Noniin, vappu ohi ja uuden osan aika! Tästäkin tuli aika pitkä, yli kymmenen sivua Wordissa tekstiä...Ja kuvia yli sata.

photo snapshotf5920af0b6ee.jpg

Kreivi kuuli, kuinka Verna huudahti iloisena eteisessä, sen jälkeen kuului vielä kiihtynyttä puhetta. Verna laski puhelimen ja sitten suunnilleen juoksi Kreivin luokse iästään huolimatta.

photo snapshotf5920af016ee.jpg

"Tiedätkö mitä, Kreiviseni, meistä tulee isovanhempia!" Kreivi hätkähti. "Mitä? Kumpi tytöistä on nyt jo..." Verna pukkasi Kreiviä kylkeen. "No kumpikohan?" Kreivi mietti hetken. "Rebekka?" "Ekalla oikein! Hänhän sen pojan kanssa muutti heti yhteen."

photo snapshotf5920af056ee.jpg

Kreivi otti hymyillen Vernan kylkeensä. "Pitäisikö meidän tyttöjäkin kutsua tänne? Heidän lähdöstään on kulunut jo useita kuukausia, melkein vuosi." Verna hymyili. "Mikäs siinä. Mutta sinä saat olla se joka houkuttelee heidät lähtemään."

photo d05snapshotf5920af016ee.jpg

Kristian oli todennut, että isosiskojen vanha huone oli talon rauhallisimpia paikkoja. Hän oli kovin kiintynyt siskoihinsa ja oli jotenkin lohdullista, että heidän sänkynsä olivat vieläkin petaamatta. Kristianin yksinäisyys ja kaipaus vain syveni eivätkä juuri nyt innoissaan olevat Kreivi ja Verna huomanneet mitään erikoista.

photo snapshotf5920af096ee.jpgphoto snapshotf5920af036ee.jpgphoto 9e1snapshotf5920af056ee.jpg

Kissanäkökulmaa: "Menihän se siitä huitomasta ja örisemästä, kävi jopa neljällä jalalla. Meinasi tässä jo nälkäkin tulla." Ohi mennen Verna huikkasi tervehdyksensä nuorelle kissalle.

photo snapshotf5920af0d6ee.jpgphoto eeesnapshotf5920af0b6ee.jpgphoto snapshotf5920af0f6ee.jpg

"Jätätkö sen hengettömän sulkaisen rauhaan? Minulla on tylsää, leikitään!" Krishna ei ollut kovin iloinen keskeytyksestä: "Jätä sinua vanhemmat rauhaan! Etkö osaa käytöstapoja?" Krishnan sinisten silmien jäinen katse sai uhmakkaan Tashin nöyrtymään. "Hyvä on..."

photo 6a0snapshotf5920af056ee.jpgphoto 98csnapshotf5920af0f6ee.jpg

Vaellellessaan yksin keittiössä makupaloja etsimässä Tashi yllättyi, kun Krishna takaapäin hyppäsikin hänen päälleen leikkimielisesti. "Tarjous voimassa?" Tashi oli enemmän kuin iloinen. Verna kuunteli huvittuneena keittiöstä kuuluvia outoja naukaisuja ja kävi katsomassa, mitä tapahtuu. Krishna oli siristänyt silmänsä, se oli kissojen tapa hymyillä. "Ei siis mitään tappeluja? Hyvä on, kunhan ette riko paikkoja", Verna sanoi ja jätti kissat rauhaan.

photo snapshotf5920af076ee.jpg

"Mitäköhän tuo kaksijalkainen hännätön sanoi?" "Kuka niiden suhisevista muminoista ottaa selvää. Hippa!" Krishna syöksyi pöydän alle pakoon Tashi kannoillaan.

 

***

 

photo 5b5snapshotf5920af0b6ee.jpgphoto a6snapshotf5920af056ee.jpgphoto abfsnapshotf5920af016ee.jpg

Kristianin matala mieliala alkoi näkyä myös koulutyössä ja töissä. Hän sai potkut toistuvista huolimattomuusvirheistä johtuen. "Jos vain saisin Katen mielestäni. Miten onnistuin möhlimään maskottinakin? Nyt pitää mennä etsimään uuttaa työpaikkaakin, jotteivät vanhemmat nalkuta..." Uusi työpaikka löytyikin pian ja Kristian vielä sai paikan. Edes jokin asia onnistui, toistaiseksi.

 

photo ce1snapshotf5920af076ee.jpgphoto 5c5snapshotf5920af036ee.jpg

Kissat ihmettelivät Kristianin hiljaista vaikerointia ja räyhäämistä. "Miksi Kate lähti? Mikä meni pieleen? Teinkö minä jotain väärin? Ei se ikäero ennenkään ollut meitä haitannut..." Kristian poti nyt kaipauksen ja surun lisäksi myös syyllisyyttä Katen lähdöstä ja vielä enemmän siitä, ettei saanut tätä mielestään. Hänen mielentilansa alkoi olla suunnilleen sama kuin Rebekalla silloin, kun tämä oli masentunut keskenmenostaan.

photo cd6snapshotf5920af0d6ee.jpg

"Vasta kolmen viikon päästä vai? No, käyhän sekin. Vielä täytyy minun soittaa Loviisalle...Ai aiot sinä vai senkin hoitaa? No, Rebekka, ilmoittele sitten oletteko te molemmat tulossa. Joo, nähdään."

 

***

photo a56snapshotf5920af016ee.jpgphoto 2c3snapshotf5920af056ee.jpg

Kevät oli jo pitkällä, kun Loviisa ja Rebekka ilmoittivat saapuvansa perhettään tervehtimään. "Isä, miten olet voinut?" "Mikäs tässä, kun talvikin meni niin ei enää kolota niin pahasti niveliä." Loviisa hymyili ja jutteli kiivaasti Kreivin kanssa koko matkan sisälle, samaan aikaan Verna työnsi kalkkunaa uuniin. "Tästä pitäisi riittää kaikille."

photo 458snapshotf5920af096ee.jpgphoto c3asnapshotf5920af056ee.jpg

"Etkö osaa enää vauhtia antaa, veli?" "Sä oot niin painava, että tämä on vaikeaa!", nauroi Kristian. "Varo sanojasi!" Lämmin kevätsää ei vaatinut enää edes ulkovaatteita. Ilma tuoksui kostealta ja mutaiselta lumien yhä paikoin vasta sulaessa, mutta lämpimän kevättuulen tanssittaessa Loviisan hiuksia tämä huokaisi: "On hyvä olla taas kotona."

photo 760snapshotf5920af036ee.jpgphoto b4csnapshotf5920af016ee.jpg

"No tulitahan sinäkin viimein, ihmettelimme kaikki jo mihin sinä olit sen Miken kanssa jäänyt." "Äiti, älä huoli, kyllä Mike ajaa osaa, mutta tänne oli vähän vaikea löytää sieltä suunnasta mistä tulimme." Heti kun Verna oli irrottanut otteensa tyttärestään, laskeutui tämä jo hänen kasvaneen vauvavatsansa puoleen. "Onhan kaikki mennyt hyvin?", Verna kysyi hymyillen. Rebekka nyökkäsi, hänestä paistoi tulevan äidin onnellisuus.

photo f9esnapshotf5920af056ee.jpg

"Oli teitä karvapalleroitakin ikävä. Tämän jälkeen saatan jopa suostua siihen, että meillekin hankitaan kissoja. Olisi tosin ollut mukava ottaa teistä jompi kumpi mukaan, tuttuja kun olette..." Krishna kiersi ensin kaukaa Miken, mutta nuuhkaistuaan pari kertaa ja tunnistettuaan hännättömän tutuksi suostui rapsutettavaksi. Myös Tashi tuli kerjuulle pian.

photo 6acsnapshotf5920af0d6ee.jpg

"Vau, Rebekka, tuleeko minusta nyt jo setä?" "Ei, eno sinusta tulee. Katsos äidin veljet ovat enoja." Kristian hymyili hieman. Rebekka näytti siltä, kuin voisi puhjeta nauramaan ääneen minä hetkenä hyvänsä. Niin onnellisena Kristian ei ollut siskoaan ennen nähnyt.

