Heipä hei pitkästä aikaa! Väliin on nyt mahtunut kaikenlaista, opiskelua ja vuodatuksen uudistumista... Ne nyt lähinnä hidastivat uuden osan ilmestymistä. Mutta ei se mitään, nyt on taas hommat hanskassa ja sain tämän laitettua tänne :D

Osa vähän venähti, innostuin ehkä vähän liikaa... Tämän pitäisi melkein olla ennemmin kaksiosainen, tulee liittymään niin paljon seuraavaan osaan. Mutta päätin nyt kuitenkin laittaa tämän kehittelyosan erikseen.

Toisaalla ongelmat setvitään kun toisaalla niitä alkaa kasaantua. Kuvaa parhaiten tätä osaa. 

 

 

******************

 

Maria käveli aavistuksen laahaavin askelin Niklaksen huoneeseen. Ei ollut mitenkään hyvin nukuttu yö takana, taaskaan. Naisella itsellään oli nuhan poikasta puhumattakaan siitä, että Niklas oli tukkoisena ja levottomana valvottanut äitiään jo kolmatta yötä putkeen. Sitkeää yskää liikkeellä… 

Puhumattakaan siitä, että perheessä ei oikeastaan koskaan oltu sairaina. Ehkä jollakin käheyttä aamulla tai päänsärkyä illalla, mutta ei muuta. Tällaiseen ei ollut totuttu. Maria joutui vakuuttelemaan itselleen, että siitä huolimatta hänen pikku poikansa ei nyt suinkaan mikään kuolemansairas ollut. Oikeastaan tämä oli sitä normaalia, kaikilla oli kunnon köhä aina muutaman kerran vuodessa. 

Pieni rehellisyyden ääni kolkutti taas Marian mielessä. Eivät nuhat ja köhät olleet ainoa syy hänen huonoihin öihinsä viime aikoina. Ainakaan suoraan. Nekin olivat oikeastaan… Vain samasta pääongelmasta itäneitä lisävaivoja. Maria tiesi ja tunsi että hänen suhteensa Miroon ei ollut entisellään. Sairastelu paljasti sen toistaiseksi kaikkein näkyvimmin. Ennen he olivat pystyneet pitämään toisensa terveenä tiedostamatta. Sama taisi koskea Niklasta, kaksosten ympärillä oli koko ajan jokin yliluonnollinen parantava aura. Mutta ei enää, asiat eivät olleet aivan kohdallaan.

Maria vältteli veljeään monestakin syystä. Ettei tulisi liian pitkiä keskusteluja taikka ettei Mirolla olisi liikaa aikaa tutkia Mariaa. Ettei Miro huomaisi Marian jättäneen kertomatta eräitä seikkoja bileyöhönsä liittyen, sitä Eetun kanssa tapahtunutta lähinnä. Lisäksi taustalla muhi muutakin.

Enemmän kuin siinä menneessä illassa ja yössä Marian ajatukset kantautuivat tulevaisuuteen. Ehkä hän oli meinannut miettiä sitä jo monta kertaa aikaisemminkin vuosien saatossa, mutta nyt vasta epäilys pintautui kuin varkain lähtemättömästi kalvamaan Marian ajatuksia. Voisivatko he Miron kanssa jatkaa näin, kasvattaen yhdessä Niklasta? Olisiko Miro tarpeeksi isähahmo Niklakselle? Mitä poika itse tuumaisi siitä? Ja olisiko se edes soveliasta yleisesti? Mitä kaikki muut ajattelisivat tästä järjestelystä, joskus tulevaisuudessa Niklaksen koulun opettajat, kaikki koulukaverit kun lapset oppisivat ja ymmärtäisivät enemmän… Elivätkö he vain koko ajan hataralla pohjalla joka oli tuomittu pettämään heidän allaan? Olisiko helpompaa ja ennemmin oikein, että he yrittäisivät mahdollisimman pian rakentaa omat elämät, elää ilman toisiaan? Riipivä ajatus. Mutta vielä kun olisi aikaa, Niklas ei muistaisi paljonkaan siitä ajasta kun he leikkivät kolmistaan tätä perhettä. Kolmistaan…

Ei Maria ollut tyhmä. Hän tiesi olevansa raskaana, Eetu oli ainoa mahdollinen isäehdokas. Kolmistaan, kohta nelistään. Kyllähän Maria oli toivonut toista lasta, hartaasti ja pitkään ja melkein jo luopunut toivosta. Hän ei siis luopuisi nyt tästä lapsesta. Mutta entä sitten seuraavaksi? Eikö Eetulla ollut tarpeeksi ongelmia ilmankin, olisiko parempi olla kertomatta? Mutta kenelle sitten kertoa ja mitä…

Kaikkiin Marian ongelmiin ensimmäinen vastakysymys oli; miten kertoa Mirolle? Kyllä mikä tahansa suhde, oli sitten kyseessä kaveri tai aviopuoliso tai työkaveri, perustui ensimmäisenä luottamukseen. Siihen, että asioista puhuttiin. Mutta Mariasta tuntui kuin hänen kurkkunsa olisi sementoitunut pelkästään ajatuksestakin. Miten voisi kertoa, että kaikki on niin pahasti pielessä? Kaikki tämä piinasi Mariaa etenkin kun olisi pitänyt rauhoittua ja nukahtaa. Yön pimeimpinä hetkinä kun seurana eivät ole muuta kuin pimeys ja oma mieli. Monta yötä oli kulunut nihkeässä sängyssä ahdistuneena yksin pyörien. Maria oli väittänyt, että Miron olisi parempi nukkua alakerrassa ettei joutuisi myöskin heräilemään Niklaksen takia. Todellisuudessa Maria pelkäsi, että murtuisi ja purkaisi kaiken Mirolle. Mutta toisaalta Maria toivoi, että Miro itse huomaisi ja kysyisi suoraan… Aloittaisi vastahakoisen Marian puolesta. 

Mutta vaikka Maria kuinka vetäytyi yksin kuorensa sisään, mitään ei ollut toistaiseksi tapahtunut ja Maria sai kärsiä yksin vain omat yksipuoliset mielipiteet seuranaan. Maria oli miettinyt voisiko kertoa jollekin toiselle. Mutta aina kun äitikin kävi milloin muuten vain kylässä ja milloin vahtimassa Niklasta, Jonna vain kehui Mariaa vuolaasti siitä kuinka tämä oli onnistunut rakentamaan toimivan perheen ja hyvän elämän.

Ei Maria voinut rikkoa äitinsä ruusuisia kuvitelmia. Tämäkin alkoi olla niin vanha eikä Maria halunnut vaivata äitiään omilla vaivoillaan. Maria jäi aina lopulta yksin.

Kohta loppuisi aika. Oli todella väsyttävää ja epämiellyttävää näytellä niin kuin mikään ei olisi muuttunut. Niin kuin ei olisi ruokahalu pohjalukemissa tai aina väsynyt, ihme paikkoja kipeänä. Ja toisaalta Maria mietti miksi edes piti sellaista näytelmää yllä, kun kerran halusi jonkun huomaavan ja kysyvän… Oli elämä niin vaikeaa. Ja vaikka Maria pystyisikin jotenkin ihmeen kaupalla jaksamaan ja näyttelemään vielä pidempään, kasvavaa vatsaa hän ei voisi lopulta peittää. Ei ainakaan Mirolta, jonka kanssa oli elänyt koko elämänsä. Ja silti se pälli mies ei vaikuttanut huomaavan hänen ahdinkoaan! Maria oli yhtä lailla vihainen omille piinaavien ajatusten elämäniloa tukahduttaville kahleille kuin tanssin-ilman-ongelmia-läpi-elämän-en-huomaa-mitään –Mirolle. 

*****

”Taitaa hella kaivata vähän puhdistamista”, Miro totesi ohi mennen pyöritellessään viimeisiä kahveja mukinsa pohjalla. Täynnä mössöä, pitäisi kahvinkeitinkin vaihtaa.

”No, aiotko tehdä asialle jotain vai yritätkö vihjailla hienovaraisesti siivousvuorojen vaihtamista? Minkä takia aiot tällä kertaa luistaa?” Maria kysyi pistävämmin kuin aikoi ja veti aivan liian laajalla kaarella omia johtopäätöksiä viattomasta toteamuksesta. Se vain, että lauantaisin oli lättypäivä, oli aina ollut… Paitsi että nyt pelkkä taikinan hajukin sai Marian melkein kakomaan. Eikä Maria voinut kertoa miksi.

”Mitä nyt, nousitko väärällä jalalla? Vai tekikö lettutaikina jotain väärin kun kerran noin jynssäät sitä?” Miro kysyi huvittuneena. Maria ärähti ja iski kulhon pöytään niin, että osa taikinasta loiskahti yli. Pöydälle, käsille. Kohta oikeasti tulisi oksennus. ”No jos kerran noin kiinnostaa jynssää sinä!” Maria ärähti ja paineli keittiöstä.

Miro ei edes kysellyt enempää, alistui vain hellan ääreen. Oli hänen siivousvuoronsa, mutta ehkä kokkausvuoroon vaihtamalla hän saisi sen vaihdettua pois… Mutta toisaalta Maria käyttäytyi kummallisesti, parempi totella ja tehdä vähän ekstrakotitöitä niin ehkä se leppyisi sen verran että saisi jotain udeltua.

Maria iski päänsä pöytään ja veti monta rauhallista hengen vetoa. Nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Että rauhoittuisi ja paha olo menisi ohi. Jälkimmäiseen ei yhtään auttanut se, että oli pakko kuulla ja haistaa käristyvien lättyjen katku.

Maria piti kuitenkin huolta, että kun Miro sai homman valmiiksi, nainen istui taas tuolissa selkä suorana kuin tunteenpurkausta tai pahaa oloa ei olisi ollutkaan. Miro tosin tiesi paremmin. Hän oli oikein etsimällä etsinyt jotain normaalista poikkeavaa Mariassa sen remuillan jälkeen ja uskoi nyt saaneensa tarpeeksi todisteita joihin tarttua.

Molemmat taisivat tietää, että selonteon aika oli tullut. Ei ollut helppo pitää toisen katsetta pitkään. Miro päätti odottaa hetken, josko Maria aloittaisi ilman suoraa utelua. Jos jotain menisi pieleen Maria ei voisi syyttää Miroa. 

Marian sydän alkoi hakata, selvitettävät asiat oikein tulvivat nyt päähän.  Kaikki oli ihan kielen päällä, mutta yhtenä sekamelskana, mistä aloittaa? Olen raskaana Eetulle toimiiko meidän perhe onko se soveliasta ja onhan sunkin mielestä suhde joka meillä on soveliasta oletko edes miettinyt tällaisia yhtään aiemmin oletko joutunut joskus epäilemään epäiletkö nyt mitä mun pitäisi tehdä mitä meidän pitäisi tehdä mikset ole huomannut mitään aikaisemmin oletko joskus tehnyt jotain tosi tyhmää ja miettinyt jälkeen päin että mikä ihme sut siihen ajoi

”Mi-mitä? Jotain tyhmää? Mitä sä tarkoitat?” Miro kysyi ymmällään. Maria veti terävästi henkeä. Kai hän oli möläyttänyt ääneen loppuosan mietteistään. 

”No… niin. Tyyliin herännyt aamulla ja… En tiedä.” Maria mutisi. Ei hänen edes sitä ollut pitänyt suoranaisesti kysyä.

”No… Joo, kai kaikki on. Liittyykö tää siihen sun taannoiseen jännään yöhön?” Maria päätti pysyä vaiti. Miro arveli tietävänsä vastauksen ja päätti yrittää jatkaa jotakuinkin aiheesta, antaa Marialle vastauksen jota tämä kaipasi.

”Tyyliin… Kyllä mullakin on etenkin alkuaikoina mennyt pari iltaa vähän yli ja oon herännyt tyyliin jonkun entisen opettajan näköisen naisen vierestä ja vaikka se paljastuisikin ihan joksikin toiseksi niin kyllä sitä silti miettii… Yleensä pahinta vaihtoehtoa vaikka ei se niin olisi.” Miro yritti koko hajanaisen sanat-ovat-mitä-sylki-suuhun-tuo -puheensa ajan katsoa Mariaa suoraan silmiin jotta näkisi, osuiko edes vähän oikeaan. Helpottiko edes vähän. Miro kuvitteli näkevänsä Marian ilmeen oikeastaan rentoutuvan koko ajan enemmän, mutta sitten nainen käänsi taas katseensa pois. Okei, Miro oli siis vain haparoinut.

”Oliko siinä kaikki, Maria?” Miro kysyi hetken kuluttua. Hän tiesi, että ei ollut, mutta Maria ehkä puhuisi jos kysyisi suoraan. Nyt se tuntui oikealta teolta. Jo jonkin aikaa Miron oli ollut vaikea tulkita Mariaa, mutta nyt oli kuin verho olisi hiljalleen vedetty sivuun.

”Voiko tää toimia? Tää meidän perhe? Lasketaanko tää… epäsopivaksi, sisko ja veli kasvattamassa lapsia näin tiiviisti yhdessä?” Maria sai lopulta henkäistyä.

”Onko joku moittinut siitä?” Miro kysyi tiukalla äänensävyllä. ”Työkaverit? Sukulaiset?” Maria pudisti päätään molempiin. Miro oli aavistuksen helpottunut. Mutta kyllä jostakin Maria oli sellaisen idean saanut. ”Johtuuko tää siitä aamusta kun mä kuulustelin sua? Sori, mutta se oli sellainen lyönkö vai suutelenko tilanne ja en viitsinyt edes hämäykseksi ensimmäistä ja en suinkaan loppuun asti toistakaan kun joka tapauksessa sain sut kuuntelemaan ja…”

”Älä nyt siitä viitsi enää ei se mua vaivaa sä teit mitä täytyi. Mutta oikeasti, toimiiko tää perhe?” Maria kiirehti päästämään Miron turhista tunnontuskistaan.

