32. En ole enää ihminen

Noh, taas uuden osan aika. Sain ihan yllättäen intopuuskan tämän tekemiseen tässä illalla. Ei ole tehnyt mieli paljon mitään muuta tehdä, kun ne pari peliä joita olen odottanut taas loppuivat varastosta...Maksettu on mutta milloin kolahtavat postilaatikkoon? Masentaa... Mutta sitten asiaan.

Ensimmäistä kertaa nauroin tosissani tätä kirjoittaessa ^^ Kelatkaa nyt, pari osaa taemmas aloin itkeä. Melko tunteikasta tarinoiden kirjoittaminen on näköjään...Mutta se minusta. Pyrin siihen tavalliseen muutaman viikon välin päivitystahtiin, mutta hopuuttaa SAA. Meinaa joskus laiskotuttaa, vaikka aikaa ja sille hommia olisi niin vapaa-ajan kuin lukionkin parissa. Mutta nyt, lukekaa ja kommentoikaa!

Vuosipäivän kunniaksi Rami ja Terhi päättivät lähteä kaupungille. Toivottavasti lastenhoitaja tällä kertaa tekee jotain palkkansa eteen... "Minusta tuntuu, että on jo valoisaa kun pääsemme perille", Terhi mietti tutkien taivasta, jonka itäisessä rannassa siinsi kirkas karmiinin punainen juova.

"Okei, tämä laulu vielä sitten mennään. En vain saa enää laulun sanoista selvää..." Terhi läimäytti kumartelevaa Ramia takamukselle. "Et sinä vielä niin likinäköinen voi olla. Aloitetaan jo!" Rami ja Terhi lauloivat jo toista tuntia kahdestaan karaokebaarissa. Ensimmäiset aamun asiakkaat alkoivat tulla jo sisään aamun valjetessa kunnolla ja katselivat osin paheksuvasti mutta myös huvittuneesti väsynyttä hilpeää paria, joka ei uhkaamallakaan enää pysynyt nuotissa.

Lopulta höperö pappa halusi tulla koettelemaan taitoja, joten toisilleen hymyilevät Rami ja Terhi joutuivat luopumaan mikeistään.

"Muistojahan tänne tultiin tekemään, joten tule sinäkin sieltä koppiin." Terhi naurahti ja hoiperteli Ramin seuraksi. "Vai että ihan pusukoppiin?"

Meni hetki ennen kuin molemmat olivat tyytyväisiä kuviin ja kopissa ehti välähdellä hieman useamminkin kuin kuvia ottaessa, kun Rami ja Terhi tekivät siellä jotain muuta kuin olisi kuulunut. Rami katseli viimeisimpien kuvien kääntöpuolta. "Öh, tätä puolta ei kyllä laiteta julkisesti näytille." Terhi naurahti ja veti Ramin kädestä ulos.

"Olet antanut minulle ihanan yön ja osan tätä aamua. Mutta nyt pitää palata kotiin katsomaan, että onko lastenhoitaja tehnyt työnsä. Viimeksi akka jumittui television toimintaleffakanavalle", sanoi Terhi halaten Ramia lempeästi. Rami hymähti ja sanoi: "Sinä maksat tällä kertaa joka tapauksessa, samainen akka oli puida minut paljaaksi viime kerralla."

Joitakin tunteja taakse päin.

NYT hankin sen ukkosenjohdattimen, oli siitä hyötyä tai ei. *Selaa ostovalikkoa*

Lastenhoitaja oli nukahtanut sohvalle TV:n ääreen jo alkuhetkinä, joten Saagan oli helppo hiippailla ulos. "Lämpimällä säällä sade on niin ihanaa", Saaga mietti onnellisena. Hän kuunteli sateen lempeää ropinaa lammen tyyntä peilipintaa vasten sekä kohinaa pisaroiden laskeutuessa maahan.

Kun aamu alkoi koittaa nousi Saaga ylös. "Pitää vielä kuivata ja vaihtaa vaatteet. Sitten takaisin sänkyyn, ettei se täti huomaa mitään." Saaga huokaisi hieman surullisena. Tähän loppuisi se aika päivästä, jolloin hän taatusti sai olla yksin ja omassa rauhassa. Hän kun ei tarvinnut läheskään yhtä paljon unta kuin muut.

Ja näin tehokas lapsenlikka tällä kertaa. Keinui kaiken aikaa ulkona samaan aikaan kun...

Lasten aamupala leimahti hellalla tuleen. Huoh, miten lastenhoitaja voi saada tällaista aikaan vaikka ei edes tosi asiassa ollut hetkeäkään yksin lasten kanssa?

Lapset viettivät viikonloppua hyvin eri tavoin. Saaga tykkäsi vetäytyä omiin oloihinsa ja oli aina muutenkin avuliaampi ja omatoimisempi. Niko taas oli tavallinen pieni poika, jolle hauskanpito ystävien kanssa ja yksin oli elämäntapa ja mitään ei olisi suostunut herra tekemään, ellei olisi käsketty.

Rami tuumasi tästä ohi kävellessään, että Niko näytti aivan hänen isoveljeltään Jereltä, kun tämä oli pojan ikäinen. "Siitäkin on jo niin kauan, vaikka sen mukamas muistaa vielä selvästi." Niko vain ei tullut yhtä hyvin toimeen ainakaan tämän kissan kanssa, sillä leikki päättyi ulvahdukseen ja sadatteluun. Kissa nimittäin oli raapaissut Nikoa käteen.

Samaan aikaan oli Saaga rynnännyt halaamaan töistä kotiin tullutta äitiään. Hän tosin saattoi kuulla ulos asti Nikon huudon ja sadattelut.

"Voi sinua. Nyt Niko on kiukkuinen kuin ampiainen iltaan asti ja jaksaa taatusti pitää naarmua kädessään tekosyynä välttyäkseen kaikelta työltä. Mutta et sinä pahaa tarkoittanut, ethän?" Saaga saattoi tuntea kissan lämpimän kehon sisältä kumpuavan rytmikkään hyrinän eläimen kehrätessä. Saaga näki selvästi, että kissa oli oikein tyytyväinen. Tyttö myös tiesi, että jos hän hieman kurkottaisi kohti tätä kissan tunnetta, siitä tulisi myös osa Saagaa. Mutta tänään Saaga halusi olla aivan tavallinen tyttö.

Aivan tavallinen tyttö joka keinuessaan kuvittelee hypätessään lentävänsä pois kuin kevyt höyhen. Mieleltään yhtä kevyenä ja huolettomana kuin tuo höyhen.

