Päädyin tekemään koko osan uudestaan, meni taas aikaa mutta nyt toimii kiitos Maitokahvin vinkin. Huh...Näin pitää vain jatkossakin tehdä. Mutta se siitä ongelmasta! Sisältö ja tarina yhä sama, joten lukekaa ja kommentoikaa

 

Puuta rääkätään, jotain näinkin iloista näin aluksi...

Ja voi kun tykkään uuden hackin tai modin asentamisen aiheuttamista bugeista, Leelo kerrankin sängyssä peiton alla nukkumassa. Peitto itsekseen koholla...

Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä, tosin hermoromahduksia aiheuttavalla sellaiselle. Saaga sai ensimmäisen sydänkohtauksen rytmihäiriön takia, mutta nopean toiminnan ja tytön sitkeyden ansiosta kaikki kääntyi hyvin tällä kertaa. Sairaalaseurannan järkeen tyttö pääsi taas kotiin, mutta yhä huonommin ennustein. Silti Terhi ja Rami yrittivät jatkaa elämää niin samalla lailla kuin ennenkin. Saaga ei ollut ainoa huolehdittava heidän perheessään.

 

"Kokeile nyt seisoa omilla jaloillasi Niko. Noin, kyllä se siitä..."

Ja heti kun Niko oli päiväunilla, riensi Terhi taas Saagan sängyn äärelle lukemaan satua, jotta myös tyttö nukahtaisi kerrankin rauhassa äitinsä ääntä kuunnellen ennemmin kuin heikkouden uuvuttamana ja yksin.

Huoh...Grillibileet!

"Tänään minä olenkin täällä sinun vahtinasi, äidin piti mennä taas töihin. No, pysys paikalla tai saat valkoisen parran!" Saaga nauroi ja kiemurteli haluamatta saada taas tukahduttavaa vaippaa. Ramin oli vaikea hymyillä, koska hän tiesi kokemuksesta että tällaisen riehumisen jälkeen tyttö olisi kuin vihannes pitkän aikaa.

"Niko, kokeili soittaa vähän hiljempaa noita...mm...sulosointujasi. Saaga pelkää." Niko ei kuullut mitään oman soittonsa läpi saati kiinnittänyt huomiota. Hänelle pikkusisko oli vain tavallinen pikkusisko, josta isä ja äiti välillä pitivät huolta hänen sijaan. Miksei hän siis saanut ottaa irti kaikkea hupia siitä ajasta, jonka hän siskon takia joutui muuten viettämään yksin?

Pian oli taas päiväuniaika ja Rami sai huokaista helpotuksesta. "Korvat meinasivat mennä. Nyt on sinunkin aika mennä nukkumaan, pikku muusikko."

Peiteltyään Saagan Rami jälleen vahti tottuneesti, että tytön hengitys jatkui tasaisena nukahtamisen jälkeenkin. Siinä seistessään Ramin ajatukset lähtivät jälleen vaeltamaan. Katsellessaan pientä hentoa lasta hänen kätensä puristuivat nyrkkiin. "Epäreilua, miten noinkin pieni lapsi joutuu joka hetki taistelemaan elämästään kuin tiensä päähän tullut vanhus. Se ei vain ole oikein."

Illemmalla saapui Terhi töistä. Hän asteli ripein askelin suoraan Saagan huoneeseen ja huokaisi helpotuksesta nähdessään tämän nukkuvan rauhallisesti ja selvästi yhä elossa. Vasta sitten hän saattoi rentoutua kunnolla ja asteli alas keittiöön, josta kuuli hiljaista kolinaa.

"Terhi, kävit taas vai ensin yläkerrassa? Juurihan sinä soitit vartti sitten ennen lähtöäsi, ei Saagalle nyt sinä aikana mitään ehdi tapahtua. Et varmaan pysty edes keskittymään töihin kun soitat vähän väliä", tervehti Rami hiljaisella äänellä nähdessään Terhin. Terhi pysyi ilmeettömänä sanoessaan: "Minä vain välitän ja olen huolissani Saagasta. Sinunkin pitäisi olla." "Mutta minähän olen. Kuule, yritä nyt vain pitää työsi. Me tarvitsemme rahaa."

Nyt Terhi naurahti. "Mekö? Meillähän on vaikka kuinka monen sukupolven perintöjä jäljellä. Minä voin siis aivan hyvin palata kotiin ja vaikka jättää työni niin sinä saat pitää omasi kun olet niin hyvin palkattukin..."

Rami kietoi kätensä Terhin ympärille ja sanoi lempeästi. "Me emme ehkä tarvitse rahaa, mutta sinä tarvitset lomaa. Menetät järkesi jos joudut olemaan koko ajan täällä ja huolehtimaan Saagan perään. Saisit vähän jotain muuta tekemistä ja ajateltavaa, mitä Saaga tekee äidillä joka ei kohta edes syö peläten Saagalle tapahtuvan jotain sinä aikana." Terhi huokaisi ja nyökkäsi. "Olet oikeassa. Menen taas huomenna töihin, mutta sinun täytyy takavarikoida kännykkäni ennen kuin lopetan soittamisen." Sitten Terhi antoi Ramille nopean suukon ja meni vaihtamaan vaatteita.

Jaaha, ja taas tuo onneton kasvi kärsii. Jo neljännessä sukupolvessa kissat käyttävät sitä raapimispuunaan...

"Vlum vlum, auto tekee tiukan kaalloksen mutkassa ja suistuu ojaan..." "Niko, enkö ole kieltänyt leikkimästä täällä kun vauva nukkuu?" Niko nosti katseensa ja pudisti viattomana päätään. Rami huokaisi. "No, nyt ainakin tiedät. Kuski lähtee ajelulle...", Rami totesi kantaen Nikon oman huoneensa puolelle.


Ei poika tietenkään pahaa tarkoittanut kun vasta pieni oli, mutta Rami oli kyllä kieltänyt monta kertaa olemasta huoneessa samoin kuin huutamasta Saagan päiväunien aikaan. Annettiinko Nikolle sittenkin liian vähän huomiota?

Melkein pelottavaa, eteinen täynnä kissoja...Kunnon kissaperhe.

"Nuku hyvin, tyttäreni, aamulla nähdään..." Terhin oli vaikea olla lisäämättä mielessään lopuksi sanaa "toivottavasti". Mutta totta se oli, totta ja julmaa. Eivät Terhi tai Rami kumpikaan voineet valvoa joka yö tytön unta, toisin kuin sairaalassa. Mutta sielläkään ei kohtauksen iskiessä osattaisi auttaa sen enempää. Oli vain toivottava parasta.

"Isä, milloin se leffa alkaa? En kai mä myöhästynyt?" Rami nauroi. "Aina yhtä hätäinen. Tules tänne..."

