c8ealoitus.jpg

Taas venyi yli kuukausi edellisestä osasta. Ei ole mikään ihme, jos vain miettiikin sitä työmäärää mikä lukiossa (ja harrastuksissa) on päällä. Meillä ei tunneta termiä "ei läksyjä loman/viikonlopun kunniaksi" ja heti kun selviää edellisistä, isketään vielä lisää esseitä ja viikkotehtäviä taakkaan mukaan! Uuh, lieväsit poikkipuhki...Ja tällaista varsinkin kun lähestyy taas koeviikko. Ja ai niin, sattui vielä olemaan kuuden viikon työpäivä. Lauantainakin kahdeksasta kolmeen, suoranaista kidutusta! No, se siitä. Osat tulevat kun tulevat... Pitemmittä puheitta.

snapshotf5920af0983a.jpg

Hän tiesi aiheuttaneensa sen. Siitä ei ollut epäilystäkään. Mutta se, mitä hän tunsi teoistaan, olikin eri asia. Saagan tunteet ailahtelivat puolelta toiselle kuin heinä syysmyrskyn tuulessa. Välillä hän tunsi julmaa riemua ja tyydytystä teostaan. Tähän ihmiskunnan toiminta olisi ennen pitkään kuitenkin johtanut, ei sitä olisi voinut estää. Saaga vain nopeutti sitä. Ja jos vain kaikki muutkin olisivat alkaneet ajatella tarkemmin, olisivat he huomanneet, että maailmassa oli niin paljon pahaa ja vääryyttä, ettei se ansainnutkaan pysyä sellaisena. Ihminen on ainoa joka pystyy ja on oppinut inhoamaan omaa lajiaan kokonaisuudessaan. Saaga inhosi myös ihmisiä. Tämä puhdistaisi kaiken ja aloittaisi jonkin uuden ja paremman. Siten ajatellessaan Saaga oli välinpitämätön ja kylmä, yksin ja eristäytynyt.snapshotf5920af0183a.jpg

Mutta toisaalta Saaga myös katui ja pelkäsi sitä, mikä nyt oli tapahtumassa. Varsinkin huomattuaan, ettei pystynyt pysäyttämään sitä mitenkään. Radio ei ollut enää pariin päivään vastaanottanut signaalia. Samoin oli lämmitys lakannut ja se oli ilmeisesti huono asia, sillä lämpömittari näytti alhaisempaa lukemaa kuin koskaan ennen. Mutta Saaga ei tuntenut kylmyyttä, vaikka yrittikin pakottaa itseään. Hänen olisi jotenkin kannettava vastuu muiden kärsimyksestä, hän kun oli aiheuttanut sen.

Saaga oli tosissaan huolissaan niistä vähäisistä läheisistään jotka hänellä oli. Samulia Saaga ei pystynyt ajattelemaan, hänet hän oli tietoisesti vain unohtanut ja jättänyt kaiken ulkopuolelle. Vähän Saaga oli kuitenkin päätellyt. Ehkä Samuli ei ollut suoranaisesti saanut Saagaa tekemään sitä, vain auttanut siinä. Saaga olisi tehnyt sen ennemmin tai myöhemmin, nyt vain miettimättä ja suunnittelematta kuten hänen olisi ilmeisesti pitänyt. Nyt maailma teki kuolemaa peittyessään lumen ja jään alle.

snapshotf5920af0f83a.jpg

Mutta hänen perheensä näytti pärjäävään, vaikka molemmat isä ja äiti näyttivät vanhemmilta kuin koskaan. He yrittivät pysyä rohkeina. Ja velikin. Heissä oli uskomattoman paljon voimaa, jotain sellaista jota Saaga ei voinut edes kuvitella löytyvän itsestään. Ihmiset. He olivat kuitenkin niin erilaisia. Hyviä. Siihen Saaga ei enää pystynyt. Kun Saaga tunsi näin, hän oli niin kamalan yksinäinen ja pahoillaan. Mutta ei itsensä rankaiseminen enää mitään auttanut. Tehty mikä tehty, nyt nuoren tytön täytyi vain elää sen kanssa edes kunnolla ymmärtämättä mitä, miten ja miksi oli saanut sen aikaan. Mutta Saaga ei kestänyt ajatella sitä. Hän ei kestänyt enää surua ja epävarmuutta. Hän halusi jotain muuta senkin uhalla, että tuhoaisi lopullisesti itsensä. Saaga alkoi yhtäkkiä hymyillä itsekseen ja laskea lumihiutaleita.b54snapshotf5920af0f83a.jpg

Saaga ei ollut ikinä nähnyt niin paljon lunta. Hän tunsi nyt riemua. Kuin pienen lapsen leikkimielistä riemua ja ihmetystä ilman pelkoa siitä lumimassasta, joka kohosi päivä päivältä korkeammaksi muuriksi ympäröiden pienen talon ja kaiken muunkin. Saaga huokaisi ihastuksesta jälleen kerran. Se oli niin kaunista. Silloin hän ei antanut pelon tai epävarmuuden vallata itseään. Hän nautti talven ihmemaisemasta. Hänen ei tarvinnut pelätä sitä. Se oli hänen ystävänsä, kukaan muu ei ymmärtänyt sitä. Kaikki vain riehuivat ja pelkäsivät turhaan.

Saaga odotti sitä päivää, jolloin lumi peittäisi ulko-oven. Saaga oli luvannut itselleen, että laskisi sitten pyllymäkeä katolta suoraan hankeen. Siitä tulisi ihanaa! Lumi näytti niin pehmeältä ja turvalliselta. Saaga olisi halunnut vain heittäytyä ja kaivautua sen syvyyksiin tulematta enää pois. Saaga hymyili ja hymisi itsekseen heiluen puolelta toiselle. Hyvä ettei alkanut laulaa ääneen riemuaan julki. Etäisesti jossain sisällään Saaga tiesi, että haluaisi todennäköisesti taas tappaa itsensä syyllisyydessään siitä ilosta mitä nyt tunsi muiden kustannuksella. Saaga oli hajoamassa. Pieni Saaga. Iso Saaga. Kaikkien vihaama Saaga. Saaga joka ei kuulunut sinne. Saaga joka oli ikuisen talven tuoja. Saaga joka oli kuoleman valkea enkeli.

snapshotf5920af0583a.jpgsnapshotf5920af0d83a.jpg

"Saaga, mitä sä teet? Äiti ja isä on taas ihan kipeenä huolesta kun sä vaan oot täällä melkein päiväkaupalla syömättä mitään ja tolleen pukeutuneena. Tulisit nyt alakertaan niin ne rauhoittuis." Niko oli seissyt pitkään paikallaan epäillen, pitäisikö kummallisesti itsekseen naurava Saaga vain kuitenkin jättää sinne. Mutta hän sääli siskoaan ja pelkäsi tämän puolesta. Niko ei ollut vielä kunnolla myöntänyt itselleen tosissaan epäilevänsä, että omituiseksi mennyt Saaga olisi ollut kaiken takana. Niko hätkähti kun Saaga nousi seisomaan.

60bsnapshotf5920af0583a.jpg

Saaga selvitti kurkkuaan. Milloin hän oli viimeksi puhunut ääneen? Saagan ympärillä tuntui kieppuvan kummallinen sumu, joka eristi hänet kaikesta muusta. Hänellä meni hetki aikaa tunnistaa puhuttelijansa. Saaga oli hajoamassa ja katoamassa. "Niko...Veli...Sano niille, et mä oon ihan kunnossa. Niin kuin ennenkin." Niko pudisti päätään ja jatkoi nopeasti määrätietoisella äänellä ilmeisen etukäteen opetelluin sanoin: "Mä en tiedä miltä susta tuntuu, mutta ajattele muitakin. Olit sä sitten jotenkin mukana tässä tai et, me ei jätetä sua. Äläkä sä jätä meitä." Saaga nauroi kolkosti ja vieraalla äänellä. Sitten hän sanoi hiljaa ja katkeran kuuloisena olkansa yli: "Älä valehtele."

3c6snapshotf5920af0d83a.jpg

"Te vai välitätte musta? Vaikka säkin tiedät, että mä aiheutin tän. Ihmisii kuolee mun takia. Välitätkö sä enemmän musta, kummajaisesta, kuin omistas? Your own kind? Ihmiskunnasta?" Niko pyöräytti silmiään ja huokaisi. "Sä et oo oma ittes. Mä en oo kuullu Saagan sanovan noin. Ja Saaga ei oo tehny mitään väärää."snapshotf5920af0783a.jpg

Olohuoneessa vallitsi painostava hiljaisuus. Rami hieroi käsiään yhteen. Kun hän oli vihdoin hyväksynyt sen tosiasian, että käsissä oli ehkä heidän sellaisenaan tuntemansa maailman viimeiset vaiheet, hän oli muuttunut. Ei tällaista pitänyt tapahtua kuin elokuvissa ja kirjoissa sekä luonnontieteilijöiden kauhuskenaarioissa. Ei ainakaan vielä ja ihan yhtäkkiä. Mutta ehkä kaikki olikin unta? Nämä tekosyyt Rami oli joutunut pian hylkäämään. Hänen kuului nyt suojella perhettään parhaansa mukaan ja viimeiseen asti. Mikään ei ollut valmistanut miestä siihen, mutta jotenkin hän vain löysi aivan uusia puolia itsestään. "Niko on ollut aika pitkään ylhäällä. Mitähän siellä tapahtuu? Pitäisikö mennä avuksi? Saaga on ollut aika kummallinen viime aikoina. Ehkä hän jo aavistaa, miten kaikki tulee päättymään..."fc8snapshotf5920af0783a.jpg

Terhi keskeytti Ramin ääneen ajattelun. "Yritä ymmärtää. Saaga on kokenut niin kovia viime aikoina, tyttö parka. Ensin hänellä meni sen Samulin kanssa välit poikki ja sitten luonto kääntyy ihmiskuntaa vastaan, mikä ei ollut kyllä aivan ihme. Ja kyllä me pärjäämme vielä vaikka kuinka pitkään! On onni että asumme täällä, olemme aina varautuneet pitkään talvikauteen. Ei tämä ole ensimmäinen, nyt vain vähän...maailmanlaajuisempi." Terhi oli hämmästyttävän positiivinen ja toiveikas. Rami saattoi kuitenkin muista eroten aavistaa, että se oli vain Terhin ulkokuori. Sisäisesti hän itki ja oli murtumaisillaan. Hän oli tuntenut naisen liian pitkään ja tarpeeksi hyvin.

