Argh, tämä juttu paisuu ja paisuu vain... Eli samalla aiheella jatketaan. Otsikostakin näkee, että nyt on tosin luvassa jotain vähän dramaattisempaa...Lukemisen iloa! Ja kommenttia perään ^^ (Tänäänkin tein tätä osaa pari kolme tuntia, erityisesti aikaa vei uuden "hienon" aloituskuvan tekeminen ;>)

Aurinko oli jo korkealla, kun Terhi heräsi. Hän huomasi olevan hiestä nihkeä, avonaisista ikkunoista porottava aurinko oli lämmin. Edellisöisestä myrskystä ei ollut enää jälkeäkään.

 

Mutta Terhin sisällä myllersi. Hän punehtui huomatessaan, mitä hänellä oli päällä. Tai siis ei ollut. "Voi ei, ei kai se ole tuo tuolla sängyn alla...", Terhi mietti huomatessaan kaistaleen vaaleaa kevyttä kangasta. Terhi muisti kyllä mitä oli tapahtunut. Sillä hetkellä se oli ollut ihanaa ja tuntunut väistämättömältä. Nyt tai myöhemmin. Mutta nyt Terhi vain toivoi, että voisi kelata takaisin ja lähteä ajoissa niin kuin oli aikonut.

 "Tämä on se pahin, mitä voi tapahtua. Ei, se että vielä tulisin raskaaksi veljelleni. Voi hyvä luoja..." Terhi sentään oli tyytyväinen huomatessaan, että Rami oli kadonnut. "Ei kai se niin epäilyttävää ole, jos nukuinkin täällä." Terhi kuulosteli vielä hetken talon ääniä ja huokaisi helpotuksesta todetessaan, ettei kukaan muu ollut hereillä. Pelon ja epävarmuuden solmu hiukan löysäsi otettaan Terhin rinnassa. Terhi päätti mennä suihkuun pestäkseen pois loputkin ahdistavat ajatukset. "Jos kaikki menee hyvin, mitään ei tapahdu tällä kertaa ja osaamme varmasti olla varovaisempia jatkossa."

 "Ensin menemme siis Afrikkaan, sitten joidenkin kuukausien asumisen jälkeen suuntaamme Kaukoitään, se on Charlotten toivomus..." Terhi keskeytti Jeren puheen hiljaisella äänellä: "Olet kertonut tuonkin jo monta kertaa, vaikka matkaan lähtönne tuntuu vain koko ajan siirtyvän." Terhi napsautti suunsa nopeasti kiinni ja keskittyi kovasti ikkunan karmiin muiden jatkaessa aiheesta.

 

"Terhi on oikeassa, toivon kovasti että pääsisitte jo matkaan. Mutta sehän on jo varmaa, että se varmasti onnistuu. Olet haaveillut siitä niin pitkään. Olen ylpeä sinusta, toteutat unelmasi." Marianne antoi katseensa kiertää koko pöytäkuntaa. Hyvällä ruokahalulla syövä Rami, hiljainen katseensa pöytään luonut Terhi ja omista puheistaan edelleen innokas Jere. "Olen ylpeä teistä kaikista. Ja niin olisi Kristiankin." Marianne päätti puheensa hieman haikeammalla sävyllä ja laski katseensa hetkeksi.

 

Samoin tekivät muut keskeyttäen syömisensä. Niin oli tullut tavaksi aina kun Kristian mainittiin. Hänen muistoaan kunnioitettiin, vaikka ja ehkä juuri senkin takia että tämän pois menosta alkoi olla niin kauan.

"No, jatketaan syömistä", Marianne lopulta totesi. Käskyä toteltiin ahnaasti. Kaikki muut paitsi Terhi.

 

"No, Terhi, mikäs sinun on? Et ole edes koskenut saati vilkaissut lättyihisi. Nehän ovat lempiherkkuasi ainakin minun muistin mukaan. Ja laitoin oikein paljon siirappia ja voita, ihan sinun mieliksesi." Terhi värähti eijä ehtinyt vastata, ennen kuin Marianne jatkoi huolestuneena: "Eihän ruoassa ole vikaa? Saattoivat kärähtää. Voin paistaa sinulle toisen erän, jos haluat. Kukaan ei saa jäädä täällä ilman ruokaa."

 

"Ei! Tai siis, ei ruoassa ole mitään vikaa. Minulla ei vain ole nälkä", Terhi sanoi hätäisesti ja veti syvään henkeä.

 

"Annos näyttää...ja tuoksuu herkulliselta...Mutta ei vain ole nälkä", Terhi sanoi tukahtuneella äänellä. Hän pakottautui katsomaan ruokaa hetken ja hymyilemään. Sitten Terhi käänsi katseensa pois ja hengitti pari kertaa syvään.

 

"Ne haisevat niin voimakkaasti...Ja täynnä tahmeaa ja makeaa siirappia...Ja...Terhi, hengitä syvään, keskity muuhun. Pian saat nousta pöydästä", Terhi mietti itsekseen ja keskittyi katselemaan työtasoa, jolla oli tahmeita siirappitippoja, eilisen hieman raa'aksi jääneen pullan murusia...Terhi veti henkeä raskaasti ja väräjävästi ja pidätti sitten, ennen kuin hengitti katkonaisesti ulos.

 

"Terhi, oletko kunnossa? Näytät vähän kalpealta", Jere tokaisi yhtäkkiä saaden Terhi säpsähtämään ja menettämään keskittymisensä. Hän nielaisi pari kertaa ennen kuin sanoi nopeasti: "Ei tässä mitään, nukuin vain vähän huonosti viime yönä." Jälleen Terhi loihti kasvoilleen huolettoman hymyn, joka sai kumma kyllä tavallisesti niin epäluuloisen Jeren vakuuttuneeksi.

