...Eli nyt jaksoin B-osan laittaa tänne. Kunpa vain olisi lukijoita...Ja kommenttia laittakaahan! :>

Vuodet vierivät, sinä vuonna oli lumi tullut harvinaisen aikaisin ja pysynyt pitkään koko maisemaa peittävän hankivaippana.

 

Vaikka vuodet kuluivat, jotkin asiat eivät muuttuneet. Kuten Charlotten ja Jeren omituinen mutta kestävä rakkaussuhde.

 

(Ei ole pelini bugituskaan miksikään muuttunut :D)

 

"Jere, tule jo hoitamaan oma osuutesi siivoamisesta. Tiedän että olet jossain siellä talon takana, jäljet näkyvät. Jere!"

 

Rami oli saapunut viettämään talvilomaansa kotiin. "En kyllä jaksa pääsiäiseksi tulla taas. Viime vuonna olin talviloman kaupungissa ja pääsiäisen täällä..." Rami ei tiennyt, että näkisi siskonsa pitkästä aikaa. Lunta oli tänä vuonna niin paljon, että kylä oli eristäytynyt eikä Terhi harmikseen päässyt isovanhempiensa ja muiden sukulaisten luokse.

 

"Terhi, nähdään taas huomenna. Minun pitää nyt lähteä töihin!" Rami vilkutti hämillään Terhille tervehdykseksi. Oliko tuo hänen siskonsa? Milloin Rami oli edes viimeksi nähnyt tämän kunnolla?

 

"Ai hei, Terhi, ei ollakaan pitkään aikaan nähty. Mutta...Missä vaiheessa kasvatit noin pitkät hiukset?", sanoi Rami ensimmäiseksi. Terhi hätkähti. Tosiaan, nyt Ramikin oli taas pitkästä aikaa kotona. Rami ei ollut vanhempiensa pyynnöistä huolimatta tullut edes parina edellisenä jouluna, oli kuulemma niin paljon menoa "siellä kaupungissa." Silloin Terhi oli ollut aina paikalla.

 

"Tuossa muutama vuosi sitten päätin...Mutta kiva nähdä sinuakin. Eikö sinulla ole viimeinen vuosi menossa?" Rami nyökkäsi myöntävästi. "Sitten en tiedäkään, mihin menen opiskelemaan ammattia. Mutta oikeasti...Milloin me nähtiin kunnolla viimeksi?"

 

"En tiedä. Aina sinä olet juuri vasta tulossa kun minä jo lähden isovanhempien luokse. Viimeksi silloin, kun minä ensimmäisen kerran lähdin..." Rami ei ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, kuten ei Terhikään. He eivät liiemmin olleet kaivanneet toisiaan ja pistäviä sanakamppailuja. "No mutta Rami, halaapas nyt pikkusiskoa oikein kunnolla, ettehän te ole olleet pitkään aikaan edes kahta päivää yhtä aikaa talossa." "Isä, älä viitsi", huudahti Terhi.

 

Rami ja Terhi halasivat pidättyväisesti kireät hymyt huulillaan. "Kiva nähdä", Rami sanoi Kristianin elehtiessä sanomaan jotain. Kristianin lähdettyä paikalta Terhi ja Rami heti menivät tekemään omia juttujaan sen paremmin toisiinsa huomiota kiinnittämättä.

 

Vuosien mittaan oli pikkuisista valkeista pennuistakin tullut isoja kissoja. Leelosta tuli hyvin, hyvin mielenkiintoisen näköinen kissaneiti.

 

Lennart taas oli vähän neutraalimman värinen, mutta selvästi täysi sekoitus vanhempiensa värityksiä. Päätin nyt jo, että Leelo jatkaa kissasukua. Ikinä en ole noin kaunista väritystä nähnyt...

 

Terhi ei ollut jättänyt maalausharrastustaan, osa tauluista oli annettu lahjoina, osa säilötty ja osa seiniä koristamassa.

 

"Mukavaa, kun jäit tänne meidän kanssamme. Eikö ole sinun kiva nähdä Ramiakin pitkästä aikaa?" Terhi nyökkäsi väkinäisesti saaden Kristianin hymyilemään tyytyväisenä.

 

"Olen nähnyt, kuinka tauluja tulee aina vain lisää. Sinunko tuherruksia ne olivat? Olisi pitänyt arvata." Terhi tuhahti. Jos hänen pitäisi kestää koko loma veljeään, hän räjähtäisi ennemmin tai myöhemmin.