”No ollaan me aina oltu yhdessä tähänkin asti ja Niklaksellakin näyttää menevän ihan hyvin. Vai eihän poika ole valittanut tai kysellyt? Eikä meidän pidä huolehtia siitä mitä muiden mielessä mahtaa pyöriä. Kunhan täällä on asiat kunnossa”, Miro selvensi lyhyesti mutta varmalla äänensävyllä. ”Et sä ole ennenkään tätä kyseenalaistanut eikä mun mielestä tilanne ole muuttunut kummemmin kuluneiden vuosien aikana. Älä ajattele liikaa. Tää toimii ja sillä siisti”, Miro päätti jämäkästi, siihen ei olisi lisättävää. Maria nyökkäsi ponnekaasti, se siitä.

Sitten kuitenkin Maria taas vältteli Miron katsetta. Miro huokaisi ja nojasi eteenpäin tuolillaan, kuin rehtori joka kuulustelee oppilasta. ”Kerro nyt kaikki pois”, Miro hymähti. Maria vaihtoi levottomana asentoaan pari kertaa tuolilla. Miro kohotti kulmaansa. Sitten Maria ponkaisi ylös niin nopeasti että Mirolla tuli kiire.

Miro sai Marian kiinni oviaukolla, otti kädestä. Maria ravisti miehen käden pois mutta pysähtyi silti. Miro puuskahti kärsimättömänä. Maria käyttäytyi taas lapsellisesti. Mutta juuri kun Miro oli mainitsemassa siitä pisteliäästi ääneen, Maria lopulta aloittikin puhumisen.

”Mä… Tätä on niin vaikea kertoa mutta kai mun on pakko… Mä vaan en… Okei. Mä tein muutakin kuin nukuin Lehtotiellä. Mä ootan Eetun lasta.” Maria pääsi kerralla loppuun, mutta hermostui koko ajan enemmän sen jälkeenkin. Sydämen syke kiihtyi niin ja tuli huono olokin, Maria pelkäsi kohta pyörtyvänsä. Hän ei voinut kuitenkaan muuta kuin odottaa Miron vastausta.

Ensin oli hiljaista. Sitten kuului… huonosti peitelty naurun tyrskähdys. Päälle ihmeellistä tukahtunutta ääntä.

Maria kääntyi varuillaan ympäri. Miro oli kumartuneena, käsi suun edessä ja pudisti hitaasti päätään edes takaisin. ”Miro? Ootko sä kunnossa? Miro tää ei oo kivaa”, Maria valitti hiljaa kovasti ymmällään. Hän ei ollut tiennyt minkälaista reaktiota odottaa, mutta ei nyt ainakaan tätä.

”Oon oon kunnossa tää vaan…” Miro nauroi ääneen välissä ja puheestakin sai huonosti selvää. ”Ei juma… Ei voi olla totta…” Lisää hekotusta.

”Miro…?”

”Ei voi olla totta pikku Eetu laittoi sut paksuksi! Ei hyvää päivää…” Miro yritti hetken olla vakava mutta kohta taas hekotus purkautui pidättelemättömänä ja Miro huojahti. Maria alkoi olla nyt hätäännyksen ja tuohtumisen rajalla.

”No, onhan sekin nyt mies jos et muista ja se oli vain yhden illan huumassa…” Maria yritti puolustella kuin jotain lieventäviä asianhaaroja nyt muka olisi oikeasti ollut. ”Miro kiltti kuuntele!”

”Rauhoitu ei mitään hätää. Kyllä mä tiedän mutta silti… Ei jestas. Huh.” Miro rykäisi pari kertaa ja sai kasvonsa aseteltua sentään enää älyttömän leveään virneeseen.

 ”Miro mua ei naurata mä en tiedä mitä, tai siis miten… Ei ainakaan naurata”, Maria selitti onnettomana lattialle. Ei hän tiennyt mitä oikein sanoa. Maria tiesi vain, että kertomisesta huolimatta oli edelleen vähän ahdistava olo. Vaikka Miro tiesi nyt, ei asiaa ollut selvitetty. Ei Miron ensireaktiosta voinut oikein mitään tulkita. Ehkä Miro oli oikeasti järkyttynyt pahasti tai jotain ainakin Maria tiesi ettei ollut aiemmin ikinä nähnyt Miroa sellaisena…

”Hei”, Miro sanoi sitten lempeästi ja halasi Mariaa niin tiukasti, että nainen ei voinut hengittää hetkeen. Sitten Miro laski Marian yhtä nopeasti käsivarren mitan päähän itsestään niin, että näki toisen kunnolla. Samalla Maria puuskahti keuhkonsa tyhjäksi jouduttuaan ensin lukko-otteeseen. ”Tätähän sä olet odottanut ja toivonut. Eikös?” Maria huomasi automaattisesti nyökkäävänsä vastaukseksi suoraan kysymykseen. Leveä hymy pyrki heti kasvoille, mutta Maria pakotti itsensä ilmeettömäksi. Miro hymähti kuitenkin tietäväisesti. ”Lapsi on ihan mahtava juttu. Mä tiesin että asiat järjestyy jotenkin.”

”Entä Eetu?” Maria kysyi edelleen epävarmana, vaikkakin kiristävä tunne rinnassa hellitti jo koko ajan.

”Teet miten parhaaksi näet. Mä sanon tai en sano kenellekään mitään, ihan miten sä haluat. Mutta kiitos kun kerroit. Odottaminen on paljon kivempaa yhdessä.”  Miro hymyili aidon ilahtuneena. Sen näki silmistä. Tuike kuin pikkupojalla.

”Vau…” Maria huokaisi, ”miten mä olen ansainnut noin parhaan isoveljen?” Miro vain kohautti olkiaan. ”Mutta etkö sä oikeasti huomannut… Mun tilaa aiemmin?” Oli pakko varmistaa. 

Miro virnisti toispuoleisesti. ”Kyllä mä aloin tässä huomata että jotain on pielessä, mutta en mä asiantuntija ole vaikka olenkin ollut naisten kanssa enem-” Siinä vaiheessa Maria viittoi Miroa lopettamaan. ”Tuli selväksi kiitos.” Miro rykäisi ja vaihtoi aihetta.

”Mene nyt syömään jotain. Jos ei mene alas niin mä voin tehdä jotain niitä ruokia mitkä on parempia sulle nyt. Mutta jotain sun täytyy syödä, muistathan?” Kumman paljon helpommin lätytkin lopulta katosivat. Nyt kun ei tarvinnut kantaa enää painostavaa määrää salaisuuksia koko ajan sielläkin, missä ennen oli saanut rauhoittua ja olla turvassa. Kotona ja läheisten ympäröimänä. Ja nyt kun Maria saisi taatusti tukea ja kannustusta koko raskauden ajan joltakin, joka tietää kaiken…   

Muille pitäisi keksiä taas jokin tarpeeksi uskottava selitys. Mutta ei se mitään. Jos totta puhutaan, Maria oli alkanut olla jo niin epätoivoinen toisen lapsen saamisesta, että mentiin keinoja kaihtamatta  –puolelle. Kai Maria oli jotenkin sisimmässään sinä yhtenäkin iltana tiennyt, että Eetu ei työntäisi häntä pois. Että siinä oli tilaisuus johon tarttua. Eetu… Noh, sitä voisi miettiä myöhemmin. Ainakaan nyt ei taitaisi olla hyvä aika ilmoittaa miehelle, että tälle on tulossa lisääkin jälkikasvua. Kumman hyvin Eetu näytti uuteen äkkinäiseen tilanteenvaihdokseen sopeutuneen, mutta tämä saattaisi olla liikaa.

 

*****

 

Eetun elämä koki aika paljon mullistuksia lyhyen ajan sisällä. Toisaalta se oli jännittävää, toisaalta vähän pelottavaakin. Välillä tuntui, kuin kaikki vain vyöryisi eteenpäin ja itse olisi vaikea pysyä perässä.

Esimerkiksi yhtäkkiä aina niin vakaa ja kotoisa Lehtotie oli kokonaisvaltaisen remontin ja uudistuksen kourissa. Mirva perusteli, että siellä sun täällä oli selvästi jo melko vanhassa talossa asioita rempallaan ja olisi kiva sisustaa se yhdessä uudelle perheelle kotoisammaksi ja omaksi, merkitsemään uuden yhteisen aikakauden alkua, talon omistajien vaihdosta… Tosin ei Eetu paljon mihinkään päässyt mitään sanomaan. Katsoi vain vierestä. Mutta eiväthän miehet sisustamisesta ja tyylistä mitään ymmärrä… Eetu ei muistanut oliko Mirva vai hän itse sanonut niin. 

Joka tapauksessa, Mirva vaikutti tyytyväiseltä ja se oli pääasia. Mirvanhan elämä tässä edelleen eniten mullistui, niinhän? Niin Mirva oli sanonut ja kyllä Eetu taisi olla samaa mieltä. Vaikka joskus pieni toinen ääni pyrki saamaan puheenvuoron Eetun päässä, mutta Eetu vain jätti sen taitavasti huomiotta. Harjoitus tekee mestarin.

”Kaikkiko yhtä aikaa? Eetu eikö mitenkään voitaisi sopia niin että ehkä kaksi kerrallaan…” Mirva alkoi protestoida, kun Eetu kertoi viimeisimpiä infoja vieraiden aikataulusta. Kaikki, joiden elämään Lehtotie oli isommin kuulunut, halusivat nähdä talon uuden ilmeen. Ja kätevästi voisi samalla tavata kaukaakin tulleita sukulaisia joten kyllä, kaikki olivat tulossa yhtä aikaa.

”Ei tarvitse huolehtia tämähän on iso talo hyvin me tänne mahdumme!” Eetu selitti innoissaan.

”Mutta entä ruoat ja kaikki kyllähän vieraita pitää palvella…”

”Höpsistä eivät he ole vieraita vaan siskoja veljiä ja serkkuja. Vanhemmat. Monille heistä tämän talo on ollut pitempään koti kun meille”, Eetu jatkoi taivuttelua. Mutta sitten Mirvan suu puristui tiukaksi viivaksi ja silmiin tuli kylmä ja tyytymätön katse. Eetu oli ihan hiljaa hetken. Mirva oli aina vähän pelottava ja sitäkin enemmän ennalta-arvaamaton sellaisena. Jos voisi tietää tasan tarkkaan mitä toinen ajatteli…

”Hyvä on”, Mirva lopulta huokaisi. ”Kunhan annat minun hoitaa kaikki järjestelyt ja aikataulut.” Eetu nyökkäsi mielissään. Niinhän Mirva aina ennenkin, miksi sitä pitäisi erikseen varmistella? Kun olihan Mirva elänyt lapsen kanssa pidempään ja tiesi paremmin, minkälaista arki on silloin. Ja Mirva oli Eetua muutaman vuoden vanhempikin joten tämä oli ihan luonnollinen järjestely eikö? Mirva ei oikein vain osannut luottaa vielä itseensä saati Eetuun.

Mutta Eetun oli helppo luottaa Mirvaan, koska tämä näytti tietävän mitä tekee. Esimerkiksi se yksi ahdas kohta portaikon vieressä levennettiin niin, että mahtuu kunnolla kulkemaan. 

Vaikkakaan aina Eetu ei oikein ymmärtänyt Mirvan motiiveja. Mutta kun ne näyttivät pääosin toimivan niin oli helpompaa valita aina vain myöntyminen ja mukana seuraaminen. Esimerkiksi pottaopettelussakin pitäisi jotenkin seurata ja vahtia, vaikka Inari oli selvästi vähän ujo.

Aika kului sitten kattoa tuijotellen. Mutta Mirva tiesi parhaiten.

Eikä tiedä lapset ovat erilaisia niitä pitää kuunnella ei lukea kaikkea kirjoista.

Toisaalta Eetu ei voinut kieltää olevansa salaa tyytyväinen niistä hetkistä, jotka sai viettää kahdestaan tyttärensä kanssa. Mirvalla oli taipumus arvostella muita, ehkä nainen ei edes itse huomannut sitä. Tai sitten Eetu vain ajatteli liikoja tuntiessaan katseen porautuvan selkään. Odottaen koko ajan moitteita kaikelle mitä tekikin. Ehkä se johtui vain siitä, että Eetu oli ollut pitkään yksin niin, ettei ketään ollut tuomitsemassa. Lisäksi olihan tämä nyt Eetulle vierasta elämää. Edelleen, Mirva tiesi parhaiten.

*****

Kävi ilmi, että Aleksi ja Signe eivät olisi pääsemässä paikalle. Se pari oli muutenkin viime aikoina tehnyt kaikkea oman mielensä mukaan.

Esimerkiksi ne menivät lopulta kuitenkin naimisiin. Kun Aleksi niin halusi. Mutta erittäin pienimuotoisesti eli käytännössä salaa, koska Signe niin halusi. Ja Signelle ei sanota ei. Paitsi että kyllä Signe myöntyi lopulta nopeaan toimintaan, vielä ennen kuin kauan toivottu adoptiolapsi saataisiin.

Sitten sekin odotettu päivä koitti. Pieni tumma tyttö oli alkuperältään ulkomaalainen. Tyttö oli vain klassisesti jätetty melkein vastasyntyneenä orpokodin ovelle. Vanhemmat taisivat olla sellaisia, etteivät välittäneet tai osanneet osallistua paperitöihin joten minkä sille voi. Nyt joka tapauksessa Klaara oli päässyt uuteen perheeseen. Signe ja Aleksi ottivat tulokkaan vastaan innoissaan.

Aleksi oli salaa erittäin tyytyväinen siitä, ettei hän ainakaan Signen kanssa pystyisi hankkimaan biologisia lapsia. Klaaran kanssa ei tarvitsisi lainkaan miettiä sellaisia asioita, kuin että voisiko erikoisesta perimästä olla jotain vielä jäljellä. Ei tarvitse koko ajan varoa ja hermoilla. Aleksi saisi elää perheensä kanssa aivan tavallista elämää, toivon mukaan hänen ei enää ikinä tarvitsisi selittää kenellekään mitään yliluonnollisesta.