Rami ja Terhi hiljentyivät kuuntelemaan, kun heidän yläpuoleltaan kantautuvat äänet kävivät kovemmiksi ja vihamielisiksi.snapshotf5920af0383a.jpg

"Mä oon tehny kaiken väärin siitä lähtien ku jouduin tänne! Kyllä säkin muistat ja tiedät, että mä en oo aina näyttäny tältä...aaveelta. Ja nyt mä pisteeksi iin päälle oon syy kaiken tuhoon. Teiän ois pitäny vaa heittää mut sinne kaivoon niin mä oisin ja tekin oisitte säästyny paljolta vaivalta." Niko risti kätensä ja pudisti päätään muka levollisen näköisenä. Antaa tytön räyhätä yksin. Oikeasti Niko oli järkyttynyt. Noinko Saaga oli ajatellut koko ajan? 7easnapshotf5920af0983a.jpg

"Kato ympärilles. Ilman mua kaikki ois ihan ok. Nyt me uhataan hautautua lumeen ja jäätyä kuoliaaks mun takia. Tai siis te meinaatte. Eihän tää muhun vaikuta ei, mä oon se erilainen haamutyttö jota kukaan ei uskalla lähestyä. Ties vaikka niiden luonnottoman sinisten silmien katse vois tappaa. Menkööt sinne mistä tuli. Lennä pois kummajainen. Ei me sua kaivata, kaikki on paremmin ilman sua."7desnapshotf5920af0583a.jpg

Silloin Niko ei enää jaksanut vain kuunnella. Terhi ja Rami kuuntelivat järkyttyneinä alas asti kantautuvia sanoja. "Nyt Saaga lopetat tollasen itsesäälissä rypemisen! Ehkä asiat oiskin paremmin jos sua ei olis tai sä oisit alusta asti ollut vain tavallinen terve ihminen. Mut ei, sä oot erilainen ja kaikki tietää sen. Me ei myöskään voida tehdä sille mitään, sä nyt vaan oot tollanen ja sun ois pitäny oppia sietämään itseäs jo aikaa sitte. Mä en voi tietää mitä sun päässä liikkuu, mutta kun puhut tolleen satutat vaan itteäs ja kaikkia muita, ei se ketään hyödytä. Sun pitäs oikeesti ajatella vähän muitakin, ainakin sun perhe pitää susta sellasena kun sä olet ja niin pitäs sun itsesikin." Saaga ei edes hätkähtänyt vaikka Niko suuttui hänelle tosissaan. Saaga vain nauroi hetken ja antoi katseensa kiertää ympäri huonetta pyöräyttäessään päätään. "Sä myönsit sen. Mä oon friikki. Ja kaikki ajattelee niin, mä tiedän sen. Mä en kuulu tänne. Mä oon liian erilainen ja aiheutan vaan vahinkoa kaikille. Jos mä nyt vaan juoksisin tosta ovesta enkä tulis takas niin ei mua kaivattas."

938snapshotf5920af0983a.jpg

Niko tuhahti turhautuneena ja mumisi itsekseen jotain hetken. "Okei Saaga, mä en voi pakottaa sua tulemaan alas tai pysymään sisällä. Mut olit sä ite mitä mieltä tahansa niin taatusti sua kaivattas. Ei sillä oo välii minkälainen sä oot, oothan sä jo monta vuotta ollu osa tätä perhettä. Eikö se merkitse sulle mitään? Ootko sä niin itsekäs ettet huomaa muita ympärilläs? Välität vaan itsestäs ja käsittämättömistä tunteistas. Itsevaltias Saaga, millään muulla ei ole merkitystä."9dasnapshotf5920af0183a.jpg

Saaga huudahti ensin yllättyneenä ennen kuin vastasi vihaisena: "Siitä tässä just on kyse! Mä oon niin itsekäs paska joka ei tule kenenkään kanssa toimeen, että ilman mua kaikki ois paremmin. Mun itsekeskeisyyden ja niiden 'käsittämättömien tunteiden' takia mä aiheutin tän lumimyrskyn! Mä oon vaarallinen. Mä en pystyny estämään sitä. Mä en käsitä itseäni. Jos mä en edes itse tiedä mikä mä olen, niin miten muutkaan vois luottaa muhun? Te ootte vaan teeskennelly koko ajan välittävää. Ootte yrittäneet löytää musta sen Saagan jolla oli suklaan väriset hiukset ja tummat silmät. Mutta sitä ei enää ole, on vaan friikki Saaga joka ei enää tarvitse teidän valehdeltuja sanoja ja tunteita. Ei ois ikinä tarvinnu tai ansainnu. Etenkin kun mä vaan muutun koko ajan." Niko keskeytti Saagan ennen kuin tämä aikoi ilmiselvästi jatkaa: "Sä puhut ihan päättömiä. Ehkä sä ootkin sekoamassa, mutta ei me siitä välitetä. Tuu nyt vaan alakertaan ja unohdetaan tää."snapshotf5920af0b83a.jpg

Saaga käänsi katseensa pois ja sanoi anelevalla äänellä: "Pliis, mä en enää jaksa tätä esitystä. Et säkään oikeesti välitä musta. Tuut vaan kun pyydettiin. Sä vaan satutat mua, mä tiiän et sä valehtelet koko ajan." Niko turhautui vielä enemmän. Saagan asenne muuttui taas. Häntä oikeasti pelotti siskonsa puolesta. Ei kestäisi enää kauan, kun Saagalle tapahtuisi jotain. Ei terveen mieli sillä tavalla voinut olla kierossa kuin Saagalla. Niko päätti yrittää rauhoittaa nyt tyttöä: "Kuule Saaga, ihmiset ei pysty pitämään sellaista valhetta yllä niin pitkään. Mä oon sun veli. Kyllä mä susta välitän yhä samalla tavalla kuin alusta asti. Kato vaan mua silmiin, niin sitte sä voit uskoa."82dsnapshotf5920af0783a.jpg

"Älä satuta mua...", Saaga vain sanoi hiljaa. Niko ei pystynyt näkemään kunnolla tytön kasvoja. Hän kuitenkin tiesi, että jos Saaga olisi pystynyt itkemään hän olisi luultavasti tehnyt niin. Niko huokaisi ja oli aikeissa tulla lähemmäs, kun Saaga pudisti päätään. "Jätä mut vaan rauhaan jooko? Meillä molemmilla oli parempi olo siihen asti kun sä tulit. Sano vaan että mä oon kunnossa ja haluun olla yksin."

ab1snapshotf5920af0383a.jpg

Saaga käänsi Nikolle selkänsä tarkoittaen ilmeisesti, että keskustelu oli ohi. Tai no ei se mikään keskustelu ollut, riita. Niko pudisti päätään. Jos tämä jäisi nyt tähän, hän ei pystyisi puhumaan luontevasti Saagan kanssa pitkään aikaan. Ja äitiä ja isää Saagan jokapäiväinen vastaus ei tyydyttäisi. Ei Saaga oikeasti halunnut olla yksin. Hän vain ei kestänyt olla muiden seurassa sen suunnattoman syyllisyydentunteensa kanssa. Mutta sekin oli aivan turhaa ja vain Saagan omassa päässä.

b3asnapshotf5920af0783a.jpg

Niko käänsi Saagan ympäri ennen kuin tyttö ehti vastustella ja sulki tämän syleilyynsä. "Niko, mitä sä teet?", Saaga kysyi hitaasti ja aavistuksen yllättyneenä. Tytön kädet riippuivat velttoina sivuilla. Aivan kuin hän ei enää osaisi vastata sellaiseen halaukseen. "Mä oikeesti välitän susta ja rakastan sua. Tulisit nyt. Kukaan ei voi olla ikuisesti yksin." Saaga painoi kasvonsa hetkeksi pehmeää olkapäätä vasten ja vetäytyi sitten irti. "Mä uskon, mutten voi tulla. Sä tiedät miks. Ja mä tiedän etten ole yksin." Niko päätteli, että oli nyt tehnyt kaiken voitavansa ja lähti vihdoin. Saaga jäi katselemaan käsiään. Mikseivät ne enää olleet totelleet häntä? Hänkin olisi halunnut halata Nikoa. Mutta ei hän saanut. Eikä siitä olisi ollut enää mitään hyötyä. Saaga istahti tutulle paikalleen ikkunan eteen ja alkoi hetken päästä hyräillä hiljaa.snapshotf83a7a66b83a.jpg

Miksi...Mitä...Minulla on kylmä? Se oli Saagalle aivan erilainen ja uusi tunne. Hän ei tiennyt missä oli tai miten hän oli joutunut sinne. Hän pystyi vain vaivoin katsoman ympärilleen. Aivan kuin jokin olisi kangistanut hänen liikkeensä ja kahlinnut hänet aloilleen. Kaikkialla oli niin paljon lunta, kuuton taivas näytti kylmältä.390snapshotf83a7a66983a.jpg900snapshotf83a7a66b83a.jpg

Kaikkialla muualla oli lunta paitsi metsässä Saagan takana. Metsän puut näyttivät mustilta, kuolleilta ja luotaantyöntäviltä. Silti jokin veti Saagaa yhä syvemmälle. Saagaan sattui niin paljon hänen tunkeutuessaan yhä syvemmälle, mutta hän ei vain pystynyt kääntymään. Jostain tummien ja kylmien runkojen takaa alkoi hohtaa jotain vaaleampaa. Saaga kiristi tahtiaan vaikka kipu tuntui sietämättömältä ja häntä vedettiin kauemmas. Saaga ei pystynyt muuta kuin kävelemään, ei edes huutamaan hänen kehoaan raatelevasta kivusta.3aasnapshotf83a7a66f83a.jpgsnapshotf83a7a66983a.jpg

Se oli lampi. Se näytti ajasta riippumattomalta ja siihen hetkeen pysähtyneeltä. Saaga ei kuullut edes omaa hengitystään. Olenko kuollut...miksi olen täällä... Saaga lähestyi lampea ja pysähtyi sen reunalle työnnettyään viimeiset oksat pois edestään. Se jokin joka oli Saagan kutsunut odotti. Niin odotti myös Saaga.

snapshotf83a7a66583a.jpg

Saaga hätkähti kaukaista ääntä, se kuulosti heikolta ja ohuelta. Kuin pelkältä kuiskaukselta. Saaga ei pystynyt irrottamaan katsettaan lammen keskellä kasvavasta liljasta. Hän vain kuunteli paikoillaan ymmällään ja pelokkaana. Ääni tuntui hiipuvan koko ajan, Saaga hädin tuskin erotti enää ne kiihkeät sanat, joita ääni toisti yhä uudestaan:

2f9snapshotf83a7a66f83a.jpg

"Etsi minut. Etsi minut, minä tarvitsen sinua! Etsi minut, tule luokseni..." Näkymä hiipui kauemmas.snapshotf83a7a66f83a.jpg

"Sinun täytyy palata luokseni..."snapshotf5920af0184e.jpg

...

snapshotf5920af0384e.jpgsnapshotf5920af0b84e.jpg

Yhtäkkiä kaikki oli taas aivan normaalia. Talo oli pimeä ja hiljainen, Saaga heräsi kovalta lattialta. Hän kohottautui käsiensä varaan ja katseli ympärilleen hetken vauhkona. Se oli ollut vain unta, ei ollut muuta mahdollisuutta.dasnapshotf5920af0384e.jpg

"Mutta näen sen joka ikinen kerta kun yritän nukkua. Olen alkanut nähdä siitä lähtien kun loin tämän myrskyn. Ja se käy koko ajan vahvemmaksi..." Saaga nousi kankein jäsenin ylös ja huokaisi. Aivan kuin häneen olisi yhä sattunut samalla lailla kuin unessa. Saaga ei uskaltanut edes vilkaista lammen suuntaan. Hän tunsi sen vetävän häntä puoleensa, nyt vahvemmin kuin ikinä. "Mutta lupasin itselleni, etten enää mene rajan yli, ei vaikka mikä olisi..." Saaga käänsi päättäväisesti selkänsä lammelle avautuvalle ikkunalle.

snapshotf5920af0984e.jpg

Saaga istui mietteliäänä sängyllään. Hän silitti silloin tällöin unissaan kehräävän kissan pehmeää turkkia. Hän oli jo hetken aikaa pinnistänyt kuuloaan kuullakseen alhaalla keskenään juttelevien perheenjäsentensä sanat. Hän oli jo arvannutkin, että taas siellä keskusteltiin hänestä. Mutta huolestuneet äänensävyt saivat Saagan tuntemaan olonsa epämukavaksi. Ei hän olisi tarvinnut sääliä eikä myöskään halunnut, että muut pahoittaisivat mielensä hänen tähden. Saaga vilkaisi seinäkelloaan. Ai niin. Sekin toimi sähköllä ja oli pysähtynyt päiviä sitten. Vasta kun sähköä ei ole, huomaa, kuinka moni asia vaatii sen toimiakseen. Sähköä tarvitaan niin moneen, moni ihminen mahtoi olla pulassa sen takia että se puuttui, Saagan takia... Saaga teki nopean päätökseen ja lähti astelemaan portaisiin ennemmin kuin olisi jälleen jäänyt omien ajatuksiensa syövereihin.

snapshotf5920af0784e.jpg3d2snapshotf5920af0784e.jpg

Saaga kuuli nyt selvästi oman nimensä kuiskauksina läheistensä huulilta. Tyttö käveli hiljaa pimeän eteisen läpi. Kissanruokakupit olivat taas tyhjiä, vaikka kissatkin tilanteen tajuten olivat alkaneet säästää saamiaan ruoka-annoksia. Saaga oli vaivoin suostutellut ne jäämään taloon, ei kissoilla olisi kovin paljon parempaa mahdollisuutta selviytyä ollut luonnossakaan sellaisen lumimyrskyn aikaan. Sentään jotain Saaga oli onnistunut tekemään. Sellaista, josta tyttö itsekin oli ylpeä. Mutta olihan lumimyrsky alun perinkin hänen aikaansaamansa...snapshotf5920af0d84e.jpg

Saaga tunsi jännittyneen hiljaisuuden laskeutuvan hänen astuessaan olohuoneeseen. Hermostuneita ja epävarmoja katseita. Ehkä hänen ei olisikaan pitänyt tulla. Sitten Terhi nousi ylös kun muut eivät saaneet aikaiseksi tehdä mitään.

dc3snapshotf5920af0184e.jpg

"No...tuota...Saaga, mukavaa kun tulit vihdoin alakertaan. Miten sinulla menee?" Äitikin puhui hänelle kuin vieraalle, lisäksi hieman pelokkaalla äänellä. Saagan ajatukset olivat taas hyvin ristiriitaisia. Hyvä kun pelkäävät, eivätpähän tule enää häiritsemään. Eih, ei kenenkään tarvitse häntä pelätä, hän tarvitsee näitä ihmisiä ympärillään enemmän kuin koskaan...

dc3snapshotf5920af0184e.jpg

Saaga yllätti jopa itsensä. Hän laski rauhoittavasti kätensä Terhin olkapäälle ja sanoi lempeällä äänellä: "Olen kunnossa. Kiitos, kun olet jaksanut huolehtia minusta kaikki nämä vuodet. Tulen pian takaisin." Terhi näytti hämmästyneeltä, mutta hymyili sitten epävarmasti. "No...Se on mukava kuulla. Mutta mihin olet menossa?" Sitä Saagakaan ei tiennyt. Hänestä vain tuntui, ettei hän tulisi enää pitkään olemaan näiden ihmisten kanssa. Saaga keksi nopean valheen: "Menen hakemaan lisää kynttilöitä." Terhi nyökkäsi taas hymyillen. Saaga antoi katseensa kiertää. Rami hymyili myös rohkaisevasti, Niko hieman väkinäisesti. Saaga tiesi siihen syyn, mutta oli luvannut itselleen ja Nikolle olla kertomatta muille. Saaga kosketti Nikoa kävellessään ohi. Hän ei olisi auttamassa kun pahin vaihe tulisi. "Nähdään pian...", hän sanoi kaikille hiljaa.b56snapshotf5920af0184e.jpg

Saaga vilkaisi vielä olkansa yli. Eihän kukaan ollut näkemässä? "On niin hemmetin pimeää..." Mutta heti kun Saaga oli tehnyt sen, hän ymmärsi ettei olisi pitänyt. Hänen ei olisi pitänyt tehdä mitään mikä olisi tuonut hänen erilaisen puolensa esiin. Valo oli kirkkaampi kuin vielä koskaan ennen, Saaga katseli sitä lumoutuneena eikä voinut nykäistä itseään irti. Nyt se vei Saagan mukanaan, hän ei enää pystynyt estämään sitä. Saaga nousi hitaasti ylös, nyt oli aika. Yksi humaus ja kaikki tuttu katosi Saagan ympäriltä. Kynttilä putosi lattialle kolahtaen ja kieri matkan päähän, Saaga ei kuitenkaan sitä huomannut vaan kääntyi ja käveli hitain askelin pois.

b5fsnapshotf5920af0584e.jpg

"Saaga, mihin olet menossa? Et kai vain ulos? Entä ne kynttilät?" Saaga pysähtyi ja laski ovelle kurkottaneen kätensä. Mutta tuttu ääni ei ollut se, mikä sai hänet pysähtymään. Itse asiassa se ei enää tavoittanut Saagaa, hän oli nyt aivan muissa maailmoissa.

a5snapshotf5920af0b84e.jpg

Vuh! Ei tänne...

4fcsnapshotf5920af0184e.jpg

"Saaga? Saaga?!" Saaga ei vastannut, vaan lähti ilmeettömänä kävelemään yläkertaan. Hänen täytyi etsiä kiertotie.bb1snapshotf5920af0784e.jpg

Kohta olet perillä... Maisema jonka Saaga näki sykki ja muuttui alati. Se johdatteli häntä.b5csnapshotf5920af0584e.jpg

Saaga katseli päättäväisesti ikkunaa ja alkoi avata sen kiinni jäätyneitä salpoja. Huudot alakerrasta eivät kantautuneet hänen korviinsa. Käsiä oli vähän hankala käyttää, mutta Saaga ei antanut sen häiritä.1c9snapshotf5920af0984e.jpg

Täällä on niin kaunista...Mutta miksi minuun sattui? Eihän se ollut kuin pieni pudotus... Kohotettuaan katseensa Saaga hymyili hieman nähdessään sen kaiken vehreyden ympärillään. Tänne hänen kuului tulla.9aasnapshotf5920af0984e.jpg

Todellisuudessa Saaga oli juuri laskeutunut polviaan myöten hankeen. Eikä se jäänyt huomaamatta hänen olohuoneessa istuvalta perheeltään. Saaga ei huomannut eikä kuullut, kuinka he yrittivät viittoilla ja huutaa hänelle Ramin rynkyttäessä kiinni jäätynyttä ja lumen saartamaa ovea.

626snapshotf5920af0584e.jpg678snapshotf5920af0184e.jpg

Saagan vakaat askeleet suuntasivat lammelle, upoten kävellessään polviaan myöten hankeen. Hän nosti katseensa ja kuiskasi yöhön: "Olen tulossa..."489snapshotf5920af0984e.jpg18snapshotf5920af0584e.jpg

Päästyään lammelle Saaga kääntyi vielä kerran katsomaan taakseen ja hymyili. "Älkää huoliko, tulen pian takaisin..." Saaga oli tehnyt sen ennenkin. Nyt hänen täytyisi vain jatkaa loppuun asti, niin kuin hänen kuului. Häntä tarvittiin nyt muualla. Sinne hän kuului. Saaga ei tuntenut pelkoa. Vain iloa ja uudenlaista varmuutta. Tämä hänen kuului tehdä...55esnapshotf5920af0d84e.jpg

Saaga kääntyi ja kohotti katseensa kohti taivasta. Hän mumisi hiljaisen pyynnön, voi kuinka käsiä jo poltteli... Alkoi olla kiire. Tämä hoituisi nopeasti, he tiesivät missä hän oli. Saagan huulille levisi pieni hymy sinertävän valon levitessä pimeään yöhön.