 

Nyt puhutteli Terhiä Rami tämän toisella puolella. "Itse asiassa, vaikutat olleen tuolla tavoin kalpea ja hiljainen nyt monena aamuna. Ethän ole...sairas?", Rami kysyi pitäen tauon setviäkseen ajatuksiaan ja sitä, mitä sopi sanoa ilmoille. Puhuessaan hän alkoi itsekin vasta kertaamaan tapahtumien kulkua. Terhin levoton ilme sai Ramin yhä epäileväisemmäksi, tämän sanoessa: "En minä ole enää lapsi. Osaan huolehtia itsestäni, en tarvitse isoveljiä siihen auttamaan. Voi minulle olla flunssakin tulossa. Ken tietää."

 

Rami ja Terhi katselivat toisiaan ääneti. Terhi yritti näyttää viattomalta samalla kun Rami mittaili häntä. Rami kuitenkin huomasi Mariannen katsovan kysyvä ilme kasvoillaan ja tokaisi nopeasti: "No, jos olet kerran sairastumassa niin sinun pitäisi syödä kunnolla. Jokainen tarvitsee ruokaa. Mitä jos hakisin sinulle hieman lisää siirappia, niin jos se sitten maistuisi?"

 

Terhi jätti sanomatta vastauksensa. Hän puristi silmänsä kiinni, hengitti ja nieleskeli lisää. Paha olo velloi vatsassa ja nousi ylemmäs uhkaavasti. Lopulta Terhi päätti, että nyt hän ei enää kestäisi enempää.

 

"Öh...Jere, voinko nousta pöydästä kesken?", Terhi kysyi hymyillen niin hurmaavasti kuin vielä olostaan huolimatta pystyi. Jere näytti kummastuneelta ja sanoi sitten. "Saat toki. Ei täällä ketään pakoteta syömään lautastaan tyhjäksi niin kuin alakoulussa. Ja olisi sopinut kysyä ennemmin Mariannelta, hänhän tämän laittoi..."

 

Terhi ei enää kuullut loppua siitä mitä Jere sanoi tai ollenkaan siitä, mitä Rami sanoi odottaen yhä vastausta. Hän vain yritti keskittyä täysin siihen, mitä aina teki. "Nouse ylös, tuoli takaisin, pois keittiöstä muttei liian nopeasti ja huomiota herättävästi." Terhi käveli nurkan taakse ja katse tiukasti vessan kiinni olevassa ovessa asteli puolijuoksua eteisen poikki.

 

"Sitten tyhjennys", Terhi vielä mietti katkerana ennen kuin antoi vihdoin vatsansa vähäisen sisällön nousta ylös.

 

Terhi tiesi täsmälleen mistä oli kyse. Sama oli toistunut jo monena aamuna ja sen salassa pitäminen tuntui yhä vaikeammalta. Terhi tiesi Ramin ilmeestä, että ainakin nyt tämä oli saattanut arvata, mistä oli kyse. Tosin ilme oli ollut aivan hetkellinen. "Miksi en osannut tehdä mitään ajoissa...Olin liian hyväuskoinen. Ja myöhemmin...En vain voinut." Terhi riiputti päätään lohduttomana ja kuurattuaan vessanpöntön yhä pahoinvoivana sekä siistittyään itsensä palasi keittiöön huolehtimaan tiskeistä, kuten hänelle oli määrätty. Kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

 

***

 

 

"Terhi, nouse. Meillä on puhuttavaa", sanoi Rami vakavana joitakin viikkoja tämän erään Terhin aamupahoinvointikohtauksen jälkeen. Terhi huokaisi ja tarkistettuaan, ettei villatakki kulkenut täysin vartalon myötäisesti nousi ylös.

 

"Terhi, olet syönyt tuskin mitään pitkään aikaan ja olet kaiken aikaa kalpea, hiljainen ja jännittynyt. Lisäksi käytät vuodenaikaan nähden kohtuuttoman paksuja vaatteita ja yleensäkin löysiä. Sinulla on vähän selitettävää. Kerro totuus." Terhi irvisti kuulleessaan syytökset. Oliko hän ollut noin huolimaton vai Rami tarkka? Olivatko muut huomanneet jotain?

 

"Mitä vaatteissani muka on vikaa? Ja tämä on ihan kevyt ja minulla sattui olemaan kylmä...Ja minä vain olen vähän alkanut katsomaan mitä syön. Siinä kaikki. Olen ihan kunnossa. Voinko mennä nukkumaan?" Terhi tiesi, että kuulosti hätäiseltä, mutta niin hän olikin. Toisaalta hän olisi halunnut jakaa taakkansa jonkun kanssa, toisaalta hän ei uskaltanut. Entä jos Rami suuttuu? Eikä tämän tarvitsisi turhaan huolestua. Kyllä Terhi hoitaisi asian. Pian olisi pakko.

 

Rami ei edes huomioinut Terhin pyyntöä, vaan jatkoi: "Ai niin. Sitten tosiaan vielä se, että nukut ihan älyttömästi entiseen verrattuna." Rami oli hiljaa. Terhi ei uskaltanut jatkaa aiheesta itse tietäen olevansa liian hermostunut. Hän kaappasi lähimmän kissan syliinsä vain tehdäkseen jotain muuta kuin näyttääkseen syylliseltä. "Terhi, etkö nyt ymmärrä? Kyllä tai ei. Oletko...? Äh, laita nyt se kissa pois ja keskity." Rami vilkuili ympärilleen tarkistaakseen, ettei kukaan ollut kuulemassa.

 

"Nyt. Kerro totuus." Terhi painui kasaan Ramin katseen alla. Tähän oli tultu. Ja tähän se päättyisi. Salailu ja ehkä moni muukin asia. Pelkästään mahdollisuuksia ajatellessaan Terhi kauhistui ja sopersi hiljaa vastalauseita vetäen vatsaa sisään kuten oli tottunut tekemään tietäessään jonkun katsovan. Muuten se näkyisi jo, miten aika olikaan pitänyt pulassa olevaa narrinaan. Ramin tarkka katse havaitsi tämänkin ja mies huokaisi raskaasti.