”Katsos kun kissi nukkuu. Kohta sinunkin on aika mennä päiväunille”, Signe hymisi pehmeällä äänellä. Hän ei ollut ikinä kuvitellut itseään äidilliseksi vaikka pitikin lapsista.

"No nyt sinä hihkuit niin, että kissi heräsi ja meni etsimään rauhallisemman paikan. Hyvä vain, ei tarvitse herätä karvoja kurkussa. Niin, karvoja kurkussa, kuin karvapalloja kissalla itsellään..." Signe leperteli lapselle joka olisi hymyillyt sellaiselle äänensävylle muutenkin vaikka sanat olisivat olleet mitä.

Jotenkin se äitiys ja kaikki tuli sitten luonnostaan. Ja oli sitä pehmeätukkaista ujon hiljaista ja aina tyytyväistä tyttöä helppo rakastaakin.

Ainakin aluksi tyttö sai enemmän huomiota kuin olisi sitä itsekään kaivannut. Mutta uuden arjen tasapaino ja rutiinit vakiintuivat hiljalleen. Senpä takia Aleksi ja Signe päättivät, että nyt ollaan vain mahdollisimman paljon yhdessä kotona. Ei lähdetä minnekään kauas suinkaan yhtä taloa katsomaan. Tai no, kerran kun sinne tulee paljon muitakin niin voisihan sitä jotenkin yrittää sovitella…

*****

Lopulta se suuri päivä koitti. Eetu tunsi itsensä yhtä aikaa asuntoesittelijäksi ja tarjoilijaksi ja moneksi muuksikin kiertäessään esittelemässä kutakin huonetta ja kyselemässä, onko jollakin nälkä tai jano tai väsy. Toisaalta Eetu kyseli myös paljon kuulumisia, olivathan kaikki oikeasti tuttuja.

Mirvakin näytti rentoutuvan lopulta, kun oli hermoillut monta päivää putkeen etukäteen. Mirva ei tykännyt muutoksista hiljalleen normalisoituvassa arjessaan, mutta ketä voi syyttää. Olihan Mirvankin elämä muuttunut aika lailla. Oli hauska huomata, miten erityisesti Markus ja Mirva tulivat toimeen. Jotain politiikasta ja historiasta ne puhuivat, Eetua ei kiinnostanut.

”Täällä on jotenkin niin ihmeen kaunista ja harmonisen rauhallista nyt kaikkialla! Tässähän tulee ihan kateelliseksi, kyllä Mirvalla on silmää”, Emilia henkäisi, kun sattui tutustumiskierroksellaan Eetun kohdalle. 

Eetu kallisti päätään. ”Jaa niin kai. Mutta miten päättelit, että Mirva on kaiken takana?” 

Emilia virnisti. ”Sanoit sen itse juuri.” Eetu pyöräytti silmiään. Naisten hienovaraisuus oli välillä vähän pelottavaa, kuin niillä olisi kuudes aisti. Emilian pyörähdellessä ympäriinsä keittiössä Eetu ei voinut olla vilkuilematta siskon vatsanseutua enemmän. Kyllä sen jo erotti. Ihme ja kumma, siitä nokkelan näsäviisaasta pikkutytöstäkin tulisi äiti.

Kyllä melkein joka huoneeseen tuli uudistusta, isoa tai pientä.

Kellari tuli aiempaa täyteen, kaikki iso ja erikoinen piilotettiin sinne… Eetu kohautti olkiaan, mutta epäili, etteivät kaikki suvun jäsenet aivan arvostaisi sellaista päätöstä. Kyseessä oli kuitenkin perintöesineitä ja jos kellaria ei ole rakennettu kunnolla niin se ei olisi paras paikka kaikelle arvokkaalle. Toisaalta Mirvahan järkevästi huomautti, että ei kellarissa aiemminkaan ollut mitään ongelmia ollut, eihän?

Sentään Mirva oli jättänyt pihan vielä melko ennalleen, siihen ei ollut riittänyt aikaa, varoja eikä intoa.

Serena katseli ympärilleen aavistuksen epäileväisenä ja tyytymättömänä. Muutoksia oli tullut yhtäkkiä, paljon ja nopeasti. Toki he olivat antaneet talon virallisesti kokonaan Eetulle, mutta olisi voinut edes kysyä etukäteen tai edes jotain… Olihan talo ollut monelle muullekin koti kuin Eetulle. Serena veti henkeä ja päätti yrittää vain keskittyä katselemaan ympärilleen, remontti oli jo ollut ja mennyt.

​

Ainakin eteinen näytti yhdeltä sekamelskaiselta taistelutantereelta. Ensimmäinen osa oli lähes sellainen kuin Sera muistikin, mutta toinen uutta kirkuvan kirjavaa. Pikaisesti muualle vilkuillessa näytti muutenkin siltä, että vanha ja uusi taistelivat keskenään. Sitä saattoi vain kuvitella minkälainen Mirvan ja Eetun suhde mahtoi muuten olla… 

Tai sitten Serena vain maalaili piruja seinille ollessaan liian huolestunut pojastaan, jonka elämä oli kovasti mullistunut.

”Mutta on tämä kyllä erikoista, ei sitten mitään huonetta ole voitu jättää täysin ennalleen… Pidin tämän huoneen tapeteista”, Serena sanoi ääneen, kun kuuli oven avautuvan. Sitä täytyi olla jo oikeasti vanha kun tunnisti tulijan askeleiden perusteella. Eivät sisarukset yhteneväisyyksistään mihinkään pääse edes ajan ja iän kanssa.

”Totta, mutta eikö ainakin tämä huone ole näinkin ihan kiva? Ja oikeasti Sera, ettehän te enää käy täällä niin paljon että ehtisitte murehtia menneistä”, Jonna totesi, vaikkakin Sera kuuli äänensävystä, että Jonnakin oli aika vakavana. ”On täällä kyllä paljon paikat muuttuneet ja niin nopeasti, niin nopeasti…” Jonna todisti Serenan epäilykset. Saattoi olla mahdollista, että Jonnakin edellisen kerran käydessään oli nähnyt talon vanhassa asussa ja muutos oli tapahtunut sen jälkeen hetkessä.

”Mutta ainakin minä tuli tänne tekemään muutakin kuin nyrpistämään nenääni uudistuksille kuin joku parlamentissa istuva hapannaama konservatisti. Miten teillä on siellä etelässä mennyt? Onko Eliaskin tullut maisemiin tänne näin?”

Serena hymyili ensin hämillään. No hei, Elias ja Jonna ovat sisaruksia. Jonna jos kuka tietää, missä Elias viettää aikaa. ”Siitä minun pitikin muistaa mainita, tässä jonakin tulevana iltana…” Serena sitten aloitti Eliaksen viesti välittämisen. Eihän sukukokousta voi kukaan missata.

”Hyvinhän se onnistuu vaikka lopetit soittotunnit mitä, 11-vuotiaana?” Emilia kehaisi seuratessaan epämääräistä lastenlaulujen pianolla tapailua nuoren naisen mielestä parhaan muutoksen kokeneeseen huoneeseen. ”Hmmh joo jotain sinne päin oota kyllä mä kohta muistan…” Emilia kohotti kulmiaan, mutta ei sanonut mitään, kun laulu lakkasi kuulostamasta tutulta. Hän vain istahti uudelle pehmeälle sohvalle uupuneena. Sitten paikalle tuli Serena.

”Äiti uudistukset ovat hyvästäkin eikö tämä huone ollutkin ihan kauhean tukkoinen ja epämääräinen aiemmin!”

”Mutta kaikki ne sukukalleudet täältä ovat päätyneet kellariin, se ei tunnu ihan oikealta.”

”Ne olivat rumia ja siellä ovat taulut seurana.”

”Emilia…”

”No ainakin se porraskäytävä on nyt kulkukelpoisempi sitä et voi kiistää, ethän?”

Serena mutristi huuliaan ja näytti miettivän hetken. Kaikki muut näyttivät löytävän paljonkin hyvää sanottavaa uudesta talosta. Lopulta Serena päätti vain yrittää olla lannistamatta muita omilla mielipiteillään enää. ”Mutta mitenkäs sinä olet jaksanut? Milloin laskettu aika olikaan?” Serena vaihtoi näin ollen puheenaihetta.

”Ensinnäkin mikä siinä on kun vatsaa pitää koko ajan vilkuilla ei siihen ole mitään maalitaulua maalattu eihän?” Emilia naurahti ensimmäisenä ja sai Serenan nostamaan äkkiä katseensa. Jopa Iiro kuului naurahtavan hiljaa koskettimien tapailun lomassa.

Miro ja Maria kiertelivät vielä yhdessä yläkertaa tapetteja ja esineitä kommentoiden.

”Ainakin peili on kohdallaan ja sieltä tervehtivä prinsessa myös”, Maria tokaisi kesken.

Miro tuhahti tuhahti puolihuvittuneena. ”Hienoa mutta katso minne kävelet.”

”Muuten, Eetu taisi mennä juuri Inarin kanssa lastenhuoneeseen. Mehän ei olla käyty siellä vielä, eihän? Saataisiin turistiopaskin.” 

Maria vain seurasi Miroa vaiteliaana. Teki mieli sanoa vastaan, mutta toisaalta pitäisi se Eetu jossakin vaiheessa taas kohdata.

”Teillä on ihan hirveästi lastenkirjoja mistä te olette näitä kaikkia haalineet? Tuntuu, että Niklaksellakin on ihan liikaa valinnanvaraa, menee puoli iltaa aina sadun valitsemiseen lukemisesta puhumattakaan. Miten sä edes pärjäät?” Miro aprikoi ääneen.

Eetu oli ensin keskittynyt Inarin viihdyttämiseen. Tyttö oli juuri herännyt päiväunilta. Maria kommentoi, että suloinen tyttö kyllä on lapsen kikattaessa isän hölmöilylle ja kutittelulle. Mutta kertaakaan hän ei puhutellut Eetua suoraan, ettei tämä vahingossakaan siirtäisi katsettaan tytöstä. Maria epäili, pystyisikö enää ikinä katsomaan Eetua suoraan silmiin. Vaikka kaikki oli muuten setvitty heti yhden paremmin nukutun yön jälkeen niin silti… Silmiin katsomista ei tavallisesti edes mieti kummemmin. Nyt se oli ihan ylivoimaista. Nopea häivähdys ja sitten piti jo kääntää katse.

”Joo tuota Mirva on säilyttänyt kaikenlaista vanhaa ja jos et jo muuten huomannut niin kyllä siellä on paljon uuttakin, niin kuin koko lastenhuoneessa. Kun Mirva oli sitä mieltä, että nyt kun kerran on tilaa ja rahaa niin… No joo.” Miro oli kääntynyt hitaasti katsomaan Eetua ja tämä sai nuoremman miehen vaikenemaan. Aivan kuin hän olisi ollut jossain kuulustelussa, Eetusta tuntui kiusaantuneelta ja epävarmalta. 

”Ai, no sitä kivempi Inarille. Ja tästähän riittäisi vaikka lapsikatraalle lukemista vuosiksi, niinhän?” Miro kuitenkin vain mainitsi hyväntahtoisesti virnuillen. Eetu kohensi otettaan Inarista peittäen samalla lyhyen kauhun tunteen. Lisää lapsia? Ei nyt vielä. Ei ikinä. Miksi? Eihän tässä nyt mitään kauheaa ollut… Eihän? Mirvalla oli hyvin homma hallussa. Kaikki hommat hallussa. 

Ei jäänyt mitään muuta kuin käskyjen tottelu. Niitä tulisi sitä mukaa enemmän kuin tulisi tekemistä, kuten lisää lapsia.

Tosin... Se täytyi myöntää, että nyt kun oli vieraita eikä Mirva ollut koko ajan paikalla Eetu vasta huomasi, kuinka paljon arki olikaan koostunut Mirvan antamista määräyksistä. Oli luvattoman mahtavaa saada tehdä mitä halusi milloin halusi ja olla muiden ihmisten kanssa. 

Maria katseli hetken kumman tunteen valtaamana, kun Eetu taas kohensi otettaan Inarista ja höpötti tälle jotain kirjoista. Mutta kai se johtui vain hänen toistaiseksi todella ristiriitaisista tunteista miestä kohtaan.

”Luulen, että Mirva on saanut kohta ruoan valmiiksi ja isovanhemmat haluaisivat varmasti tavata ensimmäisen lapsenlapsensa. Mennäänkö?” Maria sitten ehdotti painostavan hetken rikkomiseksi. Eetu näytti hetken epäilevältä, mutta nyökkäsi sitten.

”Mä tulen kohta perässä käyn ensin tutustumassa vielä lähemmin uudistuneeseen yläkerran kylppäriinkin”, Miro ilmoitti poiketen matkalla reitiltä. Maria hymähti. Ainakin Miro oli ihan entisensä, ei huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Eetu pysähtyi hetkeksi portaiden yläpäähän empivän näköisenä ennen kuin veti henkeä ja suuntasi alakertaan. Maria ei tiennyt mitä muuta tehdä kuin seurata perässä.

Inari sai ilahtuneen vastaanoton alakerrassa. Tyttö ei edes pahemmin vierastanut niin montaa vierasta ihmistä. Ehkä pikkuinenkin jotenkin aisti ja ehkä tunnisti tuttuja piirteitä. Suurin osa oli kuitenkin sukulaisia.

