Noh, nyt on taas seuraavan osan aika^^ Ja lienee turha muistutus, mutta Sims 2 on todella +12 peli. Että jotain varoitusta materiaalista tässä osassa.

 

 

Rebekan vanhoista ystävistä ainoastaan Mike pysyi hänen rinnallaan alakoulun vaihduttua isompiin piireihin. Tyttöjen seurasta kun Rebekka ei liiemmin välittänyt ja toiset pojat pitivät Rebekkaa huomionkipeänä friikkinä.

 

"Aahaa, arvaa kuka voitti viidennen kerran putkeen!" "Hiton cheater, sähän pelaat tätä vasta ekaa kertaa?" Rebekka mulkoili Mikea nyrpeänä. Hän ei ollut sen parempi häviäjä kuin sisaruksensakaan. "Sä olet vain toivottoman surkea. Tehän omistatte tän pelin ja voit harjoitella niin paljon kuin haluat. Mä oon puhdas lahjakkuus." Rebekan teki mieli tunkea jotain Miken suuhun.

 

"No lyödään vetoa, mä kannan sunkin kirjoja koko seuraavan viikon, jos nyt voitan", ehdotti Rebekka. "Hei, et sinäkään jaksa kymmentä kiloa kirjoja." "Ole hiljaa ja pelaa, erä alkoi jo."

 

Niinhän siinä kävi, että Rebekka hävisi kuin hävisikin joka ikisen seuraavan pelin ja joutui myöntämään häviönsä lukuisten revanssienkin jälkeen. "Jos nyt kuitenkin vielä voitaisiin miettiä sitä kirjajuttua?" "Sinähän lupasit ja se oli kättä päälle. Taidankin tästä lähtien oikein tarkasti huolehtia, että kaikki päivän kirjat ovat mukana."

 

Rebekka hiljeni hetkeksi. "Hirveästi kirjoja..." Kyläkoulun kirjat olivat tosin niin haperia ja niitä oli suunnilleen yksi jaettavaksi kahdelle opiskelijalle. Loppujen lopuksi ei kirjalasti häntä häirinnyt. "Kuule, Mike. Ootko kuullu mitään uusia perättömiä huhuja musta?" "No jaa, mitä nyt osa luulee sua vielki jätkäksi ja kun me ollaan aina kahestaan, niin johan parituspuheet saa puhtia. Joten meitä luullaan..."

 

Rebekka irvisti. "Sori, en arvannut että sellasta on meneillään." Mike pudisti päätään. "Ei se mitään. Täytyyhän juoruakoilla aina jokin puheenaihe olla. Vaikka paikallinen homoromanssi, jos niin kurjaksi menee."

 

Silloin alkoi muita perheenjäseniä ilmestymään olohuoneeseen, kun telkkari oli vapautunut pelaamisen loputtua. "Haluan kuulla lisää, mennään yläkertaan", ehdotti Rebekka ja Mike nyökkäsi.

 

"Vihdoin vai tääkin huone muutti väriä?", Mike kysyi. Hän oli käynyt tyttöjen huoneessa monta kertaa aiemmin ja tottunut näkemään sen vaaleanpunaisena, jota Rebekka kammosi. Loviisakin oli alkanut pitää väriä vastenmielisenä, mutta vaaleansiniseen oli päädytty pitkien riitelytuokioiden jälkeen. "Loviisa olisi halunnut tästä sellasen hennon vihreän. Mulle ois kelvannu jokin vähän syvempikin väri, mutta ei tää nyt kovin kamala ole...", Rebekka sanoi heittäytyen sängylle.

 

Loviisa ja Kate pysyivät myös hyvinä ystävyksinä. (Joo, olin unohtanut nimen, Kate oli Maryn oikea nimi ^^'') "Kiitti kun kutsuit kerrankin tänne teille. Me ollaan oltu meillä aika paljon, ei siinä mitään mutta kun meillä on melkein aina mun kolme pikkuveljeä ja isosisko paikalla niin..." "No jaa, ei tämäkään niin rauhallinen talo ole. Mennään olohuoneeseen, Kristian meluaa taas jotain ihmeellistä yläkerrassa."

 

"Sinähän pidät siitä tummasta pojasta, joka muutti tänne peräkylään vähän aikaa sitten, sinne toiselle puolelle siltaa?", Kate kertasi innokkaana ennen kuin aikoi kertoi suuremman uutisen. Loviisa nyökkäsi vaiteliaasti. Hän olikin miettinyt, kuka "se yksi" oli ollut kaupungilla. "Se Rick tulee meidän kanssa samalle luokalle!" Loviisa hihkaisi ääneen eikä ihmetellyt sen kummemmin, mistä Kate oli tietonsa saanut. Hänen äitinsä oli opettajana koulussa.

 

Kun Rebekka ja Kristian olivat varmasti poissa paikalta, uskaltautuivat tytöt pelaamaankin. "Ääk, Menet päin kiveä, tee jotain!" "Mistä, mitä nappia pitää painaa!?" Verna kuunteli mielissään olohuoneen puolelta kantautuvaa naurua.

 

Kun siskot eivät ole paikalla... "Jippii, Loviisan sänky on paljon pehmeämpi kuin minun, mutta tämä Rebekan saa pomppimaan paremmin!"

 

Loviisa tapasi keskustan laidalla kävellessään kadulla yhden vanhemmista oppilaista. Poika ei ollut yhtä mielenkiintoisen näköinen, kuin "se Rick" mutta juttua tältä kyllä irtosi ja aivan yhtäkkiä keskustelu alkoikin. Loviisa huomasi seisoneensa tien varressa pian pidemmän tovin...