 

photo 345snapshotf5920af0d6ee.jpgphoto 10dsnapshotf5920af016ee.jpg

Yhtäkkiä Rebekka ähkäisi ja painui kaksin kerroin. Kristian hätkähti ja kysyi hätäisesti: "Mitä? Mikä nyt? Sattuuko sinuun?" Rebekka nousi pian hymyillen pystyyn ja sanoi: "Ei hätää, vauva vain potkii kovasti. Taatusti poika tulossa kun nyt jo tällainen vatsa ja voimaa löytyy. Haluatko kokeilla?" Kristian astahti kauemmas. "Mitä?"

photo dd0snapshotf5920af016ee.jpg

Rebekka tarrasi pikkuveljensä käteen ja vei oikealle kohdalle. Kristian tunsi nyt kasvavan uuden elämän siskonsa sisällä. Se oli jotain ihmeellistä, Rebekka oli tyytyväinen kun myös Kristian alkoi hymyillä.

photo cb8snapshotf5920af0b6ee.jpgphoto f3csnapshotf5920af016ee.jpg

Kalkkuna kärähti aavistuksen, mutta ainakin Rebekka oli niin nälkäinen ettei ruoka hukkaan mennyt. Ruokapöydässä Kreivi ja Verna kyselivät kovasti, että pärjääväthän Rebekka ja Mike varmasti nyt kun perhekin kasvaa. Rebekka nauroi hyväntuulisesti, Kristian kuuli sen ja oli aavistuksen kateellinen. Miksei hänkin voinut olla noin iloinen? Kummallinen apeus tunki koko ajan pintaan.

photo 7bsnapshotf5920af016ee.jpgphoto 7bbsnapshotf5920af0b6ee.jpg

"Älkää minusta huoliko, meillä on katto pään päällä, työpaikat ja rahaa. Me pärjäämme. Olisitte enemmän huolissanne vaikka Loviisasta. En ole saanut kyseltyä sen vertaa, että tietäisin onko hän varoissa. Ainakaan hän ei ole vielä löytänyt miestä itselleen..." Kreivi oli vakava, mutta Verna sanoi hymyillen: "Älä sinä nyt vuorostasi huolehdi. Minusta Loviisa näyttää perin onnelliselta, joten hän varmasti pärjää."

photo e34snapshotf5920af0b6ee.jpg

Loviisa oli yllättänyt Kristianin hämärästä olohuoneesta ja istahdettuaan viereen saanut lopulta veljensä avautumaan mieltään painavasta seikasta. Loviisalla olikin jo kokemusta huolten kuuntelemisesta ja Kristian tunsi itsekin, kuinka hänen olonsa helpottui kun hän sai jakaa huolensa jonkun kanssa. Kun hän oli kertonut kaiken, oli Loviisan vuoro puhua.

photo 7d8snapshotf5920af0f6ee.jpgphoto 9d1snapshotf5920af076ee.jpg

"Jos totta puhutaan, minulla ei ole aavistustakaan missä Kate tällä hetkellä on. Mutta älä suinkaan luule, että hän lähti minne lähtikin sinun takiasi. Luultavasti hän vain lähti opiskelupaikan tai työn perässä, mutta jos yhtään Katea tunnen niin vielä jonain iltana hän palaa tänne ja kertoo sinulle kaiken. Se, mitä teidän välillänne oli, se oli jotain aitoa. Älä muuta mielessäsi sitä seikkaa." Kristian nyökkäsi vaiteliaana. Hän ei löytänyt tarpeeksi suuria sanoja kertoakseen, kuinka helpottunut nyt olikaan.

photo 428snapshotf5920af0f6ee.jpg

Mike tunsi itsensä hieman ulkopuoliseksi perheen jälleennäkemisen keskellä. "Mikäs tässä, kun täällä on tämä hyvä keinu." Ilta alkoi jo pimentyä hiljalleen ja ilma käydä viileämmäksi.

photo e49snapshotf5920af0d6ee.jpgphoto 141snapshotf5920af096ee.jpgRebekka ja Loviisa vielä yhdessä yrittivät piristää Kristiania, joka sanoi pian: "Kiitos molemmille. Jos nyt kuitenkin puhuttaisi jostain muusta kuin musta, kun te kerran ootte tullu kaukaa tänne." Loviisa kohautti olkiaan. "Jos sinusta tuntuu siltä. No mutta Rebekka, näyttää siltä että sinut on rengastettu."

photo snapshotf6e8fd8ed6ee.jpgphoto snapshotf6e8fd8e36ee.jpg

 

Rebekka kertoi hymyillen, kuinka Mike oli kosinut häntä pian saatuaan tietää Rebekan tilasta. Rebekka oli ensin nauranut, sitten itkenyt ja lopuksi pyörtynyt. Kristiankin hymyili huvittavalle kertomukselle.

photo 893snapshotf5920af0b6ee.jpgphoto 352snapshotf5920af096ee.jpg

"No, miten on? Oletkos sinä löytänyt jonkun?", Rebekka uteli hymyillen Loviisalta. "E-en minä ihan vielä, pari kiinnostunutta on ollut mutta ei niistä ole mitään tullut..." Kristian tulistui leikillään: "Rakkausasianeuvoja, jolla ei itsellä ole ketään? On siinäkin!" Kaikki nauroivat.

 photo 65bsnapshotf5920af0b6ee.jpgphoto 9e2snapshotf5920af096ee.jpg

"Hei! Kristian, toimiiko tuo vanha pelikone vielä? Jos otetaan yksi erä?" Loviisa naurahti. "Vieläkö sinä jaksat? En ihmettele yhtään, jos lapsestasikin tulee tuollainen peliguru..." Joka tapauksessa pelikone kaivettiin esiin ja ei ollut mikään yllätys, vaikka Rebekka koko ajan voittikin. Olohuoneesta kuuluva huuto ja nauru oli melkoinen, kissatkin pakenivat ulos.

photo 9adsnapshotf5920af0d6ee.jpgphoto b4snapshotf5920af076ee.jpg

"Loviisa, olet tainnut vähän harjoitella?" "Miten olisin voinut? Ehkä lahjakkuuteni tulee vasta nyt esiin." Hetken oli hiljaista, ainoastaan telkkari meuhkasi. "Sanohan, Rebekka, onhan kaikki mennyt hyvin tällä kertaa? Tarkoitan ensimmäisesi meni kesken silloin..." Rebekka nyökkäsi, vaikka tiesi ettei Loviisa sitä nähnytkään ja sanoi: "Älä ole huolissasi, sillä en minäkään enää. Mitä nyt alussa sain kokea pieniä kauhun hetkiä, mutta nekin loppuivat." Loviisa oli yhtä helpottunut kuin Rebekka. Hän ei uskaltanut edes kuvitella, mitä Rebekalle tapahtuisi jos raskaus taas keskeytyisi. "Hän ei taatusti kestäisi sitä."

photo e77snapshotf5920af076ee.jpg

Ilta alkoi muuttua yöksi, Rebekka haukotteli leveästi. "Pitäisi tästä varmaan alkaa lähtemään. Käyn hakemassa Miken tuolta ulkoa ja sitten katsomme, pääsemmekö edes oikealle tielle. Sinähän tulet nyt meidän kyydillä takaisinpäin?" Vieraat hyvästeltiin pikaisesti eteisessä.

photo af6snapshotf5920af0d6ee.jpg

"Eikö ollut ihan kiva nähdä heitä?", Kreivi kysyi auton kadottua jo näkyvistä. Verna nyökkäsi hymyillen. "Saamme nähdä heidät vasta sitten, kun Rebekkakin on jo synnyttänyt. Ihan ihmeellistä, että meistä tulee isovanhempia."

 

***

 

photo a0snapshotf5920af036ee.jpg

Kristian huomasi tutun näköisen pianovihkon kirjahyllyssä. "Tätä Loviisakin soitti harjoitellessaan ja olen niin paljon katsonut siskojen lisäksi äidin soittoa, että tiedän missä nuotit ovat. Jos minäkin osaisin soittaa..." Hiljaiset pianon sävelet kaikuivat nyt muuten tyhjentyneessä ja hiljaisessa talossa.

photo db8snapshotf5920af056ee.jpg

Kristian sai ylennyksiä ja koulumenestys nousi taas vanhoihin uriinsa. Mitä lähemmäs kesä ja Kristianin täysi-ikäisyyden raja tulivat, sitä enemmän Kristian piristyi. Hän ei uskaltanut toivoa liikoja, mutta haaveili kuitenkin siitä päivästä kun taas näkisi Katen.

photo 5b8snapshotf5920af0b6ee.jpg

...

photo 905snapshotf5920af056ee.jpg

"Olenkohan nukkunut liian vähän? Pingviini näillä leveyspiireillä ja tähän vuoden aikaan. Mistäköhän sinäkin olet tullut? Eläintarhan kuljetuksesta livahtanut ja etsit nyt ruokaa? Tule, voin antaa sinulle isän kalastaman kalan. Ei se ole kuin viikon vanha, kun äiti ei jaksanutkaan siitä mitään valmistaa..."

1239975103_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 1239975098_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1239975121_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toisaalla sai Tashi haisunäädältä ikävähkön yllätyksen. "Yääh, tämä haju ei sitten millään lähde vaikka kuinka nuolen! Ja miten huono maku onkaan..." Krishna oli samaa mieltä. "Hyi, pysy kauempana!"

 

Tashi oli melko masentunut...

 1239975133_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1239975142_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Mitä? Oliko jotain asiaakin?"

1239975152_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Kröh...mutta jostain syystä kissat kävivät ensimmäistä kertaa yhtä aikaa ulkona ja kauan viipyivätkin.