Serena siltti pehmeää punaista tukkaa ja katseli tuikkivia sinisiä silmiä haltioituneena. ”Tyttöhän on ihan niin kuin minä pienenä! Ja kyllä Inari teitä poikiakin kovasti muistuttaa voi että. Niin pieni enkeli…” Inari vastasi nauramalla ilahtuneena ääneen, hän sai nyt niin paljon huomiota. Iirokin alkoi muistaa paremmin kivoja kappaleita, jotka Inarikin tunnisti selvästi hihkumalla mukana. Kaikki nauratti. Tunnelma täydessä pienessä huoneessa oli hetken todella tiivis ja lämmin. Jopa Markus ehdotti, että saisiko hän pidellä tyttöä vaikkei tämä suoranaisesti hänen lapsenlapsensa olekaan.

Juuri kun Eetu oli ehtinyt antaa vilpittömän pikaisen myöntävän vastauksen, pölähti Mirva ovelle. Kummallisen hermostuneen oloisena.

”Voi… voi että Inari on herännyt jo tavallisesti tyttö nukkuu pidempään!” Mirva ensimmäisenä pahoitteli.

”Eihän se mitään. Nyt kun täällä on niin paljon väkeä ei taatusti kukaan malttaisi nukkua. Eivätkä epäsäännölliset päiväunet silloin tällöin haittaa”, Serena vastasi hymyillen ystävällisesti. Yrittäen antaa kolmen lapsen äidin ohjeita eteenpäin. Jännittävää, kohta sama olisi edessä Emiliankin kohdalla. Mutta Mirva näytti kumma kyllä hermostuvan vai enemmän.

”Mutta, mutta… Inarilla on vielä yöpaitakin ja täällä on niin paljon tytölle vieraita ihmisiä kerralla ajattelin että olisi ollut parempi sillä tavalla…”

Eetu varoi visusti kohtaamasta Mirvan katsetta kun tämä selitti, miten asioiden olisi pitänyt hänen mielestään mennä ja hänen sukulaisensa suostuivat mutta hämillään tekemään niin kuin Mirva pyysi. Vähemmän yhtä aikaa porukkaa Inarin kimpussa ja tytölle pitäisi saada vaatteet ja olisi hyvä jos sitä pianokin soitettaisiin vähemmän kun Inari ei ollut tottunut sen ääneen. 

Eetu huokaisi ja puri huultaan. Oli yhtä aikaa noloa ja pelottavaa. Vaikka hän ei kohdannutkaan Mirvan katsetta, Eetu tiesi, että nainen mulkoili häntä merkitsevästi. Tästä puhuttaisiin vielä jälkeenpäin. Mutta vasta sitten kun vieraat olivat lähteneet, kuten oli jostain syystä vakiintunut tavaksi.

ettei ruusuisen perheen kuva säröile

”Tuota… mentäisiinkö nyt syömään?” Eetu ehdotti kun uskalsi osallistua taas keskusteluihin. Markus oli saanut Inarin itselleen ensimmäisenä ja mennyt johonkin rauhallisempaan huoneeseen.

”Tuota nytkö se ruoka olisi, näin pian? En osannut edes arvata, että ruokailurytmi olisi täällä niin erilainen kuin mihin luulin sinunkin tottuneen.” Kyllä, se oli erilainen, mutta Eetu oli myöntynyt sen vaihtamiseen kun Mirva oli taas jotenkin perustellut miksi hänen tapansa oli parempi.  ”No… Juuri nyt se olisi valmista ja lämmintä ei tarvitse paljon syödä kunhan kaikki ottavat jotain”, Eetu yritti taivutella.

”Katsos kun ei ainakaan minulla ole vielä nälkä eikö sitä voitaisi hetki vielä odottaa?” Serena ehdotti epävarmasti. Eetu puri huultaan. Se nyt tästä puuttuisi, vielä enemmän muutoksia Mirvan tarkoin säädeltyyn arkeen.

”Minulla on ainakin on nälkä mennäänkö siis?” Iiro ilmoitti yllättävän suorasti. Emilia läpsäisi miestä kevyesti reiteen. ”Älä viitsi olla tuollainen hätähousu.” Mutta Eetu oli kiitollinen saamastaan tilaisuudesta ja patisteli kaikki pikaisesti pöytään. Mirva odotti keittiössä jo kärsimättömänä, ei vaivautunut edes tulemaan kutsumaan ketään. Oletti vain, että kaikki tietenkin osaavat noudattaa hänen rutiinejaan kellon tarkasti.

Mirva ei pitänyt siitäkään, että väkeä oli niin paljon, että piti syödä kahdessa erässä. Ei saisi heti tiskattua astioita aterian jälkeen niin kuin oli tapana vaan ne piti jättää hetkeksi tiskipöydälle. Tai siis olisi pitänyt, Mirva tiskasi joka tapauksessa ensimmäisen erän jo etukäteen kun viimeinen porukka vasta istui pöytään. Ja jälleen Eetu saisi jälkeenpäin kuulla sättimistä siitä, että Mirvan täytyi tiskata niin paljon. Kun ei niiden astioiden mitenkään voinut antaa odottaa…

Maria, Miro ja Jonna löysivät aina keskenään puheenaihetta näkivät sitten toisiaan kuinka harvoin tai usein tahansa. Tällä kertaa Maria sai vihdoin Miron rohkaisemana kerrottua, että odotti taas lasta. Jonna ei kysellyt sen enempää kuin kaksoset antoivat hänen tietää. Jonna näki kyllä, että hänen lapsensa pärjäsivät hyvin, mitä siihen oli puuttumista. Sen jälkeen oli taas mukava muistella menneitä, kuten sitä kertaa kauan sitten kun he söivät pöydässä näin melkein samoilla paikoilla. Uimatuokion jälkeen ja Miro ja Maria vain sotkivat vuorotellen.

”Se oli se päivä kun otettiin aurinkoa niin, että jopa minä epäilin palaneeni ja liukumäki natisi liitoksissaan, kun te lapset laskitte aina vain uudestaan”, Serena muisti saman päivän.

Illalla Aleksi tuli vihdoin käymään. Hän oli päättänyt vain poiketa, kun oli pakko joka tapauksessa lähteä sille suunnalle työasioissa.

”Älä nyt kuitenkaan liikaa etäännyt meistä vaikka sinullakin on nyt oma perhe siellä. Olisi niin mukava ollut päästä teidän häihin!” Serena vähän torui. Eetu ei liiemmin välittänyt. Pääasia, että Aleksi oli myös paikalla. Koko perhe koossa. Melkein. Tosin Aleksi vilkuili kiinnostuneena tiettyyn suuntaan vähän väliä. Eetukin tunsi sen. Isä oli jossain lähellä. Mutta kukaan ei sanonut mitään ääneen, vielä. Joka tapauksessa, tämä taisi olla niin lähellä yhtenäistä perhettä kuin he enää pääsisivät.

”Mutta saapa nähdä milloin tuo pikkuveljesi saa vietyä lapsensa äidin vihille”, Serena vihjasi aika suorasti. ”Mä olen ihan tässä näin kuulen kaiken”, Eetun teki mieli sanoa, mutta hän tyytyi vain naurahtamaan hermostuneena.

Tosi asiassa siitä ei ollut edes puhuttu. Kaikki muu oli tarkoin säädeltyä ja kaavoitettua talon arjessa, mutta avioliitto oli liian sitovaa ja virallista. Eetu ei antanut itsensä miettiä asiaa liikaa. Muuten hän saattaisi päätyä siihen lopputulokseen, ettei haluaisi elää Mirvan kanssa loppuelämäänsä, ettei hän jaksaisi tätä niin kauan. Mutta eihän muuta vaihtoehtoa ollut. Inari oli hänen tyttärensä ja nimenomaan hän oli pyytänyt Mirvaa tähän mukaan. Eetu huokaisi rasittuneena.

Iltaa myöten meno alkoi rauhoittua. Emilia väsähti viimein oman raskautensa uuvuttamana. Iiro oli tyytyväinen saadessaan lukea rauhassa laskevan auringon valossa. Lisäksi saattoi silitellä välillä nukkuvan Emilian päätä. Iiron kasvoille levisi silloin aina hölmön tyhjä ja unelmoiva hymy.

Markus oli myös uuvahtanut mutta toisesta syystä. Kylmempi ilmanala otti keuhkoille samoin kuin takana oleva pitkä matka ja touhuntäyteinen päivä. Kaiken kaikkiaan alakerrassa oli rauhallinen, nukkuvien tuhinan ja kuorsauksen täyttämä hetki. Keittiöstä kuului hiljaista puheensorinaa.

Yläkerrassa Mirva yritti kiriä kiinni Inarin rästiin jääneitä päivän rutiineja. Oli kellontarkkaan määrätty niin nukkuminen, leikkiminen kuin syöminenkin. Inari yritti välillä kaipaavasti kontata porraskäytävään askeleita kuullessaan, josko leikittäjäksi tulisi välillä joku niistä kivoista uusista ihmisistä. Mutta oli tyttö myös tyytyväinen äitinsä sylissä vaikka tällä oli hätäisempi ja kiirehditympi ääni kuin tavallista.

-----

Illan myötä osa vieraista lähti ja meno rauhoittui entisestään. Eetu oli kuullut vihdoin suoraan, että Elias oli maisemissa. Isä kuitenkin halusi vain näyttäytyä osalle talossa olevista. Eetu ei tiennyt haluaisiko oikeastaan tavata isäänsä, edellisestä kerrasta oli jo vuosia. Toistaiseksi Eetu muisti Eliaksen parhaiten lapsuudestaan isänä, joka oli läsnä tärkeimpinä hetkinä ja aina kun tarvitsi. Ehkä niin olisi parempikin. Eetu ei tiennyt oliko Elias vaikka jotenkin muuttunut ajan kanssa. Mutta kaiken sen Eetu päätti antaa Eliaksen päätettäväksi. Oli isä ennenkin tiennyt mikä on parasta. 

Joten Eetu asettui vain odottamaan. Aleksin vanhaan huoneeseen. Vaikka sekin oli muuttunut jonkin verran, oli se edelleen Eetun lempipaikka. Eetu kaipasi kovasti isoveljeään nyt jo. Tai yleensä jotakuta, johon tukeutua ja turvautua. Eetu tunsi välillä olevansa todella yksin.

Eetu kuuli vain kuinka ovet ja portaat narahtelivat, askeleet olivat muuten niin äänettömiä. Eetusta tuntui vähän niin kuin olisi ollut luvatta hereillä jouluaattona ja kuunnellut joulupukin liikkeitä. Toisaalta silloin varmistui sen olemassaolosta mutta toisaalta tiesi, ettei saisi oikeasti nähdä tai lumous purkaantuisi. Eetu oli kuitenkin todella tyytyväinen ja otettu siitä, että Elias kävi ilmeisesti katsomassa lapsenlastaan, viipyi huoneessa. Aivan kuin olisi käynyt antamassa jonkun siunauksen, suojelusenkeli.

Sillä sitten Elias taas katosi. 

Näyttäydyttyään niille, jotka tiesivät odottaa ja halusivat oikeasti empimättä nähdä miehen.

”Menkää ajoissa nukkumaan, täällä on tapana herätä aika aikaisin”, Eetu mutisi olettaessaan reitin olevan vapaa ja suunnatessaan makuuhuoneeseen. Vain Markus ja Sera jäisivät yöksi ja varmaan Eliaskin jonnekin lähistölle. Myös Jonna oli lähtenyt saatuaan tavata isoveljensä.

Sera ja Markus vain mumisivat ohi mennen jotain vastaukseksi. Eetu ei huomannut liiemmin välittävänsä. Koska eihän kukaan hänestäkään välittänyt, pieni ääni sanoi. Äiti ja veli olivat aina vain kaukana, Emiliallakin oli oma perhe tulossa. Ja jos totta puhutaan Emilian kanssa Eetu ei ollut ikinä niin läheinen. Miron ja Marian kanssa sama juttu. Maria…

Lopulta hereillä olivat enää eläimet.

*****

Vaikka kaksistaan pärjäämisen opettelu ei ollut aina niin ruusuista, niin ei mikään voittanut sitä, että sai oikeasti joka ikinen aamu herätä rakkaansa vierestä tietäen, että seuraavan aamuna olisi taas sama luvassa.

Välillä aika kului lentäen ja välillä niin hitaasti… Yllätyksekseen Emilia sai huomata, että muuten niin varautunut ja varovainen Iiro odotti innokkaan avoimesti lasta melkein enemmän kuin hän. Etenkin taannoisen Lehtotien suurvierailun jälkeen. Ehkä mies tunsi saaneensa luvan olla avoimempi, kun kaikki suhtautuivat häneen siellä jo ihan tavallisesti. Niin sanotusti antoivat siunauksensa. Emilia ei olisi voinut vähempää välittää, mutta hyvä kuitenkin näin. Iirolle se oli tärkeää alun kuoppaisen tien jälkeen.

*****

Eetu oli ollut väärässä. Kyllä Mirva välillä rutiinejaan muutti. Mutta ikävä kyllä huonompaan suuntaan. Voikohan olla hyvä juttu, että nainen herää melkein ennen Eetua siivoamaan taloa? Että kaikki olisi tiptop kunnossa kaiken aikaa, oli sitten vieraita tai ei? Ainakin Eetu oletti Mirvan siivoavan koko sen ajan, kun Mirva yritti mahdollisimman hiljaa liikkua talossa. Herättämättä ketään. Eetu vain havahtui perimänsä takia myös melko aikaisin. Mutta vaikka Mirva periaatteessa tiesi tästä, jotenkin Eetusta tuntui, että pitäisi pysyä pois tieltä. Mirva kuului juttelevan välillä itsekseen. Eetu ei erottanut sanoja, mutta äänensävy kuulosti ainakin miellyttävältä ja pehmeältä. Kai Mirva vain viihdytti itseään, tee työtäs laulaen.

”Laitetaanpas teille kateille lisää ruokaa niin saatte ahmia ja sotkea lisää paikkoja nooin.”

”Voi Claudia mitä vilkuilet kaveria noin? Ettei olisi pientä ihastumista ilmassa? Voi että, söpöä."