Terhi pääsi korjaamaan ensimmäistä omenasatoa moneen vuoteen. Kun hän oikein oli puista huolehtinut ja niitä kehunut läpi kesän, tuottivat ne Terhin hiuksiakin punaisempia omenoita. Niitä poimiessaan hyräili Terhi tyytyväisenä. "Saan tarjota lapsillekin jotain omasta puutarhasta. Taatusti maistuu vastapuristettu omenamehu läksyjen lomassa..."

Terhi arveli, että jälkimmäisenä omenia tuottanut puu on se ihan alkuperäinen suvun kantaäidin Jannan istuttama puu Vaahteralaaksosta. "Mutta eivät nämä omenat yhtään sen huonompia ole kuin toisenkaan. Itse asiassa hieman makeampia. Mutta tämä onkin viimeinen sato tänä vuonna, ensi syksyyn sitten..."

Kun muu perhe nukkui, oli minulla hauskaa kerrankin kissojen touhuja seuratessa. Ne tiettävästi eivät öisin nuku, yöeläimiä kun ovat.

Ensin Peillot, tuleva kissaperijä.

Kuvaan tunki myös veli Nior, aika järkyttyneen oloinen ilme...

...eikä epäilystä mistä sen perinyt. Pappa Norland näyttää kaikkea muuta kuin levolliselta. Kammoksunee kameraa...

Ja sitten vielä Nora. Oih, tuota kissaa ihannoin...Rakastuin siihen niin totaalisesti.

Ei, minä jumaloin sitä.

Toivottavasti tuleva pari.

Ja hieno kuvasarja, pääosassa tietenkin ihana Nora. Sitten taas asiaan...

"Niko, taasko katsot myöhään telkkaria? Kokeilisit nukkua, ettei minun tarvitse aina herättää sinua aamuisin." Niko murahti vastaukseksi katse tiukasti TV:n ruudussa.

"Hei, mene pois edestä, en näe." Saaga huokaisi ja Niko huomasi olleensa töykeä. "Öh...Kappas, taas sulla on noin pitkät hiukset vaikka äiti leikkasi ne lyhyiksi eilen illalla. Erikoisuuksiesi lista alkaa olla aika pitkä", Niko totesi hymyillen. Saaga pudisti päätään ja mietti: "Et uskokaan kuinka pitkä. Itse asiassa, ei minua voi lukea enää edes ihmiseksi niiden perusteella." Saaga alkoi silloin vasta miettimään asiaa tosissaan. Ei hän ihan tavallinen tyttö ollut, eihän? Sen hän jo tiesikin, mutta mikä hän itse asiassa oli? Nimen omaan mikä?

Saaga pelkäsi vaikuttaneensa oudolta upottuaan sillä tavalla ajatuksiinsa ja sanoi nopeasti: "Äh, en tiedä mikä siinäkin on. Ne vain aina kasvavat yhtä pitkiksi kuin ennenkin vaikka äiti leikkaisi ne joka ilta." Mutta Niko oli taas kiinnittänyt huomionsa toisaalle. Niin Saaga ainakin luuli pettyneenä.

"Älä välitä, prinsessa. Pitkät hiukset sopivat sinulle. Ole ylpeä niistä." Saaga antoi veljelleen harvinaisen onnellisen hymyn. Niko oikein hämmästyi, ei hän usein nähnyt siskon reagoivan kovin voimakkaasti mihinkään. Mutta ei Saaga selvästi tunteeton tai arka ollut, varovainen ja vain kätki tunteensa muilta.

Damn mitä kivikasvoja, toivottavasti Saagalle tulee kasvaessa vähän pehmeämmät piirteet vaikka epäilyttävästi näyttävätkin yhä samoilta...

"Kiitti Niko. Mutta mennään jo nukkumaan, mua väsyttää", Saaga sanoi vaikka tiesi pystyvänsä nukahtamaan vasta tuntien kuluttua jos ei halunnut herätä kolmelta yöllä. Tästä tietämätön Niko katseli hetken Saagan anovaa ilmettä ja haukotteli sitten leveästi. "Hyvä on prinsessa. Mutta joudut kaikesta huolimatta herättämään mut, bussi tulee seitsemältä..."

Syksy koitti jälleen nopeasti viileän ja lyhyen kesän jälkeen. "Mitä mä voisin tehdä?", Saaga kysyi katsellessaan muun perheensä raatamista. Terhi nojautui haravan vartta vasten ja sanoi hieman hengästyneenä: "Enpä tiedä tyttöseni. Haravia on liian vähän, jos siistisit muuten vain pihaa? Puista on tippunut kuivia oksia."

Kun Saaga sai heitettyä ensimmäisen pienen risukasan isompaan, naurahti Niko kolkosti tätä katsellessa. "Ei ole reilua että Saaga pääsee pälkähästä. Eihän se tee melkein mitään!" Saaga tuhahti. "Haluutko sä mieluummin tulla keräämään oksia ja risuja? Ja sitä paitsi, noi haravat on mulle liian isoja."

Kun Saaga oli saanut hommansa tehtyä, antoi Terhi tytölle luvan yhden kasan hajottamiseen. Silloin Niko sai tarpeekseen. "Ihan turhaa yrittääkään tehdä mitään, kun toinen tulee ja tolla tavalla levittää lehdet uudestaan."

Pian koulubussi tuli poimimaan yhä kinastelevat sisarukset. Terhi nauroi katsellessaan lapsiensa menoa, mutta Rami pysyi yhtä vakavana kuin aiemminkin aamupäivällä. Terhi malttoi vain hetken jatkaa haravoimista, sitten hän halusi vihdoin saada tietää mistä oli kyse. Olihan Rami niin monta kertaa kuunnellut hänen huoliaan.

"Mikä ihme sinut nyt noin hiljaiseksi on saanut?", Terhi kysyi lempeästi keskeyttäen työnsä. Rami ei sanonut mitään, vana kävi ensin rauhassa viemässä haravan paikoilleen seinän viereen hieroen kylmettyneitä käsiään yhteen.

"Se vain, etten ole kuullut Jerestä mitään yli puoleen vuoteen. Kyllä hän kunnossa on, mutta kun kortteja ja kirjeitä tulee yhä vain harvemmin ja vähäsanaisina. Hädin tuskin tiedän, missä päin maailmaa he tällä hetkellä Charlotten kanssa ovat."