1239975171_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Jos pelkästään läksyt ovat näin vaikeita niin entä sitten itse koe...Voi hyvä ihme, onneksi tämä loppuu kohta. Sitten pystyn kunnolla keskittymään futikseen..." Aurinko paistoi sisälle luoden lämmitetyn kohdan lattialle. Siinä Krishna kieriskeli tyytyväisenä kehräten Kristianin turhaan yrittäessä keskittyä.

 1239975243_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1239975257_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kristiankin muuten saavutti täysi-ikäisyyden rajan. "Olet sinäkin Tashi kasvanut niin isoksi kissaksi! Muistan hyvin kun tulit tänne värisevänä pelokkaana karvamyttynä..." Huomaatteko Kreivin ilmeen? Repesin niin etten meinannut saada kuvaa otettua XD

1239975270_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Tässä vielä seuraava perijä, Kristian, lähemmässä kuvassa. Ei ehkä se kaikkein hehkein kasvonpiirteiltään, mutta edelliset perijät ovat olleet niin valmiskasvoja ja kaikki naisia, että kaipasin vaihtelua.

1239975483_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Menepäs sinä Kristian ovelle, ruokalähetys tuli. Ei kukaan tällä kertaa jaksanut kauppaan lähteä ja kun kerran kotiinkuljetuspalvelu tuli tännekin..." Kristian hymyili. Tässä taisi olla jotain muutakin kuin laiskuus takana.

 1239975488_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1239975492_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oikeaan herra osuikin, ruokalähetti oli melko hehkeä ilmestys, Kristian otti tärisevin käsin märän ruokakorin vastaan. Satoi kuin saavista kaataen ja ruokalähetti aivasti ottaessaan rahat vastaan. "Eikö ole kamala sää tehdä tätä hommaa? Kastuin pelkästään matkalla tänne teidän ovellenne, kiva talo muuten, mutta näetkö vielä kuinka pimeää täällä on? Herttinen! No, hyvää illanjatkoa", nainen sanoi hymyillen.

1239975497_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239975504_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nainen oli jo lähtemäisillään, kunnes Kristian uskaltautui sanomaan selvittyään puhetulvan aihuttamasta häkeltyneisyydestä: "Etkö tulisi hetkeksi sisälle lämmittelemään? Jouduit odottamaan turhan pitkään ovella." Nainen viittoili ensin estelevästi, mutta sanoi sitten Kristianin yhä vain hymyillessä hänelle: "No, täytynee sitä tarjous ottaa vastaan, kun oli kerran viimeinen keikka tänä iltana ja kotonahan minä vain ahmisin itseäni yhä vain lihavammaksi, kun ei taaskaan mitään kunnon ruoka jääkaapissa. Hih! Joten kiitos tarjouksesta, jos sattuu vielä syötävää löytymään!"

 

1239975507_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1239975534_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1239975538_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Kummallisesti oli Kreivi kadonnut olohuoneesta nyt kahden vettätippuvan hahmon sinne ilmestyessä. Nainen puristi hiuksena kuiviksi sohvalle, mutta Kristian ei siitä välittynyt. Valossa nainen näyttikin sievältä ja niin Kristian tuijotti naista vain välillä nyökäten tämän katkeamattomana jatkuvan puheen mennessä ohi hänen korviensa. "Mutta täytyy tästä alkaa lähteä. Eikö kello olekin jo paljon?", nainen yhtäkkiä sanoi ja sai Kristianin säpsähtämään. "Mm...Kai. Saatan sinut ulos." Nainen ei maininnut enää mitään syömisestä, sen tosin Kristiankin oli unohtanut.

1239975540_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Eteisaulan puolella Kristian tunsi kevyen kopautuksen selässään ja kääntyi. Nainen painoi hieman katsettaan Kristianin katseen kohdatessa hänen omansa.  "Niin.. sanoitko jo nimesi, jalo ritari?", nainen kysyi hiljaa. "Kristianhan se..." Nainen nyökkäsi hymyillen. "Kiva nimi, Marianne on jotain niin kamalaa. Toivottavasti nähdään vielä, en tosin asu täällä vakituisesti mutta ehkä taas jonkun keikan yhteydessä."

 

1239975544_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1239975548_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1239975563_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Kristian painoi ulko-oven kiinni ja risti kätensä puuskaan. Enää ei satanut, mutta ilma oli muuttunut viileäksi. Marianne kohautti olkiaan ja tuhahti ennen kuin sanoi selvästi mietittyään, jättäisikö sanomatta: "Onnistuin viemään suuren osan illastasi. Ei sillä, että haluaisin vähätellä itseäni tai siis sinua tai jotain sinne päin, äh en tiedä mistä puhun anna anteeksi, mutta kai minun pitäisi korvata se jotenkin..." Kristian laski kätensä ja pudisti päätään. "Noin kauniin naisen seurassa ei aika tule pitkäksi", hän huomasi sanovansa. Marianne hymyili ja riensi sitten halaamaan Kristiania. Kristian yllättyi, mutta kietoi kätensä lämpimän ja kostean sinisen paidan peittämän yläruumiin ympärille. "Älä sitten luule itsestäsi liikoja, Casanova. Et ole ainoa suojaa tarjonnut", Marianne kuiskasi hymyillen Kristianin korvaan lähtiessään.

 

1239975564_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1239975570_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Kristian tuijotti Mariannen perään, kunnes auto katosi ja uuden sateen ensipisarat läiskähtelivät maahan. Sitten hän kääntyi ja kirosi itseään. "Mitä tuo nyt oli? Noinko nopeasti sittenkin unohdin Katen?" Mutta vaikka Kristian kovasti yritti itselleen muuta väittää, hän todella halusi nähdä Mariannen vielä uudestaan. Hän saattoi yhä tuntea lämpimän kehon omaansa vasten. Mitä enemmän hän Mariannea ajatteli, sitä likaisemmiksi hänen ajatuksensa kävivät. Lopulta Kristian paukautti kerran päänsä seinään ja meni sitten vasta sisälle, pää kipeänä jyskyttäen.

 

***

1240741483_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741488_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Niinpä Kristian otti itseään niskasta ja päätti antaa itselleen mahdollisuuden unohtaa Kate. Hän soitti Mariannelle ja yhdessä he sopivat tapaamisen kaupungille sopivasti Mariannen vuorojen lomaan - useampaankin kertaan ajan kuluessa.

 

"Täällä emme olekaan vielä käyneet. Aioit tarjota minulle päivällisen? Niin, ja anteeksi että minulla on taas työvaatteet, nämä tosiaan ovat aivan kamalan väriset. Sinistä ja keltaista, siis kuka nämäkin suunnitteli! Voi ihmettä kerrakseen!", Marianne puhui hyväntahtoiseen äänensävyyn. "No jaa, yhtä sievältä sinä näytät oli sinulla sitten työvaatteet tai ei", Kristian vastasi virnistäen. Marianne naurahti. "Älä yritä leperrellä, sinä se taas saat olla maksumiehenä kuitenkin."

1240741493_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Mennään sisälle, näyttää siltä että on tulossa raekuuro. Kehtaakin näin kesän kynnyksellä..." Marianne katseli hetken Kristianin perään ennen kuin huomasi seurata rakeiden kasvaessa jopa pingispallon kokoisiksi.

 1240741498_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741518_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Saako täällä milloinkaan palvelua? Olemme päättäneet ruoat jo aikoja sitten. Minähän otan tuon kyljyksen, sillä on nälkä ja se sattuu olemaan se kaikkein kallein ja laadukkain ja ihan vain sinun kiusaksesi tiedätkös. Mutta missä ihmeessä se tarjoilija viipyy?", Marianne sanoi hymyillen ja vilkuili kärsimättömänä ympärilleen pienessä ruokailuhuoneessa toivoen löytävänsä vähän vähemmän kiireiseltä näyttävän tarjoilijan. Kristian sanoi rauhallisesti: "Älä välitä, tämä on pieni mutta suosittu paikka ja asiakkaita riittää, emme ole ainoat kuten huomaat."

1240741522_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Vielä tunnin kuluttuakin Kristian ja Marianne odottivat. Nyt loppui Kristianin kärsivällisyys varsinkin kun Marianne sanoi varovasti: "Olen pahoillani, mutta ruokataukoni loppuu aivan pian. Minun pitäisi mennä jatkamaan... Jos siis et pistä pahaksesi, mutta ikävä kyllä taidan joka tapauksessa lähteä sillä onhan minun elantoni ansaittava vaikka sinä olet viime aikoina lahjakkaasti minua elättänyt. " Kristian tuhahti harmistuneena. Aina tuntui siltä, kuin Marianne joutuisi lähtemään kesken. Nyt he jättivät meluisan ravintolan taakseen ja pakenivat pihalle, jossa sää oli jo kirkastunut.