 

Sillä aikaa oli Rebekka käynyt kertyneen läksyvuoren kimppuun. Huono oppilas hän ei ollut, mutta läksyjen teko ei aina miellyttänyt jos jotain muuta menoa sattui olemaan. Ja tätä menoa oli joka päivä ja monta tuntia. Kylän keskustassa, sillalla, kavereilla... Aina täytyi vain vanhempienkin arvata, mihin Rebekka sillä kertaa oli kadonnut.

 

"Se ihme lättänaamainen siilitukka hemmo tulee vai tänään teille?", Kate ihmetteli. Loviisa nauroi. "En tiedä miten se meni, mutta hän sanoi haluavansa nähdä kotini, sillä hänellä on tapana senkin perusteella arvioida ihmisiä..." Kate nauroi kahta kauheammin. "Ihan friikki! Ole varuillasi."

 

Vierailu oli varsin vähäsanainen ja Loviisalle kiusallinen. Raunoksi paljastunut poika ei liiemmin puhunut, kunhan kierteli taloa ja kysyi välillä mikä huone oli kyseessä ja ketä oli talossa paikalla. Loviisa ihmetteli todella Raunon tulon motiivia. Lopulta varsin pian hän ehdotti varovasti: "Hmm...Minun pitää lukea vielä huomiseen tenttiin. Nyt alkaa jo olla aika myöhä..." Rauno nyökkäsi ja suuntasi itse ovelle. Rebekka huomasi, kuinka vaivaantunut Loviisa oli ja ajatteli itsekseen: "Tuon takia haluan pitää jätkät vain ystävinä. Muuten tyttöjen kanssa ne on aina jotenkin niin noloja, ettei toinen kestä..."

 

Verna oppi vihdoin tekemään Leijonankitakimppuja vaikeamman kautta. Sattumalta Leijonankitakimppuun tarvittavia kasveja kasvoi vain automatkan päässä. "Tätä sanotaan maailman vaikeimmaksi sidontakimpuksi ja jos se epäonnistuu, voivat vaikutukset olla kummallisia." Nyt kun Verna innostui kimppujen tekoon, pölähtelee vaaleanpunaista jokaisessa huoneessa kylpyhuoneita lukuun ottamatta.

 

Tietoisku: Leijonankitakimppu: tietyin väliajoin, suunnilleen 3-5 kertaa simien tunnissa pölähtää ilmoille vaaleanpunainen pölypilvi joka nostaa kaikkia muita tarpeita paitsi energiaa. Jos pölypilvi on vihertävänkeltainen, laskevat tarpeet. En tiedä, mistä se johtui...Ruukkuja on väreissä valkoinen, vihreä, sininen ja musta, kukkia ovat punainen ja keltainen. Teko maksaa 240 simoleonia ja myydessä 300. Tekoon tarvitaan kultainen ansiomerkki kukkien sidonnassa.

 

"Noh, sisko taitaa olla hieman pihkassa siihen Mikeen vai? Tehän ootte aina kahden", kiusasi Loviisa eräänä aamuna pikkusiskoaan. Rebekan teki mieli kääriä Loviisa mattoon ja vetää paketissa portaita alas suoraan kadulle. "Älä viitsi, tiedät etten ole sillä tavalla poikiin päin..." Rebekalle luotetuin henkilö oli Mikeä ennen vain Loviisa. Nyt Loviisa nauroi hyväntahtoisesti Rebekan irvistyksille.

 

Wehee, niinhän siinä kävi ettei tuhkien katoamisesta maaperään meinannut tulla mitään. Sitä oli yksinkertaisesti liikaa, joten lopulta perhe päätti kerätä kaiken pois ja lähettää jätesäkissä ongelmajätekeräykseen, jos sitä ei muualle suostuttaisi ottamaan.

 

Ei jäänyt itkupajustakaan kuin tuhkaa ja lautoja jäljelle... Ainiin, ja tuhka on yksi hienoimpia ja aidoimpia peliin tehdyistä asioista ^^

 

Viime aikoina oli Rebekka tavallista enemmän puhellut puhelimessa ja ollut tietokoneella tekemässä muuta kuin pelaamassa. Loviisa luuli tietävänsä, mistä oli kyse. "Se on sitä kun löytää jonkun todella hyvän kaverin...", hän totesi varatusta tietokoneesta valittavalle Kristianille.

 

"Käy sisään matalaan majaani, Mike on jo tullut", esitteli Rebekka teatraalisesti. Loviisa oli pakahtua, kun näki kenet Rebekka nyt oli saanut kaverikseen. Rick oli niitä harvoja, joka ei ilkkunut Rebekka tämän selän takana ja halusi tutustua tähän ihan mielenkiinnosta.

 

Jos Rebekka ei olisi nyt sulkenut silmiään hymyillen, olisi hän huomannut kuinka Rick oli kiinnittänyt katseensa johonkin muualle kuin kasvoihin. Taivutetun selän myötä olivat tulleet esiin Rebekan naisellisemmat muodot, joita tämä kovasti yritti peittää löysillä vaatteilla. Mike ei välittänyt ollenkaan siitä, oliko Rebekka nainen vai ei tietyistä syistä. Rick oli eri maata.

 

"Tuletko sä vai et, tarjous ei ole enää pitkään voimassa", Rebekka sanoi huvittuneena ja sai Rickin hätkähtämään. Rick nyökkäsi hitaasti ja kysyi sitten ennen kuin kerkesi hillitä sanojaan: "Sähän et ole oikea jätkä. Miksi et pukeudu niin kuin muut tytöt? Miks oot tollanen?" Rebekka hiljeni. Sitä asiaa hän oli tosissaan miettinyt vain Miken kanssa. "En tiedä. Mutta sulje suusi tuosta asiasta jos haluat päästä mukaan hauskan pitoon." Rick ei enää pukahtanutkaan aiheesta, hän huomasi loukanneensa Rebekkaa.