"Voi sinua. Kyllä minäkin olen huolissani Jerestä, onhan hänkin veljeni jos et satu muistamaan." Rami hymähti. "Se sattuu välillä unohtumaan, kun meidän suhteemme nyt on mitä on. Mutta tätä minä odotinkin, Jere elää nyt aivan toisenlaista elämää eikä ole ihme jos hän unohtaa meidät täällä. Saattaa olla, ettei hän ikinä palaa. Mutta kai se on hyväksyttävä."

Terhi hymyili Ramille sanoessaan: "Ainakin tiedämme hänen olevan kunnossa, eikä hän meitä takuulla unohda. Täytyyhän hänen joskus nähdä veljenlapsensa jotta voi heitä hemmotella kun emme ole näkemässä." Rami tuli jo paremmalle tuulelle. "Kiitos piristyksestä. Mutta jatketaan nyt hommia, sinähän halusit saada 'palkintopuutarhasi' näyttämään arvoiseltaan vuodenajasta riippumatta."

...Älkää kysykö. Nauran liikaa vastatakseni.

Perijäseinällä on nyt viisi kuvaa, puolessa välissä siis suunnilleen ollaan tässä legacyssa kun olen hieman yli vuoden pelannut. Pidän siitä, kuinka erilaisia simejä on kuhunkin sukupolveen syntynyt, sekin yksi pyrkimys. Ja ei Rami niin paljon isältään näytä, vaikka niin aluksi luulin...

Terhi sai potkut. Mitä tästä kuvasta voi muuta sanoa. "Mistä minä olisin voinut tietää, että en olisikaan saanut kirjoittaa tekohampaiden hamstrauksesta ja että niillä vanhainkodin mummuilla oli yhteyksiä mafiaan ja toimitus joutui kiristyksen kohteeksi. Minä juttuineni ulos piiristä tai toimitus maan tasalle."

Rami puhutteli lapset vuorotellen. "Kuten varmaan huomasit sinäkin, äidilläsi ei nyt mene töissä hyvin. Joten jos tarvitset vaikkapa apua läksyissä, kysy enemmin minulta. Tuliko selväksi?" Saaga nyökytti päätään kuuliaisesti kirkkaansiniset silmät ylöspäin luotuina.

Saaga vilkaisi peilikuvaansa vielä kerran ja syvään henkäisten tarttui käsissään kiilteleviin saksiin. Nips naps ja tukko valkeita hiuksia leijaili lattialle.

Saaga oli tyytyväinen lopputulokseen. "Eivät nämä näin pysy kuin tämän illan, mutta nätit ovat."

Saaga katsahti jalkoihinsa ja huokaisi. "Pitää vielä siivota tämä sotku. Kyllä äiti huomaa, että tällä kertaa hoitelin itse hiukseni mutta eihän häntä saanut häiritä ja isä olisi leikannut korvatkin pois. Nikosta puhumattakaan." Saaga naurahti omalle mielikuvalleen ja katsottuaan vielä kerran lopputulosta toivoi, että hänen hiuksensa kerrankin pysyisivät lyhyinä edes päivän. "Sitten uskaltaisi leikata päivälläkin kun tietäisi, etteivät ne kasva enää ihan silmissä."

Mutta turha toivo. Saaga nurisi itsekseen samalla kun asetteli juuri kihartamansa pitkät kutrit ponihännälle seuraavana aamuna. "Ainakin vähän vaihtelua. Mutta hitsi, miksen voi olla normaali? Ja taas päänahkaa kihelmöi inhottavasti..."

Saaga herkesi näpertelemästä hiustensa parissa kun Niko astui huoneestaan leveästi haukotellen. Tämä kuitenkin hymyili Saagan huomatessaan. "Oot prinsessa taas vai viettänyt aamus kaunistautuen peilin edessä?" Saaga hymyili. Tämän kommentin hän oli ennenkin kuullut.

"Kyllähän säkin tiedät, että nainen tekisi mitä tahansa kauneutensa eteen." Niko pörrötti Saagan vaivoin kampaukseen asettelemia hiuksia ja sanoi: "Mutta pikku prinsessat kelpaavat ihan sellaisenaan."

Saagan yllytyksestä Niko vaivautui heittämään yhden kolikoistaan kaivon pohjalle. "Tyhmää nyt omaan kaivoon mitään heittää", Niko ajatteli kääntyessään lähteäkseen pienen odottelun jälkeen, kun mitään ei ollut tapahtunut.

Hänet kohtasikin kumma näky. Suunnilleen Nikon ikäinen tyttö katseli kummastuneena ympärilleen. Nopealla vilkaisulla Niko päätteli, ettei tyttö ollut vaatetuksensa mukaan lähimainkaan niiltä seuduilta. Tyttö naurahti hermostuneesti ja hymyili Nikolle. Niko tunsi punastuvansa. "Antees, mut hei mis mä oon ja miten mä tänne jouduin? Just äsken mä olin tos kartsan nurkal jengin kans ja sit...Hei. Tunnetaanks me?"

Niko ei jälkeen päin tiennyt mitä tapahtui. Hän oli katsellut tyttöä uteliaana ja tyttö takaisin. Sitten he olivatkin suudelleet. Ja sitten he olivat katselleet vielä sen jälkeenkin. Sitten tyttö oli irrottautunut, kävellyt jonkin matkaa kääntyen kuusen taakse ja kadonnut jäljettömiin.

"Tästä ei parane kertoa kenellekään mitään. Enkä taatusti heitä edes käpyä kaivon pohjalle tämän jälkeen", Niko ajatteli päätään pudistellen katsellen sinne, minne oli nähnyt tytön katoavan.

Terhi etsi yhä uuttaa lehteä, joka suostuisi ottamaan hänet palkkalistoilleen. Sana Terhin vapaamielisestä kirjoitustyylistä oli kiirinyt kaikkiin isoimpiin ja arvostetuimpiin lehtiin eivätkä ne halunneet menettää mainetta saati palkata ketään, joka työskentelisi mieluiten niin kaukana omassa kodissaan. Terhillä oli runsaasti vapaa aikaa, minkä tämä käyttikin enimmäkseen ulkona.

"Oh! Mitenkäs lumi näin nopeasti tulee? Puissahan on vielä lehtiä! Tätä menoa ne eivät ehdi tiputtaa niitä saati kasvattaa uusia keväällä. Talvet vain pitenevät..."

Jooh, tuli vähän poseboxien kanssa kokeiltua. Terhi jäi jossain vaiheessa hieman...kaltevaan tilaan. Ja tämä tuottikin melkoisia huvittavia tilanteita.