Nikon huuto ja nauru kuului yläkertaan asti, jossa Terhi yritti nukuttaa Saagaa. Tyttö oli kuin ihmeen kaupalla sinnitellyt aina vain useampia viikkoja, kuukausiakin, vaikka alkoi jo ikäisekseen olla selvästi pienempi, heikompi ja kehityksestä jäljessä verrattuna muihin.

"Äiti, isä kutitti taas. Kiellä sitä!" Terhi nauroi ja pudisti päätään. "En minä isällesi mitään voi." Nikon naama vääntyi viekkaaseen irvistykseen: "No sitten minä kutitan sinua!" "Voi älä, sitten ainakin henkivartijani saa uuden syyn kutittaa sinua!"

Rami veti Terhin sivummalle. "Henkivartijalla on asiaa. Miten Saaga jaksaa?" Terhi hymyili. "Hyvinhän tyttö nukahti ja niin aurinkoisella tuulella, kaikki on hyvin!"

Kun Niko ja Rami yhdessä katsoivat Terhin menoa, kuiskasi Niko isälleen: "Kaikki ei ole hyvin, vai mitä?" Rami pudisti päätään ja kuiskasi takaisin: "Ei niin, mutta älä sinä siitä välitä."

Paria tuntia myöhemmin oli taivas ulkona muuttunut pilkkopimeäksi. Niko haukotteli ja painautui äitinsä kylkeen. "Se oli kiva leffa." Rami nyökytti vieressä. "Nyt taitaa olla aika mennä nukkumaan, eikö niin Rami?" "Oho, 21 stunttaria. Ei olisi uskonut", tämä vain totesi laskettuaan nimet lopputeksteistä.

Terhi hymähti. "Ja huomaan taas, kuinka kuuntelevainen isäsi on", Terhi totesi nauravalle Nikolle. Rami hymyili.

 

"Nuku hyvin ja muista, että kaikki loppurymistelytkin olivat vain elokuvaa. Ei niitä tarvitse säikähtää." Niko nyökytti ja sanoi: "Mä voin käydä katsomassa Saagaa niin te saatte vielä jutella kahdestaan niin kuin aina." Terhi kummastui mutta oli mielissään Nikon huolehtivasta asenteesta pikkusiskoaan kohtaan, vaikka tämä veikin paljon vanhempiensa ajasta. 

"Mene vain. Muista katsoa, että hän nukkuu rauhallisesti äläkä herätä häntä. Hae meidät jos jotain on hullusti."

Portaissa ruuhkaa... Vinkiksi muuten, valmisportaissa eli niissä yhtenäisissä palikoissa voi kulkea vain yksi kerrallaan, näissä on asia toinen kuten näkyy.

"Oletko vielä hereillä?", Rami kuiskasi illalla. "No nyt olen. Äh, en saa unta. Olen huolissani Saagan lisäksi myös Nikosta. Ei pienen pojan pitäisi joutua näkemään vanhempiansa huolestuneina joka päivä. Ja lisäksi joutua itse huolehtimaan pikkusiskosta sillä tavalla..."

Rami silitti lohduttavasti Terhin hiuksia ja Terhi huokaisi. "Mutta tänäänkin poika halusi itse käydä katsomassa Saagaa. Eihän sitä tarvitse kieltää", sanoi Rami. Terhi mietti hetken. "Kuka normaali seitsemänvuotias pikkupoika huolehtii sairaasta siskostaan vapaasta tahdostaan? Onkohan se ihan hyväksi?" Rami hymyili. "Anna olla. Ei se häntä vahingoita ja meillä ne päämurheet on."

Niko innostui herättelemään autioitunutta kasvihuonetta uuteen kesään. "Noniin, vähän uutta multaa jossa on hyvä kasvaa ja sitten siemeniä!"

"Niko on todella...Kehittynyt ikäisekseen. Nyt hän jo hoitaa yhtä innoissaan kasvejakin siskonsa lisäksi", Terhi sanoi epävarmana lukiessaan töitä varten arkistoa läpi. "Miksi meidän häntä pitäisi estää, minusta ainakin tuntuu että se on vain hänelle hyväksi. Nikosta kasvaa vielä vastuuntuntoinen mies", Rami totesi lukiessaan omia muistiinpanojaan. Vihdoin Terhi alkoi vakuuttua siitä, ettei Nikolla ollut mitään hätää.

Oh, vihdoin huomasin että lapsellakin on keino tutustua vauvaan. Tämä on tosin se ainoa tapa...

Saagan synttäreillä tapahtui vähän outoja. Rami laski yhtäkkiä tytön lattialla ja siihen se sitten nukahti niin, ettei kukaan voinut tehdä mitään. Tyttöhän nukkuu juhliensa ohi!

No, radio peliin niin johan heräsi...

"Minähän olen luvannut sinulle kahdenkeskeistä kynttiläillallista jo jonkin aikaa. Mutta kun tätä hommaa tuntuu aina olevan niin paljon niin en tiedä...", Rami sanoi syödessään kaupasta ostettua ylimakeaa kakkua.

"Milloin minä olen sanonut haluavani 'kahdenkeskeisen kynttiläillallisen'? Tämä käy ihan hyvin. olemmehan kahden ja kakku ei ole hullumpaa." Rami naurahti. "Jos tämä sinulle kelpaa. On onni että olet joskus noin vaatimaton."

Terhi huokaisi vähän apeana. "Sinun pitää lähteä pian hakemaan Nikoa kaverilta ja minun pitää mennä Saagan luokse." Rami puristi vielä Terhiä vasten itseään. "Mutta ei vielä. Nautitaan vähän vielä tästä hetkestä." Rami ja Terhi saivat pitkästä aikaa hetken omaa rauhaa.

Terhi vakavoitui heti nähdessään Saagan raskasluomisena ja tokkuraisena, vaikka tyttö oli juuri nukkunut monta tuntia. Tuntui, että Saagan päivärytmi ei paljonkaan muuttunut vuosien aikana. Vuorotellen syömistä ja nukkumista, jälkimmäistä eniten. Eikä tyttö edes aina nukkunut syvästi vaan muuten vain uuvahti niin, että vaipui jonkinlaiseen horrokseen, ikään kuin kerätäkseen voimia.

"Hei Saaga. Mitä kuuluu?", Terhi leperteli tytölle joka soi äidilleen pienen hymyn ennen kuin haukotteli ja painautui vasten Terhin olkapäätä.

"Voi sinua pientä. Olet aina niin väsynyt, ettet ehdi nauttia elämästä." Terhin sisällä jokin humahti ilkeästi. Elämä. Se hiipui hiljalleen pois Saagasta. Yhä vain, ja mitä pitempään Saaga sinnitteli sitä isompi oli uuden kohtauksen vaara ja tytön kärsimät vaikeudet.

Aah, pitääköhän hankkia jokin ukkosenjohdatin ennen kuin kaikki puut palavat?

Saaga katseli uteliaana kuinka Niko-veli ja isä puhuivat jotain katsoen välillä häneen suuntaansa. Isä näytti huolestuneelta taputtaessaan veljen päätä.

