86aloitus.jpg

Tämä tulikin yllättävän nopeasti O.O Ainakin minusta tuntuu siltä. Yksi kivoimpia osia kirjoittaa... Tämä tosin on tapahtumiltaan enemmän alustusta seuraavan osan katastrofeja varten X) Mutta siitä sitten enemmän heinäkuun puolella. Olen koko ensi viikon Kreikassa, joten aion pitää lomaa tästäkin. Hyvä kesää kaikille nyt näin yleisesti! 

Vaikka osa alkaakin, tuota Saagan takamuksella... Niin osa on muuten enemmän Jonna painoitteinen, kuten otsikkokuvasta käy ilmi :D Toivottavasti osa on kivaa luettavaa. And on we go...

 

********

snapshotf5920af0baee.jpg 

"Tulen töistä kotiin ja mitä saan ryhtyä tekemään ensimmäiseksi? Korjaamaan kodinkoneita. Eikö kukaan talon neljästä täyskas… Ai niin. Sera on raskaana”, pieni henkinen innonvinkaisu siinä välissä, ” Elias ei näe, Markus on vieläkin töissä ja Samuli…” Saaga lopetti ääneen mutimisensa siihen. Etenkin, kun kuuli lähestyviä laahustavia askeleita.

snapshotf5920af07aee.jpg

”Kyllähän minä jos tuo selkä antaisi.” Muuta ei Samuli sanonut. Hän oli kuullut kaiken. Kuullossa ei ollut mitään vikaa, vielä, mutta muita tuntui ilmestyvän päivittäin. Niveltä särkee sellaisessa paikassa jossa ei tiennyt sellaista olevankaan. Polvi menee tilapäiseen lukkoon. Toisin sanoen, Samuli alkoi olla vanha. Mutta siitä ei puhuttu ja se yritettiin aina vain ohittaa. Kuin sillä ei olisi väliä, kaikki voisi kyllä jatkua entisellään. Ei Samuli muuten ollut muuttunut.

”Ja tiedätkö mitä minä saan tehdä nyt ensimmäisenä töistä tulessani?” Samuli sanoi matalalla äänellä lähestyen yhä vain pesukoneen kanssa pyllistelevää Saagaa. Saaga kirkaisi erittäin tyttömäisesti ja huitoi nopeasti sivuun Samulin harhailevat kädet. ”Menes nyt siitä vaikka maalaamaan jotta saat käsillesi muuta tekemistä.” Arki jatkuu.


***

snapshotf5920af09aee.jpg
Markus oli joutunut taas heräämään aikaisin, melkein samaan aikaan Eliaksen kanssa. Hän teki pitkiä päiviä ja väitti, että se oli ihan normaalia. Mutta Elias epäili, että Markus yritti vain kaikin tavoin osoittaa, että oli hyödyllinen perheessä. Ettei häntä vain turhana sysättäisi sivuun. Kyllähän lisätulot olivat aina hyväksi, mutta ei silloin jos hintana oli jonkun terveys. Markus oli alkanut yskiä kummallisen kuuloisesti, aina silloin kun luuli ettei kukaan kuule.

snapshotf5920af0faee.jpg
”Miten sä voit juoda tota litkua?” Elias aloitti aamun ensimmäisen keskustelun. Markus ärähti. Äkäinen taas. Ja Elias käyttäytyi kuin utelias pikkulapsi. Nytkin hän lupaa tai pyyntöä odottamatta etsiytyi vapaalle tuolille Markuksen viereen.

”Ja juuri kun luulin saavani kerrankin nauttia kahvista ja ikkunan takaisesta maisemasta rauhassa…”

472snapshotf5920af0faee.jpg
”Ketkä ovat kotona tai hereillä?” Markus kysyi tottuneesti. Eliaksen ei tarvinnut edes pysähtyä liikkeissään. ”Sera taitaa olla juuri heräämässä. Jonna on ylhäällä koneella. Saaga lähti äsken kävelylle ja Samuli on vielä umpiunessa. Haluatko kuulla vielä kissoista?” Elias lisäsi loppuun virnistäen. Markus pudisti kyllästyneenä päätään. Jos nyt kerrankin Elias vain jättäisi kaiken ylimääräisen pois. Mutta oli kyllä tuosta taidosta hyötyä, etenkin kun se tuli Eliakselta niin luonnostaan. Jonnan piti aina keskittyä ja puristaa silmänsä kiinni, huvittavasti ruttuun.

snapshotf5920af0daee.jpg
”Mikä nyt on? Sä olet tavallistakin äkäisempi tänä aamuna.” Elias yllättäen kysyi, liioitellun huolehtivalla äänellä. Yrittäen heittää kaiken vieläkin vitsiksi, ettei vahingossakaan menisi liian vakavaksi. ”Sekö, etten mä ole ollu sun kanssa vähään aikaan? Tuntuuko hylätyltä?” Markus oli tukehtua kahviinsa. Okei kyllä, jotain siihen suuntaan, mutta ei ihan noin.

5d0snapshotf5920af0faee.jpg
”Älä nyt noin innostu. Tukehdut vielä”, Elias jatkoi vielä sillä samalla epämiellyttävän makealla sävyllä. ”Elias!” Markuksen täytyi huudahtaa toruen. Ei jälkeäkään siitä tyttömäisestä arkuudesta. Markus sitä vastoin tunsi punehtuvansa, liekö ärtymyksestä vai häpeästä. Onneksi Elias ei näkisi.

snapshotf5920af03aee.jpg
Kun Markus oli huudahtanut vastalauseensa tuli hiljaista. Markus kiirehti kuitenkin jatkamaan ennen kuin Elias päättäisi tehdä jotain vielä kummallisempaa. Kuten vaikka pyytäisi anteeksi. Sitä Markus ei enää kestäisi vakavalla naamalla.

”Ei nyt ihan. Sun kuuluu olla nyt Seran vierellä. Teidän lapsi. Älä musta huolehdi. Mä olen muutenkin miettinyt, että ehkä olisi parempi jos olisitte vain te.”

snapshotf5920af01aee.jpg
Elias hätkähti. ”Mitä sä nyt tarkoitat, miten niin vain me? Sä kuulut mukaan, eikö me niin sovittu kesällä? Sun ei tarvitse lähteä. Täähän toimii, niinhän? Eikö näin ole ollut ihan hyvä?” Elias oli joskus niin naiivi. Markuksen päähän nousi outo kuva: hän taputtamassa Eliaksen päätä ja sanomassa, että voi lapsikulta maailma on julma paikka. Sen hän kuitenkin ravisti nopeasti pois. Se ei olisi ollut hänen tekonsa. Enemmän kuin Elias tai Jonna, sen siitä saa kun elää joitakin kuukausia näiden kanssa.

67asnapshotf5920af0daee.jpg
”Elias, oletko ihan varma? Että kaikilla on näin hyvä olla? En puhu nyt itsestäni. Meidän… Tämä suhdesysteemi ei ole ihan tasapuolinen. Mieti vastaus tähän kysymykseen: Ketkä joutuvat jakamaan ja kenet?” Markus odotti hetken ja toivoi, ettei hänen tarvitsisi valaista asiaa enempää. Sen älyäminen oli ollut jo hänelle itselleenkin tarpeeksi lannistavaa.

Hänhän oli aina halunnut vain, että kaikilla olisi hyvä olla. Ettei hän itse ainakaan satuttaisi enää ketään mitenkään. Ja nyt näytti siltä, että hän todella oli se ylimääräinen, uhkaamassa Seran ja Eliaksen yhteistä onnea, ja perhettä… Perhettä johon Markuksen ei oikeasti kuuluisi kuulua. Ehkä he olivat yrittäneet pitää koossa vain jotain toivottoman hajoavaa, joka pikkuhiljaa valui sormien läpi omaa mahdottomuuttaan, ja joka kenties hajoaisi lopullisesti pian.

Piilotettu tuska ja pelko kuvastuivat Markuksen tavallisesti niin vakaista ja ilmeettömistä kasvoista, kun Elias vihdoin näytti ymmärtävän Markuksen sanat. Tämä ymmärrys levisi epäilevänä hämmennyksenä nuoremman kasvoille.

”Mutta Markus, eihän se niin voi olla… Eikö…”

”Ei se mitään, Elias.” Nyt Markuksen äänessä oli sellaista lempeyttä ja kummaa lopullisuutta, että kylmät väreet juoksivat pitkin Eliaksen selkää. Hän halusi vielä sanoa jotain, yrittää korjata tilanteen.

772snapshotf5920af07aee.jpg
”Mutta onhan kaikki mennyt hyvin tähänkin asti? Ei Seraa ole haitannut, että se joutuu jakamaan mut sun kan…” Niinhän se oli, mutta Elias ei vaatimattomuuttaan halunnut sanoa sitä ääneen. Lyhyen turhautuneen puuskahduksen jälkeen Elias jatkoi: ”Niin, kyllähän mä sen parhaiten tietäisin, eikö? Ja jos sä haluat jäädä vähemmän ulkopuolelle, niin kyllä me aikaa löydetään, ovathan Jonna, Saaga ja Samuli ainakin joskus yhtä aikaa poissa. Niinhän me ollaan tähänkin asti pärjätty.”

”Entä kun lapsi syntyy ja vähän kasvaa? Miten tilanne hänelle selitetään, luuletko että tämä voi jatkua näin?” Markus kysyi väliin, melkein huvittuneena. Miten Elias tästä selviäisi?

”No tuota… Ei kai voi valehdellakaan. Kaksi isää?” Elias ehdotti epävarmana virnistäen. Markus huokaisi kevyesti. ”Juuri tuota minä tarkoitan. Tämä on luonnotonta.”

47esnapshotf5920af01aee.jpg
Elias käänsi katseensa. Luonnotonta. Niin kamala sana. Olihan hän luonnoton alun alkaenkin, ei edes ihminen, mutta olivatko muutkin sitä nyt? Ehkä Eliaksen takia. Hän itse oli koko ajan niin eksyksissä ja yritti etsiä jotain. Jotain samanlaista kuin hän itse oli, toista puoliskoa, sehän oli selvää, mutta sellaista mitä ei kuitenkaan enää ollut. Kummallinen ääni häilyi kurkun perukoilla. Elias oli surullinen.

”Elias?” Markus kysyi senkin niin lempeästi. Mutta Elias ei vastannut. Hänen teki vain mieli pyytää jota kuta halaamaan. Mutta kai Markus joi vieläkin sitä kahviansa, ymmärtämättä, kuinka Eliaksen unikupla oli puhkaistu vihdoin kertaheitolla. Yksi totuuden sana, jos julmakin, riitti siihen. Ja Markus oli ainoa, joka pystyi sen totuuden sanomaan.

”Olen pahoillani”, Elias aloitti käheällä äänellä, mutta Markus keskeyttikin melkein hätäisesti: ”Älä. Kaikki kyllä järjestyy vielä, ei mietitä sitä nyt. Ja… Ei puhuta mitään tästä keskustelusta Seralle, käykö?” Elias näytti miettivän hetken ja nyökkäsi sitten kankeasti. ”Ei puhuta. Sera ei saisi nyt yhtään huolestua mistään.” Markus hymyili aavistuksen.

Eliaksesta tulisi hyvä isä. Hänen ystävästään. Markus ei vieläkään osannut ajatella kumpaakaan, ei Seraa eikä Eliasta, minään muuna kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Ja sekin oli omalla tavallaan kieroa. Tuntuihan hänestä nytkin niin kummallisen ontolta nähdä Elias niin maassa, tietäen sen olevan hänen oma syynsä. Mitä Sera tekisi tässä tilanteessa… Markus ei osannut, piti miettiä aina muiden kautta.

327snapshotf5920af09aee.jpg
”Oletko sä ikinä juonut kahvia?” Elias nosti kysyvän katseen Markukseen. Ainakaan tämä ei ollut enää kuin lempiohjelmansa katsoa unohtanut lapsi.