 

"Isä ja äitihän lähtee käymään joidenkin ystävien luona tänään?", Rami totesi. Terhi hymähti ja sanoi sitten: "...Ja Jere menee Charlotten luokse. Siinä menee taas varmaan koko päivä." Rami ja Terhi puistelekskivat tajutessaan, että he olisivat koko päivän kahden.

 

"Mitä tehdään tänään? Minun ei tee mieli maalata, sitä olen tehnyt viime aikoina liikaa." "Se on sinun ongelmasi. Mutta tietokone on rikki..." Rami ja Terhi huokaisivat. "Tästä tulisi pitkä päivä."

 

"Isä, etkö ole vielä pukenut?" "Marianne pukee ensin. Sitten me lähdemme. Jerehän meni jo menojaan. Mitäs te olette ajatellut tekevänne tänään Terhin kanssa?" Rami mumisi jotain epäselvää. "Hyvänen aika, käykää vaikka kaupungilla kun tänään on niin mukava sää. Kerrankin alle -30 astetta pakkasta."

"Mutta..." "Ei muttia, se oli käsky."

 

Rami ja Terhi söivät aamiaismurona hiljaisuuden vallitessa. Rami aikoi juuri kertoa Terhille Kristianin ehdotuksesta, kun hän hätkähti todella. Missä vaiheessa Terhi oli muuttunut noin paljon? Rami ravisteli päätään. Siskohan se vain oli. Ja vielä pikkusisko, joka melkein oli kasvanut pituudessa ohi.

 

"Rami, oletko kunnossa? Ihan kuin olisit saanut jonkun kohtauksen." "Ei tässä mitään. Muuten, mennäänkö kaupungille kun ollaan syöty?" "Äh, ei jaksaisi...Mutta mennään, jos minä saan päättää paikan." "No...Hyvä on. Ei sitten mitään tylsää puistoa."

 

"Onko tämä sinun tulkintasi käskylleni? Ei puistoa sanoin!" Terhi nauroi lyhyesti. "Mielestäni tämä on mukava paikka etenkin keväisin. Ja ihan sinun kiusaksesi...Onneksi et tuntenut osoitetta, jonka annoin taksikuskille. No, mennäänkö?"

 

Ramia alkoi kaduttamaan koko ajatus kaupungille lähtemisestä. Olisihan hän voinut jäädä vaikka lukemana jotain ja kertaamaan tentteihin. "Eikö olekin kaunista?" "Joo, joo, on. Mennään nyt." "Ei vielä..." "Haluatko lumipesun?"

 

Terhi hypähti kauemmas. "Yritä vaan, päädyt itse hankeen!" Rami hymyili nähdessään Terhin hymyilevän. Terhi nousi hitaasti pystyyn ja Rami ja hän vain katselivat toisiaan ilmeettöminä. Lumi kerääntyi molempien hiuksiin, ääntäkään ei kuulunut. Olivat vain Rami ja Terhi keskellä talven valkoista pehmeyttä.

 

Ensimmäiseksi katsekontaktin rikkoi Rami. "Hmm...Jos vain mentäisiin. Täällä alkaa taas tulla liian kylmä. Terhi laski katseensa. "No, jos haluat. Ilonpilaaja." Rami huomasi taas hymyilevänsä katsellessaan Terhiä.

 

"Onneksi tämä puhelin pelaa, olisin kuollut jos me oltaisiin jouduttu kävelemään kotiin." Terhi kommentoi vain hymähtämällä. Lumisade oli lakannut yhtä äkkiä kuin alkanutkin.

 

"Sinun uusi kasvihuoneesihan on ihan tyhjä! Ja mitä sinä sinne ulos jäit, sinunhan piti esitellä tämä minulle." "Odota nyt hetki, tarkistan vain että komposti toimii vielä. Ja siellähän on lämmintä."

 

"Sinun piti vain esitellä, ei alkaa tekemään töitä. Ja minähän en auta sinua. Mennään jo sisälle, minulla alkaa olla kuuma." "Äh, älä valita. Olet kuin lapsi museossa. Istutan vain tämän yhden palstan loppuun, se minun olisi pitänyt tehdä tämän päivän aikana jo aiemmin."

 

Yhtäkkiä Rami hyökkäsi Terhin kylkiin. Terhi nauroi niin että kuokka tippui maahan kolahtaen ja siemenpussin sisältö levisi kukkapenkkiin. "Aah! Lopeta, en enää kestä! Antaudun, mennään vain jo sisälle!"