 "Saadaankos me kohta pentuja? Eetu ja Inari varmaan tykkäisivät. Pieniä pehmeitä palleroita jotka sotkevat paikkoja. Aina vain kaikki sotkevat paikkoja. Ja syövät koko ajan liikaa.”

”Jos saadaan oikein monta pentua, niin voidaan hukuttaa ne. Onneksi on tuossa lampi omasta takaa. Hukuttaa pienet pehmeät pallerot. Niin meillä maatilalla kotona tehtiin, isä teki juu-u. Ja sitten kun se löytyi narukiikusta kellarista niin äiti hukutti siitä eteenpäin, juu-u.”

Eetu ei ollut huolissaan. Mirva oli vain siisti ja järjestelmällinen ihminen. Mirva valitti aina vähemmän kun sai tehdä mitä halusi. Kuten vaikka siivota keskellä yötä. Ei se mitään haitannut, kun Mirva kuitenkin jaksoi tehdä kaiken muunkin tarpeellisen, käydä töissä ja huolehtia Inarista. Etenkin, kun Eetu pysyi niinä öinä pois edestä ja Mirva sai kaiken tarpeellisen tehtyä aamuksi. Ja Mirvalla oli tapana mennä aikaisin nukkumaan, joten ei tämä kai ollut yhtään kummallista. 

Eetu vain pysyi tarpeellisen ajan omissa oloissaan, luki kirjoja tai mietti tulevan päivän hommia ja työjuttuja. Oli taas vain sellainen fiilis, kuin että jos näkee joulupukin niin lumous rikkoutuu. Eetu kyllä tiesi, mitä Mirva teki, mutta siihen ei saisi puuttua tai siitä ei saisi mainita. Muuten lumous, tai ainakin jokin rikkoutuisi varmasti.

”No niin nyt olisi aika nousta ylös.” Eetu epäili Inarin nukkuneen jotenkin huonosti. Olikohan Mirva osannut liikkua sittenkään tarpeeksi hiljaa tänä aamuna? Mutta joka tapauksessa, pakko oli noustava silloin. Mirvan rutiinien mukaisesti, auringon noustessa. Rutiinit ovat hyväksi lapselle. Vaikka kyllä Eetusta vähän tuntui pahalta nostaa räsynukkemainen ja uupunut lapsi kehdosta. Silti Inari hymyili isälleen. 

Miksi ei muka voinut antaa lapsen nukkua kun tätä kerran väsytti?

Inari ei tuntunut pistävän pahakseen. Lapsi rakasti äitiään. Mirva viettikin aika paljon aikaa Inarin kanssa, aina aikataulun mukaan mutta kuitenkin. Kun oma äiti on parasta seuraa lapselle. Kyllä Eetukin sai Inarin kanssa olla, mutta vähemmän

aina vain vähemmän. Ei se ole oikein sinua kohtaan.

Mirva oli kaikkein mukavimmillaan keskellä jotain ohjelmaa. Aluksi aina mietti onko kaikki edellisestä ohjelmasta tehty ja lopuksi alkoi jo pyöriä vuorossa seuraavat toimet. Eetu oli aika ylpeä itsestään, hän oli oppinut elämään Mirvan kanssa. Niinhän se oli jokaisessa uudessa perheessä, aluksi vähän ihmetellään ja totutellaan mutta sitten opitaan elämään yhdessä yhteisillä säännöillä. Ihan normaalia.

”Yhteisillä säännöillä muka?” Kysyi taas se toinen ääni, onnistui kerrankin murtautumaan läpi ja vihlaisi sen kerran vatsanpohjasta. Niin, Mirva oli talon kuningatar. Mutta eikö naisen aina kuulunut pitää ohjaksia käsissään kotona? Töissä Eetu saattoi tehdä oman mielensä mukaan, mutta kotona oli eri säännöt, joista ei ollut poikkeamista.

Niin, paitsi Saana oli eri asia. Se sai sotkea ja nukkua sängyssä. Saana taisi edelleen olla se tärkein asia Mirvalle… Mutta hei eikö se ole loogista Saanan kanssa Mirvahan on viettänyt eniten aikaa? 

Saana on koira.

Jos totta puhutaan, välillä Eetu ei olisi halunnut palata kotiin ollenkaan. Mutta ei hän osannut tarkkaa syytä sanoa. Sellaista yleistä en tahdo en halua, muistutti vähän joitakin ikävimpiä kouluaamuja. Kun ei olisi halunnut lähteä vaikka hyvänä ja kilttinä poikana tiesi, että on pakko. Ja sitten olikin ihan ok kun pääsi perille.

---

Mirva ei tykkäisi tästä ei sitten yhtään. Muutos aikatauluihin ja vieläpä ilman ennakkovaroitusta. Mutta miten Eetun olisi kuulunut voida selittää tuttavilleen, että kaikki yllättävätkin vierailut olisi hyvä tietää melkein kaksi viikkoa etukäteen? Kuten vaikka päivä, jolloin joku kanssatyöntekijöistä on sairaana ja kokouksessa ei saadakaan käytyä kaikkia asioita läpi. Joten Eetun piti vain tulla työtoverinsa kanssa kotiin ja toivoa parasta.

”Noh ei tässä mitään laitan vain nopeasti vähän lisää ja parempaa ruokaa ja ja…” Mirva alkoi häsläämään heti siivottuaan vielä pikkuisen lisää. Eetu tiesi että oli turha yrittää rauhoitella, että on se koti ihan hyvä ja ei heidän tarvitsisi oikein mitään syödä ja työkaverikin on ihan tuttu ja käynyt ennenkin ei tarvitse olla niin virallinen.

Mirvan silmäkulma nyki, kun herra Husanen päätti ajankuluksi kokeilla pianoa. ”Hyvin on vireessä, mutta olisi minulla numero kelvolliselle ja edulliselle virittäjällekin”, Husanen huikkasi. Eetu vain otti kiittäen pikaisesti numeron ylös. Vaikka tavallisesti heillä oli piano aina pannassa, ei sitä muut kuin vieraat soittaneet. Se oli vain kodin arvoa nostava koriste-esine Mirvalle.

Mirvan silmäkulma nyki myös, kun hän kävi pikaisesti kaivamassa Husaselta joskus lahjaksi saadun tontun takaisin takapihalle esille, ettei herra pahastuisi. Eetunkin mielestä tonttu oli aika kammottava, mutta ei hän silti sitä niin sydämellisesti vihannut kuin Mirva. Mirva ei muutenkaan tykännyt käydä takapihalla. Eetu veikkasi, että Mirva olisi halunnut antaa sillekin täysremontin, mutta ei varat eikä aika saati into enää riittänyt. Talo ja tontti olivat liian isoja yhden naisen niin koko ajan ja tarkasti ylläpidettäväksi. Vähempikin olisi oikeasti riittänyt, mutta Mirva ei taipunut. Suuttui vain, kun Eetu erehtyi ensin pari kertaa vihjaamaan.

”Eetu pois siitä pukukin menee likaiseksi ja tiedätkö kuinka kallista ja mahdotonta se on pestä?” Eetu poistui sanaakaan sanomatta kuin potkittu koiranpentu. Hän oli vain halunnut auttaa, Mirva oli mennyt vähäksi aikaa siivoamaan taas. Mirvalla oli välillä vähän kummallinen tärkeysjärjestys, ensin siivoaminen ja sitten vasta vieraille tarkoitettu ruoka. Ensin kalliita leluja ja vaatteita lapselle ja sitten hätäillään muka koko ajan säästöjutut mielessä. Eetulla tuli paha maku suuhun sitä ajatellessakin. Pitäisi kenties sanoa joskus omat mielipiteet asioista, mutta sitten taas välillä meni paremmin ja oli helpompi antaa asian olla…

Mirva valittaisi varmasti siitä, että joutuisi syömään jääkaappiruokaa tuoreen sijaan Eetun yllättävän vieraan takia. Mutta vaikka Eetu tämän arvaten oli pyytänyt Mirvaa liittymään seuraan, ei se olisi oikeasti Husastakaan häirinnyt, nainen kieltäytyi sanoen, että työjutut vievät ruokahalun. Naiset… Ovatko ne kaikki niin vaikeita?

Työasioihin oli vaikea keskittyä, koska vaikka Eetu silloin tällöin kuuli naurahduksia ja iloisia ääniä yläkerrasta, Mirva ja Inari leikkivät, mies oli varma, että hänelle olisi luvassa vain moitteita. Mirva oli ihan eri nainen seurasta riippuen. Toisaalta hyvä ja ystävällinen emäntä, sitten hellä äiti ja sitten taas Eetua haukkumassa… Liian nuori ja osaamaton edes sitomaan kengännauhojaan jos Mirvalta olisi kysytty. Anna Mirva hoitaa Mirva tietää parhaiten. 

Eetu toisaalta tiesi koko ajan, että tämä oli hullua. Toisaalta hän sinnikkäästi väitti itselleen, että tämä on vielä normaalin rajoissa, kyllä näin voisi elää. Kyllä asiat järjestyvät ajan kanssa. Toistaiseksi nämä kaksi puolta tappelivat vielä niin, että Eetu ei osannut oikeasti ryhtyä mihinkään. Ehkä ajan kanssa siihenkin tulisi muutos.

******

Maria ja Miro olivat tulleet kylään. Koska Eetulla ei ollut enää niin paljon sukulaisia jäljellä tarpeeksi lähellä asumassa, piti kaikkia mahdollisuuksia hyödyntää. Etenkin, kun Marialla oli Niklas, joka oli tarpeeksi samanikäinen Inarin kanssa leikkikaveriksi ajatellen. Jopa Mirva oli sitä mieltä, että leikkikaveri olisi hyväksi silloin tällöin. Harvemmin, kuin Miro ja Maria olisivat vierailuja halunneet järjestää, mutta kuitenkin.

”Kuunnelkaa nyt tuota, Saanakin ulisee siihen malliin että taitaa olla aika sulkea tuo mokoma mölytoosa tältä päivältä”, Mirva oli nopea kommentoimaan koiransa käytöstä. Eetun ja ilmeisesti muidenkin mielestä luonto-ohjelman susien mukana ulvonta oli vain huvittavaa eikä Saana suinkaan näyttänyt kärsivät telkkarista. Mutta Mirvalla oli tapa vääntää kaikki asiat mieleisekseen ja omia mielipiteitä tukevaksi. 

Saana katseli hämillään ympärilleen, kun telkkari lopulta hiljeni. Ihan liian nopeasti Eetun makuun. Kaikkea hauskaa ja vapaata oli talossa yhä vähemmän, telkkarin katsominen ja tietokoneen käyttäminen oli rajoitettu kuin lapsilla. Säästää sähköä ja rahaa ja on kuulemma paljon kehittävämpääkin tekemistä. Miten niin työt täytyy tehdä tietokoneella eihän niitä ollut edes olemassa muutama vuosi sitten ja silloinkin tehtiin töitä. Aloitapas joku hyvä kirja niin saat ajatukset oikeille raiteille. Mirva tietää.

Maria oli hakenut vielä toisen annoksen ruokaa hellalle jäähtymään (kuumana se kuluttaa jääkaapissa sähköä) jätetystä padasta ja luuli saavansa syödä nopeasti omassa rauhassa. Oli hävettävää, miten raskaus oikeasti kasvatti niin ruokahalua. Kun aina ei ollut kyse edes vain nälästä.

”Jäikö sinulle vielä nälkä?” Eetu aloitti yllättäen keskustelun.

”Hui kun säikäytit! Miten sinä siihen ilmestyit yhtäkkiä?” Eetu kohautti olkapäitään. ”Ja kai nyt minulla on nälkä kun kerran syön”, Maria totesi omasta mielestään viattomasti huvittuneena, mutta Eetu puri yhtäkkiä huultaan vaikean näköisenä ja mutisi ”anteeksi”.

”Äh ei se mitään mutta älä vain säikäyttele noin”, Maria yritti kohentaa nuoren miehen mieltä, mutta Eetu laski katseensa. Maria päätti olla sanomatta enää mitään kun ei jostain syystä osannut kuin pahentaa Eetun mieltä.

Eetu katseli silmäkulmiensa alta hetken Mariaa kummastuneena. Yleensä serkku oli niin positiivinen ja aina puhevalmis, mikäköhän sille nyt tuli? Eetu ei ainakaan uskonut sanoneensa mitään väärää tai tehneensä mitään kummallista.

”Tuota… Niin, sinähän odotat lasta? Siitäkö se johtuu, jos saan kysyä?” Nyt oli Marian vuoro purra huulta. Tästä hän haluaisi kaikkein vähiten jutella Eetun kanssa kahden kesken. Miro joku apua…

Miro oli kyllästynyt kuuntelemaan puheensorinaa keittiössä istuessaan yksin olohuoneessa. Heti kun Maria oli kadonnut johonkin Mirvakin oli mennyt omien sanojensa mukaan vähän vilkaisemaan miten pikkuisilla yläkerrassa menee. Naista ei ollut kuulunut takaisin. Ja Mirosta tuntui hölmöltä, mutta jotenkin hän ei uskaltanut laittaa telkkaria viihdykkeeksi uudestaan päälle vaikka Mirva ei ollut sitä suoranaisesti kieltänyt.

"Anteeksi kovasti jos jotenkin tunkeilin, mutta..." Eetu oli aloitellut jo hämmentävät anteeksipyytelynsä uudestaan.

”Mitä te täällä juoruilette ilman minua?” Miro uteli saapuessaan paikalle melkein heti Eetun kysymyksen jälkeen. Maria oli enemmän kuin helpottunut. ”Älä ole noin epäluuloinen! Toisaalta en tiedä seuraatteko yhtään näitä turhia julkkiksia mutta kun Miro kerran aloitti aiheesta…” Maria tarttui heti tilaisuuteen ja jatkoi samalla syömistä. Miro pyöräytti silmiään, mutta Eetu kuunteli yhtä kuuliaisesti kuin kaikkea muutakin siihen asti. Kuin Eetu tarttuisi kaikkeen mahdolliseen kiinni.