Mutta sitten ei enää naurattanut, kun force error, reset tai edes pelistä poistuminen eivät auttaneet. Lopulta kokeilin uudestaan boxeja ja sitten auttoi.

Kaivoseikkailustaan kuitenkin rohkaistuneena Niko alkoi tutustua "ihan oikeisiin tyttöihin". Nämä eivät kuitenkaan olleet yhtä innostuneita kuin Niko. "Niin miksi sä mut tänne kutsuitkaan? Äh, sä oot kumma tapaus..." Ensimmäisellä kerralla ei ainakaan tärpännyt.

Terhin onneksi ensilumi suli pian pois ja hän pääsisi kasvihuoneen lisäksi keräämään vielä omenapuiden satoa. "Tulipa tänä vuonna hyvän näköisiä paprikoita. Mitäköhän niistä keksisi tehdä?"

...Auts.

"Saaga, kerro nyt vähän miten koulussa menee? Se Impikään, sinun kaverisi ei ole käynyt meillä vähään aikaan." Saaga kohautti olkiaan. "Ei me Impin kanssa olla enää kavereita. Mutta ei se haittaa", tyttö vastasi hiljaa. Terhi ei tiennyt mitä sanoa. Saaga oli ilmeisesti nyt ihan yksin. Taas. Mutta tyttö vaikutti vakavalta jostain toisestakin syystä ja tätäkin Terhi uteli.

"Äiti, minä olen ihan kunnossa", Saaga sanoi painautuen sanojensa vakuudeksi Terhin kylkeen leveästi hymyillen. Terhi yllättyi hieman sellaisesta reaktiosta, mutta tyytyi sanomaan epäillen: "No se on mukava kuulla. Mutta voit aina kertoa minulle jos sinulla on jotain huolia." Saaga nyökkäsi ja vetäytyi pois. "Kiitos. Mutta nyt mun täytyy mennä tekemään läksyjä."

Saaga vetäytyi nopeasti pois. Terhi mittaili vielä katseellaan tyttöä, mutta ei huomannut tässä mitään erikoista. "Säästäkää mulle vielä niitä hyviä sämpylöitä iltapalaksi", Saaga pyysi ennen kuin nousi. Terhi oli nyt vakuuttunut siitä, ettei tytöllä ollut hätää. "Mutta miten minä voisin kertoa, että aina talvisin ja varsinkin sen lähestyessä minulle tulee levoton olo, ihan kuin minun pitäisi olla jossain muualla tekemässä jotain tärkeää. Tai koulusta sen, että minua yhä kutsutaan haamuksi", Saaga mietti itsekseen annettuaan tekohymynsä valahtaa heti kun oli päässyt huoneen ulkopuolelle.

Veljekset nukkumassa ^^

Oli myöhäinen yö. Talon ulkopuolella syksyinen tuuli rämisteli seinissä ja ränneissä, vieno ujellus rikkoi hiljaisuuden silloin tällöin. Saaga tiesi kellon olevan jo reilusti yli hänenkin nukkumaanmenoajan. Mutta Saaga ei saanut unta. Hänestä tuntui niin levottomalta, joka paikkaa kihelmöi ja Saaga ei olisi millään malttanut pysyä paikoillaan.

Sitten Saaga oli laittanut radion päälle, ihan hiljaiselle ja vain yrittääkseen rauhoittua hieman. Mutta hän osui jollekin oikealle rentouttamismusiikin kanavalle. Tai jollekin. Ja se musiikki tunkeutui Saagan sisimpään samalla lailla kuin aina nykyään tunnekosketuksessa. Niin Saaga oli alkanut sitä kutsua. Nyt Saaga sulki silmänsä ja antoi musiikin laulaa lävitseen. Se täytti hänet. Aika katosi, millään muulla ei ollut merkitystä.

Saaga hätkähti pystyyn tuntiessaan inhottavan sykähdyksen sisällään. Samalla musiikin taika katosi. Saaga laittoi heti radion kiinni ennen kuin se veisi hänet uudestaan. Saaga katseli ympärilleen pimeässä hiljaisessa talossa, aivan kuin joku seuraisi hänen jokaista liikettään. Tytön sydän pamppaili yhä. Ainakaan rauhoittunut hän ei ollut.

Saaga säikähti hieman nähdessään kiiluvat silmät pimeydessä. "Nior, ei noin saa säikäytellä", Saaga kuiskasi. Nior kuitenkin seisoi yhä vain paikoillaan, kuin lattiaan liimattuna. Se ei liikkunut yhtään. Saaga alkoi huolestua, oliko hän tehnyt tietämättään jotain? Saaga kohotti kättään, mitä kissan mielessä liikkui?

Juuri kun Saaga aikoi ottaa asiasta selvää, lähtikin Nior liikkeelle. Saaga huokaisi helpotuksesta aina siihen asti, kunnes Nior asteli suoraan hänen eteensä ja jäi katsomaan suoraan ylöspäin. Uppoutuessaan kissan kirkkaiden keltaisten silmien syvään tuijotukseen, Saagasta tuntui inhottavasti siltä, että nyt Nior oli se joka luki hänen mielialojaan. Samassa Nior alkoi kehrätä ja kiehnätä Saagan jaloissa tavallista hellyydenkipeämpänä.

Saaga silitti aikansa kissaa miettien sitä mitä oli juuri kokenut. Hän ei enää muistanut mitä oikeastaan oli tehnyt ja miksi, mutta Nior piti siitä. Aivan kuin se olisi ymmärtänyt. "Huh, liian omituinen ilta. Nyt menen kyllä nukkumaan, mene sinä vain tekemään jotain normaaleja juttuja äläkä kerro tästä kenellekään."

...En kommentoi. Tuli vähän taas sekoiltua moven kanssa. Olisi kiva jos tulisi kuplia kyljestä...Eikö teistäkin?

Ison pahan työkaverin paluu. Rami ja tämä Maaret tässä saivat Terhin katsomaan molempia pitkin nenänvarttaan. Varsinkin kun hyvästelyt tapahtuivat niin tuttavallisissa merkeissä.

Oli pakko kokeilla jotain. Lääkkeet myin ja viruksen hävitin. Mutta tuo karkkimassa näyttää epäilyttävästi joltakin, joka löytyy tavallisesti kävelytien varresta...