Ikinä Saaga ei ymmärtänyt miksi isä ja äiti näyttivät usein surullisilta. Sitäkään Saaga ei ymmärtänyt, miksi veli oli aina niin pirteä toisin kuin hän. Saagalla oli taas vaikeuksia jaksaa istua paikallaan. Häntä väsytti ja hengästytti, mutta Saaga ei olisi halunnut taas siihen kehtoon jossa joutui olemaan niin kauan. Siksi Saaga yritti hymyillä veljelle, joka tuli pitkästä aikaa häntä tervehtimään kun Saaga ei ollutkaan siinä kehdossa.

"Terve sisko, mä lähden nyt kouluun. Nähdään taas iltapäivällä, muista olla silloin hereillä. Meillä on koulussa yhdellä kaverilla synttärit ja se jakaa karkkia, tuon sinullekin." Saaga tuli heti onnellisemmaksi kuullessaan Nikon iloisen puheen vaikkei aivan kaikkea ymmärtänytkään. Ja koska veli näytti iloiselta oli Saagakin. Varsinkin kun veli kutitti ihanasti. Voi veli varmasti leikkisi Saagan kanssa pitkästä aikaa!

Mutta sitten Niko sanoi jotenkin: "heihei" ja antoi vain suukon otsalle vetäytyen taas kauemmas. Mitä, ei tämä ole reilua! Saaga jää yksin ja väsymys voittaa taas. Kun veli vilkutti ovelta ja isä lähti tulemaan kohti aikoen taas viedä Saagan siihen kehtoon, Saaga hermostui toden teolla.

Saaga itki kiukkuaan ja pettymystään. Mutta itku tyrehtyi pian kun Saaga alkoi vain haukkoa henkeään. Ramia säälitti koko näky. Pieni lapsi joka ei edes pysty itkemään kunnolla. Aika kurjaa.

Niinpä Rami otti Saagan lempeästi syliinsä ja lupasi käydä Saagan kanssa vielä ulkona ennen päivän toisia päiväunia. Saaga rauhoittui heti kun huomasi kulun suuntaavan portaita alas oman huoneen sijaan.

Saaga oli jo rauhallinen kun Rami laski hänet sänkyyn. "Hyviä unia, Saaga", Rami sanoi silittäen Saagan päätä. Saaga katsoi häntä hetken aavistuksen hymyillen ennen kuin painoi silmänsä kiinni ja nukahti saman tien.

Rami istui tottuneesti valvomassa Saagan alku-unta. Rami oli valmiina nousemaan kuullessaan hengityksen katkeavan, mutta Saaga ilmeisesi käänsi kylkeään ja jatkoi sitten rauhallista untaan. Rami huokaisi. "Ja Terhi kun haluaisi öisinkin käydä täällä vähän väliä. Hän sekoaa jos ei saa kunnolla edes nukuttua murheiltaan."

Sitä Rami mietti yhä hyvästellessään töihin lähtevän Terhin. Terhi vain hymähti vastaukseksi, mikä sai Ramin yhä vain huolestumaan. "No, kai hän virkistyy päästyään työn makuun. Se saa ainakin minut unohtamaan kaiken muun."

Rami vietti päivän selaten netin sivustoja, joissa tutustui muihin samassa tilanteessa oleviin perheisiin. Rami oli ajatellut sen auttavan, mutta lukiessaan monia huonosti päättyviä tarinoita hän vain masentui. "Ei enää herännyt nukutuksesta...Viimeinen sydänkohtaus...Konflikti..." Näytti siltä, että olivat vanhemmat sitten päättäneet yrittää leikkausta tai toivoa ihmettä, näytti lopputulos lähes aina huonolta. Oli niitä poikkeuksiakin, mutta harvemmin. Rami huokaisi ja päätti jättää asian sikseen. "Hyvä etten näyttänyt näitä Terhille."

Rami katseli hymyillen Saagan soittoa. Tyttö näytti virkeämmältä kuin vähään aikaan ja myös iloiselta hakatessaan kimeästi kilahtavia laattoja. Sitten hän kuuli bussin pysähtyvän talon eteen ja päätti, että voisi pikaisesti käydä tervehtimässä Nikoa kun Saaga nyt viihtyi.

Huh, ei ole ennen käynyt minullekaan näin. Pojan ensimmäinen koulupäivä ja pyöreä kymppi todistuksessa! Ihmelapsi...

Terhi saapui samaan aikaan töistä ja onnitteli poikaansa hyvästä arvosanasta. Niko hehkui ylpeyttä ja vaikkei olisi halunnut sitä itselleen myöntää, oli todella iloinen saamastaan huomiosta. Niko oli jo tarpeeksi vanha ymmärtämään, että Saaga täytyi hoitaa paljon, mutta se silti harmitti häntä hieman vaikka hän siskostaan pitkin.

"Niko sai sitten kympin. Ei ihme että juoksi noin iloisena sisälle, mehän lupasimme antaa hänen katsoa TV:tä pitkään jos hän saisi hyvän arvosanan." Terhi nyökytti hymyillen päätään ennen kuin kunnolla huomasi, että Rami olikin tullut ulos viemään roskia.

"Rami, missä Saaga on? Häntä ei saa jättää näin pitkäksi aikaa yksin!", Terhi hätääntyi. "Hän oli ihan iloinen ja virkeä kun lähdin. Ei hän kauan ole yksin, voimme mennä heti takaisin..." Rami yritti puolustella, mutta Terhi tuhahti ja kääntyi jo lähteäkseen. "Mitä tahansa voi sattua näinkin pienessä ajassa."

"Juokse Rami, en kuule enää soittoa!"

...

"Nopeasti nyt Rami!"

...

"Onhan Saaga kunnossa, Rami, Rami?!"

...

Terhin huuto kuului pitkälle laskevan ilta-auringon valaisemalla tiellä.

"Luojan kiitos taas selvittiin säikähdyksellä. En enää ikinä aio jättää Saagaa yksin puolta minuuttia kauemmaksi ajaksi", Terhi kuiskasi itsekseen.

Terhi kuuli askeleita takaansa. Hän ei tiennyt pitäisikö olla Ramille vihainen vai ei. Mies ei tietenkään ollut tarkoittanut mitään pahaa jättäessään Saagan hetkeksi, mutta tilanne oli silti paha. "Terhi, tulethan pian nukkumaan? Et voi valvoa koko yötä Saagan vieressä. Jos vielä tulee yksikin kohtaus, niin lääkärit eivät voi tehdä enää mitään. Joten enää ei ole väliä vaikka..."

"Rami, miten voit sanoa noin?! Etkö välitä Saagasta?", Terhi kiivastui. Rami huokaisi. "Totta kai välitän mutta sinunkin täytyy hyväksyä tosiasiat. Saaga ei elä enää montaa viikkoa." Terhi painoi katseensa ja niiskaisi. "Ei tämä ole reilua", hän sanoi tukkoisella äänellä.