 

Myös Loviisa oli alkanut kerätä enemmän ystäviä ympärilleen. "Siis oikeasti, onko se ihme "Bekka" sun siskos?" Loviisa nyökkäsi hiljaa. Niitty oli hieman suorapuheisempi kuin Kate. "Mennään sisälle, haluan nähä sen. Ei-suosituista se on yleisin puheenaihe." Toki maan perälaitamillakin oli omat piirinsä.

 

Joukkovierailut eivät jääneet yhteen kertaan, monta kertaa useamminkin Rebekka sekä Loviisa keräsivät kaveriporukoitaan yhteen. Yleisin ajanviettotapa oli joukkoturnaus. "Rebekka, kerää nyt kunnon pohjapisteet niin voitan helposti Niityn." "Äh, Mike, turpa kiinni. Yritän keskittyä!" Tavallisin joukkuejärjestys oli pojat vastaan tytöt.

 

"Ironista, että meistä tuli kaksosten bestiksiä. Olemme itsekin kaksosia", totesi Kate pelivuoron vaihtuessa veljelleen. Mike hymyili. Hänen ja Rebekan yhteistyön kautta olivat Loviisa ja Kate alunperin tutustuneetkin.

 

Rebekka huomasi, kuinka Rick käyttäytyi eri lailla hänen seurassaan silloin kun muita ei ollut paikalla. Tämä jutteli aivan eri juttuja ja jostain syystä halusi aina olla kosketuksissa Rebekan kanssa. "Kutiatko noin paljon kyljistä?" "Älä viitsi, se melkeen sattu!" "Jos kokeilen seuraavaks muualta?" "Senkin pervo!", Rebekka nauroi. Rebekka ja Loviisa molemmat tiesivät Rickin pitävän Rebekasta vähän toisella tavalla kuin pelkästä ystävästä. Varsinkin Loviisaa se kismitti.

 

"No, Loviisa, voitin sut taas tässä pelissä. Harmi, kun tunnumme tapaavan ainoastaan tällaisissa merkeissä." Loviisa oli ymmällään. Eikö Rick tavoitellutkaan hänen siskoaan? Hätkähtäen Loviisa huomasi, että hän oli jäänyt kaksi Rickin kanssa olohuoneeseen muiden alkaessa tehdä lähtöä. "Niin...", sai hän vastattua pitkän ajan kuluttua.

 

Ennen lähtöään Rick löysi jostain lapion ja päätti täyttää suden kaivaman kuopan tontin reunalta. "Miksi ihmeessä sä tuhlaat tähän aikaasi? Kellohan on jo vaikka mitä, voit joutua pulaan", Loviisa esteli hämillään. Rick hymyili. "Muuten vaikka sinä voisit joutua tähän hommaan." Loviisa hämmentyi vielä lisää.

 

"Nähdään taas pian", Rick sanoi ja halasi Loviisaa pikaisesti hyvästiksi. Loviisa ei enää edes keksinyt tarpeeksi vahvaa sanaa hämmennykselleen. Eikä onnelleen. Rick sittenkin piti hänestä edes jonkin verran.

 

Yöpalalla huomasi Rebekka siskonsa oudon vaiteliaaksi. "Rick näkyi lähtevän sä kannoillasi. Tapahtuko jotain mielenkiintoista, hmm?", Rebekka uteli. Loviisa huokaisi. "Ei mitään kummempia. Mutta saisit säkin jo kertoa, kuka se salaperäinen kaveris on, jonka takia puhelinlasku on kasvanut sellaisiin mittoihin joihin mä en ole kyennyt vähään aikaan?" Nyt Rebekka oli vaitelias. "Se...meni jo", hän vastasi ja hymyili siskolleen huolettomasti, välttääkseen lisäkyselyt.

 

"Taas Rebekka on herännyt niin myöhään, ettei kerinnyt petaamaan. Tai...sitten hän jätti muuten vain petaamatta. No jaa. Vapaapäivänä on aikaa vähän kiertää taloa ja katsoa, että kaikki on kunnossa."

 

"Väitätkö tosissasi Kerkkoseni, ettet osaa ottaa itse vauhtia?" "Miltä näyttää, anna lisää vauhtia, haluan korkealle!" "Lähestyt oikeasti yli keski-ikää ja yhä kuin lapsi..." Vernaa hymyilytti, kun hän kuulu Kreivin hihkuvan ilosta. "Lapsia me molemmat olemme."

 

"Kreivi, sinähän osaat myös soittaa ja vielä hyvin!" "No, siihen aikaan pianonsoitto oli vain parhaimpien taito ja totta kai meidän suvun piti olla parhaimmistoa. Luulin tosin jo unohtaneeni."

 

Joskus Rebekka toi yhden tietyn tytön kylään, tavallisesti huolehtien siitä etteivät muuta olleet paikalla. Kuitenkin tavallisesti Rebekan jälkeen tuleva Loviisa oli pari kertaa nähnyt takaovesta poistuvan hahmon, muttei ottanut tätä vierailijaa puheeksi kun ei Rebekkakaan ottanut. Sai Loviisa vain miettiä, mistä oli kyse.

 

"Kato, Loviisa, mä löysin sammakon tuolta eteisestä!" "Hyi, yäk, vie se heti pois, heitä lampeen, sieltä se on tullutkin!"

 

"Kreivi, et kai sinäkin innostu nyt tuosta käsittämättömästä pelistä?" Kreivi oli innostunut vähän kokeilemaan, ja tämän kokeilun aikana muut olivat jo kerinneet tulla kotiin ja syödä päivällisenkin aikoja sitten. "Hyvä, faija! Et lentänytkään tonne rotkoon niin kuin edellisillä kerroilla!", kannusti Rebekka. Verna huokaisi ja pudisti hymyillen päätään.

