No huh nyt kului taas aika lailla aikaa edellisestä osasta mutta on ollut aivan hemokiireinen kevät... Eikä pelkästään pääsykokeiden takia. Mutta nyt uusi pitkään tehty ja hartaasti suunniteltu osa on täällä :D Ei kun toisin päin... No, ihan miten vain. Joka tapauksessa, teille on nyt paljon luvassa sitäkin suuremmalla syyllä.
Osassa on sitten luvassa hieman rakenteellisia erikoisuuksia, niistä edempänä. Ei tarvitse sitten ihmetellä, kaikki on kuta kuinkin ihan suunniteltua. Ja sen verran vielä, että tämän osan aikana opettelin käyttämään screenshot-ohjelmaa, joten jatkossa kaikki kuvat ovat sillä otettuja ja hieman isompia. Seassa on vielä pelin kameralla otettuja kuvia, joten älkää ihmetelkö, jos välillä kuvakoko muuttuu tai kuvien tarkkuus vaihtelee... Tämä osa oli vielä puhdasta harjoittelua ja totuttelua.
Enempiä löpinöimättä, lukuintoa :D Hyvä ihme, tuli sellainen kutina vatsanpohjaan että herrajee mä todella julkaisen uuden osan vihdoin... Tarkoittaa, että loma on todella alkanut.
---
Alkuun taas taloesittelyä. Ainakin Maria ja Miro nyt muuttivat ensin virallisesti pois ja talosta tuli sellainen, että pieni esittely taitaa olla kohdallaan.
Joo-o saattaa olla vielä vähän tuulista. Mutta älkää huoliko kyllä te kohta talon saatte :D
Ainakin mammalta tuli rahaa… Tiedättehän, antaa lahjaksi telkkareita. En ole siinä kerrostaloasunnossakaan käyttänyt koodeja yhtään. Muistattehan, kaksoisperijät?
Siinä. Pidätän oikeudet muuttaa vähän talon sisäsisustusta tarpeen mukaan.
On se niin kutsuva. Joten sisään vaan ja tarinaan.
(ps. ennekö?)
**********
Lapsuuden leikit ovat niin pian ohi.
Talossa oli niin yllättävän hiljaista nyt kun kaksoset olivat lähteneet. Huone oli surullisen tyhjä. Jonna oli saanut sentään pesästä lentäjät jättämään sinne jotain, jos vaikka jompikumpi haluaisi viettää yön kotona… Mutta toistaiseksi huone oli saanut olla rauhassa pölyttymässä. Mitä nyt Jonna palasi sinne välillä haikailemaan.
Sentään kaksoset välillä edes kävivät. Uutisten mukaan tänään talo taisi vihdoin virallisesti valmistua sisustuksen yksityiskohtia myöten. Siispä luvassa olivat tupaantuliaiset ja kaksosia tuntien rajumman puoleiset sellaiset.
Jonna hymähti muistolle. Juhlat olivat varmaan juuri alkamassa. Jonna toivoi vilpittömästi, että illasta tulisi onnistunut ja ikimuistoinen, hyvä alku uudelle elämälle. Kai hän itsekin taisi olla sen verran onnellinen ja tyytyväinen sillä hetkellä, kerrankin.
Ainakin kaksoset pärjäisivät, siitä Jonna oli varma. Pitäisivät huolta toisistaan. Ja oli muitakin. Vaikka viralliseesti talo oli kaksosten, Tero taisi käytännössä asua siellä ja se Miron paras kaverikin Juho kävi aika usein.
Meinaa Juholla ei tainnut oikein edes olla mitään vakituista paikkaa ja Terolla vain pieni rivitaloasunto, joten molemmat viihtyivät isohkossa omakotitalossa paremmin.
Voi olivat ne jo niin isoja ja järkeviä kumpikin. Mihin aika oli mennyt?
***
Eetun piti tulla etsimään äitiä, mutta nyt niin kuin useasti muulloinkin suvun suurelta osin edesmenneiden jäsenien kuvat seinillä pysäyttivät nuorukaisen. Isä. Isoäiti. Ja monta muuta, joita Eetu ei ollut ikinä nähnyt, joiden nimi oli melkein unohtunut. Mutta ympärillä näkyi tuttuja leukoja ja silmiä. Eetu veti varovasti henkeä kuin peläten herättävänsä jonkun muuten.
Sitten Eetu huudahti äänen, kun joku yhtäkkiä ilmestyi vierelle.
”Noh noh miten sinä noin säikähdit?” Serena kysyi osin huvittuneena ja osin huolestuneena.
”Mä vaan… Tai siis… Mitä sä teet täällä?” Eetu ohjasi haparoiden keskustelun pois omasta nolosta reaktiostaan.
”Mitä, minä vai? Mitäköhän näin viikonloppuna? Pienennän pyykkivuorta tietenkin”, Serena totesi hymyillen. Eetu vilkuili nolona ympärilleen. Melkein epäreilua, että poika muistutti niin paljon isäänsä ja oli helposti luettavissa ilman mitään erikoistaitojakin. Mutta Serena päätti jättää asian sikseen.
”Miten sinä tänne kellariin päädyit? Eikö sinun pitäisi olla jo menossa?” Serena sen sijaan kysyi hymyillen. Luulisi nyt, että Eetu olisi innoissaan päästessään serkkujen tupaantuliaisiin. Olisi paljon tuttuja ja varmaan mukavaa tekemistä.
”No kun…” Eetu takelteli. ”Kun… En mä oikein tiedä äiti. Vaikka mut oikein kutsuttiin ja…"
Aleksi on ihan tylsä nykyään käy vain töissä ja… No, muita Eetu ei oikein tunnekaan.
”No sittenhän sinun on mentävä. Ainakin katsomaan vähän Emilian perään jos Aleksi ei ehdi”, Serena ilmoitti myhäillen.
”Mitä?” Eetu älähti kimeällä äänellä. ”Emilia on tulossa myös?” poika toisti irvistäen.
”No tietenkin, meidät vanhuksetkin kutsuttiin, mutta kai ne ovat enemmän nuorten juttu. Äläkä näytä tuolta, Emilia on vain innoissaan kun pääsee teidän mukaan enemmän.” Äiti myönsi siis kierrellen tietävänsä, millainen riesa pikkusisko on. Eetu puri huultaan katkerana.
”No okei.” Yksi ilta vain. Serena nyökkäsi hyväksyvästi. Mitä muka voi tapahtua?
Eetun mentyä Serena päätti istahtaa hetkeksi ennen kuin nousisi jyrkät portaat ylös. Ja kai siellä oli lähtöruuhkaa vielä, ainakin metelistä päätellen.
Siinä kaikkien niiden maalausten keskellä oli aina jotenkin rentouttava olla. Eikä pelkästään siksi, että saattoi nähdä Eliaksen, vaikka miestä itseään ei nähnyt enää paljonkaan. Tai no… Serena ei ollut nähnyt Eliasta enää vuosiin. Sitä huoletonta hymyilevää miestä taulussa häntä vastapäätä. Miksi asioiden piti muuttua? Serena näpräsi vihkisormustaan hajamielisesti.
*****
”Sähän tulet myöhässä, Tero. Vähän säikäytti kun olin jo ehtinyt tottua siihen, että käytännössä asut täällä”, Maria torui lähestyvää miestä. Tero vain hymyili anteeksipyynnöksi.
”Enhän jäänyt mistään paitsi?” Maria pudisti päätään yhtä lailla hymyssä suin. ”Et. Siellä aletaan juuri ruokkia porukkaa. Tarvittiin kolme miestä ja kolme tuntia viimeisen hyllyn kokoamiseen.” Aleksi Juho Miro. Siinä ahkerin remonttikolmikko.
”Ja varmasti liuta kirosanoja”, Tero totesi eikä kysynyt. Hänkin oli ollut tarpeeksi montaa hyllyä, kaappia ja pöytää kokoamassa ja kantamassa. Maria nauroi myöntävän vastauksen.
”Löytyikö oikean koon avain? Saatiinko parisängyn liitokset kiristettyä?” Tero jatkoi vielä. Maria heristi sormeaan.
”Tiedät että se on hoidossa. Mutta miksi kuulostat noin innokkaalta? Täällä on paljon porukkaa vielä pitkän aikaa.” Tero kohautti olkiaan.
”Kysyinpähän vain. Ja sinä tässä vedät siveettömiä johtopäätöksiä.” Tosin sitten Tero katseli hetken muualle kuin Mariaan vältellen aihetta. Maria kohotti kulmaansa ”Mennään nyt vain sisälle ennen kuin meitä aletaan kaivata.” Tasapeli.
Sisällä Maria vilkuili ensin epäillen ympärilleen, oliko mitään tapahtunut? Muut olivat äänistä päätellen keittiössä, Emilia vain vaelteli oudosti ympäriinsä kuin etsien jotain…
Emiliasta puheen ollen, Maria ei ollut ensin tunnistaa tyttöä. Toki oli Emilia kasvanut, mutta nyt Emilia näytti jotenkin niin erilaiselta vielä viime näkemäänkin verrattuna. Juurihan he viikko sitten… No, kai se johtui vain laittautumisesta iltaa varten. Tosin miksi panostaa niin paljon? Ei ollut mistään hienosta kyse.
Maria päätyi allekirjoittamaan syyksi sen, että Emilia halusi sopeutua paremmin aikuisten joukkoon, vaikka ei sille kyllä mitään tarvetta olisi ollut. Oikeasti, Emilia oli nyt vähän naurettava. Mutta tytölle ei kannattanut mennä sanomaan mitään sinne päinkään vasten naamaa. Emiliasta oli kasvanut niin määrätietoinen ja kipakka nuori nainen.
Tero sopeutui sillä aikaa hyvin muiden aterioivien joukkoon. Maria halusi mieluiten pysyä poissa keittiöstä, se oli upouusi. Siis siihen asti, kunnes nälkäinen miesjoukko pääsi ruokaan käsiksi. Äänistä päätellen nälkäisillä unohtuivat vähän ruokatavat.
Mutta oikeasti Maria oli hirmuisen tyytyväinen. Kun selvisi, kuinka paljon talo vaati kunnostamista ja kuinka paljon kaikkea muuta oli edessä ennen kuin se olisi asumiskelpoinen niin… No, epätoivohan siinä meinasi tulla. Mutta onneksi kaikilta löytyi kavereita ja yhteinen projekti yhdistää hyvin. Nyt oli kuin Tero ja Juhokin olisivat tunteneet toisensa aina.