 

"Hyvä on, tule tänne. Siitä on jo niin kauan, että näin tämän pitäisi selvitä. Äläkä nyt yhtään vedä sisään." Terhi kavahti kun Rami tarttui hänen olkaansa ja veti lähemmäs. Jälleen Terhi vetäisi vatsaa sisään vaistomaisesti ja Rami odotti, kunnes Terhin oli pakko rentoutua. "Rami, älä...Ei ole pakko.."

 

Terhi katseli lamaantuneena seinää Ramin takana tämän tunnustellessa Terhin selvästi kohonnutta vatsaa. Itse asiassa kasvava vauvamaha oli kuin irtonainen osa Terhin melkein nälkiintyneessä kehossa. Terhi hengitti kiivain ja lyhyin vedoin. Sitten Terhi inahti kuin pelästynyt hiiri. Nyt ei ollut asialle enää tehtävissä mitään. Ramin käsi oli pysähtynyt alavatsan kohdalle ja vetäytyi sitten pois.

 

"Mikset sanonut mitään aikaisemmin? Sinähän olet ollut varmasti jo..." Rami katseli Terhiä epäuskoisena. Kyllähän hän tiesi, että tämä riski oli ollut. Mutta hän oli luottanut siihen, että Terhi ainakin tietäisi ja kertoisi heti kun huomaisi asian. Mutta ei. Terhin oli täytynyt olla pitkään hermostunut ja peloissaan kantamansa salaisuuden takia. Pettymys, viha, edes oma pelko. Mitään noista Rami ei kyennyt tuntemaan. Sillä hän tunsi vain sääliä Terhiä kohtaan ja häpeää omasta tahdittomuudestaan ja välinpitämättömyydestä.

 

Terhi jatkoi lausetta vetäen Ramin omista ajatuksistaan takaisin hämärään ja viileään, kissanhiekan ja -ruoan tuoksuiseen eteiseen.  "8 viikkoa 2 päivää. Minä...Olen laskenut." Rami hymyili hieman rentoutuneempana. "Sittenhän on vielä aikaa keskeyttää se." Terhin ilme valahti suorastaan kauhistuneeksi. Tämä näytti pelottavan kalpealta. "Jos siis haluat", Rami jatkoi kiireesti. "Hienoa. Jatka vielä vähän niin hyvä ettei tyttö pyörry", hän ajatteli kitkerästi ennen kuin sanoi ääneen: "Mutta se olisi paras vaihtoehto meidän tilanteessamme..." Nyt niin lempeästi kuin kykeni tilanteesta huolimatta.

 

Terhi kietoi kätensä ympärilleen. Rami tiesi tottuneena tähän reaktioon, että nyt Terhi tunsi olonsa erityisen turvattomaksi ja ahdistuneeksi. "Ei sinun ole pakko, mutta...", Rami sanoi hiljaa kääntyen niin, että Terhi sai hetken aikaa miettiä.

 

Terhi värähti vähän väliä. Rami odotti ja kuunteli kärsivällisesti olohuoneessa tikittävää seinäkelloa. Mitäköhän se mahtoi näyttää? Rami päätti olla antamatta ajatustensa kuitenkaan harhailla nyt. Pian Terhi huokaisi väräjävästi. "Minä tiesin alusta saakka, etten pysty siihen. Minä kun olen jo puhunut sille...antanut nimen ja kaikkea..." Rami naurahti lannistuneesti. "Puhunut? Nimen? Mutta sehän on vasta..." "Et sinä voi ymmärtää. En pysty tappamaan sitä. Se kasvaa ja voimistuu päivä päivältä ja minä huolehdin siitä kävi miten kävi. En vain tiedä, miten sitten käy..."

 

Rami kuuli, kuinka Terhi niiskautti. Hän kääntyi takaisin kohti Terhiä ja huomasi kyyneleiden valuvan tämän poskilla. Terhi katsoi anovasti Ramiin, tämä meni hämilleen. Katseessa oli kaikesta huolimatta jotain sellaista kiihkeyttä ja hämmästyttävää varmuutta, ettei mies tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Häntä vastassa oli lastaan suojeleva äiti. Heidän lastaan suojeleva äiti. Rami tiesi, että tulevaisuudesta tulisi mutkikasta, mutta Terhinhän päätös tämä oli. Ja yhtäkkiä Ramikaan ei ollut varma, mikä olisi ollut paras tapa toimia. Terhi ainakin kärsisi kovasti, jos menettäisi lapsen johon oli ehtinyt jo kiintyä ja tottua. Rami totesi, ettei hänellä ole aavistustakaan Terhin todellisista tunteista. Ainakaan hän ei halunnut, että Terhille tapahtuisi mitään pahaa.

 

"No...Voihan sitä yrittää. Viimeistään nyt on aika kertoa muille totuus meistä. Tiesimme tämän hetken tulevan vielä jonakin päivänä", Rami sanoi. "Ei vielä, pyydän...En ole vielä valmis. Ja tehdään se sitten vasta, kun 12. viikko on mennyt. Sitten lasta ei voida enää satuttaa", Terhi sanoi tarttuen Ramia kädestä kuin hengenhädässä. Rami käänsi katseensa. Nyt Terhi näytti jo iloiselta. Mutta ei enää nähtyään Ramin ilmeen. "Mikä nyt?" Rami laski toisen kätensä Terhin olalle ja sanoi apeana: "Se vain, että taitaa tämä olla yksi niistä erikoistapauksista joissa voi...Kun mehän olemme sisko ja veli..." Terhikin meni hiljaiseksi. Pimeys eteisessä tuntui tiivistyvän ja kellon tasainen tikitys katoavan sen painostavan totuuden mahdin edessä. Kaikki, mihin Rami ja Terhi olivat ryhtymässä, oli kiellettyä. Kaikki heidän tunteensa toisiaan kohtaan olivat kiellettyjä.