"Ei olekaan, mutta sille ei voi mitään", Rami sanoi halaten nyt itkevää Terhiä.

Niko katsoi telkkaria hiljaisella. Ei hänkään mitenkään enkelilapsi loppujen lopuksi ollut, ihan tavallinen poika. "Katson vielä loppuratkaisun ja menen sitten nukkumaan, niin ettei kukaan huomaa..."

Samalla unettomana sängyssä maannut Terhi nousi ylös. Hän aikoisi käydä vain katsomassa Saagaa. Sitten hän saisi nukutuksi eikä kuorsaava Rami saisi tietää mitään...

Mutta kun Terhin paljaat jalat koskettivat viileää lattiaa, pyyhkiytyivät Terhin ajatukset kokonaan pois. Hän ei muistanut mitä oli aikonut, mutta tiesi mitä hänen piti nyt tehdä. Kaikki oli niin kristallin kirkasta, Terhin täytyi tehdä se heti. Niin häntä pyydettiin.

Niko kuuli oven käyvän ja näki kauhukseen Terhin astuvan olohuoneeseen. "Äiti, minä aioin ihan heti mennä nukkumaan ja lupaan, etten enää katso myöhään telkkaria. Oikeasti!"

"...Äiti?" Terhi ei näyttänyt kuulevan vaan asteli määrätietoisesti kohti portaita. Niko kohautti olkiaan ja hiipi pian perässä omaan huoneeseensa nukkumaan ajatellen Terhin kävelleen unissaan.

Ulkona alkoi sataa lunta huolimatta keskikesän lämpimästä yöstä. Lämpötila laski hetki hetkeltä alemmas lumen mukana.

Terhi nosti mitään sanomatta Saagan käsivarsilleen. Saaga pelästyi hieman, kun äiti oli ihan ilmeetön eikä puhunut mitään. Silloin Terhi sanoi hiljaa tasaisella äänellä: "Älä pelkää. Kaikki on pian hyvin."

Samaan aikaan kun Terhi astui Saagan kanssa ulos pimenivät talosta kaikki valot.

Terhin kävellessä Saagan kanssa kohti lammen reunaa lumisade tiheni. Terhi pysyi ilmeettömänä ja Saagakin oli luonnottoman rauhallinen.

"Minä toin hänet", Terhi sanoi yöhön ja kohotti Saagan ylös. Tyttö näytti erkaantuvan Terhin sormenpäistä aavistuksen ja kohoavan kohti tummaa taivasta lumen kieppuessa molempien ympärillä.

Rami heräsi kovaääniseen pamahdukseen ja kirkkaaseen välähdykseen. Hän pomppasi ylös sängystä nähdessään Terhin puolen tyhjänä. Sitten hän näki aavemaista sinistä hehkua ulkona ja riensi ikkunan ääreen. Se mitä Rami näki ulkona sai miehen juoksemaan ulos.

Lumisade oli lähes lakannut, vain pieniä satunnaisia valkoisia hiutaleita leijui valkoiseksi muuttuneeseen maahan. Rami katseli äänettömänä lammen rannassa olevaa kahta hahmoa.

Terhi makasi maassa ja pieni tyttölapsi hänen vieressään ei näyttänyt tästä välittävän. Lapsi ei edes huomannut Ramin tuloa.

Rami riensi ensin Terhin luokse ja siveli tämän kasvoja hellästi. Rami huokaisi helpotuksesta nähdessään Terhin havahtuvan hereille. Välittämättä pikkutytön kiinnostuneesta katseesta ja äännähdyksistä Rami auttoi Terhin pystyyn. Sitten hän poimi tytön maasta.

"Huh, onpa täällä kylmä! Miksi lunta sataa kesällä? Ja mitä teen täällä, muistan vain että minun piti mennä katsomaan Saagaa..." Terhi katseli hämmästyneenä ympärilleen ja pudisti päätään.

"Ihan hullua...ja Rami, mitä sinäkin teet täällä? Mitä on tapahtunut? Missä Saaga on? Kuka tuo tyttö sylissäsi on?" Rami huokaisi ja hymyili Terhille rohkaisevasti sanoessaan: "Minusta tuntuu, että tässä on Saaga."

"Mitä, et ole tosissasi! Vai...Saaga?" Tytöllä oli lumenvalkeat hiukset, jäätäkin kirkkaammat siniset silmät ja kuulas vaalea iho. "Ei voi olla totta..."

Rami auttoi Terhin istumaan sohvalle. Tämä oli selvästi poissa tolaltaan. Sitten Rami kävi kiireesti viemässä Saagan nukkumaan, tyttö haukotteli mutta ei värissyt kylmästä samoin kuin vanhempansa. Itse asiassa Saaga näytti olevan aivan kunnossa, hän ei ollut aivan uupuneen näköinen kuten tavallisesti. Lisäksi Rami varmistui että tyttö todella oli Saaga, kun huone oli tyhjä. "Mitä sinulle onkin tapahtunut, se on parantanut sinut. Nuku nyt hyvin, minun täytyy mennä rauhoittelemaan äitiäsi."

"Hmm...Mitäköhän tänään ottaisi..." Mahtoi olla leikissä iso aallokko, kun laiva tuolla tavoin vetää volttia ^^

Terhi ei tiennyt, milloin oli viimeksi ollut niin onnellinen ja helpottunut. Ehkä kuultuaan, etteivät hän ja Rami olleetkaan mitään sukua toisilleen. Nyt katsellessaan nauravaa ja ilmeisen elinvoimaista pientä tyttöään, tuumasi Terhi, että tämä oli yksi hänen elämänsä parhaista hetkistä. Ilman muuta. Saaga hymyili äidilleen tämän hyppyyttäessä häntä varovasti. "Olen niin onnellinen, että olet kunnossa. En tiedä mitä olisin tehnyt jos olisin kaiken jälkeen sinut menettänyt...Tyttäreni." Ei kukaan muu voinut olla kyseessä.

Enää Saaga vain ei näyttänyt muuta kuin kasvonpiirteiltään vanhemmiltaan. Hän oli selvästi perinyt äitinsä silmät ja isänsä nenän, ja muilta sukulaisilta vaikka mitä. Mutta nyt tytön silmät olivat hämmästyttävän kirkkaat ja siniset, hiukset platinan valkoiset sekä iho monta astetta äitinsäkin ihoa vaaleampi.

Lisäksi tytössä alkoi ilmetä yhä uusia, omituisia ominaisuuksia. Ensinnäkin, eräänä päivänä hän vain kiipesi pystyyn käyttäen tukenaan työpöydän reunaan. Ihan yksin, kenenkään auttamatta.