30csnapshotf5920af0184e.jpg

Kaikki Saagan ympärillä tuntui pidättävän hengitystään, kuin odottaen jotain. Saaga laski vaiteliaana kätensä. Valo oli niin kirkas ja lämmin, voimakas ja turvallinen. Nyt pitäisi vain pitää se vakaana. Hetki enää. Kohta se alkaisi. Kohta se olisi myös ohi. Valo sykki koko ajan kiivaammin, lopulta paineaallot alkoivat nostattaa lunta ilmaan Saagan ympäriltä ja näkymä vääristyi entisestään.

ac1snapshotf5920af0584e.jpg96asnapshotf5920af0384e.jpg

"Saaga, älä! Odota, älä mene minnekään!" Terhi juoksi ja huusi epätoivoisena. Saaga ei näyttänyt enää kuulevan. Valo kirkastui koko ajan, samoin kummallinen mutta tuttu humina.fd3snapshotf5920af0584e.jpg

"SAAGA!" Terhi kaatui ja nostaessaan katseensa hän tiesi myöhästyneensä.2d5snapshotf5920af0384e.jpg

Saagaa ei enää ollut. Terhi katseli levottomana ympärilleen. Mihin hänen tyttärensä oli kadonnut? Sininen hehku katosi hiljalleen samoin kuin se humiseva ääni. Hetken päästä Rami otti varovasti askeleen edemmäs aikomuksenaan auttaa Terhiä pääsemään jaloilleen. Terhi ynähti hiljaa ja nosti kätensä pysäyttääkseen tämän.snapshotf5920af0f84e.jpg

"Kyllä tämä tästä...Ei hätää...Hän lupasi tulla takaisin...Kaikki on hyvin, luntakaan ei enää sada lisää...", Rami kuuli Terhin mutisevan ja hätkähti viimeisten sanojen kohdalla. Se oli totta. Lumisade oli lakannut, kaikki oli niin rauhallista ja levollista. Nyt Terhi salli Ramin tulla luokseen. Hän kietoi hiljaa nyyhkyttävän Terhin syliinsä. Niko tyytyi seisomaan kauempana, mutta kuuli kaiken. Vaikka Terhi oli muuta väittänyt hänkin tiesi, että Saaga oli nyt poissa. "Palannut sinne mistä tulikin", Niko ajatteli katkerana.

Minne Saaga oli palannut?3c4snapshotf5920af0d84e.jpg

...

c2asnapshotf83a7a669851.jpg

Aluksi pelkkää pimeää, sitten äänten, valojen ja tuntemuksien aalto vyöryi Saagan yli. Näkö palasi ja katosi vuorotellen, mikään ei tuntunut luonnolliselta. Saaga häilyi ja näki vain silloin tällöin jotain jonka uskoi todellisuudeksi. "Pitäkää se vakaana! Ei, menetämme hänet tätä menoa!"

e9dsnapshotf83a7a663851.jpg

Värit sattuivat Saagan silmiin, hän pelkäsi mutta ei pystynyt liikkumaan eikä huutamaan. Hänellä oli niin huono olo, hän tunsi nyt liikkuvansa mutta ei pystynyt hallitsemaan kehoaan. Sitten, pistävä kipu takaraivossa ja välähdys. Pian äänet hiljenivät ja kaikki rauhoittui. Saaga saattoi kuulla nyt oman kiivaan hengityksensä. Mutta yrityksestään huolimatta hän ei kyennyt pitämään silmiään auki, valo hiipui...Ei, valo hiipui jossain ulkopuolella.snapshotf83a7a663851.jpg

Saaga oli pimeässä ja oli rauhallista. Saaga ei tuntenut enää mitään, ei pelkoa, kylmää, levottomuutta, ei edes sitä missä oli tai kehoaan ollenkaan. Hän pystyi ainoastaan tuijottamaan luultavasti omaa kättään. Ei se voinut se olla, Saaga ei pystynyt liikuttamaan sitä. Mitä se tekisi hänelle? Tukehduttaisi? Saaga pelkäsi kättä, siltä se ainakin näytti. Mutta Saaga ei pystynyt perääntymään eikä huutamaan apua. Kukaan ei tiennyt missä hän oli, ei edes Saaga itse.826snapshotf83a7a66d851.jpg

Kirkkaat valot saivat Saagan siristämään silmiään. Nyt hän näki kuvajaisensa jostain. Saaga huomasi, että se oli hänen kätensä. Sitten Saagan ajatus katkesi, nyt hän ei pystynyt pitämään silmiään auki. Hän ei enää ajatellut epävarmana, missä oli ja miksi, hän ei enää ajatellut mitään vaipuessaan hiljalleen takaisin pimeyteen.4cdsnapshotf83a7a66f851.jpg

Vain valjuja väläyksiä pimeyden keskeltä. Saaga tunsi kuinka joku yritti pitää hänet pystyssä, hän ei itse tuntenut raajojaan eikä pystynyt hallitsemaan niitä. Saagalla oli edelleen huono olo ja silmät eivät pysyneet auki vaikka häntä ravisteltiin. Ainakin näkökenttä heilui välillä. Vai huojuiko hän itse? "Pysy nyt hereillä tyttö...Nael, sinun pitää viedä hänet. Me varmistamme selustanne, ei täältä muuten päästä..." Ääni kuulosti vieraalta. Saaga ei ehtinyt miettimään kuka mahtoi olla äänen omistaja, kun hänen mielensä taas puuroutui.3casnapshotf83a7a661851.jpg

Hänen käteensä tartuttiin, sen Saaga tunsi. Ja hänen jalkoihinsa sattui...Ääniä..."...täytyy juosta, kuulitko? Yritä pysyä pystyssä, et halua jäädä kiinni..." Saaga yritti kaikin voimin pysyä kiinni todellisuudessa, mutta kuva katosi taas.snapshotf83a7a667851.jpg

Saaga tuijotti kiinteästi laatikoita vieressä ymmärtämättä, mitä katseli. Saaga kuuli vain oman hengityksensä, sydän takoi hänen sisällään. Ainakin hän oli vahvasti elossa. Hän helpottui huomatessaan, ettei näkymä enää kadonnut. Sitten jokin sai Saagan kääntämään katseensa. Vasta hetken kuluttua hän ymmärsi, että häntä puhutellaan.a08snapshotf83a7a66d851.jpg

"...Oli jo aikakin, näetkö ketään muita tässä huoneessa? Sulle mä puhuin. Mahdat olla kovinkin erikoinen, kun muut vaaransi näin paljon sun takia. Mut mä epäilen. No, miltä tuntuu, tyttö? Olet enemmän sekaisin kuin kukaan muu näkemistäni..." Ääni ei ollut kovin ystävällinen. Saaga huomasi, että häntä puhutellut tyttö oli ilmeisen kireä ja jännittynyt. Mistä oli kyse? Saaga kaipasi jota kuta kertomaan, mitä tapahtui ja missä hän oli, miten sinne päätynyt... Kuitenkaan Saaga ei osannut tuntea epävarmuutta tai pelkoa, ei vieläkään. Saaga sai hädin tuskin pidettyä itsensä istumassa.ecbsnapshotf83a7a669851.jpg

"Älä välitä Ialdasta, hän on samanlainen kaikille...Mikä on nimesi?" Saaga ei pystynyt keskittymään sanoihin. Hän huomasi ainoastaan, ettei hänen eteensä ilmestyneen hahmon suu liikkunut laisinkaan, hänen korvansa eivät havainneet sanoja. Naisen ääni kaikui suoraan hänen päänsä sisällä! Nainen oli hänen sisällään! Saaga halusi hänet pois, kaikki pois. Pois! Antakaa hänen olla!

18csnapshotf83a7a667851.jpg

"Ei!" Saaga kuuli oman äänensä huutavan ja särkyvän. Nyt hän pelkäsi ja kaikkein eniten halusi vain olla yksin ja juosta kauas pois, kaikki täällä oli vierasta. Saaga ei kuitenkaan pystynyt liikkumaan, mitä hänelle oli tehty? Saaga pelkäsi vielä enemmän, sydämen syke tuntui voimistuvan ja veri kohisi korvissa. Saaga pelkäsi kuollakseen ja oli menettämässä otteen...29snapshotf83a7a667851.jpgdfesnapshotf83a7a66d851.jpg

Saaga näki hahmot edessään ensin epäselvinä, mutta samalla kun nousi seisomaan hän koki uudenlaisen varmuuden. Enää hän ei ollut peloissaan, hän ei saanut olla! Hänen täytyi vain keskittyä puolustamaan itseään kaikelta, henkensä kaupalla... Hän kuuli äänet kaukaisena huminana: "Kato nyt mitä teit tolla tempullas! Mut ei tyttö noin olis saanut tehdä, jota kuta olis voinut sattua...Jos mä vähän yrittäisin..." Äänen keskeytti toinen: "Ialda, meidän pitää lähteä. Näethän hänet? Tästä Nael varoitti", ääni kuulosti rauhalliselta ja päättäväiseltä, mutta Saaga tunnisti siitä ilokseen hitusen pelkoa. Nainen käveli taemmas, toinen ei edes vilkaissut häneen. "Mut Daeg..." "Ialda, tämän kerran kuuntelet ja juokset!" f36snapshotf83a7a66f851.jpg

Saaga pystyi kuin ihmeen kaupalla seisomaan vakaasti. Ja hän näki taas, näki paremmin kuin koskaan. Hän näki syvemmälle. "Näistä ei ole vastusta, isompi ehkä mutta ymmärsi perääntyä jo. Mutta nyt kuitenkin...Toinen jäi." Saaga teki nopeita arvioita uhkaajiaan katsellessaan. Saaga ei tuntenut enää lainkaan pelkoa, vain kylmää päättäväisyyttä. Hän ei ollut tehnyt sitä ennen, mutta tiesi mitä piti tehdä. Hän ehti juuri kohdistaa katseensa siihen toiseen joka perääntyi kohti seinää, kun yhtäkkiä...