 

Terhi painautui vasten Ramia hetkeksi. "Kyllä me pärjäämme. Olemme ennenkin pärjänneet", Rami sanoi silittäen Terhin hiuksia. "Niin. Kaksin me pärjäämme."

 

***

 

 

 

"Mitä olen sanonut tuon kissan hyppyyttämisestä juuri, kun se on syönyt?", Marianne kysyi kylmästi kuultuaan toistuvan sarjan tömähdyksiä ja kissan kynsien napsumisen lattian pintaa vasten samalla, kun Rami välillä huudahti kissan melkein saadessa hänen kätensä kiinni. "Ääh...Lennart liikkuu ihan sen verran kuin tietää voivansa. En erehdy enää heittelemään sitä, etten joudu siivoamaan kuten viime kerralla." Kesken leikin Lennart kuitenkin pysähtyi ja alkoi kakomaan. Rami irvisti ja kaappasi kissaa kyljistä vieden sen ulos. Marianne nauroi koko ajan.

 

"Voi hemmetti...En nyt viimeisen kuun aikana haluaisi alkaa myöhästymään. Eivätkö ne voi odottaa edes kahta minuuttia?!"

 

Terhi vilkaisi olkansa yli kuullessaan takapihan oven käyvän. Näky oli kummallinen: Rami kannatteli käsivarsiensa päässä Lennartia ja puristi niin, että kissa oksensi kuitenkin Ramin housuille. Lennart rimpuili irti ja katosi talon nurkan taakse Ramin jäädessä kiroamaan itsekseen. Hän väläytti pikaisen hymyn Terhille ennen kuin katosi takaisin sisälle. Sitten Terhi kääntyi takaisin jäätyneen lammen puoleen.

 

"Taas se jäätyi umpeen yhdessä kunnon pakkasyössä. Aika surullista itse asiassa, kukatkaan eivät ehtineet kukkia loppuun. Taitaa taas tulla pitkä ja kylmä talvi tänä vuonna, jos lumikin sataisi jo näin lokakuussa..."

 

Terhi veti kätensä pois kylmän jään pinnasta, lyhyessä ajassa se oli mennyt jo kylmästä turraksi. Terhi puristi käden nyrkkiin pari kertaa ja huokaisi. "En yhtään tykkää talvesta. Tuntuu kuin kaikki kuolisi pois. Varsinkin täällä kun tulee kevätkin niin myöhään... Eikä lapsen soisi syntyvän pimeyden ja kylmyyden aikakaudella." Terhi hätkähti omaa ajatustaan. Tosiaan. Ensimmäinen kolmannes lähestyi loppuaan, sentään kaikki vaikutti olevan hyvin. Terhi laski kätensä vatsansa päälle hetkeksi ennen kuin nousi ja asteli sisälle.

 

Terhi oli tyytyväinen, kun ruokahalu alkoi vihdoin palata. Hyvällä halulla hän söikin, ylimääräisiä aterioitakin muilta salassa. "Teen nyt niin kuin Rami käski ja alan syömään kunnolla. Sitten se kyllä ainakin alkaa näkyä. Mutta ennemmin tai myöhemmin..."

 

Päätettyään aterian Terhi nousi, kun tunsi taas tuttua ja epämiellyttävää kuplintaa ja vääntelyä vatsansa pohjalla. "Ei voi olla totta! En jaksa enää tätä. Ja kuka keksi nimen AAMUpahoinvointi", Terhi parahti tunnistaessaan oireet. Käsi suun edessä hän juoksi vessaan ja oksensi koko äsken syömänsä herkkuaterian.

 

Rami tunsi säälin vihlaisun sulkiessaan oven Terhin jäljessä ja tarkistaessaan, ettei kukaan ollut kuulemassa tämän kakomista. "Mutta tämä kuuluu vain asiaan. Ja pian se on taas ohi", Rami mietti jo lohdutuksen sanoja odottaen Terhin tuloa.

 

"Rami, anteeksi kun taas jouduit katsomaan perääni. Minun pitäisi muistaa edes sulkea ovi perässä, mutta kun ei silloin ole aikaa..." Terhi keskittyi nyppimään rikkaruohojen sitkeitä varsia irti maasta samalla, kun yritti niellä vieläkin mahanesteiden hapanta makua suustaan.

 "Älä mitään tuollaisia pyytele. Asiaanhan se vain kuuluu ja eikö sen pitäisi mennä pian ohikin?" Rami väänsi hanaa niin tiukalle kuin pystyi, mutta yhä vain liitosten raoista tihkui vettä. Rami ärähti ja vaihtoi suuntaa. "No...Niin sitä sanotaan. Mutta ei tästä tunnu tulevan loppua. Ennen oli parempi, kun koko ajan oli huono olo. Osasin ennakoida ja syödä helposti sulavaa ja ylös tulevaa ruokaa. Mutta nyt se on alkanut tulla yhtäkkiä, juuri kun luulee päässeensä eroon", Terhi huokaisi. Hän kiitti mielessään rikkoutunutta kasteluhanaa, sen ansiosta Rami saattoi tulla Terhin mukana kasvihuoneelle pitkäksikin aikaa epäilyksiä herättämättä.

 

Juttelukaveria Terhi kaipasikin. Jota kuta joka ymmärtäisi koko tilanteen. Ja oli Terhi kerran kysynytkin, miten Rami tuntui tietävän niin paljon aiheesta. Mies oli punastunut söpösti ja sanonut välttelevästi, että kirjahyllystä löytyi kaikenlaista jos oli tylsää.

 

***

 

 

 

"Katso nyt, minä oikeasti ihmettelen miten edes Marianne ei ole huomannut. Hän ainakin tietää, millaista on kun nainen on raskaana. Ja kun olen pitkän aikaa käyttänyt vain muutamaa isoa villatakkia vuorotellen." Terhi oli sinä iltana peilannut itseään jo pitkän tovin ja Rami oli sattunut tulemaan paikalle. Terhin puhuessa tämä oli kuitenkin passiivisesti kääntynyt katsomaan isojen ikkunoiden takana avautuvaa myöhäissyksyistä pimeää maisemaa, kun Terhi oli jälleen päivitellyt itseään ja montaa muutakin asiaa.