Ja Niko raukka kokeili yhä onneaan. Hänellä oli kyllä paljon kavereita, jotka vähän väliä ramppasivat ihan kylässäkin asti, mutta tyttöihin Niko ei tuntunut saavan tuttavallista kontaktia.

Uskokaa tai älkää, molempien susien nimi oli Peni.

Saaga vietti tavaksi tulleella tottumuksella yötä ulkona. "Kyllä minä menen viimeistään kolmelta nukkumaan niin kuin ennenkin." Samalla Saaga sai tilaisuuden harjoitella taitojaan rauhassa ilman, että kukaan alkoi kysellä jos kokemuksen jälkeen Saaga oli hieman poissaoleva tai tokkurainen. Saaga katkaisi yhteyden kun silmissä alkoi pimetä ja pää tyhjentyä, sen rajan yli hän ei uskaltanut mennä enää samoin kuin iltana jolloin hän vain kuunteli musiikkia.

"Heippa, toivottavasti löydät pian jotain syötävää!" Saaga katseli levollisin mielen suden loittonevaa hahmoa. Tämä oli ollut tuottoisa ilta. Tunteiden lukeminen alkoi olla koko ajan helpompaa eikä pahemmin pyörryttänytkään.

Yhtäkkiä auto kaarsi pihatielle. "Voi hitsi! Isä tulee taas myöhään, siksi valot olivat päällä! Miksen älynnyt varoa...En saa jäädä kiinni näin myöhään yksin ulkoa!"

Saaga piiloutui lähimmän puskan taakse. Tuntui epämiellyttävältä sillä tavalla piiloutua omalta isältään, mutta ei Saaga muutakaan uskaltanut tehdä. Nyt hän vain toivoi, ettei häntä olisi huomattu. Hitaasti ja äänettömästi Saaga kiersi puskan toiselle puolelle Ramin kulkiessa ohi.

Pian ovi meni kiinni ja sisältä kuului keskustelun ääniä. Saaga huokaisi helpotuksesta noustessaan pystyyn, mutta huolestui tunnistaessaan puhujat vanhemmikseen. "Taas he puhuvat myöhään, täytyy odottaa. En millään pääse huomaamatta sisään." Saaga katseli ympärilleen. Ensimmäistä kertaa hän ei halunnut olla ulkona. Sudet ulvoivat kaukana ja kylmä tuuli puhalsi, oli kovin yksinäistä. Mitään näistä Saaga ei pelännyt. Hänestä tuntui muuten vain ilkeältä. Tytön askeleet johtivat lammen rantaan.

"No nyt valot vihdoin sammuivat. On meillä muuten ihan kiva talo", Saaga tuumi hypätessään lammen pinnan yläpuolelle kohoavalta maakaistalta rannalle. Lampi tuntui yhä jostain syystä vetävän häntä puoleensa, Saaga kiersi pitkään katseellaan rantaa. "Ihan kuin...tässä hetkessä oli jotain tuttua", Saaga mietti. Sitten hän pudisteli päätään. Saagan ei olisi tehnyt mieli lähteä, mutta mitä hänen olisi muka pitänyt tehdä? Saaga meni nopeasti takaovelle toivoen sen olevan avattavissa.

"Äh, tavallisesti teen nämä yöllä mutta nyt menee aamu näiden rustaamiseen", Saaga sadatteli nälän kurniessa vatsassa. "Ja minä kun valehtelin tehneeni tehtävät jo, mitä lappu opettajalta saisikaan aikaan..." Saaga huokaisi vilkaistessaan kelloa. "Toivottavasti koulussa on jotain hyvää ruokaa tänään. Aamupalaa en ehdi syödä."

Jos nyt tärppäisi, ainakin tunteet näyttävät olevan molemminpuolisia...Ei kyllä Niko on onnettomin romantiikkatavoitteinen simini tähän mennessä, ei mitään kunnollista vielä jos ei kaivoa lasketa.

Go Macho!

Rami...En halua tietää.

Hmm...Vaikeuksien kautta Niko näyttää hoitavan homman kotiin! Kuten joku jo tuolla sanoikin, huomaa ettei Nikosta tule seuraavaa perijää. En mitään suurempaa draamaa tähän keksinyt, yritin Nikon vain saada jollekin tytölle kelpaamaan ;D Toivoton...

Äh...Päättäkää jo! Taas takapakkia.

Tai...No, näiden suhdetta on mukava seurata jatkossa.

Terhi kurkisti ikkunasta. "Olisi pitänyt katsoa ulkoa ensin, tietenkin tyttö on taas lammella." Sitten Terhi huokaisi huomatessaan, ettei Saagalla ollut mitään päällysvaatteita. Hän avasi takaoven ja huusi: "Saaga hei, laita edes pipo päähän! Etkö palele?"

"Äh äiti, enhän mä ikinä. Oon vielä vähän aikaa, en jäädy hengiltä sitä ennen."

Saaga katseli kulmat kurtussa lammelle. Taas se tunne. Aina talvisin hän oli niin levoton, niin on ollut aina. Saaga hieroi ohimoitaan. Ja taas se kumma päänsärkykin.

"Niko kulta, missä olet?", Sirkku saapui huutelemaan kimeällä äänellään. Saaga läppäsi kädellään otsaan. "Olisikohan siellä mihin sen jätit?", hän heitti pisteliääsi olkansa yli. Sirkku päästi loukkaantuneen tuhahduksen ennen kuin kääntyi ja lähti nokka pystyssä portaita ylös. "Yksi riesa....Miten Niko kestää häntä yhä vain?"

Turhaan pelkäsin, Saagastahan tuli oikein nätti kasvettuaan! Ja tuli muuten suosiotavoite, oikeasti nautinto mutta poikkesin säännöistä ja laitoin toisen lähemmän...Ei vain sopinut tytölle. Voi hitsi, taas kiinnyn liikaa pelihahmoihin...

"Menkää naiset ajoissa nukkumaan", Rami muistutti ilmoitettuaan menevänsä itse petiin. Terhi mumisi jotain myöntävää keskittyessään samalla sopivan värin sekoittamiseen. Saaga katseli pimeää telkkarin ruutua kuten oli tehnyt jo monen minuutin ajan eikä vastannut mitään. Rami vain pörrötti ohi mennen hänen hiuksiaan. Mutta Saagan päässä pyöri monia ajatuksia. "Kunhan kaikki ovat nukkumassa..."

"Kunhan kaikki ovat nukkumassa, minun täytyy kokeilla sitä uudestaan. Nyt tuntuu sopivalta ajalta, kun on taas talvi. Silloin kaikki on helpompaa." Saaga seisoi paikoillaan ja antoi lämpimän veden rauhoittaa. Hän käänsi hanan hetkeksi jääkylmälle ennen kuin astui kokonaan pois.