1dbsnapshotf83a7a665851.jpg

"Ei, tässä on kohteesi." Saaga käänsi tahtomattaan katseensa. "Nael, en mä tarvitse apua..." Sen toisen heikon ääni ei merkinnyt Saagalle enää mitään. Tämä oli kaikkea muuta kuin heikko, Saaga tunsi häiriön. Hän ei perääntynyt vaikka huomasi, että tämä uusi vastustaja oli melkein voimakkaampi kuin hän. Hän ei enää voinut perääntyä, tuntui kuin veri olisi kiehunut. Hänen täytyi päästä purkamaan se pian...44fsnapshotf83a7a66f851.jpg

He seisoivat hetken vain katsellen, sanomatta sanaakaan. Molemmat yrittivät arvioida toisiaan. "En taida saada sua rauhoittumaan puhumalla?" Saaga oli kuin ei olisi edes kuullut. Toinen huokaisi. "Hyvä on, toivottavasti tästä tulee helpompaa kuin luulen..." Saagan ylläpitämä valo oli erilaista kuin ennen. Se sykki lämpöä ja voimaa epätasaisesti ympärilleen, kuin se olisi ollut epävakaa. Saaga huomasi virheensä liian myöhään. Kun valo sykähti seuraavan kerran Saaga menetti keskittymisensä vain hetkeksi korjatessaan paineaallon horjuttamaa asentoaan. Mutta se oli tarpeeksi.53dsnapshotf83a7a663851.jpg180snapshotf83a7a661851.jpg

Saaga kirosi tehdessään väistöliikkeen. Hän ehti juuri ja juuri torjua omallaan lähestyvän toisen valon. Kuului kummallinen humahdus. Ilma kuumeni nopeasti törmäyskohdassa ja poltti Saagan paljasta ihoa, mutta tätä tyttö ei huomannut. Hänellä ei ollut aikaa, hänen täytyisi olla valmiina koko ajan. "Nopeammin, nopeammin", Saaga huomasi hokevansa yrittäessään saada energian kerääntymään tarpeeksi nopeasti seuraavaa hyökkäystä varten. Nyt ei ollut enää leikki kyseessä, jos edellinenkin olisi osunut se olisi tehnyt pahaa jälkeä. Saaga huomasi vastustajansa olevan tosissaan, kun tämä vakaailmeisenä toisti Saagan liikkeen ja valmistautui. Mutta tiukasta tilanteesta huolimatta Saaga huomasi melkein nauttivansa.e32snapshotf83a7a66d851.jpg

Ialdaksi kutsuttu tyttö halusi taas palavasti olla missä tahansa muualla. Hän luuli jo, että se ei loppuisi ikinä. Ilma kuumeni hetkessä polttavaksi hengittää, yhä uudestaan tyttö näki suljettujen silmäluomiensa läpi hohtavaa valoa. Huolimatta siitä että tyttö peitti korvansakin hän saattoi kuulla ne kummalliset toistuvat humahdukset sekä tömähdykset ympäri huonetta. "Kuinka nopeasti ne oikein liikkuvat...Nael, tee siitä selvää! Nopeasti..."abdsnapshotf83a7a663851.jpg

Saaga parahti ääneen tuntiessaan selkäänsä viiltävän kivun, kun hänet paiskattiin vasten seinää. Hän ei ehtinyt paeta ennen kuin hänet painettiin uudestaan vasten sitä. Saaga rimpuili hetken toisen otteessa ja yritti turhaan työntää tätä pois. Samalla Saaga tunsi kehonsa vallanneen voiman ja varmuuden hupenevan pois. Hän oli enää vain hengästynyt ja väsynyt, kuuma ilma ei tehnyt oloa yhtään helpommaksi. Saagan piti varoa yskimästä samalla kun haukkoi tulikuumaa ilmaa, hän tunsi hien noruvan pitkin selkäänsä. Lopulta Saaga tuhahti tuskastuneena ja sähähti hampaidensa välistä: "Päästä mut pois! Ei tää ole reilua!" Vaikka kaikki oli Saagalle uutta, hän tiesi että peli oli nyt pelattu. Hänen olisi pitänyt pitää toinen poissa kosketusetäisyydeltä.e41snapshotf83a7a667851.jpg45bsnapshotf83a7a66d851.jpg

Saaga ei saanut vastausta, hän huomasi ylös katsoessaan toisen hymyilevän. Tämä ärsytti Saagaa vain lisää, mutta jostain syystä Saaga tunsi pelon lamaannuttavan itsensä. Hän ei pitänyt toisen itsevarmuudesta, tämä oli voittaja, hän pystyisi tehdä Saagalle mitä tahansa. Jotenkin Saaga pystyi arvaamaan mitä oli vastassa... "Ei, sun pitää rauhoittua. Ei tästä muuten tule mitään..." Saaga yritti vielä kerran vääntelehtiä pois toisen otteesta. "Toivoin, ettei mun olisi tarvinnut tehdä tätä...Mutta et jätä valinnan varaa."

Nyt Saaga oli ymmällään ja peloissaan. Hän yritti kahta kauheammin päästä vapaaksi, hän ei halunnut tätä! "Mitä..."b58snapshotf83a7a66d851.jpg

Saaga tunsi kylmän kosketuksen kaulallaan. Aiottiinko hänet kuristaa? Mutta sitä Saaga toivoi huomatessaan, mitä toinen oikeasti teki. Kylmä peitti hänen kaulansa ja suunsa, levisi siitä muualle kehoon. Kaikki loppukin voima imeytyi pois, Saagan polvet notkahtivat ja näkökenttä kaventui ja muuttui sumuiseksi. "Anna minun vain kuolla", Saaga toivoi lopulta mielessään pystymättä enää puhumaan.

49snapshotf83a7a667851.jpg

Ei Saaga kuollut, toinen lopetti yhtäkkiä. Heti ensimmäiseksi Saaga tarrasi kaulaansa kaksi käsin ja yritti saada henkeä. Samalla hänen jalkansa pettivät lopullisesti ja Saaga vajosi odottaville käsivarsille. Tyttö haukkoi tuskallisesti henkeä ja nojasi raskaasti toiseen. "No niin, olo voi tuntua aluksi vähän heikolta, mutta otat vain rauhallisesti. Sitten voidaan jutella sivistyneemmin."716snapshotf83a7a663851.jpg

Saaga ei tiennyt kuinka pitkään oli jo siinä istunut. Ei hän siitä välittänytkään. Saisipahan se toinen odottaa. Saaga tunsi kiukun ja häpeän punan kohoavan kasvoilleen. Samalla hänestä tuntui niin kuiviin imetyltä ja voimattomalta. Hengittäminen oli vaikeaa, tuntui kuin valkohehkuista hiilihankoa olisi vedetty ylösalas keuhkoissa. Saaga kuuli oman sydämen sykkeensä, mutta nyt vain tuskallisen hitaina muljahduksina. Saagalle tuli huono olo sen kuuntelusta. Se kaikui hänen päänsä sisällä. Saaga joutui jälleen taistelemaan, että olisi pysynyt hereillä ja siinä asennossa johon hänet oli laskettu. Hän ei antaisi toiselle enää lisää voiton aihetta.824snapshotf83a7a665851.jpge7csnapshotf83a7a663851.jpg

Ja tämä toinen sen kuin vain jaksoi seistä ja tuijottaa. "Kuules nyt..." Saaga käyttäytyi kuin ei olisi kuullut, hän vain keskittyi kenkiinsä ja varoi visusti katsomasta ylös. Hän kuuli huokaisun. Niin juuri, et saa minua puhumaan. Itse asiassa Saaga epäili edes pystyvänsä siihen. "Hei...Tyttö...Äh, meikäläiset todella taitaa olla yhtä itsepäisiä kuin Daeg väittää." Meikäläiset? Nyt Saaga ei pystynyt estämään itseään.

de0snapshotf83a7a667851.jpg

Kun Saaga ensimmäisen kerran näki kunnolla Naelin, hän oli pyörtyä pelkästä hämmästyksestä. Voiko se olla totta? Siinä, ilmielävänä hänen edessään. Eikö Saaga ollutkaan enää yksin? Saaga ahmi silmillään näkemäänsä ja painoi mieleensä kuin peläten sen katoavan kohta. Nael oli jo surumielisenä kääntynyt lähteäkseen, mutta kuuli pehmeän tömähdyksen ja pysähtyi. Saaga oli noussut niin nopeasti seisomaan, että oli vain vajonnut uudestaan seinää vasten.f72snapshotf83a7a669851.jpg

Tyttö terästäytyi ja pakottautui seisomaan omilla jaloillaan, vaikka huojuikin puolelta toiselle. Saaga ei saanut puhuttua mitään, mumisi vain ja teki tosissaan töitä saadakseen katseensa tarkentumaan nyt hämäräksi muuttuneeseen hahmoon edessään. Hän ei huomannut toisen hymyä eikä sitä, kuinka tämä tuli lähemmäs. "Taisin sittenkin ottaa liikaa...", Saaga luuli kuulleensa mutta ei ymmärtänyt laisinkaan.snapshotf83a7a661851.jpg

Saaga valmistautui pahimpaan tietäen, ettei hänellä enää ollut voimia vastustaa. Hän tunsi taas kädet kasvojensa molemmin puolin, mutta nyt häneen virtasikin hitaasti lämpöä ja uutta elämää. "Ei ole aikaa tähän...", Saaga kuuli ennen kuin toisen huulet painautuivat vasten hänen omiaan. Saagan jokaista ruumiinosaa kihelmöi ja pisteli, aivan kuin hän olisi paisunut ilmapallon tavoin, kuumalla ilmalla täytettynä. Saaga luuli sulavansa siihen paikkaan, hän ei halunnut sen ikinä loppuvan. Huvittunut naurahdus sai Saagan putoamaan pilvilinnastaan. "Okei tyttö, voit avata silmäs." Saaga totteli heti.ddasnapshotf83a7a661851.jpg

Kädet eivät kadonneetkaan aivan heti. Lämpöä tuli yhä, mutta hitaammin. Saaga kiusaantui, kun hiljaisuus jatkui. "Tota...Kyl mä nyt pärjään. Kiitti, kai..." Nael pudisti päätään aavistuksen ja totesi hiljaa: "Sä olit aika huonossa kunnossa kun tulit, ihme että pärjäsit näinkin pitkään ja vielä mun käsittelyn jälkeen. Senkin oli tarkoitus tappaa häviäjä, mutta sääntöjä voi aina muuttaa... No joo...Nyt, ei kestä kiittää." Kädet vetäytyivät pois, Saaga oli jo aikeissa pyytää Naelia jatkamaan mutta punastui pelkästä ajatuksesta. Hän toivoi ettei tämä olisi huomannut sitä hämärässä valaistuksessa.8e9snapshotf83a7a663851.jpg4b8snapshotf83a7a667851.jpg

"Okei, tervetuloa joukkoon. Mut sä varmaan jo tunnetkin, mutta mikä sun nimi on?" Saaga vain kuiskasi hämillään nimensä, Naelhan käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut! Pikainen hymy. Aivan liian pian Nael kääntyi lähteäkseen, Saagalla olisi ollut niin paljon kysyttävää.