-----

”Maria sä soitat ihan kivasti, mutta en tiedä kannattaako enää tähän aikaan…” Eetu yritti estellä. Hän oli kuullut pianonsoiton vessaan ja meinannut ensin rynnätä housut nilkoissa pysäyttämään soiton. Mirva ei tykkäisi ei sitten yhtään, kun taas pianoa rääkättiin. Vaikka kyllä Maria oikeasti soitti ihan nätisti, paremmin kuin kukaan muu Eetun tuntema. Paitsi ehkä äiti. Yhtäkkiä tuli hirveä ikävä äitiä, mutta kummallisella tavalla. Eetu toivoi, että ne kaikki vielä asuisivat täällä, Markus, äiti, Emilia, Aleksi. Mutta sehän oli ihan hullua, Eetuhan oli nimenomaan halunnut nuoresta pitäen itsenäistyä.

Ei ole hullua haluat tänne jonkun suojelemaan Mirvalta. Olet ihan yksin täällä.

”Äh älä viitsi kello on vasta kahdeksan ja tämähän on omakotitalo ei täällä ennen ole soittoa rajoitettu”, Maria vain totesi kättään huiskauttaen. Eetu puri huultaan. Sitten Saana yhtyi mukaan lauluun.

”Täytyy olla hyvää soittoa kun oikein koirakin arvostaa niinhän?” Miro huikkasi huvittuneena. Maria vilautti keskisormea veljelleen, mutta molemmat naurahtivat siitä huolimatta. Etenkin, kun Marian soittaessa korkeammalta koira lauloi kiivaammin mukana. Eetu puri metelissä huultaan nyt niin, että veri maistui suussa ja kirveli. Hän oli paniikissa, mutta kaikki muut nauroivat. On vain ajan kysymys kun…

”Onpas täällä yhteismusisointia!” Mirva totesi hymyillen kopistellessaan huoneeseen. Saana lopetti laulunsa saman tien ja tassutti pikaisesti tiehensä. Eetu ehti sinä lyhyenä aikana istahtaa, jalat meinasivat mennä alta. Hienoa. Nyt Mirva suuttui, sen näki selvästi. Eetu puristi hikoilevat kädet nyrkkiin sylissään.

”Lapset alkavat ylhäällä vähän väsähtää, joten mietin, että voisiko tämä olla tässä tällä kertaa? Ensi kerralla sitten uudestaan, eikös?” Mirva jatkoi pirteästi. Eetu varoi visusti kohtaamasta naisen katsetta, hän melkein tunsi polttelun käännetyssä poskessaan. Sentään Maria ja Miro ymmärsivät nousta lähteäkseen, vaikka vilkaisivatkin toisiaan nopeasti vähän hämmentyneinä. Yläkerrasta kuului vielä selvästi raisua leikkien mekkalaa.

”Ehkä se on ihan hyvä idea huomennahan Niklaksella on se valokuvaus! Ei poika saa näyttää väsyneeltä sitä hän saa tarpeeksi kokea sitten myöhemmin töissä ja…no, joka tapauksessa”, Miro muistutti. Maria nyökkäsi mielissään. ”Hienoa kun muistat tuollaiset asiat. Jos vielä muistaisit ajoissa erääntyvät laskut niin kaikki olisi oikein ruusuista”, Maria piikitteli samalla kun kaksoset tekivät lähtöä. Ihan liian nopeasti. Eetua pelotti mutta ei tarpeeksi viimeistä yritystä varten.

”Ettekö haluaisi jäädä vielä iltapalalle? Kun ei kello oikeasti ihan niin paljon ole”, Eetu ehdotti vaisusti. Jos saisi jatkettua vähän pidempään vierailua niin ehkä Mirvalla ei olisi aikataulujen takia niin paljon aikaa moittia häntä… Tai ehkä jopa kenties Mirva voisi leppyä ja unohtaa...

Vaikka kyllä Eetu tiesi, että tämän tempauksen takia, kun Mirvakin oli noin lähellä ja Eetu mitätöi aivan selvästi naisen käskyvallan tarkoituksella, moittimista tulisi vain enemmän. Eetu näki, kuinka naisen kädet puristuivat nyrkkiin. Mutta ääni pysyi yhtä neutraalina kuin aiemmin, vaikkakin sanat olivat aiempaa hätäisemmät: ”Niin no en usko että se onnistuu kun juurihan Miro kertoi että heillä on menoa. Kiitos kun kävitte ja turvallista kotimatkaa.” Se oli vähän turhan lopullista, mutta Maria ja Miro ainakin ymmärsivät viestin. Heitä ei kaivattu enää tänne.

”Mihin sinä olet menossa?” Mirva sähähti niin hiljaa, että muut eivät kuulleet. Täydellisen emännän kulissi oli ehtinyt jo valahtaa. Eetu ei ollut oikeastaan edes tietoisesti lähtenyt seuraamaan serkkujaan. Joku alitajunnan vaisto käski vain pakenemaan ja oli oikeassa. ”Saattamaan…” Eetu mutisi niin hiljaa, ettei Mirva varmaan edes kuullut ja Eetu itsekin pysähtyi jo samaan aikaan. Se siitä sitten.

Miro ja Maria kävelivät vaiteliaina eteiseen. Kummallakin oli vähän outo tunne, mutta kumpikaan ei myöntänyt sitä ääneen, koska se oli liian epämääräinen sanoiksi puettavaksi. Sitten tunne meni ohi.

”Tiedän, että sinulla oli tänään huono olo ja väsy niin jää sinä vain pukemaan niin minä käyn hakemassa sen Niklaksen”, Miro lupasi siskolleen. Maria halasi veljeään lämpimästi. ”Voi kiitos. Olet parempi kuin mikään aviomies, osaat oikeasti lukea tunteita ja joskus ajatuksiakin…”

”Kyllä tuon pianon ääni kuulosti hienolta! Pitäisiköhän sitä opetella soittamaan enemmänkin? Ja hyvä, että ruokaa meni enemmän kuin ajattelin, ei jääkaappi täyty niin kovasti.” Mirva puhui taas ilahtuneeseen äänensävyyn, kun Miron askeleet tulivat ja menivät ohi. Mutta Eetu seisoi vain hiljaisena, liian pelokkaaksi jähmettyneenä. Oikeasti Mirva sanoi, että pianon soiton piti olla ehdottoman kiellettyä, siitä seuraisi rangaistus. Ja Maria ei olisi saanut ottaa lisää ruokaa se oli tarkoin mitattu nyt meni rahaa hukkaan. Sentään hyvä, kun hän oli oppinut lukemaan Mirvaa.

ihan perinteisesti, kaikki siihen toiseen puoleen liittyvä vaikutti hiipuneen pitäisi huomata ja huolestua

Silloin saattoi yrittää mahdollisimman hyvin miellyttää naista ja pitää tyytyväisenä. Silloin kaikki meni aina hyvin. Tai ainakin paremmin.

Hetken oli hiljaista, ulko-ovelta kuului vielä heipat, Eetu nielaisi, sitten kuului oven loksahdus, vielä hetken odotus että he varmasti ovat kaksin…

”MITÄ IHMETTÄ sinä oikein sähläät! Kaikki on ihan sekaisin nyt! Ja yrität oikein pyytää jäämään sotkemaan asioita vielä pidemmäksi aikaa enkö minä ole- Mitä minä olen sanonut-” Mirva oli niin raivoissaan, ettei meinannut saada edes kunnon sanoja aikaan. ”Jos minä saisin päättää tänne ei ikinä tulisi ketään vieraita tai jos tulee niin sinun pitää käyttäytyä paremmin!” Eetua toruttiin kuin lasta.

”Ensinnäkin, puolet illasta meni telkkarin ääressä! Hirveä lasku eikä se ole YHTÄÄN kehittävää!”

”Mutta mehän vaihdettiin kuulumisia koko ajan…” Eetu yritti puolustautua. Vaikka tietenkin se on turhaa, mutta ei Eetu itselleen mitään voinut…

”Sitäkin suuremmalla syyllä sen olisi voinut jättää avaamatta!”

”Sitten, se nainenhan söi kaikki ruoat talosta ihme ettei se ole mursu tuollaisella ruokahalulla!”

”Maria on raskaana kyllä sitä nyt…”

”No sitten tätä Mariaa ei kutsuta taloon seuraavaan yhdeksään kuukauteen.” Eetu piti visusti katseensa lattiassa, vaikka nyt harmitti vielä enemmän kuin ennen. Silloin kun hän oli istunut kahdestaan Marian kanssa… Melkein olisi tehnyt mieli sanoa tai kysyä jotain tilanteeseen liittyen, mutta Eetu ei ollut osannut muodosta sanoja, kun toisaalta eihän mitään erityistä tilannetta ollut. Kaikki muut käyttäytyivät ihan normaalisti, ei siis Eetunkaan mielestä minkään olisi pitänyt olla huonosti. Mirvahan sanoi, että kaikki on talossa hyvin hänen ohjeidensa avulla ja Eetu oli noudattanut niitä parhaansa mukaan.

”Ja vielä viimeiseksi, mitä minä olen sanonut tuosta pianosta! Olkoon vaikka mikä sukuperintökalleus, kohta sekin menee kellariin tai ainakin siitä katkaistaan kielet, ettei siitä lähde ääntä enää ikinä. Koristeeksi se parhaiten sopii.”

”Anteeksi yritin kyllä mutta…”

”ET YRITTÄNYT TARPEEKSI! Kaikki täällä käyvät vieraat aiheuttavat aina vain ongelmia ja kuinka ollakaan suuri osa on sinun sukulaisiasi. Varmaan kaikki friikkejä niin kuin sinäkin.” Eetu ei ollut kertonut taitojensa olevan periytyviä, mutta Mirva oli siitä huolimatta aivan järjettömän vihamielinen Eetun sukua kohtaan. Tuntui pahalta.

”Mirva älä kiltti…” Eetu joutui puremaan huultaan kuullessaan Mirvan ärähtävän eläimellisesti. Tällä kertaa Eetu teki niin hermostumisen sijaan estääkseen itseään inahtamasta säikähtäneenä.

”Älä sinä pyytele kun kerran olet virheitä tehnyt! Miten me voimme elää yhdessä jos et kerran yhtään kuuntele minua! Silloin kaikki olisi hyvin!”

”Kyllä minä yritän, mutta…”

”No ei paljon siltä vaikuta! Tästä lähtien vieraiden tulosta pitää tietää vähintään kolme viikkoa etukäteen”, Mirva aloitti sääntöjen latelun ja kertaamisen. Vieraat vähän ihmettelisivät, mutta Eetun pitäisi vain keksiä tarpeeksi hyviä selityksiä. Homman ajattelu väänsi jo nyt vatsasta. Mutta Eetu kuunteli siitä huolimatta melkein innokkaasti. Jälleen Mirvalla olisi ratkaisu ja jos Eetu nyt painaisi säännöt kunnolla mieleen 

ne ovat järjettömiä eivätkä oikeasti auta mitään tai ketään

niin ehkä hän myös muistaisi totella niitä paremmin ja Mirva olisi tyytyväisempi ja kaikki olisi talossa hyvin.

”Ja sitten, en halua, että se Niklas on enää Inarin kanssa niin paljon. Pojallahan ei ole kunnon vanhempia mitä tästäkin päivästä voi päätellä. Hunsvotteja ne serkkusi molemmat tyystin, huonoa seuraa Inarille”, Mirva päätti.

”Mutta etkö ole sanonut, että leikkikaveri on hyväksi? Että Inari tapaisi enemmän ihmisiä? Kun Niklas kuitenkin…” Eetu henkäisi nyt vähän kovemmalla äänellä. Pääasiassa siksi, että Mirva viimeisellä säännöllään etenkin varmisti, että vieraita tulisi entistä vähemmän. Ajatus ahdisti Eetua käsittämättömän paljon, mutta mies ei aivan 

olet entistä enemmän vankina

tiennyt miksi.

Mirva kohottautui hitaasti täyteen pituuteensa. Vaikka nainen oli Eetua selvästi lyhyempi, Eetu tunsi kutistuvansa maan rakoon naisen tuomitsevan ja jäätävän katseen alla. ”Uskallatko heti kyseenalaistaa minua? Pyörrät heti lupaukseksi kuunnella?” Sanat tiputtivat huoneen lämpötilaa lukuisilla asteilla.

”Mutta…” Yksi harkitsematon väärä sana. Yksi uhmausyritys vielä.

Mirva piti aina paljon sormuksia. Niin, että kämmenselällä läpsäisy varmasti jättää aina jäljen. Sentään keskustelu päättyi sillä kertaa siihen, Mirva sai haluamansa tuloksen aikaan.

”Tule nukkumaan sitten kun et enää sotke.” Mirva tarkoitti, että sitten vasta saa tulla, kun Eetu olisi parantunut. Mirva ei sanonut vain suoraan. Hän vain jätti huomiotta Eetun erikoiset ominaisuudet ja taidot. Parempi niin päin kuin vielä niidenkin nostaminen riidanaiheeksi, niille Eetu ei voisi mitään. Mutta käytöstään hän voisi muuttaa. Eikö sitä yhdessä elämiseen sopeutuminen tarkoita?

”No… Ainakin pianon kanteen taitaa jossain olla avain. Tai sitten voisin yrittää teettää sen. Joka tapauksessa, lukossa piano olisi hiljaa…” Eetu alkoi heti miettiä toimintasuunnitelmaa. Se sai myös poskessa kirvelystä ja kuumotuksesta parantumisen kihelmöitymiseksi muuttuneen tunteen unohtumaan. Mutta vaikka Eetu parantuisi kyllä, kipua parantuminen ei estänyt.