 

"Ainakin pahoinvointikohtaukset menivät ohi." Ei vastausta. "Täytyy myöntää, että itse asiassa alan nauttimaan tästä. Nyt kun olen tottunut jo hieman välttämään katseita, ei tämä niin vaikealta enää tunnu. Ja sitä paitsi, hiukset ja kynnet näyttävät loistavilta ja terveiltä mikä ei varmaan sinulle merkitse kovinkaan paljoa... Ja pian minun pitäisi alkaa tutnemaan sen liikkeitä!" Terhi jatkoi puhumista peilikuvalleen huomaamatta, että Rami oli kääntynyt ja lähestyi hymyillen.

 

"Hei, mitä nyt?!", Terhi huudahti kun Rami tarttui hänen pyöristyneen vatsansa molemmilta puolilta.

 

"Kai sitä nyt saa toista halata", Rami tokaisi painaen Terhin vasten itseään. Terhi mutristi huuliaan ja sanoi hieman nuhdellen: "Saa toki, mutta voisi sitä ilmoittaa, ennen kuin tekee tuollaista yllättäen. Minä jopa pelästyin hieman..." Rami naurahti. "No nyt sinä olet vainoharhainen."

 

Kun Rami ja Terhi olivat irtautuneet toistensa otteesta, huokaisi Rami. "Mikä nyt? Onko jokin huonosti?", Terhi kysyi huolestuneena ja kulmat kurtussa. Rami pudisti päätään. "Ei, kaikki on hyvin. Se vain, että sinä olet tuntunut kasvaneen hirmuisesti viime aikoina." Terhi näytti kummastuneelta ja sanoi hieman loukkaantuneenakin: "Mitä tuo nyt tarkoittaa? Enhän minä enää kasva, paitsi ehkä leveyssuunnassa eikä siitä sovi huomautella..."

 

"Hupsu. En minä sitä tarkoittanut. Tuntuu vain, että ei siitäkään ole lyhyt aika kun odotin sinun astuvan ulos koulubussista. Ja nyt sinä olet jo aikuinen töissä käyvä nainen. Ja kaiken lisäksi sinusta tulee pian äiti. Tarkoitin henkistä kasvamista", Rami sanoi laskien kätensä Terhin vatsalle. Terhi tunsi käden lämmön, mutta sen tuntui pieneltä verrattuna Ramin katseen lempeyteen ja lämpöön. Terhi vastasi siihen hymyllä. "Olet oikeassa. Aika on kulunut...kuin siivillä. Kliseinen sanonta mutta tähän sopiva." Rami hymähti ja taputti vielä vatsakumpua ennen kuin taas suoristautui.

 

"Nyt minun täytyy käydä suihkussa. Minulla on nykyään koko ajan kuuma eikä villatakkien pakkopitäminen yhtään paranna tilannetta", Terhi sanoi anteeksipyytävästi hymyillen. "Kyllä minä ymmärrän. Mutta en haluaisi vielä millään jättää sinua, kun Jere ja Marianne ovat molemmat jo otollisesti nukkumassa." Rami nosti kätensä Terhin olalle. "Mitä sanoisit jos jakaisimme saman suihkuvuoron?" Terhi naurahti. "No, jos haluat."

 

Marianne luki kirjan samaa kohtaa jo kolmannen kerran. "Äh, pitäisi mennä vain nukkumaan kun eivät enää ajatukset pysy koossa. Voi vietävä, mitä tuossakin tapahtui..."

 

Vesi kohisi ja valui pitkin seiniä sekä kahden pimeässä seisovan hahmon vartaloita. "Tässä yhteissuihkussa on vain yksi huono puoli", Terhi aloitti pyyhkien märkiä hiuksia sivuun kasvoiltaan. "Mikä?", Rami kysyi katse tiiviisti Terhin kasvoissa ja ruskeissa silmissä. Terhi hymyili. "Aina itse peseytyminen jää vähemmälle. Ja onkohan sekin enne, että niin uusi kuin kylpyhuone onkin on valo silti rikki?"

 

"Mitä vihjaat? Jotakin liittyen edelliseen yöhön, kun valot eivät toimineet?", Rami sanoi nojautuen lähemmäs Terhiä, niin että tämä joutui perääntymään selkä seinää vasten. "Äh, Rami, minä litistyn kohta", Terhi naurahti nostaen kätensä Ramin rinnalle.

 

Molemmat vakavoituivat hetkeksi ja pysähtyivät katselemaan toisiaan. Terhi oli hyvin tietoinen siitä, että oli aivan kiinni Ramin kehossa. Ja tuntui ihanalta saada olla niin lähellä toista kuin vain pystyi. Tätä toista jota rakasti niin, ettei edes itse sitä käsittänyt.

 

Hitaasti Rami sulki Terhin syleilyynsä ja suuteli pitkään kuumasta vedestä nousevan höyryn tiivistyessä suihkukopin seinille ja kiertyessä molempien ympärille, kuin mystinen verho.

 

Samaan aikaan oli Jere noussut sängystä ja sytyttänyt valot. Hän kuuli veden kohinan, joku oli suihkussa ja ihan keskellä yötä. Huomattuaan Ramin sängyn olevan tyhjä Jere murahti. "On tämäkin aika mennä suihkuun..." Juuri kun Jere oli menossa takaisin nukkumaan, hän yllättäen kuulikin Ramin puhetta. "Mitä? Puhuuko hän yksin suihkussa? Pitäisiköhän mennä tarkistamaan onko kaikki kunnossa..." Niin Jere asteli pimeään aulaan.