Terhi saapui paikalle pian, hänen oli yhä vaikea päästä tavasta vahtia Saagaa joka hetki. Terhi haukkoi henkeä kun näki Saagan päästävän irti pöydästä ja pysyvän omilla jaloillaan yhtään horjumatta. Tyttöhän oppi vasta konttaamaan! Terhi laskeutui alas ja alkoi hiljaisella äänellä houkutella Saagaa luokseen. Ja tyttöhän lähti hitain, mutta varmin askelin taapertamaan äitinsä suuntaan.

"Voi olet sinä ihme tapaus! Hädin tuskin olit jäädä henkiin ja opitkin paljon aikaisemmin kävelemään kuin veljesi!" Terhi ei pitänyt asiaa niinkään kummallisena, olihan Saagan kehitys ollut jäljessä sairastelun takia huolestuttavan paljon ja oli ihan luonnollista, että tyttö nyt oppi kaiken nopeasti. Kaikki tulisi varmasti tasaantumaan.

Kun lapset eivät enää vieneet niin hirmuisesti aikaa, innostui Terhi hoitamaan toden teolla kasvihuonetta johon nuori Niko oli jo kyllästynyt. Oli sentään saanut pidettyä penkit siisteinä ja istuttamiskelpoisina. Nyt Terhi aikoi tavoitella lehdessä näkemäänsä puutarhapalkintoa ja oikein innostui. "Nyt laatoitettuna ja aidattuna tämähän näyttää melkein näin hyvältä! Sitten vielä katsotaan onko näistä vuosien takaisista siemenistä mihinkään..."

Rami taas ei ollut niin innoissaan Terhin tempauksesta. "Laittaa nyt mies täyttämään ties minkä elukan kaivamia kuoppia heti töiden jälkeen! Mokoma orjapiiskuri... Eikä tästä mitään tule, puutarha on niin hoitamaton ja rähjäinen että hyvä jos antavat edes säälipalkintoa. Eikä miehen kuulu siistiä puskia ja nyhtää rikkaruohoja... Varsinkin, kun arvosteluun on vielä monta viikkoa!"

"Älä marise, lupasit auttaa minua tässä iltapäivällä!" Rami puristi huulensa yhteen pitäen sadattelut sisällään vaivoin. Toki hän oli iloinen siitä, että Terhi oli taas onnellinen mutta ei hän silti mielellään viettänyt arvokasta iltapäivää puskia siistien töiden kasaantuessa.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Terhi opasti arvokkaat ja alaansa perehtyneet ("vanhat happamat kurttunaamat", totesi Rami) vaivoin vaalimaansa puutarhaan. Muutaman vanhan kurttunaaman ryhmä kierteli koko illan arvostellen jokaista puskaa, puuta, kukkaa ja kasvia sekä pudonneita lehtiä, vanhaa sanomalehteä ja rikkaruohojen pesäkettä, joka oli jäänyt huomaamatta. (Pari patsasta ja homma hoituu...)

Rami mietti, oliko Terhi sekaisin kun tämä oikein aneli pieniä kasvejaan kukoistamana ja näyttämään hyviltä juuri ennen kuin tuomareiden kolmikko astui kasvihuoneeseen.

Lopulta vaivannäkö palkittiin ja ruhtinaallisen rahapalkinnon, siemenalennusten ja kannustavien arvioiden lisäksi annettiin pihalle vielä toivomuskaivo! (Siihen tähtäsin) Terhi kiitti auliisti näitä vanhoja kurttunaamoja ja riensi iloiten kertomaan uutista Ramille ja lapsille, jotka kaikki olivat jo nukkumassa.

Aah, repeän jos sänky oikeasti hajoaa toisen alta kaverin takia :D

Terhi ja Rami päättivät, että Ramin pärstä päätyisi perijöiden muotokuvia esittävälle seinälle. Terhi kun ei tosi asiassa ollut mitään sukua Jalaville muuta kuin nyt avioliiton kautta. Terhi vilkaisi vähän väliä ulottuvillaan olevaa valokuvaa josta otti mallia. "Rami pitää tätä turhana perinteenä, mutta tämä on hauskaa. Ja jos joskus olenkin miettinyt, voiko rakkaus toiseen kestää vuosia, niin oh..." Nikolla riitti ihmeteltävää, kun äitinsä valokuvaa tuijottaessa päästeli ihmeellisiä kehräyksen ja uikutuksen välisiä ääniä.

Ja oppi siirtyy edelleen, vaikkei Saaga paljon mitään opetusta tarvinnutkaan.

Jes, päivitys auttoi ja vihdoin tuo onneton urapalkintosähkökitaran äänet toimivat! Ei kyllä voita Sims kolmosen akustista kitaraa...

Perheeseen hankittiin jälleen uusi kissa, ajatuksena tietysti taas pentujen saaminen. Tummasävyinen Nora on yksi kauneimmista aikaansaannoksistani. Mutta voi miten kätevästi kaikki ahtautuivatkaan tuohon yhteen ahtaaseen nurkkaan...

Ja heti hyviä tapoja oppimassa kulkukissoilta...

...ja kotona toivotettiin noin lämpimästi tulokas tervetulleeksi.

Jälleen Saaga ihmetytti vanhempiaan. Varmuuden vuoksi Terhi ja Rami molemmat astahtivat lähemmäksi tyttöä tämän tutustuessa uuteen kissaan. Eihän sitä tiedä mitä tulokas tuumaa kovakouraisesta halista, johon taaperot vain kykenevät. Mutta Saaga istahti itsensä kokoisen kissan viereen ja katseli sinisillä silmillään toisen vaalean ruskeita. Nora tuijotti takaisin, Terhi katseli kuinka Saaga avasi suunsa ja päästi pari pientä inahduksen kaltaista ääntä silmät yhä kissaan naulittuna. Nora siristi silmänsä niin kuin kissat hymyillessään tekevät ja alkoi yllättäen kehrätä samalla kun Saaga kiersi lempeästi kätensä kissan ruumiin ympärille. "Osaako tuo tyttö puhua eläinten kanssa?", Terhi kysyi hiljaa. Rami hymähti. "Tuskin, hän ei vain ole yhtä kovakourainen ja hätäinen kuin muut ikäisensä. Siksi Nora on noin rauhallinen, kyllä eläimet sellaisen aistivat."

Mitkä kaksoset! Täsmälleen samanlaiset kasvojen piirteet, ei ole ennen tällaista tapahtunut. Tai no, olen saanut aikaa sitten  yhdet identtiset tyttökaksoset mutta se on harvinaista piirteiden arpoutuessa ja kaksosiakin tullessa niin vähän luonnollisesti. Ja voisin vielä mainita tähän, että sisaruksilla on täsmälleen samanlaiset luonteetkin: 7/9/9/2/1. Siis täydelliset kaksoset sukupuolta ja muutaman päivän ikäeroa lukuun ottamatta, jos Saagakin olisi pysynyt entisellään.

"Niko, miksi laitoit taas valot pois? Silmiin sattuu kun katsoo pimeässä telkkaria. Voinko laittaa valot päälle?" Niko huokaisi. "Tiedät miksen halua. Mutta laita nyt jos se on sinulle noin tärkeää."