 

Terhi ei tiennyt, mitä hän tunsi tai mitä olisi pitänyt tuntea. Toisaalta hän oli vihainen, siemenetkin pitäisi kaikki kerätä maasta. Toisaalta hän oli jostain syystä iloinen, kun Rami oli siinä hänen kanssaan. "Sinähän lähdet taas muutaman päivän kuluttua opiskelemaan, eikö? Milloin me näemme seuraavan kerran?" "Etkö muista, isähän kertoi hankkivansa itselleen ja äidille 55-vuotislahjaksi kesäksi mökin jostain etelämmästä ihan korvesta. Ehkä siellä, kunhan vain isovanhempasi päästävät." Terhi nyökkäsi. "Siellä."

 

Muutaman päivän päästä Terhi ja Rami halasivat läksiäisiksi ihan ilman, että jonkun täytyi patistella. "Nähdään kesällä." "Nähdään."

 

Kinga ja Leelo olivat vain niin hauskan näköisiä yhdessä...

 

"Onneksi olkoon Marianne, nyt vasta muistin että sinähän sait lopulta sen ylennyksen!" "Mmh...Enempää niitä ei tulekaan. Olen nyt uran huipulla, jos niin voi sanoa. Tästä lähtien minä annan ylennykset." "Ja mökkikaupatkin saatiin tehtyä?" "Voi kyllä! En malta odottaa kesää."

 

"Pitääkin sataa vielä lunta. Miksei voi olla jo kesä? Silloin on ainakin niin ihanan lämmintä." Terhi käytti paljon vapaa-aikaansa pienen puutarhansa hoitoon. "Miten voi vielä keskellä kevättäkin olla näin kylmä ja lunta maassa? Voih, kunpa kesä tulisi nopeammin..."

 

Kyllä ainakin kevät tuli pian, kuten keväiset sateetkin ja ukkoset niiden myötä. Terhi heräsi edelleen ukkoseen ja oli levoton, melkein peloissaan. "Rauhoitu, se on vain osa luontoa", Terhi yritti käskeä itseään, mutta hätkähti jokaista välähdystä ja painoi kädet korvilleen ukkosen jyrähtäessä. "Enhän minä voi edes maalata, mutta enää en mene isän ja äidin väliin...Miksi minulla on astrafobia?"

 

Mariannen ja Kristianin välit tuntuivat koko ajan vain lähentyvän mitä vanhempia heistä tuli. Kaikki vanhat vihat ja riidat olivat yhä muistissa, mutta loppujen lopuksi vaikeiden aikojen ylipääseminen oli vain lähentänyt. "Pidä minua vielä hetki", Marianne pyysi hiljaa. Kristian rutisti Mariannea vielä kerran ja suukotti sitten poskelle sanoen: "Työt kutsuvat, odotathan tällä sitten minua?" "Tietenkin."

 

"Terhi, vaihtaisit koulupuvun pois ennen kuin menet taas tonkimaan multaa sinne!", huusi Marianne taas kerran. "En ole kauan enkä tongi multaa vaan kitken rikkaruohoja!", huusi Terhi takaisin ja jatkoi touhujaan hymyillen. "Voi kun sinustakin on tullut jo iso! Toivottavasti annat hyvän sadon tänä vuonna..."

 

Terhille tuli kiire, kun ukkonen jyrähti, ääni muistutti nukkuvan karhun matalaa murahdusta. "Mitä nyt? Löytyikö tuholaisia?", Marianne kysyi huvittuneena hengästyneen ja ahdistuneen näköiseltä Terhiltä. Yhtäkkiä jyrähti uudestaan, ääni muistutti nyt jonkin repeämistä. Terhi juoksi yläkertaan huoneeseensa. Marianne pudisti apeana päätään. "Luulisi tytön jo aikuistuneen mutta ei, yhä hän pelkää ukkosta."

 

"Mehän lähdemme huomenna heti aamusta? Ja Rami tulee sinne suoraan myöhemmin? Mutta eikö sinua harmita, kun Charlotte ei päässyt?", Terhi kertasi myöhään illalla. Jere hymyili kysymysten tulvalle. "Olisi Charlotte muuten tullut, mutta hän on käymässä itämailla."

 

"Itse asiassa hän toivotti juuri tänään hyvää matkaa soittaessaan."