1240741526_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Marianne ja Kristian halasivat pitkään hyvästiksi. "Milloin taas näemme? Etkö voisi tulla käymään vielä meillä ennen lähtöäsi niin saisit jotain syötävää", Kristian ehdotti apeana. Jokainen hetki ilman Mariannea ja hänen iloisia juttujaan kului niitä jälleen odottaessa. Marianne huokaisi. "Jakelualueeni saattaa siirtyä jälleen kauemmas, silloin en voi enää työajalla tänne tulla ja asunkin niin kaukana. Ja ei, minun on nyt mentävä."

1240741530_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Kristian siveli varovasti harvoin, mutta nyt surumielisen Mariannen poskea tämän sanoessa: "Ei, Kristian, minun on mentävä. Nähdään taas kuitenkin pian..."

 

1240741536_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741552_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Mariannen sanat hiipuivat, kun Kristian veti naisen lähemmäs ja suuteli tätä pitkään ja hartaasti.

1240741556_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"No...Kyllä minulta kai vähän vielä aikaa löytyy...", Marianne sanoi punastuen vienosti Kristianin irrotettua otteensa. Kristian hymyili heti iloissaan. "Hienoa! Sain sinut kerrankin hiljaiseksi! Mutta nyt kun mennään nopeasti kävellen niin ehditään olla meillä enemmän." Sitten hän veti Mariannen kädestä pitäen mukaansa.

1240741561_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Samaan aikaan Kreivi ja Verna myhäilivät keskenään tyytyväisinä. "On tainnut poika tutustua johonkin viehkeään naiseen, ei hän muuten näin usein olla viettänyt päiviä kaupungilla varsinkin kauniilla säällä." Verna hymähti myöntävästi. Hän oli jo ehtinyt joitakin kertoja näkemään Mariannen vilaukselta.

 1240741567_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741572_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Samaan aikaan Marianne ja Kristian jo hyvästelivät toisiaan. "Anteeksi, että minun pitää jo mennä. Kävelyssä menikin aika pitkään", Marianne sanoi kikatellen. Kristian suuteli naista vielä kerran sanoen: "Tämän voisi muuten ottaa tavaksi."

 

***

1240741588_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Marianne saapui seuraavan kerran suoraan Kristianin luokse, mutta kuitenkin vasta kuukausien kuluttua. Silti jälleennäkeminen oli yhtä hellä kuin edelliset hyvästit. "Luulin, että sinun pitäisi pitää sitä tyhmää lippalakkia koko ajan", Kristian sanoi hymyillen onnellisena saatuaan taas Mariannen luokseen. "Annoin kerrankin hiusten kasvaa. Ne ovatkin vähän kiharammat kuin luulit. Mutta et uskokaan, miten kummallista oli tottua siihen että hiukset ylsivätkin yhtäkkiä tänne olkapäille!"

1240741594_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741598_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741602_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Silloin Kristian veti syvään henkeä ennen kuin kertoi ehdotuksensa, jota oli jo pitkään miettinyt: "Marianne, sinun ei tarvitse vastata nyt heti, mutta miltä kuulostaisi jos tulisit tänne meille asumaan pysyvästi?" Marianne vakavoitui heti, mutta näytti vain mietteliäältä. Hän kääntyi katsomaan itseään peilistä ja mietti itsekseen: "Olisiko tämä se mahdollisuuteni parempaan?" Pian hän hymyili peilikuvalleen ja nyökkäsi tuskin lainkaan, mutta sai Kristianin hihkaisemaan ilosta ja rutistamaan Mariannea kunnolla.

 

Mariannella ei ollut paljon tuomisia, 10 000 simoleonia säästöjen ja ylimääräisten tavaroiden myynnin jälkeen tuli lisäystä kassaan. Luonteensa 10/7/4/2/2, horoskooppi kaksonen. Kaikki muut paitsi kunto, logiikka ja luovuus täynnä, lakiuran huippu elämäntoiveena. Siinä perustiedot.

1240741607_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741622_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Marianne kotiutui hyvin uuden talon lisäksi myös seudulle, varsinkin kun pääsi tutustumaan kerrankin vaatekauppoihin ilman että tarvitsi tarkasti pitää huolta budjetista. Vernaa tällainen tuhlaus ensin paheksutti, mutta kun Marianne oli hankkinut "välttämättömän" saivat varat olla rauhassa, toistaiseksi. Muuten Verna oppi pitämään nuoresta, hyvin puheliaasta naisesta.

 

"Onko tuo...? Voi, kyllä se on! Noita ei ole myyty enää aikoihin missään aitoina! Mistä sait sen?", Marianne pauhasi huomattuaan vihdoin Vernan kaulakorun. Verna kertoi hymyillen, kuinka se oli hänen äitinsä perintöä. "Ihanaa kun tuollaisia kiertää suvussa, meillä oli perinteenä...", innostui Marianne kertomaan.

1240741626_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Ainoa asia, joka Vernaa huolestutti oli se, ettei hänen poikansa ja tuon naisen suhde vaikuttanut niin vakavalta, aloilleen asettumista ajatellen. Verna ennemmin aisti kuin tiesi, että Kristian kaipasi vieläkin Katea. Tilanne oli siinä mielessä harmillinen, ettei perijöitäkään ollut vielä tulossa varsinkin kun Mariannekin pääsi vasta aloittamaan uransa.

1240741630_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Tule, mennään keinulle niin annan sinulle vauhtia!", Kristian haastoi. Marianne nauroi huvittuneena. "Ihanko tosissasi olet? Mennään sitten, en ole keinunut vähänä aikaan mutta kerta se on ensimmäinenkin. Kumpi eka!" Verna katseli päätään pudistellen, kuinka kaksikko lattialla liukastellen juoksi kengättä takapihalle.

 

1240741636_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741642_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Marianne ei ollut ihan niin eläinrakas, kuin muu perhe mutta hänen saattoi sanoa sietävän kissojakin. "Saatkin sitten istuskella täällä ulkona tästä lähtien, sillä sohvat ovat jo aivan kamalassa kunnossa noiden kynsien takia. Ja sängyllehän ette enää kaverisi kanssa pompi niin pitkään kun minä tässä talossa asun."

1240741684_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741688_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 Nyt vasta Marianne paljasti harrastavansa joogaa ja meditointia, siihen hän tarvitsi kuulemma paikan, jossa "energia kiertää vapaasti mutta rajoitetusti". Kristian kohautti olkiaan Mariannen remutessa pusikoissa etsien tätä ihmeellistä paikkaansa.

1240741693_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741698_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Ei, se ei ollut tarpeeksi hyvä. Liikaa tilaa, tarvitsen rajoja." Hetken Marianne käveli ympäriinsä. "Tämä taas on liian tukkoinen."

 1240741704_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741720_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lopulta hän päätyi aivan lammen reunalle. "Tämä saa kelvata tällä erää, mutta tämä piha tarvitsee kyllä jotain uutta. Suostuukohan Kristian...No jaa, paras aloittaa ennen kuin täytyy mennä töihin."

1240741730_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Verna nauroi niin, että hänen täytyi poistua paikalta jottei olisi vaikuttanut hullulta käkättäessään kuin mielipuoli. "Äh, Marianne, onko minun aivan pakko tehdä näitä juttuja? Selkä kipeytyy...Kuinka kauan vielä? Ja miksi minun pitää huutaa sinne olohuoneeseen?", Kristian valitti ja katui että oli lähtenyt kokeilemaan Mariannen harrastusta.

 1240741735_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741740_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Noniin, olepas iso mies hiljaa. Vapauta mielesi, anna myönteisen energian ympäröidä sinut. Kehosi on nyt niin kevyt...", Marianne hoki suorittaen sellaisia asentoja, joihin Nisse hädin tuskin aikoinaan taipui.

1240741744_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Eteisen puolelta kuului huumaava rysähdys ja Kristian asteli Mariannen viereen päätään hieroen. "Eikö voitaisi mennä jo nukkumaan? Huomenna on aikainen työaamu ja pitää aloittaa sen sinun ihmepihasi raivaaminen." Lopulta Marianne myöntyi, hän oli vallannut tyttöjen vanhan makuuhuoneen omaan käyttöönsä.

1240741749_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Sillä aikaa seniorit pitivät omaa hauskaa..."Kreivi kiltti, olen ihan märkä..." "No väistäisit!" "Mutta kun selkä ei enää kestä..."

1240741765_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Krishna nukkui ja söi tavallista enemmän. Kissat olivat sänkyjen sijaan valinneet nukkumapaikoikseen tietokonehuoneen lämpimät nurkat, kun Marianne oli lopulta saanut ne jättämään sängyt rauhaan. Tavallisesti ne kuitenkin valvoivat kun perheen kaksijalkaiset nukkuivat.

1240741769_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Tosin joku toinenkin oli alkanut valvoa öisin. Kreivi huomasi melkein palanneensa siihen unirytmiin, jota nuoruudessaan oli joutunut pakolla noudattamaan. "Ei Verna huolestu, jos ei tiedä", Kreivi mietti itsekseen ja tarkastettuaan, että Verna todella nukkui edelleen käänsi varovasti kirjan sivua niin ettei kahahdustakaan kuulunut.