”Onko kasvisversio kohta valmis?” Keskeytti Emilian kirkas ääni ruoanlaittopuolelta Marian ajatukset. Jaa, sinne se siis oli mennyt, etsimään Miroa. Ai niin, olihan Emiliallakin nämä omat villityksensä. Ei kasvisruokavaliossa ole mitään vikaa… Paitsi silloin kun se on voimassa kaveriporukan oikkujen mukaan.
Miro teki yllättävän auliisti ylimääräisen aterian valmiiksi. Maria virnuili tietäväisesti ruokapöydän luo suuntaavalle veljelleen.
”Mitä? Täytyyhän vieraita nyt palvella. Ja tästä riittää muillekin.” Maria ohitti yllättävän avuliaisuuden puuskan olankohautuksella. Ehkä niin, Miro taisi olla oikeassa. Kyllähän heidän täytyi nyt hyvin isännöidä ensimmäisiä juhlia talossa. Harjoitella tulevia häitä, ristiäisiä, päättäjäisiä ja mitä kaikkea vielä varten… Kyllä, talo oli niin iso tarkoituksella ja tontilla oli tilaa vielä laajennuksille. Ehkä Tero pian oikeasti muuttaisi kokonaan taloon.
Mutta toistaiseksi pöydässä ei ollut paikkoja kaikille vaikka yläkerran tietokonetuoli olikin haettu puutetta paikkaamaan. Aleksi antoi paikkansa pikkusiskolleen ja siirtyi keittiöön syömään kaksosten kanssa. Se tuntui luontevalta, he kolmestaan.
Tuli siis ensinnäkin testattua, että kyllä keittiöön aika paljon porukkaa mahtui.
Hetken kuului pelkästään ruokailun ääniä. Sehän on aina hyvä merkki, ruoka on niin hyvää ettei puhua ehdi. Sitten Teron kysymys sai osan porukasta jännittymään.
”Eetu muuten, sulla on mielenkiintoisen väriset silmät. Ei sillä, että se olisi mitenkään kummallista, en vain ole ennen nähnyt tuollaista”, Tero sanoi, mutta sai sanat kuulostamaan kysymykseltä. Hän halusi jonkin vastauksen ja selityksen.
”No tuota…” Oli jotenkin ironista, miten Eetu ja Emilia molemmat kiirehtivät selittämään silmäsairaudesta. Miro joutui katsomaan Juhoa tuomitsevasti pariinkin kertaan, kun punapää ei meinannut voida pysyä nauramatta.
Lopulta Juho liittyi auliisti selitykseen mukaan. Sitten siirryttiinkin toisiin aiheisiin. Maria alkoi hitaasti syödä uudestaan nähdessään, että selitys sopi Terolle. Ja ennen kaikkea oli tärkeää nähdä, ettei Tero ollut suinkaan säikähtänyt sellaista pikku outoutta. Ehkä hieman isompikin outous saattaisi upota ilman ongelmia sitten joskus jos tarvitsisi…
Seuraavan kerran Marian hermoja koeteltiin, kun Aleksi ja Miro alkoivat vähän turhan paljon intoilla jostain jutusta. Lautaset heiluivat uhkaavasti ja kädet viuhtoivat. Kuin lapsia.
”Eihän juomista pitänyt vielä aloittaa? Että illasta muistettaisiinkin jotain, ja ettei mitään lipsahtaisi, tiedäthän”, Maria totesi viileästi Mirolle, kun keksi ensimmäisen mahdollisen syyn yllättävään hilpeyteen. Ja viittoi merkisevästi sellaisten pöydässä istuvien suuntaan, jotka eivät suvun salaisuudesta tienneet. Miro pudisti päätään. ”Voit itse tarkistaa, ei jääkapista ole vielä mitään kadonnut. Paljon…” Maria näytti epäilevältä.
”Hei, nää on samalla läksiäiset. Juho on lähdössä kiertämään maailmaa ja Aleksikin on jotain…” Silloin Miro ansaitsi pukkauksen kylkeen. Se ei ollut vielä varmaa informaatiota. Maria antoi joka tapauksessa asian olla.
”Mitä telkkarista tulee? Joku leffa? Hei pliis Juho vaihda kanavaa jotain muuta kuin Disneytä…” Ilta alkoi nopeasti kääntyä yöksi ja siinä vaiheessa oli jääkaappi jo aika lailla tyhjentynyt.
”Älä viitsi se kellonsoittaja pariisi mikä lie leffa on kova!” Miro kohotti kulmaansa Juhon nimitakeltelulle. ”En nyt vain jaksa sanoa koko nimeä kun se on niin pitkä…” Miro tönäisi Juhoa kylkeen ja Juho oli tiputtaa kaukosäätimen. ”Ei, sä vaan oot niin kännissä että kieles menisi solmuun jos ylitt… yrittäisit.” Juho nauroi vastaukseksi. ”Paraskin puhuja.”
”Mitä te katotte?” Eetu kysyi päästessään muiden luokse. Samaan aikaan Aleksikin sai juuri päätettyä kannustuspuheensa siitä, kuinka ainakin leffan alun nyt voisi katsoa. ”Näet itse. Sä tätä viimeksi meistä olet varmaan tosissasi katsonut. Mä menetin oikean asenteen kun älysin, että Frollo on vain kiimainen vanha pervo, liekit sisällä ja kaikkea…” Miro tyrskähti Juhon paljastukselle, Eetu punehtui aavistuksen. Lähinnä suuttumuksesta siitä, että jälleen mainittiin hänen olevan porukan nuorin.
Yllättävässä keskittyneessä hiljaisuudessa elokuvan intro katsottiinkin.
”Hitto mulle tulee vieläkin kylmiä väreitä tosta alkutunnarista ja… Eetu mitä hittoa?” Miron äänensävy muuttui lopuksi, kun hän kääntyessään puhumaan muille näki jotain silmäkulmastaan. Valoa siellä, missä ei olisi pitänyt olla. Aleksi oli kuitenkin ehtinyt tilanteen tasalle jo ennen Miroa.
”Eetu mieti vähän ketä täällä on! Emilia, Tero, muistuuko?” Aleksi ärähti ensimmäiseksi. Eetu veti pari kertaa henkeä ennen kuin sai puhutuksi.
”Kyllä mä tiedän mutta mä en muistanut mitä voi tapahtua kun… Eikö sulla muka ollut mitään ongelmaa?”
”No joo mutta toisin kuin näköjään eräällä minulla on tarpeeksi kokemusta ja järkeä niin, että voi varautua.”
”Rauhottukaa molemmat katsotaan nyt vain leffaa”, Miro valitti väliin, kunhan oli saanut ensin selvitetyksi Juholle mistä oli kyse. Kun tunteilla on niin paljon vahvempi merkitys siinä toisessa lajissa. Kylmät väreet saavat kihelmöintiä aikaan ihmisilläkin, kun kuulee jotain kaunista tai pelottaa. Sama reaktio, niin kummallisen erilaisissa tilanteissa. Sille toiselle lajille sellaisilla reaktioilla on tärkeämpi merkitys.
Mirokin oli tuntenut kihelmöinnin, mutta Maria oli jossain kaukana talon toisessa nurkassa ja oli tullut juotuakin niin paljon sen toisen puolen lamauttavaa alkoholia, että Mirolla ei ollut samaa ongelmaa kuin Eetulla. Ja Aleksi oli varmasti oikeassa sanoessaan, että hänellä oli enemmän kokemusta.
Juho katseli vain päätään pudistellen telkkaria. Hän oli kuunnellut Miron selityksen vain puolella korvalla. Ei hän kuitenkaan muistaisi kohta yksityiskohtia.
”Ehkä tämä vain on jokin enne siitä, että porukan nuorempien olisi hyvä suunnata kotiin”, Aleksi lopulta huokaisi saarnansa päätökseen. Eetu suuntasi kuuliaisesti kohti ovea. Lähinnä hänkin oli vain säikähtänyt hallitsematonta reaktiota.
”Oota vielä hetki mä käyn hakemassa Emilian.”
Miro vilkuili vuoroin molempia veljeksiä ja kohautti sitten olkiaan naurahtaen. Juho katsoi kysyvästi ystäväänsä. ”Onko mussa jotain vikaa? Miksi tää ei ollut mun mielestä mitenkään hätkäyttävää? Emilia ja Tero olisivat saattaneet milloin tahansa pölähtää paikalle… Pölähtää voi ei mikä sana”, Miro hekotti. Juho hymyili vinosti. ”Ystäväiseni, amico mio, olet vain liian kännissä. Niin kuin tupaantuliaisten isännän kuuluukin olla, kaikkein eniten porukasta.”
”Paraskin puhuja. Sä puhut kielillä vain kännissä. Niinhän sä pääsit kaikista kielten kokeista läpi koulussa ja ihan kunnialla? Opettajat ei valittaneet, kun tulokset parani. Ja oota Aleksi mä voin käydä hakemassa sen käyn samalla vilkaisemassa missä Maria on.” Niine hyvineen Miro ponkaisi sohvalta Aleksin edelle ja jätti Juhon setvimään sanatulvaa.
Kyllä Miro oikeasti tiesi missä Maria oli ja miksi Tero ei olisi niin vain pölähtänyt paikalle. Parisänky oli koottu loppuun sinä päivänä ja totta kai niiden piti päästä ensimmäisenä kokeilemaan… Yksi syy lisää miksi Miro halusi turruttaa aistejaan vaihtoehtona sille, että olisi lähtenyt talosta. Eihän tupaantuliaisista voi lähteä ennen kuin on kellon ympäri juhlittu. Vähintään. Tosin joillain on erilaiset käsitykset.
”Saamari oisin halunnu käydä feissarissa… Mutta tuoli on jossain.” Emilia puhui ennen kuin Miro näki hänet ja sai miehen hätkähtämään.
”Siinähän sä olet”, Miro kokosi itsensä nopeasti. ”Te oisitte niin kuin lähdössä. Aleksi pyytää sua alakertaan.” Emilia nakkeli niskojaan ja pyyhkäisi hiukset suurieleisesti pois kasvoiltaan. Miro huomasi odottavansa kärsivällisesti. ”Aina se on määräilemässä. Ruokapöydässäkin niin istutti mut siihen tuoliin ennen kuin ehdin mitään tehdä…”
Jos Miro olisi pystynyt ajattelemaan selkeästi, hänellä olisi ollut vaikeuksia olla nauramatta ääneen. Sitä kutsutaan esittämiseksi. Emilia vain esitti. Yritti olla niin aikuista ja itsenäistä. Mutta nyt Miro vain katsoi eteensä tyhjästi kuin koira odottaen emännän käskyä. Tyhjää paikkaa, jossa tuolin olisi pitänyt olla. Miro meinasi alkaa nauraa ääneen – niin ne estot katoavat pullon mukana - kun muisti operaation, jolla tuoli vaihtoi paikkaa keittiöön… Maria ei ollut arvostanut Aleksin ja Miron kopittelua sillä suoraan kaiteen yli.