 

Kesäloma oli koittanut vuoriston koleuteenkin. Kummia juttuja tapahtui päättäjäispäivänä talon nurkan takana...

 

"En ikinä uskonut suutelevani yhtäkään poikaa...", henkäisi Loviisa häveten hieman pikkutyttömäisiä sanojaan. Rick hymyili hieman virnistävästi. "Sinähän täriset, ei täällä ylhäällä niin vain kuljeta topissa ja minihameessa vaikka tytöt näyttävätkin niissä hyviltä...Sinulla on paljon opittavaa." "Opeta minua."

 

Eivätkä salaisuudet pysy niin pitkään salassa. Rebekka joutui hetken miettimään, kuka poika se Loviisan sydämen nyt olikaan vienyt. "Rickhän se siinä, iskitkin sitten siskoni", hän lopulta huikkasi ääneen.

 

Rebekka sai oivan tilaisuuden hieman kiusoitella isosiskoa. Rick seisoi vieressä tietämättä, mitä tehdä. "Niin, kummallakos tässä se "joku" on, mitä?" Loviisa nousi nolona pystyyn ja sihahti pikkusiskolleen: "Älä kerro kenellekään koulussakaan ja mene nyt hiiteen."

 

Loviisa ja Rick viettivät mukavia hetkiä yhdessä Rebekan retuutettua ovella kurkkineen Kristianinkin yläkertaan.

 

"Kapteeni Takkuparran poika Hörökorva on keskeyttänyt lääkärinopintonsa palatakseen merille kostamaan isänsä kuoleman. Nyt Hörökorva tähystää petollisen Jalkapuolen laivaa ampuakseen ja tehdäkseen siitä hammastikkuja..."

 

"Ui henkesi edestä, kapteeni!" "Miten minä voin yhdellä jalalla? Hai saavuttaa minua, perämies, älkää jättäkö, eiii!!"  Loviisa sattui väärällä hetkellä kylpyhuoneeseen, Rebekka nousi nolona pystyyn. "Ethän kerro kenellekään? Jos sinä et kerro, en minäkään..." Loviisa hymyili ja pudisti päätään. "Tietenkään en lavertele. Mutta yhäkö sinä jaksat tuota Takkupartaa...Puhuit siitä unissasikin." "Ei, nyt on Hörökorvan vuoro!"

 

Ja niin sai Rebekka jatkaa Puujalan metsästystä ja Loviisa olla Rickinsä kanssa ilman ikäviä juoruja. "Mm...Rakastan sinua, Loviisa." "Niin minäkin sinua."

"Noniin, mene nukkumaan jo. Huomenna on taas kouluaamu." "Äh, Rebekka, kuulostat ihan äidiltä!" Kristian oli tärkeä molemmille siskoilleen. Nämä huolehtivatkin usein Kristianin iltatouhuista, kun äidillä oli esiintymisiä.

Varhainen sunnuntaiaamu perheessä: Jokainen herää omaan tahtiin. Loviisa oli erehtynyt menemään vielä hetkeksi pitkälleen ja silmät pysyivät vain välillä auki, kun tämä suunnitteli tulevaa päivää. Rebekka oli jo ottanut tietokoneen hallintaansa, mutta pettyi kun ei nähnytkään sitä tiettyä henkilöä keskusteluhuoneessa. Kristian taas oli pitänyt meteliä yllä jo pitkään...

"Onkohan tuo tyyny nyt ihan suorassa? Muhkurainenkin se on, pitäisi hankkia kai uusi. No, sitten aamupalaa laittamaan." Verna oli niitä, joka heräsi ensimmäisenä. Kreivikin yritti, mutta no jaa..."Kahvikaan ei minuun tehoa. Ja kohta pitäisi lähteä kaupungille hakemaan sitä yllätystä..."

 

"Krishnamurti, jalo nimi hienolle kissaneidille. Sinusta tuleekin perheen uusi jäsen, ovat lapset jo tarpeeksi kauan lemmikkiä kinunneet."

Nämä lapset ryntäsivät kaikki yöpaitaisillaan pihalle nähtyään isän tuomiset. "Loviisa, Rebekka, tiesittekö te tästä mitään?", kysyi Kristian innoissaan nähtyään kissan. Loviisa hymyili vastaamatta mitään, Rebekka sanoi poissaolevasti: "Noo, voihan sitä niinkin sanoa." Kreivi oli vannottanut tyttöjä, että he hoitaisivat kaikki lemmikin tarpeet.

Rebekka oli ensimmäinen, joka uskaltautui ottamaan kissan syliinsä. Kun Kristiankin oli nähnyt, ettei kissa heti käynyt käsittelijäänsä kiinni, tuli poikakin silittämään kissan pitkää ja pehmeää turkkia. "Mikä sen nimi on?", hän kysyi tytöiltä. Loviisa kohautti hymyillen olkiaan. "Taitaa siitä pelkkä Krishna tulla."

Verna saapui hymyillen paikalle ja kehotti lapsia pukeutumaan. "Tässä jonakin päivänä on meille tulossa vielä toinen yllätys. Emme millään isänne kanssa osanneet päättää, kumman lemmikin otamme joten molemmat meille tulevat." Enempää ei Verna suostunut paljastamaan.

...Loviisa sai hieroa silmiään aamiaispöydässä, mutta päätti nähneensä harhoja. "Ei Rebekka sellaiseen ryhtyisi..."