5d1snapshotf83a7a66b851.jpg

"Harmi kyllä sä et oo ainoo täällä, Saaga. Puhutaan kohta", Nael huikkasi olkansa yli ennen kuin asteli jo itsekseen räyhäämisen aloittaneen Ialdan puoleen. "...Ja täällähän on edelleen aivan hemmetin kuuma! Mehän paistutaan yöllä, oisit vähän voinu miettiä ennen kuin pistät pystyyn sellasen härdellin. Ja mikä tollanen tulokkaan tervehtiminen oli olevinaan? Sun veljes ei tuu pitämään tästä, kun palaa. Tom kuulee kyllä kaiken..."86bsnapshotf83a7a66f851.jpg

Saaga kuunteli vain puolella korvalla edessään käytävää keskustelua, jossa tosin Nael onnistui sanomaan vain pari sanaa Ialdan kipakan saarnan lomassa. Hän vain seisoi eteensä tuijottaen, kädet velttoina roikkuen. Saaga totesi, että hänellä oli oikeastaan ihan hyvä olla nyt. Mutta miten? Mutta mitä äsken oli tapahtunut? Mitä hän oli tehnyt?1d2snapshotf83a7a669851.jpg

Vain hetki sitten tapahtuneet tapahtumat vilisivät Saagan silmien editse yhä uudestaan selvittämättömänä sekasotkuna. Tuhannet kysymykset polttelivat Saagan mielessä. Missä hän oli, keitä nämä kaikki muut olivat? Miten hän oli tänne joutunut, Saaga muisti vain lähteneensä hakemaan kynttilöitä ja yhtäkkiä kaikki tämä...Kaikki oli vierasta, Saaga itsekin näytti aivan vieraalta. Ehkä hän vain nukkui? Niin, eihän voinut olla totta että hän oli vihdoin tavannut jonkun kaltaisensa. Ei vain voinut, hänelle valehdeltiin...Saagaa alkoi huimata ja hän alkoi taas menettää tasapainonsa, tällä kertaa ei kukaan nähnyt.

fb7snapshotf83a7a66d851.jpg

Saagan olo huononi koko ajan. Ei hänessä ruumiillisesti mitään vikaa ollut, Saagan mieli oli nyt vain niin hämmentynyt ja sekaisin, ettei hän yksinkertaisesti kestänyt enää tajuissaan. Tytön silmät pyörähtivät ja hänen maailmansa pimeni jo ennen kuin hän tavoitti lattian.

snapshotf8560e479856.jpg

Hän oli taas siellä. Lunta ei vieläkään ollut, mutta kylmä tunkeutui syvälle Saagan sisälle. Jälleen kerran kivusta ja kylmästä huolimatta Saaga tunkeutui lammelle asti. Tällä kertaa oli myös pimeämpää.4f9snapshotf8560e47f856.jpg

Lammen keskellä ei ollutkaan sitä kaunista ja hentoa liljaa, vaan jotain muuta. Outo hehku joka oli ennen valaissut koko lammen oli nyt keskittynyt vain keskelle, se tuntui heikolta. Saaga näki jotain joka alati muuttui, se jokin sai Saagan pelkäämään. Miksi? Eihän hän tiennyt mikä se oli.f3snapshotf8560e473856.jpg

Mutta sen jonkin sisällä oli joku. Vangittuna ja kahlittuna. Naisen vankila sykki ja muuttui, se vaikutti melkein elävältä. Mutta nainen ei liikkunut, Saaga mietti oliko nainen kuollut. Mutta sitten hän ymmärsi jo tietävänsä vastauksen. Ei vielä, mutta hiljalleen naisen voimat ehtyivät. Saaga liikkui lähemmäs, hän ei tiennyt miten kun ei pystynyt katsomaan muuta kuin eteenpäin.

5basnapshotf8560e47f856.jpg

Nainen näytti kurkottavan kohti Saagaa. Saaga ei huomannut pidättävänsä hengitystään. Hänestä tuntui oudolta. Aivan kuin hän olisi päässyt lähemmäs kuin ennen. Mitä ja miksi? Saaga katseli naista, oli aivan hiljaista. Kuin aika olisi pysähtynyt, vain hohtava vankila oli liikkeessä. Kaikki muu sen ympärillä oli kuollutta ja seisahtunutta.64snapshotf8560e47d856.jpg

Sitten nainen avasi hitaasti silmänsä. Ne olivat aivan kirkkaan jään siniset, nainen muuten oli valkea kuin lumi. Naisen ilme oli anova ja ääni tuskallisen heikko ja kuiskaava: "Tule...Palaa luokseni...Ennen kuin on liian myöhäistä..." Nainen keskeytti ja yski ja ääntelehti hetken kuin olisi ollut tukehtumaisillaan. "Tarvitsen sinua...Saaga..." Saaga säikähti niin että onnistui kadottamaan naisen kasvot ja heräsi.

snapshotf83a7a661856.jpgsnapshotf83a7a669856.jpg

Saaga vääntelehti vielä hetken silmät kiinni kunnes henkäisi ja avasi silmänsä. Oli aivan pimeää ja rauhallista, Saaga oli yksin. Ilma tuoksui tunkkaiselta ja kostealta kuin kellarissa, mutta sitä oli helppo hengittää. Ainakin helpompi kuin unessa, Saaga saattoi vieläkin aistia sen kaiken heikkouden ja häntäkin ahdistaneen tunteen. Hän kokeili varovaisesti kaulaansa, hän oli saattanut tuntea kaiken sen mitä nainenkin. Kuka se nainen olikin hänen täytyi olla todellinen ja jossain tuolla. Hän tarvitsi juuri Saagaa tiesihän hän myös hänen nimensä! Siitä Saaga oli varma, ei hän ollut ennen noin todentuntuisia unia nähnyt. Mutta palata...Oliko hän muka ennen ollut siellä? Saagaa ahdisti kun hän muisti, kuinka se lampi kotipihalla oli vetänyt häntä aina puoleensa. Aina. Oliko nainen odottanut häntä niin pitkään? Ja nyt niin heikko, että viimeisenä keinona tunkeutui Saagan uniin, niin epätoivoinen että...snapshotf83a7a667856.jpg

Saaga käänsi katseensa kun joku sytytti kirkkaan valon. Ei hän ollutkaan yksin. Oliko Saaga ollut niin ajatuksissaan, ettei ollut huomannut ketään muuta?

snapshotf83a7a66f856.jpgad0snapshotf83a7a66f856.jpg
Mutta siinä toisella sängyllä istui nuoren oloinen tyttö. Saaga ei nähnyt kunnolla tämän kasvoja eikä voinut tulkita äänestäänkään mitään: "Saagahan sä olit? Daeg käski sanomaan, että et yrittäisi heti nousta seisomaan. Ja tuolla (tyttö osoitti ovea) taidetaan käydä aika kiivasta keskustelua." Saaga kuunteli hetken. Äänet olivat vaimeita mutta sitäkin äkäisemmän kuuloisia. Hän tunnisti heti Ialdan syyttävän ja liioittelevan äänensävyn. "Joten mun pitäisi vaan istua ja odottaa täällä. Välitätkö kertoa miten mulla on tällaset vaatteet?" Saaga ei jaksanut olla kovinkaan kohtelias. Hänen päätään jomotti kuin moukarin iskun jäljiltä. Ja hänellä oli turvaton olo, hän ei vieläkään tiennyt missä oli, keiden kanssa ja miksi.b5esnapshotf83a7a66f856.jpg

Toinen tyttö kohautti olkiaan ja sanoi hiljaa: "Kyl noi on paremmat kuin ne sun paperivaatteet mitkä sait laitokselta." Saaga muuttui yhä vain kärsimättömämmäksi. "Mikä laitos? Missä mä oon? Mä en kyllä jää vain odottamaan että vastaukset putoais taivaalta." Saagan yllätykseksi tyttö ei tehnyt mitään estääkseen häntä. Katseli vain vaiteliaana kuinka Saaga hieman huojui kävellessään ja pysähtyi vetämään henkeä jo oven kohdalla. "Voit kiittää mua myöhemmin. Oon Kay." Saaga vain nyökkäsi. Omituinen tapaus.snapshotf83a7a663856.jpg

Ialda oli taas täydessä vauhdissa. Hänen kätensä viuhtoivat hullun lailla ja äänensävystä Saaga päätteli Ialdan ilmeen muuttuvan tauotta. "Tääl oli ihan MIELETÖN sotku kun lopulta saatiin kattoa rauhassa ympärille. Ja Nael vaan pyysi antamaan sille tytölle kunnon vaatteet ja katosi sitten sanaakaan sanomatta niin kuin aina ennenkin! Se tyttöhän on VAARALLINEN! Ilman Naelia se ois teurastanu meidät kaikki!" Ja Ialda vain jatkoi, hän kuulosti kovinkin innokkaalta.snapshotf83a7a665856.jpg

"Saan päänsäryn! Ialda, nyt riittää, puhu hiljempaa ainakin...Pyysimme selontekoa, emme juorukerhoa!", Daeg huusi Ialdan puheen päälle päätään pidellen. Tämä oli kuin ei huomaisikaan.

snapshotf83a7a66d856.jpg

Saaga seurasi kiinnostuneena kolmatta keskustelun osapuolta. Tämän täytyi olla Tom, ilmeisesti jonkinlainen joukon johtaja kun Ialda kerran hänelle osoitti sanansa. Tom näytti muuten koko ajan rauhalliselta vaikka Ialda sanoi mitä, kunnes tyttö pääsi kohtaan joka sai Saagankin punastumaan ja kääntämään katseensa. Silloin Tom muuttui hieman epäilevän ja huvittuneen näköiseksi: "Siis Nael teki mitä?"