”No, mä en halua vielä lähteä, käy sanomassa sille.” Emilia käveli pikaisesti Miron ohitse, katse tiivisti ruskeisiin silmiin luotuina. Korot kopisivat. Miro katseli hetken tytön jälkeen ja kuunteli sitten, mitä alakerrassa tapahtuu.
Aleksi oli ilmeisesti passittanut Eetun kantamaan kortensa kekoon jälkien siivouksessa. Keittiöstä kuului kolinaa siihen malliin ja Aleksin sättimistä. Mutta kukaan ei huudellut hänen tai Emilian perään. Joten Miro teki mitä oli tottunut tekemään sellaisessa tilanteessa ennenkin.
Kun viehättävä tyttö kävelee sillä tavalla ohi, Miro seuraa.
”Sä tulit!” Emilia totesi ilahtuneena, kun kuuli parvekkeen oven käyvän. Siellä ei ollut vielä mitään muuta kuin lamppu. Mutta Miron kasvoille kohosi toispuoleinen hymy, Emilia oli niin vilpittömän ilahtunut ja yllättynyt. Viehättävä. Mutta jokin nakutti takaraivossa.
”Emilia parempi mennä alakertaan ennen kuin meitä kaivataan. Mitä Aleksikin sanoisi tähän, kun löytäisi meidät täältä sen sijaan että oltaisiin heti menty yhdessä alas?” Miro yllätti itsensä olemalla niin järkevä ja selväpuheinen, kerrankin. Lisäksi hän onnistui vihjaamaan jos pienestikin, että Emilia ei tulisi saamaan mitä luuli haluavansa. Kyllä Miro sellaisen katseen jo tunnisti. Mutta Emilia oli niin nuori.
Emilian kasvot kiristyivät kuitenkin nopeasti tyytymättömään mutruun. ”Aleksi taas. Etkö sä muka kaipaa joskus vapautta? Mä en ole enää niin pikku tyttö kuin mitä musta yritetään tehdä, jos joskus olenkin lapsellinen. Kokeile vaikka.” Emilia oli yhtä teräväkielinen kuin ennenkin, osasi vedellä oikeista naruista ilman empimistä.
Emilia nojasi luottavaisesti kosketukseen ja pujottautui Miron syliin. Miron ei itse tarvinnut tehdä paljon mitään. Se oli niin helppoa. Mutta miten Emiliallakin oli nyt rinnat? Tutut tunteet alkoivat herätä sisällä, jos Miro oli aluksi epäillytkin. Heidät voitaisiin löytää milloin vain. Se vain lisäsi sitä vatsanpohjasta leviävää kihelmöintiä.
Oven avautuessa Miro kavahti kauemmas Emiliasta kuin tämä olisi polttanut häntä. Emilia yritti epätoivoisesti haparoida Miroa lähemmäs itseään vaikka Aleksi tuima ilme ei jäänyt enää edes tytöltä huomaamatta. Ja sitten Aleksi paidan rinnuksista retuuttaen hilasi Miron lopullisesti Emilian ulottumattomiin.
”Miro mitä helvettiä!? Voiko suhun yhtään luottaa? Käyt kaiken kaksijalkaisen kimppuun!” Aleksi pauhasi. Miro vilkuili vuoroin Aleksia ja Emiliaa. Sisarukset näyttivät hämmentävän samanlaisilta, samanlainen pettynyt ilme joskin eri syistä.
Hämmästyttävän vahvalla otteella Emilia onnistui riuhtomaan veljensä kasvotusten itsensä kanssa. ”Sun ei koko ajan tarvitse katsoa mun perään, mä en ole enää vauva! Miksi sun piti tulla taas pilaamaan kaikki?”
”Emilia nyt ei ole kyse siitä mene alakertaan sinä lähdet nyt.”
”Mutta Aleksi…!”
”Jos olet tarpeeksi nopea ehdit Teron kanssa samaa matkaa vai haluatko mennä yksin?” Emilia aloitti inttääkseen jotain Eetusta, mutta Aleksi hiljensi tytön yhdellä katseella. Miro yritti olla näkymätön ja onnistuikin siihen asti, kunnes Emilia vihdoin taipui ja lähti niin, että oli paiskata uuden oven saranoiltaan.
”Aleksi mä voin selittää en mä olisi mitään aikonut…”
”Miro ole hiljaa jooko. Mä arvaan, että jos Emilia ei olisi keimaillut niin kuin koko illan ja sä olisit selvin päin niin tätä ei olisi tapahtunut. Sä oot ihan liian johdateltavissa.” Aleksi alkoi kuulostaa melkein huvittuneelta. Miro huokaisi helpotuksesta, mutta silloin Aleksin ilme taas tiukkeni. Miro keksi sitten sen mahdolliseksi syyksi jotain minkä takia hän löisi itseään myöhemmin, vielä pahemmin siksi että keksi ja sanoi ääneen.
”Ootko sä kateellinen tai jotain?” Aleksilta meni hetki reagoida ennen kuin hän sai siirretyksi poskelleen asetetun käden sivuun.
”Miro sä oot ihan liian kännissä. En tietenkään.” Aleksi näytti epävarmalta. Mitä Miro seuraavaksi tekisi tai keksisi?
”Aa no hyvä, no hard feelings, right?” Miron englanti oli vähän vaikeaa kuunneltavaa, mutta Aleksi onnistui hymyilemään vastaukseksi.
”Joo, kaikki hyvin. Mennään nyt vain takaisin ihmisten ilmoille.” Miro katseli Aleksia kuin ei olisi kuullut hänen sanojaan. Hän piteli yhä Aleksin kättä.
”Joo”, Miro totesi ensin hitaasti ennen kuin lisäsi: ”mennään vaan ennen kuin mä suutelen sua tai jotain.” Niine hyvineen Miro palasi sisälle. Tavasta, jolla hän kääntyi vilkaisemaan virnuillen olkansa yli Miro taisi oikein odottaa Aleksin pöllämystynyttä reaktiota.
”Tuu nyt sieltä, alkaa jatkot sisäpiirin kanssa.” Sillä Miro tarkoitti sitä, että saataisiin puhua vapaammin, Tero ja Emilia olivat ehtineet jo lähteä. Voisi juoda enemmän, ei tarvitsisi pelätä niitä lipsautuksia enää.
”Eikö Eetun pitänyt lähteä? Ja antoiko Aleksi sen lopulta oikeasti juoda jotain? Kun Eetu kehui äsken, että mä aina niin tuoksun kukkakaupalta." Miro tyrskähti, mutta Maria ei antanut sen ohjata itseään pois raiteilta.
"Mitä hittoa Juho tekee?” Siihen asti Maria oli iloisesti riehunut muiden mukana, mutta menon pakostakin hiljentyessä hän alkoi kerrata, mitä oikeasti oli meneillään. Järki sai tunteet kiinni. Ja huomasi senkin, että tanssiminen ei ollut enää niin helppoa.
”Älä huoli, Juho on tollanen aina jossain vaiheessa iltaa… Se on ihan muissa maailmoissa”, Miro nauroi vastaukseksi. Miro ei ollut ollutkaan muuta kuin hymyä loppu illan. Ja tykkäsi erityisesti ärsyttää jostain syystä Aleksia.
”Pitäisikö vähän hiljentää? Naapurit alkaa valittaa…” Marian sanat hukkuivat kuuroille korville.
”Hei nyt vasta juhlat alkaa!” Miro ilakoi.
Paljon sen jälkeen Miro ei muistanutkaan illan tapahtumista. Jossain vaiheessa hän taisi pomppia sohvalla. Joku toinen oli siinä mukana myös.
---
Aamu koitti koleana ja pilvien hämärtämänä.
Jostain syystä Aleksi sai ihan ensimmäiseksi sellaisen deja vu tunteen, vaikka ei hän muistanut ennen menettäneensä sillä tavalla kontrollia. Herää jostain vieraasta paikasta niin, että ei muista illasta muuta kuin pätkiä. Ja kun silmät kiinni heräillessä ei pysty aistimaan mitään ympäriltä… Vain alkoholi voi lamauttaa sillä tavalla. Aleksi huokaisi henkisesti ennen kuin raotti silmiään.
Aleksi sai toisen kätensä aika helposti pois Miron niskan takaa, mutta toista Miro puristi yllättävän lujaa. Tuntui puutuneelta. Kai Miro oli pidellyt kiinni niin koko yön. ”Tuleeko tästä nyt tapa?” Aleksi mietti eikä osannut oikein olla sen enempää säikähtänyt, vihainen, huvittunut tai mitään muutakaan. Oli kulunut liian vähän aikaa heräämisestä.
Mutta kun Aleksi yritti liikutella muita puutuneita jäseniään hän huomasi, että lähinnä heidän jalkansa olivat kietoutuneet yhteen. Siinä menikin hetki ennen kuin Aleksi sai hivuttauduttua kauemmas herättämättä Miroa. Vain törmätäkseen uuteen esteeseen, kirjaimellisesti.
Eetu ynähti, kun Aleksi peruutti vahingossa veljensä päälle. ”Mnh mitä…” Sitten Eetu voihkaisi. ”Helvetin kirkasta.”
”Kauhee olo…” Eetu kääntyi ja hautasi kasvonsa veljensä selkään niin että tömähti. Jos suoraan sanotaan, Aleksi ei olisi kaivannut yhtään enempää läheisyyttä tai heilutusta juuri sillä hetkellä keneltäkään tai miltään.
”Mitä te metelöitte, missä mun lasit on? Missä mun käsi on? Tehän ootte sulosia yhdessä”, kuului vielä yksi ääni. Aleksi ei tiennyt olisiko pitänyt nauraa vai riehua itsensä irti siitä sotkusta.
”Aleksi? Hei mitä hittoa!?” No niin, Miro heräsi. Se siitä. Miro työnsi Aleksia vaistomaisesti kauemmas ja oli tiputtaa itsensä sekä molemmat veljet sängystä. Kun kaikki saivat tasapainoiltua itsensä takaisin narisevalle sängylle, laskeutui kiusallinen hiljaisuus. Kaikki olivat kiusallisesti hengästyneitäkin säikähdyksestä ja yllättävän tasapainoilutehtävän takia.