”No tuota, olen kerran. Silloin kun piti oikeasti valvoa koko yö, juosta pitkin kaupunkia. Muistathan säkin sen?” Markus muisti ja katui aavistuksen. Silloin hän ei vielä suojellut Eliasta samalla tavalla kuin Seraa. Suorastaan vihasi, ilman mitään kunnon syytäkään. Hänen ja Seran väliin tuleminen ei ollut tarpeeksi paljon. Ei, siihen ei liittynyt myöskään mitään sellaista, että Markus olisi jo silloin tuntenut jotain Eliasta kohtaan ja vihannut omia tunteitaan. Sera oli kerran ehdottanut sitäkin.

 

Tosin… Vielä enemmän Markus katui sitä, mitä oli tehnyt väsyneenä Seralle. Sera sanoi siihen ei mitään, Elias ei tiennyt vieläkään kunnon syytä. Kunpa ei edes muistaisi. Ja Markus yritti unohtaa myös kaiken järvellä tapahtuneen, vaikka väittikin itselleen kovasti, ettei muutenkaan muistanut siitä mitään, olisi ollut liian väsynyt. Väsyneenä hän teki aina ihan vääriä juttuja. Okei, kai se oli jotain muuttanut. He tiesivät sen jälkeen niin paljon enemmän toisistaan.

Sen jälkeen Markuksen mieleen palautui se yö mökillä, kun he molemmat olivat antaneet kerran periksi. Hän irvisti ja ravisti päätään. Miten kaikki yhtäkkiä palautui näin mieleen, se miten yksi tapahtuman oli johtanut toiseen? Se kaikki oli ollut silloin ja nyt oli nyt.

e71snapshotf5920af01aee.jpg
”Muistatko?” Elias kysyi uudestaan. Onneksi hän ei nähnyt Markuksen kasvoja tai ainakaan omien sanojensa mukaan tiennyt mitään tunteistakaan. Kerrankin Markus oli iloinen siitä pimennosta, vaikka Elias oli myöntänyt sen liittyvän tappamiseen. Taas yksi unohdettava muisto.

”Tuota…Muistan. Mutta et sen jälkeen enää kertaakaan? Eikö se auta suakin vain pysymään hereillä ja virkeämpänä?” Elias näytti mietteliäältä. ”Kai. Silloin olin vain jo valmiiksi hirmu väsynyt. En tiedä mitä nyt tapahtuisi.” Markus oli yhä vakava, mutta silmissä välkkyi jo pieni huvittuneisuus. ”Mikset kokeilisi? Ei kukaan saisi tietää. Mä katson sun perään.”

snapshotf5920af05aee.jpg
”Katsokin sitten. Mä en tiedä mitä kaikkea tästä voi seurata…” Eliaskin huomasi piristyvänsä. Aiheenvaihdos teki hyvää. Ei hän oikeasti olisi halunnut sitä litkua juoda, kunhan vain jotain muuta tehdä ja saada uutta ajateltavaa… Tosin kohta hän ei ajatellut enää yhtään mitään.

a47snapshotf5920af03aee.jpg
Jonna antoi vihdoin periksi uteliaisuudelleen ja päätti mennä katsomaan, mitä alakerrassa tapahtuu. Yleensä Elias osaa liikkua hämmästyttävän hiljaa halutessaan, mutta nyt tämä vain meuhkasi kovaan ääneen ja kuulosti siltä, kuin olisi suunnilleen juossut ympäri taloa.

Mitä ihmettä siellä tapahtui? Jonna pysähtyi hetkeksi kuullessaan myös Markuksen kireän äänen. Jonnan kiinnostus nousi aivan uusiin lukemiin ja sen sijaan, että hän olisi astunut portaat alas huudahtaen ”Mitä ihmettä täällä tapahtuu?” Hän alkoikin hiipiä kohti keittiötä, johon äänten omistajat olivat pysähtyneet.

211snapshotf5920af0baee.jpg
”Elias pysähdy. Sä herätät kaikki ja mun pitäisi mennä jo töihin”, Markus ärähti kyllästyneenä. Ensiksi se oli ollut hauskaa. Elias ei kerta kaikkiaan voinut pysyä paikoillaan, kuin energiajuomalla kyllästetty Duracell-pupu, mutta sitä oli jatkunut jo liian pitkään.

”En mä voi, täällä on liian paljon kaikkea mielenkiintoista!” Ja niin Elias jatkoi keittiöön tekemään jotain ihmeellistä jääkaapilla. Sentään ei aikonut enää katolle.

479snapshotf5920af03aee.jpg
Markus kiersi nopeasti Eliaksen eteen ja tarttui tätä käsistä. Elias rimpuili nopeasti irti. ”Ääh älä ole ilonpilaaja sähän tätä ehdotit muistatko? Mä en edes näe mitään, ihan hulvatonta! Mulla on nyt hauskaa älä pilaa hauskaa ilonpilaajaa HEI nyt ymmärsin mistä toikin sana tulee…” Elias lasketteli sellaisella vauhdilla josta Mariannekin olisi ollut ylpeä. Markus ravisti hitaasti päätään, Elias oli ihan mahdoton. Ei enää ikinä kahvia tälle tapaukselle.

749snapshotf5920af01aee.jpg
”Älä nyt mökötä, pidä säkin hauskaa!”

”Ei Elias lopeta!” Mutta Elias oli yllättävän vahva ja kiersi kätensä Markuksen vyötärön ympäri niin yllättäen, ettei Markus paljon muuta ehtinyt sanoa kun olikin jo karhumaisessa halausotteessa peläten kylkiluidensa puolesta.

bafsnapshotf5920af03aee.jpg
Ja silloin Jonna ilmestyi ovelle. Jonnan suu avautui aavistuksen hämmästyksestä ja Markuksen silmät levisivät kauhusta. Nyt he olivat paljastuneet. ”Elias irti”, Markus alkoi patistella kuin eläintä, saavuttamatta mitään. Eihän Elias nähnyt sillä hetkellä mitään eikä myöskään tiennyt siis Jonnasta.

1d7snapshotf5920af01aee.jpg
”Öh… Keskeytinkö mä nyt jotain?” Jonna mutisi hämillään. Silloin Elias näytti jäätyvän hetkeksi. Markus onnistui hivuttautumaan vapauteen.

886snapshotf5920af07aee.jpg
”Elias katso nyt mitä sait aikaan! Enkö jo tarpeeksi monta kertaa käskenyt rauhoittuman!?” Markus jyrähti. Eliaksellakaan ei enää ollut niin hauskaa. ”No kuka yllytti juomaan kahvia, kenen pitäisi tällä hetkellä nähdä?” Miehet alkoivat syyttää toisiaan.

Jonna huokaisi. ”Ne ovat kuin lapsia joskus.” Kyllä hän tiesi, mitä oli ollut meneillään, Elias oli huolehtinut siitä jo ajoissa. Mutta hänen veljensä ja tämän ”ystävä” olisivat saaneet pitää ”salaisuutensa” vielä jos olisivat selittäneet tilanteen ennemmin kuin olleet noin ilmeisiä.

”Älkää kiltit huutako noin, tulee vielä koko talo paikalle.” Sentään lopettivat siihen. Jonna tarkasti vielä nopeasti, että eihän kukaan ollut tulossa. Ei sentään. Nyt pitäisi saada vain Markus rauhoittumaan, mitään ei ollut tapahtunut. Tyttö veti henkeä ja astui keittiöön.

Markus mulkaisi häntä, mutta ilme pehmeni nopeasti. Ei hän voinut Jonnalle olla vihainen mistään omista virheistään. Katse napsahti kuitenkin takaisin Eliakseen, kun tämä yhtäkkiä naurahtikin. Mikä nyt mahdollisesti voisi olla tässä tilanteessa huvittavaa?

9ecsnapshotf5920af0baee.jpg

”Sitä paitsi, Jonna tietää meistäkin jo.” Markus vilkaisi nopeasti uudestaan Jonnaa. Tämä irvisti anteeksipyytävästi.

”…Mitä? Milloin?” Nyt vastasi Jonna, katse omissa käsissä ja hämillään mutisten: ”Tuota… Silloin kun te häiden jälkeisenä aamuna lähditte. Mä olin koko ajan hereillä.” Markuksen niskaa kuumotti. Oli ollut hereillä? Koko ajan? Kuullut kaiken? Tiennyt koko ajan? Eikä hänelle ollut kerrottu. Markuksen teki yhtä lailla mieli halata Jonnaa ja kuristaa Elias.

”Eli kaikki hyvin! Älä ole tollainen jäykkis, Markus”, Elias tokaisi pirteästi. Markuksen kädet puristuivat nyrkkiin kuin toivoen, että vaalea kaula olisi ollut nyt niiden ulottuvilla.

f8dsnapshotf5920af03aee.jpg
”Mutta kuulkaa. Mä en ole ihan niin varma maltanko mä aina olla kertomatta muille. Onhan mullakin paljon kavereita ja Samuli ainakaan ei vielä tiedä ja se on mun isä sentään joten…” Jonna alkoi yhtäkkiä vihjata virnuillen. Markus otti askeleen taaksepäin tietämättä itsekään miksi.

 ”Mitä sä nyt vielä haluat? Sait meidät jo rysän päältä kiinni”, Elias sanoikin yhtäkkiä Jonnalle, mutta yhä vain hymyillen. Näytti siltä kuin näillä kahdella olisi ollut jotain aivan omaa meneillään. ”Arvasinhan mä. Sun mangat olisi pitäny polttaa aikoja sitten.” Mitkä mangot? Markus oli ihan ymmällään ja tuntui epämukavalta. Elias kääntyi taas Markuksen puoleen. Sellainen ilme.

24dsnapshotf5920af0daee.jpg
”No jos nyt tämän kerran.” Halpa mutta kummallinen maksu siitä, että Jonna olisi hiljaa. Tuntui kuitenkin yllättävän hyvältä olla taas niin Eliaksen kanssa, jos vain hetkikin. Jotain, mitä Markus ei ollut tiennyt kaipaavansa niin paljon. Hän oli ihan yhtä paljon mukana siinä kuin Eliaskin, tasaväkinen kamppailu. Hyvä niin pitkään kun vain unohti sen, että Jonna katsoi. Ja vielä niin innokkaana. Mutta ties milloin hän saisi olla näin lähellä Eliasta seuraavan kerran.

a95snapshotf5920af0baee.jpg
Okei, aika moni voisi ajatella että hyi sairasta. Elias oli sentään hänen isoveljensä. Mutta Jonna oli kuullut sellaisia juttuja Turmalta ja muilta kaveriporukastaan, että jos edes puolet oli niistä totta, olisi Jonna enkeleiden puolella.

Ja olisi nyt hänelläkin jotain juttuja kerrottavaksi, nimettömästi mutta kuitenkin. Olihan Turmakin juuri viime viikonloppuna kertonut sukujuhlistaan, joissa oli maksanut juopuneet serkkunsa tekemään kaikenlaista… Mutta tämä oli parempaa kuin kaikki jutut, Jonna varoi hihkumasta ääneen. Jäisi varmaan kuitenkin yhteen kertaan. Elias ei enää tämän jälkeen kahvia joisi.

f2asnapshotf5920af07aee.jpg
Lopulta Markus poistui nopeasti paikalta virkkomatta sanaakaan. Jonna näki miehen ilmeen lyhyesti, se näytti jostain syystä hyvinkin surulliselta. ”Nyt mä ainakin myöhästyn töistä.” Ääni oli kuitenkin aivan vakaa, joten Jonna epäili oliko edes nähnyt oikein.

”Elias, ootko sä kunnossa?” Jonna hyppäsi seuraavaan asiaan. Unelmoiva, tyhjä ilme eikä mitään vastausta ääneen. Jonna heilautti kättään veljensä silmien edessä. Elias ei oikeastikaan nähnyt. ”Kahvia vai?” Elias nyökkäsi monta kertaa. Jonna tarttui tätä leuasta pysäyttääkseen liikkeen.

”Okei, me mennään nyt juoksemaan. Sut pitää saada kuntoon ennen kuin vanhemmat saa tietää.” Elias mutisi vastalausettaan siitä, ettei hän nähnyt, kun Jonna samalla kuuntelematta avasi hiuksiinsa sitoneen nauhan ja sitoi sen päistä heidän molempien ranteiden ympärille aika äkäisin liikkein. Elias inahti Jonna kiristäessä nauhan hänelle ja hiljeni sitten hetkeksi. ”Juoksua vai perinteiseen sokeiden tapaan?” Sitten Elias jo kiskaistiin liikkeelle.