 

***

 

 1240741773_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741778_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Marianne kaapattiin takaapäin suuteluun. "Mistäs hyvästä tuo nyt oli? Meinasit säikäyttää hengiltä unenpöpperöisen naisraukan!", Marianne sanoi hymyillen. "Aamupusu vain. En voinut vastustaa kiusausta, sininen todella sopii sinulle."

1240741791_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Hmm...Aika pilvinen päivä. Toivottavasti ei ala satamaan tai tulee tavallistakin ankeampi harmaa työpäivä." Marianne nousi pikkuhiljaa ylemmäs urallaan, mutta silti hänelle ei tuntunut riittävän mikään tilanne.

 1240741794_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741803_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Krishna synnytti eräänä aamupäivänä kolme valkoista kissanpentua, vanhin nyt ekassa kuvassa emonsa hoidettavana oleva naaras nimettiin Nalaksi, etualalla olevat veljekset ovat Rico ja Terry, Rico selin. Onnellinen kissaperhe ^^

 

1240741808_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Myös Tashi osallistui pentujen hoitoon ja vahtimiseen yhtä innokkaasti kuin Krishna vaikka olikin tätä paljon nuorempi. Verna ihmetteli suuresti sellaista käyttäytymistä. "Eikös ne emot yleensä vain hoida ja isät pysy taka-alalla? Vai muistanko väärin..."

1240741813_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Seuraavaksi hän kaappasikin nuorimman pennun eli Terryn syliinsä. "Voi miten ihanan pehmeä ja lämmin pikkuinen karvapallo", Verna ihasteli mielessään. Pikkuinen kissanpentu värisi hieman, Verna tunsi kuinka pikkuinen sydän takoi hurjasti sen kylkiä vasten. Krishna tapitti kärsimättömänä Vernaa, kunnes tämä laski pennun alas. "Milloinkohan tänne tulee vähän toisenlaisia pentuja...", Verna mietti kaihoisasti.

 1240741819_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741827_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Verna päätti soittaa molemmille tytöille ja kysellä kuulumisia, Loviisaa hän ei saanut kiinni mutta Rebekan kanssa hän puhui pitkään. "Vai osaavat jo kaksoset kävellä? Aa, niin tosiaan, ovathan he jo niin vanhoja. Verna nauroi kuullessaan linjan toisesta päästä välillä tällaisia kommentteja: "Konsta, älä revi Niiloa hiuksista. Niilo, älä tunge kättä veljesi suuhun! Hei, pojat! Mike, tee jotain! Voi anteeksi, äiti, en kai huutanut..." Verna sanoi hymyillen: "Et uskokaan, minkälaista meno oli silloin kun te olitte Loviisan kanssa pieniä."

1240741831_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Seuraavaksi Rebekka kysyi, josko vanhemmat tulisivat käymään piakkoin kylässä. "Siitä on kyllä aikaa, kun näin pojat viimeksi. Mutta pelkään, ettei meistä Kreivin kanssa ole semmoiseen pitkään matkaan ja Kristianilla ja Mariannella kun työt painavat kuulemma niin kovasti päälle, ettei pidemmälle lomalle löydy sijaa... Mitenkäs te tänne?" "Pahoittelen, mutta näiden poikien kanssa ei taida matkanteko vähään aikaan onnistua, kun kaupassakäyntikin on välillä katastrofi. Ehkä parin vuoden päästä..." Silloin Verna toivoi, etteivät hänen tyttärensä olisi niin kauaksi muuttaneet.

1240741849_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Kuulin kun puhuit Rebekan kanssa. Mitäs sinne kuuluu?" Verna hymähti. "Samaa kuin ennenkin, lapset teettävät kovasti töitä, mutta kyllä niistä kuulemma iloakin on", Verna sanoi poissaolevasti, mutta Kristian huomasi tämän äänessä katkeran sävyn. "Vihjailuako?", Kristian mietti ennen kuin kuuli oven käyvän. "Marianne, tule katsomaan minkälainen puutarhastasi sitten tuli!"

 1240741853_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741856_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Marianne kierteli silmät välkkyen ympäri istutusten sekamelskaa. Sitten hän kääntyi Kristianin puoleen, muttei osannut sanoa mitään. "Mitä, onko niin kamalaa ettet löydä sanoja? Kerrankin hiljenit" Kristian virnisti ja kutitti Marianne niin, että pian nainen ennemmin kiljui kuin nauroi. 1240741860_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741872_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Ei toki, tämä on ihana! Juuri sellainen kuin toivoin! Kiitos!" Marianne ja Kristian katselivat toisiaan hymyillen. Aurinko laski hiljalleen ja ajan kuluessa Kristian muuttui hieman kiusaantuneeksi. Pian hän rykäisi ja sanoi: "Jos kävisimme hieman kävelyllä tuolla noin joen vieressä..." Marianne nyökkäsi uteliaana, Kristianilla taisi olla jotain tärkeää asiaa kun kerran noin aristeli.

1240741877_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Noniin, olet kävelyttänyt minua pitkin metsiä, joenpenkka oli niin märkäkin aamuisesta sateesta! Jalkani ovat nyt ihan ihan puuduksissa ja minua väsyttää joten joko nyt sanot sen mitä aioit aiemmin?", Marianne kysyi ja huomasi Kristianin hätkähtävän. Hän siis oli osunut oikeaan salailun suhteen. "No...Ehkä kuitenkin nyt kuin myöhemmin, tule tänne", Kristian sanoi ja vei Mariannen aivan pienen puutarhan keskelle.

 1240741882_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240741886_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Älä sitten naura tai mitään, vaikka teenkin tämän näin tyylittömästi, mutta...Marianne, rakastan sinua niin. Tulisitko...Menisimmekö...", Kristian takelteli ja punastui. Hän oli monta kertaa kuvitellut mielessään tämän tilanteen, mutta nyt se tuntui jotenkin niin avuttomalta ja nololta. "...että tulisinko vaimoksesi? Mietin jo, milloin kysyt!", Marianne huudahti hypähtäen Kristianin kaulaan.

1240741890_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Kun Marianne sai jalat maahan katselivat Kristian ja Marianne toisiaan haaveilevasti, niin kuin vain palavasti rakastuneet voivat. Molemmat hymyilivät, Kristian etenkin oli helpottunut. "Nyt se on ohi, turhaan jännitin kun se näin hienosti menikin", hän ajatteli. Jostain syystä Kristiania ahdisti, mutta hän yritti kumota sen todellisen syyn katsoessaan Mariannen syvän sinisiin ja lumoaviin silmiin.

 

***

 

 

1240824386_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Eräänä iltana melko myöhään, kun Kreivikin oli jo vetäytynyt yöpuulle ja Kristian ja Marianne vielä kinastelivat häistä, kuuli Verna ovikellon soivan. Ovella seisoi hermostuneen näköinen nuorehko nainen. "Hyvää iltaa", Verna tervehti kohteliaasti. Nainen nyökkäsi hermostuneena vastaukseksi ja sanoi: "Asuuko täällä ketään Verna Jalava - nimistä? Tai siis asuiko..." Verna nyökkäsi. "Tässähän minä."

1240824393_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Silloin nainen innostui: "Vau! Minä olen Kristiina! Ette uskokaan, kuinka olen teitä etsinyt enkä uskonut, että olisitte vielä elossa!" Verna hymyili Kristiinan sulkiessa suunsa kuin sanottuaan jotain hyvin epäkohteliasta.

1240824395_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240824398_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Tai siis..." Verna nauroi hyväntahtoisesti ennen kuin sanoi: "Tulkaa ihmeessä sisälle keskustelemaan. Jos kerran olette niin etsinyt minua, täytyy asianne olla tärkeä." Kristiina seurasi auliisti kuin koira Vernan astellessa hitaasti sisälle. Hän ei todellakaan ollut enää yhtä vetreä.

1240824412_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240824444_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Niin, nimeni on siis Kristiina Jalava. Ja tulin, koska löysin erään sukulaisen vanhan muistiinpanon...Niin, sukulaisuudesta puheen ollen me olemme sukua! Tämä koru on kuulemma sieltä mistä sinäkin, se on hyvin vanha", Kristiina sanoi yhteen menoon hyvin innokkaana.

1240824522_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Verna innostui myös. "Sinun täytyy puhua totta, sillä noita ei enää ole myyty, samaa sarjaa kuin omani. Ja tosiaan, meidän täytyy olla sukua. Mutta osaatko kertoa, miten?" Verna tutki lyhyen hetken Kristiinan piirteitä. Tumma tukka ja syvän tummansiniset silmät. Hän saattoi jo aavistaa, mistä oli kyse.