”Noin!” Eetu katseli työnsä tuloksia vielä läpi. Kannatti nytkin käyttää aika hyödyksi. Jos hän vähän siivoaisi, Mirvalla olisi aamulla vähemmän hommaa ja nainen olisi varmasti ylpeä ja kiitollinen. Eetu hymyili sitä ajatellessaankin. Mirva kiittäisi häntä hymyillen heti aamulla ja illan virheet olisi unohdettu,

Mirva ei ikinä hymyile ainakaan sinulle ja vieraillekin se on vain näytöstä

 Eetu oli varma siitä.

Sitten menisi taas paremmin. Posken kihelmöintikin oli lakannut, nyt tarvitsisi vain käydä vielä pesulla. Väsyttikin kumman paljon, ehkä pitkä illan vieraiden kestitseminen sai sen aikaan. Maistuu vain uni paremmin.

Pitää parantua niin usein, että se alkaa pidemmän päälle käydä voimille. Kun ei saa syödäkään kunnolla eikä nukkua kun Mirva rajoittaa.

Mirva ja Eetu nukkuivat samassa sängyssä, mutta eivät yhdessä. He eivät tehneet oikeastaan mitään yhdessä.

Seuraavana aamuna Inari oli kiivennyt omin avuin sängystä ja sotkenut lelut miten sattuu huoneeseensa. Mirva syytti täysin Niklasta ja uppiniskaisen pojan huonoa vaikutusta. Siispä ainakaan Niklasta Inari ei saisi enää ikinä tavata.

Eikä Mirva edes huomannut Eetun siivoamisen tuloksia…Jostain syystä Eetua harmitti kyseinen asia enemmän kuin oli järkevää. Tuntui pikkulapselta. Ja harmitti sekin, että Mirva oli taas oikeassa, tällä kertaa huonosta vaikutuksesta.

olisikohan tyttö vain kasvanut luonnollisesti? Sille sinä tai kukaan muukaan ei voinut mitään ja sinua syytetään turhaan

*****

”Hyvä ihme en muistanut miten tämä lapsen kantaminen rasittaa kaikkialta”, Maria valitti yrittäen venytellä kolottavaa selkäänsä. ”Oikeasti onko sillä valas kaverina tuolla?  Tai muuten vain paljon ylimääräisiä matkatavaroita?” Nainen jatkoi tökäten vatsaansa. 

Miro hymähti vastaukseksi. ”En tiedä, mutta jos siitä tulee samanlainen muusikonalku minun pitää investoida korvatulppiin”, Miro valitti. Maria kohotti kulmiaan. ”Niklashan soittaa hienosti. Kuuletko, välillä aivan tasaisessa rytmissäkin kuin oikeaa rumpukomppia tai jotain. Poika on oikeasti musikaalinen”, Maria puolestaan kehui.

”Joo, mutta kaksi tuntia putkeen alkaa riittää”, Miro marisi. Maria pyöräytti silmiään, mutta antoi asian olla.

”Älä nukahda siihen ja et voi täyttää kolmen hengen sohvaa vaikka kuinka raskaana olisit.” Maria murahti ja siirtyi.

”Siellä sataa lunta, Niklas tykkää varmasti.” Miro hymähti poissaolevasti, urheilukatsaus oli alkanut telkkarissa. Maria puristi huulet mutrulle hetkeksi. Kaipaan huomiota mies. ”Annan sinulle ensimmäisenä lumipesun.”

”Yritä vaan, saat itse”, Miro vastasi. Maria virnisti viekkaasti. Hän oli sittenkin saanut vielä Miron huomion. ”Etkä anna. Ei naisia saa kiusata. Etenkin raskaana olevat ovat pyhitettyjä.” Miro pudisti päätään luovuttaen. Ei olisi pitänyt avata suutaan laisinkaan. Ensin Maria yrittää avata keskustelua ja sitten puhuu ihan pehmoisia, voiko hormoneja syyttää siitäkin?

”Noh, minä menen nyt omaan sänkyyn ennen kuin nukahdan tähän, niin hyvä kuin tämä illan leffa vaikuttaakin olevan. Laita loput nauhalle. Kyllä tämä pikku vatsa-asukki imee kaikki mehut.”

”Oletko miettinyt, mitä se tarkoittaa, että Eetu on lapsen isä?” Miro yhtäkkiä kysyi. Maria jäätyi aivan totaalisesti. Ei, ei hän ollut miettinyt eikä ollut varsinkaan osannut arvata Miron ottavan asiaa esille näin myöhään ja yllättäen, kun he olivat viettäneet jo ison osan iltaa yhdessä rauhallisesti.

”Tuota… Kai on mahdollista, että hänellä on jotain jäänteitä siitä... erilaisesta perimästä, kuinka niin? Ei se mitään muuta”, Maria vastasi hitaasti ajatusta maistellen.

”Lapsi on enemmän ei-ihminen kuin me.” Maria mietti asiaa hetken mielessään. Yksiallakaksi plus yksiallaneljä on... ei kun siis kun risteytyksestä on kyse niin tulee kolmeallakahdeksan... Ja jotain... Äh. ”Ei...ei silti välttämättä tarpeeksi minkään taitojen esille tulemista varten. Ja vaikka olisi, kyllä me pärjätään. Ja ennen kaikkea, sellaisia ei tarvitse eikä kannata edes miettiä vielä kun ei tiedetä. Toistaiseksi kaikki on tylsän normaalia”, Maria sanoi hitaasti ja tunnustellen. Olipa tosi vakuuttavaa. 

”Tylsää?” Miro yhtäkkiä tokaisi kumman pöyristyneenä ja kaappasi Marian kutitushaliotteeseen. 

”Hei lopeta! Mitä mä nyt sanoin!?” Maria haukkoi henkeään naurun välissä ja yritti vääntelehtiä vapaaksi kylkiä pahoinpiteleviltä käsiltä.

”Mä jännitän näköjään lapsen tulevaisuuden ja isän paljastumisen puolesta enemmän kuin sinä. Yrittäisit ottaa osan taakasta jooko? Mä en pysty keskittymään naisten hurmaamiseen kun mietin koko ajan sitäkin, että oonko mäkin sittenkin joskus ollut huolimaton”, Miro paljasti.

”Älä sitten huolehdi niin paljon, höpsö. Ja luuletko, etten mä mieti myös samoja asioita? Ei sun tarvitse yksin kaikkea märehtiä. Kerro tuollaiset mietteet ajoissa ennen kuin saat vatsahaavan. Tosin jälkimmäistä yksityiskohtaa mun ei olisi tarvinnut välttämättä kuulla tai sitä, että kaikkein eniten sua huolestuttaa hurmurin roolissa kompastelu”, Maria naurahti vetäytyessään kauemmas kun Miro vihdoin kyllästyi lapsellisuuksiin. Kylkiä särkiä nauramisesta. 

”Okei äiti.” Miro hymähti olkiaan kohauttaen.

”Älä viitsi, en mäkään sano sua isäksi.” Miron hymy hiipui hieman. ”…Vaikka loistavaa työtä sä kyllä teet Niklaksen kanssa. Oikeasti.” Maria sai hymyn taas kasvamaan kuin olisi lisännyt puita tuleen.

”Ja nyt, kaiken ton riehumisen jälkeen mulle tuli nälkä oletko tyytyväinen?” Maria ilmoitti ja nousi suunnatakseen vielä keittiöön vaappuvin askelin.

”Syö ihan rauhassa kun kerran pikku loisella on nälkä tää leffa kestää vielä joten en mene vähään aikaan nukkumaan”, Miro lupasi auliisti. 

”Loisella? Heitänkö sua jollakin?” Miro heilautti kättään välinpitämättömästi. Uhkaus ei ollut tarpeeksi tehokas. ”Oikeesti, täällä on joku brrftzklghbr jääkaapin nurkassa. Voiko selleri nesteytyä ja kasvattaa turkin?”

”…niin mitä siellä on? Äläkä herran jestas lähesty sitä ilman kunnon suojavarustuksia. Saati heitä sitä mun niskaan. Sori. Mutta anna mäkin haluan nähdä.”

*****

”No niin, tänään isäsi tulee pitkästä aikaa kylään”, Maria mutisi vatsa-asukilleen. Oli hän miettinyt, paljon ja liikaa. Vaikeita päätöksiä. Niklas ei tulisi ikinä varmaankaan tapaamaan isäänsä. Mutta oliko sekään parempi, että tapaa tietämättä, että mies on isä? Oliko Eetulla oikeasti oikeus tietää? Kumpi vaihtoehto olisi parempi? Kun ei voi kokeilla ja sitten palata ajassa taaksepäin jos menee pieleen… Maria huokaisi. Ainakin synnytykseen oli vielä aikaa. Niin pitkään lapsi ja Maria olisivat turvassa päätöksiltä ja totuudelta.

”Herääpäs unikeko meille tuli vieraita. Eräs nätti tyttökin sinua tapaamaan, silloin täytyy olla virkeä ja reipas”, Miro herätti pojan sanoilla joille Maria olisi joko nyrpistänyt nenäänsä tai nauranut, riippuen tunteiden vuoristoradasta. Välillä melkein toivoi, että Maria yhä yrittäisi peitellä raskauttaan…

”No niin, kävelepäs itse tänne vaatteiden vaihtoon. Osaat kyllä, pikku laiskuri. Noin, ylös vain ja menoksi, jalkaa toisen eteen, ihan ilman seinän apua”, Miro hymisi suu pienessä hymyssä ja silmät tuikkien. Oli se niin jännittävää. Poika tosiaan käveli omilla vaihtelevan vakailla jaloillaan. Kunhan vain vaivautui nousemaan pystyyn.

”Ja hän rikkoo maalilinjan, yleisö hullaantuu, aaltoja katsomon täydeltä!” Miro hurrasi ja antoi Niklakselle sellaisen ilmavan käsittelyn, jonka nähdessään Maria olisi saanut sydänkohtauksen. Mutta pitäähän poikaa nyt hemmotella elämyksillä niin hienosta suorituksesta. Pojan kävelemät metrit pystyi vielä toistaiseksi laskemaan parin käden sormilla.

”Tässä tämä herra on nyt olisi puettuna ja puhtaana ja tyytyväisenä ja… Oliko siinä kaikki mitä tilasit?” Miro esitteli saapuessaan pojan kanssa alakertaan.

”Hmmh juu kiitos…”

”Mitä mietit? Näkyykö taivaalla jotain tosi kiinnostavaa kun oot niin ajatuksissasi?” Miro uteli kun ei saanut Marialta sen innostuneempaa vastausta.

”Ei vaan mietin taas, kun Eetu soitti vasta pari tuntia sitten, että voisiko tulla Inarin kanssa käymään… Kun sinne mennessä pitää ilmoittaa aina hirveästi etukäteen, mutta sitten kun tännepäin tullaan niin on ihan hirveän hätäistä. Eikä Mirva tule ikinä vaikka meillä kaikilla on aina niin mukavaa siellä. Se on vähän outoa.” Maria mietti ääneen.

”Tekisi välillä mieli yrittää udella enemmän… Tiedäthän, sillä tavalla salaa ettei ketään harmita”, nainen jatkoi.

”Maria tunteiden lukua ei käytetä ellei ole jotain vakavaa kyseessä. Ainakaan sukulaisiin.” Miro vain totesi. Niin, sellaista ei ollut sovittu aiemmin ääneen, mutta kaipa sellainen sääntö oli voimassa. Kun yritetään elää tavallisesti. Sitten ovi kävi.

”Kukas täällä kävelee omin jaloin? Sinun pitää esitellä tuota Inarilla kunhan tyttö on saanut vähän levättyä. Päiväuni aika osui tällä kertaa vähän huonosti”, Eetu ihmetteli kun näki kävelevän Niklaksen. Hän yritti kuulostaa mahdollisimman vilpittömältä, vaikka olikin lähtenyt liikkeelle nimenomaan Inarin päiväunien aikaan. Mirva epäilisi kaikkein vähiten.

”Niin tämä pikku veitikka ei nyt millään meinaa saada tarpeeksi kahdella jalalla taapertamisesta, pikku pikakiitäjä…” Maria kutitteli jo valmiiksi nauravaa Niklasta ja poika katseli hymyillen myös Eetua, kuin toivoen tältäkin hellyyttelyjä ja lepertelyä.

Mutta Eetu istumaan päästyään vain tuijotti eteensä vakavana ja naputti hermostuneena jalkaa lattiaan. Toivottavasti Maria ei pahastunut siitä, että taas tuli vieraita lyhyellä varoitusajalla. Mirvalla kun on tapana vasta aamulla ilmoittaa, millainen työpäivä hänellä on luvassa. Etenkin silloin, kun Eetulla on vapaata. Aivan kuin Mirva varmistaisi, ettei Eetu ehtisi tehdä muita suunnitelmia… Kuten vaikka lähteä käymään jossain kielletyillä sukulaisilla salaa ja ottaa Inari mukaan kaiken lisäksi. Mutta täytyihän sitä, kun Mirva ei enää halunnut lainkaan vieraita käymään ja ylisuojeli Inaria koko ajan kaikelta. Tyttö olisi elänyt ihan eristyksissä jos Mirva olisi saanut päättää.

Mutta juuri Inarin takia Eetu vihdoin ymmärsi, että hänen pitää asettua Mirvaa vastaan. Alkaen siitäkin, että pääsee hiippailemaan välillä ulkomaailmaan rentoutumaan, jotta kotona jaksaa taas Mirvaa. Ja piti yrittää tarjota Inarille mahdollisimman normaali elämä.

Rentouttavaa joo nytkään Eetu ei lopulta voinut olla vilkuilematta kelloa.

”No niin Miro huuteli, että Inari on havahtunut enemmän. Vienpäs meidän hurmurimme tytölle leikkikaveriksi”, Maria ilmoitti kaapaten pojan lattialta syliinsä yllättävän sujuvasti. Eetu meinasi varoittaa, että kannattaako lähteä portaisiin siinä tilassa, mutta niin kuin useasti Mirvan kanssa, Eetu vain nieli sanansa, ettei vain saisi ketään suuttumaan. Siitä oli ollut tapa, jota vastaan oli vaikea taistella. Maria lähestyi portaita.