***

ce3snapshotf5920af05aee.jpg
”Hoi, Saaga, oletko ollut jo pitkään hereillä?”

”En oikeastaan, näethän?” Oli vähän pitempään kuin tavallista, Samuli vaikutti olevan niitä, joiden unentarve kasvaa vanhetessa, mutta ei se mitään. Kyllä siihenkin tottuisi, kaikki voisi jatkua entisellään.

941snapshotf5920af07aee.jpg
Oli kulunut muutama päivä siitä, kun Markus oli jutellut Eliaksen kanssa kahvia juodessaan. Silloin hän ei ollut saanut varmuutta mieltään painavassa asiassa liiemmin suuntaan tai toiseen. Ja nyt oli tullut tilaisuus puhua kaksin Seran kanssa, Elias oli töissä. Tosin Sera jäi kotiin juuri siksi, että voi tavallistakin huonommin kuulemma heti aamusta lähtien, joten ehkä tämä ei olisi kaikkein suopeimmalla tuulella. Toisaalta, Markus halusi kuulla nimenomaan rehellisen mielipiteen. Sen hän ainakin nyt saisi.

”Sera, onko sulla aikaa?” Markus aloitti tavallista huomaavaisemmin. Sanat tuntuivatkin oudoilta eikä mies ollut tunnistaa omaa ääntään. Sivuseikka, keskity nyt.

Sera tuhahti. ”Mitä muutakaan kuin juuri sitä. Aikaa vatvoa omaa oloaan…” Sera piti tauon ja veti pari kertaa syvään henkeä nenä kautta, Markus kuuli tuhinan.

”Ei vai maailman parhain olo?” Markus tokaisi hetken harkittuaan. Parempi kuitenkin yrittää käyttäytyä edes suunnilleen luonnollisesti, vaikka hermostutti. Sera hymähti ärsyyntyneenä vastaukseksi, kuin sanoen: ”Vau kun huomasit uskomatonta.”

ce3snapshotf5920af0daee.jpg
”Oliko sulla jotain asiaa kun aloitit kysymällä onko mulla aikaa?” Kyllä Sera edelleen terävä oli. Sen takia Markus viihtyi hänenkin seurassaan. Tuntui joskus samanveroiselta enemmän kuin Elias.


”Itse asiassa on. Mitä mieltä sä oot tästä? Siis meistä?” Sera piti tauon siinä mitä sitten tekikin, näytti selailevan hempeänsävyisiä sivuja ja kirjoittavan osoitteita muistiin. ”Meistä kahdesta vai meistä kolmesta, kohta neljästä?” Sera osui heti ongelman ytimeen. Hän odotti tarkennusta kädet yhä näppäimistön yllä ilmassa. Valmiina jatkamaan kuin keskeytystä ei olisi ollutkaan, kuin tämä olisi niin merkityksetöntä. Saisiko Markus sittenkään Seralta harkittua ja totuudenmukaista vastausta? Sellaista vakuutusta, joka rauhoittaisi hänen sisällään kalvavan ahdistuksen ja latistaisi vääryyden tunteen?

646snapshotf5920af05aee.jpg
”Ehkä kaikkia niitä. Mitä mieltä sä olet? Haittaako sua mitenkään?” Tuntui todella tyhmältä kysyä. ”Haittaako, että aviomiehesi, jolle odotat lasta, on silloin tällöin toisen miehen kanssa?” Luoja soikoon miten he olivat edes päätyneet tähän tilanteeseen! Ja miten se oli voinut jatkua näinkin pitkään. Markus ei saanut lainkaan kiinni enää siitä tunteesta, joka hänellä oli ollut vielä häiden jälkeen, jonkinlaisesta onnesta, jonka oli täytynyt sitten olla vain harhaa. Mutta miten Seran laita oli?

”Haittaako?” Sera kysyi melkein nauraen. Kuin ihmetellen, miten niin voisi haitata. Tai sitten yhtä epäuskoisena Markuksen tunkeilevasta kysymyksestä kuin mies itsekin oli.

”Itse asiassa ei. Etkö sinä välitäkin minusta? Olisit yhtä valmis heittäytymään luodin eteen kuin Eliaksellekin?” Markus vastasi myöntävästi epäilemättä hetkeäkään. Taatusti. Hän rakasti Seraa. Ehkä eri lailla kuin Eliasta, tai itse asiassa ketään muutakaan, mutta kuitenkin. Ihmiset olivat erilaisia, heitä täytyikin rakastaa eri tavalla, yksilöinä. Ehkä sellaisen ajattelutavan takia Markuksellakaan ei ollut koskaan ollut ongelmaa sen tosiseikan kanssa, että toinen hänen rakkauden kohteistaan oli mies.

dcesnapshotf5920af09aee.jpg
Sera jatkoi puhumista rauhallisella äänellä selin Markukseen ja aloitti taas kirjoittamisen. ”Minulla ei ole mitään syytä valittaa. Tiedän, että on olemassa kaksi miestä jotka antaisivat vaikka henkensä puolestani. Se on itse asiassa melko imartelevaa. Ja tiedän, että lapsellekin on tarjolla paljon rakkautta ja huolenpitoa. Eivätkö nämä ole ihan järkeviä mielipiteitä, Markus?” Markus vastasi taas myöntävästi. Olivathan ne, hänestä tuntui jo hieman helpommalta. Mutta sitten Sera siirtyi siihen isompaan ahdistuksen lähteeseen.

”En näe mitään ongelmaa siinäkään, että teillä kahdella on suhde. Se ei vahingoita minua mitenkään, en tunne kateutta vaikka niin pitäisi ehkä luonnollisesti olla. En vain tunne. Ai että miksikö? En jää millään tavalla ulkopuoliseksi jos en niin halua. Ettekä te nyt ihan mielettömän paljon vietä aikaa keskenänne. Itse asiassa mielestäni asiat eivät ole muuttuneet paljonkaan sitten lukion alkuaikojen, kun tutustuimme kaikki. Paitsi että nyt Elias hössöttää enemmän ympärilläni kuin ennen. Joten oikeastaan saan enemmänkin huomiota kuin silloin. Arvaanko muuten oikein, jos veikkaan, että olet puhunut tästä Eliaksenkin kanssa?” Markus nyökkäsi hämillään, kun Sera kääntyi kohtaamaan hänen katseensa hetkeksi. Sera näytti niin paljon vanhemmalta silloin, jos vain hetkenkin.

Yhtäkkiä se ymmärtäväinen, neuvoja antava äiti jota Markuksella ei ikinä ollut. Mielikuva sai miehen mielessään naurahtamaan, mutta ulkoisesti ei edes suupieli nykinyt.

”Mä voin varmaan aika turvallisesti sanoa, että mä ja Elias ollaan ihan tyytyväisiä näin. Joten ainoa, joka epäilee, olet sinä.” Sera piti siinä uhkaavan hiljaisuuden. Markus hengitti pinnallisesti. Kuin odottaen tuomiota.

fc5snapshotf5920af03aee.jpg
”Tiedätkö… Toivon vain, että pysyisit lähellä. Mutta en usko, että Eliaskaan haluaa kahlita sinua, jos haluat lähteä. Löytää jotain omaa. Mikään ei pidättele sinua.” Markuksen huomaamatta nyrkkiin puristuneet kädet herpaantuivat veltoiksi kylkien vierille. Markus ei kyennyt miettimään sanojaan etukäteen.

”Kaikki mitä sä sanoit… Kaiken jälkeen… Sä haluat, että mä lähtisin? Antaisin teidän olla kahdestaan?” Sitä Markus oli odottanut kaikkein järkevimpänä vastauksensa, mutta se silti sattui. Sanoiko Sera sen jopa jotenkin kylmästi vai vääntyivätkö sanojen kaiut vain Markuksen mielessä?

a5fsnapshotf5920af0baee.jpg
Sera näytti huomaavan Markuksen ahdingon. Hän huokaisi ja laski kätensä. Markus tunsi jotenkin voittaneensa tämän nähdessään. Nyt Sera otti hänet tosissaan.

”Markus, en sanonut missään vaiheessa, että mä haluaisin sun lähtevän. Haluan vain, että sä muistaisit, että sellainenkin vaihtoehto on olemassa. Mutta jos totta puhutaan, oikeastaan toivoisin, että et lähtisi. Ainakaan kovin kauas. Muistatko miksi?” Markus synkistyi. Yhä vain tätä samaa, mitä melkein heidän ensitapaamisestaan lähtien. Hän alkoi jo melkein uskoa, että se oli totta.

f84snapshotf5920af0faee.jpg
”Ai se että sun pitää joku päivä lähteä ja haluat, ettei kukaan jäisi yksin? Oikeasti, Sera, jos sä et aio selittää sen enempää vielä joku kerta, niin saatan yksinkertaisesti päättää unohtaa koko asian. Sä et ole sellainen, joka vain jättäisi perheensä vaikkapa tylsään elämään kyllästyneenä. Mikä syy sulla olisi muka milloinkaan muuten lähteä?” Sera nousi ylös, pitäen syvän hengenvedon pituisen tauon välissä, ja kohtasi Markuksen katseen. Ei enää vakaana neuvojana, vaan epävarmana nuorena naisena, jonka elämä oli siirtymässä taas uuteen isoon vaiheeseen.

eb4snapshotf5920af09aee.jpg
”Se ei ole mun valinta. Mun on pakko mennä”, Sera selitti melkein inttäen. Markus käänsi katseensa, haluamatta kohdata päättäväisyyden liekkejä Seran silmissä. Turha yrittää saada Sera uskomaan mitään muuta, parempi mennä nyt vain mukana, että saisi jotain vastauksia.

”No hyvä on, oletetaan että näin on. Tapahtuuko se nyt oikeaan aikaan, ettei tarvitse jarrutella sua, vartioida, niin kuin pyysit silloin joskus?” Sera painoi katseensa hetkeksi ja sanoi sitten varovasti, kuin tunnustellen itsekin: ”Tota… Uskon niin, kyllä tää nyt menee oikein. Silloin mä en viitsinyt sanoa mitään. Kun Eliaksen takia... kai tiesin jo silloin, että hänessä, ja meissä yhdessä, oli jotain erilaista kuin ikinä ennen, mutta pelkäsin, että luulisit mun menettäneen järkeni, enkä sanonut siitä mitään. Ja unohdin, halusin unohtaa. Mutta sitten itse asiassa sä kirjaimellisesti kuristit mut taas maan pinnalle.” Markus kohotti kulmaansa välissä. Taas nousi esille tuo sama tapahtuma, toistamiseen lyhyen ajan sisään niin kovasti kuin Markus yritti sen unohtaakin. Vaan mitä Sera ei viitsinyt silloin sanoa?

100snapshotf5920af05aee.jpg
”Mä olin liian nuori, hätäinen, ja rakastunut huomaamaan mitään itse. Mä pyysin sua vartioimaan, ja sen sä teit. Mun olisi kuulunut kiittää sua. Että sain vielä otetuksi askeleet taakse päin.” Nyt Markus ei tiennyt lainkaan mitä sanoa. Todellako?

Sera sen sijaan naurahti hiljaa, Markus oli ilmeetön. ”Sä et sitten ikinä muutu.” Sera nosti hetkeksi kätensä Markuksen kasvoille. Piirsi sormillaan suun tiukkaa viivaa ja päätti liikkeen kireään leuankärkeen. Markus puri hampaitaan yhteen.

1f6snapshotf5920af05aee.jpg
”Tietääkö Elias?” Oli Seran vuoro vakavoitua.

”No tuota… Oon mä kyllä vihjaillu sille, ja kertonu enemmän taustoja, mutta en kertonu ihan niin suoraan kuin sulle…”

Tietääkö Elias?”

”No on se saattanu arvata, mutta en voi sanoa varmasti…” Markuksen oli pakko hymähtää, jaaha. Hyvä, ettei Serakaan ollut muuttunut. ”Ei ole hauskaa. Mä tiedän, että mun on pakko kertoa, mutta kun se on nyt niin iloinen ja aikaa on vielä.”

