en siirtänyt mitään mihinkään movella, ei toimisikaan koska ollaan yhteisötontilla

photo 5feSims2EP8201508021227.png

voi kehvänä taas kun Elisabetilla jumiutui isoksi aikaa kuvauksia tuo ilme XD

photo Sims2EP8201508021231.png

nyt se oikea ensipusu <3

photo Sims2EP8201508021246.pngphoto 3d7Sims2EP8201508021246.png

mä en tiedä mikä ACR tai jotain tuolla tontilla vaikutti tilapäisesti mutta näin kävi, vanhoja muistellessa tai jotain…photo aa1Sims2EP8201508021246.pngphoto 48aSims2EP8201508021246.png

Tuukan tyttöystävä ei oikein pitänyt näystä XD

photo Sims2EP8201508021309.pngphoto 639Sims2EP8201508021309.png

kaikki ajattelevat Emiliaa…

photo Sims2EP8201508021310.png

voi perä… kesken kuvausten lähtevät jotain hippaa leikkimää :X

photo Sims2EP8201508021311.png

niin ja ah niin ihana helposti tarttuva tai chi epidemia

photo 9f3Sims2EP8201508021616.pngphoto 3a3Sims2EP8201508021616.png

Tosi pelottavat silmät... Niklasta oli melkein vaikea saada hyviä rumpalikuvia kun sen silmät oli aina jotenkin noin.

photo Sims2EP8201508021755.png

kuinka kuormittaa peliä mahdollisimman vähän: ota ylimääräiset pois hallinnasta boolpropilla ja rajoita liikkumista minimiin, mun oma stailattujen NPC:eiden varasto… ei tullut nyt tällä kertaa kuitenkin käytettyä bändikohtauksessa

photo Sims2EP8201509292144.png

awwsius maksimus, Niklas pelkää pienten flirttailukokeilujenkin jälkeen jo Elisabetin kuolemaa kuin rakastavaisia olisivat

photo Sims2EP8201509292152.pngphoto Sims2EP8201509292153.png

Pahimpia bugeja vähään aikaan… Miro laski puhelimen monta kertaa pöydän läpi lattialle josta puhelin pomppasi takaisin käteen ja looppi toistui toistumistaan kunnes force error piti ottaa apuun… Näinkin yksinkertaista kohtausta kuvatessa tuollainen bugi.

photo Sims2EP8201509292155.pngphoto 6ceSims2EP8201509292155.png

Mikä ihme Miron nenää vaivaa ;D onneksi se normalisoitui toisessa asennossa