”No, oliko sellaiset pirskeet mitä aioit?” Aleksi kysyi ensin kuivasti. Hänellä oli todella ahdasta ja epämukavaa.
”Mä en muista puoliakaan”, Miro totesi. Juho nauroi, yskäisi ilkeän kuuloisesti ja hiljeni sitten.
”En mäkään”, Eetu paljasti. Aleksi katsoi hitaasti veljeään. ”Tästä ei kerrota sitten äidille, eikä kenellekään muullekaan”, Aleksi vannotti. Eetu nyökkäsi kuuliaisesti.
”Parempi nousta ennen kuin sänky romahtaa. Se olisikin, kun rikottaisiin huonekaluja jo tässä vaiheessa.”
”Vau sulla on kiva yöpaita sisko.” Maria jännittyi ja ravisti päätään, kuin olisi herännyt transsista. Hän katsoi hitaasti lautasia kädessään ja sitten Miroa. Aleksi oli jäänyt jota kuinkin kohteliaasti taemmas ja Eetu oli kääntynyt hämillään kokonaan ympäri. Miro ei ollut hätkähtänyt lainkaan.
”Toimit vai automaattivaihteella? Kiva huomata, että siihen liittyy siivoaminen. Mutta tervetuloa krapulaisten aamuzombien joukkoon.” Maria pudisti uudestaan päätään.
”En huomannut. Kai joku laittoi minut pukemaan tämän nettikaupan postitoimituksen mukana tulleen ilmaisnäytteen kauhistuksen päälle.”
”Kauhistus? Joku ylhäällä on kuunnellut minua! Vihdoin näin sen sun päällä vaikka en itse kehdannut ehdottaa…”
Siinä vaiheessa Maria tuuppasi veljeään. ”Mulla onkin kivoja kuvia teidän yöpymisasetelmasta. Kenen idea se mahtoi olla? Tää alkaa tulla teille tavaksi.” Miro hiljeni tehokkaasti ja Aleksikin käänsi vihdoin katseensa kuultuaan viimeisen kommentin. Kukaan ei oikein pystynyt miettimään sanojaan loppuun asti ennen kuin avasi suunsa.
”Tapa? Mistä te oikein puhutte?” Eetu hermostui nopeasti. Aleksi pudisti päätään, piti tauon silmät kiinni, kun tunne oli epämiellyttävä ja kääntyi sitten veljensä puoleen. ”Jos vain teet nyt sitä mitä muutkin. Äläkä kysele ylimääräisiä.”
”Tykkäätkö näköalasta?” Maria kysyi kuivasti, kun Juho ei malttanut edes ryystää kahviaan hiljaisemmin naisen kumartuessa laittamaan astioita koneeseen. ”Ehkä jos olisi lasit. Ootko sä nähnyt niitä? Pitäisi saada mahdollisimman paljon mukavia muistoja vielä täältä…”
Pian keittiö oli täynnä kärttyisiä siivousapulaisia.
Mutta yhdestä asiasta oltiin yhtä mieltä.
”Oli mahtavat tupaantuliaiset.”
”Joo, kaikkien herkkujen kera”, Miro säesti yllättyneenä Marian aiheen avauksesta. Kun Miro odotti ensin Marian alkavan sättiä häntä heti kun vieraat olisivat lähteneet.
”Tietää hyvää tulevaisuutta tälle talolle.”
”Jup.”
******
Remontista ja hankinnoista jäi yli rahaa, joten se tarkoitti tuhlaamista. Matkaan lähtivät Maria, Tero ja Miro. Muut (Juho ja Aleksi…) eivät päässeet vaikka kutsuttiin. Eksotiikan ja irtioton vuoksi kohteeksi valittiin… Noh, eksoottisin paikka minne rahalla pääsee.
Otin vähän vapauksia kirjoittaa puoliksi tarinaa ja puoliksi kulissien takaa kommentointia… Vaihtelua minullekin hyvinkin. Tuntui siltä, että matka on hyvä saada yhteen pakettiin. Kuitenkin sen enempiä paisuttelematta, mikä matkailuosioille meinaa yleensä käydä. Tästäkin olisi voinut kirjoittaa niin paljon lisää, mutta… Noh, en venytä. Omat mainintani ovat näin kursivoituina ja kuvat hieman pienempiä, jotta erottuvat kuitenkin tarinasta.
Lomamökki oli lopulta paras vaihtoehto, saatiin yksityisyyttä. Huoneisto saatiin varatuksi kunhan virkailija lakkasi alituisesti kohentelemasta lakkiaan…
”Aika kliseistä tämä huoneen sisustus… Ja Miro laita sitä telkkaria hiljaisemmalle on niitä leffakanavia aikaa selata sitten kun ei ole mitään tekemistä.” Huoneeseen tutustuttiin ensin perinpohjaisesti. Saako hotellilta pyyhkeet ja niin edespäin.
”No niin, tämän takia tarvitsitte minut mukaan. Muuten nyhväisitte vain hotellilla koko ajan. Mennään”, Miro huokaisi, kun Maria ja Tero olivat ilakoineet turhan pitkään kaikesta uudesta – eikä oltu lähdetty edes vielä kaupungille.
Kun Maria löysi kaupat ja alkoi tinkiä hinnoista huonosti kieltä puhuvan myyjän kanssa, se oli menoa.
Sentään pojat löysivät jotain tekemistä siksi aikaa, hyvinkin. Löytyi muita turisteja joiden kanssa pelata.
Maria ei saanut poikia irrottautumaan keskeneräisestä pelistä ja päätti jatkaa päätään pudistettuaan tutkimusmatkaa yksin. Kyllä hän yhden pelin loppumista voisi odottaa. Riippumatta siitä, kuinka pitkä tämä peli on, jos pojat kerran tulivat niin hyvin toimeen keskenään ja muiden kanssa.
”Voi kunpa se kosisi täällä! Ei nyt juuri ehkä tässä paikassa mutta… Teen sen kohta itse!”
Ruoka ei ollut niin Miron mieleen, mutta muu paikallinen tarjonta oli. Ei niillä ollut varmaan yhteistä kieltä, mutta nimet oli helppo vaihtaa, Maria tuumasi.
Miro piti lopulta oikein houkutella illan tullen lähtemään paluumatkalle.
”Vessatkin ovat eksoottisia täällä”, Maria huomasi hymähtävänsä.
Hotellin kuumaa lähdettä piti tietenkin päästä kokeilemaan. Miro etenkään ei ollut sitä vastaan, kun huomasi, että muut hotellin asiakkaat ovat lähinnä nuoria naisia.
Siinä suunniteltiinkin jo seuraavan päivän ohjelmaa innokkaasti ja saatiin muilta vierailta vinkkejä.
Ihan normaalia…
Lomalla sai tehdä mitä halusi milloin halusi. Todellista lomaa arjesta. Iloisesti unohtuivat sille päivälle aiotut
suunnitelmat.
Mirokaan ei moittinut, kun tapasi tuttuja hotellin edustalla.
Eksotiikkaa itse kullekin.
Illalla joukko sai kuitenkin aikaiseksi lähteä kaupungille taas vähän sivistymään ja opettelemaan uusia asioita. Kuten teenjuontia, näky olikin tullut jo tutuksi.
Miro huomasi huvittuneena, miten Maria ja Tero näyttivät vain katselevan koko ajan toisiaan. Unohtivat hänet monta kertaa. Mutta ei se Miroa haitannut, tämä oli melkein kuin häämatka etukäteen. Yhteisen elämäntaipaleen alkamisen juhlimista joka tapauksessa. Ja Miro löysi tarpeeksi seuraa silloin kun halusi.
”No tuo nyt on ihan älytöntä.”
”Mitä, kaikkea pitää kokeilla?”
Tällä kertaa Miro näytti unohtavan, missä seurassa oli alun perin kaupungille lähtenyt.
Mutta Teron oli helpompi myöntää pelkästään Marialle, ettei osannut syödä puikoilla. Onneksi oikein paikallinen nainen tuli auttamaan, parempaa opettajaa saa etsiä.
Kohta kaikki söivät tyytyväisinä yhdessä.
”Miro! Lähdetään sille iltaretkelle nyt, auto tuli!”
Miro näytti melkein ryöstävän suudelman naiselta. Ei se tätä kikattavaa naista näyttänyt haittaavan, mutta Maria mutristi huuliaan kun näki Miron mutisevan jonkin numeron puoliääneen. Joka tapauksessa, Maria päätti kysyä loman lopuksi kuinka isoihin lukuihin Miro pääsi jos vain muistaisi.
Bussi oli muuten ruma, mutta retki öisellä, tulikärpäsiä kuhisevalla joella lumoava päätös sille päivälle.
Tämä on niin väärin…
Stalkkeri…
Miroa ei näyttänyt haittaavan… Kukin herää omalla tavallaan seuraavaan aamuun hyvin hotellin luksussängyissä nukutun yön jälkeen.
Maria halusi lähteä aika pian kaupunkikierrokselle. Vuorotellen rentoutumista ja nähtävyyksiä.
Miro ihmetteli, kun aluksi paikallisia ruokia arempi syömään ollut Tero osasi illan isommalla illallisella jo pyytää jopa erilaisia lisukkeita ja kastikkeita kokilta. Maria myhäili tyytyväisenä.
Maria muisti jälkeenpäin osia siitä keskustelusta. Kuten sen, kuinka Tero huokaisi pariinkin kertaan vilpittömästi: ”Sä olet niin kaunis.”
Ja jotenkin he vain sopivat, että mennään muuten naimisiin kun päästään kotiin. Ei mitään selkeää tähtihetkeä tai polvistumista. Vain sellaisen sopimuksen vahvistaminen, jonka molemmat jo varmasti tiesivät.
Se oli Marian elämän onnellisin hetki. Mitään muuta hän ei kaivannut kuin Teron kädet ympärillään ja lupauksen siitä, että he olisivat yhdessä loppuelämän.
Jes, molemmat jopa oikeasti onnellisia siitä :D Oli kyllä ihana hetki.
Maria soitti heti puhelun hinnasta välittämättä Serenalle kysyäkseen, josko häät voisi pitää Lehtotien isommassa talossa. Tietenkin Serena suostui.
Eikä Markuksenkaan suostutteluun kauan mennyt. Sentään sen verran mies jarrutti touhua, että hyssytteli Serenan vihdoin rauhoittumaan.