Mutta toisin kävi. Kun Loviisan aikomuksena oli käydä tarkistamassa omenankukat tuholaisten varalta, hän saikin nähdä jotain yllättävää sateisella pihalla talon seinien suojassa. Loviisa huokaisi. "Tämä oli kai arvattavissa."

Loviisa asteli paikalle yhtään tuloaan peittelemättä ja sanoi topakasti. "Sinä olet varmaan se Taika, josta olen siskoni kuullut puhuvan. Hauska tutustua." Taika oli hämillään, mutta kikatti sitten teennäisesti. "Voisit vähän paremman paikan valita, ellet halua koko kansan tietävän. Ja tee mitä haluat", sanoi Loviisa hiljaa Rebekalle poistuessaan.

"Ihme jos eivät syö toistensa naamoja tuolla menolla." (XD) Tosiaan, Taika oli syy siihen miksi  puhelinlasku oli Rebekan osalta suurentunut huimasti. Tyttöjen ensitapaamisella yhteisen kaverin bileissä joitakin viikkoja takaperin oli jokin vain riistäytynyt käsistä ja siinä sitä oltiin...

Taikan lähdettyä kuuli Rebekka pahaenteisen rysähdyksen takapihalta. Kun hän saapui paikalle, oli tuleen syttynyt salamaniskemä puu jo sammunut. "Toista metsäpaloa en olisikaan kaivannut", hän mietti hätistäessään räksyttävän kulkukoiran.

Kristian väsähti, tuli pompittua liikaa aamulla. Verna vartioi lempeästi hymyillen poikansa unta.

Loviisa oli kovin mietteissään mennessään ensimmäistä kertaa töihin. Hän oli saanut paikan paikallisen pienen vanhustenhoitokodin apulaisena. Auttaminen tuntui oleva lähellä Loviisan sydäntä, vaikka hän luonteeltaan olikin hieman turhan kärsimätön ja äkkipikainen.

Joitakin päiviä myöhemmin kuten Verna oli uumoillut valpastui talon elämään tottunut Krishna yhtäkkiä. Rebekka oli ainoa paikalla ja sai vastaanottaa pienen kissanpojan. "Tashistation, sinusta tulee nyt näköjään Krishnalle leikkikaveri. Tashi...Se sinusta tulee."

Varsinkin Loviisa oli aivan hullaantunut pienestä kissasta. "Voi löydyitkö sinä kadulta? Hyvä, kun pääsit tänne nyt meidän hoiviin. Ota tästä nami."

"Rebekka, laita musiikkia hiljemmalle, yritän keskittyä." "Mihin, poseeraamaan peilin edessä sitä Rickiä varten?" "Pidä suus kiinni, tai voinhan toki muistella ääneen ketä varten sinä nykyään laittaudut..." Siskosten välit olivat kiristyneet viime aikoina. Molemmilla oli niin paljon toisen salaisuuksia tiedossa, että ne meinasivat nousta esiin aina kun tuli pientä kinaa. Ja se pahensi tilannetta.

Kristian yläasteikäisenä, perhetavoite. "Sinustakin tulee pian iso kissa, eikö? Sitten ei tarvitse kenenkään auttaa portaissa."

Rebekka oli viime aikoina melko lailla ollut usein mietteissään ja ahdistunut. Loviisa luuli arvaavansa syyn, mutta ei tiennyt miksi niin oli. Sitten vahinko tapahtui, kun Rebekka jätti sekoittamatta ruokaa kypsennyksen aikana ja johan leimahti.

"Neiti on hyvä ja menee kauemmas!" "Hmm...Tosiaan. Hyvä on." Rebekka ei edes hymyillyt kovin usein, Loviisa toivoi Taikan vain katoavan siskonsa elämästä. Jotain siinä suhteessa oli, joka Rebekkaa niin kalvoi. Ainakin Taikan astuttua kuvioihin oli Rebekka vakavoitunut, mutta ei valittanut kuitenkaan mistään.

Mike oli edelleen Rebekan luotetuimpia ystäviä ja tälle Rebekka päätti huolensa kertoa. "No, Bekka, miksi olet allapäin?" "Kyllähän sä jo musta ja Taikasta tiedät, etkö?", Rebekka sanoi nousten seisomaan. Hän ei edes tiennyt mitä aikoisi sanoa. Mike hymähti. "Jotenkin mä arvasin, että tyttöihin sinä päädyt." Rebekka tuhahti. "Oliko tuo vihjaus, entä sinä itse?"

Mike hiljeni. "Itsestäni en tosiaan tiedä varmasti, mutta muista ettei sun ja Taikan jutussa ole mitään väärää." Rebekka huokaisi. "Ei tuo auttanut. En tiedä mikä minun on..." Pian Mike lähti ja Rebekka tunsi vain ahdistuneensa lisää.

"No, helpottiko? Sähän pyysit, että pitäisin muut kaukana olohuoneesta tämän illan. Mitä sä siellä Miken kanssa teit?" Rebekka ei olisi jaksanut vastata, mutta pakottautui kuitenkin: "Ei kuulu sulle, emme me ainakaan mitään sellaista kuin sä Rickisi kanssa." Rebekka oli kateellinen Loviisalle. Tämä oli selvästi vilpittömän onnellinen, Rebekka ei tiennyt mitä itse kaipasi.

Krishna valitsi usein nukkumapaikakseen joko Kreivin ja Vernan sängyn jalkopäädyn tai illallisen teon jäljiltä lämpimän uuninvierustan.

Kristianin ensimmäinen päivä yläasteella oli koittamassa. Tämä tohisi jo innoissaan kaikesta siitä, mitä aikoi tehdä. Loviisa naurahti ja laittoi väliin: "Vastahan me herättiin etkä tule pääsemään koululle vielä yli kahteen tuntiin!"