88asnapshotf83a7a66d856.jpg

Kaiken kaikkiaan näytelmä jonka keskelle Saaga saapui oli melko outo. Ialda puhua pulputti taukoamatta ja niin nopeasti, että hädin tuskin selvää sai, Daeg huusi päälle ja Tom yritti esittää välikysymyksiä kahden naisen huutokisan yli. Mahtava järjestys.415snapshotf83a7a665856.jpg

Saaga seisoi hyvän tovin nurkan pimennossa kunnes Tom ensimmäisenä huomasi hänet. Hän yritti hienovaraisesti viittilöidä Ialdaa lopettamaan, mutta tämä oli päässyt kohokohtaan. "...Mun mielestä se friikki voitas viedä sinne mistä tulikin! Sehän on olevinaan niin pihalla ja sekaisin, taatusti joku vakoaja ja vaaraksi kaikille..." Saaga rykäisi ja sai Ialdan vihdoin huomaamaan itsensä ja kääntymään. Mutta Ialdan vimma ei laantunut.857snapshotf83a7a663856.jpg

"...Mutta kappas, siinähän itse ongelma! Hyvät nokoset otit vai? Epävakaakin vielä kun sillä tavalla vintti pimenee..." Ialda sanoi levitellen käsiään liioitellun epäuskoisena. Silloin Daeg nousi seisomaan ja huusi kurkku suorana epäluonnottoman kimeällä ja pelottavalla äänellä: "IALDA NYT SULJET SUUSI TAI TULEN JA PUREN SEN IRTI JA NAULAAN KIINNI LATTIAAN!" Ialda hiljeni. Ialdaa hyssytellyt Tom hiljeni. Juuri puolustuspuhetta aloittanut Saaga hiljeni. Nukahtanut Kay heräsi.607snapshotf83a7a667856.jpg

Jotenkin Daeg onnistui johdattamaan Saagan tyhjään sivuhuoneeseen. Saagan ilme mahtoi vieläkin olla järkyttynyt, sillä lopetettuaan hiustensa suoristamisen Daeg sanoi lempeällä äänellä: "Noh, meistä on moneen. En olisi saanut hermostua tuolla tavalla, mutta kun Ialdan kanssa elää...Hyvä on. Sinulla on ilmeisen paljon kysymyksiä. Mistä haluat aloittaa?" Saaga ravisti vielä kerran päätään ja yritti rauhoittua sekä keskittyä. Vihdoin hänellä oli tilaisuus saada vastauksia.b67snapshotf83a7a665856.jpg

Saaga mietti hetken, mutta ei osannut valita. Lopulta hän sanoi hiljaa ja päätään pudistaen: "Mä...Mä en tiedä yhtään mitään. Olisko mahdotonta pyytää, että kertoisit kaiken? Missä me ollaan, miten mä jouduin tänne, keitä te ootte, mikä mä oon..." Viimeinen lipsahti Saagalta. Tuskin Daeg siihen osaisi vastata. Mutta tytön yllätykseksi Daeg nyökkäsi aavistuksen. "Todellako?", Saaga oli kysyä toiveikkaana mutta hillitsi kielensä tällä kertaa.821snapshotf83a7a66b856.jpg

"No tuossahan tuli jo monta hyvää kysymystä! Mutta tässä voi mennä aikaa. Löytyyhän eväitä?", Daeg aloitti hymyillen. Se oli ensimmäinen kerta kun Saaga näki naisen hymyilevän. Se teki hänestä jotenkin inhimillisemmän ja Saagalle tuli turvallisempi olo. Mutta Daegin hymy hyytyi pikkuhiljaa hänen jatkaessaan pidemmälle.a99snapshotf83a7a66f856.jpg

"...Meidän muiden naisten tapaan jouduit tänne todennäköisesti rinnakkaisulottuvuudesta ja ilman tahtoasi.” Saagan kysyvä ilme sai Daegin lopettamaan hetkeksi. ”Jatkan siitä myöhemmin...Sinun täytyy ensin saada jonkinlainen kokonaisuus. Niin, missä olemme? Kuolevassa maailmassa. Mutta olen hieman opiskellut tämän maailman historiaa, todellista nimeä en ole selvittänyt. Alun perin tämä oli kukoistava ja lämmin paikka. Pieniä kaupunkiyhteisöjä, jotka elivät luonnon ehtojen mukaan ja toisiaan kunnioittaen.

"Mutta kuten harmillisen usein, osa halusi lisää valtaa. Kaupungit liittoutuivat ja erosivat, ryöstivät ja alistivat toisiaan. Mikään ei ollut tarpeeksi. Lopulta ilmeisesti jokin ylempi taho päätti vuosisatoja kestäneen pahuuden vyöryn jälkeen, että nyt sai riittää. Siinä tuleekin se kaikkein surullisin tarina." Ja Daegin ilme muuttui.65csnapshotf83a7a669856.jpg

"Siitä yöstä ei ole kirjoitettu kovin paljon. Ja jos on, kyyneleet likaavat sivuja. Kumppaninsa menettäneiden kyyneleet. Sinä yönä kaikki lisääntymisikäiset naiset saivat surmansa ja kauheimmalla mahdollisella tavalla. He riistivät omat henkensä tuntemattoman voiman ajamana eikä kukaan voinut heitä estää. Eikä tragedia vielä siihen loppunut."

Lopuksi Daeg kuulosti katkeralta. Saaga kuunteli jostain syystä kovinkin kauhistuneena. Jostain käsittämättömästä syystä hänestä tuntui, kuin hän itse olisi kokenut sen kaiken pelon ja tuskan.

Daegin ääni muuttui yhä katkerammaksi: "Jäljelle jääneet eivät saaneet lapsia. Ensin ennenaikaisia, sitten naisen kuolema jos tämä vain tulikin kantavaksi. Tämän maailman pariutumistavat olivat jo ennen tragediaa hyvin säädeltyjä. Lapsia syntyi tasan sen mitä vanhimpia kuoli, oli suuri kunnia ja kiintymyksenosoitus jos pariskunta päätti hankkia lapsen. Tragedian jälkeen vanhat tavat ja rituaalit unohtuivat pian, kansa tuli epätoivoiseksi. Vanhoja arvoja tallottiin ja...Naisia riistettiin kauhealla tavalla.”

f02snapshotf83a7a661856.jpg

Daeg vaikutti murtuneelta. "Pian heitä ei enää ollut, mutta kaikkien muiden rinnakkaisulottuvuuksien epäonneksi paikalliset keksivät pääsykeinon niihin. Kun heillä ei enää ollut omia naisia, he yrittivät saada niitä jostain muualta, pakkokeinoin. Mutta ne, joita minä ja Tom muiden avustuksella emme saa pelastettua, kuolevat ennemmin tai myöhemmin kokeissa laitoksella. Tätä maailmaa raastaa kirous, jota ei voi mitenkään vastustaa. Mutta ne miehet vain jatkavat, liian katkeroituneina ja epätoivoisina lopettamaan. Juuri se pahuuden ja riiston huipentuma johti tälläkin hetkellä ulkona riehuvaan lumimyrskyyn."

Jokin Saagan sisällä sykähti. Tämä kuulosti tutulta. "Lumimyrsky alkoi melkein neljätoista vuotta sitten, täsmälleen yhtä pitkä aika kuin sinun ulottuvuudessasi jos sitä mietit. Kuten meillä kaikilla. Neljätoista vuotta siitä kun tämä joidenkin "valkoisena paholaisena" tai "kuoleman valkeana enkelinä" kuvailema hahmo lopulta katosi, kuin voimansa menettäneenä. Puhun siis hahmosta, joka esiintyi kaikille jossain muodossa juuri ennen myrskyn alkamista. Jonkinalisesta suuremmasta voimasta, jumalataresta." 

5cbsnapshotf83a7a661856.jpg

Daeg piti tauon, Saaga ei osannut sanoa mitään. Vain odotti pahinta. Hänen eteensä piirtyivät vaaleat anovat kasvot ja heikko naisen ääni kaikui hänen korvissaan. Saagan piti katsoa pois päin, hän tiesi pelon ja epävarmuuden paistavan kasvoiltaan.  

Nyt Daeg kuulosti mietteliäältä: "Osa piti häntä kauniina ja kaiken tämän maan kansan sisimpänä olemuksena eikä tuominnut häntä. Jonkin verran sellaisiakin kirjoituksia on ollut. Hän vain katsoi paremmaksi yrittää lopettaa kaiken hulluden, ja osa ymmärsi häntä kaltaisenaan. Olihan hänkin vaaleaihoinen ja -hiuksinen sekä kirkassilmäinen. Aivan kuten sinä", Daeg sanoi suoraan, "En ymmärrä miten olet selvinnyt tätä maata kohtaavista tuhoista tai mistä ja miten sitten tulitkaan jos et ole ennen ollut täällä. Olet viimeinen alkuperäiskansaan kuuluva nainen sekä myös tämän kansan nuorin."

3fcsnapshotf83a7a66f856.jpg

Daeg kohotti nopeasti katseensa kun Saaga huudahti epäuskosta. "Mutta...Ei! Mä en syntynyt tällaisena!”, Saaga vastusti. Mutta samalla kun Daeg katseli häntä, Saaga alkoi ajatella ääneen: ” Mähän olen kuusitoista… vanhemmat kerto että muutuin vain yhtäkkiä eräänä yönä kun olin...melkein pari vuotias. Sitä ennen olin ollu heikko lapsi, mutta sitten parannuin. Mä tiesin aina olevani erilainen, mutta en mä..."

Daegin jotenkin säälivä ilme sai Saagan hiljenemään. "Olen pahoillani, mutta se ei voi olla sattumaa. Olit tarpeeksi heikko, jotta kuoleva mutta voimallinen olento saattoi asettua vaivatta sinuun. En tiedä, kuinka syvä yhteys on, mutta minusta tuntuu, että se on yhä sinun sisälläsi...", Daeg kurkotti kohti Saagaa, mutta tämä kavahti taemmas.537snapshotf83a7a66d856.jpg

Saaga tuhahti ja käänsi katseensa. "Mä tiesin, että olen erilainen kuin muut ihmiset. Mutta en mä voi olla outo vielä oman kansanikin mitta-asteikolla. En enää kestä sitä!", Saaga huusi ja varoi visusti katsomasta Daegin suuntaan. Hänhän oli nähnyt tämän valkean naisen, vangittuna, ehkä jossain täällä, eikö? Joten eihän se voinut olla yhteydessä Saagaan!

 Daeg pudisti päätään ja huokaisi. Saagalla ei ollut enää yhtään turvallinen olo, hän tunsi vain putoavansa yhä syvemmälle pimeään kuoppaan tietämättä, mikä tie toisi takaisin ylös. "Saaga...Kuuntele...Tämä on minullekin uutta, ensin hämmästyin ymmärtäessäni kenet olimme saaneet pelastettua. Olin tosissani ihmeissäni kun näin miten taistelit. Kukaan ensikertalainen ei pysty sellaiseen ja ehdin jo miettiä, olivatko laitoksella elävät löytäneet sinut jostain täältä. Mutta käyttäydyit niin kuin et tietäisi mistään mitään, vaikka puhut kieltämmekin." Saaga värähti. Sitä hän ei ollut tullut ajatelleeksi.