1240824524_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Tämä itse asiassa ihmetyttää minuakin, mutta Netta oli isoäitini, Manu Jalava joka ilmeisesti oli sinun veljesi oli minun isänäidinisäni", Kristiina sanoi mietteliäänä. Verna nyökkäsi rohkaisevasti ja Kristiina jatkoi: "Syy siihen miksi tulin oli oikeastaan jonkinlainen palvelus menneitä sukupolvia kohtaan. Tämä suvun haara kun sammuu minuun, Netan veli kuoli aivan pienenä ja isälläni Anssilla ei ollut sisaruksia kuten ei minullakaan. Luettuani Manulta perityineitä muistiinpanoja hän oli ensinäkin huolissaan siitä, miten sinä pärjäsit lähdettyäsi. Sinusta kun ei kuultu sen jälkeen ja sain oikeastaan äskettäin vasta kuulla, että isän puolella suku onkin luulemaani suurempi. Mutta miten sinä oikeastaan olet vielä elossa?"

 1240824537_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240824538_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Verna kohautti olkiaan. "Se on vähän mutkikkaampi juttu, mutta mukava kuulla että veljeni nähtävästi pärjäsi hyvin Vilman kanssa. Mutta satutko tietämään mitään Inkeristä, siskostani?" Kristiina pudisti päätään. "En, olen pahoillani. Vilmastakin vain vaivoin. Mutta Manu olisi taatusti helpottunut, jos oli nähnyt kuinka hyvin asiat täällä ovat."

1240824560_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Kristiina hymyili hiukan haikeasti katsellessaan telkkarin eteen koottuja perhekuvia. "Kolme lasta vai?", hän sanoi ennemmin itsekseen. Verna nyökkäsi. "Kaikki jo aikuisia." Kristiina sulki silmänsä ja huokaisi. "Itse en voi lapsia saada, mutta ei se minua haittaa. Taidan kuitenkin jatkaa nyt matkaani." Verna hymyili myötätuntoisesti.

1240824566_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Oli mukavaa, kun kävit, Kristiina. Toivotaan, että tapaamme vielä", Verna sanoi hymyillen lämpimästi ja puristi jotenkin niin kaukaisen sukulaisensa kättä. Veljentyttärenpojantytär. Kristiina hymyili myös, mutta vähän vaisusti. "Niin, toivotaan."

1240824571_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Sitten, kun hän lähti, tiesi Verna ettei enää näkisi tuota naista. Samalla kun ovi sulkeutui katosi Vernan viimeinen yhteys menneisyyteen. "Manu ja Inkeri ovat kuolleet jo kauan sitten." Verna tunsi itsensä perin masentuneeksi, hän ikävöi sisaruksiaan. Yhtäkkiä hänen mieleensä välähti muistikuva näistä nauravina pöydässä syömässä vanhaa papusoppaa. Siitäkin oli jo vuosikymmeniä. Niinkö pitkään he olivat Kreivin kanssa viettäneet kuolemattomien elämää vanhenematta lainkaan? Kaikki muut olivat eläneet ja kuolleet sinä aikana...

 

***

 

1240824599_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Muu perhe oli autuaan tietämätön yllätysvieraan käynnistä. "Hemmetti, eihän häitäkään vietetä kuin kerran elämässä. Kyllä Kristianin pitää nyt antaa minun käyttää juuri tätä hääpukua. Eihän se maksa kuin vähän alle tonnin, vuokrattuna!" Marianne oli viisi kertaa hermostuneempi tulevista juhlista kuin muu perhe yhteensä. Lisäksi kun hän sattui olemaan sen verran uskolliseksi kasvatettu, että teki kovaa huomata ettei Nuvassa kukaan ollut uskossa. "Takapajulan kirouksia."

 1240824606_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1240824610_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"No, häät ensi viikolla, miltäs tuntuu?", Kristian uteli rauhallisesti Mariannelta. Tämä käänsi katseensa pois, jottei Kristian olisi nähnyt hänen ilmettään. "Älä kiltti puhu siitä koko ajan, jännittää tarpeeksi... Varsinkin, kun pitää etsiä uusi hääpuku." Kristian nauroi hyväntahtoisesti. "Jos se on sinulle noin tärkeä, niin kyllä meiltä löytyy rahaa yhteen hääpukuun." Marianne hymyili vielä silloinkin, kun lähti töihin.

1240824615_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Ensimmäiset omenat vuosiin, maistuvat pahvimössössä kieritetyiltä vanhoilta saappailta. Ei taida vuoristoilma näille puille sopia?"

1241264396_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Pian saapui sukulaisia kaukaa kylään. Kreivi uteli Konstalta kaikenlaista aina koulumenestyksestä kavereihin samalla kun poika innoissaan pelasi ja vastasi siinä välissä lyhyin hymähdyksin. Pojat eivät olleet olleet kovin innokkaita lähtemään kaukaisten ja vanhojen sukulaisten luokse, mikä harmitti Rebekkaa suuresti.

1241264401_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Äiti, tarvitsetko apua? Niilo, menepäs siitä, täällä tehdään ruokaa ja olet hieman tiellä... Niin, ja Mike pyysi sanomaan, että on pahoillaan kun ei päässyt. Hänen täytyi mennä järjestämään äitinsä hautajaisia ja muistotilaisuutta." Verna nyökkäsi ymmärtäväisenä ja sanoi sitten: "Hänen tosiaan täytyi mennä sinne. Ja ei, en tarvitse apua. Ruoka on kohta valmista."

 

1241264407_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Vaikka pelit mummolassa olivat vanhoja, viihtyivät pojat silti pelien ääressä pitkäänkin. Rebekka ei vain enää innostunut oikein pelaamaan, varsinkaan hääjuhlatilaisuuden kynnyksellä. "Pojat! Tulkaa nyt, teille pitää vaihtaa oikeat vaatteet päälle!"

 1241264413_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"KONSTA!!!!!"

 

1241264432_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Onnellisesti saatiin kaikki vieraat koottua puutarhaan illaksi. Marianneakaan ei yhtään haitannut, vaikkei hän niitä satukirkkohäitään saanut. Kunhan sai Kristianin. "Onhan sormukset varmasti nyt täällä?" "Marianne, älä huolehdi liikaa. Ne ovat isällä." Marianne varmisteli vielä kuiskaillen kaikkea mahdollista Kristianin kärsivällisesti vastatessa, sitten häävieraat hiljentyivät.

1241264439_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264449_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264443_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Se oli hetkessä ohi, sormukset vaihdettiin ja valat vannottiin. Koska todistajia oli tarpeeksi, saatiin liitto virallisesti rekisteriinkin. Loviisa ja Rebekka olivat ensimmäisiä, jotka nousivat seisten taputtamaan. Häissä tosiaan oli paikalla vain sukulaisia, juhlat olivat ennemmin sukukokous. 1241264455_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264462_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Puutarha-aitaus oli katettu vuokratavaroilla kuin satupuutarhaksi. Sinne mahtui aivan tarpeeksi hyvin. "Nämä tosiaan ovat ne satuhäät", Mariannekin mietti suudellessaan Kristiania, tuoretta aviomiestään kynttilöiden lämpimässä hehkussa.

 

1241264484_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264489_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Kristian, kiitos että otit minut", Marianne sanoi hiljaa hymyillen. Kristian kummastui. "Miksi en olisi ottanut? Tämä on taatusti yksi elämäni parhaita hetkiä ja saan viettää sen sinun rinnallasi." "Voi Kristian, lupaa ettet ikinä jätä minua." Marianne sanoi sen kuin viimeisenä lauseenaan ja vaikutti todella haikealta. Kristianista jopa surulliselta, Mariannelle näytti olevan tärkeää että he olisivat nyt yhdessä. "Minä lupaan, Marianne."

 

1241264494_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264499_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264506_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Juhlien tunnelma oli hilpeä ja rento. "Tämä kakku on aivan mahtava, äitisikö teki? No, saat sinä olla koemaistaja." "Mm, aika makea mutta tasainen maku. Anna lisää! Kiltti?" Marianne nauroi niin että oli tiputtaa kakkulautasen. "Älä katso minua tuolla ilmeellä! Tikahdun!" Kristianista Marianne näytti kauniimmalta kuin koskaan.

1241264563_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Konsta on jo iso poika. Muistan kun hän viimeksi nähdessämme nukkui siinä teidän sohvalla tutti suussa. Kuinkas vanha hän nyt onkaan?", uteli Kristian. Rebekka hymyili ylpeän äidin hymyä. "Hän on jo kahdeksan." Marianne katseli mietteliäänä, kun Konsta hyvällä ruokahalulla kadotti kakunpalan lautaseltaan alle parissa minuutissa.

1241264567_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Isä, mitenkäs te vanhukset olette täällä jaksaneet?" "No, Verna on ollut vähän huonompana sen yskän takia mutta kyllä me pärjäämme. Mutta entäs sinä, yhä vain yksinkö sinä siellä kopissa tien varrella asut?" "Isä, ei se ole mikään koppi ja kyllä minä yksinkin pärjään!"