"Krishna, menepäs katsomaan ovelle kuka tuli. Kiusallista kun toinen katsoo vieressä...Pyllistelen minkä ehdin." Krishna tuntui monesti ymmärtävän ihmispuhetta, nytkin se meni ovelle kehräämään saapuneen Kristianin jalkoihin. "Krishna, oot näköjään taas syöny ruokakupin tyhjäksi ennen aikojaan!" Verna tunnisti Kristianin äänestä.

 

Vaikka Kate oli Kristiania huomattavasti vanhempi, yritti poika tehdä tyttöön vähän lähempää tuttavuutta. Katea nauratti. "Kristian, Loviisa tulee kohta ylös. Sun on parempi kadota, ettei tule sanomista." Kristian ei torjunnasta lannistunut.

"Mitä me Loviisasta välitetään, korkeintaan se raahaa mut korvasta portaita alas ja ulos sua ahdistelemasta, vai mitä mieltä olet?" Kate ei voinut pidättää naurua. Kristian oli hauskan näköinen kaveri ja osoittautuikin mukavaksi seuraksi. "Niinkö luulet? Olisitpa nähnyt mitä Loviisa teki Rickille tämän koeteltua minua." Molemmat saivat naurun aiheen Katen kerrottua.

Loviisa saapui ja huomasi veljensä ystävystyneen arveluttavan nopeasti parhaan kaverinsa kanssa. Kate hätkähti kun Loviisa kopautti tätä virnuillen olkapäälle ja astui selän takaa esiin. "Älä luule mitään väärin, tämä ei ole mitään erikoista", riensi Kate selittelemään. Kun tytöt alkoivat jutella muistakin aiheista, päätti Kristian paremmaksi poistua paikalta.

"No, Kate, yrittikö pikkuveli mitään arveluttavaa? Sun pikkuveljesi ainakin on pitänyt näppinsä erossa Rebekasta kiitettävästi." "Hmm...Ei kummemmin...", sanoi Kate poissaolevana. Loviisa vakavoitui. "Riideltiinkö teillä taas?" Kate oli jo uskoutunut ystävälleen perheen vaikeasta tilanteesta. Ero oli ilmeisesti pian koittamassa vanhempien välillä, mutta omaisuuden ja lasten jakaminen - tai siitä puhuminen - oli kamalaa riitelyä.

 

Kotiolojen huonosta ilmapiiristä johtuen Kate vietti mahdollisimman paljon aikaa ystäviensä, erityisesti Loviisan luona. Tämä ei pistänyt sitä pahakseen, varsinkin kun Kate alkoi ikään kuin maksuksi täysihoidosta hieman tekemään talon töitäkin. Vernasta touhu oli arveluttavaa, mutta kuultuaan asian laidan hän antoi asian olla.

Taika kävi melko harvoin kylässä ja silloinkin vierailu tapahtui suunnilleen muiden tietämättä. Suhde oli muuttunut enemmän ystävyydeksi eikä se ainakaan Rebekkaa haitannut. Kun Loviisa näki parin hyvästelemässä toisiaan hieman enemmän kuin ystävällisesti yömyöhään, hän kohotti kulmaansa. "Ihmeellinen juttu."

Eräänä toisena iltana, kun muu perhe oli jo nukkumassa kuuli Loviisa vaimean koputuksen ovelta. Kate oli itkettyneen näköinen ja pyysi, jos saisi viettää yön Loviisan luona. "Nyt isä sekosi. Mike jäi sinne rauhoittelemaan isää. Ja Alice, isosiskoni, huolehtimaan pikkuveljistämme. Äitikin lähti... Mä en vain kestänyt." Loviisa sanoi asioiden järjestyvän ja ohjasi tärisevän Katen sisälle hiljaa.

"Rebekka, näithän sä Katen? Voisitko nukkua tän yön sohvalla, jotta Kate pääsisi kunnon sänkyyn eikä joutuisi olemaan yksin", aneli Loviisa kuiskaten. Rebekka huokaisi, mutta nyökkäsi. "Olet yhtä hyvä ystävä kuin siskokin."

 

Kello oli jo paljon. Rebekka ei saanut unta muhkuraisella sohvalla kuunnellessaan Katen ja Loviisan yläpuolelta kantautuvaa keskustelua ja Kreivin kuorsausta. Sitten, kuului melkein äänetön koputus ovelta. Mike joutui odottamaan pitkään utelias kulkukoira seuranaan, kun Rebekka veti pikaisesti vaatteita siskolta lainatun yöpukunsa päälle. "Kuka hemmetti tähän aikaan yöstä...?", hän sadatteli samalla.

Lopulta Rebekka perin äkäisenä saapui ovelle vain nähdäkseen lannistuneen anteeksipyytävästi hymyilevän Miken. "Onhan Kate varmasti täällä?", hän kysyi hengästyneenä. Rebekka oli ihmeissään eikä vähiten yöllisen häiritsijän henkilöllisyydestä. "Toki, luulin että teillä tiedettiin. Tulitko vain sen takia tänne asti?" Mike pudisti päätään, nyt hymy oli kaikonnut. "Kaksoset sain naapurille, Alice meni poikaystävänsä luokse ja minä tulin tänne, kun en muuta paikkaa keksinyt. Faija jäi nukkumaan päätään selväksi ja häiriköimään yksinään."

Rebekka ei tiennyt mitä sanoa, mutta sanoi sitten melkein nauraen jotenkin koomiselle tilanteelle: "Jos lupaat olla meluamatta, en kaipaa selitysvaatimuksia yövieraasta. Tuu, mennään sisälle ennen kuin palellutaan." Mike nyökkäsi kiitollisena.