”Verenpainehan sinulla nousee. Häät eivät ole heti huomenna. Mennään nyt vain nukkumaan”, Markus haukotteli, kun Sera jo kuudennen kerran keksi jonkun uuden idean.
Miro aavisteli, että juhlittiin jotain, kun Maria tilasi sen kalleimman kakun huonepalvelun listalta illalla.
Sitten Miro onnittelikin vilpittömästi molempia ja totesi ääneen sen, mitä Maria oli miettinyt jo pitkään: ”Oli jo aikakin.” Maria virnisti tietäväisesti, Tero punastui aavistuksen.
Sitten Miro keskittyi syömään hyvää ja kallista kakkua, kun pöydän kaksi muuta jäsentä keskittyivät johonkin muuhun. Näyttivät kirjaimellisesti säteilevän onnesta. Jos ikinä voi niin sanoa kenestäkään niin nyt.
Kun Maria ja Miro viimeistelivät kakun saivat sisarukset juteltua vähän enemmän. Lisäksi Miro mainitsi pariinkin kertaan, että hän viettäisi vielä vähän yötä ulkona, kun on niin lämmintä. ”Vihjaatko jotain?”
”En, vaan tiedän.”
Kyllähän kihlajaisia täytyy juhlia ja silloin on veljen olla parempi poissa paikalta.
Oli vähän haikea nukahtaa kun tiesi, että se olisi viimeinen yö. Mutta Teron käsivarsilla uni tuli nopeasti.
Nyt ne eivät muuta tehneetkään kuin ajattelivat toisiaan…
Hotellilla taisi olla jonkin sortin maine, kun paljon hymyileviä miehiä kulki ohitse… Eikä Miro ollut poikkeus. Hän oli vain niin onnekas, että oli oikein huone kyseisestä hotellista.
Tero alkoi jo tunnistaa sen vaalean tytön, taisi olla joku Miron suosikki. Tero hymyili ja sai saman vastauksen. Tyttökin taisi tunnistaa hänet. He olivat Marian ja Miron kanssa liikkuneet aina vain kolmestaan kaupungilla. Tyttö oli usein hotellilla.
Ei siinä mitään, moni muukin paikallinen oleskeli hotellilla kun Tero alkoi muistella. Jokin tapaamispaikka. Ne juttelivat aina keskenään jotain sillä laulavan soljuvalla omalla vieraalla kielellään, jota turistit eivät pystyneet muuta kuin hämillään hymyillen seuraamaan.
Nytkään Miro ei ymmärtänyt paljon siitä, mitä Nayan ystävä sanoi, mutta oman nimensä hän kuuli. Ja niin kuuli Nayakin, kun kääntyi ympäri hymyillen. Tapaamisiakin he saattoivat sopia ilman yhteistä kieltä ja kerrankin Miro oli huolehtinut, ettei ole myöhässä ollenkaan.
Elettiin viimeistä päivää lomapaikassa. Viimeinen päivä jolloin nauttia kaikista eksoottisen loman tarjoamista elämyksistä.
”Jospa menisimme pienelle kävelylle”, Maria ehdotti Terolle nähdessään, että Miro oli tuonut tytön huoneelle asti. Nyt oli hänen vuoronsa virnuilla tietäväisesti. Tero lupasi tulla vaihdettuaan vaatteet – nopeasti. Hänkin alkoi tuntea Miron koko ajan paremmin.
Maria ei ollut kuullut niiden kahden keskustelevan kertaakaan. Monella paikallisella oli vähän hatara kielitaito turistien kanssa jutteluun, tyttö taisi olla yksi niistä. Mutta ei Maria ollut huolissaan. Yhteinen sävel voi löytyä ilmankin. Miro ei pakottaisi ketään tekemään mitään vasten tahtoa. Kikattava tyttö ei näyttänyt nytkään muuta kuin nauttivan olostaan.
Vaikka Miro yritti keskittyä hetkeen, hän ei voinut lakata epäilemästä.
Oliko tämä mahdollista vain, koska he eivät tunteneet toisiaan? Jos Naya, ei sen viattomampaa perhosta olekaan, olisi tuntenut hänet, tiennyt minkälainen virheitä tekevä hutiloija hän on kotona… Tiennyt, että hän olisi voinut parantaa sen paperiviillon jonka Naya sai eilen paperikukasta heidän yhteisellä kävelyllään… Olisiko tyttö enää edes vilkaissut häneen?
Miro tiesi olevansa vain haaveileva hölmö, mutta hän oli vakuuttunut siitä, että mikään paljastus ei voisi vähentää ainakaan hänen kiintymystään Nayaan. Heillä oli niin hauskaa yhdessä, ilman mitään yrittämistä tai teeskentelyä… Yhteisen kielen puuttuminen teki kaikesta selkeämpää. Kielellä oli liian helppo valehdella. Mutta he eivät voineet valehdella toisilleen. Kiintymys…
Miro mutisi Nayalla ”rakastan sinua” niin monella kielellä kuin vain osasi, mikä ei ollut paljon. Koulusta englanti. Ranska kuuluu jokaisen hurmurin varastoon. Italia oli tarttunut Juholta, joka jostain syystä oli käynyt sen alkeiskurssin. Nayan hymy leveni. Ehkä tyttö tunnisti jonkun kielistä. Tai näki vilpittömyyden Miron silmissä. ”En ole ikinä sanonut sitä kenellekään muulle, tiedätkös”, Miro vielä jatkoi.
Jotenkin Mirosta tuntui, että Naya ymmärsi sen. Sitten ei ollut enää väliä epäillä.
Ei ne muut mennytkään kävelylle ACR <3 Kaikki yhdessä nyt yks kaks kol
Stalkkeri…
Kun Miro suuntasi muiden perässä viimeisen kerran kaupungille, viime hetken kierrokselle, Naya olikin vielä hotellilla. Miro muisti, miten he hyvästejä sanoessa – Naya kyllä oli nähnyt Miron surumielisen ilmeen - Naya oli vetänyt sormin Miron suun hymyyn. Nytkin Miro sai hymyn takaisin pelkästään sitä muistellessa ja Nayan hymyyn oli aina helppo vastata.
Naya oli oikeassa. Olisi helpompi muistella toista, jos muistaisi tämän hymyilevänä eikä eron koiton murtamana.
Sitten Miro tiesi näkevänsä Nayan viimeisen kerran. Sulautuvan eksoottiseen kotiinsa, jota osa Miro ei voisi olla kokonaan koskaan ja josta Naya ei voisi lähteä.
Oli vuorossa viimeiset oudot tuttavuudet ja nähtävyydet sekä ostokset.
Oikeasti ne eivät voi antaa toisilleen rauhaa… Aika söps kun vieläpä täsmälleen samat toiveet.
”Voidaanko lähteä, kauppa alkaa olla aika täynnä?” Maria ja Tero olivat paenneet jonnekin nurkkaan kuhertelemaan joo jännää julkisella paikalla mutta Miroa alkoi ahdistaa. Mutta ulkona satoi mikä oli syy siihen, että kauppa tuli tupaten täyteen. Oli pakko jaksaa odottaa, vaikka tunnetusti väkijoukossa ulkomailla saa olla tavallista varovaisempi.
Voi awawawawaw Tero on niin söpö tässä!
*tap* *tap* pään päälle. Taskuvarkaat on oikeastaan aika hauskoja.
”Eihän se tule enää takaisin?” :3 <3 <3
Sade ei lakannut joten oli pakko lähteä takaisin hotellille siitä huolimatta, jotta olisi tarpeeksi aikaa pakata.
Siinä vaiheessa Tero huomasi, että hänen lompakkonsa sisältö oli jossain välissä keventynyt liikaa.
”Älä huoli, kotiinhan tässä ollaan menossa. Sinullakaan ei varmaan ollut enää paljon rahaa mukana, eihän?” Tero hymyili kiitollisena Marialle. Lähinnä hän oli pelännyt Marian reaktiota, sillä ilmeisesti tiedossa olivat isot häät joihin pitäisi säästää rahaa ennemmin kuin hukata kaiken maailman silmänkääntäjille. ”Ei se mitään, kiirehdi. Muuten me kastutaan”, Maria lohdutti vielä uudestaan.
”Hyvä sentään, että alkoi nyt vasta sataa. Meillähän on ollut hyvä sää tähän asti.” Miro ei ymmärtänyt miten ne voivat nauraa ja hymyillä koko ajan. Nuori pari. Ehkä Miro vain kuitenkin tunsi olonsa apeaksi koittavan lähdön takia. Ja niin, hän oli ihan märkä.
Ps. Ei Tero luonnoton Marian palvoja ole ihan tavallinen ystävällinen mies vain ;D
Uskon, että pari muutakin pelaajaa on törmännyt tähän herra Tuulaan…
Vessa jätettiin tähän kuntoon lähtiessä kivat sille stalkkeri siivoajalle…
Hotellin virkailija näytti tyytyväiseltä kun Maria allekirjoitti lähtiessä viimeiset paperit. Tuli käytettyä paljon hotellin pitopalvelua.
”Eikö ole mukava palata kotiin? Tuliaisissa on purkamista sitten.” Miro vain hymähti vastaukseksi. Maria hymyili surumielisesti, Miro tulisi kaipaamaan sitä tyttöä. Miro jätti tänne jotain kun Maria sai paljon uutta mukaan. Muun muassa kihlasormuksen.
Mutta pitkän matkan jälkeen Miro oli jo oma innokas itsensä. Aleksi oli jätetty talon pitäjäksi ja musiikista ja puheen hälinästä päätellen hän ei ollut yksin ottamassa matkalaisia vastaan. Juhonkin kirje ensimmäisestä matkakohteesta oli saapunut perille. Nimenomaan kirje, kun siellä ei kuulemma ole sähköjä.
*****
”Hyvä kun törmäsin suhun Eetu. Mulla olikin tärkeetä asiaa, onko sulla hetki aikaa?”
Sen hetken jälkeen Emilia tuli yläkertaan perin omituiseen kohtaukseen. Aleksi hymyili ja Eetu näytti hirmu ärtyneeltä.
”Mistä on kyse?”
Kaksosten tupaantuliaisten jälkeen sisarusten oli ollut hetki kiusallista olla toistensa seurassa. Emilia oli valehdellut, että Eetu oli ollut väsynyt ja jäänyt siksi yöksi kaksosille vastoin alkuperäistä suunnitelmaa… Vain yöksi, ei juomaan ja sammumaan. Tämän salaisuuden takia Aleksikaan ei ollut maininnut kenellekään Emilian omasta seikkailusta parvekkeella. Salaisuudet hiertävät välejä, mutta ne unohtuvat ja on luonnollisempaa taas tulla toimeen keskenään.