1a8snapshotf5920af0faee.jpg
”Aikaa? Kuinka paljon? Säkään et tiedä tarkasti, niinhän se oli?” Sera nyökkäsi vakavana. Nainen näytti myös aavistuksen surumieliseltä. ”Suunnilleen vain tällä hetkellä. Mutta kyllä mä sitten tiedän, kun pitää mennä.” Sera sanoi sen aina niin lopullisesti ja varmasti. Oliko se muka niin väistämätöntä? Markus ei vieläkään tiennyt mihin Sera menisi tai mihin se liittyisi.

306snapshotf5920af07aee.jpg

”Miksi, Sera? Miksi sun täytyy mennä?” Serena katsoi pitkään ulos ikkunasta. ”Teidän puolesta ja tän kaiken takia”, nainen huokaisi kohtaamatta Markuksen katsetta. Mies ei ollut tyytyväinen vastaukseen ja avasi jo suunsa valmiina utelemaan lisää, kun kauniit kasvot vääntyivät tuskaisaan irveeseen.

”Mä tiedän, että tätä on vaikea ymmärtää, mutta kaikki selviää vielä. Mä pyytäisin vain, ettet sä ottaisi tätä enää esille. Mä olen koko elämäni tiennyt, mitä on tulossa. Anna mun unohtaa edes hetkeksi ja nauttia tästä elämästä niin kauan kuin sitä kestää.” Sera lähemmäs kuiskasi sanat ohuella värisevällä äänellä. Seralla oli sama yöpaitakin kuin sinä iltana, kun Elias katosi mökiltä.

a16snapshotf5920af07aee.jpg

”Mä olen pahoillani. Mä halusin vain ymmärtää, mutta jos siitä puhuminen sattuu suhun noin, niin parempi munkin vain unohtaa. Kunhan vain annat Eliaksellekin sitten tarpeeksi aikaa ymmärtää.” Sera nyökkäsi vasten Markuksen olkaa ja painautui sitten miestä vasten kuin pelkäävänsä muuten haihtuvansa ilmaan. Sellaisia he olivat. Aina tukeutumassa toisiinsa. Heidän rakkautensa oli sellaista.

e5dsnapshotf5920af0daee.jpg

Sitten Sera yhtäkkiä vetäytyi irti ja hoiperteli vessaan. Markus ei ehtinyt edes kysyä ”mitä nyt” kun kuuli oksentamisen ääniä. Hän odotti hämillään tietämättä, pitäisikö Seran antaa olla rauhassa ettei tätä mitenkään hävettäisi vai kaipasiko tämä nyt tukea.

”Tää ei liity mitenkään suhun, älä huoli. Tätä mä olin odottanutkin koko aamun. Pystyy taas syömään jotain”, Markus kuuli pirteän mutta karhean äänen. Markus ei tiennyt mitä olisi voinut siihen vastata. Kuuluis sylkemistä. ”Mene vaan, kyllä mä nyt pärjään.” Markus ei nähnyt muutakaan mahdollisuutta kuin totella.

4a7snapshotf5920af05aee.jpg

Kuitenkin, kävellessään portaita Markus epäili kuulevansa nyyhkytystä. Tai sitten hän vain kuuli mitä odotti. Kun hän pysähtyi kuuntelemaan tasanteelle hän kuuli vain niistämistä ja vessan vedon. Ja eikö Sera ollut käskenytkin Markusta lähtemään? Markus jatkoi portaat alas leukaperät taas kiristyneinä. Unohtaa vai? Pakko se kai oli. Ei sitä muuten voinut edes näytellä elävänsä täysin rinnoin.

Mutta silti Markuksesta tuntui siltä, kuin Sera olisi juuri kertonut olevansa kuoleman sairas. Toisin kuin ikinä ennen.


***

snapshotf5920af07af0.jpg
Oli viileä loppusyksyn ilta kun vauva ensimmäisen kerran potkaisi. Tarkemmin sanottuna 25. lokakuuta kello 18.07. eteisessä. Elias laittoi Seran kirjoittamaan sen ylös.

snapshotf5920af03af0.jpgda6snapshotf5920af07af0.jpg
”Miten ihmeessä sä pölähdit heti paikalle kun mä vähän huudahdin?” Sera kysyi nauraen kun Elias piti tauon hänen vatsalleen lepertelyssä. Se oli alkanut pyöristyä kauniisti ja potkunkin myötä kaikki oli yhtäkkiä paljon todellisempaa. Sera oli alkanut pitää tiukempia paitojakin. Oli kivaa olla raskaana ja se sai näkyäkin.

”Kai mä nyt saan innostunut olla. Meidän lapsi, ajattele, se todella on tuolla!” Elias hihkaisi ja tökkäsi pari kertaa Seran vatsaa. Sera hihitti vielä lisää, kutitti. Elias oli ihan hupsu.

snapshotf5920af0daf0.jpg

”Mitä täällä hihkutaan? Toiko joku kissoista tällä kertaa elävän linnun sisälle?” Markus murahti portaista tullessaan.

snapshotf5920af01af0.jpg

”Ei. Vauva potkaisi ensimmäistä kertaa!” Elias kiirehti selventämään kuin innokas pikkupoika. Sera pudisti päätään. ”Käy saman tien kuuluttamassa koko kylälle.” Elias ei näyttänyt kuulevan. Näytti siltä kuin voisi alkaa kohta pomppimaan tasajalkaa.

snapshot_f5920af0_1af01fdc.jpg
Markuksenkin täytyi hymähtää jo huvittuneena. Aivan kuin se olisi taas juonut kahvia.

snapshotf5920af05af0.jpg7d4snapshotf5920af07af0.jpg

”Meistä tulee oikea perhe kohta!” Oli suloista, miten Elias ei huomannut mitään muuta kuin Seran ja tämän vatsan. Suloista, niinkö hän todella ajatteli? Jonna ainakin riehaantuisi jos voisi jotenkin kuulla. Markus oli viime aikoina viettänyt näiden kahden seurassa näköjään vähän liikaa aikaa.

96asnapshotf5920af07af0.jpg

”Olen niin onnellinen, Sera.” Se tuli ihan sydämestä ja vilpittömästi. Sera melkein liikuttui, Elias taisi kiittääkin häntä. Tai sitten hormonit taas heittelehtivät.

”Samoin, Elias…”

snapshot_f5920af0_3af0226a.jpg

”Jos teistä tuntuu, että tarvitsette toistenne lisäksi muutakin elääksenne, niin täällä olisi ruoka valmis”, Markus totesi tuttuun kuivaan tapaansa. Mutta se oli vain hänen tapansa puhua, Serakin pystyi naurahtamaan rennosti.

945snapshotf5920af0baf0.jpg
”Sori, Markus…” Ei mikään muuttunut.

Toisaalta Markusta tämä myös huolestutti. Tuskin Elias olisi ollut noin ylitsevuotavan iloinen jos olisi tiennyt? Markus oli jo pari kertaa miettinyt, pitäisikö hänen itsensä ottaa asia puheeksi nuorempansa kanssa. Mutta ei, jos Sera oli luvannut kertovansa niin sen nainen kai myös tekisi. Kunhan olisi valmis.

snapshotf5920af05af1.jpg

”Noh, huomenna sitten. Tänään Elias oli loppupäivän ihan pilvissä. Itsekin vain unohdin…” Ja niin Sera sanoi itselleen joka kerta erilaisella tekosyyllä jokaisena seuraavanakin iltana. Päivällä yhtä onnellista perhettä, illalla yksin omissa ahdistavissa mietteissään. Markuskin katsoi häntä niin merkitsevästi silloin tällöin. Sitten Sera meni nukkumaan.


***

d12snapshotf5920af09af1.jpg
Samaan aikaan Saaga oli tavoittanut Jonnan juomasta kahvia, se ei ikinä tiennyt hyvää.
”Aiot taas valvoa koko yön. Miksi?”

Jonna ärähti turhautuneena ja laski kupin huuliltaan. Tosin tätä hän oli odottanutkin, muuten hän olisi ollut melkeinpä pettynyt äitiinsä. ”Aionpahan vain. Onko liika vaadittu, jos haluan vähän omaakin aikaa? Täällä on talo koko ajan täynnä ja kaikki pyörii yhden vauvan ympärillä.” Jonna ei sanonut sitä mitenkään pahalla, kunhan vain otti esille sen, miten hänestä tuntui ulkopuoliselta ja ylimääräiseltä. Mutta silti Saaga otti sen ilmeen. Sen ”luento tulossa etsi piste jota katsoa jostain pään takaa ja vaihda korvat toiselle kanavalle”.

d52snapshotf5920af09af1.jpg

”Tiedän kyllä, miten olet viettänyt aina joitakin viikonlopun iltoja myöhään poissa kotoa. Se on ihan okei niin pitkään kun et tee mitään tyhmää, toisin sanoen satuta itseäsi tai joudu muuten hankaluuksiin.” Tässä Saaga viittasi lähinnä niihin lukuisiin Jonnan bileisiin, vaikka kyllä silloin tällöin Jonna oli ihan vain yötäkin kaverilla.

”Mutta lukion alkupuolella tätä oli pari kertaa kuussa, nyt olet joka viikko jossain. Ymmärrän, että haluaisit jo vähän itsenäistyä ja saada yksityisyyttä, mutta tämä ei ole oikea tapa.” Jonna odotti hetken josko Saaga keksisi sen oikean tavan, mutta Saaga jatkoikin aivan toisella linjalla: ”Sitä paitsi, olet vielä niin nuorikin. Ei sinun välttämättä tarvitse yhtäkkiä irtaantua meistä.”

832snapshotf5920af05af1.jpg

Jonna puuskahti tyytymättömänä. "Ei sua ole ennenkään mun menemiset tai lähinnä juominen haitannut. Mäkin parannun joten en tyyliin tuhoa maksaani ja en ikinä juo niin paljon, etten muistaisi illan tapahtumia. JA miten niin liian nuori?” Jonna jatkoi painottaen kun näytti siltä, että Saagalla olisi ollut lisättävää, ”Sähän odotit jo Eliasta mun ikäisenä!”

snapshotf5920af0baf1.jpg

Jonna sävähti tuntiessaan, kuinka Saagan kärsivällisyys paloi loppuun. Toisaalta helpompaa, toisaalta ahdistavaa kun todella tiesi mitä oli tulossa: ”Se ei kuulu tähän mitenkään! Minun tilanteeni oli aivan erilainen sinuun verrattuna. Ymmärrä nyt vain, etten halua sinun tekevän mitään hätiköityä tai harkitsematonta. Sinun ei tarvitse aikuistua todella vielä pitkään aikaan, en ymmärrä mikä hinku sinulla siihen on.”

675snapshotf5920af0faf1.jpg
Jonna suipisti suunsa tuohtuneena. ”Se se vika tässä onkin. Et ymmärrä. Et ole mä. Ehkä mulle olisi hyvä saada aikuistua aikaisemmin ja omalla tavallani. Sulla se olikin ehkä vähän raju hyppäys. Mutta mä olen vain puoliksi”, Jonna viittoi Saagan olemusta, kun tämän lajille ei kukaan vieläkään ollut keksinyt vakiintunutta nimitystä, ”ja puoliksi ihminen. Mun pitää löytää oma tie.”