Rebekka vaihtoi taas yöasuun ja asteli odottavan Miken luokse sanoen: "Pahoittelen, kaikki omat pyjamat oli pesussa." Mike kohautti olkiaan. "Et sä niin kamalalta näytä. Mutta koska Kate on täällä ja koko muukin perheesi, missä me nukutaan?" Rebekka kohautti olkiaan. "Yksi sohva. Mä voin lattialla..." Mike pudisti päätään. "Mä nukun lattialla tyynyjen päällä, minähän tänne tunkeuduin", jatkoi Mike keskustelua kuiskaten kuten aiemminkin.

Rebekka nukahti pian, mutta Mike ei saanut unta. Hän huomasi yhtäkkiä vain tuijottavansa nukkuvaa ystäväänsä. "Niin söpö", hän ajatteli hämmentyneenä. Minuutit, tunnit kuluivat. Mike vilkaisi vähän väliä hiljaa tuhisevaa Rebekkaa. "Mikä minua vaivaa..." Lopulta Mike myönsi itselleen tietävänsä tasan tarkkaan, mikä vaivasi ja kohottautui hiljaa aivan Rebekan viereen.

Rebekka heräsi säikähtäneenä ja kohottautui vaivalloisesti pystyyn ahdistelijansa alla. Hän työnsi Miken pois päältään kiroillen kuiskaten muistettuaan, missä oli.

Mike istui nolona Rebekan vieressä tämän nyt enemmän vihaisena kuin pelästyneenä kaikotessa kauemmas. "Mike, mitä helvettiä? Haluaisitko selittää miks herätit mut ja tolla tavalla?" Mike naurahti hermostuneesti eikä saanut sanaa suustaan. Rebekka tuhahti. "Onko tää susta hauskaa? Ja minä kun hyväuskoisesti otin sut tänne. Tiedät tasan tarkkaan, että oon toisen kanssa ja etten susta ois muutenkaan kiinnostunut. Pyh, samanlainen pervo sä loppujen lopuksi olit ku muutkin..." Rebekka oli äkäinen.

Mike kuunteli keskeyttämättä kenties ansaitsemansa haukkumistulvan. "Mutta mä en tarkoittanu säikäyttää sua...", hän lopulta sanoi hiljaa puolustuksekseen. "Sen sä kyllä teit, mutta mitä sitten tarkoitit? Miks teit niin? Luulin, et me oltiin vaan kavereita." Mike oli hiljaa. Rebekkakaan ei keksinyt sanottavaa.

Sitten Mike aivan yllättäen tulikin lähemmäs Rebekka. Ja Rebekka meinasi jo käskeä tätä katoamaan, mutta jokin esti häntä sanomasta mitään. Mike kietoi kätensä Rebekan lämpimän kehon ympärille. Rebekka kuuli Miken hengityksen ja tunsi sydämen sykkeen, niin lähekkäin he olivat. "Mitä...sinä teet", Rebekka sanoi hiljaa.

 

Ensimmäinen suudelma sai kylmät väreet kulkemaan pitkin Rebekan selkää, toinen haluamaan lisää. Mike vei kätensä Rebekan paljaalle selälle paidan alle. Rebekka ei ollut ennen tuntenut sellaista tunnetta. Ei mitään sen kaltaista. Hän ei halunnut sen loppuvan.

"Pidä minusta kiinni", Rebekka kuiskasi ja tunsi Miken käsien kietoutuvan tiiviimmin ympärilleen.

Mike ei halunnut sen hetken päättyvän yhtään sen enemmän kuin Rebekkakaan. Peläten, mitä sitten tapahtuisi. Mike alkoi hitaasti hivuttaa paitaa Rebekan pään yli...

 

Mike lähti vaiteliaana aamun koitossa, nukkumatta silmäystäkään sinä yönä. Hän pääsi ulos takaovesta juuri kun Loviisa sytytti eteisen valot päästääkseen Katen yön pimeyteen.

Myöskään Loviisa ei ollut sinä yönä nukkunut kovinkaan paljon, Kate oli purkanut kaiken pahan olonsa ja ahdistuksensa häneen. Ei Loviisa valittanut, tosi ystävän velvollisuuksiin kuuluu ystävän auttaminen hädässä. Nyt Loviisa istui sohvalla silmät pysyen hädin tuskin auki. "Toivottavasti äiti tai isä ei huomaa mitään..." Jos Loviisa olisi vain tiennyt, mitä sillä sohvalla sinä yönä oli tapahtunut...

"Noniin, halusit oppia puttaamaan. Saat sitten myös kuunnella ohjeitani, minunhan urapalkinto tuo on." "Kerkko, ole hiljaa. Yritän keskittyä." "En, jos et lakkaa kutsumasta minua Kerkoksi koko ajan." "Jes! Heti ekalla osuin reikään!" "Aloittelijan tuuria."

Kreivi katsoi vaimoaan lempeästi. Yhä tämä näytti kauniimmalta kuin yksikään toinen nainen maan päällä. Silloinkin, kun Verna kirosi osuttuaan heti seuraavalla lyönnillä hiekkaesteeseen. Sai Kreivi vain aihetta nauraa.

"Kerkko, jos nyt et ole hiljaa saan tosissani varoa mihin minä tällä mailalla lyön", Verna sanoi rauhallisen uhkaavasti. Kreivi pidätteli nauruaan. Vernan uhkaus oli perätön, sen näki tämän hellän rakastavasta katseesta.

Rebekka ei kunnolla muistanut, missä vaiheessa ja miten hän oli omaan sänkyynsä päätynyt. "Ihan sama, koulubussikin meni jo. Kukaan ei vaivautunut nähtävästi herättämään. Tai ehkä kukaan ei edes huomannut minun vielä olevan täällä, tänään minulla alkoi koulu myöhemmin kuin muilla..."