1d0snapshotf83a7a669856.jpg

Saagan vastarinta alkoi murtua. Hän alkoi pikkuhiljaa ymmärtämään, kuka ja mikä oli. "Mutta...Mikä minussa on?", Saaga kysyi hiljaa. Daeg ei vastannut. Saagaa etoi, käytännössä hän oli tappanut ne kaikki muut, omaa kansaa ja rotuaan. Ainakin se jokin oli Saagan sisällä ja oli saanut aikaan jotain sellaista mitä oli tehnyt aiemminkin, nyt Saagan kautta. Lumi, jää, kylmyys. Saaga puisteleksi. "Ei..." Vihdoin, kun hän oli päässyt kotiin, sinne mistä oli lähtöisinkin, missä olisi voinut tavata kaltaisiaan ja tulla hyväksytyksi. Sitä ei ollutkaan, vain rauniot ja kituva maailma jäljellä, yhteiskunta tekemässä itsemurhaa. Hänen takiaan.

190snapshotf83a7a66f856.jpg

Daeg seisoi hiljaa Saagan kävellessä kauemmas. Hän ei halunnut nähdä Daegia. Mutta Saaga pysähtyi ymmärtäessään, että tänne hän jäisi. Ei mitään pois pääsyä, vain selviytymiskamppailua isomman tahon vallan alla.

Vaikka Daeg ei ollut sitä ääneen sanonutkaan, Saaga tiesi sen. Alituista pakoilua ja taistelua. Ei hän tällaista ollut halunnut tai odottanut. Saaga oli monesti kuvitellut minkälainen olisi maailma jossa hän ei olisi erilainen. Eksoottinen paratiisi jossa vallitsisi rauha ja sopusointu. Sellainen tämä maailma olikin aluksi ollut, mutta tuhoutunut sitten. Ja Saaga oli ollut tuhon arkkienkeli, viimeinen silaus. Hän tiesi sen, vaikkei uskonut jumalahömpötykseen. Olihan hän kotonaankin aiheuttanut sen lumimyrskyn, syystä tai toisesta. 

Saaga ei voisi mitenkään korjata sitä, hän ei pystyisi katsomaan ketään silmiin tämän jälkeen. Se tuho eli hänen kauttaan yhä edelleen. "Sinun syytäsi...Sinun takiasi..." Saaga pudisti päätään ja käski itseään olla vajoamatta itsesääliin. Mutta Saaga oli pohjattoman surullinen. Mikään ei mennyt niin kuin hän oli suunnitellut, hän halusi kuulla totuuden mutta nyt ei kestänytkään sitä. Ei hän halunnut olla tällainen.727snapshotf83a7a665856.jpgc97snapshotf83a7a66d856.jpg

"Kerroit sitten sille kaiken", Nael sanoi hiljaa. Saaga säpsähti, missä vaiheessa hän oli tullut? Saaga keskittyi kuuntelemaan, hän ei halunnut vielä kääntyä. "No, Nael, ennemmin tai myöhemmin se olisi pitänyt joka tapauksessa tehdä. Olisitko sinä halunnut ennemmin kertoa?" Saaga saattoi kuvitella Naelin virnistävän ja pudistavan päätään. "Sitä minäkin. Mutta etpähän ole enää nuorin teikäläisistä. Oletko tullut sitä ajatelleeksi? Menetit tittelisi", Daeg sanoi ilmeisesti aivan vakavalla naamalla. Nuokin kaksi olivat niin erilaisia, mutta silti kummallisen huolettomia kaiken suhteen.

8cdsnapshotf83a7a66b856.jpg

Saaga henkäisi säikähdyksestä, kun kuuli Naelin yhtäkkiä puhuttelevan häntä: "No, saitko pahatkin traumat? "Kuoleman valkea enkeli"...Kaikkea kanssa. Daeg-täti taas vaan liioitteli. Mutta vaikka oikeastaan se kaikki historiaosuus maailmanloppu ja sellainen oli totta, olis Daeg voinu kuitenki sen vähän vähemmän dramaattisemmin kertoa. Voi, nyt taisin vain huonontaa oloasi." Saagan teki mieli käskeä Naelia olemaan vain hiljaa. Hän halusi olla rauhassa ja miettiä yksin kuulemaansa ennemmin kuin kuulla sitä toistettavan yhä uudestaan toisten suusta.

32csnapshotf83a7a667856.jpg

"Saaga...Ethän suuttunut? Mä jos kuka tiedän miten nopeasti meikäläisten mieli vaihtuu..." Tosiaan. Saaga ei ollut yksin, ainakaan Nael ei tuntunut suhtautuvan häneen yhtään eri lailla kuin ennenkään. Saaga vajosi mietteisiinsä unohtaen muut huoneessa olijat. Päätä alkoi särkeä, taas oli liikaa ajateltavaa. "Älä mökötä", Saaga kuuli kuiskauksen korvansa juuressa ja kääntyi nopeasti ympäri välttäen vaivoin säpsähtämästä. Nael kyllä osasi liikkua hiljaa. Melkein ärsyttävääkin. Mutta Saagan kaikki ajatukset tuntuivat pyyhkiytyvän pois kun hän huomasi Naelin olevan todella aivan hänen edessään. Saaga tunsi outoa vetoa ja yhteyttä itseään selvästi vanhempaa miestä kohtaan. Saaga oli tämän rinnalla kuin arka pikkutyttö. Sellaiseksi Saaga tunsi olonsa nytkin. Mutta ehkä se johtui vain siitä, että Nael ja hän olivat ainoat...

5f6snapshotf83a7a66f856.jpg

"Nyt kun me ollaan ainoat tällä puolella tätä bunkkeriverkostoa, niin yritä pysyä järjissäs äskösestä huolimatta. Vakuutan, että kaikki tietää jo siitä mutta ei välitä kun ei tapahtuneelle enää mitään voi. Oikeesti, olis kiva jos ois joku samanlainen." Naelin kädet olivat lämpimät, Saagan stressistä jääkylmät. "Hymyile vähän, sekin helpottaa", Nael sanoi. Saaga totteli ja sai aikaan vain jonkinlaisen tuskastuneen irvistyksen. Ainakin Naelilla näytti olevan hauskaa.72asnapshotf83a7a66f856.jpg

"No niin, Nael, Saagan täytynee olla hetki rauhassa. Ja meidän pitää jutella..." Saaga ei saanut silmiään irti Naelin hymyilevistä kasvoista. Joka hetki tuntui hieman paremmalta kuin edellinen. "Nael..." "Okei äiti. Saaga, käytävissä on tilaa. Varo vaan ettet eksy liian kauas", Nael sanoi taputtaen vielä Saagaa selkään tytön lähtiessä hitaasti pois paikalta.ef0snapshotf83a7a661856.jpg

Saaga oli kävellyt jo hyvän matkaa ja kääntyi vihdoin takaisin päin. Kaikki käytävät näyttivät samanlaiselta ja kun Saaga vielä kävellessään oli täysin uppoutunut ajatuksiinsa, ei eksyminen ollut kaukana. Silti Saaga tunsi olonsa yllättävän helpoksi ja rauhalliseksi. Vihdoin hän voisi lopettaa alkuperänsä miettimisen ja kysymysten pohtimisen. Nyt hän tiesi mikä oli, mistä oli tullut ja miksi. Niin levollinen Saaga ei ollut ikinä ennen ollut.

My  feet don’t hardly touch the ground, walking on the moon.

My feet don’t hardly make no sound, walking on the moon.

b8dsnapshotf83a7a66f856.jpg

Saaga pysähtyi vetämään henkeä. Ilma oli kylmää ja raikasta. Miltäköhän ulkona näytti? Jos lunta kerran oli satanut tauotta yli kymmenen vuotta...Saaga ei alkanut sillä hetkellä vaivaamaan päätään käytännön asioilla. Kuten kun hän kerran aikoisi viettää aikaa täällä, niin mistä hän saisi ruokaa, mistä muut sitä saivat...Ja keitä tarkalleen ottaen olivat "laitoksessa elävät"? Ei, Saaga päätti yrittää edetä ja sulatella tietoa hitaasti. Mutta yhä uudestaan Saagan ajatukset harhailivat Naeliin. He olivat tavanneet vasta tunteja sitten, mutta silti Saagasta tuntui kuin he olisivat tunteneet jo pitkään. Nytkin Saaga olisi vain halunnut viettää aikaa Naelin kanssa, hänen seurassaan Saagalla oli kuitenkin turvallisin olla. Tietäisi, ettei olisi hetkeäkään yksin...Saaga tuohtui huomatessaan jo nyt kaipaavansa toista. Mikä häntä vaivasi? Saaga ravisteli päätään.

I hope my leg don’t break, walking on the moon.

We could walk forever, walking on the moon.

We could be together, walking on, walking on the moon.

f8bsnapshotf83a7a663856.jpg

"Hemmetti, oliko se jo tästä vai vasta seuraavasta..." Kaikki käytävät olivat samanlaisia.

Some say tomorrow’s another day.

Giant steps are worth to take,

walking on the moon.

 

Tarinan pitämiseksi yhtenäiseä päätin, että laitan kaikki nämä *köh* aarteet *köh* tänne osan loppuun. Saa nauraa.

snapshotf83a7a66784e.jpg
...Oggay...^^ Alkoi angstituttaa ja kaipasin huvitusta, naapureiden touhuja seuraamalla sitä saa...ee1snapshotf5920af0b84e.jpg

...Ja meinasin pudota tuolilta tässä kohdassa. Etsin sopivaa kuvakulmaa kun Saaga yhtäkkiä katsoi suoraan kohti, päänsä kääntyi sillä tavalla nopeasti mutta konemaisesti...Ja sitten vielä seurasi katsellaan pitkään. Sooh, tyttö, ei saa tuolla tavalla pelotella. Ilman kuvanmuokkaustakin tarpeeksi spooky... Ja kuten huomaatte, innostuin muokkaamaan tästä aloituskuvan pohjan ^^

snapshotf8560e47b856.jpg

Aah, nämä towniet ovat joskus niin hehkeitä…Mitä sieltä kainalon kätköistä löytyykään. Paiserutto? "Siis kämmenen kokonen möykky!"

snapshotf83a7a66b856.jpg

…ja ajattelinpa näyttää, millaisella poseboxi katraalla tätäkin osaa tein. Eikä tässä vielä kaikki…Ei läheskään...Ei tarvitse ihmetellä, miksi peli vähän pätkii.

Tsih, kerrankin jaksoin tehdä putkeen koko osan. Ylpeä itsestäni nyt olen. Niin saamarin rasittava vuoden aloitus...Koeviikkokin tulossa. Noh, ei ole teidän murheenne. Paitsi siinä mielessä että seuraavaa osaa ei tule hetkeen. Tarvitsen hermolomaa, tai tulee hermoromahdus... Kommenttia, kuitenkin!