6f5snapshotf5920af0baf1.jpg
Saaga hiljeni. Hän palasi taas muistoissaan taaksepäin. Siihen, kun hän oli Jonnan ikäinen tai nuorempikin ja yritti vain löytää oman paikkansa. Ehkä hänen todella täytyi antaa Jonnalle tilaa. Tämäkin oli todella aikuistumassa, niin paljon kuin Saaga halusikin pitää tämän vielä lapsenaan… Ja Jonna oli järkevä tyttö, kai tämä tiesi mitä teki. Mutta silti Saaga ei saanut sanottua mitään myönteistä sinä lyhyenä aikana, mikä Jonnalta kului kahvin juomiseen loppuun. Se olisi ollut valehtelua. Ei Saaga vieläkään ollut varma.

b19snapshotf5920af07af1.jpg

”Hyvä, äidistä selvitty kunnialla. Mutta…” Harvoin juhlimaan lähtemisestä tuli tällainen numero. Ensin äiti ja nyt isä. Ei kai Eliaskin ollut vastassa tiellä? Ei nyt sentään, nukkumassa jo Seran kanssa. Ne kaksi olivat niin onnellisia ja onnistuivat jotenkin olemaan jotain omaa, vaikka asuivatkin vielä täällä… Jonna ei voinut ymmärtää. Hänen teki mieli vain koko ajan enemmän lähteä, saada seistä omilla jaloillaan. Eivätkö muutkin voineet ymmärtää sitä? Aina, kun muut olivat onnellisia keskenään, ylpeitä töidensä saavutuksista ja niistä muille kertomassa, Jonnan olisi tehnyt mieli juosta paikalta. Tekemään suunnitelmia omasta tulevaisuudesta vaikka näyttikin siltä, että ne tulisivat toteutumaan vasta jossain kaukana. Ainakin tätä menoa. Eikö hän saisi nytkään lähdettyä mihinkään?

”Mihinkäs nuori neiti on tuon näköisenä lähdössä? Ei varmaankaan iltakävelylle”, Samuli aloittikin. Jonna nosti päänsä pystyyn. ”Entä jos olenkin? Nojaamaan lampunvarteen keskustaan ja pysäyttämään kalliin näköisiä autoja rahakkaine mieskuskeineen.” Rypyt Samulin otsalla syvenivät. Ei hauskaa. Samuli näytti kuitenkin nyt niin äkäiseltä, että Jonna katsoi paremmaksi pysähtyä.

6basnapshotf5920af05af1.jpg

”Taas sitä mennään…”

42asnapshotf5920af09af1.jpg
”Jonna mikä saisi sinut pysymään kotona? Miksi sinun täytyy nykyään aina olla menossa?” Jonna huokaisi lyhyesti. ”Kuulit taatusti mitä mä puhuin äidin kanssa.” Samulin ilme vakavoitui vielä lisää jos mahdollista. Aivan kuin joku olisi kertonut hänelle maailmanlopun olevan tulossa. Sitä Samulille tilanne olisikin, jos Jonnalle tapahtuisi jotain.

29esnapshotf5920af05af1.jpg

”Jonna, en vain halua että sinulle tapahtuu mitään pahaa. Pystyt varmasti osoittamaan itsenäisyytesi jollakin muulla tavalla”, Samuli yritti vielä anella ottaen askeleen lähemmäs. Kuin toivoen, että Jonna hymyilisi hänelle kuten pikku tyttönä ja syöksyisi syliin aavistuksen levitetyille käsivarsille.

cb0snapshotf5920af0faf1.jpg

Jonna mietti tosissaan hetken. Hän ei pystynyt katsomaan isäänsä silmiin niin tehdessään. Hän tiesi, että olisi nähnyt siellä vain sydäntä vihlovan huolen ja toivon. Vanhoiksi ja sumeiksi käyvissä silmissä… Mutta toisaalta, Jonna ei voinut elää elämäänsä vain toisia miellyttäen, hänen täytyi kuunnella omia tuntojaan. Mitä hän itse halusi?

22snapshotf5920af0baf1.jpg

”Isä… Olen pahoillani, mutta mun täytyy saada elää omaa elämääni, juuri nyt.”

snapshotf5920af0daf1.jpg

”Mutta…Jonna...” Samuli sanoi niin hiljaa, ettei Jonna taatusti kuullut. Mitä hän voisi muka vielä sanoa? Jonnan pää ei ollut taatusti kääntynyt. Mutta Samuli, sekä Saagakin, olivat ainakin yrittäneet. Toivottavasti Jonna edes muistaisi molempien sanat mennessään sinne minne nyt menikin.

bd0snapshotf5920af0daf1.jpg

Siitä Saaga Samulin löysi tullessaan eteiseen, tuijottamassa avointa ovea haikein silmin. ”Samuli…” Saaga seisahtui kauemmas ja tarkasti vielä kerran nopeasti Samulin tunteet. Hyvä, vain haikea ja vähän surullinenkin muttei mitään vakavaa… Kyllä mies kohta piristyisi. Ainakin, kun Saaga tietäisi nyt miten piristää.

snapshotf5920af03af1.jpg

”Yritin kyllä, Saaga, mutta kun Jonna jotain päättää niin…” Samuli aloitti kuullessaan Saagan tulon, mutta lopetti kun näki tämän hymyilevän lempeästi. ”Tiedän, samoin. Tuollainen päättäväisyys on sitä paitsi huvittavan tuttua. Tiedän yhden toisenkin, joka ei anna helposti periksi.” Vanha aviopari hymyili toisilleen, koska sitä he alkoivat joka tapauksessa olla tilanteen kummallisista puolista huolimatta. Eläneet molemmat yhdessä kauan, kokeneet vaikka mitä, ja ymmärsivät ja tunsivat toisensa läpikotaisin.

9ccsnapshotf5920af05af1.jpg

”Mennään nyt nukkumaan. Mun pitää joka tapauksessa lähteä päivystämään aamuyöstä, joten voidaan mennä samaan aikaan.” Samuli hymähti. ”Otit taas vai Mariannen vuoron?” Saaga nyökkäsi lyhyesti.

Samuli tarttui epäröiden Saagan ojennettuun käteen. ”Tiedän, että Jonna on kekseliäs ja älykäs tyttö, mutta minua silti huolestuttaa. Tänään hän lähti niin tuohtuneena.” Saaga hymyili ymmärtäväisesti. ”Yritetään siis vain luottaa häneen. Mitään muuta emme voi.”

6a3snapshotf5920af07af1.jpgsnapshotf5920af07af1.jpg

Kun pari hetken haki tukea toisistaan, oli Jonnakin pysähtynyt. Häntä oli oikeasti kalvanut se, miten surkeana isä oli vain jäänyt ovelle. Nyt näytti kuitenkin onneksi siltä, että äiti oli tullut paikalle ja molemmat olivat piristyneet. Ei Jonna mitään pahaa halunnut, tulla vain kuulluksi ja otetuksi todesta, ymmärretyksi. Mutta perhettään rakastavana tyttönä myös, ettei tuntuisi niin pahalta aina lähteä.

snapshotf5920af01af1.jpg

Ja nyt Jonna päätti kovettaa luontonsa ja kerrankin unohtaa, että hänellä edes mitään perhettä oli. Että saisi kerrankin nauttia vapaudesta ihan oikeasti. Niinpä hän kädet nyrkissä käänsi selkänsä talolle, jossa oli syntynyt ja kasvanut ja suuntasi pimeään yöhön päättäväinen ilme kasvoillaan.


***

snapshot9af00d8a7af3.jpgsnapshot9af00d8a5af3.jpgsnapshot9af00d8afaf3.jpg57csnapshot9af00d8a7af3.jpg9d0snapshot9af00d8a5af3.jpgsnapshot9af00d8a3af3.jpg
Turma katseli tyytyväisenä ympärilleen. Kaikki näyttivät viihtyvän. Vaikka oltiinkin Siirin vanhempien (matkoilla) ökykämpässä, oli Turma järjestänyt suurimman osan tästä illasta. Kuten ennenkin. Hän oli se kuningatar, muut työläisiä. Ilman häntä ei juhlittu missään. Ja nyt Jonna, hänen paras ystävänsä ja siten myös hierarkiassa korkealla, lähestyi. Mutta ei suinkaan silmät innosta säihkyen kuten tavallista, vaan vakavana. Ärähti jopa tavallista tiukemmin häneen matkalla törmänneelle jätkälle.

71fsnapshot9af00d8a7af3.jpg

”Mitä sisko? Miksi pitkä naama? Laahaa melkein lattiaa.” Jonna ei ryhtynyt leikkiin mukaan, vaikka oli tavallisesti hyvinkin sanavalmis. ”Mikä nyt on oikeasti?” Turma kysyi huolestuneena kun Jonna vältteli hänen katsettaan vielä hetken. Jonna oli hänelle sen verran tärkeä ystävä, että sai näyttää jos oli oikeasti huolissaan. Kunhan vain kukaan muu ei ollut lähettyvillä.

”Onko tässä mitään järkeä? Samanlaisia bileitä viikko toisensa jälkeen”, Jonna lopulta puuskahti.”Syytätkö mua vai tylsyydestä?” Turma naurahti. ”No en! Tai siis, tuota…” Turma viittoi Jonnaa istumaan vierelleen ja siihen tyttö asettuikin puuskahtaen.

snapshot9af00d8abaf3.jpg

”Musta tuntuu, ettei se ole ainoa asia joka sua nyt nyppii.” Jonna huokaisi päätän pudistaen. ”Sä olet oikeassa. Mun kotiporukat ei meinannu päästää mua lähtemään. Mäkin aloin ajattelemaan, onko tässä mitään järkeä. Mä haluun aina tuntea itseni vapaaksi ja itsenäiseksi kun tuun tänne… Mutta tää alkaa olla vain tylsää.” Turma kuunteli Jonnaa nyökäten lopuksi ymmärtäväisenä.

”No juu, jotain sellaista mä arvelinkin. Sä et oo niinku muut, sulla on kunnon perhe ja koulussa ei mitään ongelmaa. Mutta sä ootkin sellanen kapinallinen”, Turma sanoi virnistäen ja ansaitsi sanoillaan pukkauksen kyynärpäästä kylkeen.

snapshot_9af00d8a_3af3c4e3.jpg

Sitten Turma sanoi menevänsä hakemaan juomista ja ehdotti puhumista jossain, missä kukaan ei taatusti kuulisi. Matkalla tyttö ärähti jollekin pianolla, että pois siitä tai tulisi porttikielto. Jonna hymähti. Vanha kunnon Turma, ainakin joku oli kuin kotonaan.

1f8snapshot9af00d8a3af3.jpg

”Nyt kuuluu naapureiden ärinä alakerrasta. Mä taidan antaa noiden riehua ja lähen ite pois paikalta, jos joku tulee valittamaan poliisisetien kanssa. Mulla ei ole enää varaa niihin tapaamisiin saati intoa yrittää saada noita hiljentymään”, Turma totesi sekoitellessaan juomia. Jonna vain kohotti kulmiaan huvittuneena.

snapshot9af00d8a1af3.jpg

”Noh, mitäs ehdotat illan elävöittämiseksi?” Jonna kysyi hetken kuluttua, kun biisi vaihtui ja tuli tarpeeksi hiljaista huutamista varten. Muuten ei edes silloin meinannut saada äänestä selvää.


”Tää on selvästi kersojen touhua. Sähän täytät kanssa 18 parin kuukauden päästä?” Jonna nyökkäsi innokkaana, nyt kuulosti hyvältä. ”Veli tuntee yhen tyypin läheisessä baarissa. Jos mä vähän suostuttelen sitä niin sä saatat päästä sisään. Saisit esimerkiksi kokeilla jotain oikeeta juomista tän litkun sijaan” Turma sanoi ja demonstroi kaatamalla loput juomastaan suoraan lattialle ja heitti mukinsa sitten jonkun pahaa-aavistamattoman takaraivoon.
Turma oli niin…turmiollinen. Ihanan paha. Jonnaa värisytti. Juuri tätä hän kaipasi.

Jonna mietti silti hetken, kunnollisen tytön kasvatuksen kun oli saanut, ja katseli vähän ympärilleen Hänen katseensa osui keittiössä kahvikoneeseen. Hän muisti hetken taas perheensä, sen aamun kun Markus oli suostutellut Eliaksen juomaan kahvia… Ja kuinka Jonna oli taas sattunut paikalle vain ylimääräisenä.


Ylimääräisenä ja turhana. Ei, sitä Jonna ei halunnut olla! Hän halusi nyt repäistä ja tehdä jotain aivan omaa.

snapshot_9af00d8a_1af3c5c2.jpg

”Musta on tuntunutkin niin turhauttavalta ja kuluneelta. Se ois ihan jotain uutta! Milloin lähdetään?” Jonna hihkui mukana ideassa. Turma kiirehti hyssyttelemään Jonnaa. ”Eihän me haluta, että kukaan muu seuraa? Seuraa sä nyt vaan mua.”