Valaistussa kirkkaassa huoneessa Saagan muutenkin vaalea iho oli suorastaan hohtavan valkoinen. Saaga malttoi istua paikoillaan hetken, mutta ei pystynyt keskittymään enää telkkarista tulevaan ohjelmaan. Hän kyllä huomasi ja tiesi, että Niko vilkuili hänen suuntaansa. Jopa oma veli pitää kummajaisena. Miksi Saaga oli taas vain kiusannut itseään? Halusiko hän usko, että edes oma veli tottuu siskon outoon ulkonäköön, jota tarhassakin kaikki karttoivat ja pelkäsivät?

Aineissa? XD Okei, ei sopinut tähän väliin mutta en voinut vastustaa kiusausta.

"Voin vaikka mennä pois. Ethän sinä minun seuraani muutenkaan kaipaa, isä ja äiti vain pakottivat taas eikö niin? Olen mielestäsi yököttävän näköinen eikö niin?" Niko hätkähti ja keskitti katseensa telkkariin siskonsa yllätettyä hänet tuijottamasta. "Kyllä minä haluan sinun kanssasi olla. Etkä ole yököttävä tai mitään sellaista, olet vain erilainen..." Mutta Saaga ei halunnut enää kuulla veljensä takeltelua vaan ryntäsi ulos.

Veden loiske sangon reunoja vasten kuulosti rauhalliselta viileässä hiljaisessa syysillassa. Saagaa oli kielletty kurkottelemasta kaivoon ilman valvontaa, mutta sillä hetkellä Saagan ei tehnyt mieli kuunnella tai totella ketään. Kyllä hän tiesi. Kaikki pitivät häntä kummajaisena, friikkinä joka oli kaikessa parempi ja josta kukaan ei tiennyt mitään. Eivät edes omat vanhemmat. Eikä Saaga itse.

"Mihin minä kuulun? Sillä täällä ei ainakaan ole yhtäkään toista samanlaista kuin minä." Saaga istui jo kuluneelle kohdalle ruohon ja sammaleen peittämään maahan. Saaga viihtyi luonnossa ja olisi viettänyt siellä kaiken aikansa mietiskellen yksinään, jos olisi vain voinut. Hän ei halunnut enää mennä ihmisten ilmoille, ei mistään hinnasta. Ei hän sinne kuulunut, ei siellä hänestä pidetty. Äiti oli aina lohduttanut sanomalla, että hän oli vain prinsessa jota kaikki kadehtivat. Mutta Saaga tiesi paremmin, ei se niin mennyt. Hän oli vain erilainen ja kaikkia erilaisia pelättiin, syrjittiin ja kiusattiin. Terhi ja Rami olisivat huolestuneet, kuinka synkästi ja ikäistään vanhemman tavoin Saaga ajatteli.

"Täällä luonnossa saan olla ihan ihan rauhassa. Ja ainoastaan eläimet eivät pelkää minua. Olisivatpa kaikki samanlaisia kuin vaikka talon kissat. Nekin ovat ihan erilaisia, mutta eivät silti tappele vain sen takia keskenään. Minullakin olisi niin paljon helpompaa..."

Terhi katseli pihalle huolestuneena. "Taas on niin pimeää, mihin Saaga on voinut mennä...Toivottavasti ei kaivoa kauemmas." Hän oli toki huolissaan pienestä tytöstään, jolla oli niin vaikeaa. Oli tämä kuitenkin parempi vaihtoehto verrattuna siihen, että Saagalle ei olisi mitään ihmeellistä tapahtunut. Siinä tapauksessa hän ei olisi elänyt edes ensimmäiseen tarhapäivään asti. Terhi huokaisi. Ei tämäkään niin mukavaa ollut, mutta kaikki muuttuisi paremmaksi kun Saaga opittaisiin tuntemaan eikä hän paljastuisikaan tavallista pientä tyttöä ihmeellisemmäksi.

Jaaha, tämän pelisession bugitus...

"Öö...Saaga, sori kun taas tuijotin ja puhuin hölmöjä." Saaga säpsähti ja herkesi puhelemasta kissalle, joka kaikkosikin Nikon tieltä. Saaga hymähti. "Hyvä on. Kyllä mä tiedän että sinä ainakaan et tarkoita pahaa."

"Halataan nyt sovinnoksi", Niko ehdotti. Saaga hymyili.

"Aahaa, menit taas lankaan!", Niko huudahti ja kumartui kutittamaan pikkusiskoaan. Saaga kiljahti pelästyneenä, mutta alkoi sitten nauraa. "Ääh, lopeta! Sinä et sitten ikinä muutu!" Lopulta sisarukset juoksivat kilpaa nukkumaan.

Huolimatta Nikon vilpittömästä anteeksipyynnöstä Saaga oli vielä apealla tuulella kietoutuessaan peittoon. Hän sattui vilkaisemaan tuolia, jolla Terhillä oli ollut tapana valvoa Saagan unta tämän ollessa vielä sairas.

"Aiheutin silloin niin paljon huolta, pelkoa ja vaivaa kaikille. Mutta onko tilanne yhtään parantunut? Ei. Yhä vain minä olen erilainen muihin verrattuna enkä tällä kertaa muuksi muutu..." Saagalla olisi ollut täysi syy itkeä itsensä uneen kaikessa yksinäisyydessään, mutta Saaga ei ollut itkenyt sitten muuttumisensa saati enempiä nauranut. Saaga nukahti miettien olemassa olonsa tarkoitusta ja kaiken kokemansa merkitystä, toisin kuin muut kuusi-vuotiaat tytöt. Lisäksi häntä jännitti seuraava aamu.

Aah, jotenkin niin ihanan levollinen kuva...Saattaa johtua siitä, että väsytti tuolloin pelatessa.

Kun koko talo vielä muuten nukkui, nousi Saaga hiljaa ylös. Hän käveli äänettömästi portaat alas ja raotti narisevaa ulko-ovea vain sen verran, että pääsi ulos. Saaga asteli paljasjaloin syksyiseen hämärään aamuun vain yöpaita päällään. Mutta jostakin syystä Saaga ei tuntenut kylmää samalla tavalla kuin muut. Saaga pysähtyi hetkeksi talon nurkalle vetämään henkeä. "Toimiikohan se tänäänkin?"

Saaga istahti vanhaan keinuun ja varmistettuaan otteensa kettingeistä sulki silmänsä. Saaga tunsi tuulen ilmavirran kutittelun paljaalla ihollaan. Hän myös kuuli metsässä liikkuvat eläimet ja heräilevien lintujen vienon laulun. Kauempana joki pauhusi. Tutkittuaan näin ympäristöä Saaga antoi keskittymisensä syventyä ja avasi olemuksena kaikelle avoimeksi. Hetki tuntui pysähtyvän ja kaikki hiljentyvän kuuntelemaan. Sitten sykähti. Kaikki muuttui erilaiseksi.