 

"Miltä sinusta tuntuu lähteä? Harmi, ettet enää pääse isovanhempiesi luokse." "Ihan kiva mökille on mennä, ja ukki ja mummu ovat jo niin vanhoja...Minusta tuntuu, etteivät he elä enää pitkään", Terhi sanoi hiljaa. Jere taputti pari kertaa rohkaisevasti Terhin olkapäätä.

 

"Ei sille voi mitään. Kiva lähteä kuitenkin kauemmas ja näen taas Ramin...", Terhi sanoi hiljaa. Jere pisti merkille, että Terhi käytti "minä" muotoa.

 

"Ei ole totta, tämähän on ihan keskellä metsää! Onko täällä edes puhelinta?", protestoi Jere kun he monen tunnin ajon jälkeen pääsivät perille. "Papereissakin lukee "korpimökki." Ja kyllä sinä nyt viikon pärjäät, tekee ihan hyvää olla hetki ilman nykyaikaisuuksia. Lähin mökkinaapuri on muutaman kilometrin päässä ja kauppa seitsemän... Tai kymmennen."

 

"Ainakin tämä on ihan mukavan tilava tämä olohuone." "Mutta taas vain nelipaikkainen ruokapöytä, mitä järkeä kun meitä tulee olemaan viisi?" "Keittiö ainakin on nykyaikainen." "Jippii."

 

"Mutta missä me aiotaan nukkua, kun täällä on vain kolmelle sänky?", huudahti nyt Terhi nähtyään yläkerran. "Saunassa on tilaa..." "Mutta entä kun Rami tulee?" "Se on sitten eri juttu."

 

"Koekäytetään sauna heti!" "Kunhan joku vain lämmittää sen, tarvitaan puita. Kuka haluaa hakata täällä valmiina olevat halot?" "Eiih! Älkää katsoko noin!", huudahti Jere perääntyen.

 

"Ainakin tontti on tilava." "Minua väsyttää." "Minulla on nälkä." "...ja pääsee jonnekin karkuun noita kahta vauvaa, jotka meillä on hoidettavana."

 

Terhi kokeili riippumattoa. "Tämähän heiluu ihanasta! Hui, melkein tipuin!" "Aina yhtä lapsellinen", kuului kuiva toteamus vierestä. Terhi pysäytti vauhtinsa ja nousi hitaasti pystyyn katse tiiviisti Ramissa.

 

Rami hymyili hieman. "Mukava nähdä sinuakin", totesi Terhi hiljaa. Jostain syystä hän ei ollut aivan tällaista jälleennäkemistä odottanut. Kun Terhi oli kulkemassa Ramin ohi sisälle ruoalle, kaappasikin tämä hänet syliinsä. "Ei kai sisko meinaa halaamatta paeta paikalta?" Nyt Terhikin suli hymyyn ja puristi Ramin lähemmäs itseään.

 

"Odottakaa vielä hetki, katan vain pöydän. Jutelkaa te sillä välin vaikka kuulumisista."

 

"Menihän matka hyvin, Rami?" Rami nyökkäsi. "Kaveri heitti, sillä oli joku sukukokous täällä päin."

 

"Tänään saamme vielä viettää aikaa yhdessä, mutta huomenna minulla ja äidilläsi on sovittu tapaaminen naapurin luona ja Terhi oli menossa johonkin moottoriveneajelulle ja sitten juhannusbileisiin. Eikö se niin mennyt, jonkun Akin luokse?"

 

Rami kääntyi virnistäen Terhin puoleen. "Vai joku Aki?" Terhi kohautti olkiaan. "On tavattu pari kertaa kaupalla...", Terhi sanoi hiljaa. Rami naurahti. "Mitä?", Terhi kysyi närkästyneenä, mutta punastui hieman. "Ei mitään", Rami sanoi yhä hymyillen. "No niin, nyt olisi ruoka valmista, tulkaahan syömään."

 

Kuulumisien vaihtelu jatkui pöydässäkin ja tunnelma oli hilpeä. "Käydään taas tänään saunassa ja uimassa, kyllä vesi hiljalleen alkaa olla lähemmäs 20 asteista ja uintikelpoista." "Mutta minä en kyllä hakkaa enää yhtään halkoja, kädet olleet jumissa kaksi päivää. Eikö nyt olisi Ramin vuoro?", ehdotti Jere. "Hänhän vasta saapui. Ei vieraita saa hommiin laittaa." "Ääh..."