Saaga oli pyytänyt Nikoa jättämään tietokoneen päälle. Ja se myös oli. Saaga liikkui mahdollisimman hiljaa, istui alas varoen narisuttamasta tuolia ja alkoi selata muistiin laittamiaan sivustoja. "Äh, hiiri on taas ihan limainen. Nikon ei pitäisi syödä sipsejä koneen ääressä." Saaga huvittui ajatuksestaan vain hetkeksi ja keskittyi sitten. "Tämä ensin, sitten tuo...Jokin näistä on taatusti tarpeeksi samanlainen siihen..." Saaga selasi musiikkia täynnä olevia sivuja.

Hiljainen sävelmältään lempeä mutta kuitenkin niin kiihkeä ja monimuotoinen melodia täytti huoneen. Saaga ei tiennyt tai välittänyt yhtään sen tekijästä tai tyylistä. Saaga painoi silmänsä kiinni ja odotti sitä oikeaa tunnetta. Melodian kohokohta tuli. Saagan selkää pitkin kulki väristyksiä. Mitä ne oikein olivat? Saaga ei saanut niitä muuta kuin kuunnellessaan jotain tarpeeksi...jotain sellaista musiikkia.

Saaga ei tiennyt kuinka kauan hän oli kuunnellut musiikkia. Lopulta hän löysi sen oikean ja kuunteli sen laskemattoman monta kertaa peräkkäin. Yhä uudestaan. Yhtä jaksoisia väristyksiä. Aika hukkui taas musiikin virtaan. Saaga henkäisi ja avasi silmänsä. Kihelmöinti oli levinnyt käsiin ja sitten oli taas humahtanut inhottavasti. "Ei, minun piti tällä kertaa mennä rajan yli. En voi nyt lopettaa tai en saa ikinä tietää, mitä tapahtuu", Saaga käski itseään ja yritti keskittyä uudestaan.

Samassa tietokoneen näyttö pimeni ja koneen takana alkoivat kipinät lyödä. Saaga veti heti töpselin pois seinästä ja huokaisi pettyneenä mutta hieman säikähtäneenä. "En minä voinut mitään tehdä. En tällä kertaa. Parempi kuitenkin, kun en huomenna mainitse tästä mitään. Nytkin minun oletetaan nukkuvan jo kolmatta tuntia..."

Noustessaan Saaga henkäisi ihastuksesta. Maisema oli ihan yhtäkkiä peittynyt senttien paksuiseen lumikerrokseen. Saaga tiesi, että nyt viimeistään hänen pitäisi mennä nukkumaan mutta luminen maisema kiehtoi niin. Ja vaaleana lumen keskeltä hahmottuva jäätynyt lampi.

Lunta satoi yhä Saagan astuessa ulos. Nyt pakkasta oli niin paljon, että Saaga katsoi paremmaksi pukeutua oikein. Hän antoi katseensa kiertää lumista maisemaa ympärilleen ja hymy kohosi tytön poskille. Hän antoi askeltensa viedä lammen rantaan, vaikka jokaisella askeleella kasvoi levottomuuden tunne. Saaga huomasi, ettei hän ollut lainkaan rauhoittunut musiikin kuuntelun jälkeen, päin vastoin. Kaiken lisäksi luminen maisema ympärillä sai aikaan saman tunteen kuin sen suden mielen lukeminen ensimmäistä kertaa. Saaga tunsi huojuvansa vaarallisen lähellä reunaa.

"Taas talvi aikaistui. Tätä menoa muutaman vuoden päästä talvi on lähemmäs yhdeksän kuukauden pituinen." Saaga loi katseensa taivaalle. Kasvoille laskeutuvat kepeät lumihiutaleet tuntuivat viileiltä ja kastelivat sulaessaan. Hiljainen kahina oli ainoa ääni lumihiutaleiden laskeutuessa toistensa päälle. "Entä...entä jos lunta sataisi ikuisesti? Se ei yhtäkkiä loppuisikaan?"

Saaga hymyili enemmän. "Jos...Ei se minua haittaisi. Minä en rakasta talvea samalla lailla kuin muut." Saagan ajatukset alkoivat harhailla ja sama tunne kuin musiikkia kuunnellessa tai tunteita lukiessa hyökyi vahvana hänen sisällään. Saaga ei nähnyt muuta kuin talven pimeyden ja sitä tasapainottavan kirkkaan valkeuden. Hän ei tuntenut muuta kuin puhdistavan kylmyyden ympärillään. Sitten, aivan kuin joku toinen olisi puhunut. "Minä olen osa talvea ja se minua. Minä olen talvi ja kylmä ja pimeä. Minä olen lumi ja tanssin sen kanssa."

Saaga tunsi kummallisen rauhan leviävän sisälleen. Kaikki ensimmäisten talven hiutaleiden myötä tullut ja kerääntynyt jännitys tuntui nyt purkautuvan siihen hetkeen. Saagan mielessä alkoi soida lempeä, mutta surullinen sävel jonka hän vain pystyi kuulemaan. Se oli hänen sävelensä, jokaisella oli sävel. Mutta kaikki eivät pysty sitä kuulemaan. Nyt ensimmäistä kertaa Saaga kuuli omansa ja se valtasi hänet kokonaan pauloihinsa. Saaga huokaisi ikään kuin luopuen samalla kaikista muista ajatuksista. Kihelmöinti levisi käsiin ja kaikki katosi. Saaga sulki autuaana silmänsä. Nyt hän ei enää pelännyt sitä. Nyt hän tanssisi.

Joku muu ohjasi hänen askeleitaan ja käsiään. Hän tiesi mitä piti tehdä, aivan kuin olisi tehnyt sen ennenkin. Hän antoi sen tiedon viedä eteenpäin. Tähän hänet oli tarkoitettu. Tämän takia hänet oli lähetetty tänne, erilaisten joukkoon. Mitätöntä. Merkityksetöntä. Sitä kaikki muu oli. Mutta pian se kaikki puhdistuisi lumen ja jään alla. Siksi hän nyt tanssi. Ja se tuntui hyvältä. Lumihiutaleet pysähtyivät ilmaan ja kylmä tiivistyi ympärille.