 

Jere jähmettyi paikalleen kuullessaan seinän takaa myös Terhin vaimean äänen. Vai oliko se vain kuuloharha? Eiväthän Terhi ja Rami toki yhtä aikaa...Jere kuunteli vielä hetken, mutta ei kuullut enää muuta kuin veden ainaisen tasaisen huminan. Jeren päässä pyöri ihan sekavia ajatuksia ja hän päätti ennemmin varmistua asiasta kuin turvautua omiin luuloihinsa. "Rami, oletko siellä? Tule käymään tässä ovella. Minulla on asiaa", Jere huikkasi. Hetken kuluttua hän kuuli vesihanan sulkeutuvan.

 

"Terhi, mene jonnekin piiloon ja etsi jotain päällesi ettet palellu. Ja ole ihan hiljaa, minä tulen pian", Rami kuiskasi nopeasti saatuaan housut jalkaan. Terhi nyökkäsi säikyn näköisenä ja peräytyi vastakkaiseen nurkkaan.

 

"Rami, miksi ihmeessä sinä olet tähän aikaan suihkussa ja ihan pimeässä? Ja luulin kuulleeni myös puhetta, eihän ole mahdollista että Terhi on siellä vai?", Jere lasketteli tasaisella mutta uhkaavalla äänensävyllä kädet puuskassa. Rami loi kasvoilleen mahdollisimman huolestuneen äänensävyn huolimatta siitä kauhusta, joka häntä raastoi sisältäpäin. Jere oli kuullut. "Terhi? Eikö hänen pitäisi olla jo nukkumassa? Ei Terhi ainakaan täällä ole", Rami lopulta sanoi.

 

"Ei, Terhi ei ole nukkumassa kun viimeksi katsoin", Jere totesi kylmästi. Ramille tuotti vaivaa pitää ilmeensä peruslukemilla, samaan aikaan Terhi värähti kylpyhuoneen puolella seuratessaan keskustelua. "Hyvä luoja, anna Jeren vain mennä menojaan", Terhi rukoili puristaen käsiään nyrkkiin.

 

"No, en sitten tiedä missä Terhi on. Ehkä hän meni käymään alakerrassa." Jere ei vastannut vaan mittaili veljeään katseellaan. Jokin ei nyt täsmännyt. Rami kuulosti aivan liian hätäiseltä. Ja poliisin tottuneella otteella hän huomasi, kuinka Rami vilkaisi oikealle ennen kuin puhui. Hän valehteli, keksi omasta päästään mitä sanoi. Hän tiesi missä Terhi oikeasti oli. Ja niin taisi tietää nyt Jerekin, niin kammottavalta kuin se tuntuikin. Mutta Jere ei antanut itsensä luulla vielä mitään kauheita, ennen kuin saisi selvyyden asiasta. "Rami, väistä", Jere tokaisi ottaen askeleen eteen päin. Ramin ei auttanut astua eteen, sillä se viimeistään olisi paljastanut kaiken. Toki Ramin päässä liikkui sellaisia hulluja mahdollisuuksia, kuin että hän pidättelisi Jereä sen aikaa kun Terhi vaikka kiipeäisi ikkunasta katolle ja Rami keksisi sitten vain jonkin tarinan pidättelyn syyksi... Nyt Rami kuitenkin seurasi lamaantuneena, kuinka Jere asteli suoraan sinne missä Terhi oli.

 

"Mutta...Terhi! Mitä sinä täällä teet? Ja...", Jere kysyi yllättyneenä. Tätä hän ei kuitenkaan ollut odottanut. Hän katsoi vuorotellen Ramia ja Terhiä. Kummatkin olivat vielä märkiä, Terhillä oli päällään vain jokin Ramin paidoista... Terhi oli kietonut kätensä ympärilleen ja tuijotteli lattiaa vastaamatta mitään. "Terhi, selitä nyt ihmeessä! Mitä täällä on oikein tapahtunut?", Jere sanoi käskevästi.

 

"Rami...", Terhi kuiskasi anelevasti nostaen katseensa tämän suuntaan. Ramin ja Terhin katseet kohtasivat. Terhi näytti siltä, kuin voisi ruveta itkemään tai pyörtyä minä hetkenä hyvänsä. Pelokkaalta ja epävarmalta. Lisäksi hän tärisi kylmästä koko ajan. Ramin ilme taas ei muuttunut miksikään. Hän vain kohotti hieman toista kättään, mutta pysäytti liikkeen ja laski käden takaisin sivulleen.

 

"No, Rami sitten. Selitä! Mitä Terhi tekee täällä puolipukeissa ja yhtä märkänä kuin sinäkin? Ettehän te kaksi vain..." Jere vilkaisi vielä kerran säikyn näköistä Terhiä ja sitten siinä miltei levollisen näköisenä seisovaa Ramia. Rami seurasi kauhuissaan, kuinka Jeren kasvoille levisi ensin hämmästynyt aavistus ja sitten sen tieltään pyyhkivä raivo. Rami ei edes ehtinyt aloittaa hätähätää keksimäänsä puolustusta, kun Jere menetti malttinsa.

 

"Rami!", Jere aloitti huudahtamalla tyrmistyneenä, "Mitä sinä olet mennyt tekemään?! Hänhän on siskosi! Ja enkö olekin oikeassa, kun arvaan tämän jatkuneen jo pidempäänkin? Voi helvetti...Sinä kuvotat minua! Miten saatoit tehdä jotain tällaista?!", Jere huusi syytöksiä. Terhi kietoi käsiään tiukemmalle. Hän pelkäsi. Hän ei ollut ikinä nähnyt Jereä saati ketään muutakaan noin vihaisena. Tämä näytti siltä, että jos Rami ei olisi peräntyynyt ulottumattomiin olisi Jere kuristanut hänet siihen paikkaan.

"Mutta Jere, anna minun selittää. Eivät asiat ihan noin ole...", Rami yritti sanoa, mutta Jere keskeytti hänet tylysti sanomalla hieman hiljaisemmalla, mutta yhtä kaikki raivoa ja tyrmistystä tihkuvalla äänellä: "Älä sinä yritä puolustella tekojasi. Näenhän minä ihan hyvin itsekin, kuinka Terhi on pelosta kalpea. Rami...Tämä kyllä selvitetään nyt. Ja myös Mariannen täytyy saada tietää heti. Tulkaa, te molemmat."