 

"Onneksi tänne tulee vesi ja sähkö, niin voi kunnolla siivota ja pestä." "Mutta hyvä kun hankittiin edes radio viihdykkeeksi." "Ja siihenkin suostuimme vaivoin."

"Miksi ihmeessä piti nuotiokin sytyttää keskellä päivää?" "Koska Terhi ja me isäsi kanssa lähdemme illaksi pois", totesi Marianne tuleen tuijotellen. "Ja nyt minä en edes mahdu siihen, juuri kun ostin uuden vaahtokarkkipussin." "Älä itke iso lapsi", kuittasi Rami veljelleen.

 

"Antakaa olla, minulle riittää että saan katsoa järvelle." Rami hätkähti ja riensi Terhin perään.

 

"Älä taas sitten sytytä niitä vaahtokarkkeja tuleen, ei tulella saa leikkiä", sanoi Kristian Jerelle. "Älä naurata. Katsokaapas tätä, tästä tulee täydellisen lämmennyt ja sulanut vaahtokarkki, jonka vain minä saan syödä..."

 

Terhi ja Rami istuivat hiljaa vierekkäin. "Mm...Rami? Mukavaa kun sinäkin pääsit tänne." Rami hymyili, mutta sitä jostain syystä kireäksi muuttunut Terhi ei huomannut. "Muistathan olla sitten varovainen illalla? Jotenkin minusta tuntuu, että sen Akin porukat saattavat vähän...hölmöillä. Älä mene sellaiseen mukaan ja muista että pääset milloin tahansa pois." Terhi nyökkäsi, hän oli salaa mielissään siitä, että Rami huolehti hänen peräänsä.

 

"Nyt minun täytyy mennä, pitäkää hauskaa", Terhi sanoi sipaisten Ramin olkapäätä lähtiessään. Rami värähti aavistuksen. "Ei, nyt se tippui!", huudahti Jere nuotiolla Kristianin ja Mariannen nauraessa tikahtumiseen asti.

 

"Löysitkö sinä muka jotain jo ekalla kerralla? Minä en löydä ikinä mitään, vaikka väitetään että täällä on joskus joku arvolastia kantava laiva kadonnut aikoinaan! Puppua, vaikka järvi onkin valtava ja jokia riittää..." "Löysin vain jotkut simpukkakorvakorut, jotain rihkamaa."

 

"Tehdään hiekkalinna!", ehdotti Jere. Rami väänsi naamaansa, mutta Jeren anovan ilmeen edessä suostui. "Hyvä on, mutta tästä ei sitten kerrota kenellekään. Teen tämän vain, koska en aio enää ikinä tehdä uudestaan."

 

"Katso, Marianne, eikö tuo pilvi näytä ihan loikkivalta pupulta?" "Joo, ja sen perässä on suu ammollaan hirmuinen mutanttihirviö!" Marianne ja Kristian tirskahtelivat.

 

"Äh, se jäi vähän kesken mutta en jaksa jatkaa loppuun. Meni hiekkaakin silmään." "No, mitä väliä kun ukkosilma tuhoaa sen joka tapauksessa illalla, viimeistään yöllä."

 

Rami ponnahti pystyyn. "Mitä sanoit? Ukkostaako tänään? Mutta eikö Terhi vieläkin pelkää ja hänen piti palata myöhään..." Jere hymyili rohkaisevasti. "On hän jo sen verran siitä päässyt yli, että kyllä hän pääsee tänne. Eikä se mikään paha ukkonen ole jos tulee ollenkaan. Ei ennusteisiin ole luottamista."

 

Rami jäi hämmentyneenä katselemaan, kun Jere asteli huolettomana sisälle. Hän tunsi olonsa levottomaksi ja huolestuneeksi. "Toivottavasti Terhi pärjää. En tiedä mitä tekisin jos..." Rami hätkähti. Mitä hän oikein ajatteli ja miksi? Sehän oli vain sisarpuoli! Silti Rami ei pystynyt rauhoittumaan. Hän tuijotti järven yli ja toivoi, että Terhikin olisi vielä hänen kanssaan. "Mitä hän mahtaa tällä hetkellä tehdä?"