Paitsi silloin kun eteen osuu sellainen kummallinen kohtaus.
”Emilia! Hyvä nähdä sinuakin kun…”
”Aleksi päätti, että muuttaa pois huomenna.”
Emilia räpytteli silmiään hetken. ”Ai? Pitäisikö mun reagoida siihen jotenkin?” Suora pisteliäs oma itsensä, etenkin nyt ilmeisen väsyneenä. Aleksi oli tottunut siskonsa sellaisiin töksäytyksiin eikä ottanut lainkaan pahalla. ”Ei välttämättä. Kunhan vain tiedät ajoissa.”
”Ajoissa?! Päivää ennen kun…” Eetu taas heitti väliin, mutta Emilia hiljensi nuoremman veljistään tehokkaasti mulkaisulla. ”Kiitos tiedosta. Väistäkää nyt, menen nukkumaan. Tapelkaa hiljaa.”
”Miten Emilia voi noin vain…” Nyt oli Aleksin vuoro hiljentää veljensä. Hän odotti, että ovi meni kiinni.
”Eetu ei tämän pitäisi olla mitenkään yllätys, onhan tästä puhuttu jo pitkään”, Aleksi totesi kummastuneena.
”Mutta…” Eetu puri huultaan. Se oli silti tullut jotenkin äkkiä, Aleksi oli lähdössä pois. Eikä ihan minkään pienen kävelymatkan päälle kuin ehkä Maria ja Miro omasta vanhasta kodistaan. Sinne pääsisi kuulemma nopeimmin junalla ja silloinkin menisi lähes tunti. Ihan vieras kaupunki… Ei Eetu osannut miettiä vielä sellaisia asioita kuin työpaikka ja oma asunto. Hän ei voinut vain ymmärtää, miksei Aleksi voinut jäädä asumaan lähemmäs.
”Sä lähdet niin pian”, Eetu vain puuskahti lopuksi. ”Ja niin kauas”, Eetu onnistui lisäämään, vaikka vähän ujostutti sellaisen myöntäminen.
Aleksi halasi Eetua yllättäen tiukasti. ”Älä huoli, mä tulen taatusti käymään useammin kuin isä. Säkin voit tulla käymään mun luona.”
Eetu huokaisi ja rentoutui lämmintä kehoa vasten. Niin, sitä hän oli pelännyt. Tähän mennessä perheen jäsenen lähteminen oli tarkoittanut lopullisuutta. Ja kyllä, Eetun täytyi myöntää, että isoveli oli hänelle todella tärkeä, nyt melkein enemmän kuin vielä pari vuotta taaksepäin. Eron ajattelu tuntui kuristavalta. Mutta Aleksi lupasi… ”Pidäkin sitten lupauksesi.”
”Eeeihän se ole kuin puhelinsoitosta kiinni. Viikonloppu siellä tai täällä.” Eetun onnistui jo hymyillä.
*****
”Miro nyt meidän pitää kyllä mennä Serena varmasti ihmettelee jo missä me ollaan. Meidän piti tänään katsoa piha läpi.”
”No kun mä yleensä vastaan Juholle heti kun se on lähettänyt jotain. Tässä menee vaan hetki, mä katon pari kuvaa sen uusimmasta kämpästä jossain tuolla missä se nyt olikaan Keski-Euroopan pikkukaupungissa.”
”Taas? Se vaihtaa paikkaa koko ajan.”
”Se oli tarkoituskin. Hei tuu nyt kattoo tässä on suihku vessanpöntön päällä pitäisikö siinä tasapainotella vai seistä pöntössä?”
”…Mitä?” Nyt Mariakin kiinnostui.
”Mitä se sanoo… ”, Miro siristeli, ”Niin nää on näitä vanhoja taloja, kun oli yksi suihku per kerros ja nyt uusia tehdään joka asuntoon. Juho sano, että mieluummin se otti tän kun jonkun, jossa oli suihku käytännössä olohuoneessa… Hitsi kun nää fontit vääntyy joskus pieniksi missä se taas olikaan?”
”En mä nyt ainakaan muista mutta näytä se kuva vielä”, Maria vaatii tullessaan lähemmäs. Lähdön aika siirtyi vielä hieman.
-----
”Mitä mieltä olet? Tiedän, että on päässyt luonto vähän villiintymään kun ei ole kaarelle ollut käyttöä aikoihin, mutta kyllä tästä hyvän näköinen saadaan.”
Oli vihdoin saatu aikataulut sopimaan yhteen, jotta Maria pääsisi ensimmäisen kerran kunnolla kasvotusten sopimaan järjestelyistä Serenan kanssa.
Serena ei saanut Marialta vastausta ja epäili Marian jo miettivän jonkin hienon paikan vuokraamista. Ei ollut tähänkään asti paljon kuluissa säästelty. Mutta mikäs siinä, Saagan perintörahat tulisivat ainakin ikimuistoisen ja onnellisen tapahtuman järjestämisessä käyttöön.
Hiljaisuuden jälkeen Sera yritti avata uudestaan keskustelua: ”Tuleehan Jonnakin katsomaan paikkoja jo hyvissä ajoin?” Kenties se teki ilmapiiristä vielä vain vähän piinallisemman. Jonna ei ollut käynyt kovin paljon Lehtotiellä viime aikoina, vain kun on pakko. Jotenkin välit olivat päässeet viilentymään vuosien saatossa. Ehkä yhteinen projekti lähentäisi… Jos vain Maria nyt kelpuuttaisi paikan.
”Kyllä kyllä, ihanaa kun täällä on näin iso piha. Mutta miten tuon siistimisen kanssa? Palkataanko joku firma vai… En voi vaatia suvun miesten täysivaltaista työllistämistä, eivät yhdet häät ole…” Maria vihdoin aloitti huolestuneena, mutta Serena kiirehti keskeyttämään.
”Voi älä siitä huoli. Jos moni tekee hommia niin piha saadaan kuntoon alta aikayksikön. Uskon, että Eetu saa kavereitaan mukaan ruokapalkalla jos tarvitaan. Mutta mukavaa, kun piha kelpaa.” Maria hymyili kiitollisena vastaukseksi. Hänen tässä pitäisi kiittää. Mitä enemmän sukua ja tuttuja, rakkaita ihmisiä projektiin saa mukaan, sen ihanampi.
Toisaalta hymy oli vähän väkinäinen, Serena ei edes maininnut Aleksin kavereita. Pääasiassa siksi, että kaikki vähätkin, joista suurin osa sukulaisia, olivat jo mukana projektissa. Pojista Eetu oli kai enemmän se suosittu.
Pihalla oli viileää ja hiljaista. Maria asteli hitaasti lähemmäs hääkaarta kuin kirkossa kohti muistomerkkiä.
”Siitä on niin kauan… Omista häistäni tarkoitan ja siitä, että olen ylipäätään ollut häissä. En malta odottaa seuraavia. Mutta jos sinä kuitenkin malttaisit odottaa vielä kolmannen viikon kahden sijaan niiden häiden kanssa, niin puutarha olisi varmasti nätimpi eikä olisi kylmien päivien pelkoa. Nythän on vasta alkukevät”, Serena vaikutti ennemmin miettivän ääneen kuin ehdottavan. Maria oli tähänkin asti ollut sen verran määrätietoinen suunnitelmiensa kanssa, että muilla ei ollut paljon sananpainoa mihinkään.
Maria oli taas vaitonainen, tuijotti vain kaaren koristeita.
”Maria? Onko kaikki hyvin?” Hiljaisuutta jatkui taas liian pitkään. Maria kääntyi naurahtaen ympäri. ”Voi anteeksi, minua jännittää vain ihan hirveästi. Ei, en usko että häitä voi enää siirtää kutsut on lähetetty ja kaikki. Ja jos pitäisi vielä odottaa viikko lisää, räjähtäisin varmaan…”
Niin Serena oli olettanutkin. Maria oli hirmuista vauhtia suunnitellut kaikkea valmiiksi. Järjestänyt häät kuukaudessa siinä missä jotkut suunnittelevat vuoden.
”Mutta hei, menen sovittamaan tänään pukua nyt kun kavennukset on tehty. Tuletko mukaan? Äiti on siellä varmaan jo ja Miro ja Tero lupasivat tulla sitten vastaan.”
Serena nyökkäsi hyvillään. Maria arvosti häntä niin paljon, että halusi kutsua sellaiseen tärkeään hetkeen mukaan. Ja pitäisi aloittaa välien lämmittely Jonnan kanssa ajoissa.
”Lähdetäänpä ja huikataan vain nopeasti miehille, että olisi siistimistä edessä. Miron tietäen sieltä saattaa tulla vastalausetta.” Serenankin täytyi nyt vilpittömästi naurahtaa Marian kommentille. Ja silloin vasta hän muisti, että Miro oli tullut Marian mukana käymään. Pitäisi järjestää kunnon emännän tavoin jotain syömistä ennen lähtöä, jos kerran Miro oli jäämässä pitemmäksi aikaa…
”Muuten, innostuisikohan Emilia tällaisesta käynnistä? Saattaa mennä kuitenkin aika kauan, ennen kuin se itse pääsee valitsemaan omaa hääpukua”, Maria mietti myhäillen ääneen. Serena huokaisi raskaasti ääneen yllättäväksi vastaukseksi.
”Jos tilanne vain olisikin vielä niin. Toistaiseksi Emilia on ainakin omasta mielestään sodassa ja lakossa koko perhettä vastaan sen takia…”
Maria kohotti kulmaansa. ”Joku poika?”
”Ei, mies.”
Maria irvisti.
”No, joka tapauksessa liian vanha Emilialle. Jos totta puhutaan, sen ikäluokan tyttö olisi Eetullekin liian vanha. Saati Emilialle… Mutta minkä sille mahtaa. Ei Emiliaa voi sisällekään teljetä ja kai pitää katsoa sormien lävitse niin pitkään, kun Emilia on tyytyväinen. Tarkoitan, ei miehelle voi mitään lähestymiskieltoa hankkia kun Emilian sanojen mukaan eivät he ole mitään tehneet.”
”He siis tapailevat salaa jossain aina? Oi kun romanttista…” Maria ei ehtinyt sulkea suutaan ajoissa. Serena hymähti lannistuneesti.