"Kiire. Kylmä. Löysin. Velvollisuus. Vihollinen.  Mikä olet? Työ. Puolusta. Pako. Rakas. Pelko. Nälkä. Tuolla. Suoja. Lämmin. Ystävä."

 

Saaga avasi silmänsä ja veti syvään henkeä pidätettyään sitä huomaamattaan koko ajan. Vaikka oli vasta aamu oli tuntemuksien, hänelle kuulumattomien tuntemuksien virta ollut tukahduttaa tytön. Luonto hänen ympärillään oli todella elossa. Saaga tunsi väristyksen kulkevan hänen kehonsa läpi. Hän saattoi nyt aistia, mistä tuntemukset olivat tulleet. Saaga katseli ympärilleen, penkin alla taisi olla muurahaisten pesä edelleen. Vieras joukko oli hyökännyt sinne. Ja heikko nälän tuntemus oli tullut sisältä, kissoille pitäisi muistaa antaa ruokaa. Saagaa harmitti, että hän pystyi edelleen tuntemaan vain pienten eläinten tuntemukset. Isompien kuten kissojen vain jos niitä oli monta ja kaikilla sama tunne, mikä oli harminaista. Saaga pudisti päätään. Tämä riittäisi tällä kertaa, vielä pitäisi harjoitella.

Kun Saaga oli kiertämässä sisälle, tapasi hän ison mustan suden oven edestä. Saagaa oli monta kertaa varoitettu lähestymästä susia. Mutta sitten Saaga päättikin laittaa itsensä koetukselle. "Jos pääsen tarpeeksi lähelle, niin ehkä..." Saaga lähti lähestymään häntä uteliaana tarkkailevaa isoa eläintä.

Saaga hymyili ja ajatteli yhä uudestaan: "Olen ystäväsi, älä pelkää." Sillä huomattuaan omituisen uuden kykynsä Saaga oli päätellyt, että hän ei ole ainoa. Eläimet aistivat tunteita, eivät suinkaan lue ajatuksia. Saaga oli kuin nuo eläimet. Hän aisti ympärillä olevien tuntemuksia ohi häilähtävinä hetkinä. Aluksi pieni tyttö oli tietenkin pelästynyt niiden alettua ilmestyä yhtäkkiä. Mutta sitten samalla nuoren elämän innolla ja uteliaisuudella hän oli oikein harjoittautunut kyvyssä ja muuttanut tunteet ensin väreiksi tulkitakseen niitä paremmin. Nyt hän teki samoin kohdatessaan elämänmuodoltaan monimutkaisemman eläimen.

"Tumman vihreä. Vaalean sininen. Oranssi." Saaga oli avannut mielensä jo lähestyessään sutta, vaikka oli pelännyt sen olevan vaikeaa tehdessä jotain muutakin. Kun Saaga laski kätensä suden pään päälle, vahvat tunteet saivat tytön melkein peräytymään. Nyt, yhä rapsuttaessaan suden päälakea Saaga tulkitsi nuo tunteet. "Ei vihollinen. Ystävä. Kiitos." Saaga hymyili sudelle. Nyt sen tunteet olivat tasaista mielihyvää Saagan rapsuttaessa korvan takaa. Saaga kummastui kuullessaan sen sävelenä päänsä sisällä. Lempeänä sävelenä, kuin kehtolauluna mutta vähän nopeampana. Saaga nosti kätensä pois kun sävel alkoi voimistua niin ettei tyttö enää kyennyt näkemään kuin suden kirkkaat silmät ja tuntemaan pehmeän turkin sävelen täyttäessä hänen mielensä jokaisen sopukan ja sumentaessa hänet muulta maailmalta. "Nyt tämä kyllä riittää. Menehän siitä."

Evil cat...

Saaga oli niin uupunut pienestä koetuksestaan, että nukahti saman tien sohvalle. Hän saattoi yhä kuulla hennon sävelen eikä olisi halunnut sen haihtuvan, vaikka juuri se tuntui eniten uuvuttavalta. "Täytyy vain olla jatkossa varovainen..."

"Kerro nyt, missä kävit. Et ole ennenkään kävellyt unissasi", Rami vaati tyttäreltään löydettyään tämän oman sänkynsä sijaan olohuoneen sohvalta jalkapohjat likaisina ilmeisestä ulkona kävelystä. "Äh, usko jo. Mitä minä olisin tehnyt ulkona tieten tahtoen aamuyöstä? Pitää alkaa laittaa ovia lukkoon jotta en mene uudestaan." Rami hymähti. "Hyvä on, uskon tämän kerran. Sitten menet vaihtamaan vaatteet ja syömään jotta ehdit kouluun."

Saaga kikatti. "Mutta sinullahan alkavat työt jo aiemmin, myönnä että nukuit pommiin! Eihän sinullakaan ole vielä vaatteita!" Rami hymyili ja hymähti uudestaan. "No myönnän. Mutta mene nyt että edes sinä ehdit."

Aah, rakastuin tuohon kissaan...

...ja minähän olen ylpeä kaikista tekemistäni simeistä, leikkivät yhdessä vesisotaa vesisateessa...

Vuosien yhä kuluessa Terhi oli huomannut, ettei ukkosmyrskykään haitannut häntä enää yhtään. Vihdoin Terhi oli päässyt pelostaan yli. Terhi hyräili tyytyväisenä hoitaessaan kasvejaan ja sateen ropistessa kattoa ja seiniä vasten. "Eihän siihen mennytkään kuin... 32 vuotta päästä pelosta eroon. Isä kertoi minun pelänneen sitä jo ensimmäisistä elinvuosistani lähtien..."

Noniin, kamoon, ihme talkkipulveribugi siirtyi seuraavaan sukupolveen...

Saaga oli yrittänyt ystävystyä edes joidenkin luokkalaistensa kanssa, mutta sekin tyttö jonka kanssa Saaga meni samaa bussimatkaa kieltäytyi joka kerta juttelemasta matkan aikana saati jäämästä leikkimään pihalle. Saaga vain jatkoi yrittämistä sitkeästi. "Miksi et voi jäädä?" Tyttö pudisti päätään ja astahti kauemmas Saagan ilmeen muututtua pettyneestä ärtyneeksi. "E-en voi, kotona odottaa ruoka..."

Hyvästi Leelo, ihanin kissaneiti suvussa...

Terhi ja Rami molemmat ihmettelivät Nikon tiedonjanoa, tämä halusi ehdottomasti pysyä asioiden tasalla vaikkei suurin osa niistä häntä koskenutkaan. Ensimmäiseksi kotiin tultuaan poika tarttui aina sanomalehteen ja hautautui sen taakse lähes puoleksi tunniksi, kun oli vielä vähän hidas lukemaan. Tyytyväiset vanhemmat eivät viitsineet hoputtaa poikaa läksyjen teossakaan...