 

"Mutta...", Terhi yritti mumista jotain Ramin puolustukseksi. Jere oli saanut koko tilanteen näyttämään siltä, että Rami oli julmasti käyttänyt siskoaan hyväkseen. Terhin ääni kuitenkin hukkui omaa epävarmuuteensa. "Rami, en voi uskoa tätä! Tule nyt", Jere pauhasi yhä ja retuutti veljensä käsivarresta pitäen ulos kylpyhuoneesta. Terhi asteli hiljakseen perässä kauhuissaan siitä käänteestä, jonka tilanne oli saanut. "Ja kun vielä hetki sitten kaikki oli niin hyvin...Voi, meidän olisi pitänyt kertoa aikaisemmin, sillä tiesimme että kaikki voi päättyä näinkin."

 

***

 

 

 

Jere johti joukkoa läpi pimeän talon ja hymähti tyytyväisenä nähdessään valon paistavan Mariannen huoneen oven alta. "Hyvä, hän on hereillä." Jere kuitenkin pysähtyi kuullessaan askeleiden hänen takanaan jäävän jälkeen ja hiljenevän. "Tulkaa nyt", Jere ärähti.

 

"Terhi, oletko kunnossa?", Rami kysyi hiljaa. Terhi näytti pimeässäkin kalpealta, kuin läpikuultava aave. Hän värähti aavistuksen. "En. Minua pelottaa ihan kamalasti...", Terhi kuiskasi takaisin hiljaisella ja värisevällä äänellä. Rami olisi kietonut kätensä Terhin ympärille jos olisi uskaltanut.

 

"Mikä teillä nyt kestää. Tulkaa jo tai..." Jeren lause loppui hämmästyneeseen ilmeeseen. "Terhi..." Rami astahti Terhin eteen suojelevasti tytön kietoessa jälleen kätensä ympärilleen, tällä kertaa tämä yritti vain peitellä vatsaansa tiukan paidan alla.

 

Jere ärähti kuin jokin eläin ja sysäsi Ramin sivuun tarraten Terhiä kädestä. Hän veti tämän lähemmäs itseään ja tarrasi toisella kädellä tätä selästä. Sitten hän katsoi tuimana Terhin kasvanutta vyötärönympärystä. Lyhyt tovi riitti saamaan Jeren älyämään, missä tilassa Terhi oli. Eikä ollut epäillystäkään kenen takia.

 

"Rami, Terhihän on ilmiselvästi raskaana!", Jere sanoi joutuen tosissaan pidättelemään itseään, ettei olisi käynyt käsiksi Ramiin. Huomaamattaan hän puristi Terhin kättä niin, että tämä inahti ja joutui pidättelemään kyyneleitä. "Jere, sinähän murrat kohta Terhin ranteen! Päästä hänet", Rami parahti epätoivoisena tietämättä, kuuntelisiko Jere. Tämä kuitenkin irrotti nopeasti otteensa ja jatkoi kohti Mariannen huonetta Terhin jäädessä hieromaan kättään. Nyt kyyneleet valuivat valtoimenaan hänen poskillaan. "No nyt me ollaan pulassa", Rami sanoi hiljaa alkaessaan taluttaa Terhiä sinne, missä auennut ovi loi valoa pimeyteen.

 

"Minä mietinkin, mikä melu minut herätti. Jere, mistä on kyse?", kysyi levollisen joskin vakavan näköinen Marianne kun kaikki olivat löytäneet paikkansa tämän sängyn vierestä. Terhi varoi visusti katsomasta Mariannea silmiin ja puristi omansa kiinni, kun Jere kertoi koko tilanteen lyhyesti ja yhteen menoon: "Löysin Ramin ja Terhin tuon näköisinä yläkerran kylpyhuoneesta kuultuani sieltä ensin puhetta. Minulla on syytä olettaa, että he ovat tehneet tätä...jotain kuvottavaa pidemmänkin aikaa. Ja Terhi odottaa lasta. Ja Rami on siihen syypää." Rami irvisti. "Ei sitä ihan noin tarvitse asetella...", hän sanoi hiljaa.

Marianne nousi pystyyn ja kysyi kummastuneena: "Ihanko totta? Sinulla on aika vakavia syytöksiä, Jere. Jos kertomasi pitää paikkansa niin...Terhi ja Rami, tulisitteko tänne." Jereä ärsytti kuinka rauhallisesti ja verkkaisesti Marianne toimi liikkeissään. Eikö hänkään älynnyt, kuinka vakavasta asiasta tässä oli kyse? Eettisesti ja laillisesti vastuuttomasta ja kielletystä asiasta!

 

Terhi huokaisi surumielisenä ja kääntyi vastahakoisesti ympäri tietoisena siitä, että Mariannen katse hakeutui ensin hänen vyötärölleen. Siltikään Mariannen levollinen ilme ei muuttunut, tämä vain laski päänsä huokaisten ja samalla kääntyi Terhi taas ympäri.

 

Marianne kyseli aikansa Ramilta ja Terhiltä, mitä näillä oli sanottavana asiasta. "Kuinka pitkään tätä on jatkunut?" Terhi painoi katseensa, joten Rami vastasi hiljaa: "Ensimmäisestä mökkireissustamme lähtien." Mariannen takana Jere tuhahti epäuskoisesti samalla kun Marianne totesi: "Eli monta vuotta. Ymmärrättehän, ettei se ole oikein? Vaikka kuinka rakastaisitte - Jere, ole sinä nyt hiljaa - vaikka kuinka rakastaisitte toisianne, se on väärin. Ja varsinkin kun suhteenne on edennyt näinkin pitkälle", Marianne puhui asiallisella sävyllä eikä hänen ilmeestäänkään voinut tulkita mitään.