”Stop stop tykkänään. Anna minä vien pojan ettei mitään tapahdu. Heiheihei, oikeasti. No niin, anna poika minulle”, Miro sattui juuri sopivasti laskeutumaan ahtaita portaita ja vaikka Maria yritti avata suunsa vastaväitteisiin, Miro oli periksi antamaton ja nopea toimissaan. Kohta mies jo kiipesi portaita Niklas sylissään. Ja jätti Marian kohauttamaan olkiaan.

Eetu oli tyytyväinen, kun hänen ei sittenkään tarvinnut sanoa mitään tai osallistua keskusteluun. Piti tarkkaan miettiä aina, mitkä asiat kuuluivat hänelle ja mitkä ei. Milloin pitäisi vetäytyä vain nurkkaan ja olla huomaamaton ja pois edestä. Mutta pääsisipä siitä roolista pois nyt kodin ulkopuolella.

Oli mennyt jo liian kauan aikaa täällä, mitä jos Mirva pääsisi aiemmin töistä ja tulisi tyhjään kotiin…

Maria istahti sohvalle vähän vaivalloisen näköisesti ja piteli vatsaansa vielä hetken. Nainen kuitenkin hymyili, joten mitään ei ollut kai pielessä. Mutta Eetun oli silti pakko kääntää katseensa. Hänen oli edelleen epämukava olla Marian seurassa, vaikka mikään ei näyttänyt muuttuneen. Ja Maria ei ollut tarkemmin kertonut miten lapsi oli saanut alkunsa. Niin pitkään, kun Eetu ei kuulisi totuutta, hän ei voisi olla epäilemättä… Jos vaikka hänen elämänsä olisi oikeasti paljon enemmän pielessä.

”Eetu, onko jokin vialla?” Maria kysyi hiljaa. Eetu pudisti aavistuksen päätään.

”Onko tämä vieläkin siitä yhdestä illasta?” Nyt Eetu ei tehnyt elettäkään.

”Jos on, niin ei sun tarvitse…” Marialta loppuivat sanat. ”Tai siis… Se ilta olisi voinut päättyä paljon paljon pahemmin mun osalta ilman sua. Ei mua haittaa yhtään, jos ei sua, mitä silloin tapahtui. Mä toivon, että voitaisiin jatkaa niin kuin ennenkin”, Maria pyysi. Vihdoin Eetu käänsi katseensa.

”Sitä minäkin toivon. Anteeksi jos kysyn ja ei tarvitse kertoa jos et halua, mutta miten… Milloin sinä tulit uudestaan raskaaksi?” Eetun sydän hakkasi. Se oli pelottanut enemmän kuin oli järkevää. Eetu melkein käänsi katseensa uudestaan kuin odottaen Mirvan läimäisevän poskelle epäsopivan kysymyksen takia. Kuin kohta tuntuisi koristeellisten sormusten tekemät naarmut.

”Ai, tulipa yllättäen. Mutta voin minä kai kertoa, jos se tuota… On sinulle jotenkin tärkeää. Olin kaverin luona juhlissa ja siellä oli paljon minullekin vierasta porukkaa. Voin vannoa, ettei kumpikaan meistä ollut liian kännissä, ja molemmat tiesi että mitä teki. Se oli joku nuori vaihto-opiskelija jonka koko nimeä en tainnut edes kysyä ja se oli vaan että okei kokeillaan osuuko sulla onni kohdalle. Se ei muistanut antaa lupaamaansa numeroa että olisin voinut kertoa, että kyllä osui onni kohdalle”, Maria selitti niin vakaasti kuin kykeni harjoittelemansa tarinan. ”Mutta oli se vähän sellainen järjestely, että älä levitä eteenpäin…”

”Oikeesi, Maria? Etkö ole edes harkinnut, että voisit kokeilla jotain yleisesti hyväksyttyä hoitoa tai jotain, että voisit oikeasti kertoa sukulaisillekin kunnolla?” Eetu vain huokaisi. Hän kuulosti omiinkin korviin ihan liian helpottuneelta.

”No kun… Ne maksaa ja on pitkiä. Kun en mä tarvitse mitään hoitoja. Ihan terve nainen ja näin. Mies vain puuttuu. Tai oikeastaan teelusikallinen siemennestettä josta en malttaisi maksaa maltaita ja täyttää miljoonaa paperia.” Eetu naurahti ensin hermostuneesti, kuin omaa ääntään säikähtänyt lapsi, ja Marian yhtyessä nauruun omakin nauru irtosi lopulta helpommin, luonnollisemmin. Tällaistako oli olla taas ihmisten ilmoilla, kun puhuttiin vapaasti eikä tarvinnut vahtia omia puheitaan tai tekemisiään koko ajan?

Sitten Miro tuli yläkerrasta. ”Kerroit sitten sellaisen tarinan Eetulle”, mies vain totesi astellessaan ja vilkaisi Mariaa kummallinen ilme kasvoillaan. Maria vain pyyhkäisi kädellään. ”Niin kerroin koska halusin Eetun tietävän ja se kysyi ihan kohteliaasti. Joka tapauksessa, mitenkäs lapset?”

”Heti alkoi huoneen sotkeminen kuin vanhoilla kavereilla.” Ryminä ja kolina sekä erinäisten leikkisoittimien pimputukset ja lasten kiljahdukset kertoivat omaa tarinaansa.

Kun telkkarissa päästiin urheilukanavalle, Maria totesi, että hän käy vilkaisemassa lapsia. Ne riehuvat yläkerrassa varmaan vähemmän kuin miehet nyt sohvalla, nainen veikkasi. Miro tai Eetu eivät paljonkaan kiinnittäneet enää Mariaan huomiota. Eetu ei muistanut milloin hänellä olisi ollut niin hauskaa.

Sitten puhelin soi, Miro riensi vastaamaan. Eetun sydän hyppäsi taas kurkkuun. Oliko Mirva tullut kotiin? Oliko nainen alkanut soittelemaan läpi mahdollisia paikkoja, joista tulla raahaamaan Eetu kotiin? Eetu meinasi jo huutaa Mirolle, että älä kerro että hän Inarin kanssa on täällä, kun Eetu kuulikin vapauttavan vastauksen. Mutta silti Eetu ei voinut lakata vilkuilemasta kelloa. Ei kyllä nyt alkoi pelottaa liikaa Eetulla oli ollut jo ihan liian hauskaa ihan liian pitkään.

”Heidi! Olen pyytänyt soittamaan vain iltaisin ja silloinkin kännykään. Mistä edes sai tämän numeron? Ai Juulialta? Ai… siltä Juulialta? Tuota… Keskustellaan huomenna töis-” Mirolta menivät sanat sekaisin kun hän yhtäkkiä kuuli Eetun sanovan ”kiitti ja heippa” ja sitten ulko-ovi paiskattiin kiinni ja melkein heti perään auto kaasutti pois pihalta. ”Mä soitan myöhemmin. Niin mäkin sua… Eikun siis… Äh.”

”Lähtikö Eetu oikeasti hätäisesti? Sanoiko se sulle mitään?” Maria tuli Miron puheille hämillään. Miro vilkuili ymmällään auki jäänyttä telkkaria, puhelinta, ulko-ovea, Mariaa ja taas telkkaria. Mitä oli tapahtunut? Oli vähän sellainen fiilis, kuin koira olisi karannut kotoa heti pienen tilaisuuden koittaessa.

”Ei! Tai siis ensin me katsottiin telkkaria ja sitten mä olin puhelimessa ja yhtäkkiä se vaan lähti…”

”Joo se tuli vaan yhtäkkiä hakemaan Inarin ja sanoi moikka. Onkohan kaikki oikeasti hyvin? Pitäisikö lähteä perään varmuuden vuoksi?”

Siinä vaiheessa Miro alkoi vähän lepytellä koko ajan hätäisemmältä kuulostavaa Mariaa. ”Ei kai nyt sentään. Mikä siellä voisi olla pielessä? Ja jos oikeasti on kyllä me siitä kuullaan ja ollaanhan me oltu niin paljon nyt tekemisissäkin, että varmasti Eetu pyytäisi apua jos tarvitsee. Ehkä Eetu vain unohti, että heidän pitäisi Inarin kanssa olla jossain muualla. Niklaksellakin on niin paljon kerhoja ja muskareita ja neuvolaa että pää räjähtäisi jos yrittäisi kaiken muistaa ulkoa”, Miro järkeili.

”No jos sitten tiedät olevasi oikeassa niin turha meidän on kenestäkään huolehtia kuin itsestämme”, Maria totesi loukkaantuneena. Miro oli ollut jo kääntymässä ajatellen keskustelun olevan siinä, mutta pysähtyi. Jaaha, hormonipuuska.

”Tietenkin minäkin huolestuin, mutta täytyyhän kaikelle olla järkevä selitys. Älä huoli, sun lapsen isällä ei ole varmasti mitään hätää”, Miro vakuutteli vielä lisää taputtaen vielä Marian vatsaa. Maria pudisti aavistuksen päätään, mutta ei voinut samalla peittää hymyä.

 

”Mä sain ihan täysin tehdä päätöksen olla kertomatta”, Maria puolustautui arvaten, mistä Miro kiusoitteli. ”Äläkä unohda, että tää tulee käytännössä olemaan meidän lapsi. Sä saat vaihtaa ihan yhtä paljon vaippoja kuin minä tai enemmänkin, jos näen sen tarpeelliseksi”, Maria uhkaili. Miro hymyili hermostuneesti.

******

Eetu huokaisi helpotuksesta, kun sai vastaan pyristelevän Inarin päälle vihdoin yöpaidan. Oikeasti tytön pitäisi olla tähän aikaan sikeästi päiväunilla, ei aivan villinä leikkituokion jäljiltä. Nyt Eetu maalaili koko ajan kauhukuvia mielessään siitä, että Mirva voisi tulla minä hetkenä hyvänsä, syystä tai toisesta. Pistotarkastus, olisiko Eetu käyttäytynyt kunnolla.

 

 

 

 

**************

 

Eikö jäänytkin kivaan kohtaan? Cliffhangerit on vain niin kivoja :P Pitkään ja hartaasti tätä osaa tuli tehtyä ja ihme, että pysyi näinkin yhtenäisenä... Vähän tästä tuli tutkielma Eetun tilannetta vastaavassa arjessa rämpimiseen, mutta nojaah, aina jotain uutta että jaksaa vielä tehdä tätä tarinaa... Oikeastaan halusin kirjoittaa tämän kaltaisen pätkän jo erään lukion äikänkurssin lopputyöstäni inspiroituneena, ja siitä on nyt kaksi vuotta. Aina jotain tavoitteita joita saavuttaa. Se siitä itsetutkiskelusta.

Toivon hartaasti, että tietokone  ja vuodatus nyt pelittävät, jotta ainakin niiden puolesta saisin osan nopeammin valmiiksi. Muun muassa älysin vasta myöhäisessä vaiheessa, että teksti todella pitää liittää kommervenkkien kautta tai tulee sotkua... Toinen asia erikseen on se, miten opiskelun lomassa jää aikaa. Ainakin olen saanut jo aloitettua uuden osan kuvaamisen, hyvä alku onkin.

Kommentoikaa ja antakaa mielipiteitä! Piristävät lisää, sen lisäksi, että voi taputtaa itseä olalle siitä, että vihdoin vaikeuksien kautta uusi osa on nyt julkaistu :D Toivottavasti osa nyt ei tyyliin katoa tai jotain muuta kamalaa, ei sitä vieläkään tiedä...

 

Ai niin, mokakuvat. Ei kovin paljon tällä kertaa, oli niin intensiivistä kuvattavaa, ettei ehtinyt näitä metsästää.

 

Hyvähyvä, kaikki on normaalia simssi toimii… Tuli sen verran todettua kun aloitusnäkymä oli tällainen kokeillessani simssin varmuuskopiota ekan kerran :D

Kiva kun se alkoi  jammailla kesken kuvausten… Ei kaikkea vapaan tahdon poiskytkeminen poista.

Niin mitäpä niistä seinistä pitäisi välittää…

Huomaatteko photobomb Markuksen ikkunassa XD Tällaisia on välillä aina vähän vaikea poimia kun vapaatahto päällä ne saavat mennä aina oman mielen mukaan…

Mirva randoilemassa, random joraus näköjään tarttuu

Tää ei ollut enää edes hauskaa, hui D: Mitäköhän olen onnistunut sekoilemaan tasojen kanssa jossain vaiheessa…

:D

Varo Aleksi, zombeja liikkeellä! D:

Miksi vaivautua paria kuvaa varten koko taloa rakentamaan.

Ja senkin te onnistuitte tuikkaamaan tuleen…

Onneksi Emilia on kova nainen raskaanakin XD Vaikka pääasiassa vain kirjoitan simeille luonteet oman mielen mukaan, tällaisten tilanteiden ansiosta pelaaminen ei ole tylsää... Kun joskus simit vain kirjoittavat itsensä ja tarinansa.

Emäntä ja kissa venyttelevät yhtä lailla :3

Piti tarkistaa, kun tuttu tyyppi ilmestyi tontin reunalle. Aww noita toiveita ja pelkoja…

Sometimes, the Sims is just amazing eli Maria jatkaa juttelua ja syömistä kuin mitään ei olisi tapahtunut kun Mirolla ei ollut hyvä aamun aloitus... Maria taisi vähän tuohtua kun ei saanut vastausta. Niin minäkin jos naama kupissa oleva kaveri ei innostuneesti liittyisi keskusteluun. Etenkin kun oli noin sovelias aihekin...

Mariakin saa osansa perinteistä…

Kyllä nuo lastenhoitajat sitten osaavat tunkea kuviin XD