Saaga antoi jalkojensa viedä. Hänestä tuntui kuin hän olisi leijunut lumen päällä jälkiä jättämättä. Yhä vain hän piti silmänsä kiinni ja antoi sen jonkin ohjata häntä. Lumi leijui ympärillä ja pimeys verhosi kaiken. Saagan sisällä oli aivan uudenlainen levollisuus. Hänen ei tarvinnut huolehtia tai murehtia mistään. Ei enää. Olisi vain se yksi hetki. Sitten...

Saaga riistäytyi irti päänsä sisälle tulleesta vankilasta ja avasi silmänsä. Hän melkein huudahti hämmästyksestä ja säikähdyksestä nähdessään käsiensä hohtavan kalpeaa sinistä valoa. Ja samassa se katosi. Saagan sydän pamppaili. Mitä oli tapahtunut? Koko ajan ajatukset kirkastuivat ja kumma sävel katosi. Pian oli kuin sitä ei olisi ollutkaan. Mutta muisto oli.

Saagasta tuntui epämiellyttävältä. Aivan kuin jotain pahaa olisi juuri tapahtunut. Saaga kääntyi ja joutui nostamaan kätensä suun eteen ettei olisi oikeasti kirkaissut. Kädet tuntuivat suorastaan kuumilta, mutta sitä Saaga ei huomannut.

Maasta hänen jalkojensa juuresta oli pyyhkiytynyt lumi taianomaisesti pois. Ja tämä kohta hehkui samaa sinistä valoa. Saaga katseli järkyttyneenä näkyä. Mitään sellaista hän ei ollut ennen nähnyt eikä hän tiennyt mikä se oli. Toisaalta se kiehtoi, toisaalta pelotti. "Se on kesken...", Saaga huomasi ensin ajattelevansa. Hiljalleen hehku katosi ja kiireesti Saaga peitti paljaat kohdat.

Lunta satoi taas hiljaa leijaillen maahan, kaikki palasi ennalleen. Saaga katsahti ikkunaan poistuessaan kiireesti paikalta. "Jos isä tai äiti olisi vain vilkaissutkin ulos niin...Voi, nyt tiedän mitä tapahtuu kun menee rajan yli enkä tee sitä enää ikinä toiste. Mutta...Mitä olisi voinut oikeasti tapahtua jos se olisi jatkunut?" Saaga pudisti päätän. Tämä hän halusi vain unohtaa. Saagasta tuntui, että hän alkoi päivä päivältä olla yhä vähemmän ihminen. Ja se samalla lailla myös kiehtoi mutta pelotti, aivan kuin äskeiset tapahtumat.

"En ole ikinä kiroillut, mutta nyt hemmetti vie tekisi mieli...", Saaga mietti muutaman tunnin päästä, kun Niko saapui rynkyttämään ovea. "Hei, aika herätä tai me myöhästytään! Saaga, ootko sä hereillä!?" Saaga puristi kätensä nyrkkiin ja pakottautui sanomaan sen enempiä huutamatta: "No nyt oon ja en taatusti mee lauantaina kouluun!" Oven taakse tuli hiljaisuus. "Sori, mun moka." Saaga pudisti päätään. Nikosta ei voinut ottaa selvää, milloin tämä pilaili ja milloin tosissaan vain sekoili. "Ah...Eikä minulla ole ikinä ollut pää näin kipeä. Hieno aloitus päivälle", Saaga mietti noustessaan sängyn reunalta.

Kissat yksinkertaisesti vain sekoilivat ja olivat koko ajan toistensa tai muiden perheenjäsenten tiellä. Olisi ainakin kerran tehnyt mieli lahdata jokainen niistä... Tyhjäpäisiä elukoita, huonosti ohjelmoitu... Huomaa milloin kirjoittaa kyrsii ^^'

Vaikka Saaga kuinka yritti vain olla murehtimatta edellisillan tapahtumia, eivät jatkuva päänsärky, väsymys ja levottomuus antaneet hänen unohtaa tarkimpiakaan yksityiskohtia. "Mitä minä edes tein? Tai meinasin tehdä?" Eniten Saagaa huoletti kaikesta päällimmäisenä mieleen jäänyt tunne. Saaga oli tuntenut itsensä hetken jonkinlaiseksi tuomariksi langettamassa tuomiota. Mutta se oli ollut vahva ja jotenkin oikea tunne. Ja se pelotti. Varsinkin, kun Saaga huomasi että hän ei ollut rauhoittunut yhtään sen illan jälkeen. Yhä vain hänestä tuntui samalta kuin lukiessa isojen eläinten mieltä. Kuin hän minä hetkenä hyvänsä astuisi taas rajan yli. "Minun täytyy jotenkin rauhoittua..."

"Milloin sä oikeen menit nukkumaan eilen? Oot ollu koko aamun kuin zombi", Niko kysyi aivan yhtäkkiä ja sai Saagan säpsähtämään. "Mitä? Milloin sä siihen tulit?", Saaga kysyi ymmällään ja yritti olla näyttämättä se enempää säikähtäneeltä. Niko hymähti. "Puolitoista tuntia sitten. Mene nyt vihdoin laittamaan vaatteita päälle ja juomaan kahvia."

Niko poistui paikalta päätään pudistellen, kun Saaga mitään sanomatta kävi hakemassa kirjan hyllystä. "Olet joskus kuin toiselta planeetalta. En edes yritä ymmärtää sua", Niko sanoi. Saaga tunnisti äänensävystä veljensä vain pilailevan sillä kertaa eikä sen enempää pahastunut kommentista vaan sanoi perään: "Meni sullakin eilen aika myöhään siellä sillalla. En älyä miten sä viihdyt siellä porukoidesi kanssa, hypittekö jäiseen jokeen?" Niko kohautti olkiaan ennen kuin kääntyi lähteäkseen. Saaga tarkasti vielä kerran kannen tekstin: "Rauhoittumis- ja stressinpurkuharjoituksia aloittelijoille" Saaga huokaisi ja palasi ensimmäiselle sivulle.

Noniin, kiva, suihkulähde puskassa etupihalla. Olepas nyt Niko kiltti poika ja täytä kuoppa tai saat istua sen päällä loppupäivän...

Ja mitä ihmettä kissat syövät, kun niiden jätökset ovat vihreitä ja laatikko heti tuon näköinen? Sääli sitä jolle tällä kertaa osuu siivousvuoro.