 

Marianne kohotti kättään Terhi vatsan puoleen, mutta tämä astahti taemmas ja tarrasi Ramia kädestä. "Älä, pyydän...", Terhi aneli ikään kuin suojaten lasta toisella kädellään. "Kuvottavaa, miten te saatoitte tehdä jotain sellaistakin, joka sai...", Jere alkoi jälleen syyttää, mutta nyt Rami sanoi vihasta tärisevällä äänellä: "Pidä sinä turpasi kiinni." Hän tunsi kuinka Terhi tärisi pelosta ja näytti todellakin siltä, että hän kohta pyörtyisi siihen paikkaan. Jere näytti rumaa naamaa, mutta ei sanonut enää mitään vastaan huomattuaan saman.

 

"Mutta...Olenhan minäkin vain onnellinen, että sinustakin tulee vihdoin äiti!", Marianne sanoi lempeästi hymyillen. Hänen takanaan Jere näytti selvästi siltä, että häntä etoi koko tilanne. Terhi sen sijaan ei tiennyt mitä enää ajatella ja tuntea. Hän pelkäsi Ramin puolesta. Hän pelkäsi itsensä puolesta. Ja ennen kaikkea hän pelkäsi lapsen ja heidän yhteisen tulevaisuutensa tähden.

 

"Ä-älkää satuttako lastani", Terhi sanoi värisevällä äänellä sekavan oloisena. Hän irrotti otteensa Ramista ja perääntyi kohti seinää.

 

"Terhi, rauhoitu, kukaan ei tee lapselle eikä sinulle mitään pahaa. Älä ole huolissasi, minä en annan niin tapahtua", Marianne jatkoi. Rami otti jälleen Terhin käden omaansa ja sanoi: "Enkä anna minäkään. Älä pelkää, minä olen tässä." Marianne katseli vaimeasti hymyillen, kuinka Terhi haki katseellaan turvaa Ramista ja painautui kiinni tähän. Sitten Marianne rykäisi ja sanoi: "Menkää nyt nukkumaan, te molemmat. Selvitetään tämä aamulla, etenkin sinä Terhi tarvitset nyt runsaasti lepoa." Terhi oli kiitollinen Mariannen sanoista ja hän ja Terhi poistuivat huoneesta vaitonaisina.

 

"Jere, en tiedä mitä sinä sanoit tai teit, mutta Terhihän oli kauhusta suunniltaan! Häpeäisit!", Marianne vielä ojensi Jereä oven sulkeuduttua. "Mutta äiti, etkö sinä ymmärrä..." "Voi minä ymmärrän ihan hyvin ja käsken sinua olemaan mainitsematta asiasta sanallakaan ennen aamua! Jätä molemmat rauhaan. Tähän kyllä saadaan tyydyttävä lopputulos."

 

Rami katseli sääliä tuntien, kuinka Terhi pysähtyi ja alkoi nyyhkyttämään hiljaa hartiat täristen. "Rami, miksi sen piti mennä näin? Minua pelottaa", Terhi sanoi tukkoisella äänellä.

 

"Pää pystyyn tyttöseni. Kaikki on varmasti paremmin aamulla. Ja olisi se vielä pahemminkin voinut mennä", Rami vastasi lempeästi kietoen Terhin syliinsä. Terhi nyyhkytti vasten Ramin olkaa eikä itkusta meinannut tulla loppua. Terhi tunsi vain itsensä yhä niin pelokkaaksi, epävarmaksi ja myös äärimmäisen väsyneeksi. Ilta olisi voinut päättyä myös hyvin. Kunpa he olisivat olleet hieman varovaisempia, Jerekin olisi lähtenyt jo muutaman päivän päästä. Mutta kaikki oli mennyt nyt pieleen.

 

"Rauhoitu Terhi. Olet nyt turvassa. Kaikki on...Kaikki järjestyy kyllä", Rami sanoi. Hänen oli vaikea uskoa omiin puheisiinsa. Ja sen huomasi myös Terhi. "Olen tuntenut sinut liian pitkään. Tiedän kun valehtelet. Myönnä vain että olemme pahassa pulassa", Terhi sanoi vaimeasti. Rami ei vastannut vaan puristi Terhin tiukemmin vasten itseään. Hän ei olisi valmis luopumaan tästä mistään hinnasta. Ja sen tiesi Terhikin.

 

 

Terhi pyyhki vielä märkiä silmiään, kun yllättyi ikkunan ohi leijailevista valkeista lumihiutaleista. "Oh, tänä vuonna todella tulee aikainen talvi." Terhi ei kuitenkaan tuntenut sen enempää iloa kuin pettymystäkään.

 

"Kylmin ja pimein vuodenaika...", hän vain mietti ennen kuin ajatukset harhautuivat taas illan tapahtumiin. Terhin täytyi taistella kyyneleitä vastaan. "Mikä soppa tästä tulikaan. Miten me tästä selviämme..." Ikkunan takana oleva kylmyys ja pimeys asettuivat myös Terhin sisälle tämän vaipuessa hiljalleen levottomaan ja katkonaiseen uneen.

 

Seuraavana aamuna Terhiä ja Ramia kiellettiin enää tapaamasta toisiaan ja Rami alkoi Jeren painostuksella ja valvonnan alla etsimään omaa asuntoa jostain kaukaa.

 

 

***

 

 

 

 

Oukei, seuraavasta osasta on jo jonkin verran kuvia valmiina, päädyin vain taas ikään kuin katkaisemaan osan keskeltä. Tästäkin olisi tullut vielä huimasti pidempi...Sitten loppukevennys:

 

Muistiin jatkoa varten: Muista ottaa poset pois päältä! Ramin jalat lähtivät keittämään kahvia kun muu osa taas...No jaa, kuva kertoo enemmän kuin sanat ^^''

 

Ja jättäkää taas kommenttia ja palautetta. Rakentavaa palautetta, kehuja, järkeviä haukkuja...Mitä vain, jokainen kommentti piristää mieltä!