”Niin, onhan se. Mutta parempikin niin, pelkäisin mitä sanottavaa isällä ja isoveljillä olisi sille miehelle jos uskaltaisi naamaansa täällä näyttää. Tyttö on vielä paljon alaikäinen ja kaikkea…” Serena kuulosti siltä, että hänelläkin olisi pari painavaa sanaa kyseiselle miekkoselle.
Mutta Maria ei voinut lakata hymyilemästä ja olemasta onnellinen Emilian puolesta. Vaikka tyttö olikin joskus pisteliäs ja näsäviisas, kyllä hän selvästi kaipasi vanhempaa miestä rinnalleen. Tunnetustihan kehitys on hitaampaa sillä lihaksilla ajattelevalla sukupuolella. Emilia varmasti pärjäisi. Lähinnä Maria oli huolissaan siitä, miten miestä tultaisiin pompottelemaan Emilian ja epäluuloisen perheen välissä.
”No siinä on ainakin sitä kapinahenkeä, taitaa Emiliakin olla itsenäistymässä”, Maria tyytyi lopulta kehaisemaan. Serena tuhahti.
”Odota vain kun sinulla on omia sen ikäisiä lapsia.”
”Malttamattomasti.” Serena pyöräytti vielä kerran silmiään.
Samaan aikaan Miro oli jo päässyt vaihtamaan kuulumisia kotiin järjestelyissä auttamaan palanneen Aleksin kanssa. Miron kyselytulva ei meinannut päättyä. Luulisi, että hän olisi kyllästynyt uusista paikoista kyselemiseen Juhon kanssa, mutta Miro tuntui taaskin vasta pääsevän vauhtiin.
”Siis siinä on oikeasti niin monta klubia ja heti naapurustossa? Täällä on vain se yksi… Voi hitsi olisi pitänyt miettiä vakavammin täältä pois lähtemistä. Kuinka iso se sun asunto olikaan?”
”No… Mutta kyllä teidän täälläkin on hyvä olla, niinhän? Töitä riittää ja laskuihin ei mene niin paljon rahaa. Hitsi, tehän saitte oman asunnon ja minä olen vielä vuokralla pitkään. Ei isommassa kaupungissa asuminen ole pelkkää hauskanpitoa, etenkään kun kaikki naapurissa on todella kellon ympäri auki ja meluisaa”, Aleksi yritti koko ajan parhaansa mukaan rauhoitella.
”Mutta tehän voitte tulla sitten häiden jälkeen käymään kun on sopivasti aikaa. Näet itse asunnon ja kaiken kivan ja meluisan mitä naapurissa on”, Aleksi sitten kutsui hymyillen.
”No tota… Ei ihan heti taida onnistua. Ainakin jos nyt mainitsen Marialle vielä yhdestäkin asiasta, joka täytyisi lisätä tehtävälistalle, se räjähtäisi”, Miro irvisti pahoitellen. Aleksi vain hymähti huvittuneena. Kyllä hän ymmärsi, olihan hänkin ainakin kuullut ja nyt myös vähän nähnyt miten Maria oli touhunnut jo viikkoja tukka putkella häiden kanssa.
”No mutta täällähän te olette. Sera ja Maria lähtivät kaupungille sitä hääpukua sovittamaan jo jokin aika sitten ja pyysivät minua ilmoittamaan teille yhden teitä koskevan tehtävän. Meinasin jo unohtaa miksi ensinkään yritin etsiä teitä…” Markus tuli sillä hetkellä paikalle.
”Ai…” Aleksi totesi ensin. Markuksen lähimuisti huononi koko ajan ja sellaiseen pikku tehtäväänkin näytti nyt kuluneen enemmän aikaa kuin oli tarkoitettu. ”Mutta mikä tehtävä?” Aleksi sitten kysyi vaihtaen aihetta.
Miro päätti viestin kuultuaan yllättäen lähteä jo ajoissa kohti kauppaa. Unohti lähtöhötäkässä takkinsakin. Ei ehdi kuulemma heti siivoustalkoisiin, kun pitäisi lähteä ajoissa, että ehtii Teron kautta kaupalle sovitussa aikataulussa… Aleksi ja Markus jäivät tuijottamaan kummastuneina Miron perään.
Todellisuudessa Miro kuumeisesti mietti, miten hän saisi nyt ajan kulumaan. Ehkä käynti kotona katsomassa, olisiko Juholta tullut viestiä, veisi sopivasti aikaa. Kunhan vain ei sitten sen takia myöhästyisi.
Pitäisi keksiä vain jotain tekemistä ja unohtaa häiden jälkeen koittava aika, josta Aleksi oli maininnut. Se ahdisti vähän Miroa. Koska Tero muuttaisi pian heille tai Maria Teron luo tai joka tapauksessa yhteen, ja Miro... Miro ehkä muuttaisi pois myös. Täytyisihän niin olla. Ei kauas, mutta kuitenkin... Miro huokaisi lyhyesti, ravisteli itseään, ja työnsi ne ajatukset mielensä perukoille lokeroon häiden jälkeen.
*****
”No tule kunnolla valoon sieltä niin nähdään, miltä puku nyt näyttää”, Jonna maanitteli. Maria veti henkeä kuin uimahyppyyn valmistautuva ja totteli määräystä.
”Täytyy kyllä myöntää, että olet aivan upea näky. Tuo kampauskin sopisi aivan hyvin”, Jonna huokaisi. Maria ei voinut olla muuta kuin yhtä hymyä, kun näki toivomansa rehellisen reaktion. Puku oli hänen mielestään aivan ihana, mutta kyllä hän tarvitsi muidenkin mielipiteet.
”Äiti kyllä minä nyt kampaajankin olen varannut haluan sellaisen hienon kampauksen jossa on mukana helmiä ja sellaista tiedäthän…” Maria kuitenkin kiirehti korjaamaan. Jonna naurahti hyväntahtoisesti. ”No tietenkin ihan miten haluat.”
Serena uskalsi tulla sivummalta ja osallistua keskusteluun. Jonna käyttäytyi kuitenkin kuin vanhan hyvän ystävän seurassa voi olettaakin. Serena huomasi jännittäneensä turhaan. ”Mutta oletteko miettineet koruja? Sillä tuolla toisella puolella kauppaa…” Sittenkin olikin keskustelu jo yhtä lennokasta naisten papatusta.
Maria ei melkein olisi halunnut riisua pukua, mutta parempi pitää se hyvänä ja vain sovittaa vähän. Kyllä hän sen tarpeeksi pian saisi oikeaan tilaisuuteen käyttöön, nythän se lopullisesti maksettaisiin ja laitettaisiin paketissa mukaan. Sitten Mariakin innostui korupuheista. ”Hienoa, mutta auttakaa minut nyt pois tästä, että voin taas liikkua kunnolla.”
Kyllä sitä rahaa saatiin taas kulumaan, vaikka Maria oli jo periaatteessa ainakin omien sanojensa mukaan ostanut kaikki "oheistuotteet" ystäväporukkansa avustamana.
*****
”Näin tässä sitten kävi. Miehet ja niiden ajantaju…” Jonnan ja Serenan oli pitänyt jo lähteä omille teilleen. Mutta ei sitä kauniilla säällä häistä unelmoiden odottaminen haitannut.
Lopulta tuttu pari näkyikin kadun päässä. ”Ette te yleensä myöhässä ole. Vai luulitteko, että meillä täällä kaupassa kenties aikataulu venyisi? Olitteko valmiiksi huomaavaisia?” Maria sai vastaukseksi vain olankohautuksia. Tosin Miro irvisti lisäksi anteeksipyytävästi.
”Hyi hitsi, liikaa pinkkiä… Mua ei saisi tonne kauppaan aseellakaan uhaten”, Miro mutisi ja näytti värähtävän näkyvästi.
”Mmh… Iso lapsi”, Maria mutisi Teron huulia vasten. Miro päätti kääntää katseensa mieluummin takaisin kaupan näyteikkunoihin.
”On ollut vähän epävakaata säätä tässä aamupäivällä. Toivottavasti ei ala sataa”, Tero mietti ääneen kulmat huolestuneessa kurtussa vilkuillen taivaanrantaan.
”Puku on jo turvallisesti matkalla Lehtotielle auton takapenkillä. Ei sade haittaisi, minulle ainakin virkistäytyminen kävisi. Ei sen puvun päälle saaminen niin vaivatonta ole”, Maria totesi vastaukseksi.
Yhteinen ulkomaanreissu oli lähentänyt kolmikkoa sen verran, että nytkin oli luontevaa lähteä ihan vain kolmestaan liikkeelle. ”Hmmh”, Miro kuitenkin hymähti, kun ensimmäiset sadepisarat osuivat maahan, ”jotenkin sateesta puhuminen saa aikaan aina myräkän. Ihan kuin jotkut noidat oikein tarkoituksella salakuuntelisi keskusteluja.”
”Noidat? Mistä sinä sellaista sait päähäsi?” Maria naurahti kuin pikkulapsen kummallisille jutuille. Ei halunnut loukata, mutta oli kuitenkin huvittunut.
-----
”Älä jää jälkeen velikulta. Yritetään kuitenkin ehtiä kotiin ennen seuraavaa sadekuuroa.”
”En en, unohduin vain vähän katsomaan maisemia…” Maria vilkaisi tietäväisesti olkansa yli. Kadunnurkalla seisoi melko näyttävä nainen. ”Niin mitäköhän maisemia katselit? Tyhjää katua?” Miro irvisti ja kiirehti Marian luokse hiljentääkseen tämän, pitäisi antaa jotain muuta puheenaihetta. Ettei se nainen vain kuulisi, menisi heti mahdollisuudet. Ja oli Miro oikeasti ajatellut jotain muutakin, oikeasti tärkeää. Pitäisi vain löytää pian hyvä väli kysyä asiaa suoraan Marialta…
”Minkä vaihteen sä nyt laitoit päälle?” Maria ihmetteli ääneen, kun Miro pyyhälsi hänen ohitseen tönäisten samalla tarkoituksella tai sitten ei. Siitä Maria ei viitsinyt alkaa kiistelemään ainakaan Teron kuullen. Kahdestaan he Miron kanssa sortuivat joskus sellaisiin sisaruksellisiin lapsellisuuksiin.