 1241264572_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264577_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Marianne, ei sinun tarvitse nyt juhlien aikaan siivota. Hassu nainen." "Mutta Kristian, etkö näe miten likainen tämä kuppi on ja kun kissoille joku antaa vielä ruokaa illalla niin kyllä niidenkin on sitten mukavampi syödä puhtaasta kupista ja puhdas kiiltävä kuppi on paljon kauniimman näköinen ja likaisena se pisti ainakin heti minun silmään ja taatusti muiden eikä se ole kovin hyvä juttu ja lisäksi..." Loviisa näki, kuinka Kristian hymyili vilpittömän onnellisena ja leveämmin kuin

pitkään aikaan.

1241264582_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Tashi, oletko saanut vielä juhlaruokaa maistaakaan? Ei äiti näe, jos annan vähän lohivoileipäkakkua..."

 1241264589_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264597_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Silloin Loviisa yllättäen tuli melko salamyhkäisen oloisena Kristianin puheille. "Kristian, olen onnellinen puolestasi. Olet selvästi unohtanut Katen vai?" Kristian nyökkäsi epäröiden, Loviisa vakavoitui. "Kristian, Kate ei enää ole osa elämääsi. Unohda hänet. Marianne on selvästi sen tyypin nainen, joka kaipaa mieheltään tukea ja turvaa. Ole se mies hänelle, älä satuta vaimoasi. Ja muista olla myös itsesi herra, älä joudu tossun alle." Kristian oli melkoisen ihmeissään ja Loviisa vain naurahti lopuksi. "Isosiskon neuvoja. Ei tarvitse muistella pahalla." Salaperäisesti hymyillen Loviisa sitten poistui vaihtamaan vaatteita kotimatkaa varten, juhlat olivat lopuillaan.

1241264601_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Marianne ja Kristian lähtivät iloitsemaan kauas Nuvan kylästä, Mariannen tuttavat ja sukulaiset olivat järjestäneet erilliset juhlat. "Toivottavasti matka menee hyvin. Siitä tulee aika pitkä ja minä kun ikinä en ole tykännyt pitkistä matkoista. Varsinkin kun meinasimme myöhästyä kyydistä ja joudumme vaihtamaan vaatteet täällä takapenkillä, sentään limusiinissa on tilaa! Mutta olisitko ikinä uskonut, Kristian, että pääsemme limusiiniin!" Kristian nyökkäili, kunnes sanoi: "Eihän matka kestä kuin muutaman tunnin ja meillä tulee taatusti hauskaa täällä takana, varsinkin kun ei seisomaan voi nousta..."

1241264633_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Nyt meillä on ensimmäinen lapsi turvallisesti naimisissa. Milloinkahan saamme viettää Miken ja Rebekan häitä?", Verna mietti hymyillen. "Jos yhtään sitäkään tyttöä tunnen, taitavat he karata naimisiin jonkin iltakävelyn päätteeksi", totesi Kreivi tähän suukottaen Vernan poskea.

1241264665_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Samaan aikaan Kristian ja Marianne vaihtoivat vaatteita limusiinin takapenkillä...

 

***

 

 1241264686_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264691_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Am...Marianne, näethän tämän korun?" Marianne nyökkäsi ja kumartui vielä lähemmäs tutkimaan aivan tavalliselta näyttävää, kiillotetusta punakivestä valmistettua hieman vuosien aikana naarmuuntunutta korua. "Haluan antaa tämän nyt sinulle. Olet sen ansainnut kuten paikkasi suvussa." Marianne ilostui vielä enemmän kuin Verna oli luullut. "Vau! Olet kantanut sitä koko sen ajan, jona olen sinut tuntenut. Tai no eihän se aika ole kuin joitakin vuosia, mutta olet taatusti pitänyt sitä pitkään. Siis ihan minulle? Kiitos! Tämähän on suorastaan kunnia!"

 

1241264696_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Vernasta tuntui kumman tyhjältä, kun ei tuntunut enää lämmintä painoa vasten rintaa. Mutta nyt hän tiesi, että koru oli hyvissä käsissä ja täysin oikealla omistajalla. "Onnea sinulle elämään. Toivottavasti joku tyttö saa korun sinun kauttasi sitten tulevaisuudessa", Verna ajatteli, muttei sanonut ääneen halatessaan Mariannea.

1241264701_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Kiitos vielä kerran! Aion tosiaan pitää tästä hyvää huolta, sillä tämä koru on vanha ja sitäkin tärkeämpi tunnearvoltaan! Voi, minä tiedän sen! Kiitos! Yhden kaverini suvussa kiertää kaksi vanhaa kristallivaasia, sinun pitäisi nähdä ne, nekin ovat arvokkaita ja taatusti tärkeitä. Nekin periytyvät äidiltä tyttärelle, mutta tiedätkös mikä periytyy isältä pojalle..." Vernaa hymyilytti. Tätä menoa hän saisi kuunnella Mariannen hyväntuulista täysin järjetöntä selostusta seuraavat puoli tuntia. Mutta niin pitikin olla, Marianne oli hyvä miniä.

 

1241264708_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Marianne oli nyt virallisesti Jalavan suvun jäsen, perijän puoliso.

 1241264713_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264718_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Verna ja Kreivi eivät enää olleet aivan yhtä tulisesti rakastuneita kuin nuorempina, nyt he olivat ennemmin kiintyneitä ja huolehtivat toisistaan. "Verna, mitä ne siellä lääkärissä sanoivat siitä pitkittyneestä yskästä?" Verna pudisti päätään surullisena, Kreivi ymmärsi heti mistä oli kyse. "Kyllä me selviämme", hän sanoi ja halasi Vernaa lämpimästi. "Tiedän sen."

1241264723_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Ääh, älä Kristian näytä noin apealta. Pikkuinen nuhahan sinulla vain on. Ja voi että miten mukaansatempaavaa tuolta radiosta tulee nykyään! Ihan sitä itsestään alkaa keho liikkua, tule niin liikutaan yhdessä! Dumdidam dadamdumdum..." "Hyvähän sinun on sanoa, kun sinulle ei ole tungettu hiekkapaperirullaa kurkkuun. No hyvä on, kai se saattaa mieltä piristää..."

1241264750_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Hei, äiti tosiaan antoi sinulle sen kaulakorunsa. Näyttää hyvältä." "Ai tämä vai? Niin, tosiaan vaikkei punainen tavallisesti värini olekaan. Onhan tämä ihan tyylikäs ja arvostan äitisi elettä. Mutta sitä en ymmärrä, miksi hän sairastaa ja kärsii kotona kun saisi hoitoakin..." Kristianin hymy hyytyi. Vernan tila oli nopeasti mennyt huonompaan keuhkokuumeen takia.

1241264754_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264759_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264778_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Verna, mikset antaisi niiden kilttien työntekijöiden hoitaa itseäsi. Yskit ja kärsit vain täällä kotona, oloasi helpotettaisiin ainakin jos et hoitoa halua..." Verna pudisteli päätään. "En aio viettää viimeisiä päiviäni jossain desinfiointiaineelta haisevassa sairaalassa. Enkä suinkaan halua, että muutenkin jo ylipitkää elämääni pitkitetään turhaan lisää, kun kuolen pois kuitenkin."

1241264784_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kreivi tuhahti ja käänsi katseensa. Hän oli jo valmiiksi tietänyt, ettei saisi Vernan päätä käännettyä. Kreivistä vain tuntui, että Verna tosissaan halusi kuolla. "No, saako syyttä. Minä hänet riistin perheensä luota ja nämä ovat aikoja sitten kuolleet. Ehkä Verna haluaa mennä heidän peräänsä viivyttelemättä enempiä. Itse asiassa haluaisin samoin hänen tilassaan..." Kreivi suukotti Vernan otsaa ennen kuin lähti iltapalalle.

 1241264788_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264792_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Paria yötä myöhemmin Kreivi heräsi kesken siihen, kun Verna yski kovasti ja hengitti vaikeasti rohisten. Kreivi tunsi suurta hellyyttä vaimoaan kohtaan ja siirsi tyynynsä lähemmäs. Hän kietoi kätensä yskäkohtauksen kourissa tärisevän Vernan ympärille sanoen: "Älä pelkää, minä olen tässä."

1241264807_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Verna ja Kreivi molemmat sulkivat silmänsä hymyillen, Verna vain ei avannut niitä enää ikinä.

 1241264843_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264847_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Haluan muistaa vaimoni pirteänä ja päättäväisenä naisena, joka ajatteli muiden etua. Verna, jäämme kaipaamaan sinua mutta tiedämme että olet nyt toisten rakkaidesi luona." Hautajaisiin kutsuttiin samat henkilöt kuin vasta vähän aikaa sitten pidettyihin häihin. Kreivi oli kivikasvoinen koko toimituksen ajan, puhettaankin pitäessä. Vasta vieraiden lähdettyä Kreivi istahti puistopenkille ja rupesi itkemään.