 

Ilta tuli. Ukkonen pauhasi ulkona ja tuuli ujelsi räystäissä. Jokainen välähdys sokaisi ja jyrähdys sai taulut ja ikkunat helisemään. "Harmi, että täällä on sähköt poikki. Toivottavasti mikään ei pilaannu jääkaapissa", Jere sanoi kepeästi. Rami otti hermostuneena uuden kulauksen limsastaan. "Äh, ota jo rennommin veliseni. Isällä ja äidillä ei ole hätää ja Terhikin pärjää varmasti. Ei kellokaan ole kuin vasta 11, Terhi tulee minä hetkenä hyvänsä." Ramin olo ei yhtään helpottunut.

 

"Rami, tule pois sieltä ulkoa, ei metsään tuijottelu Terhiä tuo", Jere sanoi lempeästi. "Tiedän, mutta en voi tälle mitään. Olen vain niin huolissani ja ahdistunut..." "Ei kellokaan ole kuin vasta kaksitoista. Pelataan vielä korttia.

 

"Pitäisikö nyt huolestua? Kello on yli yksi", Rami sanoi hiljaa reilun tunnin päästä. Jere näytti mietteliäältä ja sanoi sitten: "Pitäisi. Terhi lupasi tulla kotiin enne kahtatoista. Vanhemmat tappavat jos häntä ei kuulu takaisin..."

 

"Tiedän, ettemme voi oikein mitään asialle, mutta olen niin levoton. Tunnen itseni ihan hyödyttömäksi, minun täytyy jotenkin pystyä auttamaan Terhiä. Ties vaikka hän harhailee tälläkin hetkellä myrskyn keskellä metsässä." Kuin Ramin sanojen painoksi ukkonen jyrähti jälleen. "Enkä tiedä, miksi tunnen näin", Rami jatkoi hiljaa.

 

Jere kertoi silloin lempeästi asian, jonka hän oli pitkään tiennyt. Tämä sai Ramin ymmälleen. "Mutta...Eihän se ole mahdollista!" Jere jatkoi puhumista ja lopulta Rami nousi vakuuttuneena lähteäkseen.

 

"Lämmitä sauna varmuuden vuoksi, tuolla on aika kylmä", Rami sanoi ennen kuin katosi pimeään yöhön.

 

Rami juoksi yhä syvemmälle metsään. Jos olisi ollut aikaa, hän olisi älynnyt varustautua paremmin. Nyt hän kuitenkin kompasteli pimeässä juurakoissa ja sai naarmuja kasvoihin ja käsiin metsän tihentyessä. Myrskytuulen ja sateen pauhun läpi Rami huhuili Terhiä edetessään siihen suuntaan, jossa tiesi Akin perheen loistohuvilan olevan. "Voi luoja, anna minun löytää Terhi ajoissa", Rami aneli epätoivoisena.

 

Sitten, läheisen puskan takaa alkoi pilkottaa jotakin mikä ei taatusti ollut kasvi. Ramin hymy hyytyi innostuksen muuttuessa peloksi. Hahmo oli liikkumaton ja makasi maassa. "En kai tule liian myöhään? Terhi!"

 

Rami seisoi hetken hengästyneenä ja yritti pitää pelon ja kauhun aisoissa. Hahmo todellakin oli Terhi, aivan liian vähissä vaatteissa ja makasi maassa puskien keskellä. Kylmät sadepisarat läiskähtelivät paljaaseen ihoon. Rami tunsi, kuinka märkä sammal upotti hänen allaan ja kengät kastuivat. Terhin iho oli tavallista kalpeampi. "Nukkuva jumalatar", olivat sanat jotka Rami sai mieleensä. Hän ravisteli päätään ja astui lähemmäs päättäväisenä.

 

"Toivottavasti hän on vain tajuttomana", Rami toivoi kumartuessaan Terhin puoleen, Rami hengitti yhä raskaasti ja mietti kuumeisesti, mitä tehdä huomattuaan Terhin olevan vahingoittumaton naarmuja lukuunottamatta, mutta aivan kylmä.

 

 

"Jere! Jere, tule auttamaan!", Rami huusi eteisestä. Jere riensi äänen suuntaan, hän oli juuri tullut tarkistamasta, että sauna varmasti oli kuuma. "Voi hyvä ihme, löysit hänet! Mutta...Tuo hänet äkkiä saunalle!"

 

Rami oli väsynyt ja hänen käsiään särki. Jälkeenpäin hän ei itsekään tiennyt, kuinka oli saanut kannettua itsensä kokoisen Terhin koko matkan metsästä kotimökille. Vain yksi ajatus oli kirkas sillä hetkellä Ramin päässä hänen kannatellessaan Terhiä, joka oli lakannut tärisemästä ja hengitti katkonaisesti.. "En anna mitään tapahtua Terhille."