Sen päivän Rebekka mietti melko lailla ajatuksissaan ympäri taloa kierrellen. "Tashi, älä sitten kerro kenellekään etten mennytkään kouluun. Äläkä sinäkään, Krishna", Rebekka mutisi seurasta tyytyväisten kissojen kierrellessä tytön ympärillä.

"Katso, Rick, Tashi on taatusti kasvanut sitten viime näkemäsi!" Rick ei ollut niin innoissaan kissoista, hän kun oli niille allerginen. Aivastusta pidätellen ja ääni paksuna hän sanoi: "Mentäisiinkö jo, taksi odottaa. Sinähän se erityisesti halusit kaupungille."

Mike oli kutsumatta saapunut illan melkein pimetessä ovelle. Rebekka päästi vastahakoisesti pojan sisään, hän ei kaivannut hankalaa keskustelua nyt juuri kun oli päätynyt myöntämään itselleen, etteivät yön tapahtuneet olleet irstasta unta vaikka hän olikin herännyt omasta sängystään. "Jos vain unohdetaan se? Ollaan vielä vain ystäviä, jooko?", Rebekka sanoi vaivaantuneena.

Mike laittoi kätensä puuskaan. "Ja minä kun olin valmiina ehdottamaan, että kokeiltaisiin mitä siitä tulee. Haluaisin vielä nähdä sinut..." Rebekka puri huultaan. "Mutta kun edes enää tiedä mikä olen." "No kokeillaan. Kaikkein arin paikka...poreallas", Mike sanoi vilkaistuaan ulos. Rebekka pudisti saman tien päätään. "Sitä käytettiin viimeksi mutsin ja faijan häävuosipäivänä enkä halua kuvitella miten." Mike katsoi vakavana Rebekkaa ja tämä ymmärsi, että Mike oli tosissaan. Rebekka huokaisi. "Hyvä on, tule myöhään illalla."

Mike kävi välissä kotonaan ja pyysi Katea sepittämään jonkin peitetarinan olinpaikastaan. Sitten, kun Rebekka oli huolehtinut, että muu talon väki nukkui, hän lainasi Loviisan uimapukua koska ei omaa omistanut. Uimatunnit olivat koulussa jääneet väliin. Sitten Rebekka ja Mike sanattomasta sopimuksesta suuntasivat porealtaalle.

"Koko talo taas pimeänä, kun tapaamme. Nukkuvatko kaikki varmasti?" Rebekka nyökkäsi hiljaa. Hän jostain syystä peitteli nyt itseään. Bikinit olivat jotenkin niin riittämättömät, kuin olisi ollut alasti. "Miksi minä näin kiusaan itseäni?", Rebekka jo ajatteli. Hänen olisi vain tehnyt mieli lähteä, mutta hän tiesi että oli paljon puhuttavaa.

 

Lopulta Rebekka yritti rentoutua ja käänsi katseensa Mikeen. "Tiedätkö, kasvoni ovat hieman ylempänä." Mike naurahti ja hymyili ilkikurisesti. "Sori, en voi sille mitään. Tämä on jotenkin niin kummallista. Sulla ei taatusti ikinä ole ollut noin vähän vaatteita päällä."

 

Rebekka naurahti nyt ensimmäistä kertaa vapaasti aikoihin, siltä se ainakin tuntui. "Senkin pervo!", hän huudahti vitsillä ja roiskaisi kuumaa vettä nauravan Miken päälle. Seuraava katse, jonka nuoret loivat toisiinsa saattoi merkitä vain yhtä asiaa. Ystävyyteen ei ollut paluuta.

 

Sanoja ei tarvittu tunteiden selvittämiseksi. Koskettaa. Tuntea toinen lähellä, turvallisena. Viileä syysilma ei viilentänyt palavia tunteita. Rebekka ei enää halunnut miettiä sitä, mikä oli. Hän halusi vain olla Miken lähellä.

 

"Nyt, Rebekka, haluaisin nähdä susta loputkin. Sulta kun on vaatteet vähentyneet kummallisesti viime päivien aikana." Rebekan ei tarvinnut enää edes torua "senkin pervo", Mike tiesi muutenkin mitä tyttö ajatteli. Varovasti hän hivuttautui avaamaan märät nauhat tytön niskan takaa. "Kun nyt aloitettiin, niin viedään asia saman tien loppuun", Rebekka mietti itsekseen.

 

"Oletko tyytyväinen näkemääsi?", Rebekka kysyi hiljaa hymyilemättä. Nyt ei ollut enää perääntymisen mahdollisuutta. Mike katseli hetken Rebekkaa, jonka posket helottivat punaisena. Höyry kierteli tytön kasvoilla, hiukset olivat kosteina latistuneet päätä vasten. Tyttö näytti niin vastustamattomalta. Mike tarrasi Rebekasta kiinni eikä hänellä ollut aikomustakaan enää päästää irti ennen kuin oli purkanut halunsa.

Kiihkeän hetken jälkeen, joka sai edellisen yönkin näyttämään viattomalta, oli kello jo pian aamuyön lukemissa. Rebekka sai tärisevin käsin märän vapaana lilluvan uimapuvun takaisin päälleen. "Rebekka, minun pitäisi varmaan pian lähteä", Mike sanoi. "Ei vielä, en halua menettää sua nyt. Älä jätä mua." "Mä sinua mihinkään jätä. Mä en enää luultavasti pystyis elämään ilman sua."

 

 

Ja tällaisiin onnellisiin toistensa löytämisen hetkiin loppuu tämä osa. Seuraavaa saa odotella...taas toisen reilun kuukauden ^^ Kommentia kiitos.