1241264851_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Rebekka jäi auttamaan ja antoi Miken yksin ajaa pojat kotiin. Kreivi ei jaksanut tehdä talonhoidon eteen paljon mitään ja Kristian ja Marianne molemmat olivat myös kovilla joutuessaan kantamaan surun lisäksi työtaakan ja selvittäessään Vernan asioita. "Hyvää tämä tekee, kun saa olla vaihteeksi vähän kotonakin", Rebekka sanoi Kristianin pahoitellessa, että Rebekka joutui huhkimaan niin kovasti.

1241264857_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Äh, mikä päivä taas onkaan ollut. Paperitöitäkin niin rutosti, kun kaikissa "täytyy Vernan syntymäajan olla väärin." Ja harkoista en pääse yhtään helpommalla", Kristian valitti hieroen unisia silmiään.

1241264862_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264872_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264880_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

"Marianne, teitkö sen testin...?", Kristian sitten kysyi varovasti. "Tein. Ei taaskaan tulosta. En tiedä mikä siinä on..." Kristian ja Marianne molemmat huokaisivat oikein syvään. Yrityksistä huolimatta ei perheenlisäyksestä ollut tietoakaan. Kristian ja Marianne kun olivat vielä edenneet hyvin työurillaan, olisi nyt ollut hyvä väli perustaa perhe. Mutta mikään ei tuntunut onnistuvan.

1241264915_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Verna haudattiin omalle takapihalle, jotta häntä olisi mahdollisimman helppo käydä silloin tällöin katsomassa. Marianne oli jyrkästi hautausmaata vastaan, mutta asian hän piti kumma kyllä aivan omana tietonaan.

 

***

1241264885_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Tähän väliin: Pikkuisista kissanpennuistakin oli kasvanut isoja kissoja. Tässä ensin Terry, täsmälleen samanlainen kuin emonsa lukuun ottamatta isän vihreitä silmiä.

1241264900_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Rico taas on vähän oranssimpi, mutta muuten samanlainen kuin emonsa.

1241264906_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lopuksi Nala, samannäköinen kuin Terry mutta ohuempi häntä isältä toisin kuin muilla pentukatraasta. Lisäksi vielä erona emoonsa kaikki nämä kolme pentua ovat sileäkarvaisia ja heiltä puuttuu vaaleampi väri rinnasta sekä onhan niitä pieniä kuviollisiakin eroja.

1241264910_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja lopuksi vertailukohteeksi Krishna. Taitaa Rico olla se joka jää taloon, muut annetaan sukulaisille...

1241264919_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Jos Kreivi aikaisemmin oli silloin tällöin valvonut, ei hän nyt nukkunut ollenkaan. Kissat seuranaan hän katseli kattoa pimeässä ja ajatteli synkkiä. Vernan menetys oli ollut kova pala, Kreivi vetäytyi täysin kuoreensa eivätkä sen paremmin Kristian kuin muutkaan osanneet asialle mitään tehdä. "Aika parantaa, toivottavasti", totesi Marianne.

1241264927_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Seuraavanakin päivänä Kreivi vain istui sohvalla koko päivän ja katseli, kuinka kissat juoksentelivat edestakaisin milloin toisiaan jahdaten tai matkalla ruokakupille ja ulos. Mutta tätä apaattisuutta kesti kaikkien helpotukseksi suhteellisen vähän aikaa.

 1241264931_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264936_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Koska Kreivi alkoi hiljalleen syödä ja huolehtia itsestään, unohtivat Kristian ja Mariannekin pitkästä aikaa kaikki murheet. Tai eivät aivan kaikkia: "Kristian, onkohan Tashi ihan kunnossa? Sehän on ollut karkuteillä aina äitisi kuolemasta asti, en minä sillä tavalla siitäkään niin hirveästi välitä, mutta olisi kiva tietää onko se ihan kunnossa kun on se sentään osaksi perhettä tullut ja on teille selvästi tärkeä..." Kristian nauroi tälle kommentille ja sanoi: "Uskon, että se on ihan kunnossa, kissat ovat metsästäjiä. Mutta hei, milloinkas sinä olet alkanut kissoista välittämään?" "En minä...Tai siis..." Kristian ja Marianne juttelivat hyväntahtoisesti koko aamun siihen saakka, kunnes Kristianin piti rientää töihin.

1241264953_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Kreivi innostui syksyn saapuessa kalastamaan. Kukaan ei edelleenkään ymmärtänyt sitä, missä vaiheessa ja miten takapihalla olevaan pieneen lampeen oli kaloja tullut. Sen kaikki olivat vain huomanneet, että lammen toinen osa oli hyvin syvä ja tuntui vajoavan vain lisää...

 

 1241264957_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264961_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Ohhoh, tänään sainkin oikein saalista! Kuka onkaan perheen paras kalamies!?" Kreivi oli saanut elämänilonsa takaisin.

 1241264964_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241264970_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Tuo ilme ei tiedä hyvää..." Marianne pysähtyi katsomaan Ricon hiipimistä veljensä taakse ja yritti olla hiljaa ja häiritsemättä.

1241264984_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 1241264976_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Marianne nauroi nähdessään Ricon seuraavan loikan. Kissa näytti miltei tippuvan miten sattuu, mutta jaloilleen se pääsi. Terry vain kääntyi laiskasti katsomaan, mikä keskeytti sen pesutuokion. "Ricon me taidamme itse ottaa, muuta kissakatraasta päätyvät sukulaisille", Marianne totesi ohi mennessään silittäen Ricoa, joka jo säntäsi etsimään seuraavaa kohdetta.

1241264988_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Järkevä ja vakaa Nala päätettiin antaa Rebekalle, rauhallinen ja laiska Terry taas saisi uuden kodin Loviisalta. Tytöt saisivat kissat kunhan tulisivat seuraavan kerran käymään.

 1241265011_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241265015_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Vai muutat sinä Irina tänne! Saamme sitten kulkea samalla bussilla jatkossa", sanoi Kristian ilahtuneena työtoverilleen. Hän ja Kristian jatkoivat loppuun bussissa kesken jääneen jutun, sittten heidän tiensä erosivat.

1241265019_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241265023_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241265029_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Kun Kristian saapui kotiovelle ja astui keittiöön, ole ilmapiiri kuin pakastimessa. Samanlaisella äänellä Marianne kysyi: "Kuka tuo nainen oli? Mistä tunnet hänet? Minkälainen suhde teillä on?" Kristian oli äimänä. "Työkaverihan vain..." Marianne tuhahti ja viesti oli selvä sanomattakin: "En halua enää nähdä tuota naista sinun seurassasi." Kristian käveli hämillään pois, Marianne oli ensimmäistä kertaa todella vihainen ja se oli pelottavaa. Hän oli ihan hiljaa.

 1241265036_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241265041_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

"Marianne, ethän ole vielä vihainen?", Kristian kysyi hiljaa Mariannen selatessa nettisivuja. Kristian siirtyi varovasti lähemmäs kun vastausta ei kuulunut. Sitten Kristian hätkähti nähdessään millaisista sivuista oli kyse. "Vauvanvaatteita? Tarkoittaako tämä..." Kristian hätkähti uudestaan nähdessään Marianne hymyilevän leveästi. "Aivan, minä olen raskaana! Ja anteeksi, että aamulla räyhäsin. Väsytti vain ja oli niin huono olo, saat sinä muitakin naisia puhutella toki."

 1241265045_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1241265050_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kristian oli vieläkin niin ihmettynyt, ettei saanut sanaa suustaan. Hän herkesi puhumaan sitten vasta kun Marianne jo halasi häntä. "Vau", hän sanoi hiljaa. Se riitti Mariannelle. Mutta yhtäkkiä Kristian puhkesikin sellaiseen puhetulvaan, jonka vain Marianne on saanut aikaisemmin aikaan: "Herttinen! Tätä täytyy juhlia! Kuinka pitkään olet tiennyt tästä? Vau! Tämä on uskomatonta, vihdoin! Näytäpäs niitä sivuja, minäkin haluan nähdä ja onhan meillä niin paljon hankittavaa kun tässä talossa ei pieniä lapsia ole ollut sukupolveen... Olen niin onnellinen!" Marianne ihmetteli, mutta nauroi sitten ja sanoi olevansa myös onnellinen sekä nyt väsynyt. Kristian kantoi hänet makuuhuoneeseen.

 

 

 

***

 

 

 

 

 

Dodeh, sanoinhan että seuraava osa tulee toukokuun alussa. Blondi saapui taloon ja mullisti sen koko elämän. Seuraavassa osassa nähdäänkin, miten elämä mullistuu lisää perheenlisäyksen myötä...

 

Ja hei, sitä kommenttia saa ja pitääkin laittaa, jookos? Arvostan aina, kun joku lukee vaivoin väsäämäni osan loppuun vaikka omaksi ilokseni (sekä mahdollisten lukijoiden) tätä teenkin.