408snapshot9af00d8a5af3.jpg

”Tästä tulee mahtavaa…”

snapshot9af00d8adaf3.jpg

”Ei kukaan meitä kaipaa. Mä soitan veljen heittämään, sen pitäisi olla tolpillaan, kun sillä on tentti maanantaina.” Jonna ei edes vilkaissut taaksensa lähtiessään. Niin pieni asia kuin saattoikin baariin livahtaminen olla, Jonnasta tuntui silti siltä, kuin hän olisi jättänyt kaiken vanhan taakseen. Meluisat nuorten bileet ja turhan riehumisen. Jännitys kipristeli vastassa ja into sai kädet tärisemään.

a40snapshot9af00d8a7af3.jpg

Matkakin sujui kuin unessa. Se kuinka Turma kiroili yrittäessään nähdä tutun auton, ja kuinka Turma ja tämän veli juttelivat tuttavallisesti baarin takaovella jonkun kanssa.

909snapshot9af00d8adaf3.jpg
Sitten oltiinkin siinä. Musiikki ei ollut sen parempaa kuin bilepaikallakaan, mutta tunnelma oli muuten paljon rauhallisempi ja – oliko naurettavaa sanoa – kypsempi ja aikuisempi. Jonnaa ei yhtään hermostuttanut, hän tunsi olevansa oikeassa paikassa.

”No niin, anna mä tilaan sulle jotain, tarjoon ekat. Velikulta suositteli tätä…”

snapshot_9af00d8a_5af3cbeb.jpg

Jonna irvisti ja nauroi päälle, kun alkoi yskittää. ”Mähän sanoin, että täällä on kunnon kamaa eikä mitään kotitekoista mehulitkua!” Turmakin joi omasta lasistaan ja liittyi Jonnan nauruun. Tytöt kuulostivat siltä kuin olisivat tukehtuneet ja nauraneet. Saivat vähän paheksuvia katseita muutamalta harvalta muulta asiakkaalta, mutta eivät välittäneet. Olivat nuoria ja vapaita tekemään mitä mielivät.

314snapshot9af00d8a9af3.jpg

Jonna laski lasin pöydälle, mutta joutui nostamaan sen pystyyn kun ensimmäinen yritys päättyi vähän hatarasti. ”Nyt alkaa mun raja tulla vastaan. Tätä menoa en muista huomenna mitään ja sitähän me ei haluta.” Turma vain katsoi hetken Jonnaa silmät harittaen ja rävähti sitten räkäiseen nauruun. ”Et ole tosissas! Mehän päästiin vasta alkuun. Ja musta tuntuu, että sulla ois seuraakin tarjolla… Vai mistä luulet tonkin lasin ilmestyneen?” Turma vihjasi mukamas hienovaraisesti. Tosiaan, eihän Turma ollut maksanut enää mitään vähään aikaan.

58snapshot9af00d8a5af3.jpg

Jonna katseli uutta täyttä lasia huokaisten. ”Ootko sä varma, että nimenomaan mua. Ja kuka muka?” Turma viittoi niin huomaamattomasti kuin vielä kykeni jonnekin taakseen.

498snapshot9af00d8a5af3.jpg
Siitä eteenpäin Jonna ei sitten todellakaan muistanut enempää. Vain, että hän vastasi itselleen suotuun hymyyn ja tarttui ilomielin vielä ainakin siihen yhteen lasilliseen.

snapshot9af00d8a9af3.jpg

Ja että ei hän suinkaan vastahakoisesti siirtynyt sen tyypin viereen istumaan, kun Turma mutisi menevänsä käymään vessassa. Eikä tätä kuulunut sen jälkeen takaisin, eikä Jonna liiemmin enää kaivannutkaan muuta seuraa. Ja sitten loppu olikin sumua edes ilman minkäänlaisia tunnemuistoja. Siis aina siihen aamuun asti.


***

snapshot_9af00d8a_faf0126b.jpg
Jonna heräsi vieraassa paikassa, vieraassa sängyssä, vieraan miehen sylistä. Vaati paljon, ettei tyttö olisi vain huutanut ensimmäiseksi. Ei ollut tosin senkään jälkeen kaukana, kun hän oli vähän rauhoittunut ja vilkaissut ikkunasta. Hän ei todellakaan ollut enää kotona, kaukana sieltä.

snapshot9af00d8a1af0.jpg

”Tuota…” Jonna nielaisi ja vilkaisi olkansa yli. Mies irrotti kätensä hänen alastoman vartalonsa ympäriltä kuin huomaten vasta itsekin, että ne olivat siinä. Molemmat ilkialastomina samassa sängyssä toisiinsa painautuneina. Jonna arvasi illan kulun eikä se ollut mukava oivallus.

”Minusta tuntuu, että nämä ovat sinun.” Mies antoi peiton alla edes jotain tuttua Jonnan käsiin. Rintaliivit. Jonna ei tiennyt olisiko pitänyt nauraa vai itkeä, niinpä hän puri vain huultaan ja pakottautui olemaan hiljaa. Sanaakaan sanomatta molemmat sukelsivat sitten peiton alle laittamaan edes jotain päälleen.

f6bsnapshot9af00d8a9af3.jpg

”Ei tämän näin pitänyt mennä” Jonna päässä toistui yhä uudestaan ja hän joutui pakottamaan paniikin pysymään aisoissa. Lisäksi juomisen takia Jonna ei pystynyt lainkaan lukemaan tunteita. Mutta silti Jonnaa ei pelottanut ainakaan se, voisiko mies tehdä hänelle jotain. Kai se oli vain naisen vaisto ja siihen oli luottaminen, ainakin toistaiseksi. Mutta mitä nyt? Jonna ei tiennyt missä oli tai kenen kanssa tai muistanut miten oli sinne päätynyt ja miksi.

”Tyttö… Tai siis, mikä on nimesi?” Ääni oli miellyttävän matala mutta levoton. Miksi ei olisi.

a92snapshot9af00d8abaf3.jpg

”Jonna.” Sen jälkeen oli hetken hiljaista. Tunteiden lukeminen ei vieläkään onnistunut ja he olivat selin toisiinsa. Jonnan täytyi vain vetää henkeä ja ottaa itse ensimmäinen puheenvuoro toivoen, ettei se kaatuisi päällekkäin puhumiseen, jota seuraisi taas vain kiusallinen hiljaisuus.

”Tavattiinko me siellä baarissa, Nuvassa?” Mies ynähti myöntävästi, helpottuneen kuuloisena. Päästäisin nyt johonkin.

”Ja tuota… Missä me nyt ollaan?” Nyt ei kuulunut mitään myönteistä.

98fsnapshot9af00d8adaf3.jpg

”Minun kämpässäni, vaikka vakuutan, ettei näin pitänyt käydä. En tarkoittanut mitään pahaa.” Mies sanoi sen niin nopeasti, että Jonna oletti tämän yrittäneen koko ajan vain löytää tilaisuuden sen vakuuttamiseen.

”Ja missähän kyl… Kaupungissa?” Jonna kysyi varovasti. ”Creek ei varmaankaan sano mitään eihän?” Jonna ynähti kieltävästi. Mies huokaisi. ”Sanotaan nyt vain, että en ymmärrä miten pääsimme tänne asti. Kai joku kaverini oli jäänyt odottamaan ja tarjosi kyydin, kun…” Kun mitä? Sanoisit nyt sinä sen ääneen, minä en halua. Mutta mitään ei kuulunut.

f10snapshot9af00d8adaf3.jpg

Jonna huokaisi kepeästi ja lyhyesti. Siihen asti hän oli yrittänyt käyttäytyä rauhallisesti ja neutraalisti, mutta nyt jotain vanhaakin ripeyttä puski pintaan. Kai hän voisi sano sen saman tien ääneen.

”Ei sillä väliä. Saisinko mä nyt kuulla sen miehen nimen, joka vei mun neitsyyden?” Jonnan teki hillittömästi mieli nauraa. Kai se oli sitä jälkishokin hysteriaa.

a58snapshot9af00d8afaf3.jpg

Jonna kuuli tuskastuneen ärähdyksen. ”Voi hitto. Mä olen oikesti pahoillani, ei tän näin pitänyt mennä. Ja kun kaverit sanoi ’Kalle sä vain opiskelet miten saat naista jos et mene ikinä ulos? Kokeile edes mitä muka voi tapahtua.’” Kalle pidätti hengitystään sanojensa jälkeen ja puuskahti sitten ennen kuin Jonna ehti kunnolla ymmärtää mitä oli kuullut. ”Mä olen pahoillani, ei mun pitänyt noin sanoa… Niin mä olen siis Kalle. Tai siis… Niin.”

Jonna piristyi suunnattomasti kun huomasi tuntevansa surkeuden hyöyn takaansa. Hyvä, se ei ihmispuoli hänessä oli toipumassa illan juhlimisesta. Ja tämä viimeistään antoi varmuuden siitä, ettei tällä Kallella todellakaan ollut mitään pahoja aikeita.

e3fsnapshot9af00d8abaf3.jpg

”Ei se mitään. Taidettiin molemmat mokata. Nyt olisin tyytyväinen jos löytäisin loputkin vaatteeni”, Jonna ilmoitti jo iloisempana ja venytteli samalla. Vatsalihaksiin sattui. Kalle uskaltautui vihdoin kohtaamaan Jonnan katseen. Jonna näki lyhyen hämmästyksen, liittyen lähinnä ehkä hiusten ja silmien väriin. Mutta ihmiset olivat taitavia näkemään vain mitä halusivat. Joten nytkin Kalle varmaan päätteli, että onpas kirkkaan siniset silmät, samoin kuin Eliaksen silmiä sanottiin aina haalean ruskeiksi.

”Menisitkö hetkeksi keittiöön odottamaan, mä käyn vilkaisemassa. Ovesta ulos ja eteisessä vasemmalle.”

1d0snapshot9af00d8a7af3.jpg

Jonnasta tuntui ihan irtonaiselta. Hän oli kaivannut muutosta ja nyt oli sellaisen saanut kertaheitolla. Istui nyt vieraassa asunnossa, vieraalla kovalla puupenkillä. Tuntui, kuin lapsuus olisi loppunut veitsellä leikaten siihen, kun hän heräsi miehen sylistä. Miehen… Kuinkakohan vanha tämä Kalle oli? Olisiko Jonnan turvallista kertoa, ettei hän ollut vielä ainakaan numeroiden mukaan aikuinen?

56csnapshot9af00d8a5af3.jpg

Miten ihmeessä Jonna aikoi päästä kotiin. Tai mitä ihmettä hän yleensä tekisi seuraavaksi? Jonna huokaisi ja huomasi sitten katselevansa mielenkiinnolla asuntoa, johon oli päätynyt. Melko siistiä ainakin, valoisa ja aika korkealla kerrostalossa. Asuikohan Kalle yksin? Jonna kuuli, kuinka ovi pamahti kaikuen kiinni, Kalle oli käynyt ihan porraskäytävässäkin. Eivät kai heidän vaatteensa siellä olleet? Sitten ovi, josta Jonnakin oli tullut, avautui. Jonna ei jaksanut kuin nostaa katsettaan.

bb5snapshot9af00d8a7af3.jpg

”Tuota… En löytänyt mitään asunnosta ja porraskäytäväkin oli tyhjä. Naapurin mummolla on tapana poimia kaikki ylimääräinen käytävästä, luulin etten itse joutuisi ikinä hakemaan sieltä mitään… Pitää odottaa nyt hetki, ettei se ole niin äkäinen”, Kalle piti selonteon yrittäen pitää katseensa Jonnan silmissä tai jossain seinässä hänen takanaan. Jonnan oli pakko naurahtaa.