"No niin, tämän on parempi toimia. Tunnen itseni todella hölmöksi ja toivon, ettei kukaan herää yhtä aikaisin kuin minä sunnuntain aamuna nähdäkseen tätä... Äh, minun piti ensin tyhjentää mieleni. Ja hitsi, mitä pää alaspäin oleminen muka auttaisi? Veri päähän? Ja en edes osaa seistä käsilläni ilman seinää ja nyt en saa muka koskea mihinkään muuhun...Äh, hyvä tyhjä pää minulla niin." Aamu ei ollut vielä koittanut, kun Saaga itselleen epäuskoisena nauraen asettui aloitusasentoon. "Ihan tosissaniko tähän ryhdyn? En ole ikiniä joogannut."

Saagan kädet tärisivät ja hänen täytyi keskittyä vain asennossa pysymiseen. "Ja tässä pitäisi muka vielä rauhallinen olla. Ei taatusti onnistuuh-!"

Terhi kuuli taas tömähdyksen ja pudisti päätään. "Kohta menen katsomaan mitä siellä tapahtuu." Terhi nousi hiljaa ylös ja kääntyi katselemaan uusinta maalaustaan. "Ensimmäisen maalasin sinä talvi-iltana loppuun, kun sovimme Ramin kanssa tapaavamme seuraavan kerran kerämökillä. Rakastuinkohan häneen jo silloin..." Terhi pudisteli päätään kuullessaan taas tömähdyksen ja lähti yläkertaan.

"Hei prinsessa, aamujumppa menossa?", Niko totesi kävellessään ohi. Saaga sulki silmänsä. Miksi hän oli edes ryhtynyt tähän? Ensin äiti ja sitten Niko virnuilemassa hänelle. "Mene sinä vain litkimään kahvia ja anna mun olla", Saaga sanoi uupumuksesta tärisevällä äänellä. Niko naurahti ennen kuin asteli portaisiin.

"Rentouttavaa ja virkistävää muka. Tuskin pysyy haarukka kädessä tämän jälkeen." Saaga kuitenkin pysyi asennossa ajatusten samalla laukatessa hiljalleen toiseen suuntaan. "Okei, seuraava vaihe. Nyt pysyn jo näin... Niin, mikä minua huolestuttaa? Olen kuin toinen erillinen laji. Saatan tehdä taas jotain kummaa, ehkä muiden nähden. Mitä siihenkin sanottaisiin...Miten niistä selviäisin? Minä...Minun täytyy vain sopeutua siihen kuka ja mikä olen, koska en voi muuttaa sitä. Ja oppia hallitsemaan sitä mikä minussa on...Purkaa se paine jollakin muulla tavalla. Kuten vaikka...näin."

Saaga laskeutui kyynärvarsiensa varaan muistellen samalla kirjan ohjeita ja kuvia. Pysyttyään siinä hetken hän nousi taas kämmentensä varaan ja toisti ajatuskuvion. "Niin...Ja onneksi nämä ikkunat eivät avaudu kadulle."

Kostuttaessaan hiestä märkiä kasvojaan Saaga katseli hetken itseään peilistä. Vesipisarat valuivat pitkin leuan kaarta ja tippuivat altaaseen. Samalla Saaga tunnusteli oloaan. Hän kääntyi yllättyneenä, käsi jäi altaan reunalle. "Hei...Päänsärky ainakin on poissa. Samoin se paine..." Saaga nyökkäsi tyytyväisenä. "Tämähän toimi, vaikka vaikutti niin hölmöltä. Nyt täytyy vain tehdä näin aina kun alkaa taas tuntua inhottavalta..." Saagasta tuntui myös, että vaikka se mikä hänen sisällään oli laantui nyt, se yhä oli siellä. "Olen kuin tikittävä aikapommi...Voin aina siirtää sitä, mutta joskus se tapahtuu. Joskus vielä... Siihen asti minun on vain yritettävä oppia tulemaan toimeen itseni kanssa."

Hui hitsi säikähdin, kun edellistä kuvatessa alkoi kuulua viikatemiehen möreä mumina. Viimeinen sukupolvensa edustaja Norland vain poistui keskuudestamme, ei sen kummempaa...Vaikka toki kissavanhusta tulee ikävä :<

Ihana liila puhelin, ainakin hyvä kenttä ja akku täynnä...Mutta mielenkiintoinen taustakuva ;D Aika pelottava...

Ja tästä tämän päivän traumat.

Sori, Saaga, mutta siivousvuoro sopi sinulle tällä kertaa.

Ei ihan niin tytär kuin äitinsä - kuva tällä kertaa. Siistit simit ovat oikeastaan melko ärsyttäviä.

No on hurmaavat ilmeet ^^

"Niko, laita se puhelin jo pois. Näet taas Sirkun huomenna ja kello on vaikka mitä! Huolehdi, että olet nukkumassa kun tulen uudestaan ylös", Terhi huusi Nikon huoneen oven takaa. Niko oli kuin ei olisi kuullut siihen asti, kunnes Terhi avasi oven ja alkoi räpsyttää valoja. "Valomerkki kävi. Täytyy mennä tai kännykkä lähtee", Niko sanoi nopeasti Terhin pudistaessa päätään. "Me Ramin kanssa olemme sentään saaneet asua samassa talossa yhdessä koko ikämme. Mutta kyllä tässäkin täytyy joku raja mennä, puhelinlasku kasvaa."

Terhi kuunteli hetken Saagan oven takana ja vilkaistuaan oven alareunaan hymyili todetessaan, että koska valotkin olivat kiinni täytyi tytön olla jo nukkumassa. "Saagaan voi aina luottaa. Tyttö ei ole ikinä valvonut liian myöhään, etenkään arki-iltoina kuten nyt."

Heti kun askeleet olivat loitonneet, nousi Saaga ylös. "Jäi niin jännään kohtaan kirja, että pakko lukea loppuun. Ei kukaan saa mitään tietää.", Saaga mietti ottaessaan paksuhkon opuksen yöpöydältään.

Saaga luki hetken pimeässä, kunnes totesi että se vain sai silmät särkemään. Saagan hymy hyytyi hänen kuunneltuaan hetken talon ääniä. "Hitsi, taas ne jäävät juttelemaan. Ja koska äiti sammutti ylhäältä kaikki valot, en voi laittaa omaani päälle. Sen huomaisi liian helposti..."

Saaga tuijotti hetken kirjaa, joka näkyi pimeässä vain harmaana sotkuna. Sitten hänen katseensa siirtyi kirjan sivulla lepäävään käteen. "Siitä on jo yli puoli vuotta... Kokeilen vain", Saaga mietti pienen innostuksen kipinän kasvaessa hänen sisällään.