 

Taivas alkoi kirkastua ja luonto rauhoittui, muuta rauhallista mökin alueella ei sitten ollutkaan.

 

"Meidän pitää riisua häneltä märät vaatteet." "Jere, et kai ole tosissasi? Hänhän on..." "Hän on vain siskomme. Toimi, ei meidän ihan kaikkea tarvitse ottaa pois. Ja sitten viedään hänet saunaan. No niin, nyt nopeasti, hän alkaa virota hiljalleen..."

 

"Terhi on ihan kunnossa ja sanoin hänelle, että hän voi tulla sitten pois kun tuntee lämmenneensä. Kuten näit, kaikki kääntyi ihan hyvin. Sinun ansiostasi, Terhi olisi paleltunut ja kuollut sinne metsään." Rami nyökkäsi vain aavistuksen ja lähti jälleen astelemaan edestakaisin pienessä pukuhuoneessa.

 

"Rauhoitu jo, kaikki hyvin Rami." "Eikä ole. Mikä sai Terhin ryntäämään metsään ukkoseen? Toivottavasti hän on kunnossa..."

 

Yhtäkkiä ovi kävi. Terhi seisoi vaiteliaana hiljentyneessä pukuhuoneessa. Rami tuijotti Terhiä, jonka ilmeestä ei voinut lukea mitään. Rami tiesi, että hänen olisi pitänyt katsoa muualle, mutta hän ei voinut. Terhi näytti jotenkin haavoittuneelta, kuin jotain sellaista olisi tapahtunut, ettei sitä voinut sanoiksi pukea. Sitten Jere rykäisi ja sanoi: "Mm...Annetaan Terhin pukea. Minä voin mennä keittämään meille teetä, jää sinä oven ulkopuolelle odottamaan.

 

"Noniin, Terhi, mennään nyt. Alkoi taas sataa." Rami oli päätellyt, että oli parempi olla utelematta Terhiltä illan tapahtumia ennen kuin tämä itse olisi valmis niistä kertomaan. "Rami...", kuului hento ääni takaa, kuin pyyntö. Rami käännähti, hän hätkähti nähdessään Terhin jonka silmät täyttyivät kyyneleistä. Muuten tämä näytti edelleen tyyneltä.

 

Rami käveli Terhin luokse, Terhi avasi suunsa ja alkoi hiljaa selittämään. "Kaikki meni hyvin, mutta sitten Aki kutsui minut keittiöön. Minä menin ja...Minä pelkäsin niin kamalasti! Miksi hän teki niin? Minä otin lähimmän esineen pöydältä, se oli veitsi...Hirveästi verta..." Terhi näytti painuvan kasaan, hän alkoi täristä kyynelten valuessa.

 

Rami ei tiennyt mitä tehdä Terhin alkaessa itkemään käsiinsä. "Minä en tarkoittanut, en halunnut...!", Terhi sopersi hädissään. Rami sulki Terhin syliinsä ja silitti tytön hiuksia. "Rauhoitu, kaikki on hyvin." Terhi vain itki ja itki, Rami tunsi hätääntyvänsä. Millä hän saisi Terhin hiljaiseksi ja rauhoittumaan? Sade yltyi, kohta he olisivat läpimärkiä mutta Terhi ei kyennyt muuta kuin itkemään holtittomasti kauhuissaan. "Älä itke Terhi...Lopeta jo..."

 

Terhi laski kätensä ja näytti hämmästyneeltä, ikään kuin hän vasta nyt olisi huomannut Ramin kädet ympärillään. Kyynelet valuivat edelleen pitkin Terhin poskia ja tyttö tärisi, Rami pelkäsi Terhin murtuvan pian uudestaan. Hän puri huultaan ja ojentautui lähemmäs.

 

Terhi nikotteli ja nieleskeli. Silloin Rami sanoi uudestaan hiljaa, melkein kuiskaten: "Minä sanoin, älä itke."

 

 

 ***

 

 

Ja jatkoa seuraa joskus, yhtäkään kuvaa ei ole otettu vielä ja ollaan perheen kanssa lähdössä mökille tuossa piakkoin...Saattaa hyvinkin mennä elokuun puolelle seuraavan osan ilmestyminen ^^''

Kommentoikaa!