Ei mennyt kuin hetki ja Maria kiskaisi Miron hihasta pitäen pysähdyksiin. Nyt ei voinut pysyä hiljaa. ”Tiesitkö että kun sä tönäisit mua tuolla taempana, multa taisi tippua kotiavaimet taskusta. Aiotko tehdä asialle nyt jotain?” Miro hymähti ja suoristautui hieman. ”No onpas huonot taskut. Hae itse omat avaimesi sä muistat paremmin missä kohtaa ne tippui.” Maria yritti olla kohtelias ja käyttäytyi kypsästi ja aikuismaisesti, mutta nyt alkoi silmäkulmassa nykiä.
Tero huomasi lähestyvän myrskyn merkit. ”Oottakaa tässä mä tuun ihan kohta takaisin. Ei tarvitse riidellä”, Tero ilmoitti kuin rikkoen pikkulasten riidan. Tero ja Maria vaihtoivat pikaisen hymyn sitten Maria kääntyi säteillen Miron puoleen vielä, kun Tero oli kuuloetäisyyden sisällä: ”Katso nyt miten ihana ja huomaavainen mies! Voisit ottaa oppia”, Maria ilakoi.
Miro vain mutristi suutaan ja tuhahti tyytymättömästi. Tosiasiassa hän oli oikein tyytyväinen asioiden saamaan käänteeseen. Nyt hän sai sen kaksinkeskeisin juttuhetken Marian kanssa ennen kuin ehtisi unohtaa asiansa.
”Mulla oli oikeastaan asiaa sulle…” Miro vilkuili ympärilleen ja tuli lähemmäs siihen tyyliin, että Maria arvasi jo mistä aiheesta oli kyse. Heidän aiheestaan. Maria vakavoitui.
”Tiedän että se on sun oma päätös, mutta ootko miettinyt, miten kerrot Terolle ja milloin? Kun te tuutte nyt ilmeisesti olemaan pitempäänkin yhdessä”, Miro mutisi madalletulla äänellä huolestuneen oloisena.
”Miro”, Maria aloitti rauhoitellen, ”ei sun tarvitse siitä huolehtia. Tero on hyvä mies, se kyllä ymmärtää varmasti. Mutta tarvitseeko edes kertoa?”
Miro suoristautui hitaasti. ”Mitä? Että et aikoisi ikinä kertoa? Mutta jos ja kun te saatte lapsiakin niin…”
”Mieti nyt vähän. Me ollaan poikkeus, kun ollaan kaksosia ja kaikkea. Mutta mekin ollaan lähes ihmisiä. Olen sitä mieltä, että tämä loppuu tähän sukupolveen”, Maria selitti rauhallisesti. Tietenkin hän oli miettinyt asiat läpi etukäteen jo kauan sitten. ”Ja jos jotain tapahtuukin, Tero on varmasti rauhallisempi kuin esimerkiksi se Aleksin Anni. Muistatko Eetun silmät tupaantuliaisissa? Tero vain hymyili kaikelle.”
Miro mietti hetken. Kenties hän oli vaikuttunut siitä, että Maria todella oli ajattelut asioita niin pitkään etukäteen. ”Mutta eikö se olisi niin kuin valehtelua koko elinikä?” Miro sitten kysyi varovasti.
”Ei tietenkään! Jos Tero joskus kysyy jotain, niin silloin kerron kaiken. Mutta toistaiseksi suojelen sitä tältä niin pitkään kuin mahdollista. Ja toivottavasti Teron ei tarvitse ikinä tietää eikä kenenkään muunkaan ulkopuolisen enää.” Molemmat taisivat ajatella hetken tauon aikana Juhoa.
”Lupaathan sen, Miro? Minä kerron jos tarvitsee.” Miro ei vastannut. Kai se johtui juuri ohi ajaneesta autosta – mokomat päästävät aina menemään liian lujaa siinä alamäessä - ja Miro ei ollut kuullut. Maria tunsi joka tapauksessa pienen epävarmuuden pistoksen. Oliko se kuitenkin vihje siitä, että hän oli tekemässä väärän päätöksen? Maria selvitti nopeasti kurkkuaan ennen kuin pakotti itsensä aloittamaan uudestaan.
”Niin Miro, älä sinä kerro… Miro?” Miro nyt oikeasti katsoi vain jonnekin hänen taakseen ihan jähmettyneenä. Mikä sille tuli? Mitä siellä oli? Maria uskoi vain huolestuneensa kummallisesta tilanteen käänteestä, kun tuntui oudolta ja aikoi kääntyä myös, mutta Miro tarrasi häntä käsivarresta niin lujalla otteella, että melkein sattui.
Oli mahdotonta yrittää koota ajatuksia kokoon. Okei, vanha koti oli lähempänä joten sinne oli parempi mennä. Marialla oli takki yhä päällä joten kyllä se kohta lämpenisi siitä ihme kylmäpuuskasta. Eikä kukaan ollut huomannut heitä tai lähinnä mitään poikkeavaa lähtiessä. Ei ne menivät ihan väärässä järjestyksessä eikun siis... Voi helvetin helvetti. Okei. Okei, okei...
Mitä nyt? Mitä nyt voisi tehdä? Oli vaikea edes hengittää. Miro ärähti tuskastuneena.
Voi helvetti jos saisi edes sen yhä uudestaan toistuvan videon pois päästä…
”Miro, miksi me ollaan täällä? Nukahdinko mä vai…” Maria kuulosti ihan omalta itseltään, yllättyneeltä vain. Ei ollut puhunut mitään koko matkan ajan ja nyt… Hetkinen mitä se sanoi?
”Maria mitä sä muistat?” Miro kysyi nopeasti kuristuneella äänellä. Marian kulmakarvat painuivat alas kun hän huomasi Miron hädän. Sitten Maria jo alkoi taas hymyillä, kuin Miroa tässä pitäisi lohduttaa. Se oli niin…
”Me oltiin just lähdössä sieltä kaupalta ja alkoi sataa ja sä puhuit jotain noidista… Miro voitko sä huonosti? Onko kaikki hyvin?”
”Maria etkö sä muista, se auto…” Ehkä Miron ei olisi heti pitänyt kertoa, mutta hän ei pystynyt hallitsemaan nyt niitä vähiäkään sanoja jotka sai aikaan. Tulkaa joku auttamaan. Oli lähellä, ettei Miro vain alkanut vaikeroimaan ääneen. Jostain tuli vapina lisäksi, joka paheni koko ajan.
”Mikä auto? Miten se liittyy mihinkään? Ja niin mihin se Terokin katosi eikö meidän pitänyt mennä yhdessä meille juoman iltapäiväkahvit ja käymään läpi ruokalistaa häihin?” Maria katsoi odottavasti Miroa. Miro puri huultaan. Joku, ihan joku tahansa muu. Hän ei pystyisi tähän, ei näin.
******
Tässä välissä suosittelen, että kirjoitatte vaikka muistioon tuoreimmat tunteet itse osasta, sillä seuraavissa mokakuvissa hypätään aivan toisiin tunnelmiin. Saattaa tulla minullekin enemmän luettavaa...
Tykkään niin Maxisin valmisasuista…
Tulipa huomattua, että tässä talossa ei ole varashälytintä XD
No niin, löysihän se pollari tilaa käydä polon rosmon kimppuun.
Ja kansa ei yhtään ihmettele…
Hitsi aina säikähdän näitä. Olin melkein jo unohtanut, että sisaruskatraasta Lumy oli vielä aikaerojen takia elossa. Nimenomaan oli. Nyt tuli sillekin ihanalle valkonaamiotäpläkaverille lähtö…
Eikö tuo ole jo liioittelua puhtaudessa?
Miten vanhukset aina tyrivät töissä minulla jossain vaiheessa… Viimeksi Samuli onnistui hankkimaan ison korvausmaksun ja Saagakin sai alennuksia jossain vaiheessa.
Voi ei Markus otti mallia Eliaksesta saa keuhkokuumeen tuota menoa. En todellakaan tykkää tai-chista, turhaa ja simit menee kummallisiin paikkoihin tekemään sitä… Ja ne päättää aina ihan liikaa tehdä sitä itsestään :<
…Voi elämän kevät XD XD Sarjassa onnekaita(ko?) pysäytyskuvia sekunnin pituisista tapahtumista. On se Aksu aika taipuisa näköjään.
Ei kovin pahat ensivaatteet muuten.
Muodonmuutoksen jälkeen… riesa on syntynyt.
Piti laittaa ihan noin vaan, että kerrankin vaatteet käy yksiin :D
omnomnom <3
Tällaisesta kuvasta aloitin kun palasin tälle tontille… Piti hetki katsoa wtf tapahtuu…
Niin ja varottiko joku sen ACR:n kanssa sähläämisestä? Kun pitäisi joka tontilla erikseen muistaa säätää asetukset sopiviksi… Hups, täällä ei näköjään ollut vielä kaikki kondiksessa. Ja kiitti inteenimater, kun mahdollisti vielä teini-aikuinen toiminnon. Tässä on moni asia pielessä sims standardeilla että oijoi. XD
hoh, joku jätti hanan auki veden tuhlausta sooh… mielenkiintoinen vesivuori tossa keskellä :/
Niin ja en ole liiemmin viime aikoina tainnut enää välittää luetteloida luonteita, horoskooppeja yms. mutta kaksoset ovat molemmat todella leikkisiä :D jotenkin sopivaa
Ihan normaalia Eliasta hurraa pihalla puvussa naapureiden kanssa lemmikkimökissä riehujille…
Ja piti tohonkin väliin tunkea keskelle kuvauksia, kun herroilla oli tärkeät aiheet menossa…
Aleksi: ”Älä kiinnitä niihin huomiota niin ne lopettaa. Ihan normaalia täällä.” Miro kääntää hitaasti katseensa takaisin Aleksiin…
Osastoa kivat valobugit.
Niin olenko maininnut, että Jonnalla on erittäin mielenkiintoisia naapureita? Hyvä syy pitää ovi koko ajan lukossa…
Jepjep
Ne kuviin tunkevat towniet…
Ookei… Nyt meni naapurijutut yli. Nainen jäi jumiin tuohon, ei kukaan päässyt portaita pitkin mihinkään.
Niin ja sitten kuinka ollakaan XD Tästä tuli hauskaa…
Siinäpähän ovat.
Heh tervetuloa sekoilemaan joukkoon vain mukaan.
Ei postikaan kulje.
…
No, toivoin melkein, että se olisi kuollut. Jos olisi tullut hyvän näköinen mies Jonnalle tilalle…
Kukapa ei nyt tätä pakkausta haluaisi… -.-’’
Kolmioneliömikäliedraama
Hehheh. Ainoat omat kommentit osan sisällöstä.
Kommentit