”Ei se mitään. Mutta mulla on hirveä nälkä, olisiko aamupala liikaa pyydetty?” Jonna kysyi vilkaisten muropakettia takanaan merkitsevästi. Kalle kiirehti palvelemaan kuin mikäkin innokas koira. Jonnan oli pakko hymyillä vielä lisää. Vaikutti sentään mukavalta tyypiltä. Jos se oli ollut mitään samanlaista eilen, ei Jonna lainkaan ihmetellyt miksi oli lähtenyt mukaan.

ba5snapshot9af00d8afaf3.jpg

”Se oli siis sun eka kerta?” Kalle aloitti saatuaan kipon itselleenkin. Jonna nyökkäsi vaiteliaana. ”Enkä muista siitä mitään.” Jonna tunsi taas sen saman häpeän ja surkeuden. Mutta Kalle ei sanonut mitään ja kun Jonna vilkaisi miestä, oli tämä mennyt yhtäkkiä vakavaksi. Ei siis koko ajan sellainen hupsu toheltaja.

”Tää oli eka kerta kun kokeilin jotain tällaista ja heti menee pieleen.” Kalle sanoi hiljaa. Jonna epäili, puhuiko mies ennemmin vain itsekseen. Mutta sen verran Jonna oli kuullut niitä juttuja Turmalta ja tämän kaveripiiriltä, etenkin niiltä vanhemmilta, että yhden yön jutuissa oli vain kyse siitä. Yksi yö. Ei välttämättä edes nimiä vaihdettu. Ei suinkaan aleta tarjoamaan aamupalaa, se on kuulemma etiketin vastaista ja noloa… Mutta Jonna ei pistänyt pahakseen. Ainakin hän lähtisi sellaisen miehen matkaan uudestaan, joka on kohdellut vielä aamullakin hyvin.

Hui mikä ajatus. Ei nyt sentään. Jonna epäili, että tämän jälkeen eläisi aika pitkään omillaan ennen uutta kokemusta. Sitten vasta, kun olisi siihen todella valmis ja ilman viinaa. Tämä oli parempi nyt vain unohtaa.

eaesnapshot9af00d8afaf3.jpg

”Ei se mitään. Jos sopii, me voidaan unohtaa tää ja aloittaa puhtaalta pöydältä”, Jonna ehdottikin toiveikkaana. Kalle vastasi kiitollisella hymyllä. Sen jälkeen syötiin hetki hiljaisuuden vallitessa, kuin molemmat todella työskentelisivät unohtaakseen.

858snapshot9af00d8abaf3.jpg

”Asutko sä täällä yksin?” Jonna aloitti sitten keskustelun, puhtaalta pöydältä. Kalle nyökkäsi ja tarttui innokkaana aiheeseen. ”Jep. Vähän ehkä turhan tilava kun ottaa huomioon senkin, että oon paljon poissa. Työ ja opiskelu vie aikaa.” Kalle ei sanonut mitään alasta, joten Jonna ei lähtenyt sitä myöskään urkkimaan.

Mutta kaikesta tapahtuneesta huolimatta se osa Jonnassa, joka janosi vapautta ja itsenäisyyttä, nosti päätään. Jonna kokosi nopeasti päässään totuuden rippeistä yhtenäisen tarinan, hieman soveltaen.

cb8snapshot9af00d8a1af3.jpg

”Mä oon päättänyt lähteä opiskelemaan juuri jonnekin kauas kotoa. Nyt mä muistan, että tää Creek on paikka johon yks mun kavereista on tulossa. Se tarjos jo asuinpaikkaa kämpästään, kun päättikin muuttaa poikaystävänsä kanssa yhteen. Mulla on paperit jo vetämässä tänne, joten nyt tarvitsisin vain paikan jossa voisin asua ainakin hetken. Löydän kyllä työtä, en olisi taakaksi.” Luoja, noinkohan se vain käy! Jonna risti kupista vapaan kätensä sormet pöydän alla. Kalle näytti ensin kummastuneelta, mutta sitten miehen ilme kirkastui.

3bcsnapshot9af00d8a5af3.jpg

”Miksi ei! Tai siis, kyllä tänne mahtuu ja kaveri olisi mukavaa vaihtelua. Mutta, tuota… Olet varmaan nuorempi kuin minä. Käykö tämä perheellesi?” Kalle jatkoi ensin innostuttuaan vakavammalla äänensävyllä. Jonna vain huitaisi kädellään. ”Olen aikuinen, saan tehdä mitä haluan.” Siinä ainoa todellinen valhe tälle päivälle. Innostunut ilme palasi taas Kallen kasvoille. ”Tarvitsen vähän kamoja kotoa, jos saisin kyydin jostain. Sitten voisin tulla tänne vaikka heti.”


Oli totta, että lukiota oli vielä jäljellä. Mutta enää tarvitsisi kirjoittaa yksi pakollinen aine ja Jonna olisi vapaa siitäkin. Kyllä hän yhdeksi päiväksi keväällä voisi kotiin palata sen tekemään, kaikki alkoi loksahtaa paikoilleen. Tämä onnistuisi! Kallen hymy tarttui Jonnaankin.

Mutta ai niin. ”Onko täällä apteekkia lähellä jossain?” Kalle nosti kummastuneena kulmaansa. ”Parin korttelin päässä, miten niin?” ”Jälkiehkäisy pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti.” Kalle painoi katseensa ja mutisi jotain myöntävää. Jonna hymyili vinosti. Suloinen.

f0asnapshot9af00d8a5af0.jpg

Kotiväen suostuttelussa puhelimessa meni koko ilta. Mutta Jonna saisi tulla järjestämään asiansa ilman että häntä sitten kahlittaisiin kotiin. Hieman yllättäen joo, mutta tämä oli tarpeellista. Pakko repäistä, pikkuhiljaa irtautuminen ei ollut onnistunut.

”Ja nyt se apteekki.” Jonna epäili, olivatko he käyttäneet mitään ehkäisyä. Parempi ottaa varman päälle. Se vain huoletti, että jos hän kerran pystyi parantumaan, niin olisiko jälkiehkäisypillereillä mitään tappavaa vaikutusta. Mahdollinen solumöykky hänen sisällään - Jonna vilkaisi kelloa - jakautuisi pian ensimmäisen kerran. Kerran joka 20. tunti, biologian neljäs kurssi. Ajatus oli jotenkin kaukainen. Mahdollinen uusi elämä hänen sisällään. Suojaisiko Jonnan perimä sitäkin? Kuitenkin niin etäinen ajatus, että Jonna yritti vain unohtaa sen.

***

6b7snapshotf5920af09af3.jpg
Oli jo arki kun Jonna sai vihdoin jonkun Kallen kaverin kyytimieheksi. Vanhemmille hän selitti, että auto oli hajonnut ja omistajansa kanssa keskustassa korjaamolla. Jonna ei ollut koskaan valehdellut, joten nytkään ei kyselty puuttuvasta kuskista – Jonnan ”ystävästä” – mitään.

Kaikki tuntui kotona vieraalta. Jonna kävi vain nopeasti sisällä keräämässä kamppeensa. Elias oli jäänyt töistä hyvästelläkseen, Markus ei ollut vaivautunut samaan ja Sera nukkui. Vanhemmat olivat kuitenkin tulleet ulos, Jonna tunsi polttavat katseet selässään. Tyttö itse keskittyi katsomaan koulubussia, jonka kyytiin ei tällä kertaa noussutkaan. Tuntui haikealta, ei enää yhtään lapselta. Ja haikeuden alla kuplivan pelon ja epävarmuuden Jonna yritti vain haudata. Ei kai neitsyyden puuttuminen voinut olla mitenkään näkyvää?

590snapshotf5920af05af3.jpg

”Älä pelkää, Jonna. Ne tietävät että olet lähdössä ja ovat tulleet hyvästelemään”, Jonna kuuli lempeän äänen, äitinsä. Ei Jonna pelännytkään, ainakaan susia.

df0snapshotf5920af07af3.jpg

”Tiedän”, Jonna huokaisi ja kumartui joukon rohkeimman puoleen. Jos vanhemmat olisivat tietäneet, että hänellä oli Kallen ostamat korvakorut niiden tilalle, jotka baari-illan jälkeen katosivat. Tai että hän saattoi odottaa miehen lasta, vielä ei voinut varmistua mitenkään.

7acsnapshotf5920af07af3.jpg

Niin hirveästi salattavaa.

140snapshotf5920af09af3.jpg

Sitten rauhallinen ulkokuori murtui, kun äiti tuli halaamaan. ”Mä olen pahoillani, että olin niin töykeä viikonloppuna. Mä tiedän että hyvää vain te tarkotatte”, Jonna niiskutti vasten tuttua olkaa. Saaga silitteli tyttärensä pitkiä hiuksia lempeä, ymmärtäväinen hymy kasvoillaan. Äidin hymy, äidin kosketus. Jonna herkistyi lisää ja alkoi melkein itkeä. ”Ei se mitään. Ehkä näin on parempikin, tätähän sinä halusit ja on ihan luonnollista pelätä. Mutta tiedäthän, sinulla on täällä aina koti.” Saaga viittoi Samulia lähemmäs. Miehelle tämä oli paljon vaikeampaa, Jonna oli hänelle niin tärkeä, koko elämä. Ja nyt jättämässä hänet.

71bsnapshotf5920af03af3.jpg

Saaga hymyili ylpeänä, kun näki kuinka Samulikin kuitenkin rohkeasti meni ja halasi ja hyvästeli kunnolla. ”Onnea. Muista soitella kuulumisia.” Jonnan ilme kirkasti kertaheitolla. Hänestä tuntui yllättävän hyvältä tietää, että molemmat hänen vanhemmistaan hyväksyivät tämän päätöksen.

snapshot_f5920af0_faf3ee2c.jpg
Uusi lehti kääntyi monien elämässä esiin sinä päivänä.


***

snapshotf5920af0daf3.jpg

Elämä vakiintui taas uusille raiteilleen. Elämä Jalavien talossa oli nyt rauhallisempaa, kun ei ollut vangittua levotonta henkeä synkistämässä ilmapiiriä. Kaipaus säilyi, mutta kun Jonna soitti melkein joka ilta kuulostaen iloiselta, oli vaikea olla surullinen. Etenkin, kun oli jotain iloista odotettavaa lähelläkin.

”Mennänpäs katsomaan, mitä Markus ja isi ovat saaneet aikaan.” Sera kuiskasi vatsalleen. Keittiöstä kuului taas poikien kinastelua siihen malliin, että tarvittaisiin pian tyttö, ja kauden uutuus vatsa, väliin. Väsytti edelleen armottomasti, mutta sentään pahoinvointi oli suunnilleen ohi. Väsymys eniten ja muuta pientä lisäksi, mutta pieni hinta uudelle elämälle. Oli ihanaa, kun se näkyi muillekin ja kasvoi.

snapshotf5920af01af3.jpg

”Laitan sullekin muroja kun nyt kerran otin kaikille esille. Ei saa olla liian nirso”, Elias sanoi lopulliseen äänen sävyyn.

”No ehkä sun ei edes tarvitse palvella noin! Otan aamupalaksi mitä haluan.” Sera kikatti. Ihanan tuttua ja lapsellista.

snapshotf5920af07af3.jpg

”Etkö nyt annakaan mulle kulhoa?” ”Etkö itse juuri sanonut ettet-”

”Pojaat…”

1c3snapshotf5920af0daf3.jpg

”Huomenta Sera!” Tuli kuin yhdestä suusta. Seran hymy leveni.

snapshotf5920af05af3.jpg

”Älä ahmi noin, tukehdut vielä”, Elias kiirehti sanomaan kun Sera riensi ruokakulhollisen ääreen. Niin, hänelle ei merkinnyt mitä se oli, kunhan vain ruokaa.

”Etkö juuri vähän aikaa sitten kehottanut Seraa syömään tarpeeksi?”

1b2snapshotf5920af05af3.jpg

Taas Markus ja Elias alkoivat keljuilemaan toisilleen. Seralla oli kuitenkin liian kiire syödä. Pojat viihdyttivät toisiaan sen lyhyen ajan mikä meni murokulhon tyhjentämiseen. Tosin hän tarvitsisi vielä ainakin toisen.