Saagakin jaksoi sinnikkäästi yrittää olla tuttavallinen ja ystävällinen tuota ainoaa tyttöä kohtaan, joka oli edes hänelle jotain puhunut ennemmin kuin kuiskuttanut selän takan muiden kanssa "aaveesta." Sen pilkkanimen Saaga oli saanut, ensiksikin ulkomuotonsa takia ja toisekseen, koska hän usein ilman ystäviä käveli välituntisin hiljaa ja huomaamatta ulkona ja käytävillä mietteissään välillä säikäyttäen jonkun vahingossa. Nyt Tämä Impi-niminen tyttö oli vihdoin huomannut, ettei "aave" mitenkään pelottava ollut, hiukan erilainen vain. Kuten tummaihoinen, ulkomaalaispiirteinen Impikin eristäytyneessä kylässä. Tytöillä oli oikein hauskaa, kun he rohkaistuivat ja tutustuivat toisiinsa enemmän.

"Saaga, et sä hassumpi kaveri ole." Saaga nyökkäsi mielissään. "Samaa vois sanoa susta. Nähään taas huomenna, Impi." "Joo nähään, mennään sitten teiän takapihalle leikkimään." Saaga hymyili innoissaan. "Se sopii." Impi vielä halasi epävarmasti Saagaa ennen kuin tyttöjen tiet erosivat.

Päivä ei ollut niin pitkällä, kun aurinko alkoi jo laskea. Vuoden pimeimmät hetket olivat taas käsillä ja etenkin Terhiin se vaikutti uuvuttavasti. Rami hymyili sohvalle uuvahtaneelle naiselle. "Taisi olla liian raskas saippuaooppera telkkarissa?", Rami totesi itsekseen sulkiessaan päälle jääneen television. Sitten hän herätteli lempeästi jo pitkään nukkunutta Terhiä.

Terhi hieroi silmiään ja katseli hölmön ja poissaolevan näköisenä jonnekin Ramin ohi. "Huomenta", Terhi sopersi ja nousi seisomaan uneliaasti hymyillen.

"Huomenta."

"No nyt ainakin heräsin kunnolla. Mitä kello on?", Terhi kysyi hymyillen ja mielissään saamastaan herätyksestä. "Rautaa ja rattaita", Rami vastasi kysymykseen. Terhi naurahti. "Sitäkin. Ei vaan oikeasti?"

Terhi ja Rami istahtivat juttelemaan sohvalle, kun Saaga ja Niko molemmat olivat kavereilla. Vaivihkaa arkipäiväinen keskustelu muuttui menneiden hartaaksi muisteluksi. "Muistathan sen illan siellä saunarannassa?", Rami kysyi sivellen Terhin kasvoja. Terhi hyrähti kuin kissa silittäessä. "Mm...Toki, kumman niistä? Sen kun ensimmäisen kerran suutelit minua vai sen jälkeisen, kun istuimme tällä tavalla rantamajassa?"

Rami hymähti. "Kumman vain. Siitäkin on jo monia vuosia....Mutta kahdenkeskeinen iltamme taitaa päättyä tähän, pitää mennä hakemana lapsia." Terhi äännähti pettyneesti. "Ei vielä, meillä on ollut niin hauskaakin. Kerrankin saamme olla kahdestaan!" Rami mietti hetken vilkaisten kelloa. "Hyvä on. Mutta muistatko mitä rantamajalla tapahtui? Siis kaiken puhumisen jälkeen niin kuin nyt?" Terhi hymyili. "Enpä tiedä. Muistuta minua." Rami pudisti päätään muka pahastuneena. "Kyllä naiset on kauheita."

Sitten Rami suuteli Terhiä oikein pitkään ja hartaasti välittämättä eteenpäin tikittävästä kellosta.

"Ja tuon jälkeen ehdotin että menisimme takaisin sisälle mökkiin. Ja kun et suostunut tein näin..." Terhi naurahti Ramin puristaessa häntä niskasta. "Ääh! Ei sinun tuota olisi tarvinnut tehdä!" Rami hymähti huvittuneena. "Kosto edellisestä."

Rami ja Terhi istuivat vielä hetken vierekkäin kylki kyljessä ja vain nauttivat toistensa läsnäolosta. Sitten Rami vilkaisi taas ylös kelloon ja huokaisi. "Kyllä minun pitäisi oikeasti mennä. Lasten kavereiden vanhemmat kyllä lupasivat kyyditä, mutta ennemmin haen itse." Terhi tuhahti. "Ihan epäreilua." Hän vetäytyi vastahakoisesti irti Ramista, mutta Rami ei noussut sohvalta. Sen teki ensin Terhi tuohtuneen näköisenä, silloin Rami laski kätensä hänen hartialleen hymyillen. "Älä huoli, en ole myöhään." Terhi hymyili ilkikurisesti ja kietoutui uudestaan Ramin syleilyyn. "Eihän sinun tarvitse ollenkaan mennä", hän sanoi hennolla äänellä kietoen kätensä miehen ympärille ja antaen suukon poskelle. Terhi nousi ja käveli Ramin takaa koskettaen samalla tämän olkapäätä. Rami ymmärsi vihjeen ja seurasi Terhiä.

"Lapset ovat taatusti menneet jo omia aikojaan nukkumaan. Olemmepa me vastuuttomia vanhempia", kuului peittojen ja lakanoiden seasta ensin Terhin ääni. "Vielä mitä, mehän vain toistimme historiaa. Näin päättyi sekin ilta mökillä..." Terhi hengähti kauhistuneena. "Vitsailethan vain taas? Minä en muista sitä loppuiltaa sitten kerta kaikkiaan. Olin vain niin väsynyt ja jotenkin sekaisin kaiken tapahtuneen jälkeen, silloinhan me olimme vielä veli ja sisko." Jännittyneen hiljaisuuden jälkeen Rami naurahti. "Kunpa näkisin ilmeesi, varmaan sama kuin herätessäsi vierestäni seuraavana aamuna. Ei, mitään vakavampaa ei tapahtunut sinä yönä."

 

Pimeässä huoneessa kuului hiljainen muksaus ja Ramin älähdys. "Aih! Miksi noin teit? Se oli vain vitsi!" Terhi tuhahti. "Mauton sellainen. Niin kuin silloinkin." Taas laskeutui hiljaisuus, jonka Rami rikkoi yliliioitellulla huolehtivalla äänensävyllä: "Voi suutuitko nyt? Pitäisikö sinua yrittää rauhoitella?" Terhi hymähti huvittuneena ja sanoi sitten: "Yritä vain. Lapset nukkuvat."

 

 

 

 

No niin, ja heti toimivat kuvatkin paremmin. Kiitos vielä Maitokahville neuvosta! En ole loistava html-koodien kanssa, mutta näinkin tämä näytti onnistuvan. Seuraava osa tulee taas parin kolmen viikon sisällä. Kommentoikaa, niin riittää innostustakin sen tekemiseen!