61csnapshotf5920af07af3.jpg

”Elias kuule…” Molemmat päät kääntyivät. ”Mulla on vielä nälkä, voitko laittaa…” Elias siirsi oman, hädin tuskin maistetun kulhonsa kohti Seraa. ”Älä huoli, en ole mitenkään sairas. Päinvastoin, mulla taitaa olla desinfioiva vaikutus.” Markus hymähti. ”Saisit olla sitten useammin paikalla kylpyhuoneita siivotessa.” Kommentti jäi kuulematta. Taas Sera ja Elias olivat siirtyneet sinne omaan maailmaansa.

f5esnapshotf5920af05af3.jpg

Markuksen suupieltä nyki. Tämä tuntui oikealta. Hän jatkoi murojen syömistä kun pari jatkoi toistensa katselemista.

snapshotf5920af09af3.jpg

Saaga jatkoi kovan työtahtinsa ylläpitämistä.

deesnapshotf5920af0daf3.jpg
Ja Samuli yritti sopeutua kehossaan tapahtuviin muutoksin. Melkein kuin olisi ollut taas murrosikäinen, vain takautuvasti. Kaikki heikkeni ja katosi. Nytkin hän joutui kaivamaan lasit esiin lukemista varten.

df9snapshotf5920af07af3.jpg793snapshotf5920af07af3.jpg

Jonnaa oli edelleen, koko ajan ikävä. Mutta kai tyttö oli nyt onnellisempi. ”Silti, olisin milloin tahansa nähnyt mieluummin Markuksen lähtevän Jonna sijaan. Mitäköhän se oikeasti vielä tekee täällä… Näyttelee ahkeraa ja tarpeellista. Mutta jotakin väärää tässä on.” Samuli oli vain yksin toiveidensa kanssa.

deesnapshotf5920af01af3.jpg

Markus pysähtyi nojaamaan moppiin. Useimmiten Jonna oli ollut häntä auttamassa isompien siivousprojektien kanssa. Toinen pari olivat Saaga ja Samuli. Mutta nyt Jonna ei ollut enää täällä. Ja jotenkin ylitunteellisella tavalla Markusta harmitti se, ettei hän ollut saanut hyvästellä tyttöä kunnolla. ”Kai sitä kiintyy kaikkiin ajan kanssa.”

Hän kaipasi erityisesti Jonnan naurua ja kekseliäitä kommentteja. Oma piristyksensä päivään. Ja lisäksi Markus ei voinut olla koko ajan huolehtimatta, yksi läheinen jota hänen oli nyt mahdoton suojella. Itsekästä ajatella niin, mutta niin mies tunsi. Mitenköhän Jonnalla edes meni? Sillä... suloisella tytöllä. Täällä oli kaikki kohdallaan.


***

46dsnapshot9af00d8adaf3.jpg
”Iltaa!” Kalle tervehti tullessaan ovesta. Jonna heitti pikaisen hymyn olkansa yli. ”Mä saan tän ihan just valmiiks, vaikka lupasinkin että kaikki olisi valmista kun sä tulisit kun kerran se mun vuoro on…” Kalle rykäisi hiljaa, kiusaantuneena. ”Tota mä tulin etuajassa, ei sillä mikään kiire ole. Laita rauhassa.” Mutta Kalle oli tullut tarkoituksella etuajassa. Nyt hän voisi kysyä jotain ilman, että Jonna voisi paeta jonnekin.

Jonna tunsi, kuinka Kalle muuttui epävarmaksi ja kiusaantuneeksi. No niin, tätä hän oli jo odottanutkin. Kalle ei ollut suinkaan tyhmä, vähän vain arka ja pihalla elämästä silloin tällöin. Hautautui oppikirjoihinsa ja töihin kirjakaupassa. Jotakin sellaista Kalle taisi opiskella, ei Jonna oikein ymmärtänyt.

”Tuota, siitä on nyt muutama viikko kun ensimmäisen kerran tulit tänne.” Niinpä niin. Kalle viittasi siihen yöhön kun he olivat yhdessä ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran. Harrastaneet seksiä. Jonnan teki mieli irvistää kieli ulkona. Miten hänkin oli vajonnut vain tavallisen ihmisen tasolle, himojensa vangiksi, jos vain hetkeksi. Täytyi olla vahvempi. Nyt he olivat enää hädin tuskin ystäviä, vain kämpän vuokranjakajia. Enemmän yksin kuin yhtä aikaa paikalla.


”Ethän sä ole raskaana?”

1f4snapshot9af00d8a5af3.jpg

Jonna leikkasi sormeensa. Okei, se tuli vähän yllättäen. Jonna oli jo odottanut, että Kalle olisi häpeissään vain takellellut jotain. Mutta tämän mies sanoikin pelottavalla uhkalla ja varmuudella. Jonna kiirehti nyt imemään veren pois. Se oli aavistuksen tavallista kirkkaamman punaista, nopeasti vilkaistuna ei näyttänyt eroavan tavallisesta. Mutta Jonna ei ottanut riskiä. Eliaksen tavoin kaikki koulun terveystarkastukset ohitettu.

707snapshot9af00d8a1af3.jpg

”No en tietenkään, kyllä mä nyt sen verran osaan huolehtia. Ja eihän sitä edes pitänyt tapahtua, niinhän?” Kalle hymyili taas omana kepeänä itsenään. ”Ei tietenkään. Spagettia? Mun lempparia.” Kalle tuli lähelle ja jäi hetkeksi siihen seisomaan. Jonna mietti jo, tekisikö Kalle jotain tuttavallisempaa. Koskettaisi jotenkin, sanoisi jotain. Mutta ei. He tuntuivat aina olevan näin etäisiä.

 c57snapshot9af00d8a1af3.jpg
Jonnan olisi pitänyt olla onnellinen elämäänsä, tämä oli juuri sitä mistä hän oli haaveillut: Sai itse ansaita oman elantonsa, niin vähän kuin sitä saikin kaupan kassalla, ja käydä itse kaupassa, valita mitä itse laittaisi ruoaksi tai siis ainakin silloin kun he eivät syöneet yhdessä, Kallella oli paljon allergioita, laskea itse oma taloutensa tai ainakin puolikas siitä… Ja talo tuntui melkein omalta, niin usein hän oli siellä yksin. Mutta jotain tästä puuttui. Jonna oli melko yksin, kaikki vanhat kaveritkin olivat jääneet kotiin vaikka hän oli vanhemmille muuta kertonut. Kai siihenkin tottuisi, hän vain oli asunut niin tupaten täydessä kodissa pitkään.

a7csnapshot9af00d8afaf3.jpg

Ajatuksissaan Jonna jatkoi vielä liedelle. Kalle oli kyllä ihan mukava, mutta jotenkin outo. Todella käytti paljon aikaa opiskeluun, oli harvoin kavereiden kanssa vaikka Jonna oli luvannut pysytellä pois asunnosta aina kun Kalle sitä vain tarvitsisi. Ei ollut myöskään mitään muihin tyttöihin liittyvää, Jonna oli melkein odottanut jotain ilmaantuvan niinä muutamana viikkona kun hän oli täällä ollut. Kai Kalle vain oli sellainen yksineläjä, ei aikaa muuhun. Sitä Jonna ei ymmärtänyt.

Sillä Jonnalla oli toki haaveita perheestäkin, mutta ensin täytyisi opiskella ja tavata se oikea. Jonna kikatti hiljaa. Vieläkin hän ajatteli noin. Se oikea. Ehkä hän joskus sellaisen löytäisi.

Mutta ajankohtaisin huoli oli yrittää löytää raskaustesti, joka ei menisi hänen käytössään sekaisin. Varmaan mahdoton tehtävä, täkäläisiä ei ollut suunniteltu puoli-ihmisille. Mutta ei ollut mitään oireita - väsymystä, vatsakipua, huonoa oloa, kuuma; niitähän Sera oli valittanut- ja kuukautisetkin jatkuivat, ei pitäisi olla mitään hätää? Toisaalta, ikinä ei voinut olla varma. Jonna ei uskaltanut kysyä mitään siihen liittyvää äidiltään. Hetkinen, eikö sillä lajilla, jota Jonnakin puoliksi oli, kaiken pitänytkin jatkua ensin normaalisti? Ainakin sen verran äiti oli kertonut. Voih. Mutta tämä mahdollinen raskaus ei näkyisi vielä pitkään aikaan. Oli siis aikaa miettiä.

29csnapshot9af00d8a9af3.jpg

Kalle katseli kauempaa ja ihmetteli hetken kun Jonna kikatti ääneen ja vakavoitui sitten saman tien. Outo tyttö. Monta kertaa mies oli miettinyt, miksi oli ottanut tämän luokseen. Toisaalta, ei Jonnasta haittaa ollut, päinvastoin. Monta kertaa oli ruokakin valmiina kun Kalle olisi ollut liian väsynyt. Mutta Jonna muistutti miestä koko ajan virheestä, jota ei noin vain luulisi voivan antaa anteeksi. Jonna kuitenkin näytti olevan aivan kunnossa. Ehkä kaikki kääntyisi vielä hyväksi.

Ja ehkä hän vihdoin oppisi rakastamaan edes jota kuta. Hän ei ollut ikinä tuntenut ketään kohtaa todella mitään, harvoin edes viinan avulla. Jos kerran silloin yhtenä iltana Jonna oli jotenkin houkutellut häntä, eikö sen saman pitäisi voida toistua myös selvin päin ajan kanssa? Täytyi vain odottaa. Hän halusi tuntea olevansa normaali kuten muutkin. Onko liikaa pyydetty?

 

 

********

 

 

No niin, vähän tavallisemman pituinen osa. Tällaisiksi nämä varmaan taas vakiintuvat. Pidittekö? Toivottavasti, kommentoikaa. Mokakuvia tuli taas kohtuullinen määrä, joten tässä ne ovat. Paljon kummallisuuksia...

snapshot3ae3025d3aec.jpgb5esnapshot3ae3025d3aec.jpg 

Lol outo bugi tätä ei ole tapahtunut vähään aikaan… Ai miksi tällaisella tontilla? No täytyihän valita Jonnalle se mies tarkkaan kaikilla saatavilla olevista naapurustosta :D Siis en ole tehnyt Kallea. Luoja, en olisi antanut miehelle tuollaista nimeä…

snapshot3ae3025d5aec.jpg
Aws, laitat vapaan tahdon päälle ja odotat muutamia simtunteja niin tienlaitaan kertyy tällainen jono :3 Oikeita pilvissä kulkijoita… Perhosten kiduttajia :/

snapshot3ae3025dbaee.jpg
Toi… Toi käsiliike on epäilyttävä. Sitä kesti sekunnin murto-osan, sellainen onnekas pysäytyskuva taas vain…

snapshot000000277aee.jpgsnapshot00000027baee.jpg
…Selevä. Kyllähän naapuruston maastoa voi muokata. Siinä vain… Saattaa käydä näin.

snapshot_9af00d8a_5af00d91.jpg
Daaaw, on ne aika kiva pari ^^ Mutta muahhaah on minulla suunnitelmia… Ei pelkkää happy happy joy joyta enää pian.

snapshotf5920af09af1.jpg
…Jokainen raskaana oleva simini on ainakin kerran löytynyt näin koisimista, koko pelihistoriani aikana. Sera ei ollut poikkeus, oli jäänyt kukka sängyn eteen tukkeeksi…

3bsnapshotf5920af01af1.jpg986snapshotf5920af07af1.jpgcaesnapshotf5920af03af1.jpg

…Yritä nyt tuon läpi mennä taas nukkumaan. Onneksi Samuli selvisi kunnialla tehtävästä. Alkaa kyllä tuntua, että noita kissoja on ihan liikaa…

snapshotf5920af03af3.jpg
Awws Markus luennoimassa Seralle pesukoneen rikkomisesta… Perus sims arkea. Vai pitäisikö tuo kaikki kirjoittaa yhteen? XP Perus kirjoittajan arkea. Uusia sanoja on kiva keksiä.

928snapshotf5920af09af3.jpg
… Niin sinun piti sitä lattiaa pyyhkiä, ei kattoa XD Mahdoton yhtälö yrittää yhtä aikaa pidellä nenää ja käytellä moppia…

d34snapshotf5920af0daf3.jpg
Go Pinni! …Tai jotain. Jonnan vikat läksyt silpuksi…

snapshotf5920af0baf0.jpg

Random.

 ^^ Kreeta kutsuu!